Omat Blogit:

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Fontana di Trevi




Elokuvasta La Dolce Vita

Anita Ekberg asuu nykyään Bolsenassa ja Marcello Matroanni lepää Campo Veranon hautausmaalla Roomassa.  Haudan löytää helpoiten kun menee hautausmaan pääsisäänkäynnistä sisään, kääntyy heti oikealle, kulkee pitkin muurin viertä kunnes muuriin tulee selvä nurkkaus. Viimeisin hauta siellä hautausmaan nurkassa on Mastroannin viimeinen lepopaikka.


Fontana di Trevi

Rooman lukuisat suihkulähteet ovat peräisin renessanssin ja barokin aikakaudelta. Suhkulähteitä on monia satoja, monia eri kokoisia ja mallisia. Suurin 1700-luvulla rakennettu suihkulähde on Fontana di Trevi. Arkitehti N.Salvi suunnitteli lähteen ja se valmistui vuonna 1762 arkkitehdin kuoleman jälkeen. Fontana Di Treviin pääty antikiin aikainen vesijohto Acqua Vergine.


Kuva: Piazza Fontana di Trevi, Chi Era Costui?

Piazza di Trevi on oikeastaan kolmen kapean kujan ristseys Palazzo Polin edustalla ja suihkulähde altaineen vie suurimman osan tilasta. Lähteen eteen syntyy usein miten tungosta. Lähdettä on vaikea valokuvata tilan puutteen takia. Vieressä sijaitsevat rakennukset heittävät usein varjon lähteen ylle.


Lähde ja allas on ollut monessa elokuvassa mukana kuten La Dolce Vita ja Kolme kolikkoa lähteessä. Vielä tänäkin päivänä monet turistit heittävät kolme kolikkoa lähteeseen siinä toivossa että he vielä saavat palata Roomaan takaisin.
Fontana di Trevi on kauneimmillaan yöaikaan kun valonheittäjät valaisevat lähdettä ja palatsia. Erinomainen kohde romanttiselle ilta-tai yökävelylle.




Pantheon




Giuseppe Vasin kuvaus Piazza della Rotondan torista, vuodelta 1761


Piazza della Rotondan tori

Tori on saanut nimensä pyöreästä muodostaan jota kutsutaan rotonda nimellä Italiassa, suomeksi se kai on rotunda. Pantheon taas on puolestaan saanut nimensä kreikan kielestä, jossa pan tarkoittaa kaikkea ja theo tarkoittaa jumalaa. Siis Pantheon on kaikkien jumalten temppeli, kaikkien uskontojen pyhäkkö. Alkuperäinen kirkko rakennus tällä samalla pikalla oli nimeltään Santa Maria ad Martyres, joka tarkoittaa kaikkien marttyyrien kirkko.

Pantheon on avoinna joka päivä päivät pitkät kello 9.00-19.30. Sunnuntaisin suljetaan hieman aikaisemmin. Suljettu se on vain joulupäivänä, ensimmäinen tammikuuta ja ensimmäinen toukokuuta. Messuja pidetään lauantaisin jolloin ei kesken messun pääse sisään.

Piazza della Rotonda on hyvin keskeinen paikka Roomassa. Tänne joutuu ennemmin tai myöhemmin ja useat roomalaiset käyttävät toria ohikulkulväylänään. Eikä ihme, sillä torilla on aina vilskettä, turisteja ja paikallisia. Tori on historiallinen ja omalla tavallaan kaunis tori. Nurkan takana sijaistee myös Tazza del'Oron kahvila, Via dei Pastini 11. Avoinna aamu 7.00 ilta 20.00 saakka. Suosittu kahvila. 


Pantheon öiseen aikaan. Rooma on erinomaisen kauniisti valaistu yöaikaan, joten ilta-ja yökävleyjä voi suositella. Roomassa on rauhallista, hiljaista ja turvallistakin iltaisin ja öisin.


 Pääalttari

Pantheon on yksi Rooman merkillisimmistä rakennuksista. Antikiin ajalla se oli vielä nykyistä edustavamman ja mahtavamman näköinen. Silloin se sijaitsi korkeammalla. Nykyään se sijaitsee noin kolme metriä syvemmällä koska ympärillä olevat katutasot ovat koronneet kaiken roinan ja romman päällä. 






 Pantheonin takaa

Antiikin ajalla sisäänkäynti oli Pantheonin takaa jossa sijaitsi Agripan kylpylä ja josta on vieläkin rippeitä jäljellä. Kylpylän kautta mentiin kirkkoon korkeita portaita pitkin. Agrippan kylpylä rakennettiin vuonna 25 eaa ja se oli ensimmäinen Rooman julkisista kylpylöistä.



Nykyinen kirkkorakennus on Hadrianuksen ajalta, vuodelta 130 jaa. Siitä on muistoksi kirjotius pääsisäänkäynnin yläpuolella: M Agrippa L F Cos Tertium Fecit, (rakentanut Marcus Agrippa, Luciuksen poika). Agrippan Pantheonista on nykyään jäljellä vain portiikki, valtavat pronssiovet ja kirkon marmorilattia.


Pantheon (Rom) ingång 3.jpg


Paavi Bonifatius IV vihki kirkon vuonna 609. Perinteiden mukaan kuskattiin Pantheoniinkin 28 hevoskärryllistä reliikkejä katakombeista. Ne laitettiin kirkon lattian alle. Siitä syystä kirkon nimeksi annettiin Santa Maria ad Marttyres. Tapahtuman kunniaksi me vietetään 800-luvulta saakka pyhäinmiestepäivää. 


Pantheon uuskorjattiin vuonna 1435. Vuonna 1625 varastettiin eteishallin pronssikatto josta saatiin niin paljon pronssia jotta se riitti 80 kanuunaan Castel San Angeloon ja loput käytettiin Berninin valmistamaan baldakiiniin Pyhän Pietarin kirkossa. 

Muutama vuosi sen jälkeen Bernini rakensi kaksi kellotornia Pantheonin eteishallin molemmille puolille. Tornit hajoitettiin vuonna 1883. Portiikin 16 pylvästä ovat graniitista ja kuskattu Roomaan Egyptistä. Kaikki kuusitoista kolonnaa on hakattu kokonaisesta kivestä. 

Kaksi syvennystä oli aikoinaan molemmin puolin eteishallia joissa seisoi Augustuksen ja Agripan patsaat. Pronnsiovet on kuusi metriä paksujen muurien varassa. Koko rakennus oli alunperin katettu marmorilla.

File:Tomb of Victor Emmanuel II of Italy.jpg


Italian kuninkaan Vittorio Emanuele III:n hautamuistomerkki. Padre della Patria, isäinmaan isä.



Italian kuningas Umberto II:n hautamuistomerkki

Fil: Pantheon-Raphaels-tomb.jpg

Rafaelin hautamuistomerkki





Temppeli rakennettiin pakanan ajan jumalille mutta myöhemmin se on tullut symbolisoimaan maailman kaikkia uskontoja. Muutamat kuuluisat henkilöt ovat haudattu kirkkoon, kuten Rafael ja Vittorio Emmanuelle. Temppeli on pyöreän rotundan muotoinen. Kirkon kupoli on yksi arkkitehtuurisista merkkipaaluista. Ylinpänä kupolissa on ns. oculi, reikä joka on yhdeksän metriä läpimitaltaan. Se symbolisoi Taivaan valtakuntaa. Ikkunoita ei rakennuksessa ole lainkaan.

In Memoriam

Pantheonin temppelistä on varastettu aikojen kuluessa kaikenmoista joka irti saatiin. Paavi Urbanus VIII  joka oli Barberinien sukua irrotti bronssia kirkosta ja valoi niistä tykkejä. Rakennusta on revitty ja rakennettu, tulipalokin on tuhonnut temppeliä. Viimeisimmät restauroinnit tehtiin 1800-luvulla ja samalla purettiin röttelörakennukset temppelin ympäriltä. Pantheonin omistaa nykyään Italian valtio.

Pantheonin kupolissa on ylimpänä yhdeksän metriä läpimitaltaan suuri avoin aukko, josta tulee valoa kirkkoon, jossa ei ole lainkaan ikkunoita. Kupoli on valtava. Kupolin korkeus on yhtä suuri kuin se on diametriltään, 43,30 metriä. Pyhän Pietarin kirkon kupoli on hivenen pienempi, vain 42,52 metriä. Puolet kirkon korkeudesta on kupolia. Kirkossa ei ole sakramenntialttaria lainkaan mutta siellä pidetään silti jumalanpelveuksia sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Aika ajoittain myös sielunmessuja. Pääalattarilla on bysanttinen Maria ikooni 1200-luvulta.

Aikoinaan Pantehonin seinustoilla oli seitsemän patsasta: Apollon, Dianan, Merkuriksen, Marsin, Venuksen, Jupiterin ja Saturnuksen. Noille seitsemälle jumalalle temppeli oli alunperin rakennettukin.


Marttyyri Madonna

Nuo kyntteliköt pääalttarilla ovat luultavasti peräisin Agrippan kylpylästä.


Kupolin reiä alla lattiassa on reikiä josta sadevesi pääsee juoksemaan pois. 


Illemmalla Pantehon on erittäin maaginen paikka

Pantheon on avoina päivät pitkät kello 19.30 saakka.

Piazza della Rotondo on suosittu paikka istua iltaa ja nauttia päivällistä. Torin reunalla sijaitsevat ravintolat tarjoavat komeat kulissit myös lounaalle. Torin keskellä sijaitseva suihkulähde on nuorten matkaajien kokoontumispaikka. Mukava paikkaa lepuuttaa jalkojaan kenelle vaan.

Fil: Pantheon Rom-Den Dome.jpg

Pantheonin katto ja sen aukko on kauenpaa tämän näköinen


Torilla Giacomo della Portan valmistaman suihkulähteen äärellä on mukava istuskella mihinkä aikaan vuorokaudesta tahaansa. Tori ei ole täysin autio koskaan.



Torin reunalla on ravintoloita vaikka kuinka paljon. McDonnaldskin oli aikaisemmin mutta se muutti muualle. Roomassa on kymmeniä McDonnaldeja ja yksi Euroopan suurimmista Piazza di Spagna 46, joka on avoinna kello 7.00-24.00 joka päivä.

Hyvä että sulkivat, sillä heidän vessansa oli hengenvaaralinen. Kapeat valtavan jyrkät portaat alas ja perillä vain yksi pytty. Heidän vessaa käyttivät useimmat torilla kulkijat. Kauheanpaa vessaa en ole tavannut...