Omat Blogit:

tiistai 21. syyskuuta 2010

San Crisogono


San Crisogono, Viale Trastevere/Piazza Sonnino 44, Trastevere

Muun muassa bussit H , 44, ja 75 sekä raitiovaunu 8.

Vapaa siäänpääsy, paitsi kaivauksiin ehkä jokin pieni summa. Suosittelen!

Kukaan ei voi olla huomaamatta tätä kirkkoa, mutta moni silti ohittaa San Crisogonon kirkon kiireissään. Kirkko on historiallisesti erittäin mielenkiintoinen. Kuten sen ulkomuodostakin jo näkee että kirkkoa on rakennettu aika ajoittain uudestaan. Kirkon alla on entisen kirkon rippeet ja sen alla ykistyisen asunnon jälkeenjäännökset. Asunto on luultavasti Pyhän Crisogonon koti.

Kirkko on luultavasti valmistunut vuonna 499 ja uuskorjattu 1100-luvulla ja näin ollen tämä on yksi Rooman vanhimmista kirkoista. Viimeisen kerran kirkko on korjattu kardinaali Scipione Caffarelli Borghesen toimesta  vuonna 1866. 

San Crisogonon on toiminut Roomassa asuvien sardinialaisten ja korsikalaistenten kotikirkkona.



San Crisogonon kirkkoon ei voi olla törmäämättä. Kirkko jäi melkein Viale Trasteveren alle kun katua vedettiin Trasteveren halki 1800-luvun lopulla.

San Crisogono Roma fc05.jpg



Fil: Michele Giambono San Crisogono en caballo San Trovaso Venecia.jpg

Michele Giambonon kuvaus Pyhästä Chrysogonuksesta/Crisogono di Aquileia/Crisogono

San Trovason kirkko, Venezia

Lucius Cornelius Chrysogonus osallistui Rooman valtakunnan sisällissotiin diktaattori Sullan vallan ajalla. Sulla hirtti Ghrysogonuksen ja useita muita sen ajan aatelisia ja heitti heidät alas Tarpeijan kallionkiellekkeeltä. Ghrysogonuksen pyhät jälkeenjäännökset lepäävät nykyään San Crisogonon basilikan pääalttarilla.

San Crisogonon basilikaan ei kukaan voi olla törmäämättä sillä se sijaitsee aivan Viale di Tarsteveren reunalla, melkein heti kun tullaan Trasteveren puolelle. Kupolin sisällä olevat freskot on maalannut Pietro Cavallini.

San Crisogono on Rooman vanhimpia kirkkoja, luultavasti neljännellä vuosisadalla, Paavi Sylveter I:n (314-335) käskystä. Kirkon paikalla sijaitsi tituli, Titulus Ghrysoconi, kristinuskon alkuaikojen kokoontumispaikka ennen kuin kirkkoja alettiin rakentamaan. 

Aikaisempi kirkko sijaitsee seitsemän metrin syvyydessä ja se on 300-luvulta. Tituli mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 499, mutta se oli luultavasti jo toisella vuoisadalla eaa. Giovanni Battista Soria rakensi kirkon uudestaan 1700-luvun alussa Scipione Borghesen kustannuksella. Kirkko kuuluu nykyään vieressä sijaitsevalle Trinitaari luostarille. Kirkko on uusikorjattu aivan äskettäin.


Pyhän Crisoconon kappeli

Crisogono toimi Aquileian piispana. Aquileia sijaitsee Pohjois-Italissassa, hyvin lähellä Slovenian rajaa. Aquileia on muuten tutustumisen arvoinen kylä mikä sijaitsee hyvin lähellä Gradoa, mikä on siistein rantalomakylä tällä alueella. Suosittelen!

Toisen tarninan mukaan silloinen keisari Diocletianus olisi matkustanut Aquileijaan ja käskenyt hirttää Crisogonon. Hänen ruumiinsa heitettiin mereen mutta ruumis rantautui ja Zoilo niminen pappi korjasti ruumiin talteen ja hautasi sen. Ruumis kuitenkin haettiin Zadariin, joka nykyään sijaitsee Kroatian puolella. Siellä perustettiin kirkko San Crisogonon ruumiille.


Kun astuu kirkon sisälle niin heti huomaa että kyseessä on vanha rakennus. Rakennus jopa tuoksuu vanhalle.


File:Anne-Marie Taigi (Basilique Saint-Chrysogone).JPG

Anny Mary Taigin hautamuistomerkki. Hänet kanonisoitiin vuonna 1920. Hän kuului Trinitarijärjestöön. Joitakin hänen pyhiä jälkeenjäännöksiään säilytetään luostarin tiloissa.


File:S Crisogono sub - VIII sec. pavimento 1120233.JPG

Argeologisia kaivauksia kirkon alla, tai paremminkin luostarin alla. Kirkon alle kryptaan pääsee sakristiaan meneviä rappuja pitkin. Rippeet aikaisimmasta kirkosta sijaitsee seillä myös. 

Kaivauksiin pääsee katsomaan:
 Arkisin kello 7.30-11.3. sekä 16.00-19.30. 
Sunnuntaisin kello 8.00-13.00 sekä 16.00-19.30.

Messut kirkossa arkisin kello 7.30, 9.00, 10.00 ja 19.00. 
Suununtaisin ja ja pyhäpäivinä kello 8.30, 10.30, 12.30 ja 18.00.

HUOM! Tarkista ajat!

Kirkossa pidetään musiikkiesityksiä melko usein, jolloin kirkko avataan sitä varten erikseen, useinmiten kello 21.00. Tavallisimmin soitetaan urkumusiikkia. Sisäänpääsy on ilmainen.

S Crisogono sub - interno della parete d'ingresso 1120215s.jpg

S Crisogono sub - VIII sec. affreschi cripta - Crisogono, Rufino e Anastasia 1120227.JPG



Freskomaalauksia kryptassa

San Crisogono saint and leper.jpg

S Crisogono sub - rilievo romano 1120226.JPG



Argeologisten kaivauksien yhteydessä löydetty kaunis sargofagi


Antiikin ajalta ovat 22 graniittipylvästä peräisin. Lattia on kuuluisaa mosaiikkia, Gosmatesco työtä ja rippituoli on 800-luvulta. Pääalttari on vuodelta 1127 ja upea baldakiini on Gian Lorenzo Berninin 1600-luvun alulta.



Sisäänkäynti Piazza Sonninon puolelta. Pääsisäänkäynti on nykyään useinmiten lukittu, koska se sijaitsee melkein jalkakäytävällä. Joten tästä päsee kirkkoon ja kaiketi myös munkkiluostariin.

Kolmaskin sisäänkäynti löytyy kellotornin vasemmalta puolelta.

Fil: Trastevere - San Crisogono - soffitto en lacunari con Stemma Borghese 01432.JPG

Kattokoristeissa on Scipione Borghesen suvun merkki. Kattokasetit ovat peitetty kullalla. Maalaus keskellä kattoa on Guercinon maalaama ylistys Pyhälle Ghrysogonukselle.

Ceiling of San Crisogono (Rome).jpg

Kardinaali Scipione Caffarelli Borghese antoi kullata koko kirkon sisäkaton. Kardinaali Aldobrandini, joka oli Scipionen isän veljen poika, käski nimittäin kullata Santa Maria in Trasteveren basilikan sisäkaton juuri tätä ennen. Nämä kaksi kattoa ovat Rooman kaikista kalleimmat sisäkatot.


Fil: Trastevere - San Crisogono 1000363 pavimento cosmatesco.JPG

Upeaa kosmaattista lattiamosaiikkia, joka peittää koko kirkon lattian.

Tämä on Rooman ehkä kaikista parhaiten säilynyt kosmaattinen lattia ja ehkä myös kaunein.



Festa de Noantrin joka vuotiset pyhät menot on erittäin tärkeä tapahtuma San Crisogonon basilikassa. Juhlat pidetään Madonna Fumarolan kunniaksi. Vuonna 1535 tapahtui nimittäin ihmetapahtuma. Valtavan myrskyn jälkeen löydettiin Fiumicinosta meren rannasta puinen laatikko, jossa oli setripuusta veistetty Madonnan patsas. Merimiehet  toivat Madonnan munkeille San Crisogonon luostaariin. 

Siihen aikaan luostarissa asui karmeliittimunkkeja ja heidän symboolinsa on Karmelin vuorten Madonna, Madonna del Carmine tai Madonna Fumarole. Madonnasta tuli Trasteveren suojeluspyhimys. Madonna säilytettiin Scipionen Borghesen valmistuttamassa erikoisessa kappelissa San Grisogonon kirkossa. Madonna oli myös joitakin vuosia San Giovanni dei Genovesin basilikassa ja sen jälkee Madonnna siirrettiin Sant'Agatan basilikaan Trasteveressä.


Tämän tapahtuman jälkeen Madonna tulee vain kerran vuodessa esille, ensimmäsenä lauantaina 16. elokuuta jälkeen. Ensin Maadonna kuskataan moottoriveneessä Fiumicinosta Roomaan ja sitten hänet kannetaan kulkueessa San Grisogonon kirkkoon veirailulle.  Sieltä edelleen hänet kannetaan Sant'Agatn basilikaan, jossa Madonnaa nykyään sälytetään.

 PS: Vuonna 2023 ajalla 13/07-  31/07.



Tämän rituaalin jälkeen aletaan juhlimaan, syödään, juodaan ja tanssitaan usea vuorokausi peräjälkeen. Kaikki Tasteveren ravintolat ja kahvilat panevat parastaan.