Omat Blogit:

perjantai 27. heinäkuuta 2012

SS Nereo e Achilleo


SS Nereo e Achilleo, Via delle Terme di Cracalla 28
Caracallan kylpylän raunioita vastapäätä

Bussit: 118 ja 628
Lähin metroasema Circo Massimo

Avoinna:
lauantaisin kello 10-12


Huomasin että tämä ihastuttva kirkko on nykyään kaksi tunti avoinna lauantaisin. Kyllä sitä on odotettukin! JOten lisään tähän uuden viedon kirkosta. Jos kyseessä on messu niin, silloin on istuttava paikoillaan koko messun ajan. Tästä asiasta on tehty erityiset huomautukset kaikissa kirkoissa Roomassa, sillä ihmiset juoksee sisään ja ulos messun aikana.


Kirkon julkisivu

Vuosi vuoldelta on vaikeampi päästä sisään kirkkoihin. Niitä ei uskalleta pitää avoinna, sillä yksi henkilö ei voi estää ilkivaltaa, jos niikseen on. Tämäkin kirkko sijaitsee sen verran sivussa keskikaupungilta, ettei tänne turistit ehdi, eikä kirkkoa ole helppo vahtia. Kirkko on erittäin kirkkotaiteellisesti ja -historiallisesti  arvokas rakennus.


Pyhä Maria ja Jeesuslapsi

Tämä ikivanha erittäin tunnelmallien ja kaunis basilika kuuluu Oratoriaaneille. Chiesa Nuova tai toiselta nimeltään Santa Maria in Vallicellan basilika, joka sijaistee keskellä kapupunkia, Corso Vittorio Emanuelle II:n kadun varressa. Oratoriaanit on katollisen kirkon pappien ja maallikkojen yhteenliittymä, jonka perustajahamo on Pyhä Philippo Neri.

Bussit 118 ja 628 pysähtyvät kirkon edustalla. Pysäkki Terme Caracalla. Bussi 118 pysähtyy myös Circo Massimon metroaseman kohdalla. Kirkon luota on kolme kilometriä San Sebastianon katakombeille ja kaksi ja puoli kilometriä San Galliston katakombeille. Bussi 118 kuljettaa sinnekin. 

Circo Massimon metroasemalta voi kävelläkin ja matkaa tulee noin 500 metriä. Bussi 628 kulkee Rooman kaupungin halki pohjois-etelä suunanssa. Siihen voi nousta vaikka Largo Argentina'lta tai Piazza Venezia'lta ja jäädä pois kyydistä Terme di Caracallan pysäkillä.

Kirkkoa vstapäätä leveän Viale delle Terme Carcallan tien varressa, Via Druso 2, (bussipysäkkien 118 ja 628 edustalla) sijaitsee luostari  ja luostariasuntola nimeltä Hotel Convento Santa Pellegrini. Täältä saa yösijaa.

Kirkko rakennettiin  jo vuonna 337 kahden sotilaan Nereon ja Achilleon kunniaksi. Taitaa olla Rooman vanhin kirkko. Nereon ja Achilleon pyhät jälkeenjäännöksensä kuskattiin Priscillan katakombeista tähän kirkkoon ja kirkko sai siitä nimekseen Santa Santissima Nereo e Achilleo. Molemmat olivat silloin jo olleet pyhimyksiä 200 vuotta. 

Heliga Nereus och Achilleus -

Kirkko oli ns titulus, Titulus Fasciolae, alkuseurakunnan kokoontumispaikka ja pyhäkkö. Fasciolae nimi tulee siitä että apostoli Pietari paetessaan Mamertinuksen vankilasta ja pudotti verisen jalkasiteensä juuri tämän tituluksen kohdalle. Pyhä Pietari oli matkalla kohti Via Appia Anticaa ja siellä hän sanoi tavanneen Jeesuksen joka puhutteli Pyhää Pietaria. Pietari kysyi Jeesukselta että Herra mihin sinä olet menossa (=Domine quo vadis)? Johon Jeesus vastasi että olen menossa Roomaan ristiinnauliittamaan itseni toisen kerran. Sen kuultuaan Pieteri katui pakoaan ja palasi takaisin Roomaan ristiinnauliittamaan itsensä. Paikalla jossa Pietari ja Jeesus tapasivat seisoo nyt kirkko nimeltä Domine Quo Vadis, Via Appia Antica 51.

SS Nereo e Achilleon kirkko on uusrakennettu vuonna 814 ja korjailtu kahteen kertaan myöhemmin. Kirkkorakennus oli hajoamaisillaan 1400-luvulla mutta paavi Sixtus IV käski korjata sen ja uuden kirkkorakennuksen avajaisjuhlia vietettiin vuonna 1475. 

Kirkon omistaa nykyään La Congregazione dell'Oratorio di San Filippo Neri, järjestö jonka pääpaikka sijaitsee Santa Maria in Vallicellan kirkon tai toiselta nimeltään Chiesa Nuova (uusi kirkko) yhteydessä, Corso Vittorio Emanuelle II.


SS Nereo e Achiellon kirkko on todellin helmi kirkkojen keskuudessa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Julkisivussa oli aikoinaan ikkunan molemmin puolin Nereuksen ja Achileuksen freskokuvat, mutta ne on jostain syystä muurattu päälle.

'

SS Nereo e Achilleon kirkko sijaitsee kauniilla paikalla






Nykyinen kirkkorakennus on kardinaali Cesare Baroniuksen korjauttama 1500-luvulla. Baronius toimi kirjastonhoitajan Vatikaanissa. Korjauksissa pyrittiin säästämään kaikki aikaisemmat osat niin pitkälle kuin mahdollista ja uusia koristeita haettiin San Paulo fuori del Muran basilikasta. Oratoriaanien luostarijärjestö pitää kirkkoa halussaan 1500-luvulta saakka tähän päivään. Baronius on haudattu kirkon kryptaan.

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Terrakottalattia jossa on jotkut marmorilaata harvinaisen hvyin säilynyeet. Lattia valmistettiin 1500-luvulla. Tämä pääalttarin edustalla oleva 'pietra dura' florentiinilaista mosaiikkia on kardinaali Baccio Aldobrandinin hauta vuodelta 1665. 

Pietra dura on etelä-aasialainen tekniikka, jossa erityyppisistä kivistä valmistetaan kuvioita. Tätä kutsutaan dekoratiiviseksi taiteeksi. Roomassa tätä tyyliä suosittiin erityisesti 1600-luvulla, mutta Firenzestä löytyy tyylin mestarityöt. Myös Ravennassa San Vitalen kirkossa (Unescon maailmanperinne kohde) ja Vicezassa Santa Coronan basilikassa on upeita pietra dura töitä. Ravennssa pietra dura työt ovat saaneet selviä bysanttilaisia piirteitä kun taas Roomassa enempi ovat latinalaista selkeäpiirteistä tyyliä. 

Muuten.. Ravenna oli aikoinaan Rooman keisarikunnan pääkapunki ja myöhemin ostrogoottien pääkaupunki ja lopulta myös Bysantin vallan keskuspaikkaunta vuoteen 750 saakka. Erittäin mielenkiintoinen kaupunki.


Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Freskomaalaukset on maalannut Niccolo Cirgignani, joka käytti nimeä Il  Pomarancio. Hän oli arvovaltaisen Accademia di San Lucan jäsen, joten hän ei ollut kuka tahaansa. Roomassa hän on maalannut freskomaalauksia useissa kirkoissa mm. Santo Stefano Rotondo, Il Gesù, Oratorio del Santissimo Crocifisso, San Giovanni dei Fiorentini, Santa Maria di Loreto, Santa Croce in Gerusalemme, Santa Pudenziana, Santi Giovanni e Paolo ja San Tommaso di Canterbury. Kaikesta huolimatta hän ehti käymään maalaamassa monessa muussakin kaupungissa ja jopa Vatikaanissakin. Abbazzia Valciscolon luostarissa hän kävi myös maalaamassa.

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Kaunista cosmaattista kuviointia pääalttarilla

Heliga OCHj Nereus Achilleus -


Pääalttarilla oleva baldacino on 1600-luvulta ja valmistettu afrikkalaisesta marmorista. Pääalttarin freskomaalaukset ovat yhdeksänneltä vuosisadalta.

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

 Paavin tuoli

Heliga OCHj Nereus Achilleus -

Piispan ja paavin tuoli

Heliga OCHj Nereus Achilleus -



SS Nereo e Achilleon kirkko on hyvin suosittu vihkikirkko, eikä ihme, sillä tämä kirkko aivan huokuu tunnelmaa niin kirkon sisällä kuin sen ympäristössäkin.


Cristoforo Roncalli, jota kutsuttiin syntymäpaikakkuntansa mukaan Pomarancio'ksi, maalasi kaikki kirkon freskomaalaukset. Hän on myös maalannut Santo Stefano Rotondon, Santa Maria Vallicellan, San Marcello al Corson ja Santa Maria in Aracoelin kirkkoon feskomaalauksia. 



Cristoforo Roncallin maalaus, Pyhä Domitilla yhdessä Nereon ja Achilleon kanssa. 

Kaikkien kolmen kuvassa olevan pyhimyksen pyhät jälkeenjäännökset sijaitsivat Domitillan katakombeissa, Via Adreatinan varrella. Vuonna 1213 heidän jälkeenjäännöksensä löydettiin ja vietiin Foro Romanolla sijaitsevaan San Adriano al Foro Romanon kirkkoon ja heidät haudattiin sinne. Myöhemmin heidän reliikkinsä kuskattiin 1500-luvulla Santa Maria in Vallicellan kirkkoon. Reliikit varastettiin 1870-luvulla, mutta onneksi ne saatiin takaisin kirkkoon ja siellä heidän reliikkinsä sijaitsee vieläkin pääalttarin alla porfyrista tehdyssä uurnassa. Joka vuosi 12. toukokuuta pidetään muistojuhla Pyhän Nereon ja Achilleon kunniaksi.



San Adriano al Foro Romano joka sai ensimmäisen  tittelikardinaalin viran jo vuonna 630 ja viimeinen tittelikardinaalin virka lopetettiin vuonna 1946. Sitä ennen rakennuksessa sijaitsi Curia Julia, Rooman senaattin kokouspaikka.



San Adriano al Foro Romano'n kirkko (kuvassa oikealla) Foro Romanolla. 


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Via Salaria



Via Salaria sai nimensä siitä että tie rakennettin ennen kaikkea suolankuljetus tieksi. Suolaa tarvittiin lähinnä ruuan säilytyksen takia, ei niinkään  ruuan maustamiseen. Pitkin Italian rannikkoa oli merivedestä suodatettua suolaa kasoittain jota sitten tarvittiin kuskata ympäri Italiaa. 

Via Salaria päättyy Adrianmeren rannikolle, nykyiseen Porto d'Ascoliin joka oli antiikin ajalla nimeltään Castrum Truentinum. Tie on 242 kilometriä pitkä. Sabinilaiset asuivat Via Salarian varrella ja kävivät vilkasta kauppaa roomalaisten kanssa. Nykyinen Via Salaria on valtatie SS4 ja vain 51 kilometriä pitkä.


 Ponte Salario

Campus Salinarum Romanum oli antiikin ajalla kuuluisa suolastaan. Se sijaitsi noin 4 km pohjoiseen Ostian satamasta. Sataman nimi oli Porto tai Portus, josta Via Portuensen tie sai nimensä. Via Salaria lähti Foro Boraumilta, joka oli Rooman satama ja marrkinapikka.

Ponte Salario on monille tuttu silta historian kirjoista. Nykyään aivan toisen näköinen.





Foro Boariumilla on tämä Portunukselle pyhitetty temppeli joka oli jokien ja satamien jumala siihen aikaan.


Porta Salaria, Salarian kaupunginportti Aurelianuksen kaupunginmuurissa. Vuonna 1921 portti hajoitettiin ja paikalle rakennettiin uusia rakennuksia ja tori nimeltä Piazza Fiume.

Porta Salariaa kutsuttiin myös Porta Sancti Silvester sillä Via Salaria kulkee Santa Priscillan luostarin ja katakombien ohitse. Paavi Silvester I oli haudattu sinne.


Piazza Fiume

Oikein mukava kahvila/ravintola siinä raunioiden vieressä on Caffe Friends, kuvassa ylhäällä vasemassa reunassa. Avoinna kello 7.00- 02.00. Muita Friends kahvila/ravintolita löytyy Piazza Trilussalta Trasteverestä, Coppeden krottelistotsa Via della Scrofa 60 ja Porto di Romalta Lungomare Duga degli Abruzzi 34. 


Sulpicio Massimon hautamuistomerkki oli muurattu Porta Salarian vasenpaan torniin. Hän kuoli 11-vuotiaana. Hän oli erittäin viisas ja lukenut. Muistomerkissä lukee että hän kuoli väsymykseen. Opiskelu otti voimille. Alkuperäinen hautamuostomerkki on kapitoolisessa museossa, tämä on kopia.
Piazza Fiumelta löytyy myös tavartalo La Rinascente jossa on mukava tehdä ostoksi kaikessa rauhassa. Alueen hotellit ovat korkeatasoisia. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee  Piazza Alessandria jossa on kauppahalli ja torimyyntiä hallin ulkopuolella.


Kuulan jälkiä jäljellä olevassa Aurelianuksen muurissa  muistona  entisitä sota-ajoista. Tämän näkee kun kiertää ympäri Piazza Fiumen. Kaupunginmuuria on vaikka millä mitalla jäljellä, se vaan hajoitettiin juuri porta Salarian kohdalla. 
Kaupunginmuureista kiinnostuneiden kannattaa vaikka kävellä 200 metriä Piazza Fiumelta Corso d'Italiaa pitkin Porta Pia'a kohti. Porta Pia on sitten jo suurempi nähtävyys tyystin.

 

Via Salaria 241


Loc. Vache

2011 Priscilla.jpg

Priscillan luostari ja katakombit sijaitsevat Via Salaria 430. Priscillan luostari on erittäin kaunis. Nykyyään ei heillä ole huoneita tarjolla vieraille. Nunnat ovat kotoisin monista eri maista ja osaavat eri kieliä. He toimivat katakombeissa oppaana. Katakombien avaiamet ovat nunnien hallussa. Briscillan katakombit ovat laajimmat Roomassa, noin 13 kilometriä käytäviä. Suosittelen käyntiä.

Bussit Terminin rautatieasemalta 92 ja 310. Piazza Venezialta, Piazza Barberiniltä ja Largo Argentinalta bussi 63. Avoinna kaikkina muina päivnä viikossa mutta ei maantaisin kello 8.30-12.00 ja 14.30-17.00. 

Sisäänpääsymaksu ja opastus 8 euroa. Bussi 63 Piazza Fiumelta Priscillan pysäkille, seitsemännellä pysäkillä pois kyydistä. Terminiltä busilla 92 Priscillan pysäkille mikä on neljästoista pysäkki. Bussilla 310 Terminiltä toiseksi viimeisellä pysäkille, joka on Priscilla. Se on yhdeksästoista pysäkki. 

Luostrain kappeli, Cappella Bendittine de Priscilla sijaitsee eri rakennukessa, vastapäätä luostaria. Kappeli on avoinna kello 7.15-12.00 ja 16.30-19.45. Messu arkisin kello 7.00 ja sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kello 7.30, 10.00 ja 11.00. Kaikki ovat tervetulleita kappellin.



Bussi 310 kiertää Via Nomentanan kautta. Jos ottaa sen bussin voi katsella samalla kauniita rakennuksia ja huviloita ja vierailla Santa Costanzan Mausoleumissa sekä Santa Agneta Fuori le Muran basilikassa.  Sant'Agnsen luona on myös katakombit

Jää pois kyydistä Santa Costanzan pysäkillä, kävele takaisin päin noin 50 metriä Via Nomentanalle. Käänny vasemmalle ja seuraan kadun kulmassa onkin sitten Via Sant'Angese jonka viereltä löytyy sitten Santa Costanzan mausoleumikin. Molemmat ovat todella vierailun arvoisia. Alue on minun mansikkapaikkojani Roomassa. Sielu lepää. Äläkä pidä kiirettä, nauti!



Via Nomentanalta on sisäänkäynti basilikan alueelle. Rakennus näyttää vielä tänäkin päivänä meko smanalaiselta. Siinä on bussipysäkki vastapäätä jolla jää pois jos tulee pitkin Via Nomentana bussilla. 

 

Via Salaria/ Villa Albani



Via Salaria 263


 Via Salaria 6. loc S Vittorino


Via Salaria on ihan mukava ajella. Sen molemmin puolin on erikoisia kauniita rakennuksia ja pljon isoja puita ja kasvaillisuutta. Pikaka paikoin katu on hyvin kapea.  Mutta Vai Salaria on mysö tunnettu prostituiostaan. Pollsit tekee ratsioita sillointällin, sillä prostituio ulkona katujenvarsilla on laissa kielletty. Siitä saa sakkoja.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Birgittaluostarit




 Birgittaluostarin sisäänkäynti nurkan takana vasemmalla.

Birgittanunnien sääntökunta on viralliselta nimeltään Ordine del Santissimo Salvatore di Santa Brigida/Pyhän Birgitan Pyhimmän Vapahtajan sääntökunta. Täällä voi myös yöpyä!

Kirkko on avoinna eri aikaan eri päivinä, samoin messut. Messu joka päivä kello 7.30 ja 9.30. Vesperi/iltarukous kello 17.30. Kirkon portti ja ovi on selkosen selällään kun kirkko on avoinna! 

Luostari/Casa Santa Brigida sijaitsee nurkan takana Via di Monserraton puolella. Luostariin voi soittaa kello 8.00-20.00. Muuten huoneenvaraus netissä.

PUH:39 06 688 92 596 ja 39 06 688 92 497

Huom! Birgitta on italiaksi Brigida.

Birgittaluostari, Piazza Farnese 96, sijaitsee melkein samalla paikalla kuin Pyhän Birgitan asunto Roomassa aikoinaan. Majoitukseen ja luostariin on sisäänkäynti vasemmalta kulman takaa Via di Monteserraton kadun puolelta. Luostarimajoitus on hotelli kaikkine mukavuuksineen.


Pyhän Birgitan Pyhän Vapahtajan sääntökunnan ensimmäinen luostari perustettiin vuonna 1369.



Luostarin kattoterassi


Kattoterassi



Luostarimajoitus on ensiluokkainen ja kohtuuhintainen. Parenpaa sijaintia ei kuitenkaan turisti voisi toivoa kuin Piazza Farnese. Kannattaa varata huone ajoissa, sillä luostari on erittäin suosittu majoituspaikka. Luostarista löytyy kirkon lisäksi kirjasto ja suuri terassi katolla, missä voi istuskella vaikka iltaisin. Oma valintaisesti joko aaminainen, lounas tai päivällinen, kuinka haluaa. 


Pyhän Birgitan kirkko, Piazza Farnese



Kirkokosalin kattofreskot





Kirkon pääalttari

Kirkkoon pääsee torilta käsin. Kirkko on avoinna kaikille silloin kun rautaportti on avoinna ja kirkon ovikin on silloin usein selkosen selällään.

Se on avoinna kaikille viikon kaikkina viikon päivinä, kun kirkon rautaportti on raollaan.


Toinen Birgittaluostari sijaitsee erittäin kauniilla ja siistillä alueella Villa Paganinin naapurina, Triesten korttelitossaVia delle Isole 34.

Aikaisemmin pystyi näkemään luostarin luostarin pihan rauta-aidan lävitse, mutta nykyään luostarin rauta-aita on on peitetty rumilla muovilaatoilla. 



Via Nomentanalta Vicolo della Fontanaa pitkin Largo di Villa Paganinille, jolta lähtee Via delle Isolen kuja, jonka varressa luostari sijaitsee. Tämä Triesten alue on yksi Rooman kauneimpia ja hiljaisimpia alueita. Tällä alueella asuu tai on ainakin asunut Sofia Loren. Ja itsekin olen asunut täällä. 

Lyhempi matka kävellä luostariin on jos ajaa busseilla 38 Terminiltä, 80 Piazza Venezialta, 88 Veranon hautausmaalta ja 89  ja jää pois kyydistä Corso Triesten kadun Corso Trieste Trento nimiselle bussipysäkille. Siitä pysäkin takaa kävellen Via Maltaa pitkin suoraan luostariin. Luostari sijaitsee Via Maltan päädyssä.

Olen asunut tässä lähellä Birgitta luostaria. Alueen kadut ovat erittäin kauniita. Täälllä on paljon puita ja pensaita joka talon ympärillä. Via delle Isole on yksi Rooman kauneimmista kujista. Aivan ihana alue. Tällä sijaitsee useita suurlähetystöjä.Ruotsin suurlähetystökin sijaitsee lähellä, Piazza Rio de Janeiro 3.

Täällä ei ole montakaan myymälää tai ravontolaa. Silti löytyy alueelta muutama ruokakauppa ja kauppahallikin, sekä jokunen kahvila ja ravintolakin. Piazza Capreralta löytyy mukava kahvila/ravintola, joita voin suositella! Kahvila on kuin alueen asukkaiden yhteinen olohuone!

Pitää muistaa että Roomassa sulkeutuu usein myymälöitä ja ravintoloja ja vaihtaa yhtenään omistajaa. Joten moni tieto blogissani on ehkä jo vanhentunutta. Suosittelen tarkistaa tilannetta!


Piazza Capreran kahvila/ravintola 

Via Nomentanan vasemmalla puolella on kaksi kujaa. Silloin kun portit ovat avoinna (kello 7.00 lähtien auringonlaskuun) on kujat jalankulkijoita varten. Kujat kulkevat Villa Paganinin puiston kautta.


Ihastuttava Villa Paganini oli yksi Rooman hienoimmista Villoista ja sen omistaa nykyään Rooman kunta. Olen tehnyt postauksen Villa Paganinin puistosta täällä.

Sen tiloissa on sosiaalinen keskus lapsille sekä Montesorikoulu. Sitä vastapäätä Via Nomentanan tosella puolella sijaitsee Torlonian puisto ja huvila. Villa Torlonia on Rooman kunnan hallussa ja huvila on museo. Voisin kuvitella käveleväni vaikka viikko tolkulla alueen katuja ja kujia.


Aivan Via della Isolen loppupäässä sijaitsee Residenze Appennini josta vuokrataan  ensiluokkaisia huoneistoja. Villa Paganini niminen ravintola, Vicolo della Fontana 28, on yhtä romanttinen kuin sen ympäristökin. Alue sopii erinomaisesti hääparille tai vanhemmalle pariskunnalle.


Via Cassia 2040, Olgiata

Olgiata on Rooman Bewerly Hills. Olgiata sijaitsee Rooman kunnan pohjoisimmassa osassa, kehätien GRA:n ulkopuolella. Olgiatan ympärillä on aitaus ja aluetta vartioidaan vuorokaudet ympäriinsä. Se on täällä kun Rooman monet julkkikset ja poliitikot asuvat.

Tämä Birgitta luostari sijaitsee hieman ennen Olgiataa, Via Cassian varrella. Luostari on vastikään perustettu. Tämä on ennen kaikkea ekumeeninen spirituaalinen keskus jossa kaikki kristityt voivat nauttia rauhasta kauniissa ympäristössä. Täällä pidetään retreattejä, yhteisiä rukoushetkiä ja kongressejakin. Luostari on avoinna vuodet ympäri. Tarjolla aamiaisen lisäksi lounasta ja päivällistä, jos niin haluaa. Luostari sijaitsee 20 kilometriä Rooman keskustasta pohjoiseen. Helpoiten sinne pääsee henkilöautolla.


Farfan luostarin kirkko

Suore di Santa Brigida, Via del Monastero 12, Fara in Sabina

Farfa Sabina

HUOM! Kylän nimi on Fara in Sabina, luostarin nimi Farfa Sabina. Langobardit perustivat Fara Sabinan kylän 600-luvulla. Täällä ei asu nykyään kuin reilut 10000 asukasta, enimmäkseen vanhuksia, mutta turisteja liikkuu paljon varsinkin kesäaikaan. Kylässä on kaksi kaunista pientä kirkkoa, yksi eremiittiluostari, arkeologinen museo, teatteri ja suuri ruokakauppa ja ihastuttava kiertotie kylän ympäri, miltä on aivan mahtavat näköalat ympäristöön. Muutamia yöpymispaikkojakin löytyy, mutta niitä on enempi Farfassa. 

Paikallisjunalla FR1 Rooma Tiburtinan rautateiasemalta Fara Sabina-Montelibretti = Passo Coresen asemalle (huom! ei Piana Bella di Montelibretti). Sieltä Cotralin paikallisbussilla Fara Sabinaan tai  toisella bussilla Passo Coresesta Farfan luotari-alueelle. Tia bussilla Fara Sabinasta Farfan luostri-alueelle. 
  
Tämä erittäin rauhallinen ja viihtyisä luostari sijaitsee Fara in Sabinan pikkuriikkisessä kylässä, kukkulalla. Bussilippuja myydään Passo Coresen asemaa vastapäätä sijaitsevassa baarissa. Jos baari on suljettu niin mene suoraan nurkan taakse bussipysäkille. Kuskilta saa myös  matkalippuja. Junamatka kestää 40 minuuttia ja bussimatka 25 minuuttia. Junat kulkee 15 minuutin välein, mutta bussit aikaisesta aamusta noin kello 18-19 saakka. Roomasta on Farfaan 50 kilomteriä. 

Junalinja Fiumicinon lentokentältä Orteen.


Huonevarauksen voi tehdä etukäteen:
suorefarfa@brigidine.org. 

Farfan Birgittaluostari on todellakin käymisen arvoinen paikka. Suosittelen lämpimästi!


Mutta Farfassa on paljon muutakin kuin vain Birgittaluostari. Se on pieni kylä, jossa voi maleskella ja istuskella penkeillä, käydä syömässä tai kahvilla. Tutustua benediktiinien kirkkoon tai tervehtiä kylän kissoja. Pari ruokakauppaa ja kirjasto löytyy kylästä ja pikkuputiikkeja. Ihana iso antikvariaattikin on kylässä.