Omat Blogit:

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Francesco Maria del Monte ja Caravaggio

File: Ottavio Leoni - Francesco Maria del Monte.jpg

Francesco Maria Bourbon del Monte  1549-1627

Tämä erittäin arvovaltainen herra syntyi Veneziassa ja kuoli Roomassa. Hän oli kardinaali ja toimi myös diplomaattina ja haavieli pääsevänsä joskus paavin virkaan. Hän oli erikoisen kiinnostunut taiteesta joten häntä voi kutsua taidemesenaatiksi. Francesco Maria del Monten erikoissuojelussa oli taidemaalari Michelangelo Merisi da Caravaggio, josta kehkeytyi kaikkien aikojen arvostetuin taidemaalari. Caravaggio eli vain 39 vuotta mutta sinä aikana hän ehti maalaamaan paljon korkealaatuista taidetta Milanossa, Veneziassa, Sisiliassa ja Roomassakin.

File:Bild-Ottavio Leoni, Caravaggio.jpg

Caravaggio 1571-1610

Vuonna 1592 muutti Caravaggio Milanosta Roomaan ja alkuun hän eli levotonta elämää. Hän oli rutiköyhä. Hänen kerrotaan olleen melko väkivaltainen ja riitaahaastava persoona. Ensialkuun Caravaggio toimi Cavalier d'Arpionon apupoikana. Arpino oli sen ajan Pictor unicus, rarus et Exellens ac Primarius et reputatus, yksinkertaisesti sanoen primus konservaattori. Arpiono kuului Accademia Nazionale di San Luca'an ja toimi sen johtohenkilönä kunnes Bernini otti viran haltuunsa. 

Francesco Maria del Monte kustansi Contarellin kappelin maalaukset San Luigi dei Francescin kirkossa ja Caravaggio sai luonnollisestikin kunnian malata ne. Contarellin kappeli on yksi turistinähtävyyksistä Roomassa.

File:San luigi dei francesi, interno, cappella contarelli 03.JPG

Contarelli suvun kappeli

File:San luigi dei francesi, interno, cappella contarelli 01.JPG

File:San luigi dei francesi, interno, cappella contarelli 04.JPG

File: Palazzo madama.JPG

Palazzo Madama, Corso Rinascimento

Italian senaatti kokoontuu tässä palatsissa nykyään. Palatsin paikalla sijaitsi alunperin Neron kylpylä ja myöhemmin alue joutui Ranskan valtion haltuun. 

Nykyisen palatsin rakennutti firenzeläinen, sen ajan maailman rikkain suku, Medicit 1500-luvulla. Kaksi Medicin suvun jäsentä toimi kardinaaleina, joista sittemmin tuli kummastakain paavit, Leo X ja Clemente VII. Catherina de'Medici asui myös palatsissa kunnes hän meni avioon Ranskan kuninkaan pojan Henryn kanssa. 

Neron kylpylä tai Alessandrinin kylpylä, kuten sitä myös nimitettiin, oli Rooman ensimmäin julkinen kylpylä ja se rakennettiin vuonna 62 jaa keisari Neron käskystä. Joitakin kylpylään kuuluneita pylväitä voi nähdä Senaatin rakennuksen seinuutalla, Palazzi Giustinianin seinustalla ja Panhteonin portikossa vasemmalla puolen.

Senaatin kirjasto, La Biblioteca del Senato della Repubblica Giovanni Spadolini, Piazza della Minerva, on nykyään kaikille avoinna ilman minkäänlaisia vaatimusksia! Kirjasto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00-19.30 ja lauantaisin kello 9.00-12.30.

San Luigi di Francesin kirkko, hospitsi ja augustiiniläisluostari sen vieressä sekä Palazzo Patrizi.

San Luigi dei Francesi - Facade.jpg

San Luigi di Francesi on ranskalaisten kotikirkko ja erittäin näkemisen arvoinen kirkko, Rooman upeimpia. Suosittelen!

Kardinaali Francesco Maria del Monte osti Palazzo Madaman itselleen. Carvaggio asui enempi tai vähempi myös palatsissa ja kuoli myös siellä. Palatsi sai nimensä itävaltalaisen kuinkaan tyttären nimen mukaan. Carvaggion kerrotaan myöhemmin siirtyneen Mattein palatsiin maalaamaan, tai oikeastaan siinä on kolmekin Mattein palatsia vierekkäin, Palazzo dei Giove, Mattei di Paganica ja Alessandro Mattein palatsi. Mattein kerrotaan tarjoneen paremman palkan Carvaggiolle. Mattein suvulle kuului Via dei Funarin, Piazza delle Tartarughen, Via Paganican, Via delle Botteghe Oscuren ja Via Gaetanin välinen alue.

Tämä on tarina kahden miehen rakkaudesta renesanssin ajalla. Toinen oli rikas aatelissukua oleva kardinaali ja toinen köyhä mutta erittäin taitava taidemaalari. 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Pyhän Pietarin basilika/San Pietro




Auringonlasku Vatikaanissa

File:Basilica di San Pietro (notte).jpg

San Pietro in Vaticano/Pyhän Pietarin basilika Vatikaanissa


Pyhän Pietarin basilikan portikon kattovalaisimet

Pyhän Pietarin basilika sijaitsee Vatikaanissa, joka on oma itsenäinen valtionsa, Stato della Cittá del Vaticano. Vatikaani sijaitsee Rooman keskustan luoteisessa osassa. Alue luetaan kuuluvaksi Rooman keskustaan. Vatikaanin kupeessa sijaitseva Rooman kaupunginosa on nimeltään Borgo, joka tarkoittaa kylää.

Vatikaanista tuli itsenäinen valtio vuonna 1929 kun Mussolini ja paavi Pio XI Ratti allekirjoittivat ns Lateraanisopimuksen keskenään. Sovinnon kunniaksi rakennttiin leveä katu Via della Conciliazione, sovinnon katu, kulkemaan suoraan kohti San Pietron basilikaa ja Vatikaanin toria.

Vatikaanin valtioon kuuluu Vatiaanin lisäksi paavin kesäasunto Castel Gandolfossa, Lateranin basilika ja San Giovanni in Lateranon basilikan, Santa Maria in Maggioren basilika,  San Paulo fuori le Muran basilika, Palazzo della Cancelleria ja San Callixton katakombit ja joitakin pienempiä kirkkoja ja pienempiä maa-alueita. Vatikaanin valtiota johtaa kuvernööri henkilökuntansa kanssa. Nykyinen guvernööri on kardinaali Giuseppe Bertello. Paavi on vain uskonnollinen johtaja, vain katollisen kirkon johtaja.


Pyhä Pietari basilikan edustalla taivaan vaktakunnan avaiment kädessään.

Kerrotan että nimi Vatikaani tulee etruskien kielestä sanasta vates, joka tarkoitti ennustajaa. Etruskeilla nimittäin oli oraakkeli ja pyhä lehto juuri Collis Vaticanuksella, Vatikaanin kukkulalla, jossain nykyisen Vatikaanin puutarhan paikkeilla. Alueella ei siihen aikaan asunut juuri muita kuin jotain savenvalajia jotka valoivat ruukkuja ja kattotiilejä. Teveren joen ja Vatikaanin kukkulan välinen alue oli suoperäistä ja kevättulvat olivat ainainen ongelma. 

Keisari Caligula rakennuutti palatsin äidilleen ja cirkuksen, kilpajoradan alueelle ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Kun keisari Konstantinus Suuri päätti rakennuttaa 300-luvulla jaa basilikan Pyhän Pietarin haudan päälle niin hän antoi ensin tasoittaa kukkulan ja hajoittaa cirkuksen. Kukkulan yli kulki antiikin ajalla tie nimeltä Via Cornelia, jolta kulki portaat alas mauseoleumeihin ja nekropoliin, joka on nykyään Pyhän Pietarin basilikan alla sijaitseva krypta, Grotte Vaticane

Fil: St  Peterskyrkan 2013-09-16.jpg

Basilika on avoinna päivittäin kello 7.00-19.00 kesäaikaan ja talviaikaan kello 7.00-18.00. Poikkeuksellisesti kesäaikaan keskiiviikkoisin avataan basilika vasta kello 13.00 ja suljetaan kello 19.00. Tämä järjestely siksi että paavi esiintyy basilikan edustalla joka kesiviikko aamupäivisin, siinä kello 11.

Aamun ensimmäinen messu on kello 8.30 ja se pidetään Cappella Santi Santissmo Sacramentossa. Messu on italiaksi. Kello 9.00, 10.00, 11.00 ja 12.00 pidetään messu italiaksi San Giuseppen alttarilla.

Pyhän Pietarin kirkko on valtavan suuri ja se sisältää niin paljon mielenkiintoista katseltava josta tässä ei voi ottaa mukaan kuin  vain pienen murto-osan.

Erinomainen Vatikaanin opas!

Aikaisempi tekemäni sivu Pyhän Pietarin basiliakasta ja alkuperäisen kirkkorakennuksen rakentamisesta!

Sikstiiniläinen kappeli Vatikaanin museossa!

Pyhän Pietarin basilikan sakristia!

File:Piazza San Pietro.jpg

Piazza San Pietron torin rakentaminen kesti Giovanni Lorenzo Berniniltä kaksitoista vuotta rakentaa. Kirkko ehti olla toiminnassa jo kolmekymmentä vuotta kunnes piazzaa alettiin rakentamaan. Torista tuli muodoltaan ellipsinen, 240 metriä leveä ja 196 metriä pitkä. Tori ei ole aivan tasainen vaan obeliskin kohdalla se on puolitoista metriä korkeammalla kuin pylväsrivien luona. Obeliski haettiin Neron cirkukselta, basilikan läntiseltä puolelta. Kerrotaan että apostoli Pietari aikoinaan ristiinnaulittiin juuri tämän obeliskin juurella, Neron Cirkuksessa. Obeliski siirrettiin torin keskelle vuonna 1586 ja siihen tarvittiin 75 hevosta ja 900 miestä. Siinä meni kokonaista neljä kuukautta siirtää tämä 25 metriä korkea obeliski uuteen paikkansa.

Sen aikainen paavi Sixtus V Peretti oli ankara herra. Hän kielsi miehet puhumasta sanaakaan obeliskia siirrettäessä, uhaten kuolemantuomiolla. Sixtus V pelkäsi että jos miehet alkavat keskustelemaan ja huitomaan käsillään niin he menettävät otteen työstään.  Obelsikin sokkelissa lukee : Cristus vincit, Cristus regnat. Cristus imperat, Cristus ab omni malo plebem suam defendat, siis Kristus voittaa, Kirtsus neuvoo, Kristus hallitsee. Kristus varjelkoon kansaansa kaikelta pahalta.

Molemmin puolin toria on tuplarivit pylväitä, kaikenkaikkian 284 kappaletta. Pylväsrivien päällä seisoo 140 kolmemetristä korkeaa pyhimyksn patsasta. Se oli Bernini joka suunniteli pylväsrivit ja pyhimysten patsaat.

File:Řím, Svatopetrské náměstí, fontána.jpg

Pyhän Pietarin torilla on kaksi melkein samanlaista suihkulähdettä. Oikean puoleisen on Stefano Maderno suunnitellut ja vasemman puoleisen Giovanni Lorenzo Bernini kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin.

File:Rome basilica st peter 004.JPG

La Porta Santa, Pyhä ovi

Pyhän Pietarin basilikaan on viisi ovea. Ovi vasemmalla on ns kuoleman ovi, toinen on ns hyvän ja pahan ovi, kolmas ns Filerate ovi, sakramenttiovi ja viimiesenä oikealla ns  Porta Santa, Pyhä ovi, joka avataan vain erikoisna juhlapyhinä ja josta vain paavi saa kulkea.


Pyhän Pietarin basilikaan mennään basilikan oikealta puolelta turvatarkastuksen läpi. Oikealla puolen on ns bronnsiportti jonka portaat johtavat Apostooliseen palatsiin ja paavin asuntoon. Porttia vahtivat sveitsinkardistit. Nykyään portti on suljettu sillä paavinasuntoa peruskorjataan ja paavi asuu Santa Martan asuntolassa, kirkon vasemmalla puolen.
Fil: Gate of Filarete 01.jpg

Filerate ovi

Fil: Karl Augustine Cornacchini Vatican.jpg

Keisari "Beate/Autuas" Kaarle Suuri, Carolus Magnus, sai luonnollisestikin patsaan kirkon sisäänkäyntiin. Hän oli nimittäin Rooman keisari vuodesta 800 jaa lähtien. Hän asui toki Saksassa Achenissa ja kävi vain kerran Roomassa kun paavi hänet kruunasi keisariksi juuri Pyhän Pietarin basilikassa. Muuten paavit sai pitää valtaa Roomassa ja suuressa osassa Italian niemimaata.

File:Michelangelo's Pieta 5450 cropncleaned edit.jpg

Tämä on yksi Pyhän Pietarin kirkon suosituimmista nähtävyyksistä. Tämä patsas sijaitsee heti oikeall puolen kirkkosalia sisäänkäynnin jälkeen.Mestari Michelangelo Buonarroti valmisti tämän Pietá patsaan tarkoituksena että se laitetaan hänen omalle haudalleen. Michelangelo on haudattu Firenzeen Santa Crocen basilikaan ilman patsasta. 

Nyt on niin että juuri Michelangelo ratkaisi ongelman kuinka vanhasta Pyhän Pietarin basilikasta tehdään uuusi. Häntä ennen oli lukuisat muut arkkitehdit tehneet oman osansa tässä uudessa basiliakssa mutta basilikaa rakennuksena voidaan pitää Michelangelon teoksena.

File:Algardi Leo XI.jpg

Paavi Leo XI

File:PiusVII af Bertel Thorvaldsen.jpg

Paavi Pio VII

File:Monumento en memoria a Alejandro VII, Basílica de San Pedro.JPG

 Paavi Alessandro VII



File:Dome of Saint Peter's Basilica (interior) - Vatican City - 13 May 2011.jpg



File:Bernini Baldachino.jpg

File:Chair of Saint Peter.jpg

File:Chorraum Altar St Peter Rom.jpg

Cattedra San Pietro/Cattedra Petri

File:Cathedrapetri+gloria.jpg

Cattedra Petri, Pyhän Pietrain tuoli, valtaistuin. Pyhä Pietari oli kristinuskon ensimmäinen piispa, tai paavi, kuten piispoja alettiin myöhemmin kutumaan. Italialaiset kutsuvat paavia nimellä papa, joka tarkoittaa paavia latinaksi. Tuolin lahjoitti frankkilais-roomalainen keisari Kaarle Kaljupää vuonna 875 paavi Giovanni VIII kiitokseksi  siitä että paavi kruunasi hänet Roomasssa keisariksi. Alkuperäinen tuoli säilytetään Pyhän Pietarin kirkon sakristiassa jossa on museo Tesoro di San Pietro,  mutta tämä on kopia jonka on Gian Lorenzo Bernini valmistanut vuosina 1656-1665. Cattedra tarkoittaa piispantuolia.  Nuo neljän miehen patsaat tuolin ympärillä kuvaavat kirkonisiä Augustinus, Ambrosius, Athanasius ja Giovanni Grisotomo. Nämä miespatsaat pitelevät tuolia ilmassa.


Cattedra San Pietro/Catedra Petri
Keskellä Comomba dello Spirito Santo, Pyhän Hengen kyyhky. Kyyhky symbolisoi juutalaisia. Kyyhky on valmistettu alabasterista ja se on sijoitoitettu ikkunaan joka on valmistettu värjätystä lasista. Kyyhkyn siipien väli on 162 cm. Tämä on ainoa lasimaalaus Pyhän Pietarin kirkossa.

Hieronymoksen martyrologiassa, Martyrilogio Hieronymianum, neljänneltä vuosisadalta, mainitaan että Pyhällä Pietarilla on kaksi juhlapäivää, 18. tammikuuta ja 22. helmikuuta. Kaksi päivää johtuu siitä että  toinen päivä on lyöty lukkoon Antiochian kirkolliskokouksessa ja toinen päätös on tehty Roomassa. Nyt kuitenkin Pyhää Pietaria juhlitaan Roomassa Pyhän Pietarin basilikassa ja juuri Cattedra San Pietrossa 22. helmikuuta. Tarinan mukaan se oli Jeesus joka antoi Pietarille taivaan valtakunnan avaimet.

Cattedra San Pietrossa pidetään messu  latinaksi päivittäin kello 17.00.

File:Gesupietrochiave.jpg

Pietro Peruginon maalaus, joka löytyy Sikstiiniläisestä kappelista Vatikaanista. Kuvassa Jeesus antaa avaimet Pietarille. Upea maalaus. Pietro Perugino on ehdottomasti yksi minun suosikkimestareista.

File:Saint Peters Basilica Interior21.jpg

Cattedra San Pietro sijaitsee aivan Pyhän Pietarin basilikan päädyssä perimmäisenä, Pyhän Pietarin haudan päällä, joka sijaitsee lattian alla kryptassa.





Tämä on yksi basilikan lattiassa olevista ns ilmanvaihtoluukuista. Lattian alla sijatssee nimittäin krypta, joissa on monen monta kymmentä henkilöä saanut viimeisen leposijansa.

File:Sankt Peter 1 BW.JPG

Sakristia

File:Isernia, Cattedrale di San Pietro Apostolo, presbiterio..jpg

Cappella del Santissimo Sacramente


Pyhä Pietari istuu valtaistuimellaan

Pyhän Pietarin basilika sijaitsi alkuunsa melko syrjäisellä paikalla. Paavitkin asuivat San Giovanni in Lateranon palatsissa, toisella puolen Roomaa. Paavit vierailivat pyhän Pietarin basilikassa vain hyvin erikoisina juhlapyhinä. Paavi Symmachus päätti kuitenkin 500-luvulla rakennuttaa pienen asuinrakennuksen basilikan viereen paaveja varten. Saksalainen keisari Kaarle Suuri rakennutti saksalaisille pyhiinvaeltajille 800-luvulla asuntolan ja sen viereen hautausmaan, Campo Santo Teutonico ja sen yhteyteen pienen palatsin itselleen. Hautuasmaa ja sen kirkko on vieläkin jäljellä. Palatsi on nykyään hotelli. 

Rooman ryöstön jälkeen paavi Leo IV rakennutti muurin Pyhän Pietarin basilikan ynpärille, La Cittá Leonina, Leon kaupungin.

Paavi Nicolaus  III oli ensimmäinen paavi joka muutti asumaan Pyhän Pietarin basilikan viereen vuonna 1280. Mutta melko pian 1300-luvulla paavit alkoivat asumaan Ranskassa Avignonissa. Noin seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin paavit muuttivat psysyvästi Vatikaaniin. Vasta paavi Nicolaus V:n ajalla 1540-luvulla alettiin rakentamaan Apostolista palatsia joka on sittemmin ollut kaikkien paavien virallinen asunto. Saman paavin käskystä alettiin rakentamaan Vatikaanin kirjastoa. Seuraavan paavin Sixtus IV:n ajalla rakennettiin sikstiiniläinen kappeli. 

Monta muutosta on tehty aikojen saatossa. Suurin rakennusmestari oli kuitenkin paavi Julius II della Rovere, jonka ansiosta alettiin rakentamaan uutta Pyhän Pietarin basilikaa, siis tätä nykyistä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Subiacon luostarit


Benedetto da Norcia/Benedictus Nursialainen (480-543)

Pyhä Benediktus Nursialainen kuvattuna Subiacossa sijaitsevan St Scholastica luostarin ikkunamaalauksessa. Bendiktus syntyi Norciassa. Opiskeltuaan Roomassa yliospistossa hän kyllästyi Roomaan ja hakeutui yksinäisyyteen. 



Hän asui Subiacossa, noin 50 km Roomasta itään, ja Santa Scolastican luostarin alueella, minkä Benediktus perusti katollisen luostarilaitoksen ja suunnitteli luostarisäännöt. Luostarin ssiällä sijaitsee Santa  Scolastican katedraali. Benediktus perusti kaiken kaikkiaan 12 luostaria Subiacon alueelle. Benediktus iste asui San Celementen luostarissa, mikä on Italian toiseksi vanhin luostari Montecassinon luostarin jälkeen.

Voi osallistua Sunbiacon luotareihin yhdesä oppaan kanssa.

Kun Pyhä Benediktus saapui Subiacoon niin hän asui ensin luolassa, Sacro Speco, joka toimi alkuun luostarina. Sacro Specon luola sijaitsi Teleon vuoren kupeessa. Siellä Benediktus tapasi munkin nimeltä Romanus. Romanus lähetti korissa ruuantähteitä Benedictukselle ylös luolaan joka sijaitsi ylenpänä vuoren reunalla kuin luostari. Lähellä sijaitsevan Vicovaron luostarin munkit pitivät Benediktuksen sääntöjä liian kovina ja he aikoivat siksi tappaa Benediktuksen. 

Fil: Subiaco 02.jpg

San Benedetton luostari Subiaco

San Benedetton luostari on avoinna kello 9.00-12.30 ja 15.00-18.00

Benediktus perusti ensimmäisen luostarin Subiacoon Pyhälle Clementelle pyhitetyn luostarin joka sijaitsee Keisari Neron huvilan rakennuksissa. Benediktus asui luostarissa 20 vuotta sinä aikana hän perusti 12 muuta luostaria. Jokilaakosa alettiin kutsumaan pyhäksi laaksoksi. Kaikki luostarit ottivat Benediktuksen luostarisäännöt käyttöönsä.

Vuonna 529 muutti Benediktus Cassinon luostariin ja perusti siella Montecassinon luostarin. Cassinossa asukkaat olivat vielä pakanallisia ja Benedictus käännytti heidät kristinuskoon. Hän rakensi valtavan luostarin Cassioon, jossa hän asui 18 vuotta kuolemaansa saakka.

Roomasta on 130 kilometriä Montecassinoon ja siitä noin kahdeksan kilometriä kiemurtelevaa tietä ylös luostariin. 

Salvation

File:Monts Ruffiens.JPG

Roomasta on noin 45 kilometriä Vicovaroon ja Subiacoon noin 70 kilometriä.

Subiaco sijaitsee todellakin tavallista erikoisemmalla paikalla melko asumattomalla alueella suuren Monti Simbruinin luonnonpistoalueen kupeessa, sen läntisellä puolella. Lähellä Subiacoa ei sijaitse suurenpaa asutustaajamaa. Ei Subiacokaan ole mikään suuri kaupunkin, vain noin lähemmäs 10000 asukkaan kylä. Subiacoon ei ole mitään suoraa tietä Roomasta vaan on mentävä kiertoteitä Tivolin kautta ja siitä sitten Vicovaron kautta Rovianon kylän kohdalle ja siitä eteenpäin etelään päin vievää tietä SR 411. 

File:Cervara di Roma.jpg

Cervere di Roma

Siinä kulkee vieläkin kapeampi maantie SP 39b Cervere di Roman kautta luonnonpuistoalueen reunaa pitkin. Jos on omalla autolla liikkeellä ja on aikaa niin kannattaa ajaa tuo tie ainakin yhteen suuntaan Subiacoon mentäessä. Suurella alueella Subiacon ympäristössä on vain joitakin hyvin pieniä kyliä kapeiden ja mutkaisten teiden varrella.  


Santa Maria della Portellan pieni kirkko on rakennettu mahtavalle paikalle.


Subiaco


Roomasta  Subiacoon ensin Metrolla B Ponte Mammolon pysäkille ja siitä Cotralin paikallisbussilla Subiacoon. Subiacon bussiasemalta on noin 3 kilometrin kävelymatka ylös luostariin. Huom! Melko jyrkkä kävleymatka. Cotralin paikallisbussi kulkee noin tunnin välein Ponte Mammolon metroaseman ja Subiacon väliä.

San Benedetton luostari tarjoaa myös yöpymistä joko Foresteriassa, joukkomajoitus yhteisessä salissa tai 1-4-hengenhuoneissa. Huoneissa on oma kylpyhuone, TV ja puhelin. Luostarissa on myös baari/kahvila sekä ruokala joissa voi ruokailla hekin jotka eivät yövy luostarissa.  Myymälä joss myydään liiköörejä, oljyä, saippuoita ja voiteita ym. Iso parkkipaikkakin löytyy.


Suosittelen lämpimästi päivän retkeä Subiacoon. Siellä on paljon nähtävää, pari erittäin kaunista luostaria ja useita kappeleita, jopa museo ja kirjastokin. Pyhän Benediktuksen luolakin on nähtävänä. Subiaco sijaitsee mahtavalla paikalla, erittäin maagisen luonnon keskellä. Luostarista on mahtavat näköalat ympäristöön.

Sacro Speco luolan alapuolella sijaitsee San Benedetton luostari ja sitä alenpana Santa Scolastican luostari. Molemmat toimivat yhteistyössä vaikka ovatkin kaksi erillistä luostarirakennusta. Munkkeja on yhteensä luostareissa 20, joista 11 ovat pappeja ja loput 9 veljiä. San Benedetton luotarissa on vain 3-4 munkkia vakinaisesti. 

Santa Scolastica (480-547) oli benediktiininunna, ehkä Pyhän Benediktuksen sisko. Molemmat syntyneet Norciassa.

 
Sisäänkäynti toriaukiolta, jonne kulkee jyrkät portaat parkkipaikalta

Santa Scolastican luostari sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Subiacosta. Subiacon ja Vallepietran väliä ajava pikku-bussi käy täällä.





















Luonnollisestikin Subiacosta tehdään pyhiinvaelluskävelyretkiä Pyhän Benediktuksen jalanjäljillä, Il Gammainio San Benedetto, noin 130 kilometriä Norcian ja Montecassinon välillä. Reittiä voi kulkea myös lyhempiä pätkiäkin, ihan niinkuin haluaa.



Subiacon luostarit ovat  jättänyt syvän vaikutuksen minuun.