Omat Blogit:

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Rooman jäätelöbaarit



Mantelijäätelö/mandorla del gelato, maistuu aina minulle. Olen suuri jäätelön ystävä. Jäätelö on minun ainoa syntini diabateksestä johtuen. Silti herkuttelen jäätelöllä ainakin kerran kuukaudessa.

Resepti:
2,5 dl  latte di mandorla/mantelimaitoa
5 kananmunan valkuaista
2,5 dl vispikermaa
50-80 g vaaleaa muscovado sokeria
0,5 dl paahdettuja manteleita

Paahda mantelit pannulla ilman rasvaa ja riko tai miksaa ne pieniksi muruiksi. Vispaa valkuaiset ja sokeri ilmavaksi ja kuohkeaksi ja lämmitä sekoitus teräskattilassa sormen lämpöikseksi. Vähempi määrä sokeria jos mantelimaito on maustettu sokerilla. Kaada mantelimaito ja kerma kattilaan ja sekoita (puukauhalla) kaiken aikaa kunnes seos alkaa olla lähellä kiehumispistettä.

HUOM! Seos ei saa missään nimessä kiehua. Seos annetaan jäähtyä ja laitetaan muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Kylmentynyt seos kaadetaan jäätelökoneseen ja kun jäätelö alkaa jähmettyä niin laita seos etukäteen pakksessa kylmentyneeseen astiaan, sirottele mantelit päälle ja jäätelö pakkaseen.

Jäätelön voi varmasti tehdä ilman että lämmittää seosta, vaan vatkaa sen vatkaimella, jos tekee sen toisenlaisesta makeutusaineesta, eikä siis vaaleasta muscovado sokerista, joka antaa kermakolan maun jäätelöön. Muscavado sokeri kovettuu äkkiä kun se joutuu ilman kanssa tekemisiin, joten lämmitys on tarpeen. Maku asia.

Koska olen diabeetikko niin minun ei pitäisi syödä tämmöisiä herkkuja kovin usein. Olen aikonut kokeilla tehdä mantelijäätelöä Stevia sokerista. Kermassa, maidossa ja muscovado sokerissa on sokeria ihan mahdottomasti. Ihmettelen että roomalaiset ovat vielä elossa sillä he syövät mahdottomat määrät makeaa/dolce päivittäin, jo aamiaisella. Miehetkin näkee Roomassa jalkakäytävillä seisoskelemassa ja syömässä jäätelöä, puhumattakan nunnista.


 Pizzeria Zaza ja sen takana  Punto Gelato Günther

Moni tykkää että Rooman paras jäätelö löytyy Punto Gelato nimisestä jäätelöbaarista, joka sijaitsee Piazza Sant'Eustachiolla, vasta päätä kuuluisaa Sant'Eustachion kahvilaa. Ehkä hieman vaikea äkkinäisen löytää mutta kartalta sen löytää aivan Rooman sydämestä. Jäätelöbaarilla on saksalainen nimi Günther. Avoinna kaiket päivät kello 01.00 saakka yöllä. 


Jäätelöbaarin vieressä sijaitsee ZaZa (tai SaSa) niminen pizzeria, jossa voi käydä syömässä ensin pizzat, sitten juoda kahvit Sant'Eustachion kavilassa pizzeriaa vastapäätä ja sitten syödä jätelön jälkiruuaksi. Siinähän se iltapäivä tai ilta on mennyt mukavasti. Jokaisen turistin kannattaa suunnistaa Piazza Sant'Eustachion torille!

ZaZa on saanut erittäin hyvät suositukset, joten jäätelöbaari, kahvila ja pizzeria ovat kaikki kolme Rooman parhaasta päästä. Täällä myydään myös palapizzaa kilohintaan, joten aivan hyvin voi ottaa pizzapalat mukaansa. Zaza pizzerioita löytyy myös Via Cinan, Via Nizzan ja Via Casilina varresta, mutta nuo toiset sijaitsevat laitakaupungilla.



Tätä minä haluan...


Punto Gelatosta löytyy varmasti jäätelöä jokaisen makuun.

Mitäpä Rooma olisi ilman jäätelöä. Jäätelö on vakava asia Italiassa. Jäätelön syönti on harras toimitus Roomassa. Jos laitetaan tärkeysjärjestykseen niin ruoka on tietysti numero uno, sitten tulee kahvi, seuraavana ehdottomasti jäätelö ja alkoholijuomat vasta viimeisenä. Viini on tietysti monelle ruokajuoma, vaikka vesikin kelpaa roomalaisille. 

Roomassa ei nää juuri koskaan kenenkään kaupungilla istumassa ja juomassa olutta, viiniä tai alkoholia ylipäätään, muuta kuin ravintoloissa päivällistä syödessä. Kahviloista saa alkoholia, mutta vain harvemmat mieshenkilöt kulkevat kahvila/baarin kautta kotimatkallaan töistä. Ja ne harvatkin juovat lasin aperitivoa seisoen baaritiskin äärellä ja jatkavat sitten heti pian matkaansa kotiin päivälliselle. Tai jos joku työkaveri on mukaana niin juodaan lasi yhdessä seisoen baaritiskin ääressä. Vaihdetaan pari sanaa ja kiiruhdetaan kotiin. Aivan samoin tehdään kahvinkin kanssa. Roomassa onkin kahvila joka korttelistossa. Mutta ei ole lainkaan varmaa että vessa löytyy jokaisesta kahvilasta.


Gelato San Crispino, Via della Panetteria 42, lähellä Fontana di Trevin suihkulähdettä.

San Cispinon jäätelökauppa löytyy myös Via Acaia 56, Piazza della Maddalena ja joisskain muissakin paikoissa kuten Fiumicinon lentokentällä.

Bilder från Ci Gusta!, Rom

 Ci Gusta! Via della Palombella 32

Täältä saa ostaa myös jugurttijäätelöä. Suosittu gelateria, mikä sijaitsee Pantheonin takana. Täältä löytyy paljon muutakin hyvää kuten palapizzaa ja soppaa ja erikoisia jäätelökahveja. Erilaisia jälkiruokia joka makuun ja noita kuulusia leipäjäätelöitä joissa leipä on lämmin. Toisin sanoen paikka jossa voi syödä välipalaa tai kevyen lounaan.


 Brioche con gelato, Leipäjäätelö


Minttusuklaajäätelö


Giovanni Fassin kahvila/jäätelöbaari on Rooman vanhin ja ehdoton suosikkini.

Tämä on avoinna joka päivä kello 12.00 kello 24.00 saakka. Tämä on kaiken kukkuraksi halpa paikka. Tämä klassinen jäätelöbaari/kahvila sijaitsee Fassin palatsissa Via Principe Eugenio 65, Esquilinon kaupunginosassa.

Täällä istuu kokonaisia perheitä myöhään illtaisin ja nautti hartaasti jäätelöstä tai jäätelöleivistä.



Giolitti, Via degli Uffici del Vicario 40

Giolitti on tunnettu kahvila, mutta Giolittissä on aina pitkä jono jäätelötiskillä. Ehkä Rooman paras jäätelö löytyy juuri täältä, kenties. 



Giolittiin menee mielellään uudestaan...


Roomassa näkee melko usein nunnia kaupungilla syömässä hartaasti jäätelöä ja juttelemassa muiden asiakkaiden kanssa.


Brioche con gelato, jäätelöä pullan sisällä


 Gelateria del Teatro, Via di San Simone/Via dei Coronari

Täältä saa ehkä sittenkin Rooman parhaan jäätelön. Kannattaa kokeilla! Ehkä hieman vaikea löytää mutta se on sen vaivan väärti. Eikä kannata säikähtää jäätelöbaarin edustaa. Ei se aina ole niin rähjähtäneen näköinen kuin se saattaa joissakin kuvissa näyttää. Jäätelöbaari sijaitsee tuolla Pizzerian takana perimmäisessä nurkkauksessa.

DSC_1853

Gelateria del Teatro, minun "mansikkapaikkani",
 Via di San Simone 70/Via dei Coronari 65 




Onko täällä sitten Rooman paras jäätelö, Gelateria del Teatro?


Tätä gelateria del Teatro ai Coronaria on ehkä vaikea huomata, mutta se sijaitsee korkeiden portaiden vieressä ikivanhassa rakennuksessa. Tällä valmisteaan jäätelö paikan päällä kuten melkein kaikissa italialaisissa gelaterioissa. Mikä elämys! Suosittelen!

2010-05-25-Roma 023_edited

Gelateria del Teatro, Via dei Coronarin ja Via di San Simonen risteyksessä


Näistä vaunuista, joita on kaikkialla missä turisteja liikkuu, en ostaisi yhtään mitään, no jaa, ehkä juomapullon jos oikein kova jano yllättää. Usein paljon kalliinpaakin kuin muualla.

Intense concentration is required for this decision

Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä...kaikkialla jäätelöä

Jokaisessa kahvilassa on isompi tai pienempi jäätelötiski. 

Roman Feast


Tässä vielä toinekin valokuva Il Gelato di San Crispino,
 Via della Pannetteria 42

Fontana di Trevistä hieman itään päin Via del Lavatorea pitkin




Il Gelato di Claudio Tor, on  melko uusi jäätelöketju, jonka jäätelöbaareja löytyy, kuten kuvakin jo kertoo, vähän sieltä sun täältä Roomasta. Alla kuvia noista eri baareista. Il Gelato Claudia Torcè'sta löytyy noin sata erisorttista kotivalmisteista jäätelösorttia!




Suurimmat jäätelönsyöjät Roomassa taitaa sittenkin olla miehet. Ei ole lainkaan outoa jos Italian parlamentin miespuoliset edustajat seisoskelevat esimerkiksi Piazza Montecitorin torilla tai sen lähettyvillä Piazza San Lorenzo Lucianalla ja kaikella hartaudella naustiskelevat jäätelöstään. Piazza San Lorenzo in Lucianalla on yksi Rooman suosituimmista kahviloista, Caffe Ciampini, joka on erittäin kuulu jäätelöstään.



Ciampini, Piazza San Lorenzo

Iltapäivällä alkaa tulla kahvittelijoita ja väki sen kuin lisääntyy iltaa kohden. Tämä on eirtäin suosittu bistro, jäätelöbaari ja kahvila. Hieman kalliin puoleinen. Tällä alueella myydään kalliita asusteita, kenkiä, jalokiviä ja muuta mukavaa. Kahvilat ja jäätelöbaaritkin alueela ovat esiluokkaisia.

Tämä on todella suosittu paikka varsinkin kesällä. Sijaintikin on hvyä sillä tälle torille, joka on tavallaan kadunpätkä, löytää melko helposti Via del Corsolta. Kastanjajäätelöä/gastagna del gelato, kannattaa kokeilla! 

Jos haluaa istua kahvilan tuoleilla, niin siitä saa maksaa tuplasti, niin kuin on tapana Italiassa. Ciampinissa voi ruokailla, juoda kahvit, juoda aperitivon tai nauttia jäätelöstä samalla kun Rooman rikkaampi (Roomassa on melko paljon erittäin rikkaita henkilöitä) tai vaikutusvaltaisin (parlamenttijäsenet) väki paseeraa ohitse. Rooma on perinteisesti vasemmistolaiskaupunki, joten työläisiin kuuluu suuri enemmistö asukkaista. Mutta rikkaat ovat todella rikkaita täällä.


Voi vaikka piipahtaa Magnum Pleasure Storen sisällä ja ihmetellä. Se sijaitsee Via Tomacelli 13. Täällä on tehty jäätelöstä taidetta. Magnum taitaa olla Ruotsin eniten myyty jäätelö. Tanskalainen jäätelö on valloittanut maapallon. Sitä me ollaan syöty Kanarinsaarillakin. Tanskalaiset tuotteet löytyy pienemmistäkin kylistä ympäri maapalloa. Tanaskalaiset osaa tehdä bisnestä...

Vastapäätä Magnum myymälää myydään Ferrareja ja Ferrari tilpehööriä. Alueella on tiheään tunnettujen muotihuoneiden myymlötiä. Ja kaiken keskellä Via Corson varressa Grand Hotel Plaza, jos niin kuin rahat riittää...shoppailun ja kahvittelun jälkeen. Ihana hotelli!


Tähän Il Gelato di Claudio Torcè'n jäätelöbaariin törmää useimmat turistit. Tämä baari sijaitsee Piazza di Risorgimento 51, Palazzo Madamaa, Italian senaattia vastapäätä. Heillä on neljä jäätelöbaaria Roomassa.


Fatamorgana on toinen melko uusi jäätelöbaariketju, joiden kotisivuilla on tarkkaan selvitetty mitä mikin jäätelö sisältää. Täältä löytyy heidän baarinsa!


Viagra nimistä jäätelöäkin on olemassa...

Rome gelato

Käytännöllisesti katsoen jokaisessa kahvilassa on pitkä jäätelötiski.


Gelateria dei Gracchi 



Tälläkin jäätelöbaarilla on useita myymälöitä Roomassa, kuten Via dei Gracchi, Pratin kaupunginosassa, Viale Regina Margherita 212, Pratin kaupunginosassa sekin, Via Tuscolana 251, Tuscolanan asumalähiössä ja Ottaviano-San Pietron metroasemalla Vatikaanin kupeessa.


Largo Argentinalta, Corso Vittorio Emanuele II, 96, löytyy jäätelöbaari nimeltä Vice. Tähän ei voi olla törmäämättä. Siellä myydään muutakin eikä vaan jäätelöä. 



Täällä on harvinaisia makuja, jopa lohella maustettua jäätelöä muistaakseni torstai-iltaisin, jolloin on ns suolainen ilta ja jäätelöt maustetaan esimerkiksi lohella, pecorinojuustolla, viinietikalla, parmakinkulla tai oliiviöljyllä. En ole uskaltanut maistaa, vielä ainakaan. Totta kai täällä saa myös kahvia.

Toinen Vice myymälä löytyy Vatikaanin takaa Via Gregorio VII 323, siis melko kaukana keskustasta.

Gelateria near Campo de Fiori

Gelateria Flor, Campo dei Fiori 

Täältä suosittelen ostaa eräänlaisen hampurilaisjäätelön tai kutsuisinko sitä voileipäjäätelöksi. Kaksi isonpuoleista keksiä pannaan vastakkain ja väliin paksulti jäätelöä.



Samalla torilla, Via Alfan puolella, on aivan uusi jäätelöbaari nimeltään Sweety. Aavoinna kello 13:00-00:30, perjantaisin ja lauantaisin suljetaan kello 02:00 yöllä. Tämä on itsepalvelujäätelöbaari. En ole vielä kokeillut.

Via Monserrato



Via Monserrato 125

Via Monserraton katu on noin 350 metriä pitkä katu, joka kulkee halki Regolan kaupunginosan. Katu lähtee Piazza Farneselta ja päätyy Via del Pellegrinon  ja  Via del Bancchi Vecchin katujen risteykseen. 


Via Monserraton katu kulkee Regolan pääkadun Via Giulian kanssa rinta rinnan. Katu on saanut nimensä saman nimisestä kirkosta Santa Maria in Monserrato degli Spagnoli. Kirkko on Espanjan kansalliskirkko Roomassa.

Joacoba Ferrantes, katalonialais-espnajalainen rakennutti vuonna 1354 hospitsin katalonialaisille pyhiinvaeltajille. Katalonia oli feodaalinen yhteiskunta vuoteen 1137 saakka, jollon syntyi avioliiton myötä Kataloniaan Aragonian kuningaskunta. Aragoniasta kehittyi Katalonian ruhtinaskunta. Ruhtinaskunta syntyi kun Aragonian kuningaskunta ja Barceloanan kreivikunta yhtyivät unioniksi. 

Espanjan kuningas Alfonso XII, Bourbon sukua, lähti maanpakoon Italiaan ns toisen espanjalaisen tasavallan synnyttyä. Keneraali Franco otti vallaan kunnes hänen kuoltua, astui uusi Bourbon suvun edustaja kuninkaan virkaan, nimittäin Juan Carlos I, jonka poika Felipe VI on Espnajan nykyinen kuningas.

Hospitsi (tai ruotsiski härbärge) oli asuntolan ja sairastuvan välimuoto. Useilla eurooppalaisilla kansoilla oli oma 'ospizio' Roomassa siihen aikaan. Useimmat pyhiinvaeltajat tulivat Roomaan vanhoilla päivillään ja eivät olleet enää kovin terveitäkään. Useat kuolivat pyhiinvaellusmatkallaan.


File: Via di Monserrato Rome.jpg

Giuseppe Vasin kuvaus Piazza di Santa Caterina della Rota'sta 1700-luvulla. Kuvassa Palazzo Mastrozzi Graziosi oikealla, Santa Caterina da Rotan kirkko keskellä ja San Girolamo della Caritan kirkko vasemmalla. Vinosti vastapäätä San Girolamon kirkkoa sijaitsee sisäänpääsy Santa Caterian della Rotan kirkkoon.

Piazza di Santa Caterina della Rota sijaitsee Via Monserraton varrella, Regolan kaupunginossa. Regolan kapunginosa sijaitsee suurin piirtein alueella jota reunustaa eteläpuolella Teveren joki, Corso Vittorio Emanuele II:n katu pohjoispuolella ja idässä Via Arenula.


Santa Maria in Monserrato degli Spagnolin kirkko vie kokonaisen kortteliston Via di Monserraton ja  Via Giluan välillä.

 Avoinna:

 maanantaista lauantaihin  kl. 8.30 - 13.00 ja 15.00 - 17.00 
sununtaisin ja pyhäpäivinä: 10.00 - 12.30 ja 17.30 - 19.30


Kirkkosali on klassisen harmooninen tylliltään. Molemmilla seunustoila on kauniita hautakappeleita ja yhden kuninkaan ja yhden paavinkin hautamuistomerkki löytyy täältä.

Antonio da Sangallo nuorempi sai tehtväkseen uusrakentaa kirkkosalin 1500-luvun alussa. Se vei paljon aikaa, monia kymmeniä vuosia. Sangallo ehti kuolla ennen kuin työ valmistui. Työmiehet eivät voineet jatkaa työtään varojen puutteessa. Yksi ja toienn on ajan saatossa korjaillut salia. Ja vielä 1800-luvulla tehtiin isoja uuskorjauksia.


Girolamo Siciolante da Sermoneta malasi alttaritaulun 1500-luvulla.



Kirkon julkisivusta




Kaksi espnajalaista paavia Calixtus III Borgia ja Alexander VI Borgia on haudattu yhteen sivukappeliin.


Pyhän Birgitan kirkko ja sen yhteydessä luostariasuntola. Ylhäällä on iso kattoterassi, jossa voi istua kesäaikaan iltaisin. Tämä luostari on turhan kallis, mutta tässä saa maksaa keskeisestä sijainnista. Muuten asuntola on kuin hotelli. Kunta tarkistaa hotellit, hostellit, luostariasuntolat ja leirialueetkin, jotta niistä otetaan laikisääteinen vuokra. Hinta tulee mukavuuksien ja tason mukaan, sekä sijaintikin oetaan huomioon. Valtio on nykyään laittanut pienen veron kaikkiin yöpymispaikkoihin, jonka huoneen vuokraajat saavat maksaa.

Casa di Santa Brigidan luostarin korkealuokkainen majoitus sijaitsee via Monserraton alkupäässä. Italiassa Birgitta=Brigida. Santa Brigidan kirkko sijaistee Piazza Farnesen puoell, kulman takana. Tori sijaitsee siis aivan Piazza Farnesen torin kulman takana.

Via Monserrato ja sen jatke Via dei Bancchi Vechi oli aikoinaan pyhiinvaletajien reitti Pyhän Pietarin kirkkoon kuljettaessa. Nämä kaksi katua kohtaavat toisensa paikassa jossa kohtaa neljä muutakin katua. En tiedä jos kohtauspaikan torilla on jokin nimikin, ehkä...

Via Monserrato oli aikaisemmin nimeltään Via di Corte Savella. Sen varrella siajaitsi Rooman vankila, joka suljettiin ja kadun nimeksi laitettiin Via Monserrato kirkon mukaan.

Vinottain Santa Maria in Monserraton kirkkoa vastapäätä sijaitsee englantilainen peppisgollegio, Collegium Anglorum. Sen vieressä sijaitsee englantilaisten kotikirkko  San Tommaso di Canterbury. Kirkko on avoina sunnuntaisin messua varten kello 9.30-11.00. Kirkon yhteydessä sijaitsi aikoinaan englantilaisten pyhiinvaeltajien hospice.

Via Monserraton katu on kapea rauhallien kuja kuten useimmat kadut ovat täällä Regolan alueella. Kadun varrella sijaitsee muhkeita renessanssinajan palatseja joiden sisäpihioille kannatta kurkistella jos vaan ovet tai portit ovat avoinna. Suosittelen kävellä Via Giulia yhteen suuntaan ja Via Monserrato ja Via Banchi Vecchi toiseen suuntaan.


Palazzo Mastrozzi Grazioci, kaunis palatsi


Palazzo Mastrozzi

Piazza di Santa Caterina della Rotan reunalla sijaitsee kolme kirkkoa. Torin välittömässä läheisyydessä sijaitsee lisää kirkkoja. Piazza sijaitsee Regolan kaupunginosassa hyvin lähellä Piazza Farnesea ja Campo dei Fioria. Aluella on useita mukavia ravintoita ja butiikkeja. Regola on miellyttävä alue kävellä ja katsella rakennuksia. Katujen varisilta löytyy myös pieniä erikoisia butikkeja joista voi ehkä tehdä löytöjä.



Achille Pinellin maalaus Santa Caterina della Rotan kirkosta


Santa Caterina della Ruota tai Rota, Piazza di Santa Caterina della Rota

Avoinna vain messuja varten.

Kirkko on maalattu viime aikoina ulkoapäin vaalean beesin väriseksi.

Kirkko on vuodelta 1186 ja alkuun sen nimi oli Santa Maria in Catenariis. Kirkko toimi Via Monserraton varrella sijainneen vankilan sairaalakirkkona. Myöhemmin kirkko pyhitettiin Santa Caterina Alessandialaiselle. Hänen symboolinsa oli pyörä, josta nimi Rota tai Ruota.

Kirkko uuskorjattiin 1600-1800-luvuilla. Julkisivun suunnitteli Luigi Poletti. Kattokasetit ovat San Fransesco d'Assisi a Regolan hajoiteusta kirkosta kotoisin. Kirkkoon on haudattu Giuseppe Vasi. Hän eli ja vaikuttii 1700-luvulla. Hän oli kotoisin Sisiliasta. Vasi oli aikansa suuri kaivertaja Roomassa. Hän kaiversi kaiken kaikkiaan 240 kaiverrusta jotka esittivät Roomaa. Tuo ensimmäinen kuva tälläkin sivulla on Giuseppe Vasin kaivertama etsaus. Kuvista kertyi 10 kirjaa. 

Nykyään kirkko on Sant'Anna dei Palafrenieri järjestön käytössä. Järjestö jätti Santa Annan kirkon Vatikaanissa vuonna 1929 kun Santa Annan kirkkosta tehtiin seurakuntakirkko. Santa Caterina della Rotan kirkko on nykyään avoinna jonkin aikaa sunnuntaisin messua ennen ja sen jälkeen. Messu on sunnuntaina kello 11.30.


 Kirkkosalissa ei ole ainoatakaan sivukappelia.



S Caterina della Rota - soffitto P1000896.JPG



San Girolamo della Caritan  pääsisäänkäynti on Via Monserraton puolella. Ja heti parin askeleen päästä saman kadun lopusta löytyy Piazza Farnese. Sisäänkäynnin yläpuolella oleva ikkuna kuuluu siihen huoneeseen jossa yksi Rooman suurimmista hengellisistä vaikuttajista, Filippo Neri, piti kokouksiaan.











Via di San Girolamo della Caritán varrelta, San Girolamon kirkon takaa, löytyy Filippo Nerin perustama luostarijärjestö Oratoriaanit. Aivan alkuun luostarissa asui fransiskaaneja. 

Vuonna 1524 perusti silloinen paavi Clemente VII katolisen luostarijärjestön Caritá jonka tehtävänä oli huolehtia köyhistä ja sairaista. 



Vicolo della Moretta, San Filippo Nerin kirkon takaseinä

Hieman kauenpana Ponte Giuseppe Mazzinin siltaa vastapäätä sijaitsee kirkko nimeltä Filippo Neri. Kun jatkaa Via Giuliaa tai Via Monserratoa niin tulee Vicolo della Moretta'lle. Se on paremminkin tori, jonka keskellä seisoo valkoinen rakennus, joka näyttää hieman omituiselta. Aukealöa kohtaa viisi eri katua. Rakennuksen kupeessa on yksi ainoa puu ja sen alla penkki. Kun ohittaa puun ja penkin niin kulman takaa Via Giulian puolelta löytyy juuri tuo kirkko nimeltä Filippo Neri.


Sisäänkäynti luostariin. Filippo Neri asui 1551-1583 luostarin tiloissa aikoinaan.


San Girolamon kirkko, Sankti Hieronymi a Caritate in Via Lulia toiselta nimeltään. Kirkko on viimeisen päälle koristeltu kirkko. Kirkko rakennettiin jo vuonna 382 ja 1600-luvulla Dominico Castelli rakensi kirkon uudestaan. 

File:Cappella Antamori.jpg

Antamori kappeli, ehkä Rooman ueein sukuhautakappeli jonka suunnitteli Filippo Juvarra.

 

San Tommaso di Cantebury

Kirkko on rakennettu vuonna 1888 ja vuosien mittaan samalla paikalla on sijainnut vähintäin kolme kirkkoa. Ensin oli skotlantilainen Holy Trinity kirkko jonka yhteydessä oli luostari ja hospitsi skotlantilaisille pyhiinveltajille. Nykyään krikon yhetydessä sijaitsee English College.


San Tommaso di Canterburyn kirkossa on hyvin pelkistetty pääalttari


Suosittu kahvila Peru sijaitsee torin reunalla


Aitiopaikka heille jotka ensin ehtivät