keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Valviscolon luostari


 Valviscolon luostari, Via Badia 14, Sermoneta,
 Latianan provinssissa, Lazion maakunnassa.

 Olen aikaisemmin tehnyt postauksen Sermoneta'sta.

Sermoneta – Veduta

Sermoneta

Roomasta on noin 70 km Sermonetaan. Valtatietä SS7 Via Appiaa pitkin etelään päin. Sermonetan kunnalla on paljon mielenkiintosta tarjottavaa turisteille. Mutta alueen tiet ovat kapeita ja mutkaisia. Sermoneta sijaitsee ylhäisessä yksinäisyydessään Lepinen vuoriston kupeessa. Sermonetassa asui 1200-1500-luvuilla asui runsaasti juutalaisia.

Tämä on perinteisesti Caetanin aatelissuvun maita vielä tänäkin päivänä. Sermonetan keskustassa seisovan kastellin omistaa vieläkin Caetanit ja alueella on heidän iki-ihana puutarhansa Giardino di Ninfa. Sen ihananpaa puutarhaa ei voi olla olemassa kuin mitä Ninfa on. Suvulla on myös maanviljelytila ja viininviljelyä alueella. Sermonetan alue kuuluu Euroopam ns "exellence" turistikohteisiin.


Junalla Latina Scalon asemalle ja siitä paikallisbussilla eteenpäin Sermonetaan ja siitä bussilla Valviscoloon. Sermonetasta on Valviscolon luostariin vajaat kaksi kilometriä. Sermonetasta on serpentiinitie alas Via Abbadialle, jota itikin sitten pääsee suoraan luostariin. Via Abbadia on kapea kylätie. Ensimmäinen luostarin portti on suljettu joten täytyy jatkaa matkaa vielä sata metriä kunnes tulee avoimen portin luokse.


Valviscolo on sisterssiläisen sääntökunnan (Ordo Cisterciesis) luostari. Sisterssiläiset ovat reformoituja katolilaisia. Sääntökunnan perusti Robert de Molesme vuonna 1110. Sitä ennen luostarin paikalla asui basilikaani munkkeja., sääntökunta joka perustettiin kreikkalainen Basileios Suuren (330-379) kunniaksi. 

Heidän jälkeensä paikalla asusti Temppeliritareita kunnes sisterssiläsiet saapuivat paikalle vuonna 1313. Nykyinen luostari on kuitenkin rakennettu vuonna 1864. Sistersiläinen luostarijärjestö noudattaa benediktiiniläisiä luostarisääntöjä. Sisterssiläiset luetaan olevan ensimmäinen luostarisääntökunta jos katsotaan mitä luostarisäännöissä sanotaan. Keskusjohtoinen organisatio, johon kuuluu useita luostareita.


 Valviscolon luostari



 San Stefano Martire on nimeltään luostarin kirkko

Kirkko ei sinäänsä ole kovinkan erikoinen mutta luostarin sisäpiha on yksi kauemmista joita olen nähnyt. Mutta sisterssiläiset suosivat melko pelkisttetyä kirkosalia ja puhtaita tasaisia seiniä. Kirkosta löytyy kuitenkin San Lorenzon/Pyhän Laurin kappelista feskomaalauksia jotka on aalannut Niccolo Circigniani, toiselta nimeltään Il Pomarancio. Roomasta löytyy vaika kuink aplajon Il Pomarancinon freskomaaaluksia, kuten Snato Stefano Rotondo, Oratorio del Santissima Crocifisso, San Giovanni dei Fiorentini, Snat Croce in Gerusalemme ja Snat Pudenziana.  Arkkitehtoonisestihan luostari ja sen kirkko ovat romaanisen tyylin mestariteoksia.


Jumalanpalvelusajat vasemmalla ja aukioloajat oikealla. Italialainen siesta, siis pause, täällä luostarissa kello 12-15, on huomioitava. Silloin on portti lukossa.



















File:Abbazia di Valvisciolo 16.jpg


Ei kommentteja: