Omat Blogit:

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Rooma on saanut tarpeekseen



Espanjalaiset portaat

Roomalaiset kunnallispolitikot ja paikkakuntalaiset ovat jo kymmeniä vuosia valittaneet siivottomista turisteista. Kuvitelkaapa että kaupunkiinne tulee joka viikko noin puoli miljoonaa turistia vuodet ympäri, jotka kävelee pitkin katuja, istuvat missä sattuu, syövät eväitään ja polttaa tupakkaa sekä tekevät tarpeensakin mihin sattuu. 


Pikkuisessa Venetsiassa asuu vain noin 55000 asukasta ja sinne tulee noin 20 miljoonaa turistia vuosittain. Suurin piirtein yhtä monta turistia kuin Roomaankin. Se on valtava 'rasitus' Venetsian tapaiselle pikku kaupungille. Millä rahoilla Venetsiaa siivotaan, korjataan ja suojellaan? Verovaroillako? Monet venetsialaiet ovat muuttaneet pois kaupungista turisteja pakoon.


Ruuantähteitä, juomamukeja ja-pulloja, paperia ja pusseja, tupakan tumppeja jätetään jälkeen kirkkojen portaillekin. Vaikka kirkkojen portailla istumien on aina ollut kiellettyä yksistään jo siitäkin syystä, että kuka siivoaa jäljet. 

Arvatkaa vaan kuinka monta siivoojaa lisää tarvittaisiin siivoamaan turistien jälkiä. Kunnalla ei ole varaa palkata lisää siivoojia, kun kunta muutenkin on pahasti miinuksella ja tarvitsee tärkeänpäänkin asioihin rahaa. Kaupunkia on myös pidettävä kunnossa, katuja on korjattava, puita kaadettava ...suojeltava kaupungin arvokkaita historiallisia ja kansallisia perinteitä ja kohteita, kulttuurimerkattuja ja-suojattuja rakennuksia, kuten museoita ja arkeologisia kaivausalueita, patsaita, suihkulähteitä, arvokkaita vanhoja portaita...


Augusto Imperatoren patsas seisoo Via dei Fori Imperianlin varrella. Augustus antoi käskyn että koko kansa on pantava verolle...


Toisaalta sen ymmärtää että Rooman katujen tallaaminen väsyttää turisteja ja istumapaikkoja ei ole kuin kirkoissa. Mutta kirkoissa ei saa syödä, ei juoda eikä tupakoida. Kirkkoja on Roomassa noin tuhat ja useimmat niistä ovat avoinna päivät pitkät, joten kirkot ovat parhaat, rauhallisimmat ja viileimmät paikat lepuuttaa jalkojaan. Suosittelen!


Rooman kunnan olisi lisättävä penkkejä, mutta niistäkin on luovuttu sen takia että ausunnottomat ja juopuneet tahtoo niillä makailla. Roomaan tule vuosittain runsaasti väkeä niin Italiasta kuin ulkomailtakin, jotka ei ole kirjoilla missään. Tukholmassakin on poistettu penkkejä tai tehty niillä makaaminen tavalla tai toisella mahdottomiksi.


Rooman turismi käsitti yli 21 miljoonaa turistiyötä vuonna 2017, noussut 66%:lla seitsemän vuoden aikana. Tekee noin 1,8 miljoonaa turistia kuukaudessa. Melkein puoli miljoonaa viikossa. Rooman museoissa käy noin 50 miljoonaa turistia vuosittain. 

Tursiteista on niin hyötyä kuin haittaakin. Rooma tienaa  turismilla, mutta ne varat ei pitkälle riitä Rooman kaltaisessa kapungissa. Noin puolet ovat ulkomaalaisia turisteja, joista amerikkalaiset ovat ehdottomasti suurin ryhmä. 


Vatikaanin valtio houkuttelee Roomaan tavallista enempi turisteja. Vatikaani maksaa Rooman kunnalle jonkin sovitun summan kunnalle ympäristön siistinä pidosta.


Silti eniten turisteja käy Espanjassa, noin 305 miljoonaa turistia vuosittain. Toisella sijalla on Iso Britannia ja Italia, molemmissa maissa noin 210 miljoonaa turistia. Ranska on seuraavalla sijalla 133 miljoonaa turistia, (Ruotsi 14,6 miljoonaa ja Suomi 6,7 miljoonaa). Vähiten turisteja käy Itä Euroopan maissa, Suomi mukaan lukien. Suomihan ihan silmin nähden kuuluu Itä-Eurooppaan kulttuuriltaan, perinteiltään ja tavoiltaan. Ruotsin osuus Suomen historiassa on vain yhteiskunta rakenteen organisointi, virastointi. Suomalaiset poikkeaa suuresti luonteeltaan, ajatuksen kulultaan ja tavoiltaan ruotsalaisista, suomalaiset ovat enempikin slaavilaisia käytökseltään ja tavoiltaan.


Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi eli maailmanperintösopimus on kansainvälinen sopimus, jonka Unesco hyväksyi vuonna 1972. Sen luonnin taustalla oli huoli uhanalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymisestä tuleville sukupolville. Sopimuksen tavoitteena on tämän perinnön suojaaminen. Sopimuksessa on 38 artiklaa, joissa muun muassa määritellään kulttuuri- ja luonnonperintö sekä perustetaan näiden suojelemista varten kansainvälinen komitea. Sopimuksen on ratifioinut tai hyväksynyt kaikkiaan 190 valtiota.


Eniten perintökohteita on Italiassa, jossa niitä on 54. Huomautan vaan ohi mennen että Ruotsi on lakannut anomasta uusia maailmanperinne kohteita Unescolta, syystä että Ruotsi tykkää että hyväksyttyjä kohteita alkaa olla liikaa ja kohteita on alettu hyväksymään löysillä kriteereillä. Tanskassa syntyi jopa 'kulttuurillinen sisällissota' siitä mitä kohteita esitellään Unescolle hyväksyttäviksi.


Koko Rooman historiallinen keskusta, ei vaan yksittäiset rakennukset tai kohteet, vaan koko centro storico/kaupungin keskusta on Unescon maailmanperinne listalla. Turistienkin olisi hyvä muistaa tämä ja asennoitua sen mukaan. 


Rooma on siis lähes 3000 vuotta vanha, Rooma on ns urbs aeterna, ikuinen kaupunki. Roomassa on useita hyvin merkittäviä historiallisia rakennuksia, kuten  maailman suurin uskonnollinen rakennus Pietarin kirkko. Muita tunnettuja paikkoja ovat muun muassa Espanjalaiset portaat, Pantheon ja Forum Romanum ja lukemattomia muita kohteita. 

Vatikaanin kaupunkivaltio on itsenäinen valtio Rooman rajojen sisällä. Roomassa on noin 2,9 miljoonaa asukasta (2015).  Rooman metropolialueen asukasluku on noin 4,2 miljoonaa (2015).


Espanjalaisilla portailla on ikää. Arkkitehti Franscesco De Sacntis suunnitteli portaat ja ne rakennettiin vuosina 1723-1726. Kolme vuotta sitten portaat peruskorjattiin ja siivottiin. Ei kuitenkaan kunnan varoilla, vaan sponsorien varoilla, kuten aina Roomassa on paakko tehdä. Portaat on tehty marmorista ja porrasaskelmia on 137. 

Nyt alkuun kun kaupungin puhtaanapitolaki tuli virallisesti voimaan, valvoo poliisit vihelyspillien kanssa portaita ja kehoittaa istujat nousemaan ylös. Kaupunki palkkasi lisää 500 poliisia vahtimaan että lakeja noudatetaan. Sakkoja ei vielä jaeta, mutta se on vaan ajan kysymys kun niin tullaan tekemään. Jos silmin nähden sotkee portaita tai paikkoja niin sakot rävähtää heti. 


Poliisit saa kirjoittaa sakkoja 250 € portailla istumisesta, ja selvästi silmin nähden portaiden likaamisesta jopa 400 €. Varsinkin ruokailusta ja tupakoinnista tulee poliisit sakottamaan. 

Uusi laki koskee paljon muutakin kuten alkoholin juonnin pullon suulta öiseen aikaan ulkosalla kello 22.00 jälkeen, suihkuläheissä peseytyminen tai pulikoiminen, 900 € sakkoja heille jotka oleskelee määrätyissä kaupunginosissa kauemmin kuin 48 tuntia. Tämä viimeksi mainittu koskee katukaupusteilijoita ja kerjäläisiä. 

Gladiaattoriksi pukeutuminen ja sillä tavalla rahan keräämien on myös rikos nykyään, josta saa 400 € sakkoja. Sisäänpääsylippujen  myynti siinä toivossa että lipulla pääsee jonojen ohitse, on myös rikollista toimintaa nykyään.


Fontana di Trevin suihkulähde

Rooma on ihastuttava kaupunki, jota on vaikea kuvata sanoin. Pitäkäämme kaupunki siistinä!


Teveren joen rantaa... Lungotevere degli Anguillaran ranta