Omat Blogit:

lauantai 26. elokuuta 2023

Hellettä pukkaa


Lazion maakunnan säätiedoitus, Rooma on tuossa suurinpiirtein keskellä karttaa.

Hellettä pukkaa taas Roomaan, mutta helle on ihan nomaalia tähän aikaan vuodesta heinä-elokussa. Suuri osa italialaista on lomilla heinäkuun puolesta välistä elokuun loppuun. Joten voi varautua siihen että monet butiikit ja pienemmät ravintolat ovat suljettuja, ainakin muutaman viikon.

Itse en ole koskaan ollut Roomassa juhannuksesta syyskuun loppuun,enkä suosittele sitä muillekaan. Varsinkin vanhemmat ja he joilla on kroonisia sairauksia voi välttää tätä kuuminta aikaa ja matkustaa syksymmällä. Roomaan ei kannata ottaa pikkulapsia mukaan, siinä menea jokaisen loma pilalle. Rooma ei ole tehty lapsia varten, eikä roomalaiset ota lapsia kaupungiille kuin ehkä kerran vuoteen. Sunnuntait on Roomassa perheelle varattua aikaa, ja silloin koko perheen voimin mennään museoihin, puistoihin tai piknikeille maaseudulle.


Italian terveysministeriö antoi tiistaina punaisen hälytyksen 16 suurkaupungille, ja se nousi keskiviikkona 17:ään, kun helleaalto edelleen pyyhkäisee maata.

16 Italian kaupunkia, jotka sisältyivät kolmannen tason lämpövaroitukseen tiistaina: Bologna, Bolzano, Brescia, Firenze, Frosinone, Genova, Latina, Milano, Napoli, Palermo, Perugia, Rieti, Rooma, Torino, Trieste ja Verona.Venetsia lisätään muiden 16 kaupungin joukkoon punaisella hälytyslistalla keskiviikkona.

Italian bollino rosso-varoitus osoittaa hätätilanteita, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti vanhusten, sairaiden tai hyvin nuorien lisäksi myös terveisiin ja aktiivisiin ihmisiin. Italiassa on korkeiden lämpötilojen lisäksi erittäin kostea ilma.




Pää, kädet ja jalat voi kastella altaassa, mutta ei hypätä altaaseen, sillä siitä sakotetaan.

Terveysministeriön ohjeissa, jotka auttavat ihmisiä selviytymään kuumuudesta, on suositus välttää auringolle altistumista ja ulkoilua keskellä päivää. Ihmisiä kehotetaan juomaan runsaasti vettä, syömään kevyesti ja säilyttämään lääkkeensä asianmukaisesti sekä kiinnittämään erityistä huomiota imeväisten, lasten, vanhusten ja lemmikkieläinten hyvinvointiin.

Roomassa kävelevät turistit voivat hyödyntää kaikkialla olevia Nasonen juomalähteitä, mutta heidän tulee huomioida, että kaupungin historialliset suihkulähteet ovat kiellettyjä uima-altaita riippumatta siitä, kuinka kuuma on, ja kiinni  jääneille lankeaa 450 euron sakot.

Tänä kesänä Italia käynnisti 1500-apupuhelimen, joka tarjoaa hyödyllisiä vinkkejä helteen selviytymiseen sekä tietoa eri puolilla maata saatavilla olevista sosiaali- ja terveyspalveluista.

Syys-lokakuussa  onkin jo taas sopivat säät turisteillekin ja syksymmällä alkaa taas tapahtumaan kaupungilla. Rooma-eurooppafestivaali akaa 6.syyskuuta ja kestää tuonne19. marraskuuta saakka.Tämä on jo 38 vuosi kun festivaaleja pidetään.

Roomassa on yleensä jokainen päivä monta kymmentä tapahtumaa, paitsi ei nyt lomien aikaan. Nyt kesä-aikaan on myös joitakin mielenkiintoisia tapahtumia jotka pidetään ulkona. Suosittelen erityisesti Caragallan kylpylässä pidetettävään La Traviata oopperaesitystä, 21.heinäkuuta- 9-elokuuta ajalla. Ikävä kyllä se on nyt ollutta ja mennyttä, mutta varustautukaa siihen ensi  kesänä. Siellä esitetään jokin toinen ooppera, ja tämä on suuri elämys musiikin ystäväille. Aivan mahtava kokmeus! Suosittelen!

Accademia Nazionele di Santa Cesilia on yksi maapallon arvostetuimpia musiikkiakademioita, minkä musiikkikoulu arvosteen yli muiden. Santa Cesilian akatemia hankki Turkin kansallinen nuorisofilharmonisen orkesterin esiintymään Audoterium Parco della Musicalla 6 ja 7. päivä syyskuuta ja he esittää muun muassa Sibeliuksen sävellyksiä. Täältä voi ostaa pääsylipun ja varata istumapaikan. Parhaat paikat maksaa 20 €. 

Itse Auditotorio Parco della Musica on nähtävyys ja kokemus sinäänsä. Audutoriolla on useita eri konserttisaleja monia erilaisia tapahtumia varten. Jopa on kirjastokin ja ulkoilma-auditorio. 

Auditorio on erikoisesti omistetu edesmenneelle Ennio Morreconelle, roomalaiselle säveltäjälle ja orkesterijohtajalle. Hän sävelsi ensisijaisesti elokuvamusiikkia. Hänelle jatetiin Ruotsissa Polar musiikki palkinto vuonna 2010, mikä vastaa musiikin nobelpalkitoa, mutta sitä ei saa kutsua Nobelinpalkinnoksi, koska Alfred Nobel ei sitä itse perustanut. Hänen kunniakseen pidetään Italiassa musiikkitapahtumia, muun maussa Luccan ihastuttavassa kaupungissa.

maanantai 7. elokuuta 2023

Ai Tre Scalini

Ai Tre Scalini, Via Panisperna251, 

Facebook!

Avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 12.30-00.15.

Ai Tre Scalini on perinteinen baari ja gelateria/jäätelömyymälä Via Panispernan kadun varrella, mikä on muuttunut trattoriaksi. Panis tarkoittaa leipää ja perna kinkkua. Kadun varrella on perinteisesti jaettu leipää köyhille San Lorenzo Panispernan kirkon edustalla. Kirkko on nykyään pappien käytössä ja sitä näytetään vain jos soittaa ja sopii ajasta. 

Ai Tre Scalini oli vanha viinitarha nimeltään, ja joka oli antiikin ajalla nimeltä Suburra. Tämä on Rooman vanhinta aluetta yhdessä Ripan kaupunginosan kanssa.  Muinaisina aikoina Subura tai Suburra oli Rooman kaupunginosan nimi, joka tunnettiin tai pahamaineisena köyhien asuinalueena ja punaisten lyhtyjen alueena. Mutta myös Gaius Iulius Caesar asui siellä, kunnes hänet valittiin Pontifex Maximukseksi 37-vuotiaana.

Ai Tre Scalinin ravintolan tilat toimi pullokauppana vuodesta 1895 lähtien toiminut paikka luultavasti ollut olemassa jo aiemmin Panispernan varressa, johon montinilaiset ja muukalaiset tulivat viettämään muutaman onnellisen tunnin yhdessä lasillisen viiniä ja kotiruokaa. Viidentoista vuoden ajan Barbara ja Adriano ovat yrittäneet pitää kaiken entisellään, sallien vain "muutaman pikkuasian" lisäämisen tähän 'elävään museoon', mutta ennen kaikkea kunnioittaen uskollisesti talon vanhaa mottoa, 'kuole mutta et janoisena'.

Ai Tre Scalini on erittäin suosittu paikallsiten parissa, ehkä Rooman suosituin ravintola, joten varaa pöytä tai tule ajoissa, eli ennen klo 18. Ja voi olla että siltikin joutuu jonottamaan ravintolan ulkopuolella. Ruoka on taivaallisen hyvää, fantastista, varsinkin Lasagnea ja Tiramisua on kehuttu. Palvelu on erittäin ystävällistä. Tämä on ravintola mihin palataan kerta toisensa jälkeen!

Ravintolan toinen filiaali sijaitsee Via della Picchion varrelta. Se sijaitsee kapungin laitamalla Torre Spaccatassa, lähellä Via Casilinan tietä ja omasta mielestäni tämä on kotoisin näistä kahdesta ja myös halvin. Tämä ravintola kirjoittaa ravintolan nimen Ai 3 Scalini. Luultavasti kuitenkin kuuluvat samalle omistajalle. Bussit 313 ja 556 pysähtyvät lähinnä Via Picchion katua. Kaksi metroasemaa  Torre Maura ja Torre Spacchata ovat reilun kilometrin päässä.


Via Panisperna

Via Panispernan katu on pitkä, mutta A Tre Scalinin ravintola sijaitsee kadun alkupäässä Montin kaupunginsassa. Tänne tuskin tarvitsee autokyytiä. Colosseumilta on tänne vain 10 minuutin kävleymatka. Monti on monesta syystä paras valinta yöpymiseenkin. Montin alueella on paljon viihtyisiä paikkoja istua iltaa ja ruokapaikkoja vaikka millä mitalla. Monti on ikään kuin oma pieni kylänsä Rooman sisällä.

Tekaisin pikaisesti hotellihaun kohtuuhintaiseen hotelliin Montin alueella. Laitoin hakuun aamiaisen ja ilmaisen peruutuksen. Suosittelen hotellien aamaisia sillä kaupungilla aamiainen tulee huomattavasti kalliimmaksi, eikä aina saa sellaista aamiaista kuin olisi halunnut.  

Hotelli haussa sain vastaukseksi Residenza Monfy, mikä on saanut jopa täydet pinnat arvosteluissa. Erinomaisen rauhallinen ja siisti sijainti Via Piamonten kadun varrella.

Toiseksi sain Hotel Sonya, Via del Viminale 58, mikä sijaitsee hyvin lähellä Via Panispernan katua ja Ai Tre Scalinia. Mutta onhan Montin alueella runsaasti muitakin mukavia ruokapaikkoja mistä valita.

Ai TreScalinin Menu löytyy täältä! Melko kohtuuhintainen paikka, mutta ei paljoa valinnan varaa, vaan täällä satsataan varmoihin ruokalajeihin. Kahvi- ja jäätelöjono on tiskillä aina pitkä.  Avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 12.30-01.00. 








Ai Tre Scalini sijaitsee näiiten vihreiden kiipeilevien köynnösten joukosta.

Via Panispernan kadun poikkikatu Via del Boschetto, aivan Ai Tre Scalinin ravintolan nurkan takana, on ikivanha katu mihin kannattaa käydä tutustumassa ja kävellä se päästä päähän. Kadun varrella on monta pientä ruokapaikkaa ja kahvilaa, mukavia butiikkeja ja hotelleja. Montin kaupunginosa on ehdottomasti mukavinta ja erittäin kotoisaa aluetta kävellä ja katsella ympärilleen. Täältä ottaa myös hotellihuoneen mielellään. Montista ei puutu mitään!

torstai 3. elokuuta 2023

Taverna Trilussa


Taverna Trilussa on kesäaikaan suljettu 13.elokuuta- 27. elokuuta. Muuten se  on avoinna kaikkina muina viikonpäivinä kello 19-23 paitsi ei sunnuntaisin. Vaatii pöytävarauksen!

 

Nyt on niin että minä en syö mitä vaan ravintoloissa diabeteksen takia. Ja he joilla ei ole diabetesta sanoo että noh mikä siinä, jos silloin tällöin verensokeri nousee, onhan siihen lääkettä. Mutta diabetes ei toimi niin, vaan se on sairaus mikä on koko kropassa ja kropan vointi ja toiminnat pahenee mitä kauemmin on ollut diabetes. Diabetesta ei voi koskaan parantaa. Verensokerin korkea taso saa aikaan sen että kaikki diabeteksen lisäsairaudet ilmaantuu tavallista aikaisemmassa vaiheessa. Noh se siitä...

Mutta voin kertoa että kuulen toisilta silloin tällöin kommentteja ruokailusta jossain raintolassa ja se semmoinen kehuttu ja paljon puhuttu ravintola Roomassa on on Taverna Trilussaminkä Bucatini all’amatriciana on taivaallisen hyvää. Tämä ravintola ei tingi ruokatravikekiden laadussa, vain paras kelpaa. Sitten se on toinen kysymys jos henkilökunta pystyy panemaan parastaan jatkuvalla syötöllä. 

Tämä ravintola sijaitsee Via del Politeaman kujan varella Trasteveressä. Ravintola sijaitsee lähellä Piazza Trilussaa, mistä se on saanut nimensä. Sijainti on paras mahdollinen Trasteveressä. Tämä on rauhallista aluetta Trasteveressä, missä viihtyy. Taverna nimitys on vanhanaikainen, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti tarjoilua. Ravintolan ruokasali on valtvan suuri. Piazza Trilussalle pääsee  keskustasta Ponte Siston kävelysiltaa pitkin ja sitten lyhyt matka vasemmalle.


Yksi kuuluisimmista roomalaisista ruuista tarjoillaan suoraan pannulta, La carbonara, guanciale, munankeltuainen, pecorino romano ja ripaus suolaa ja pippuria.

Saattaa olla vaikeaa suomalaislille, joilla on se moka sana aina mielessä. Ruotsissa eikä Italiassa ole sellaista sanaa kuin moka. Turha mokaamista on pelätä, sillä ei kaikkien tarviste käyttäytyä samalla tavalla.

Bucatini all’amatriciana, tämä klassinen kastike saa mausteisuuden mustapippurista ja kuivatusta chilistä ja maun syvyyden guancialesta, italialaisesta suolalla kypsennetystä possunlihasta. 

Spaghetti all'Amatriciana on myös upea klassikko ruokalaji, mikä on yllättävän helppo valmistaa. Mutta se vaatii korkealaatuisia raaka-aineita. Jos et saa sian poskea kaupasta, mikä on todellista herkkua, voit käyttää pancettaa/sian vatsaa tai pekonia, mutta silloin se menettää aitoutensa.

Täältä löytyy parhaat Frascativiinit. Hinnalataan hieman kallis ruokapaikka, mutta ruoka ja juomat ovat laadukkaita ja aitoja perinteisisä Tyypillinen roomalainen ravintola, missä suosittelen köydä ainakin kerran Rooman matkalla.


keskiviikko 2. elokuuta 2023

Castel Porziano

Castel Porziano on Rooman 29. kaupunginosa Agro Romanossa, Zona XXIX

Ager Romanus (latinalainen nimitys) oli aikoinaan Rooman ulompien alueiden nimitys, Rooman kaupunkia ympäröivät laajat tasangot ja kukkulat. Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kaikki maa-alueet, joita aikoinaan hallitsivat roomalaiset ja joissa on jälkiä roomalaisten asutuksista ja kulttuurista, voidaan nyt laskea Ager Romanukseksi laajimmassa merkityksessä.

Castel Porzianon aluetta käytetään kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueena, missä sijaitsee Italian presidentin kesäasunto Castelporziano, mikä on yksi Italian tasavallaan presidentin kolmesta virka-asunnosta. Alue on 71 neliökilometriä suuri ja täällä asuu reilut 400 henkilöä. 


Capocottan ranta

Capocottan alue kuului alunperin myös Castel Porzianoon. Capocotta-ranta on noin 10 kilometriä pitkä ranta, mikä on Rooman kunnan alue Castel Porzionessa. Se on yksi Italian parhaiten säilyneistä hiekkadyyneista. Se on vuodesta 1996 lähtien ollut osa Rooman rannikon valtion luononsuojelualuetta. Suuri osa rannasta on ilmaista  aluetta. Täällä on ollut Rooman ainoa naturistirantakin, mutta se on nykyään suljettu.



Keskellä kesää kesä-, heinä- ja elokuussa on rannoilla paljon porukkaa. Tällä rannalla kulkee bussi 07 edestakaisin Cristoforo Colombon juna-asemalta, mikä on paikallisjunan päätepysäkki rannalla, sekä bussi 06, 014, 066 ja 070

Lido di Ostian rannoilla on useita maksullisia rantoja kaikkine mukavuuksineen. Rannan omistaa Fiumicinon kunta. Paikallisjunan kyytiin pääsee muun muassa EUR:n metroasemaita ja juna pysähtyy sitten muutamalla pysäkillä Lido di Ostian rannalla ja sitten käy kääntymässä Cristofo Colombon asemalla. EUR-Fermiltä kulkee tänne myös bussi 070.


Lido di Castel Fusanon rannat omistaa Rooman kunta ja rannat ovat ilmaisia. Castel Fucano on Rooman kunnan korttelisto XXXV. Täällä on pukuhuoneita, vessoja ja kahviloita ja muitakin palveluja sopivin välimatkoin. Castel Fusanossa on toiseksi viimeinen juna-asema Cristofo Colombon päätepysäkille kulkevalle junalle. Bussit 06 ja 014 pysähtyvät Castel Fusanon rautatieaseman tuntumassa. 


Rantaa riittää kaikille. Ilmaisen rantakaistan Spiaggia Libera Biancan lisäksi, mikä sijaitsee kauempana rauatieasemasta, löytyy maksullinen ranta, mutta siihen sisältyy lukollinen pukukoppi. 


Spiaggia Libra



Tenuta Castelporziano/Castelporzianon maatila

Tämä on suurelta osin Castelporzianon luonnonsuojelualuetta, missä sijaitsee Castelporzianon presidentin palatsi, yksi Italian tasavallan presidentin kolmesta virka-asunnosta. Tämä on maatila, missä sijaitsee presidentin kesäpalatsi ja tiluksilla on myös kirkko. Castelporziano  sijaitsee Rooman kunnan eteläosassa, GRA:n kehätien, Grande Raccordo Anularen ulkopuolella, erillään kaupunkikompleksista.


 
Via Cristoforo Colombo 1671 (bussit 070, 709, C13)
 tai Via Pontina 690 (ei bussipysäkkiä, portti usein suljettu)


Presidentin kesäasunto on nykyään avoinna vierailijoille, mutta vierailuaika/kiertokäynti on etukäteen sovittava ja kirjaimellisesti lupautua pukeutumaan vaaditulla tavalla ja toimimaan sääntöjen mukaisesti. Valittavana on useita erilaisia ja eripituisia reittejä. Luonnonsuojelulaueella kiertely on erityisen suosittua kolulaisten parissa.

Luultavasti täällä ei ole nykyään monikaan presidenteistä oleskellut loma-aikanaan, vaan heillä on myös privaatit kesäasuntonsa jossain päin Italiaa. Alue on kokonaista 58 neliökilomatriä laaja, joten se myös sovellettu kansalaisten ja turistien vapaa-ajan viettoon. Varsinkin suurella puistoalueella liikkuuu paljon eläimiä. 

Villisikoja on alettu teurastamaan ja myymäään lihaa huutokaupalla. Mutta täällä on runsaasti myös Maremma-lehmiä, jo nyt "eläkkeellä" olevia hevosia, vesloja, skunkkeja sekä useita täällä pesiviä lintulajeja, jotka pysähtyvät puistolalueella muuttomatkoillaan.

Castel Porzianon alueella asuu vain noin 360 henkeä, vaikka alue on pinta-alaltaan suuri. Asuinalue sijaitsee Via Cristoforo Colombon tien varressa. Tämä tie on erittäin kovasti liiknennöity tie ja s e vie suoraan Roomasasta merenrantaan Lido di Castel Fusanolle. Via Cristoforo Colombon tie saa alkunsa Rooman eteläiseltä kaupunginmuurilta, Porta Ardeatinalta. 

Graziolin aatelissuvulla on tilukset täällä. Perheen pää Vincenzo Grazioli on Castelporzianon barooni. Hän oli myös Santa Croce di Maglianon herttua ja pankinjohtaja. Hän osti Castelporzianon tilan, nykyisen Italian presidentin palatsin tiluksineen, mutta hänen poikansa möi palatsin Savoijan kuingassuvullle. 

Keskikaupungilla suvulla on palatsi Grazioli, minkä omisti Giulio Grazioli-Lante della Rovere. Vincenzon poika Pio avioitui arvovaltaisen aatelisneidin Caterina Lante Della Roveren kanssa ja näin suvut ja omaisuudet yhtyivät. Palatsissa huseeraa nykyään muun muassa Georgian suurlähettiläs.

1800-luvulla sai Castelporzianon palatsin  omistukseensa Venäjän tsaarin poika Alexander III Romanov ja sen jälkeen paavi Gregorius XVI Lante della Roveren suvun nimi tuli sukuun avioliiton myöta. Della Roveret ovat yksi Rooman arvovaltaisinta aatelissukua. Suku kuuluu niin sanottuun 'mustan aateliin', minkä jäsenet ovat myös Vatikaanin kansalaisia. Della Roveren suvusta on noussut kaksi paavia, Sixtus VI ja Julius II.

Suku on peräsin Gomo-järveltä, pohjoisesta Italiasta. Suvun päämiehet muuttivat Roomaan 1700-luvulla. Vain toinen veleksistä jäi asymaan Roomaan Trevin kaupunginosaan. Hän rikastui viljanmyynnillä. Suku on luultavasti kuollut sukupuuttoon mieslinjalla. 


Tämä preseidentin kesäpalatsi on noin 25 km:n päässä Rooman keskustasta, ja sen kokonais pinta-ala on 59 km², mihin kuuluu myös historiallisia metsästyskohteita, kuten Trafusa, Trafusina, Reserve Nuove ja Capocotta.

Alueen lounaisella puolella sijaitsee asuintajama nimeltä Infernetto. Siinä on portti ja portinvartijan koppi kun kävelee suoraan asuinalueelle. Heti siinä on bussipysäkki, missä pysähtyy bussi 070. Bussi lähte EUR Fermin metroasemalta ja ajaa Castelporzianon ohitse aina merenrantaan saakka. Jää pois psyäkillä Stazione Cristoforo Colombo. Kadun nimi on Via Castelporziano.

Ainoa alueen kirkko on Santa Maria del Soccorso e San Filippo Neri a Castelporziano, mikä sijatsee presidentin huvilan vieressä. Kirkko on avoinna vain sunnuntaisin kello 9.00-13.30 messun aikana.

Aivan viimeisenä rannalla on armejan lentoknettä ja sotilaiden ja heidän perheidensä yksityinen alue. Hiekkaranta senkuin jatkuu...käytännössä katsoen Napoliin saakka. Pohjoiseen päinkin Ostiasta on hiekkarantaa silmin kantamattomasti. Sillä suunnalla on luksusluokan rantakohteita, mitkä vaativat jäsenkortin ja jsäenmaksun kuten Fregenen rannan clubit.