Omat Blogit:

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Cappella Sistina/ Santa Maria Maggiore

File:Sisto V Papa.jpg

Paavi Sisto V/Sixtus V/ Felice Peretti 1521-1590

Paavi Sisto V rakennutti itselleen Santa Maria Maggioren basilikaan oman kappelin johon hänet on haudattu. Hänen sydämensä on kuitenkin Fontana di Trevin vieressä seisovassa kirkossa SS Vincenzo e Anastasian kirkkossa. Sisto V pyysi Domenico Fontanaa rakentamaan hänelle oman kappelin joka olisi pyhitetty pyhille sakramenteille, Santissimo Sacramente.



Santa Maria Maggioren basilika, joka kuuluu Vatikaanille. Basilika on esikristillisen ajan kirkko, valmistunut jo vuonna 432, ja se on yksi Rooman neljästä pääbasilikasta, basilicae maiores, Pyhän Pietarin basilika mukaan lukien.

Vuosina 1268-1953 oli Santa Maria Maggiroen basilika Antiokian latinalaisen patriarkan pääpaikka Roomassa. Viimeinen patriarkka oli nimeltään Roberto Vincentino. Hänen kuoltuaan ei enää valittu patriarkkaa. Kerran on jopa latinalannen patriarkka toiminut paavina, kun Giovanni Battista Pamphili valittiin paaviksi vuonna 1644. Hänestä tuli paavi Innocnetius X. 

Täällä olen aikaisemmin kertonut Santa Maria Maggioresta.


Cappella Sistina

Ciborium kappelin keskellä lattialla on Giovan Battista Ricci suunitellut. Se on valmistettu kullatusta pronssista. Kaksi paavia on haudattu kappeliin, Sixtus V Felice Peretti ja  Pio V. Ghislieri. Sixtus V vihki kappelin 30.heinäkuuta 1589. Vain vuosi sen jälkeen hänet haudattiin Ciboriumin alle kpryptaan.

Vatikaanissa on myös Sikstiiniläinen kappeli/Cappella Sistine johon ei tätä kappelia pidä sekoittaa.

Sm större kapell i den heliga.  Sacrament (Sixtinska), fontänen (1584-7) med amrmi från settizionio 01.jpg

Sm större kapell i den heliga.  Sacrament (Sixtinska), fontänen (1584-7) med amrmi från settizionio 02.jpg

Sm större kapell i den heliga.  Sacrament (Sixtinska), fontänen (1584-7) med amrmi från settizionio 03.jpg



Sm större kapell i den heliga.  Sacrament (Sixtinska), fontänen (1584-7) med amrmi från settizionio 04.jpg

S.m. maggiore, cappella del ss. sacramento (sistina), del fontana (1584-7) con amrmi dal settizionio 06.JPG

File:Roma-Santa Maria Maggiore01.jpg

 Paavi Pius V

File:Santamariamaggiore19.jpg




File:Santa Maria Maggiore (Rome) 06.jpg

Ciboriumin alle kryptaan on paavi Sixtus V Peretti haudattu





Borghesen kappeli / Cappella Paolina



Cappella Paolina/Cappella Borghese,
 Santa Maria Maggioren basilika

Roomasta löytyy kolme kappelia nimeltä Cappella Paolina, Santa Maria Maggioren basilikasta, Vatikaanin ja Quirinalen palatseista. Tässä siis on kyse Cappella Paolinasta Santa Maria Maggioren basilikassa.

Santa Maria Maggioren basilika kuuluu Vatikaanille. Kaikki kirkot Roomassa ei toki kuulu Vatikaanille, päin vastoin, vain aniharvat. Pitää muistaa että tämä kappeli on yksityisen suvun hautauskappeli.

Salus Populi Romani

Salus Populi Romani

Kappelin Maria ja Jeesus lapsi ikooni sijaitsee pääalttarilla kullatussa raamissa. Sen nimi on Salus Populi Romani, mikä tarkoittaa "roomalaisten suojelijaa", varsinkin roomalaisten terveyden suojelijaa. Luonnollisestikin ikooni on ollut Rooman tärkein ja rakkain. 

Ikoonin luullaan tulleen Roomaan Konstantinopelista Pyhän Helenan mukana. Helena oli Konstanstinus Suuren äiti, molemmat merkkihenkilöitä kristinuskon perustamisessa ja virallistamisessa. Vuosisatoja ikooni sijaitsi kastekappelin oven yläpuolella.

Ikooni oli aikaisemmin nimeltään Regina Coeli/taivaan kuningatar. Ikoonille valmistetiin marmorista tabernacolo/sakramenttikaappi, ja se asetettiin kirkkosalin seinälle 1300-luvulla. Vuonna 1613 ikooni siirrettiin Paolinan kappeliin. 

Santa Maria Maggiore on kolmas järjestyksessä Vatikaanin patrialkaalisista basilikoista. San Giovanni in Lateranon basilika on kaikkein kristillisten kirkkojen äiti ja siksi tärkein kirkko kaikista kristillisistä kirkoista maapallolla. Toiseksi tärkein on Pyhän Pietarin basilika.

Jesuiitit palvoivat  tätä ikoonia 1500-luvulla. Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 431 päätettiin että Pyhää Mariaa kunnioitetaan Madre di Dio/Jumalan äitinä. Paavi Sisto III/Sixtus III rakennutti Pyhälle Jumalan äidille oman kirkon, Santa Maria in Maggioren. 

Maria ikooni on ns Luukas ikooni, jollaisia on useita maailmalla. Luullaan että ikoonit on maalannut itse pyhä Luukas. Ikooni on reilut metrin korkea ja tehty setripuusta ja merkattu bysanttisilla merkeillä. Kuvatyypiltään se on peräisin antiikin ajalta. Patheonissa on samantyyppinen ikooni joka on vuodelta 609. Luultavasti tämä Santa Maria Maggioren ikooni on samalta ajalta.


Cappella Paolinan kaunis rautaprotti

Portti on suljettu nykyään messun aikana jottei väki juokse sisään ja ulos ja häiritse messua. Santa Maria Maggioren kirkko on erittäin suosittu paikka. Jotkut viettävät siellä usein aikaansa ja toiset käyvät ohi mennen. Työssäkäyvät piipahtavat pikaisesti ohimennen kappelissa ja eläkeläiset saattavat viettää aikaansa istuskellen kappelin penkillä. Turisteja tungeksii päivät pitkät vuodet ympäri basilikassa. Messuja pidetään pääalttarilla silloin tällöin, Paolinan kappelissa ja myös sen vireisessä kappelissä, Cappella Sforza.


Paavi Paulo Camillo Borghese tomi paavina vuosina 1605-1621, ja me voidaan kiittää häntä Paolina kappelin olemassaolosta. Kappeli sijaitsee  vastapäätä Sikstiiniläistä kappelia, jonka Paulo V rakennutti itselleen hautamuistomerksiksi. Hän jopa vahti rakennustöiden edistymistä.  

Paavi Sixtus V Peretti toimi paavina vuosina 1585-1590. Hän oli Rooman tärkein rakennuttaja-paavi. Paulo V oli tärkein vastauskonpuhdituksen päähenkilöistä. Hän syntyi köyhän maalaistalon pojaksi ja toimi sikopaimenena, ennen kuin hänestä tuli munkki. Sixtus V oli myös ankara rangaistusten jakaja. Hän käski apulaistensa laittaa ragaistuksen saaneiden päät seipäiden päähän. Se oli paavi Sixtus V joka perusti inkvisitio laitoksen, missä tuomittiin harhaoppisia kuolemaan. Sixtus V aloitti myös pyhimysten nimitykset. Hän pani alulle sensuurin, mikä koski kaikkea painettua ja kirjoitettua tekstiä.


Paavi Paulo V Borghese syntyi Roomassa. Hän kuului siennalaiseen Borghesen aatelissukuun, mistä tuli myöhemmin yksi Rooman rikkaimmista ja vaiktusvaltaisimmista suvuista. Paulo V oli suuri taiteilijoiden suojelija ja hän kokosi valtavat taideaarteet Palazzo Borgheseen, jonka hän rakennutti keskelle Roomaa. Taidekalleudet siirrettiin myöhemmin Villa Borgheseen mistä tehtiin sittemmin Galleria Borghese.


Kappelin pääalttari ja Maria ikooni on vuodelta 609

Paolina kappelin täydellinen nimi on Cappella Paolina Borghesiana. Paolina oli Napoleonin sisko ja naimisissa upporikkaan Camillo Borghesen kanssa. Aviopari eli enimmäksen omaa elämäänsä, eikä heille synytynyt lainkaan jälkeläisiä. 



Fil: Pauline Bonaparte princesse Borghese.jpg

Paolina Bonaparte Borghese 1780-1825

Hän syntyi Korsikalla ja kuoli Firenzessä. Hänet on haudattu Bolognaan San Petronion basilikaan. 

Paolina oli Carlo Buonaparten ja Letizia Ramolinon kuudes lapsi. Paolinan vanhin veli Napoleon oli Ranskan ensimmäinen keisari. Paolina avioitui Charles Leclercin kanssa joka oli ranskalainen generaali. Hän kuoli vuonna 1802. Miehensä kuoltua Paolina meni naimisiin Sulmonan kuudennen prinssin, Camillo Ludovico Borghese kanssa. Camillo syntyi Roomassa. Hänen isänsä oli Marcantonio IV Borghese. 

Borgheset ovat sienalaista aatelissukua, Italian vanhinta ja arvovaltaisinta, ns Nobilta Near/Black Nobility. Heidän esi-isänsä Marcantonio muutti Roomaan 1600-luvulla ja hänen pojastaan Camillo Filippo (1552-1621) tuli Paavi Paulo V vuonna 1605. Paavi Paulo V Borghese on haudattu Cappella Paolinaan. 

Paavi Paulo V:n veli Fransesco avioitui Aldobrandinin tyttären kanssa ja sai maita ja mantuja sekä herttuaan tittelin. Paavin sisko meni naimisiin Caffarellin suvun edustajan kanssa ja hänen poikansa Scipione Caffarelli alkoi kuitenkin kantaa hieman arvovaltaisenpaa Borghesen sukunimeä. Hänkin sai suuret tilukset ja nimityksen Viveron prinssi. Borgheset omistivat siihen aikaan eniten Rooman maaseudun maa-alueista.

Fil: Burghesius.jpg

Borghesens suvun rikkaudet ja valta sen kuin kasvoi entisestään. Paavi Paulo V kaiverrutti Pyhän Pietarin basilikan julksivuun kirjoituksen I honorem Principis Apostoli Paolus Borghesius Romanus Pont Max anno MDCXII-Pont VII. Hän laittoi myös Borghesen sukuvaakunan julkisivuun. Paavin ylistys itselleen. Hän lisäsi nimensä yhteyteen sanan Romano merkatakaseen kuinka suuri valta hänellä oli Roomassa.

Pope Paul V.jpg

Camillo Borghese/paavi Paulo V (1552-1621)

Scipione Borghese, paavi Paulo V:n veljen poika, kokosi valtavat taideaarteet Palazzo Borgheseen, josta aarteet vietiin Villa Borgheseen ja josta sittemmin tehtiin Galleria Borghese.

Marcantonio II, Giambattista Borghesen poika, avioitui Orsinin tyttären, Camilla Orsinin, kanssa. Näin Marcantiono II:sta tuli kahden mahtavan aatelissuvun päämies. Heidän poikansa Paolo meni naimisiin Rosanon prinsessan Olimpia Aldobrandinin kanssa. Näin Borgheset saivat myös Aldobrandinin rikkaan aateilsusuvun kytkettyä omaan sukuunsa. Heidän pojastaan Marcantonio III:sta tuli Napolin varakuningas. 

Marcantonio III Borghese, Sulmonan viides prinssi, oli Camillo Filippo Ludovici Borghesen isä, joka pani Borghesen huvilan tekeille. Tämä Camillo Filippo, Sulmonan kuudes prinssi, meni sitten naimisiin Napoloenin siskon Paolinan kanssa.

Paolinan avioliiton järjesti Napoleon, mutta hän suuttui kun vihkiäiset pidettiin ennen kuin Napoleon ehti mukaan. Ehkäpä Paolina kosti veljelleen sen että veli pakotti siskonsa avioliittoon, johon hän ei halunnut. Napoleon sai suuret myötäjäiset Borgheselta ja oikeudet Borghesen naisten koruihin. Eikä ihme ettei heille syntynyt yhtään jälkeläistä. Toisaalta kerrotaan että heillä olisi ollut poika joka kuoli hyvin nuorena. Kerrotaan että Paolina oli silmin nähden rakastunut säveltäjä musikantti Niccolò Paganiniin.

Paolinasta tuli Guastallan prinsessa ja herttuatar, joka ei juuri koskan tavannut miestään. Vuonna 1806 hän möi Guastallan Parman herttuualle mutta piti kuitenkin tittelinsä. Napoleonin menetettyä valtansa ja  hänen paettuaan Elban saarelle, Paolina oli ainoa sukulainen joka sai käydä Elballa Napoleonin luona. Syy siihen oli yksinkertianen. Paolina antoi kaiken henkilökohtaisen omaisuutensa Naopleonille ja Elballe raahattiin kaikki mikä irti läksi. 

Vuonna 1815 muutti Paolina Roomaan, jossa asui myös hänen äitinsä Letizia ja muita Bonaperte sukulaisia. Paavi Pius VII Chiaramonti otti Paulinan suojelukseensa. Paolina asui huvilassa, Villa Paolina (entinen Villa Valenti) lähellä Porta Pia'a. Hänen aviomiehensä Camillo asui Firenzessä. Paolina ei siis asunut Villa Borghesessa, vaikka se oli rakennettu häntä varten. Villa Paolina Bonaparte sijaitsee Via Piave 23, Sallustianon kaupunginosassa. Toinen sisäänkäynti sijaitsee Via  20 Settembre 66-68. Sisäänpääsy vain sopimuksesta täältä. Huvilassa ja sen puutarhassa nimittäin nykyään huseeraa Ranskan Vatikaanin suurlähettiläs.

Museo Napoleonico, Piazza di Ponte Umberto 1 avoinna tiistaista suununtaihin kello 10.00-18.00. Sisänpääsymaksu 6 €. Napoleonin Roomassa asuvat sukulaiset kokosivat Napoleonia koskevaa materiaalia josta sittemmin tuli museo. Nykyään  museo on Rooman kunnan hallussa.

File:Robert Lefèvre 001.jpg

Letizia Ramolino/Nobile Maria Letizia Bonaparte, 1750-1836

Napoleonin ja Paolina Borghesen äiti. Kun Letizia oli 35 vuotias niin hänen miehensä, Napoleonin ja Paolinan, isä Carlo Buonaparte, kuoli syöpään. Buonapartet käyttivät italialaista ja ranskalaista muotoa sukunimestään, Bonaparte ja Buonaparte.


Letizia muutti Roomaan vuonna 1815 ja asui Roomassa kuolemaansa saakka, siis 21 vuotta. Hän asui Piazza Venezian reunalla sijaitsevassa Palazzo D'Aste-Bonapartessa. Hänen kuoltuaan perilliset, prinssit Canino ja Mucignano Bonaparte, möivät palatsin markiisi Misciatellille. Assitalia niminen firma osti palatsin vuonna 1972.


Letizia Bonaparten parveke, jolla hän istui päivät pitkät ja seurasi elämää  Via del  Corsolla ja  Piazza Venezialla.

File:Laetitia Ramolino par Charlotte Bonaparte - sa petite-fille.jpg

Letizia

Tuo palatsin kulmalla sijaitseva parveke oli Letizian mielipaikka. Hänen apulaisensa on kertonut että Letizia istui joka päivä tuntitolkulla parvekkeella ja seurasi liikennettä torilla. Kun Letiziasta tuli sokea niin hänen apualaisensa istui Letizian kanssa parvekkella ja kertoi Letizialle mitä hän näki torilla. Siihen aikaan tori näytti aivan erilaiselta.

Fil: BNCF, Statua madre napoleone.JPG

Letizian patsas Firenzen kansalliskirjastossa. Antonio Canovan veistos.


Lorenzo Borghese

Borghesen suku elää vieläkin. Kuvassa Lorenzo Borghese, prinssi Borghese, joka on Sulmonan neljästoista prinssi, Marcantonio Borghsesen  suoralinjainen perillinen. Hän on myös Prince of Rossano. 

Lorenzon isä on prinssi Marco Luigi Costanzo Borghese ja äiti amerikkalainen Amanda Leigh. Lorenzo syntyi Milanossa mutta perhe muutti USA:n kun Lorenzo aloitti koulunkäynnnin. Nykyään hänellä on kaksi omaa firmaa hoidettavanaan, kosmetiikka-alan firmoja molemmat, mutta toinen on eläimille. Isä hoitaa isoäidin aluelle panemaa kosmetiikkafirmaa ja pikkuveljellä on myös omansa. Lorenzo on esiintynyt useamman kerran amerikkalaisissa TV-ohjelmissa kuten The Bachelor, America's Next Princess ja America's Next Top Dog, amerikkalaisessa Tanssi tähtien kanssa jne.

Hänen lisäkseen elää vielä nykyään kome muuta suvun haaraa, jotka ovat yhtyneet muihin aatelissukuihin kuten Aldobranbdini, Salviati ja Torlonia.


Prinssi Lorenzo Borghesen isoäiti, Marcella Borghese poseeraa Galleria Borghesessa Roomassa, Paolina Borghsesen patsaan äärellä. Tämä prinsessa oli bisnesnainen. Marcella asui miehensä Paolo Borghesen kanssa Villa Borghesessa. Hänen miehensä oli Bomarzon herttua ja Sant'angelo San Paulon prinssi. Marcella innvestoi paljon varoja kosmetiikka-allalle, ennen kaikkea Revlon firmaan. Saudi Arabian kuningasperhe osti myös osinkoja Revlonista vuonna 1992. Nykyään Borghesen kosmetiikkatuotanto on keskittynyt USA:n. Borghese kosmetiikkafirma investoi varoja myös amerikkalaiseen presidenttikampanjaan tukien John McCainia.


Cappella Paolina tai Cappella Borghese on Rooman upein sukukappeli. Paavi Paolo V Borgese rakennutti kappelin suvulleen silloisen Kirkkovaltion omistamaan basilikaan, Santa Maria Maggiore. Paavi halusi valmistuttaa oman kappelin Maria ikoonille, mutta ehkäpä sittenkin paavi ajatteli enempi omaa sukuaan. 

Arkkiehti Flavio Ponzio suunnitteli kappelin jota rakennettiin vuosina 1606-1612. Vuonna 1613 tammikuussa kappeli vihittiin. Kappelia kuitenkin koristeltiin vielä muutaman vuoden ajan. Borghese kappeli on vain 25 vuotta nuorempi kuin Sikstiiniläinen kappeli Vatikaanissa.

Kappelissa ei ole säästelty varoja. Se on rakennettu marmorista, kullasta ja jalokivistä. Kappelin alttari on valmistettu päärynäpuusta. Basilikan alla on krypta jossa lepää monta Borghesen suvun jäsentä kuten paavi Paolo V, Camillo Borghese, nykyisen Prinssi Lorenzon isovanhemmat, prinsessa Marcella Borghese ja Paulo Borghese.


Paavi Paulo V Borghese