Omat Blogit:

perjantai 22. marraskuuta 2019

San Rocco all'Augusteo



 San Rocco all'Augusteon kirkko

Largo San Roccon kujan ja Via Ripettan kadun risteyksessä,
 Museo dell Ara Paciksen edustalla

Olen tehnyt postauksen Ara Paciksesta täällä!

Avoinna:
 arkisin klo 7.00-09.00 / 16.30-20.00
 sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 8.30-13.00 / 16.30-20.00 


 Pyhä San Rocco näyttää ruttohaavaa jalassaan.

Kirkko on pyhitetty ranskalaiselle Rochus/San Rocco pyhimykselle. Hän on ruttotaudin suojeluspyhimys. Tämä San Rocco all'Augusteon kirkko valmistui vuonna 1499 ja se rakennettiin uuteen kuntoon vuonna 1657. Alkuperäisen kirkon nimi oli San Martino de Pila tai San Martino de Posterula. Alunperin vieressä sjaitsi hospitsi miehiä varten, joita varten kirkko alunperin rakennettiin. Hospitsissa hoidettiin muun muassa ruttosairaita merimiehiä, kun ruttoepidemia tuli Rooman 1400-luvun lopulla. San Rochus on ruttotaudin suojelupyhimys.

Mustan surman teorian mukaan arvioidaan, että Euroopan väestöstä kuoli 1300-luvulla noin 70 miljoonasta noin 20 miljoonaa. Rutto ei valinnut kohteensa säätyä, ikää tai varallisuutta, eikä kristinuskon mukaan siltä voinut suojautua maksamalla aneita, tunnustamalla syntejään tai muullakaan tavalla. Tämän teorian mukaan juuri musta surma aiheutti kristillisen maailmankuvan säröilemisen, mikä johti taas siihen, että tämänpuoleista elämää ajateltiin enemmän kuin kuoleman jälkeistä.

Rutto levisi Rooman merimiesten mukana ja tässä kirkon edustalla sijaitsi Rooman sataman siihen aikaan. Myöhemmin tehtiin jyrkät vallit Teveren joen molemmin puolin estämään tulvia.


Porto di Ripettan satama sijaitsi tässä kirkon edustalla ja laivoista huolta pitäneet ja merimiehet perustivat oman uskonnollisen veljeskunnan Confraternita degli Osti e Barcaroli. 

Mutta silloinen paavi Alessander VI/Rodrigo Borgia perusti vuonna 1499 uuden confraternitan nimellä San Rocco. Jo sitä ennen ehtivät venetsialaiset rakentamaan San Roccon vejljeskunnalle mahtavan upean kirkon, koulun ja kokoontumistilat. Veneziahan oli siihen aikaan 1400-luuvlla merimiesten tärkein kotisatama.

Paavi Aleksander VI (1341-1503), omaalta nimeltään Rodrigo Borgia oli hurja mies. Hän ehti saamaan 11-vuoden paavina olonsa aikana paljon pahaa. Hän teki jo ensimmäisen murhan 12-vuotiaana. Hän oli erittäin maallistunut pappi ja paavi, joka ei viis välittänyt moraalista. Hänellä oli kymmeniä lapsia useitten naisten kanssa ja sukupuoli tautikin. 

Kyse on pääosin 1400-luvun (millequattrocento) alussa kulttuurissa tapahtuneista muutoksista, jotka ilmenivät muun muassa kuvataiteissa, kirjallisuudessa, musiikissa, tieteissä ja renessanssifilosofiassa. Näillä muutoksilla oli maailmanlaajuinen merkitys.

Pitää muistaa että Roomasta tuli renessanssin pääpaikkakunta vuosina 1495-1519, jolloin siirryttiin keskiajalta uudelleensyntyisen ajalle. 



Suosittu roomalainen arkkitehti Giuseppe Valandier suuniiteli julkisvun vuonna 1834 ja vuonna 1885 kirkon sisällä tehtiin myös suuria muutoksia ja korjauksia.


Kerrotaan että kirkkoon onnistuttiin tuomaan kopia Santa Maria della Grazien  Madonna ikoonista. Ikooni sai aikaan sen että kirkko sai rikkailta lahjoituksia ja kirkkoa psytyyttiin korjaaman ja lisärakentamaan. Alkuperäinen ikooni sijaitsee Santa Maria delle Grazie al Foro Romanon kirkossa Foro Romanolla. 


Myöhenmin hospitsissa hoidettiin naimattomia raskaana olevia naishenkilöitä, jotka sai myös synnnyttää hospitsissa. Naisten ei edes tarvinut kertoa nimeään ja useat heistä kantoi huntua suojellakseen henkilöllisyyteensä. Katolilaiset eivät ole koskaan ollet tuomitsijoita  ja  se johtunee siitä, että katollissessa uskonnossa on mahdollista anoa syntiennatamusta. Suurin synti on itsemurha. Elämä on pyhä ja perhe on pyhä. Italialaisilla näyttää kuitenkin olevan erittäin herkkä omatunto. 

Mutta köyhät raskaana olevat naiset häpesivät tilaansa niin että jotkut heittäytyivät Teveren jokeen ja hukuttautuivat. Tavallista oli että rikkaat herrat käyttivät köyhiä naisia hyväkseen pientä maksua vastaan. 1700-luvulla kulki sanonta että miksi trastevereläiset ovat Kronoksia, jotka syövät lapsensa. He heittävät lapsensa jokeen, kalat syövät lapset ja he itse syövät kalat. Köyhät Trastevereläiset söivät kaloja koska heillä ei ollut varaa ostaa ruokaa, joten luultavasti ne olivat jotkut rikkaat roomalaiset, jotka levittivät tuota tarinaa.

Kuuluisa Santa Maria delle Grazie ikooni oli saanut aikaan ihmeitä. Ikooni sijaitsi alunperin Santa Maria delle Grazie al Foro Romanon kirkossa, mutta se kuskattiin tänne San Roccoon ruttosairaitten suojelijaksi. Nykyään ikooni sijaitsee Santa Maria delle Grazien kirkossa Trionfalessa, jonne rakennettiin vuonna 1941 uusi saman niminen kirkko ikoonin takia. Kirkko sijaitsee Vatikaanin muurin pohjoispuolella, Piazza Santa Maria della Grazie 5. Viale Vaticanilta noin 50 metriä Vatikaanin museon portilta eteenpäin, laskeutuu portat alas kirkon luokse. 

Muuten... Trionfale on mukavaa aluetta, jossa voi asustella. Löytyy kaikki tarvittavat palvelut, useita suuria supermarketteja ja Trionfalen mercato/kauppahalli. Kaukana ei ole myöskään muotikatu Via Cola di Rienzo. Cipron metoroasema sijaitsee alueella ja bussi 492 lähtee Cipron metroasemalta, on erittäin kätevä bussi, jolla pääsee keskikaupungille ja Rooman itäisiin osiin. Suosittelen!


Kirkko rakennttiin vuonna 1499 ja uuskorjattiin perusteellisesti vuonna  1657. Kirkkoa on korjattu ja putsattu senkin jälkeen. Kardinaali Odoardo Vecchiarelli maksoi rakentamisen ja arkkitehtinä toimi roomalainen Giovanni Antonio De Rossi, joka oli 'kypsän' barokin mestari. Palazzo Altieri Roomassa on hänen upea työnäytteensä. Santa Maria Concezione in Campo Marzion kirkko on kiehtova esimerkki hänen taidoistaan. Neljä muuta kirkkoa ja Lancelotti suvun kappelin hän suunitteli San Giovanni in Lateranon basilikaan. Viisi muuta palatsia hän suunnitteli myös Roomaan. 

Sairala/hospitsi purettiin 1900-luvun alussa tovottoman vanhanaiksen sairaalakauston takia ja 1930-luvulla hajoitettiin rakennukset kirkon sivusta kun Augustuksen mausoleumiin kuuluvia rakenneuksia. Fasistinen hallitus teki väärin kun se hajoitti vanhoja Rooman imperialistiselta ajalta olleita rakennuksia. 


Varat loppui kuitenkin kesken, joten julkisivu valmitettiin vasta vuonna 1834. Giuseppe Valandier sai kunnian valmistaa julkisivun, josta tuli neoklssinen tyyliltään.