Omat Blogit:

sunnuntai 18. elokuuta 2013

San Giovanni in Porta Latina


File: Celio - San Giovanni a Porta Latina - Campanile da fuori le mura 01495.JPG

San Giovanni in Porta Latina kirkon kaunis campanile, kellotapuli, häämöttää Via di Porta Latinan kujaa reunustavan muurin takaa. Kirkko on pyhitetty Johannes evankelistalle. Kirkko sijaitsee idyllisellä paikalla ja se on  todellinen rauhallisuuden kehto, jossa voi hiljentyä keskikaupungin kiireeltä ja hälyltä. Voi sanoa että täällä sielu lepää.


Piazzale Numa Pompilio

Numa Pompilius (753-673 eaa) oli yksi Rooman kuninkaista. Hän perusti jopa oman uskonnon Roomaan, Numan uskonnon. Aivan varmoja ei olla siitä oliko Numa pomililio todellakin olemasa, vai oliko kaikki vain tarinaa.

Useimmat turistit käyvät Caracallan kulpylän raunioilla, jotka sijaitsee Vaile de Terme Caracallan tien varressa ja heti siinä sitten onkin valtavan suuri katujen risteys nimeltä Piazzale Numa Pompilio. Ehkä tässä kulkee kymmenen katua eri suuntiin. Useimmmat kadut ovat leveitä ja muutamat hyvin kapeita kujia. Asutusta tällä kohtaa ei juuri ole, joten alue on erittäin rauhallinen. 


Via di Porta San Sebastiano on idyllinen kuja, mutta tällä tiellä on varottava liikennettä. Sunnuntaisn kujalla on ylsityisautoilu kilettyä, kuten monilla muillakin Rooman kaduilla ja kujilla. Sunnuntaisin roomalaiset perheet lähtevät kaupungille, museoihin ja luontoon. Sunnuntaina onkin ainoa päivä viikkosta kun näkee lapsiakin kaupungilla.


Via di Porta Latina ei ole hassumpi kuja sekään. Täällä on yksityisautoilla ajo kielletty.

Jos jatkaa suoraan eteenpäin Carcallan edustallta niin joutuu valitseman tien, joko Via di Porta Latina tai Via di Porta San Sebastinaon. Kumpikin ovat ihnia kapeita kujia joiden väliin jää yleinen puistoalue Parco degli Scipioni, joka on joskus aikoinaan kuulunut Scipion suvulle. Puistoaleella on mielenkiintoista  historiallista nähtävääkin, vaikka se toimii enimmäkseen pikkulasten ja heidän vanhempiensa leikkipaikkana. Puistoaleuuen pohjoispuoella sijaitsee Appio Latinon asuninkorttelisto. Puistosta toisten enempi.


Via di Porta Latina

Valitsen näistä kahdesta kujasta pohjoisemman Via Porta Latinan, jotta pääseen San Giovanni in Porta Latinan kirkkoon, San Giovanni in Oleon Oratorion ja Porta Latinan luokse.


Kaunis campanile


Via di Porta Latinan varrelta, kujan loppupäästä, läheltä Porta Latinan kaupungin porttia löytyy tämä viehättävä ja kotoisa kirkko San Giovanni in Porta Latina.


San Giovanni in Porta Latinan kirkko ei sijaitse aivan kujan reunalla. 

Tuossa rosanvärisessä rakennuksessa sijaitsee teologinen seminaari nimeltä Missionari Rossmini, joka koostuu papeista. Nimensä järjestö on saanut italilaisen filosofi Antonio Rossminin mukaan. Järjestön pääpaikak sijaistee Domodossolassa Piemontessa. Piemontessa sijaitsee mysös heidän luostarinsa Sacra di San Michele. Heidän tärkein tehtävänsä on hyväntekeväisyys.


Piazzale Numa Pompilio sijaitsee vasemmassa yläkulmassa ja Caracallan kylpylän rauniot sen takana. Circo Massimo sen takana länteen päin ja siinä Via Aventinon kadun kulmalla sijaitsee lähin metroasema, nimeltä Circo Massimo. Sieltä on tänne San Giovanni in Porta Latinan kirkkoon noin kilometri matkaa kävellä. Jos poikkeaa sen jälkeen vieressä sijaitsevassa Scipionen puistossa niin sieltä ei luultavasti enää pääsee Via di Porta San Sebastianon kujalle.  

Mikään ei estä nousemasta bussiin 118 Via di Porta San Sebastianolta ja jatkamasta matkaa Appia Anticalle. Muuten... Via di Porta San Sebastiano on yhtä mielenkiintoinen, tai ehkä jopa kiehtovampi kuja kuin Via di Porta Latina. Via Porta Latinan itäisessä päässä on bussipysäkki,jossa pysähtyy mm bussi 118, joka kulkee Via Appia Anticalle ja ihanaan Villa dei Quintiliin saakka.


Bussiin 118 voi nousta Piazza Venezialta tai vaikka Colosseumilta. Piazzale Numa Pompiolla on bussipysäkki ja siitä bussi ajaa Viale delle Terme di Caracallaa pitkin Via Appia Anticalle. Alempi kartta näyttää reitin. Takaisin tullessa bussi ajaa Via Porta di San Sebastianoa pitkin Porta Numa Pompiolle. 


 Viale Terme di Caracalla ja vasemmalla Santi Nereo e Achilleon basilika


HUOM! Bussi 118 kulkee eteläistä reittiä mennessään Appia Anticalle päin ja takaisin päin tullessaan sen kääntyy Porta San Sebastianolta pohjoista reittiä pitkin ja yhtyy sitten taas Circo Massimon metroaseman luona samaan reittiin matkalla Piazza Venezialle.



Via di Porta San Sebastiano

Via di Porta Latinalta kääntyy hyvin lyhyt kuja, joka johtaa San Giovanni in Porta Latinalle. Tänne ei kulje busseja lainkaan. Via di Porta Latinan kuja jatkuu itään päin Via Latina nimisenä katuna kun menee Aurelianuksen kaupunginmuurissa olevan portin, Porta Latinan lävitse. Noin sata metriä Via Latinalla on bussipysäkki nimeltä Latina ja siitä kulkee bussi 360 Porta San Giovannille ja Terminin rautatieasemalle ja edelleen kohti Rooman pohjoista puolta.

Bussi 118 joka kulkee Piazzale Ostienselta Caracallan Termien ohitse Via Appia Anticalle, kulkee Via San Sebastianoa pitkin. Joten Via di Porta Latinan alkupäässä on bussin 118:n pysäkki, Piazzale Numa Pompiliolla. Takaisin päin samalla bussilla on pysäkki hieman kaenpana Viale delle Terme di Caracalla'lla. Viale delle Terme di Caracalla'lla, kulman takana Via del Porta San Sebastianolta tultaessa on bussipysäkki nimeltä Terme Caracalla. Siitä kulkee bussi numero 714, joka tulee EUR:lta ja kulkee Terminin rautatieasemalle.. 



Via Porta Latina 5/Helena Serrano/Chi Era Costui?


Roomassa on useampia tämän tyylisiä kujia. Via Porta Latina ja Via di Porta San Sebastiano ovat molemmat hyvin keskiaikaisia katuja joilla on mukava vaellella kaikessa rauhassa. 

Olen monet kerrat kävellyt tämän saman reitin. Lähden Piazzale Numa Pompiliolta ja kävelen hissukseen Via di Porta Latiaa pitkin ja poikkean San Giovanni in Porta Latinan kirkossa. Sitten jatkan matkaani eteenpäin, mutta sitä ennen poikkean Parco degli Scipionilla istuskelemassa, ja sen jälkeen eteenpäin kunnes käännyn Via delle Mura Latina'lle ja kävelen sitä pitkin Via Appia Antican alkupäähän, Porta San Sebastianolle. Siitä sitten kävelen Via di Porta San Sebastianoa takaisin kohti Piazzale Numa Pompiliota. 


Porta San Sebastianon portissa on museo, joka kertoo Rooman kaupunginmuureista. Aurelianuksen kaupunginmuuri on jämäkkä muuri.



Juuri ennen San Sebastianon porttia sijaitsee Arco di Druso, joka on osa hajonnuttaAntonianusken akveduktia. Tästä San Sebastianon portilta lähtee anttikin aikaien tie  Via Appia Antica, josta olen kertonut täällä.


Arco di Druso



Via Porta Latina (Horti Galatea)/Helena Serrano/ Chi Era Costui?


Piazza Numa Pompiliolta eroavat Via Porta Latina ja Via di Porta Sebastiano toisistaan. Tämä kuvassa oleva kirkko on San Cesareo de Palatino. Tämä kirkko on avoinna vain sunnuntaisin kello 9.30-12.00, jona aikana pidetään myös messu kello 11.30. Kirkko rakennettiin toiselta vuosisadalta peräisin olleen rakennuksen päälle. Giacomo della Porta on melko varmasti suunnitellut ja rakentanut kirkon 1500-luvulla. 


Kirkon vasemmalla puolen Via Porta Sebastianon ja vasemmalla Via Porta Latinan välissä sijaitsee ikivanha Horti (puutarha) Galatea. Tuo portti oli puutarhan sisäänkäynti jota ei kai enää koskaan käytetä. Puutarha käsittää koko katujen välisen alueen ja siellä ei asu kukaan, vaan se on ollut argeologista kaivausaluetta.


 Via di Porta Latina


Collegio Rosminini, Via Porta Latina 17

Tuo vaaleamapi rakennus taainpana on Istituto di Carità'n luostari, joka on rakennttu kirkkoon kiinni. Luotarin puolella on paljon kalkkimaalauksia.

Porta Latina

Porta Latina

Tämä kaupunginmuurin portti rakennettiin vuosina 271-275 jaa Aurelianuksen kaupunginmuuriin vanhan Via Latinan tien kulkuväyläksi. Ihme kyllä tämä kaupunginportti on säilynyt melkein entisellään, mutta siihen on varmasti vaikuttanut useammat seikat. Nimittäin kun alueen akveduktit hajosivat sotiessa niin alueelle ei muuttanut väkeä ja niin ollen ei liikenteen takiakaan tarvittu hajoittaa porttia tai leventää teitä. 

Tämä alue on jäänyt melkein asuttamattomaksi. Portti suljettin reiluksi pariksi sadaksi vuodeksi 1400-luvulla ruton takia. Portti oli suljettuna 1800-luvullakin ja vasta vuonna 1911 se avattiin taas käyttöön. Portin ulkopuolelle rakennettiin asutusta ja portti tarvittiin avata.
  
Via Appia Nuova on ottanut Via Latinan roolin. Via Latina yhtyy Via Appia Nuovaan lähellä Arco di Travertinon metroasemaa. Via Latina ohittaa idyllisen luonnonalueen La Parco della Caffarellan, jonka vieressä sijaitsee Via Appia Antica ja sen puistoalue. Alue on melko laaja joten se vaatii hieman kuntoa ja hyvän kartan.


Tämä San Giovanni in Porta Latinan kirkko ulkonäöllään suorastaan toivottaa tervetulleeksi.

Kirkkosali on yksinkertainen. Kirkko on nimittäin valmistunut jo vuonna 550. ja se rakennettiin uudestaan vuonna 772. Feskomaalaukset ja kaunis ja siro kellotapuli rakennettiin 1100-luvulla.

Kirkon uuskorjausten myötä karsittiin pois aikaisemmin laitetut barokintyyliset koristelut pois ja  yritettiin  enempikin jäljitellä alkuparäistä kirkkosalia. Kirkkosalissa on huolella valittuu valaistus josta ei aina pääse nauttimaan. Kirkkosali on basilikan muotoinen tyyliltään mutta kirkkosalin seinustoilla ei ole ikkunalaseja vaan puusta tehdyt puuritilät joiden läpi valo pääsee kirkkosaliin. Absidissa on kauniit isot lasi-ikkunat jotka toimivat samalla alttaritauluna. Keskimmäisen lasi-ikkunan eteen on asetettu kaunis risti ja sen molemmin puolin kaksi pientä patsasta, jotaka varmaan esittävät Johannesta ja Pietaria.


San Giovanni in Porta Latina, Via di San Giovanni  a Porta Latina 17

Avoinna  kello 6.30-13.00 ja 15.30-19.00

Giovanni Maria Crescimbeni on kirjoittanut kirjan San Giovanni in Porta Latinan kirkosta. Kirja julkaistiin vuonna 1716. Kirkkoisän ja kirjailija Tertullianuksen mukaan toisella vuosisadalla Johannes evengelista piti kärsiä marttyyrikuolema Roomassa kun hänet upotettiin kiehuvaan öljypataan juuri tällä kohtaa Via Porta Latinaa. Johannes, italiaksi San Giovanni, kuitenkin selvisi siitä elävänä, joka oli luonollisestikin miraakkeli ja Johannes karkoitettiin Patmokselle. Tämä kirkko on siis rakennettu tuohon historialliseen tapahtumaan nojaten paavi Gelasion ajalla 492-496. 

Kirkkorakennusta on korjailtu ja lisärakennettu usenpaan kertaan. Tuo setripuu kirkon edustalla on noin satavuotta vanha.


Ikivanha kaivo kirkon edustalla


Luostarin munkit ja Rosminiani papit käyttävät kirkkoa omiin tarpeisiinsa. Portico/portiikki ja sen kolonnat on kuulema tuotu Diana temppelistä Aventinosta. Tämän tyylinen julkivisu on krekkalaista perinnettä ja tätä tyyluiä  nähdään vain erittäin vanhoissa roomalaisissa kirkoissa. Tyyliä esiintyy myös renessanssin aikaisissa rakennuksissa 1400-luvulla ja uusklassisessa arkkitehtuurissa 1700-luvuilla.



Eikö olekin kaunis kirkko, kauniilla paikalla


Kirkko on avoinna:
 joka päivä kello 7.30-12.30 ja 15.00-19.00

Messu:
 arkena kello 6.45
sunnuntaina ja pyhäpäivinä kello 8.00, 10.00 ja 11.30


File: Colonnes église San Giovanni a Porta Latina.JPG























File: Mur du Narthexen église San Giovanni a Porta Latina.JPG

Ihastuttavat lasittomat ikkunat, joista tulee tunnelmallista valoa kirkkosaliin ja raitista ilmaakin. Kerrotaan että suuri mestari Michelangelo Buonaroti olisi usein käynyt kirkossa ja ihlillut freskomaalauksia ja että hän olisi ottanut mallia näistä freskoista kun hän maalasi Vatikaanin Sikstiiniläisessä kappelissa.



Via Porta Latina 10/ Sandro Vallocchia/Chi Era Costui?


Il Tempietto San Giovanni in Oleo, Via Porta Latina

San Giovanni in Porta Latinon kirkko sijaitsee hyvin lähellä tätä Porta Latinaa. Lähin bussi tänne on 360 Terminin rauatoeasemalta ( jää pois pysäkillä Latina) tai bussi 218 Porta Saan Guovannilta ( jää pois kyydistä Camerian pysäkillä). Jos nyt ei ota bussia 118 ja kävele Piazzale Numa Pompiliolta kirkon luokse (vajaat 500 metriä).



Kun tulee tätä kautta niin saa nähdä samalla Aurelianuksen kaupunginmuurin Via Latinalla.

Tämän tempietton paikalla, nykyisellä Via Porta Latinalla, Giovanni apostolo/evangelista, apostoli Johannes laitettiin kiehuvaan öljypataan mutta hän selvisi siitä elävänä. Legendan mukaan Johannes selvisi hengissä kristittyjen vainoilta Roomassa. Toisaalta, Johanneksen mahdollinen vierailu Roomassa tuuntuu utopialta.

Johannes eli kauimmin Jeesuksen opetuslapsista. Johannes kuoli Efesoksessa, nykyisessä Kreikassa, vuonna 98-99. Totta vaiko tarua mutta tämä Johannesta koskeva legenda on otettu mukaan Legenda Aurea epokseen. Jacobo da Varazzae kokosi teoksen pyhimyksistä  vuonna 1298.

Joka tapauksessa, ja siitäkin huolimatta, että Johannes on ainoa Jeesuksen opetuslapsista joka ei ole kärsinyt marttyyrikuolemaa, on hän melko selvästi Pietarin ja Paavalin jälkeen arvostetuinpia evankelistoja katollisissa piireissä. Tietysti myös se seikka että Johannes ja Jeesus olivat serkkuja keskenään, heidän äidit olivat sisaruksia, tekee Johanneksesta tärkeän henkilön.

Tempietto sijaitsee hyvin lähellä San Giovanni in Porta Latinaa, kun kävelee jonkin askeleen eteenpäin kohti Porta Latinaa. Tempietton sisällä ei ole paljoakaan nähtävää ja sen sisään päästetään harvoin. Rosmarini Collegiosta (rosanvärinen rakennus) saa lainata avainta. Se oli legendan mukaan juuri tämän temppelin kohdalla kun Johannes asetettiin kiehuvaan öljypataan.



Porta di Latina

Santi Nereo e Achilleon basilikassa on freskomaalaus joka kuvaa tuota tapahtumaa. San Nero e Achilleon  kirkko sijaitsee noin 400 metrin päässä, Via delle Terme di Caracalla 20, Piazzale Numa Pompeon risteyksessä, josta Via Porta Latina saa alkunsa. San Nereo e Achellilleon kirkkohan rakennettiin sille paikalle johon Pietari pudotti siteen haavoittuneesta jalastaan ja jonka jälkeen Pietari meni Via Appia Anticalle, tapasi siellä Jeesuken ja joka sanoi olevansa menossa Roomaan ristiinnaulittvaksi toiseen kertaan. Silloin Pietari kääntyi takaisin koska hän katui pakoaan.

San Nereo e Achilleo basilika on täpötäynnä freskoaja joten kannattaa todellakain piipahtaa sisällä jos nyt tänne Caracallan kylpylän ja Via Latinan kieppeile on asiaaja jos San Nereon e Achilleon basilka sattuu olemaan avoinna.


Tempietton katon alkuperäinen koriste

Tempiettossa ei olla tehty argeologisia kaivauksia ja tutkimuksia mutta melko selvästi tämä nykyinen tempietto muistuttaa enempikin renessanssin ajan rakennusta kuin antiikin ajan. Useimmat kuuluisimmat ja tunnetuimmat arkkitehdit on epäilty olleen tätä tempiettoa kyhäämässä. Mitään sen varmenpaa ei osata kuitenkaan sanoa suunnittelijasta tai suunnittelijoista. Vuonna 1967 tempiettoa restauroitiin koska kupoli hajosi. San Giovanni in Porta Latina kirkon portikossa on alkuperäinen kattokoriste ja tilalla on kipsikopio.


File:San Giovanni in Oleo 009.jpg

Il Tempietton kaunis friisi

File:Oratoire San Giovanni in Oleo de rome.JPG

Tempietton sisäänkäynti

File:PortaLat.jpg

Kuvaus siitä tapahtumasta jossa Johannes laitetaan pataan jossa on kiehuvaa öljyä. Yksi maalauksista joka löytyy tempiettosta. Alkuperäiset maalaukset ovat siis San Nereo e Achilleon basilikassa ja nämä täällä tempiettossa ovat kopioita.

File:Parco d Scipioni 1270031.JPG

Kirkkoa vastapäätä olevan muurin portista pääsee Parco degli Scipioni'in. Aikaisemmin oli puistoon sisäänkäynti Via di Porta San Sebastiabnoltakin mutta nykyään vain Via Porta Latian 10. Via di Porta San Sebastianon toisella kupeella on myös puistoalue, Parco San Sebastiano.


Puistoalueet ovat kaikille avoimia virkistysalueita. Monet lapsiperheet käyvät puistossa lastensa kanssa ja silloin tällöin kunta järjestää puistossa lapsille erilaisia aktivitetteja. Tänne voi vaikka pyöräillä eväskorin kanssa ja käydä pitkäkseen hetkeksi. Hiljaisuus ja rauha on melkein paratiisimainen. Tänne on vain reilu kilometri Colosseumilta.


Celio - Parco degli Scipioni i poneys P1000540.JPG

Jos ei jaksa kävellä niin voi ottaa vaikka hevoskyytiä. Vaikka nämä hepat ovat ensisijaisesti lapsia varten.

Parco degli Scipioni3.JPG

File:Colombarium de Pomponio Hylas.JPG

Puistoalueen läntisessä osassa sijaitsee myös Colombario di Pomponio Hylas. Colombario löydettiin vuonna 1831. Tämä colombario on ensimmäiseltä vuosisadalta jaa. Se oli alunperin tarkoitettu keisareille Tiberius ja Clodius colombariossa olevien merkintöjen mukaan. Colombarioon onn huadattu mm Pomponio Hylas vaimonsa kanssa. Lähes kymmenen henkilöä on mahtunut hautakammioon jonne mennään portaita pitkin. Colombariota pääsee katsomaan ryhmissä kun ensin tilaa ajan. Sisäänpääsymaksuun  4 € sisältyy italiankielinen opas.

File:Sepolcro degli scipioni PIANTA.jpg

Scipion puistossa on myös Sepolcro degli Scipioni, Scipionien hauta. Haudat ovat vuodelta 280-270 eaa. Tänne on haudattu Scipion sukua. Scipio oli konsuli ja sotamies. Hautakammiossa on ollut alunperin kolmekymmentä sargofagia, nykyään vain yhdeksän niistä ovat ehjiä. Scipion hautakmmiossa on mahdollista vierailla joka päivä kello 9.00-12.00. Mutta etukäteisvaraus on kuitenkin tehtävä puh. 0039 060608.


File:Sepolcro degli Scipioni 001 Entrata.jpg

Sisäänkäynti Scipionen hautakammioon










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti