Omat Blogit:

lauantai 22. tammikuuta 2022

Pietro Cavallini


Pietro Cavallini (n.1250 – n.1330)

Pietro Cavallini  syntyi noin vuonna 1240 Roomassa, kuoli noin vuonna 1330 Napolissa, oli italialainen taidemaalari ja mosaiikkitaiteilija, joka toimi Roomassa vuosina 1283-1308 ja sen jälkeen Napolissa.

Suunnilleen samaan aikaan Cimabuen kanssa Cavallini alkoi kääntyä stereotyyppisistä bysanttilaisista muodoista suurempaan naturalismiin. Myöhemmin hän vaikutti taiteilijoihin, kuten Giottoon.

Cavallinin ensimmäinen oikeaksi todistettu teos on sarja Rooman San Paolo Fuori le Muran naveen freskokoristeita, jotka on tehty vuosina 1277–1290. Nämä maalattiin 5. vuosisadan varhaiskristillisten freskojen ääriviivojen päälle pyrkimykseksi yrittää restauroida ne. Täällä on oma  postaukseni San Paulo Fuori le Muran basilikasta. 


Hänen kaksi suurta säilynyttä teostaan ovat mosaiikit Neitsyen elämästä, Santa Maria in Trastevere (1291) ja fragmentaarinen fresko, minkä tärkein osa on lopullinen tuomio, Santa Cecilia in Trastevere.

Tässä alla muita hänen tekemiään mosaiikiktöitä Santa Maria in Trasteveren basilikan absidissa.






'The Last Judgement' teos kokonaisuudessaan

Kauniissa Santa Cecilian kirkossa Trasteveressa on Cavallinin mestariteos The Last Judgement/Viimeinen tuomio. Suuri osa maalauksesta kuitenkin katosi, kun kirkon sisätilat uusittiin 1700-luvulla. Täällä on oma postaukseni kirkosta.





Lopullinen tuomio (1293), Santa Cesilia in Trasteveren kirkossa

Roomaan rakennettiin 1100-luvulla paljon kirkkoja, joista suurin ja tärkein oli Santa Maria in Trastevere, joka korvasi varhaiskristillisen basilikan 300-luvulta. Kirkon rakentaja oli paavi Innocentius II (1130-1143). Vaikka rakentaminen saatiin päätökseen vasta paavi Innocentius II:n kuoleman jälkeen noin vuonna 1148, mosaiikit apsiskaaressa ja sen kaaren yläosassa valmistuivat hänen elinaikanaan.

Nämä mosaiikit valmistuivat 1300-luvun lopulla toisella seitsemällä mosaiikilla, joista kuusi kertoi Neitsyen elämästä. Pietro Cavallini on dokumentoitu näiden mosaiikkien luojaksi apsisissa ja sen kaaren alaosassa.

Kuusi kohtausta ovat neitsyen syntymä, julistus, Kristuksen syntymä, kuningasten palvonta, esittely temppelissä ja asuntolassa. Neitsyen elämään lisättiin toinen mosaiikkikuva, joka esittää Pietarin esirukoilijaksi suosittelemaa maallikkoa, joka jumaloi Neitsyttä ja lasta.


Roomassa San Giorgio in Velabron basilikan absidimosaiikki on  melko varmasti myös Cavallinin tekemä. Täällä olen tehnyt postauksen tästä ikivanhasta ja kotoisasta basilikasta. Velbaron basilika on yksi omista suosikeistani.



Brancaccion kappeli

Cappella Brancaccio, San Domenico Maggioren kirkossa Napolissa. Jos käytte Napolissa niin käykää ihmeessä tässä kirkossa. Täällä on oma postaukseni Napolista!

Vuonna 1308 Pietro Cavallini oli Napolissa ja hän teki mosaiikkitöitä San Domenico Maggioren monumentaaliseen suureen kirkkoon, muun muassa Brancaccion suvun kappeliin. Kirkko on Napolin kuninkaallisten kirkko ja myös useitten napolilaisten aatelissukujen kirkko. Kirkko seisoo keskellä Napolia, Piazza San Domenoco Maggrioren torin reunalla.  Kirkko on todellakin upea.

Brancaccion suvun kappeli. Ikävä kyllä italialaisissa kirkoissa on usein huono valaistus. Usein isommissa kirkoissa saa pääalttarille valaistuksen, jos laittaa pääalttarin vieressä sijaitsevan pineen peltilaatikkoon  muutaman kolikon.

Brancaccio-suku on Caracciolo- ja Capece-sukujen ohella yksi vanhimmista napolilaisista aatelisten perheistä. Sukuun syntyi yli 32 haaraa, joissa oli yhtä monta sukunimihaaraa: Brancaccio dei Brielis, della Fontanella, Glivolo, del Vescovo ...

Brancacciot palkittiin arvostetuilla arvonimillä:

Baroonit: Cesa, Corropoli, Giungano, Laurino, Loriano, Miano, San Mauro, San Nicola della Strada, San Pietro, Serpico, Spinazzo, Spineto, Sogliano, Sorbo, Strambone, Trentinara, Trentola.

Markiisit: Montescaglioso, Montesilvano, Rivello, San Raffaele, San Sebastiano.

He omistivat myös monia läänejä kuten Alfanon, Aversan, Bruscianon, Candelaron, Cantalupon, Castelvecchion, Cervaron, Crecchion, Forcellan, Grisolian, Gualdon, Laterzan, Lavianon, Monteleonen, Montefredanon, Noian, Pescaronan, S. Vitalianon, Salandraineton, Sp. Spineto,  Trentinara, Trentola.

Italia oli suurelta osalat aikoinaan aatelisten ja Kirrovalation omistamaa aluetta. Melkin joka ikisessä kylässä/kapungissa oli aatelisperhe joka piti valtaa. Monet aatelissuvut omistivat kymmenittäin kyliä ja kaupunkeja. Useimmissa kylissä on vieläkin aatelisten palatsi kylän korkeimmalla kukkulalla. Jotkut aateliset omistaa palatsinsa vieläkin,  mutta monesta on tehty museo.

Ruotsissakin on atelisilla ollut aluevalltaa siellä täällä, mutta ei samassa mitassa kuin Italiassa.

Perinteisestihän aatelissuvut kustansivat kirkkojen rakentamisen  ja koristelun, jotta samalla he saivat oikeuden saada suvulleen hautakappelin kirkkoon. Näin on ollut Ruotsissakin. San Domenico Maggioren kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1255. Kirkon viressä sijaitsee dominikaani munkkiluostari San Martino.

Brancaccion suku on korkea-arvoisin aatelissuku Napolissa ja he kuuluvat napolilaiseen perusaatelistoon. Suku on jakaantunut myöhemmin napolilaiseen ja  roomalaiseen sukuhaaraan. Suvulla on myös vahva ranskalainen sukuhaara. Brancaccion suvulla on jopa oma teatterikin Roomassa. 

Don Salvatore Brancaccio syntyi Napolissa ja hänestä tuli suvun päämies. Hänestä tuli Trigginaon prinssi, Lustran herttuas, Montescaglioson markiisi ja Patrizio Napoletano/patrisi nobile, joka kuului korkeinpaan aatelissukuun.  

Don Salvatore avioitui upporikkaan amreikkalaisen Elisabeth Fieldin kanssa, joka toi mukanaan suuria summia perheeseen. Häät pidettin Italian  kuningatar Marhgerita di Savoian palatsissa. Salvatore haaveili päästä kuninkaalliseen sukuun. Rouva  prinsessa Bancaccio osti San Gregorio Sassolan kylästä linnan ja näin hänenstä tuli päällepäsmäri alueella. Prinsessa jopa kutsui kuningatar Marghretan kylään linnaan. Roomaan he rakensivat valtavan palatsin ja alkoivat nimitellä toreja ja katuja omalla sukunimellään.

Heidän poikansa Marcantonio Brancaccio jatkoi vanhempiensa perinnettä ja suku sen kuin rikastui. Suvun hallinassa on ollut yli 30 paikkakuntaa, missä he ovat barooneja, prinessjä, markiiseja, herttuaita...

lauantai 8. tammikuuta 2022

Uusi vuosi 2022 otettiin vastaan Roomassakin


Roomalaisen kulttuurin tärkein tekijä on ehdottomasti kaupungilla maleskelu. Roomalaiset ei mässää ruuan kanssa kuten esim. bolognalaiset vaan he liikkuvat. Yksi syy siihen voi olla tavisten ahtaat ja epämukavat asunnot. Ne ovat aivan järkyttäviä pätsejä kesähelteellä. Roomalaiset ei istu kotonaan ja tuijota TV:tä vaan lähtee paseggiatalle/kävelylle heti kuin aika antaa periksi. 

Toinen harrastus on mennä kuuntelemaan luentoja milloin mistäkin aiheesta. Niitä pidetään museoissa, näyttelyissä, kirjastoissa, puistoissa ja tai jonkin kadun varrella. Luennon jälkeen saa sitten asettaa kysymyksiä ja se johtaa sitten yleiseen kiihkeään keskusteluun. Täällä ei ulkonaliikkumiskieltoa voi säätää muuta kuin sotatilanteessa.

PS. Sanonpahan tässä välissä että te saatte olla onnellisia siitä ettei Suomessa ole tällaisia isoja megapoleja, kuin Tukholma tai Rooma, missä on aina tungosta ja missä  korona  sen kuin leviää

Roomassa asuu melkein 3 miljoonaa asukasta ja siihen sitten vielä tursitit lisäksi. Noin 30 miljoonaa turistia käy vuosittain Roomassa ja se tekee 2,5 miljoonaa turistia kuukaudessa. Pääsiäisviikkolla vielä enempi. Silloin monet nukkuu teltoissa kaupungin puistoissa tai nurmikoilla. Suurtukholmassa asuu 2,4 miljoonaa asukasta ja väkiluku sen kuin kasvaa, ei niinkään maahanmuuttajien takia, vaan ihan ruotslaisten takia. Suurtukholmassa asuu yhtä paljon väkeä kuin puolessa Suomea.

torstai 6. tammikuuta 2022

Santi Quirico e Giulitta

Santi Quirico e Giulitta

Avoinna:

 Klo 8.00-12.30 ja 17.00-20-00

Kirkon matala kellotorni näkyy vain kirkon takaa

Santi Quirico e Giulittan kirkko sijaitsee keskellä Roomaa, Via Tor de' Contin kujalla. Kirkon varsinainen nimi on Santi Quirico e Giulietta ai Fori, missä tuo sana Fori johtaa kirkkoa vastapäätä sijaitsevaan Fori Imperialiin, Keisarilliseen foorumiin.

Harvempi ohikulkija kiinnittää huomiotaan kirkkoon, koska sen julksivu ei erikoisemmin houkutele. Katse kohdustuu kirkkoa vastapäätä sijaitsevaan foorumiin. Mutta kirkko on sisältä päin yllättävän kaunis.

Santi Quiricon ja Giulittan kirkkoa valvovat San Francescon kolmannen ritarikunnan veljet. Kirkko kuuluu pappilalle. Tällä hetkellä kirkon pappilassa asuu ja palvelee neljä munkkia: Cherubinosta, Faustosta, Alceosta ja Paolo Benantista, jotka ovat kotoisin San Francesco d'Assisin maakunnan provinssin ministeriöstä. Pyhän Franciscuksen kolmannen ritarikunnan sääntökunta (TOR) on muinainen fransiskaanien perheeseen kuuluva veljeskunta. Tällä hetkellä sillä on yli 800 veljeä, jotka asuvat veljeksissä yli kolmessatoista eri maassa.

Kirkko on ns. titulus/tittelikirkko, mistä vastaa irlantilais-syntyinen Seán Brady, joka on kardinaali ja arkkipiispa.


Venäläinen ikooni, mikä kuvaa Pyhää Quiricoa ja Giulittaa/ruotsiksi Quiricus och Julitta, (heidän suomalaisia nimiä en tiedä).


Kuvaus 1300-luvulta

Pyhä Quiricus syntyi Iconiumissa, nykyajan Konyassa, Turkissa, nykyään Tarsusissa, Turkissa ja hänen äitinsä Giulietta/Julitta kärsivät kristittyjen vainosta Rooman keisarin Diocletianuksen alaisuudessa marttyyrikuolemana. Perinteen mukaan heidät tapettiin Tarsoksessa vuonna 304 jaa.

Quiricoa ja Giuliettaa kunnioitetaan pyhimyksinä sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa. Katollisen pyhimysten kalenterin mukaan heidän juhlaansa vietetään 16. kesäkuuta ortodoksisessa kirkossa 15. heinäkuuta.

Konyasta tulee mieleen Ruotsiin muuttaneet (noin 11000) turkkilaiset, sillä hyvin suuri osa tänne muuttaneista turkkilaisista on tullut juuri Konyasta.


Kirkko on pakanalliselta ajalta alunperin ja kristitty 600-luvulla. Kirkkoa on ajan saatossa muokattu moneen kertaan. Nykyään se  muisuttaa tyyliltään barokin aikaa. Kirkon vieressä sen vasemmalla puolella on Museo del Presepio eli seimimuseo. Vanhasta luostarista tehtiin hotelli Forum, mikä on erittäin kaunis ja suosittu hotelli.

Perinteen mukaan tälle paikalle rakennettiin kirkko paavi Vigiliusin paavin (537–555) aikana. Kirkko rakennettiin uudelleen 1300-luvulla ja kunnostettiin 1470-luvulla Baccio Pontellin toimesta. Vuonna 1584 toteutetun jälleenrakennuksen yhteydessä kirkon suuntaa muutettiin siten, että julkisivu koottiin nyt vanhan apsin paikalle. Ei ihme että kirkko vaikuttaa monella tapaa omaalaatuiseltaan.

Mitä tulee Sikstuksen kappeliin, mieleen tulevat lähes automaattisesti Michelangelon vertaansa vailla olevat raamatulliset freskot ja niiden vaikea luomishistoria. Mutta yhtä tärkeä on hankkeen pääarkkitehdin, firenzeläisen Baccio Pontellin, hahmo.

Bartolomeo Pontelli syntyi Firenzessä vuonna 1450. Hänen uransa aloitti työskentely puumaalarin ja erinomaisen enkrustaattorin Francesco Di Giovannin ateljeessa. Siellä hän opiskeli punapuutaidetta, puusepäntyötä, upotusta ja suunnittelun periaatteita. Hän on ollut mukana monen roomalaisen kirkon koristelussa.





Kirkkosalin molemmin puolin on kaksi kappelia. Kirkossa lepää myös prienteen mukaan roomalaisia aatelisia. Aatelisethan ovat kustantaneet suurelta osin kirkkojen rakentamisne, koristelut ja korjauksetkin. Näin he saivat oikeudet sukukappeliin kirkoissa. Tämä on perinne koko Italiassa.

 
Kirkossa on kauniit vaaleat kattomaalaukset, mitkä tekee salin valoisammaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Frescot on maalannut roomalainen Pietro Gagliardi 1800-luvulla. Hän sai koulutuksensa maapallon arvovaltaisimmassa Accademia San Luca'ssa Roomassa. Hän on ollut monen roomalaisen kirkon koristelussa mukana. Kirkkosali on romaanien tyyliltään joten katon rajassa on ikkunoita, jotka valaisee niin kattoa kuin saliakin.







Tässä voin mainita että San Gimignanossa viljellään San Quiricon maatilalla muun muassa San Quirico nimisiä viinejä. En ole viinin asiantuntija, enkä edes juo viinejä, mutta satuin vaan lukemaan tästä. Maatilalla voi käydä maistelmassa viinejä. Tila on avoinna maanantaista lauantaihin kello 10-19. Näkyy olevan hieman vaikea löytää maatilalle, mutta se ei sijaitse kaukana San Gimignanosta, vain noin reilu nelisen kilomteriä maantietä SP1. Sinne näkyy kulkevan bussi 128, mikä pysähtyy maatilan edustalla.

Tämä alue San Gimignanon ja naapurikuntien ympäristössä on aivan mahtavaa aluetta. Olen käynyt vain kerran Firenzessä ja siitä on jo aikaa noin 20 vuotta. Mieli tekisi kovasti mennä uudestaan alueelle. Ikivanhoja milenkiintoisia kirkkoja on noin sadan metrin välein. Ja yöpymispaikkoa yhtä tiheään. 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Kottaraisten tanssi


Kottaraisten tanssi on kaunista katsottavaa. Mutta kottaraisista on paljon harmiakin. Olen siitä kertonut aikaisemmin täällä