perjantai 6. maaliskuuta 2009

Piazza Navona


Piazza Navona on Rooman kaunin tori

Entisen keisari Domitianuksen stadionin paikalle rakennettu tori, Piazza Navona, on Rooman kuuluisimpia toreja joka on erittäin suosittu kokoontumispaikka. Dominitianus eli ensimmäisellä vuoisadalla ennen ajan alkua. Paavi Innocnetius X, Giovanni Battista Pamphili, rakennutti palatsin ja kirkon torin reunalle ja vaati että tori kuunnostetaan.

Navona  tarkoittaa "suurta laivaa" ja se viittaa alueen tulviin ja näennäisiin meritaisteluihin, joita aukealla aikoinaan pidettiin. Aukeaa käytettiin jopa lyhyen aikaa gladiaattori kilpailuihin.


Renessanssin aikana aukio tarjosi viileämmän paikan roomalaisille, jotka yrittivät paeta kuumaa kesän lämpöä. Nykyään tori on pääasiassa turistien nautintopaikka, jota ympäröivät ravintolat, baarit ja gelateriat. Se sijaitsee ihanteellisella paikalla heille, jotka katsovat paikallisten liikehdintää ​​tai vain nauttivat la bella vita'sta.


Fontana del Moron suihkulhteen ovat Giacomo della Porta ja Bernini kumpikin vuorollaan suunnitelleet tämän suihkulähteen. Giovanni Antonio Mari on veistänyt "maurilaisen" miehen patsaan. Osia suihkullähteestä on siirretty Villa Borghesen puistoon ja tilalle on laitettu kopiot.


Fontana del Nettunon suihkulähde, on Giacamo della Portan suunnittelema. Sihkulähdettä on kutusttu myös nimellä Calderari, lähellä sijainneen kujan mukaan jonka varrella asui seppiä ja ruukkujen valmistajia ja joiden verstaissa oli kuumat uunit.


Fontana dei Quattro Fiumen suihkulähde seisoo keskellä Piazza Navonan toria, ja se on ehdottomasti Rooman eniten valokuvattu suihkulähde. Suhkulähteethän keksittiin Roomassa.

Tämä upea suhkulähde on Giovanni Lorenzo Berninin mestarin suunittelema, mutta  useamman kuvanveistäjän yeteien teos. Obeliskia kutsutan nimellä Agone obeliski, mikä on egyptiläinen obeiliski ja s elöydettiin Appia Antican tien varrelta. 
NImi Quattri Fiume tule siitän että sukhilähde on allgoria neljälle maapallon kuuluisimmalle joelle, Ganges, Niili, Rio de la Plata ja Tonava.


Sant'Angnese in Agonen kirkko oli alunperin Pamphilin aatelis suvun ikioma kirkko ja on rakennettu yhteen heidän palatsinsa kanssa. Kirkko on Rooman upeimpia ja kirkossa on paljon toimintaa nykyään kuten päivittäisiä konsertteja. Girolamo Rainaldi suunnitteli kirkon alunperin mutta myöhemmin Francesco Borromini ja Carlo Rainaldi ovta suunnitelleet oman osansa kirkosta.

Roomassa on kaksi kirkkoa jotka on pyhitetty Angeselle, Sant'Angnese Fuori le Mura ja tämä Sant'Agnese in Agonen kirkko.  Agnes oli 13-vuotias roomalainen tyttö, joka kieltäytyi nuoren miehen ehdotuksesta. Hän tarkoitti, että hänellä oli jo sulhanen, Kristus. Koska tämä tapahtui kristittyjen vainon aikana, hänet teloitettiin Kristuksen tunnustamisen vuoksi. Hänen pyhät jälkeenjäännökset löytyy Sat'Agnese Fuori le Muran basilikan kryptasta.


Täällä Sant'Agnese in Agonen basilaikssa on hänen kraaniumille on annettu oma kappeli, Cappella della Santa Testa (kuva yllä).

Sant Agnese in Agone Rome main vault.jpg

Sant'Agnese in Agonen kirkon kupoli on Giovanni Maria Barattan ja Carlo Rainadlin yhteistyötä ja Giro Ferri on maalannut kupolin freskomaalukset. Paulo Grismondi on maalannut sakristian katon freskomaalaukset.

Sant'Agnese in Agone – Monument to Pope Innocent X.jpg

Paavi Innecenzo X Pamphilin hautamuistomerkki Sant'Agnese in Agonen kirkossa. Se sijaitsee vaatimattomasti sisäänkäynnin päällä, melkein huomaamattomassa paikassa.

Sant'agnese in agone, interno 10.JPG



Vivi Bistron sisäänkäynti torille

Voin kuitenkni suositella Vivi Bistroa torin eteläruenalla. Se sijaistee saassa rakennuskessa Museo di Roma Palazzo Braschissa, mikä on ilmainen museo.


Vivi Bistro on viihtyisä kahvila/bistro, missä käydään kassalla maksamassa ja  sitten istutaan odottamaan tarjoilua. Vivi Bistroja on Roomassa useampiakin, muun muassa Piazza Venezialla. Oma suosikkini, jota voin suosittella!

Avoinna joka päivä paitsi maanantaisin suljettu,  kello kymmenestä puoleen yöhön. Täältä kannatta tilata etukäteen pöytä ruokailua varten. Kahvilaan ei tarvitse varata. 


San Nicola dei Lorenesi, Largo Febo (Piazza Navona häämöttää tautalla)

Lorrainesta Ranskasta Roomaan muuttaneiden kotikirkko, perustettu siihen aikaan kun Lorraine oli oma ruhtinaskuntansa. Heillä oli oma veljeskuntansa jota kirkko ensisijaisesti palveli.

Tälle Largo Febolle kannattaa kääntyä ruokailean tai kahvittelemaan, koska PIazza Navona ravinolat ovaterittäin kalliita, eikä näissä ole sen parempi ruoka kuin näissä Largo Febon ravintoloissa. 


San Nicola dei Lorenesi on kaunis pieni kirkko.


Nostra Singora del Sacro Cuore, Corso del Rinascimento 27

Espanjalaisten kotikirkko Roomassa, ennen kaikkea kastilialaisten. Kirkon paikalla sijaitsi aikaisemmin jo kirkko mutta paavi Alexandro VI, Alessandro Borgia, joka oli espanjalainen rakennutti paikalle uuden kirkon.


Nativita di Gesu/Santa Maria degli Agonizzanti, Piazza Pasquino 

Messu sunnuntaisin kello 11.00 gongolilaisten tapojen mukaan, jossa laulu ja käsien taputus kuuluu  tapoihin.

Piazza Pasquino sijaitsee aivan kulman takana Piazza Navonalta. Tori on melko pieni mutta erittäin viihtyisä. Torin keskelle oli suunnitteilla uuden metrolinjan C metroasema mutta kuoppa peitettiin. Hyvä niin sillä metroasema olisi pilannut Pasquinon kauniin torin. 

Kirkko kuului aikaisemmin veljeskunnalle jotka pitivät huolen kuolemaantuomittujen henkilöiden sieluista. Viimeiseillä matkallaan teloitukseen kärryt pysähtyivät kirkon edessä ja kuolemaantuomitut saivat mahdollisuuden käydä kirkossa. Nykyään kirkko on kongolaisten kotikirkko.





Torin reunalla on pari Rooman suosituinta ravintolaa, Insalata Ricca (useampia ravintoloita Roomassa, mahtavia salaatteja kohtuu hintaan), Cul de Sac  ja Pizzeria Pasquino, joka on monen mielestä Rooman paras pizzeria. 



Pizzeria Pasquino kilpailee parhaan pizzerian nimestä Pizzeria Baffetton kanssa joka sijaitsee siinä aivan lähellä. Via del Governo Vecchiolla on sitten ravintola vieri vieressä, jos ei Piazza Pasquinon ravintola riitä. 

Pizzeria Baffetto on kuitenkin Via del Coverno Vecchion suosituin ravintola.  Tänne on aina ollut hirvittävän pitkät jonot. Joten Baffetto 2 on ehkä sittenkin parempi valinta. Baffetto 2 sijaitsee hieman etelänpänä Piazza di Teatro di Pompeo 18. 


La Baffetto, Via del Governo Vecchio 114



Kaukana ei sijaitse La Monte Carlo, pizzeria joka on niin paikallisten kuin turistienkin suosima, Vicolo Savelli 13. Ainoa ongelma täälläkin on tilat. Kuja jolla pizzeria sijaitsee ei ole kaikista mukavin kuja, mutta paikalliset viihtyvät seistenkin kujalla. Roomalaiset ovat tottuneet seisomaan. Juovat aamukahvit ja syövät aamiaisen seisten.


Pasquino, ns puhuva patsas 

Patsas seisoo Palazzo Braschin seunustalla, entinen Palazzo Orsini. Palazzo Braschi on nykyään museo jonka sisäänkäynti sijaitsee Piazza Pantaleo 10. Kesällä soitetaan palatsissa jazzia. Puhuva patasas on roomalainen tapa ilmaista ärsyyntymistä ja kirjoittaa lappuja jotka sitten ripustetaan 'puhuvaan' patsaaseen kaikkien luettavaksi. Roomalaiset liimaavat vieläkin Pasquinon patsaaseen lappujaan.


 Santa Lucia, Largo Febo

Tämä ravintola on tunnettujen julkkisten ravintola. Presidentit, filmitähdet ja kuinkaalliset ruokailevat täällä. Hotelli Raphaelin läheinen sijainti ja kaunsi pieni puutarha houkutteelee ketä vaan tähän ravintolaan. Talvisaikaan on istuttava sisällä.



Erittäin suosittu ravintola, Santa Lucia, löytyy aivan Piazza Navonan takaa, Largo Febolta. Monen monet kuuluisuudet ovat ruokailleet ravintolassa. Ravintolassa on sisä- ja ulkotilat. Terassi sijaitsee ihanalla paikalla kapeiden kujien risteyksessä, pienellä puistoaluella. Suosittelen ainakin kerran käydä ruokailemassa tässä romanttisessa Santa Luciassa. Kamlan kallis ravintola mutta erittäin viihtyisä.



Taxi löytyy Piazza Navonan pohjoispuolelta Piazza di Tor Sanguignalta!


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Vatikaanin valtio


Vatikaanin valtio perustettiin vuonna 1929. Sitä ennen oli Kirkkovaltio joka ei ollut itsenäinen valtio vaan osa Italian valtiota. Mutta koska Italia ei ollut itsenäinen yhtenäinen valtio sekään, niin Kirkkovaltiokin liitettiin Italian yhtenäiseen vaaltioon vasta vuonna 1870. Kirkkovaltiolla oli tiluksia Roomassa ja muuallakin Italiassa.


Pyhän Pietarin basilika, täällä lisää San Pietro, osa I ja osa II!


Giuseppe Bertello, syntynyt 1942 Foglizzossa Italiassa

1. lokakuuta 2011 Giuseppe Bertellosta tuli Vatikaanin kuvernööri ja näin ollen hän Vatikaanin valtion päämies tai presidetti, jos niin haluaa asian ilmaista. Hän on teologi, tohtorin arvo kanoonisessa laeissa, korkeakoulutettu diplomaatti. Hän on asunut monet vuodet Afrikan eri maissa Vatikanin valtion suurlähettiläänä ja diplomaattina. Hän toimii myös paavillisen kommission puheenjohtajana ja pomona ja hänellä on näin ollen Vatikaanissa suurin valtiollinen määräysvalta.

Paavi on siis vain katollisen kirkon päämies ja siis Vatikaanin valtiossa uskonolinen päämies. Luonnollisestikin Paavin mielipidettää kysytään kaikissa tärkeissä asioissa ja hänellä on veto-oikeus kireän paikan tullen. Paavilla tuskin olisi aikaakaan hoitaa poliittisia ja valtiollisia asioita ja suhteita muihin valtioihin muuta kuin uskonnollisessa mielessä.


Pyhän Pietarin basilika



Pyhän Pietarin patsas Pyhän Pietarin basilikan edustalla


Via della Cosiliazionen katu, sovinnon tie, johtaa Pyhän Pietarin kirkon eteen, Italian valtiosta Vatikaanin valtioon. Sovinto saatiin aikaan vuonna 1929 Italian valtion ja Vatikanin valtion välillä. Ns Lateraaisopimukessa luotiin Vatikaanin valtio entisen Kirkkovaltion sijasta. Vatikaanille taattiin itsenäisyys. Vuonna 1984 Italian valtio poisti katollisen uskonnon valtionuskontona.


Vatikaanin hallinnollinen palatsi

Vatikaaninhan on oma itsenäinen valtionsa, Stato della Citta del Vaticano, jonka päämies on Giuseppe Bertello. Häntä voi kutsua kuvernementti presidentiksi. Paavi on kaltollisen kirkon päämies, ja Rooman piispa, mutta Paavilla on  absoluuttinen valta  Vatikaanissa, siis hän saa sanoa viimeisen sanansa määrätyissä asioissa kiperän paikan tullen. Kuvernööri Bertellolla on enemminkin diploomaatinen rooli, valta ja oikeus.

Scala Regia, Vatikaani, paraatirappuset joita pitkin pääsee Pietarin kirkosta Vatikaanin palatsiin, paavin auntoon, Appartemento papale /Appartemento Nobile/ Appartemento Pontifici. Paavien virallinen asunto on sijainnut 1600-luvulta saakka Vatikaanin palatsin ylimmäisessä kerroksessa. Paavin makuuhuone sijaitsee ylimmän kerroksen oikeassa kulmauksessa. Sen vieressä sijaitsee keittiö, ruokasali, olohuone, lääkärin huone, paavin privaatti konttori ja paavin sihteerin työhuone, sekä privaatti kappeli ja rukoushuone. Paavilla on myös privaatti kattoterassi sisäpihan puolella.

Vatikaanin muurin sisäpuolella sijaitsee Sant Anna dei Palfrenierinkirkko ja sen yhteydessä on benediktiini nunnaluostari. Nunnat käyvät siivoamassa paavin asunnon, pesevät hänen vaatteensa ja auttavat paavia pukeutuman erityisessä pukeutumishuoneessa. Kesäajat asuu paavit aina Castelgandolfossa. Paavi otti mukaansa paavin asuntoon luonnollisestikin myös kissansa, toinen musta ja toinen valkoinen.Ingrid Stampa on nykyisen paavin kodinhoitaja ja palvelijatar. Hän on musiikkiprofessori viraltaan. Nykyinen paavi otti myös pianonsa mukaan paavinasuntoon ja hän kuuuntelee ja soittaa mielellään klassista musiikkia vapaa-aikanaan. He kuulema soittavat duettoja, paavi pianoa ja Ingrid gambaa joka on antiikin aikainen cellotyyppinen instrumentti. Edesmenneen paavin kodinhoitajana toimi nunna Pascalina Lehnert joka on haudattu Campo Santo Teutonicon hautausmaalle joka sijaitsee aivan Vatikaanin edustalla. Hautusmaalla lepää vain saksalaisia. Pascalina ehti saada kaikki mahdolliset ja mahdottomat kunniamerkit ja maininnat elämänsä aikana.

Paavit ovat asuneet myös aikaisemmin Palazzo in Lateranossa ja Palazzo del Quirinalessa joka nykyään on Italian presidentin asunto. 



Vatikaanin radioasema

Paavi Pius XI lähetti täältä ensimmäsien Vatikaanin radion lähetysken 12. helmikuuta vuonna 1931. Lähetys kuultiin ympäri maailmaa. Nykyään Vatikaanin radio lähettää ohjelmaa 39 kielellä.

Vatikaanilla on myös oma televisiokeskus CTV. Heidän päätehtävänä on filmata kaikki julkiset tapahtumat Vatikaanissa ja laittaa videot Vatikaanin kotisivuille. 

L'Osservatore Romano on Vatikaanin oma viikkolehti. Lehti julkaistaan yhdeksällä eri kielellä viikoittain.


Genovalainen paavi Nicolaus V (1397 – 1455) avasi kirjaston vuonna 1448. Kirjasto sijaitsee nykyään Sala Sistinassa joka valmistunut vuonna 1588. Arkkitehtinä toimi Domenico Fontana. Sala Sistina sijaitsee Pietarin palatsista hieman itään päin.

Kirjasto sisältää 1,5 miljoonaa painettua teosta, kirjaa tai lehteä, 53 000 hyllymetriä, 8500 kirjaa, 150000 käsikirjoitusta, 100000 karttaa sekä muita painotuotteita. Kardinaali Jean-Lous Tauran toimii kirjaston kirjastonpitäjänä ja hänen alaisenaan toimii melkein sata kirjastonhoitajaa. Kirjasto on nykyään avoinna tutkijoille ja opsikelijoille mutta muille on sisäänpääsykielto. Paavi Nicolaus V/Tommaso Parentucelli oli suuri kirjojen ystävä ja hänen kirjoista kirjasto sai alkunsa.

Nikolaus V suosi humanismia ja toi renessanssin vaikutteita Roomaan. Nikolaus V halusi palauttaa Rooman Italian tärkeimmäksi sivistyskeskukseksi. Hän pyrki myös kohentamaan kaupungin rakennuksia ja vedenjakelua.

Nikolaus V käynnisti mittavan käännösohjelman, jonka tavoitteena oli kääntää antiikin klassisia teoksia latinaksi. Nikolaus V käynnisti mittavan käännösohjelman, jonka tavoitteena oli kääntää antiikin klassisia teoksia latinaksi.

Nikolaus V oli ensimmäinen humanistisista paaveista, ja hän suosikin suuresti tieteitä ja taiteita. Vatikaanin tieteitä kyseinen paavi tuki erityisesti kirjojen osalta, sillä innokkaana bibliofilian harrastajana tunnettu paavi päätti perustaa Roomaan kirjaston "oppineiden yhteiseksi hyväksi", sekä hankkia sinne "kaikki kreikkalaiset ja latinalaiset kirjat, jotka ovat paavin ja apostolisen istuimen arvoisia". Hänen kuollessaan paavinistuimelle jäi haltuunsa kyseisen aikakauden laajin kirjakokoelma, joka käsitti yli tuhatkaksisataa käsikirjoitusta


Vatikaanin posti

Pyhän Annan kaupunginportin kupeessa.


Vatikaanin postitoimisto jossa voi kuka vaan turistikin käydä asioimassa ja ostaa postimerkkejä ja lähettää kortit kotiin Vatiikanin postimerkeillä ja postileimalla varustettuina. 



Vatikaanin valtion rautatie on lyhyin koko maailmassa. Se on kaksiraiteinen ja kumpikin 300 metriä pitkiä. Vatikaanin muurin ulkopuolella toki rautatie jatkuu Italian valtion hoitamaa rautatietä pitkin. Rautatie on lähinnä tavaraliikennettä varten.


Pyhän Pietarin torilla vahtivat ja pitävät järjestystä Italian poliisit ja kuvassa heidän käyttämät ajoneuvot. Vatikaanin kaarirakkennusten päällä  makaa poliiseja valmiiksi ladatut aseet käsissään aina kun paavi ilmantuu torille. Paavi käy melkein joka päivä, jos ei satu olemaan matkoilla, siunaamassa torille tulleet siinä noin kello 11-12 aikoihin. Hieman myöhemmin hän pitää audienssin/henkilökohtaisen tapaamisen  heidän kanssaan, jotka ovat saanet siihen luvan. Audienssit pidetään torin reunalla sijaitsevassa Audienssisalissa.


Cortile Belvedere, Vatikanin museossa


Vatikaanin kirjasto ja sen tiloissa sijaitseva Vatikaanin arkisto


Vatikaanin rautatieasema


Vatikaanin puisto


Sveitsinkardisti vartiossa


Vatikaanin valtion hallintorakennus

Vatikaanilla  on kaksi omaa korkeakoulua, ns tiedeakademia ja yhteiskuntatieteellinen akademia.

Pyhän musiikin korkeakoulu, Musica Scara.

Sikstiiniläisen kappelin poikakuoro ja kuorokoulu.

Fil: Borgo (CDV) - S. Anna dei Palafrenieri.JPG

Sant'Anna dei Palafrenieri

Santa Annan luostari sijaitsee Vatikaanissa. Sant'Anna dei Palafrenierin kirkossa voi käydä kuka avaan vaikka portilla seisoo vahdit. Osoittaa vaan kädellä että aikoo mennä kirkkoon. Kirkko sijaitsee aivan portin sisäpuolella Via di Porta Angelicalla. Kirkko on hevoskuskien ja tuomistuimsessa työskentekevien kirkko. Hevoskuskeilla on jopa oma alttarinsakin kirkossa.

Kirkko on voinnna kello 6.00-12.00 ja 16.00-19.00. Messuja siellä on usein. Kirkko on ennen kaikke augustiiniläisjärejstön Palafreni munkkien kirkko. Heillä on luostarinsa  Vatikaanin muurin sisällä.


Paavin audienssisali ulkoapäin muurin takaa nähtynä, Aula Paolo

Vatikaanilla on oma apteekki, observatorio, elokuvakirjasto ja toes mitä kaikkea.



Sant'Angelon kastelli kuuluu myös Vatikaanille.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Kissoja kaikkialla


Toisen silmänsä menettänyt koditon kissa Largo Argentinalla








Roomalainen kissa ja roomalainen mummo


Foro Romanollakin törmää kissoihin silloin tällöin. Kuvassa olevan kissan tapasin lähellä Piazza Popoloa erään portin edessä haukottelemassa. Joihinkin kissoihin ihastuu ensisilmäyksellä ja kukapa ei kissoista tykkäisi. Kissat ovat itsekkäitä mutta hyvin seurallisia ja lempeitä kun sille päälle sattuvat.

Italiassa kissaa on pidetty pyhänä olentona ja kissoista yleensä huolehditaan hyvin. Ikävä kyllä kissanomistajat harvoin vaivautuvat viemään kissansa sterilisoitavaksi ja näin ollen kodittomia kissoja alkaa olla joka puolella.