Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palatsit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palatsit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. syyskuuta 2019

Palazzo Lancellotti ai Coronari




Palazzo Lancellotti ai Coronari

 Via dei Coronari, Piazzetta di San Simeone, Pontin kaupunginosa


Piazzetta di San Simeone

Suihkulähteet ovat roomalainen keksintö. Suihkulähteitä rakennettiin 1600-luvulla vedenjakelua varten. Akvedukteista johdettiin johdot suikulähteisiin ja näin saatiin samalla vettä huusholleihin. Useimat akveduktot toimivat vieläkin ja jakavat vettä Roomaan. Akveduktit on sisältäpäin kunnostettu ja muutelty, mutta mitään muuta uutta ei ole tehty. 

Giacomo della Porta suunnitteli tämän kuvassa olevan suihkulähten Piazza Motanaran torille vuonna 1589. Tori kuitenkin oli purettava kun tarvittiin leveä katu ajoväyläksi. Kun Montanaran torista tuli ajoväylä, niin suihkulähde vietiin Aventinon kukkulalle Appelsiinipuutarhaan. Vuonna 1973 siirettiin suihkulähde kuitenkin tänne Piazzetta di San Simeonille. Suihkulähde odottaa vieläkin peruskorjausta.

Kuten kuvasta näkyy niin tässä suihkulähteessä on kaksi vesiallasta. Tuo ylin pinempi allas valmistettiin myöhmemmin. Sen alustalle veistettiin neljän tuomarin kasvot ja alemman altaan reunoille neljä suvun vaakunaa.


Sisäänkäynti palatsiin



Roomassa on useita palatseja joiden nimi on Lancalotti tai Lancelotti ja toisen aatelissuvun kanssa yhdistetty nimi. Tässä on kyse Palazzo Lancelotti ai Coronarista, mikä sijaitsee Via Coronarin varrella, Via Lancelotti 18. Palatsin takana sijaitsee pieni kaunis ja erittäin rauhallinen tori Piazza Lancelotti.

Lancelottien italialainen aattelissuku tulee Napolista, mutta heidän vaikutuksensa on ollut suurin Roomassa. He kuuluvat 'aatelisten aatelisiin', black nobel, sillä he ovat niitä harvoja jotka ovat Italian  ja Vatikaanin kansalaisia. 

He muuttivat Roomaan 1500-luvulla. He asettuivat asuman Ponten kaupunginosaan, juuri tälle alueelle, jossa tämä palatsikin sijaitsee. Suvusta nousi jopa kolme kardinaalia Vatikaaniin. Suvussa  on ollut useita markiiseja, berooneja, herttuaita, prinssejä ja kolme paaviakin ja yksi heistä Filippo Lancelotti perusti tämän palatsin pohjakerrokseen  akatemian vuonna 1650. Häntä alettiin kutsumaan nimellä prinssi dell'Accademia degli Infecondi. 

Lancelottit omistavat tietääkseni palastin vieläkin, mutta Ruotsin Instituutti/Raushingin suku vuokraa sitä. Siitä syystä palatsia ei juuri koskaan näytetä. Ruotsin valtion instituutti sijaitsee Pincion puistossa, mutta täällä palatsissa heillä on seminaareja, kursseja, koulutusta ja kirjasto sekä toimistotiloja.

Instituutin kustannukset ja kulut maksaa erittäin upporikas ruotsalainen suku nimeltä Raushing. Raushingin suvulla on niin paljon varaa että jokainen perheen jäsen panee valtavat summat, monen monet kymmenet miljardit, hyväntekeväisyyteen, tutkimustyöhön, koulutukseen ja kulttuuriin. Koska suvussa ei ole jälkipolvea, niin kolme vanhenpaa sisarusta haluaa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen kaikki suvun varat, ennen kuin he itse kuolevat. Työstä sekin käy, jos on rahaa kuin roskaa. He ovat lahjoittaneet myös monet miljardit Helsingin yliopistolle, varat jotka oli syöpätutkimuksia varten korvamerkattuja.


Ruotsin 10 rikkaimman henkilön joukossa on 4 Rausing nimistä henkilöä, Hans, Lisbet, Sigrid ja Hans Kristian. Rausingin perhe on jakanut omaisuudet keskenään. Osa heistä on muuttanut Lontooseen. Rikkain heistä on suvun johtohenkilö Hans Rausing, joka sattui kuolemaan pari päivää sitten. Hans Rausing oli jo 92 vuotias ja omistaa vieläkin Tetra Laval'in, mutta kukaan ei perheestä ole enää töissä yhtiössä. Tetra Laval sijaitsee nykyään Sveitsissä. Se on holdingyhtiö, jonka tehtävänä on ylläpitää ja valvoa suurfirmoja.

Tetra Lavaliin kuuluu Tetra Pack, joka on ruotsalaislähtöinen, Rausingin perheen perustama ja omistama, maailmanlaajuisesti toimiva yhtiö, joka valmistaa kartonkisia juoma- ja elintarvikepakkauksia, pakkauskoneita ja muita elintarviketeollisuuden koneita. Tällä alalla Ruotsi ja Rausingit ovat uranuurtajia ja johtava firma. 

Konsernin kaksi muuta pääyksikköä ovat PET-pulloja valmistava Sidel sekä lypsykoneita ja muita karjatalouden koneita valmistava De Laval. Yhtiö laajensi toimintaansa maapallon ympäri. Nykyään yhtiö toimii yli 165 maassa työllistää yli 20 000 henkeä. Yhtiön pääkonttori oli 1990-luvun puoliväliin saakka Lundissa Ruotsissa, minkä jälkeen se siirtyi Lausanneen Sveitsiin.







Tetra Pak on osa Tetra Laval-konsernia. Konsernin kaksi muuta pääyksikköä ovat PET-pulloja valmistava Sidel sekä lypsykoneita ja muita karjatalouden koneita valmistava De Laval. Hansin isä Ruben Rausing (1895-1983) perusti Tetra Pak AB:n Lundissa vuonna 1951.

Ensimmäinen tuote oli nelisivuinen tetraedrin muotoinen juomapakkaus, jonka mukaan Tetra Pak sai nimensä. Alkuperäinen tetraedri kulkee nykyisin nimellä Tetra Classic. Sittemmin yhtiö lanseerasi myös muun mallisia kartonkipakkauksia, jotka vuosikymmenen kuluessa nousivat kilpailemaan lasisten juomapakkausten kanssa. 

Yhtiön viimeisin aluevaltaus ovat muovilaminaatilla päällystetyt kartonkipakkaukset sellaisille elintarvikkeille, joita perinteisesti on säilötty peltitölkkeihin. Maidon ja erilaisten mehujuomien lisäksi uudelleensuljettavia Tetra Pak-pakkauksia käytetään myös viinin säilömiseen. Ei sii ihme että Ruostissa ei ole paljokaan lasi-tai peltipakkauksia.

Classicia seurasivat kylmille juomille vuonna 1963 suorakuution muotoinen Tetra Brik sekä myöhemmin Tetra Rex ja Tetra Top. Tetra Pak-pakkauksissa voidaan säilyttää kylmien juomien lisäksi UHT-eli iskukuumennettuja juomia, jotka säilyvät huoneenlämmössä. Yhtiö on ilmoittanut sitoutuneensa kierrätykseen ja ympäristöhaittojen vähentämiseen. Se korostaa kartongin kierrätettävyyttä ja on kehittänyt erityistä laitteistoa tuotteissa käytettävien polyeteenimuovin ja alumiinin käsittelemiseksi.Ympäristö näkökulmien lisäksi yhtiöllä on oma kehitys yhteistyöohjelmansa.

Tetra Laval nimi tulee Carl Gustaf Patrik de Laval'in mukaan (1845 -1913). Hän oli ruotsalainen insinööri ja keksijä, joka teki tärkeitä parannuksia höyryturbiiniin ja meijerikonserniin. Hän oli Ruotsin tuotteliaimpia keksijöitä 1800-luvulla. Hän kirjautui KTH:n vuonna 1863 ja valmistui koneinsinööriksi 1866, jonka jälkeen hän jatkoi vielä vuonna 1867 Uppsalan yliopistossa ja väitteli tohtoriksi 1872. De Lavalista tuli Ruotsin akatemian jäsen vuonna 1886. Hän oli menestyksekäs insinöörinä ja käynnisti useita liikeyrityksiä. Liikemiehenä hän oli rahan käytön suhteen jopa niin huoleton, että hänen kuolemansa jälkeen hänen leskensä joutui konkurssiin. 

Vuonna 1882 de Laval esitteli oman höyryturbiinikonseptinsa. Yhdessä Oscar Lamm'in kanssa de Laval perusti vuonna 1883 Ab Separator-nimisen yrityksen, joka vuodesta 1963 toimi Alfa Laval-nimellä ja on nykyään osa Tetra Laval-konsernia ja toimii De Laval-nimellä. Alfa Laval AB on ruotsalainen teollisuusyhtymä, jonka on perustanut vuonna 1883 Gustav de Laval. Alfa Lavalilla on ollut aiemmin tuotannossa laitteita maataloudelle, elintarviketeollisuudelle ynnä muille teollisuudenaloille, mutta nykyisin tuotanto jakautuu kolmelle sektorille, lämpö-, erotus- ja virtaustekniikkaan.

Pari päivää sitten edesmenneellä Hans Rausingilla on yksityistä omaisuutta 110 miljardin kruunun edestä. Lapset ovat jo saaneet perintönsä, joten luultavasti Hans on testamentoinut varansa hyväntekeväisyyteen. Hän asuu nykyään Wadhurstissa Englannissa, East Sussex'issä. Hän ja hänen aikusiet lapset yhdessä ovat Ruotsin rikkain perhe ja myös yksi maailman rikkaimmista. Jokaisella Rausingin jälkeläisllä on oma hyväntekeväsiyys säätiönsä. 

Hansin veli Gad Rausing osti jo kauan sitten Hansilta oman osuuteensa ja sijoitti ne Sveitsiin Arctic Servives AG  nimiseen firmaan.  Gad'illa on yksi poika Ruben. Hansin kolme aikuista lasta Lisbet, Sigrid ja Hans Kristian eivät tee töitä, paisti Sigridillä on omia firmoja, vaan he hoitavat hyväntekeväisyytä kukin omassa säätiössään. He ovat koko ikänsä olleet keskittyneet hyväntekeväisyyteen. Mutta raha ei tee ketään onnelliseksi, se tiedetään.

Yhtään lastenlastakaan ei ole syntynyt näille kolmelle jälkeläiselle. Sigridillä on kaksi lasta aviopuolisoidensa kanssa, mutta lapset syntyivät sen jälkeen kun varat oli jo jaettu. Sigrid omistaaa kirjakustantamon Granta ja samannimisen lehden. Hän on avannut myös säätiön jonka tehtvänä on tukea ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia, ympäristösuojelua ja soiaalista ja ekonoomista kehitystä.  Säätiö jakaa myös apurahoja. Yhdessä miehensä Eric Abrahamin kanssa he omistavat myös elokuva ja kirjakustantamo Portobellon.

Sigrid konvertoi juutalaisuuten, ensimmäisen ja tämän toisen miehensä uskontoon. Sisko Lisbeth on jakanut suuret summat Lontoolaiselle korkeakoululle. Veli Hans Kristian on kamppaillut monet vuodet päihteiden kanssa. Ensimmäinen vaimo kuoli päihteisiin, mutta Hans Kristian pystyi lopettamaan päihteiden käytön ja on nytkyään uudessa avioliitossa. Hans Kristian on iso-Britannian rikkain ruotsalainen ja ylipäätään neljänneksi rikkain englantilainen. Hän elää suurelta osin hyväntekeväisyys työllä.

Rausingit muuttivat Ruotsista Englantiin 80-luvun alussa. Jokaisella suvun jäsenellä on valtavat asuinrakennukset suurine tiluksineen Englannissa ja kiinteistöjä Uudessa Seelannsia ja Barbaroksella.













San Simeone Profeta tai San Simenone in Posterula, tai San Simeon dei Ponte. Tämä pieni kirkkorakennus seisoo Piazza Lacelotin torilla, Tori on pieni, erittäin rauhallinen ja sööti. Tori sijaitsee ikään kuin Palazzo Lancelottin takana tai pääyddä ja toimii nykyään ikävä kyllä parkkipaikkana. Kirkko ei ole enää aikoihin ollut käytössä ja sitä on kuulema osittain hajoitettukin ajan saatossa. 


Piazza Lancelotti

Palazzo Lancelotti vasemalla ja San Simeonen Porfetan kirkko oikealla.





tiistai 26. maaliskuuta 2019

Palazzo e Terazza Caffarelli - Clementino


Palazzo Caffarelli, Piazza Caffarelli, (kuvassa ylinnä)

Kuvassa on myös Casina del Pierleoni.

Ascanio Caffarelli aloitti rakentamaan suvulleen palatsia vuonna 1538 kaupungin keskelle Campidoglion kukkulalle, josta Roomaa on hallittu kaikkina aikoina, vielä tänäkin päivänä. 

Caffarellit ovat yksi vanhimpia roomalaisia aatelissukuja, vaikkakin heidän juuret ovat Barissa ja Napolissa. Kastraatti laulaja Gaetano Carmine Francesco Paolo Majorano (1710-1783) kutsui isteään Caffarelliksi, vaikka tuskinpa hän oli Caffarellin sukua. Hän opiskeli Napolissa laulutaitoa kuuluisassa koulussa Conservatorio di Sant’Onofrio a Porta Capuana. Koulu toimii vieläkin mutta toisella nimellä, San Pietro a Majella di Napoli.

Gaetano Majorano kutsui itseään nimellä Caffarelli opettajansa Caffaron mukaan. Hänestä tuli erittäin suosittu laulaja Roomassa, Pariisissa ja Wienissä. Hän rikastui laulamisella niin paljon että hän pystyi ostamaan kokonaisen herttuaskunnan läheltä Napolia. Hän alkoi kutsua itseään duca nimityksellä, joka tarkoittaa herttuasta. Hän rakennutti itselleen valtavan palatsin tiluksilleen. Viimeisinä elinvuosinaan hän lahjoitti suuria summia hyväntekeväisyyteen.

Paavi Adeodato II Caffarelli oli ensimmäinen todellisista Caffarellin aatelissuvun jäsenistä ja hän eli ja vaikutti 600-luvulla. Paavin virkaa hän toimitti vuosina 672-676, siis vain neljä vuotta.. Alunperin hän oli dominikaanimunkki Pyhän Fransiskusen luostarista Celion kukkulalta. Luostarin tiloissa voi turistitkin yöpyä.

Caffarellin uvusta nousi ainakin kolme sanaattoria. Caffarellit rikastuivat valtavasti villakaupoilla. Caffarellit naivat Borghesen, Mattein, Colonnan, Gaetanin, Massimo della Portan ja Alberinin sukujen neitokaisia.


Via del Teatro di Marcellon tie, Casina dei Pierleoni ja taustalla ylhäällä seisoo Palazzo Caffarelli. Casinaan pääsee sisälle ottamalla yhteys Cultural Heritage Office of Roma Capitale.

Aikoinaan pääsi Casinan takana sijaitsevan puistoalueen kautta kulkemaan polkuja pitkin ylös Campidogliolle, mutta nykyään se ei ole enää mahdolluista. Nimittäin näillä poluilla alkoi rikolliset, prostituoidut ja narkottikan myyjät oleskelemaan. Mutta ylhäällä Campidogliolla on yksi kävelytie, joka lähtee Piazzale Caffarelliltä ja Rampa Caffarellia pitkin ja kulkee Caffarellin palatsin ympäri ja jota pitkin on aivan turvallista ja rauhallista kävellä. 

Oikealla sijaitsee Vicolo Jugario josta pääsee Tarpeijan kallion kiellekeen alle. Tältä kallion kielekkeeltä syöstiin alas varmaan kuolemaan kaikki jotka tekivät rikoksia tai eivät totelleet käskyjä. Siellä on nykyään aivan ihana rauhallinen tori nimeltään Piazza della Concelazione ja saman niminen kirkko ja kahvila, ravintola ja baari. Päivä-aikaan kirkon edustalla on paljon autoja parkissa.

Tämä on yksi omista manskikkapaikoistani Roomassa. Kujan varrella on kunnan virkarakennuksia ja kaunis korkea rauta-aita, mikä suojaa kujaa. Via Monte Tarpeolta on mahtavat näköalat Foro Romanolle, joten suosittelen päiväkävelyä palatsin ympäri. Siinä on mukavat penkit istahtaa.

Piazza della Consolazionelta pääsee myös ylös Campidogliolle. Aikoinaan pääsi myös Foro Romanolle, mutta se portti on suljettu. Täällä Campodoglion kukkulan ja Palatinon välissä sijaitsee pieni söötti asuinalue, jolla ei ole nimeä. Alue kuuluu Ripan kaupunginosaan. Via di San Teodoron kujaa pitkin pääsee Circo Massimolle ja Piazza Bocca della Veritalle ja siitä edelleen ylös Aventinoon.


Tämä portti sijaitsee Campodogion kukkualla, heti oikealla kädellä kun pääsee portaat ylös Piazza Venezialta. Portaiden vieressä kulkee myös tie nimeltä Via delle Tre Pile ylös torille. Tästä portista pääsee Palazzo Caffarelliin ja kujalle joka kulkee palatsin ympäri. 

Campitelli - Campidoglio v d tre pile e pal Caffarelli P1020314.JPG

Preussin suurlähetystö sijaitsi 1900-luvun alulla Palazzo Caffarellissa. Rooman kunta otti palatsin haltuunsa vuonna 1918 ja se osittain hajoitettiin Kapitolisen museon tiloiksi. Suuri Gaffarelli terassi rakennettiin ylinpään kerrokseen palatsin itäiselle puolelle.


 Sisäänpääsy terassille

Siinä on nyt kahvila Caffetteria Terrazza Caffarelli jonka yhteydessä on myös tilat, joita voi vuokrata yksityistarkoituksiin. Häitä ja syntymäpäiviä ajatellen esimerkiksi. Terassilta on mahtavat näköalat. 

Palatsin pohjakerros rakennettiin Rooman silloisen tärkeimmän temppelin,  Jupiterin temppelin raunioiden päälle,  joten se osa liitettiin myöhemmin Kapitoliseen museoon. Museon osuutta nimitettiin Mussolinin Museo nimellä ja myöhemmin se sai nimen Museo Nuovo. Siellä ei ole oikeastan muuta nähtävää kuin Jupiterin temppelin raunioita ja muureja.


Terazza Caffarelli, Piazzale Caffarelli 4

 Avoinna joka päivä kello 9.30-19.00.


Kun tämä Caffarellin kahvila avattiin tänne palatsin terassille, niin se oli hieman erinäköinen kuin nykyninen Terazza Caffarelli. Kahvila oli omasta mielestäni silloin paljon viihtyisämpi, sillä nykyään on aika ajoittain tavalliset kahvilavieraat tungettu suurelta osin kapeaan käytävään ja yksityiset juhlavieraat saaneet suuremmat tilat. Harmillista, mutta toisaalta ymmärrettävää, sillä taloudellisesti se on kannattavanpaa.


Tämä lasikatos on myös melko uusi. Se oli tarpeellinen sateen, myrksyn ja lokkien suojaksi, sillä Roomassakaan ei aurinko paista joka päivä, vaikka usein miten paistaakin. Lokit on rasittava riesa, koska ne yrittää varastaa ihmisiltä ruuat.









Terrazza Caffarelli sijaitsee osoitteessa Piazzale Caffarelli, 4, jonne pääsee Capitolin kukkulalle johtavien portaiden yläpäästä oikealle. Terassi sijaitsee samassa rakennuksessa Kapitolisen museon kanssa, sen takapuolella, kauniin rakennuksen ylimmässä kerroksessa. 

Harvinainen sijainti ja upeat näkymät pääkaupunkiin Terrazza Caffarellissa on Coffee Capitol, virkistysbaari/kahvila avoinna joka päivä klo 9.30 aamusta klo 18.00. Ikävä kyllä kahvila/baari/ravintola ei ole iltaisin avonna sillä silloin kahvila on usein tilattu yksityisiä juhlia varten.

Mutta kun kahvila on suljettu niin voi aivan hyvin kävellä puistolauella tai keirtää palatsia polkua pitkin. Sieltä löytyy joitakin penkkejä istua. Voi tehdä lenkin Campidoglion kukkulan ympäri löhtemällä Via di Villa Caffarellia pitkin ja jatkaa Rampa Caffarellia pitkin Via Monte Tarpeolle ja loppumatka ylös Via del Cmapidogliota pitkin Piazza del Campodogliolle. 


Tämä on antoisa 500 metriä pitkä rauhallinen kävelyreitti. Matkan varrella on upea iso Rooman keisari Constantinuksen patsas. Täältä löytyy myös ilmainen julkinen WC. Constantinuksen patsas on todellakin suuri, kokonaista 13 metriä korkea! Alueelta löytyy muita pienmpiä patsaitakin.
Täällä sijaitsee  joitakin kunnan virastorakennuksia ja iso näköalaterassi.

 
Pal Caffarelli giardino romano 1130071.JPG










Palazzo Caffarellin vanhin ydin osa on Palazzo Clementino, joka liitettiin museoon vuonna 2000. 

Caffarelli Terrace on avoinna kaikkina muina viikonpäivinä paitsi ei maanantaina, jolloin museokin on suljettu, kello 9.00.20.00. Huonolla säällä voi ruokailla myös katoksessa. Terassille voi mennä vaikka vain katsastaaman maisemia.

Tätä kahvilaa en mainostaisi sen erikoisemmin ruuan takia, ehkä juoman ja kahvileipien, mutta terassilta on Rooman upeimmat näköalat. Kyllä täällä saa ruoka-annoksiakin ja pizzaakin. Terassilla on myös usein rauhallista sillä harvat turistit edes tietävät tämän kahvilan olemassa olosta.

Caffarellin suku kuuluu Italian perusaatelistoon, Juvenalian sukuun, mikä syntyi kun suvun jäsen paavi Adeodatus II:n (noin 672- 676 jaa) nousi paavin tuolille. Suku on omsitanut mpnai alueita Italiassa, joten he ovat herttuaita, barooneja, markiiseja ja lordeja siellä sun täällä. Roomassa he ovat olleet mukana poliiikassa 1100-1200-luvuilla.

Suvulla on vieläkin omistuksessan suuret alueet Via Appaian tien varrella, Valle della Caffarellin maatilan ympärillä. Caffarellan tila on tällä hetkellä yksi Rooman suurimmista viheralueista (132 hehtaaria julkista viheraluetta) ja yksi Euroopan suurimmista kaupunkiviheralueista.

Alueelta löytyy ns. Constantinian Columbarium, Egerian nymphaeum, Sant'Urbano alla Caffarellan kirkko, eräät maalaistalot, joista tunnetuin on Casale della Vaccareccia, dokumentoitu vuodesta 1547, jossa on yksi vartiotornit, jotka asuttivat Rooman maaseutua keskiajalla.



Palazzo Caffarelli Vidoni, Corso Vittoria Emanuele II

Tämä uea renesanssipytinki on ministerineuvoston/pääministerin asunto. Pääministeri johtaa Italian tasavallan hallitusta, millä on hyvin pienet mahdolisuudet tehdä maakuntien tai kuntien päätöksiä, sillä regioneilla on omat poliittiset parlamenttinsa ja itsemääräämmisoikeus. (Ruotsissa jatkuvasti matkitaan Italiaaa. Onneksi ei kaikessa. Ruotsissa on kunnilla ja sotemaakunnilla itsemääräämisoikeus.)

Italia jakaantuu 20 regioneen, joilla on itsemääräämisoiekus ja omat parlamenttinsa, ja heillä on Italian peruslakien lisäksi omia lakeja. Italia on  myös jaettu 107 maakuntaan ja 8100 kuntaan.



sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Palazzo delle Esposizioni


Palazzo delle Esposizione, Via Nazionale 194


Sisäänpääsymaksu 8 €, alennettu hinta 6 € (alle 26-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat)
Joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona on ilmainen sisäänpääsy kaikille alle 30-vuotiaille  kello 14.00-19.00

 Palatsi ja näyttelyt ovat avoinna 
tiistaina, keskiviikkona ja torstaina kello 10.00-20.00
perjantaina ja lauantaina kello 10.00-22.30
sunnuntaina kello 10.00-20.00

Ravintola Open Colonna, Via Milano 9a,
avoinna kello 12.30-15.30 ja 20.00-23.00 
Ravintola on sunnuntai ja maanantai iltaisin suljettu

Cinema ja Auditorium sisäänkäynti  myös Via Milano 9a

Kirjasto, Via Milano 15,
 avoinna tiistaina, keskiviikkona ja torstaina kello 10.00-20.00
perjantaina ja launataina kello 10.00-22.30
sunnuntaina kello 10.00-20.00
maanantaisin suljettu

Art Workshop ja Forum, sisäänkäynti Via Milano 13

Kahvila PalombiniVia Nazionale 9 a ja Via Milano  15
avoinna tiistaina, keskiviikkona ja torstaina kello 10.00-20.00
perjataina ja lauantaina kello 10.00-20.00
perjantaina ja lauantaina kello 10.00-22.30
sunnuntaina kello 10.00-20.00
maanantaina suljettu


Via Nazionale on yksi Rooman pääkatuja, erittäin vilkkaasti liikenneöity katu jonne turistitkin melkein ihan väkisin joutuvat ennemmin tai myöhemmin. Via Nazionalea pitkin pääsee mukavasti suoraan Piazza Venezialle, Rooman keskustaan Piazza della Repubblican ja Terminin ratuatieaseman tienoilta. Toinen ahkeraan käytetty katu, joka kulkee samaa linjaa, on Via Cavour, joka lähtee Terminin rautatieasemalta ja päätyy Via dei Fori Imperialille, Rooman sydämeen.

Tämä palatsi Esposizioni on neoklassisen tyylin mukaan rakenenttu taidehalli, kulttuuritalo, näyttelyhalli, jonka omistaaa Rooman kunta. Kunnan oma toimisto nimeltä Palaexpo pitää huolen rakennuksesta ja toiminnasta. Nimi esposizioni tarkoittaa juuri näyttelyjä. 

Arkkitehti Pio Piacentini suunnitteli tämän palatsin. Hän sai koulutuksensa arvovaltaisessa Accademia di San Luca'ssa Roomassa. Luca tuossa akatemian niemssä viittaa evankelista San Luca'aan, Luukkaaseen, joka legendan tai uskomuksen mukaan maalasi joitakin Maria ikooneja. Pio Piacentini oli mm mukana suunnitelemassa Vittoriano monumenttia arkkiethtien Manfredo Manfredi'n ja  Gaetano Koch'in kanssa.

Palazzo delle Esposizioni valmistui vuonna 1883. Fasismin ajalla palatissa oli fasismipropagada näyttelyitä. 

Rakennuksessa sijaitsee elokuvateatteri, auditoriumi, kahvila, ravintola ja kirjasto sekä näyttelytiloja. Kaiken kaikkiaan näyttelytiloja on 10000 neliömetriä, kolmessa kerroksessa. Sen lisäki elokuvateatteri, Auditorium, Forum (oleskelutila) kahvila, ravintola ja kirjasto. Koululaisille on järjestetty omat tilat jossa he voivat luoda taidetta ja askarrella, ja muuta aktivitettiä kesäloman ajaksi.



Auditorium

Elokuvateatteri

Auditorium

Auditorium


Auditorium

Forum

Monti - Palazzo delle esposizioni 1120311.JPG

Monti - Palazzo delle esposizioni scalinata 1120306.JPG




Tuo iso lasi-ikkuna kuuluu ravintolaan Open Colonna


 Open Colonnan baaritiski


 Open Colonna


Open Colonna


 Mahtava  ensiluokkainen buffebrunch noin 30 €, johon ei sisälly ruokajuomat


 Open Colonnan istuskelunurkkaus


Cafféteria Palombini, Via Nazionale 9 a ja Via Milano  15

Kahvilaan pääsee näyttelyjen ja myös kirjaston kautta. Täällä voi nauttia aperitivon, juoda kahvit tai syödä kevyen lounaan. Pieni ulkoilmaterassi josta näkee San Vitalen kirkon. Aukioloajat tuolla ylenpänä.


Kahvila on melko steriili, mutta valoisa, siisti ja hyvä paikka istua hieman kauemmin vaikka syventyen keskusteluun. Tuolla kuvassa perimmäisensä on mukava nojatuoliryhmä ja sohvia joissa voi myös istua ja lueskella lehtiä.


 Ulkoilmaterassi


David La Chapelle näyttely, Dopo il Diluvio,  "Vedenpaisumuksen jälkeen"

Näyttely on avoinna 13. syyskuuta 2015 saakka