sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Via Nomentana

File:Estradas consulares.svg

Fil: RomaPortaPiaFacciataInterna.jpg

Porta Pia on Rooman kaunein kaupunginportti. Sen on suunitellut Michelagelo Buonarroti. Portti on osa Aurelianuksen kaupunginmuuria. Portti sai nimensä silloisen paavi Pius IV:n Medici mukaan. Vanha Nomentanan portti sijaitsi useampi satametriä etelänpänä Aurelianuksen kaupunginmuurissa. Se portti muurattiin umpeen ja rakennettiin tämä uusi portti, joka valmistui vuonna 1565. 

Tässä portin edustalla on yksi minun "mansikkapaikkojani" Roomassa. Sunnuntaiaamuisin ja -aamupäivisin ei kadulla ole juuri lainkaan liikennettä. Roomassa on paikka paikoin ja aika ajoittain yksityiautoilla ajo kielletty määrättyinä aikoina määrätyillä kaduilla tai alueilla. Usein miten lauantaisin ja sunnuntaisin aamupäivästä. Bussitkin kulkevat harvoin ohitse. Jokunen pyöräilijä silloin tällöin pysähtyy ohimennen ihastelemaan porttia. Via Nomentanan tie alkaa Porta Pialta ja kulkee melkein piikkisuoraan 23 kilometriä kohti koillista ja päättyy Nomentana nimiseen kylään.

Fil: Porta Pia front view.JPG

Porta Pia ulkopuolelta katsottuna. Tämän puolen portista  Virginio Vespigniani  suunnitteli ja rakensi uudetaan vuonna 1868.

Fil: PortaPia Sharpshooter Monument.JPG

Portin ulkoupolella, Piazzale di Porta Pialla, seisoo patsas nimetä Monumento al Bersagliere jonka teetätti Mussolini vuonna 1932  ja Publio Morbiducci veisti sen. Patsas on muisto tapahtumasta kun saksalaiset sotilaat tulittivat kaupunginmuuria ja porttia. Portin edustalla on yritetty ottaa myös Mussolini hengiltä vuonna 1926 kun antifasisti laittoi pommin Mussolinin autoon.

Fil: Enrico Toti.jpg

Enrico Toti

Historiallinen Bersagli museo, Il Museo Storico dei Bersaglieri, sijaitsee portin sisällä olevissa tiloissa. Kuvassa näkyvä Enrico Toti on haudattu museoon. Hän oli Roomassa syntynyt patriootti, joka osallistui toiseen maailmansotaan. Hän menetti toisen jalkansa kokonaan, mutta hän pyöräili silti. Hän pyöräili Pariisiin, sieltä Belgian ja Hollannin kautta Tanskaan. Hän pyöräili myös Suomessa ja Lapissa. Sieltä Puolan kautta takaisin Italiaan. Hän pyöräili myöhemmin  myös Egyptissä ja Sudanissa. 

Varsinkin sunnuntai aamuisin ja aamupäivisin monet  pyöräilijät pyöräilevät Pia Portan kautta ja pysähyvät siinä hetkeksi. Mahdollisesti Enrico Totia kunnioittaakeen ja muistaakseen.


Edicole Sacre, Via Nomentana 156/ Via G Gatti 


Ponte Nomentano ylittää Anienen joen joka on 98 kilometriä pitkä Teveren sivujoki. Tämän vanhan sillan kohdalla on ajokielto. Sen sijaan on tehty uusi tienpätkä joka ohittaa tämän sillan. 

Fil: Via Nomentana2.jpg

Alunperin Via Nomentanan tien nimi oli Via Ficulensis, joka päätyi Ficulean kylään, noin 13 kilometriä Roomasta. Via Nomentanasta ei koskaan tullut mitään kovin vilkasta tietä sillä Via Salaria, joka oli rakennettu aikaisemmin, läksi melkein samasta paikkaa ja johti samaan suuntaan. Via Nomentana on toiminut enimmäkseen liikenneväylänä esikaupunkialueilla asuville. Mutta nykyään Via Nomentana on erittäin vilkas tie, varsinkin aamuisin ja iltaisin kun työväki matkustaa töihin ja takaisin kotiin.

Nomentanon asuinalue kuuluu Rooman kuntaan ja alue on korttelisto numero V. Via Nomentanan alkupäässä sijaitsee paljon upeita rakennuksia ja puistoalueita. Sen jälken on useita suosittuja modernimpia, erittäin siistejä asuinalueita, jotka ovat erittäin suosittuja asuinapaikkoja, kuten Sacro Monte ja Citta Giardini.



Yksi Rooman upeimmista huviloista sijaitsee Via Nomentanan alkupäässä, Villa Torlonia. Puistoalue huvilan ympärillä on suuri ja suosittu virkistymiskohde. Puisto on avoinna kaikielle. Täällä on paljon koettavaa ja nähtävää. Virtuaalinen visiitti Casino Nobile'ssa.

Villa Torlonian puistossa sijaitsee kahvila/pizzeria/ravintola La Limonaia. Tämä kahvila on tullut minuelel hyvin läheiseksi ja rakkaaksi paikaksi.

Muita huviloita alueella on Villa Mirafiori, Villa Massimo, Villa Ricotti, Villa Paganini ja monta muuta. Bussi numero 90 esimerkiksi kulkee tästä ohi pitkin Via Nomentanaa. Se kulkee Terminin rautatieaseman ja Labian kylän väliä.


Via Nomentana/villa Torlonia
/Sandro Vallocchia/Chi Era Costui?

Aivan valtavan  iso luonnonpuistoalue, Riserva Naturale della Valle dell'Aniene, sijaitsee Citta Giardinin ympärillä, jossa Anienen joki tekee valtavan kiemuran Citta Giardinin ihanan asuinalueen ympäri. Anienen joki on Teveren joen sivuhaara. Hieman kauenpana sijaitsee ties kuinka monta luonnonreservaattia lisää.

Fil: RomaSAgneseInterno01.jpg

Sant'Agnese Fuori le Muran basilika on ehkä alueen suurin nähtävyys ja sen vieressä sijaitseva Santa Costanzan mausoleumi. Lisää täällä! Kirkon alla sijaitsee Sant'Agnesen katakombit!


Via Nomentanalla, aivan bussipysäkkiä vastapäätä näyttää sisäänkäynti Sant'Agnesen luostariin ja kirkkoon sekä Costanzan mausoleumin alueelle tällaiselta vieläkin. Porta Pialta on sinne noin reilut puolitoista kilometriä. Terminiltä päsee Metrolla B1 neljän pysäkin välin. Jää pois Sant'Agnese Annebalion pysäkillä ja kävele 200 metriä Via di Sant'Agnese 1, josta on portti kirkon alueelle. Tai ota bussi 60, joka lähtee Piazza Venezialta ja kulkee Porta Pian kautta. Jää pois pysäkillä Nomentana/Santa Agnese.

Fil: S Costanza - facciata 1160930.JPG



Via de Rossi Giovanni Battistan varrelta löytyy tämä betonkikolossi joka on kirkko nimeltä Nostra Signora Santi Martiri Canadesi.

Fil: Nomentano - Corpus Domini.JPG

Corpus Domini nimenen kirkko, Via Nomentana 8

Fil: Nomentano - Santi Sette Fondatori.JPG

Santi Sette Fondatori  niminen kirkko, Via Bari


Via Nomentan 311/
Sandro Vallocchia/Chi Era Costui?

Fil:. Nomentano - Sant'Ippolito JPG

Sant'Ippolito, Viale delle Provincie


Via Nomentana  349/Santa Costanzan pihalla/
 Sandro Vallocchia/Chi Era Costui?

Fil: Nomentano - Sant'Angela Merici.JPG

Sant'Angela Merici 57, Via Bartolomeo Marliano

Fil: Nomentano - San Giuseppe 2.JPG

San Giuseppe, Via Nomentana

Fil: Roma Villa Massimo Accademia tedesca due.jpg

Villa Massimossa sijaitsee saksalainen kulttuuri-instituutti 
Kuvassa Villa Massimon portti

File:Villa Mirafiori 1.jpg

Villa Mirafiori kuuluu yliopistolle. Huvilassa opiskellaan filosofiaa


Castello di Mentana

Via Nomentana on 23 kilometriä pitkä ja päättyy Nomentumin kylään, nykyiseltä nimeltä Mentana, aikaisemmin nimeltään Nomentum. Mentanan kunta sijaitsee rauhallisella luonnon kauniilla alueella. 

Mentanan keskusta on rakennettu keskiajalla erittäin arvovaltaisen  roomalaisen  Crescenzin aatelissuvun linnoituksen ympärille vuosien 1000-1100 aikana. Orsinien aatelissuku sai linnoituksen haltuunsa 1400-luvulla ja samoihin aikoin tärisytti  maanjäristys kylää pahemman kerran. Markiisi Marcantonio Borghese osti linnoituksen 1600-luvulla. Garibaldi taisteli ranskalaisia vastaan 1800-luvulla Vigna Santucci nimisessä kylässä lähellä Mentanaa.


Mentanan vanhassa ydinkeskustassa on kapeita keskiaikaisia mukulakivikujia 


Castello di Mantena




Castello


Garibaldi  monumentti ja Museo Garibaldi


Vanha postilaatikko

Mentanan kunnassa, Fonte Nuovassa sijaistee luonnonspuitoalue, Riserva Naturale Nomentana


 Mentana


Mentana


Mentana


Mentana











perjantai 1. maaliskuuta 2013

Paavin asunnot

File:Papal Apartments.JPG

Paavi Benedictus XVI:n yksityinen asunto on Apostolisen palatsin ylimmässä kerroksessa, nuo ikkunat oikealla. Paavin lähimmät henkilöt hänen asunnossaan ovat hänen kaksi sihteeriään Georg Gänswein ja Alfred Xuereb. Georg Gänsweinin suhdetta paavi Benedictuksen kanssa on pidetty liiankin läheisenä. Gänsweiniä kutsutaan Roomassa Vatikaanin Clooneyksi.


Kerrotaan että heillä on ollut suhde kaiken aikaa. Toisaalta hänen virassaan on oltava alamainen ja palvelija. Sen lisäksi heillä on yhteistä saksan kieli. Mutta ties vaikka se olisi yksi syy miksi Bendictus sai potkut paavin virastaan. Hän kuitenkin vaikuttaa terveeltä ja kuulema Gänswein oleskelee erittäin usein Benedictuksen asunnolla.


Paavin lähin kotiapualainen Emanuela Gamagni menehtyi onnettomuudessa vuonna 2010 ja nyt paavilla on neljä sisarta/nunnaa apunaan, Loredana, Carmela, Cristina ja Rosella. 

Paavin miespuoliset pukijat Gabriele ja Joseph auttavat häntä aamuaskareissa ja pukeutumisessa ja käytännöllisissä tehtävissä. Paavin aikaisempi butleri Paulo Gabriello auttoi paavia ruokailuissa ja sänkyynmenossa ja ilta-askareissa. Hänellä oli avaimet kaikkiin paavin asunnon oviin, ehkä myös kaappeihinkin. 

Paavin läheisiin henkilöihin kuuluu myös Birgit Wansing joka on myös jonkinlainen sihteeri "huushollissa". Hän on palvellut 25 vuotta Razingeria ja kirjoittnut  hänen kaikki puheet ja tehnyt käännöstyöt ja vastaavat, kirjoittanut kirjeet jne. Nykyään hän kirjoittaa kaikki myös tietokoneelle muistiin.

Kaikki nämä mainitut henkkilöt "paavin perheessä" asuvat paavin asunnon viereisissä huoneissa. He osallistuvat paavin aamuiseen hartaustilaisuuteen asunnon yhteydessä sijaitsevassa rukouskappelissa ja nauttivat myös aamiaisen ja lounaan sekä päivällisen paavin kanssa hänen ruokasalissaan.

HUOM! Tämä butleri, Paulo Gabriello sai potkut kun tuli selville että hän olisi varastanut dokumenttejä Apostolisesta palatsista.

Paavin veli Georg Razinger on asunut  "melkein" jatkuvasti paavin asunnossa.

File:Бенедикт XVI на традиционной воскресной мессе.jpg

Sunnuntaisin perinteen mukaan paavi tervehtii ja siunaa torille kerääntyneet työhuoneensa ikkunasta. Viimeinen ikkuna ylimmässä kerroksessa rakennuksen kulmassa on paavin makuuhuoneen ikkuna. 

Nykyinen paavi Franciskus ei asu Apostolisessa palatsissa vaan Pyhän Pietarin basilikan toisella puolella sijaitsevassa vieraskodissa, jossa nunnat pitää huolta paavista. Asuntolassa asuu nunnien lisäksi kardinaaleja ja Vatiikaanin vieraita. Paavi syö aamiaista kaikkien muitten kanssa pitkän pöydän äärellä. Hänellä ei ole edes minkäänlaista nimikkotuolia pöydän äärellä. Erona on vain se että paavilla on makuuhuoneen lisäksi pieni vastaanottohuone. Ei nyt paavi sentään voi pitää kahden keskeisiä keskusteluja  makuuhuoneessaan.

Fil: Castel Gandolfo.jpg


Castel Gandolfo sijaitsee noin 25 kilometriä Rooman keskustasta etelään päin Albano järven viereisellä rinteellä, erittäin kauniilla paikalla. Castel Gandolfo on valittu Italian kauneimpien kylien joukkoon. Castel Gandolfo kuului kuuluisaan Alba Longaan josta on Aineias  kotoisin. Tämä on roomalaisten esi-isien maita. 

Nimi Castel Gandolfo tulee myöhemmältä ajalta. Markiisi Gandolfi rakennutti 1200-luvulla linna nimeltä Cuccuruttus ja kylää alettiin kutsumaan sillä nimellä. Gapizucchit ottivat vallan alueella myöhemmin ja Savellit sitä seuraavina ja sen jälkeen vuodesta 1604 kylä joutui Kirkkovaltion omistukseen. 

File:Castel Gandolfo BW 3.JPG

Paavi Urban VIII Barberini otti Cuccuruttus linnan  omaan käyttöön vuonna 1623 ja vietti koko kesälomansa linnassa. Carlo Maderno uuskorjasi ja sisusti linnan. Gian Lorenzo Bernini kutsuttiin vuonna 1659 rakentamaan linnan edustalla sijaitsevaa toria ja hän muokkasi samalla myös San Tommasson kirkkoakin. Bernini loi erittäin kauniin kupolin kirkkosaliin. Kirkon nimi on nykyään San Tommasso Villanova. Vatikaani omistaa aluella kaksi muuta huvilaa, Villa Barberinin ja Villa Cybon. 

Fil: Cartina Castelli Romani.jpg

Aluetta nimitetään myös nimellä Castelli Romani, juuri siitä syystä että paavit viettävät täällä kesänsä. Alue käsittää suurin piirtein alueen jota antiikin ajalla nimitettiin nimellä Latium Vetus. Alue oli roomalaisten aatelissukujen erityisesti suosima virkitysalue varsinkin kesällä. Täällä on jonkin verran parempi ilmasto kuin Roomassa kesäkuumalla. Orsinit, Colonnat, Chigit, Ruspolit, Aldobrandinit, Torloniat ja monet muut viettivät kesänsä juuri täällä. Aluella on viljety viiniä jo ammoisista ajoista saakka ja Frascati viinit, varsinkin valkoviinit, ovat erittäin korkealaatuisia ja suosittuja.

File:John Paul II George W. Bush July 2001.jpg

Presidentti George W Buch vieraili paavin luona Roomassa joka kesä, kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tässä  valokuva siitä kun pariskunta Busch sai käydä vierailulla paavin kesäasunnollakin. Ehkäpä parsikunta sai yöpyä siellä. Rooma valmistui joka vuosi Buschin vierailuun suurella vakavuudella. Kaikki liikenne kaupungin keskustassa pysäytettiin, poliiseja vilisi joka paikassa tuhansittain. Kaikki mahdolliset paikat tarkastettiin etukäteen. Helikopterit valvoivat aluetta ilmasta. Kuinkahan paljon koko tämä lysti maksoi veronmaksajille joka vuosi, kun Buch tuli vierailulle paavin luokse. Rooman asukkaat järjestivät kaikkien aikojen suurimmat mielenosoitukset juuri samaan aikaan. Noin miljoona mielenosoittajaa kaduilla marssimassa.

Vuonna 1994 annettiin Castel Ganfolfolle kunnianimitys Citta dal Presidente della Repubblica, siis tasavallan presidentin kaupunki. Ei aavistsutakaan että mistä tämä nimitys tulee.

Castel Gandolfoon pääsee mukavasti paikallisjunalla FR 4 jonka päätepysäkki on Albano Laziale. Monet roomalaiset viettävät vapaa-aikaansa Albano järven rannalla kesäisin. Albano järven rannalla sijaitsee aivan mainio leirialue josta käsin voi tutustua tähän erittäin mielenkiintoiseen alueeseen. Muita leirialueita löytyy melko tiheään.


Paavit ovat viettäneet kesäänsä täällä jo 1500-luvulta lähtien. Keisari Domitianuksen rakentamasta palatsista ei ollut kuin rauniot jäljellä. Paikalle rakennettiin uusi, luultavasti 1200-luvulla. Ensimmäiset asukkaat linnassa ovat olleet veljekset Simone ja Paolo de Candulphis ja parisataa vuotta myöhemmin muuttivat Savellit linnaan. Paavi Honorius IV/Jakobo Savelli, oli nähtävästi ensimmäinen paavi joka alkoi viettää kesiään Castel Gandolfon linnassa. Savellit möivät linnan vuonna 1597 ja linna joutui Kirkkovaltion omistukseen.

Maffeo Barberini josta tuli paavi Urbano VIII antoi Carlo Madernon suunnitella linnan uudestaan. Linnan ympärille rakennettiin pieni kylä ja paavi otti entiset keisarin omistamat viininviljelyt omaan haltuunsa. Paavi Alessando VII:n aikana rakennettin kirkko nimeltä San Tommaso di Villanova torin reunaan. Monet roomalaiset aatelisperheet tulivat kesäisin Castel Gondolfoon 1700-luvulla ja he rakennuttivat toinen toistaan hienompia huviloita alueelle, kuten Villa Torlonia, Villa del Cardinale Cybo ja Villa Barberini. Paavi Pio XI:n aikana vuosisadan vaihteessa linna korjattiin perusteellisesti. Sen jälkeen ovat kaikki muutkin paavit viettäneet kesää Castel Gandolfossa.

Fil: Caastelgandolfo07.JPG

Albanojärven pohjoisrannalla ovat uimarnnat vierivieressä

Alba Longa sijaitsi suurin piirtein tuolla kuvassa vastarannalla. Tuo korkein vuorenhuippu on Monte Cavo ja sen takana  Parco Regionale  dei Castelli  Romani luonnonpuistoalue.



Antikiin aikainen erittäin historiallien paikkaunta nimeltä Alba Longa sijaitsi juuri näillä tienoilla. Mahdollisesti Albano järven toisella puolen Palazzolossa, Rocca di Papa.

Kartasta näkee Rooman kehätien GRA vasemmassa yläkulmassa ja heti sen alapuolela sijaitsee Ciampinon lentokenttä. Siis melko lähellä Roomaa tässä liikutaan. Paikallisjuna kulkee järvien vasenta puolta etelään päin. Ciampinon lentokentälle pääsee parhaiten busseilla (bussifirmoja on useita) Rooomasta muuta Anaganinaan pääsee metrolla ja siitä on lyhyt Cotralin bussimatka lentokentälle. Ciampinosta lähtee Cotralin paikallisbussi jokaiseen Castelli Romanon kylään ja kaupunkiin. 


Fil: Convent of Palazzolo - panorama 2.jpg

Maria ad Nives di Palazzolo Albano järven vastarannalla, Rocca di Papa

Upea Villa Palazzola joka on entinen luostari nimeltä Santa Maria ad Nives di Palazzolo. Todellinen paratiisi maan pällä. Kohtuuhintaisia huoneita vuokrataan. Valtatie 217 varressa, Albanojärven ja Monte Cavon vuorenhuipun välissä. Samalla alueella on useitakin luxushuviloita joissa voi yöpyä ja pitää vaikka häät tai juhlia syntymäpäiviä.



Tarinoiden mukaan Aineias jota on pidetty roomalaisten esi-isänä, on voinut olla kotoisin juuri Alba Longasta. Aineias väitti että roomalaiset ovat Venus jumalatteren jälkeläisiä ja siksi niin erikoisen jumalallista alkuperää. Roomalaiset aatelissukujen juuret Gens Giulia ovat lähtöisin näiltä seuduilta. Varsinkin keisari Julius Ceasar oli ylpeä Alba Longalaisista juuristaan. Olipa miten oli niin alueelta on lähtöisin monia vaikutusvaltaisia henkilötä ja alue on vetänyt puoleensa useita aatelissukuja jotka rakensivat keäsasuntonsa juuri Colli Albanolle.

Aikoinaan eurooppalaiset taiteilijat, kirjailijat ja aatelisherrat tekivät Grand Tourin Roomaan ja samalla he vierailivat hieman muuallakin. Castelli Romano oli heidänkin suosikkikohteensa kesäkuumalla. Varsinkin Albanojärven ja Frascatin välillä on melkein kaikilla roomalaisilla attelissuvuilla ollut kesähuvila.

Valokuvia puutarhasta ja muita valokuvia paavin kesäasunnolta. Castel Gandolfo ja alue sen ympärillä kuuluu Vatikaanin valtiolle.

Castel Gandolfo 2014 by-RaBoe 010.jpg

Castel Gandolfo 2014 by-RaBoe 015.jpg

San Tommaso Villanovan kirkko, on paavillinen Collegiata, joka terkoittaa pappisjärjestön tuomiokirkkoa, jota ei johda piispa. Kirkko siis kuuluu pappilalle/pappiskunnalle nimeltä Madonna del Lago.

Church of Thomas of Villanova by Gianlorenzo Bernini.jpg

Altar of Saint Sebastian in Collegiata di San Tommaso (Castel Gandolfo).jpg

Castelgandolfo Bernini Dome.jpg

Paavin audienssisali Castel Gandolfossa

Santuario Cona Castel-Gandolfo.jpg




Castel Gandolfo


Kaunis Albanon järvi


 Castel Gandolfon rautatieasema



Paavi Frasiskus teki Castel Gandolfon palatsista museon, koska hän ei sinne itse matkusta viettämään kesää. Nyt saa kaikki matkustaa Castel Gandolfoon paavin junalla. Tässä juna lähdössä Vatikaanin rautatieasemalta Gastel Gandolfoon. Vatikaanin muurissa on portti, joka avataan junaa varten ja heti sen jälken on rauatieasema nimeltä San Pietro, joka kuuluu Italian valtiolle. Tältä asemalta saa matkustajat nousta junaan.



Tässä perinteinen paavin höyryveturi ja juna seisoo Vatikaanin rautatieasemalla, sama juna jolla monet paavit ovat matkustaneet viettämään kesää Castel Gandofoon. Vatikaanista on matkaa Castel Gandolfoon noin vajaat 20 kilometriä.