sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Santa Trinita dei Pellegrini


Fil: Regola - SS.  Trinita dei Pellegrini.JPG

Santissima Trinita dei Pellegrinin kirkko

 Piazza della Trinita dei Pellegrini
 Regolan kaupunginosa

Trinita tarkoittaa kolminaisuusoppia, on vain yksi Jumala mutta kolme persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä doktriini, oppijärjestelmä, on perusta Trinitaariselle teologialle. Suurin osa kristillisistä kirkoista tunnustaa kolminaisuusopin. Tämä seikan mainitsee jo apostoli Matteus evankeliumissaan. 

Katollisessa kirkossa on useitakin järjestöjä jotka erikoisesti ovat omistautuneet korostamaan kolminaisuutta kuten Ordine della Santissima Trinità O.SS.T, Trinitarianit. Kaikki tämän veljeskunnan jäsenet ovat pappeja. Trinitarisisaret asuvat luostareissaan. Trinitaarijärjestö syntyi 1100-luvulla kun haluttiin ostaa kristittyjä sotavankeja vapaiksi, varsinkin pohjois Afrikkalaisten maurien ottamia kristittyjä vangeiksi Espanjassa. Ranskalainen Jean de Matha/Giovanni de Matha italiaksi, perusti järjestön vuonna 1666. 


O.SS.T järjestön pääpaikka Roomassa sijaitsee Via Massimi 114, Monte Marion korttelistossa, vatikaanin pohjoispuolella.

Santissima Trinità dei Pellegrinin kirkon luostarissa asustaa nykyään trinitariveljeskunta, Fraternita Sacerdotale di San Pietro, jonka Paavi Johannes Paulus II vihki toimintaan vuonna 1988. (Järjestön muut jäsenet.)

Rooman järjestössä on 39 % pappia, 58 % seminaristia ja 3 % diakoonia. Veljeksiä on 35 eri kansallisuuksista ja he asuvat yhdessä, mutta ilman lupausta, sillä he liikkuvat paljon ja tekevät työtään yhteiskunnassa, toisin siis kuin dominikaanit, augustiiniläiset, karmeliitat ja benediktiinit, jotka asuvat ja pysyvät vaakasti luostareissaan.

Trinitarisisarukset Roomassa, Via Madonna del Riposo 71 ja Via Giustianiano 24, Roma.

Trinitarit halusivat modernisoida ja he ottivat orjuuteen mukaan nykyään myös prostitution, alkoholismin, narkomanian jne. He ovat ottaneet tehtävkseen yrittää auttaa vankeja, vainottuja, väkivallanuhreja jne. 

File:Emblem Trinitarian Order Rome.jpg

San Carlo alle Fontane kirkon sisäänkäynnin yllä on tämä Trinitarijärjestön vaakuna.

Fil: AltarpieceSanCarlo4Fontane1.JPG

San Carlo alle Fontane kirkossa on alttari Giovanni di Mathan kunniaksi.

File:Carreno-de-miranda Orden de los Trinitarios.jpg

Louvren museossa Pariisissa on tämä maalaus joka kuvaa Trinitaarijärjestön perustamista. Maalauksen on maalannut Juan Carreno di Mirranda 1600-luvulla.

Fil: Lorenzo Cosmati mosaic.jpg

San Tommaso in Formis kirkosta, Roomasta, löytyy tämä mosaiikkikuva Giovanni di Mathasta 1300-luvulta.

Santissima Trinità dei Pellegrini kirkon vasemmalla puolen sijaitsi Ospitzio dei Convalescenti e Pellegrini, hospitsi pyhiinvaeltajille vuodelta 1622. Pellegrini tarkoittaa juuri pyhiinvaeltajia. Juhlavuodeksi 1550 odotettiin tavallista enempi pyhiinvaeltajia Roomaan, joten Paavi Paulo IV Caraffa perusti veljeskunnan nimeltä Confraternita della Santissima Trinità de'Pellegrini e de'Convalescenti, jonka jäsenten tehtävänä oli auttaa ja ohjata sairaat pyhiinvaeltajat sairaalahoitoon. 

Seuraavana juhlavuotena vuonna 1575 veljekset huolehtivat 180 000 pyhiinvaeltajan terveydestä. Alkuun veljekset majoittivat pyhiinvaeltajia yksityiskoteihin. Paavi antoi luvan käyttää San Benedetto in Arenulan kirkkoa ja sen vieressä sijainnutta benediktiiniluostaria. Samaisen kirkon tontille rakennenttiin sitten tämä Trinitàn kirkko. Martino Longhi vanhempi sai tehtäväksean suunnitella uuden kirkkorakennuksen ja Giovanni Battista dei Rossi kustansi julkisuvn rakentamisen jonka sunnitteli Giuseppe Sardi. Giovanni Battista de Rossi sai kirkosta oman hautakappelin.

Hospitsiin mahtui 500 henkeä nukkumaan ja tuhat sai pävittäin ruokaa hospitsin tiloissa. Hospitsi toimi yöpaikkana köyhille pyhiinvaeltajille 1900-luvulle saakka. Hospitsi hajoitettiin vuonna 1940 mutta luostari  ja munkit huseeraavat vieläkin rakennuksessa. San Gregorio dei Muratorin pieni trinitarikirkko suljettiin samaan aikaan.


Santissima Trinita dei Pellegrini, Pyhän Kolminaisuuden kirkko,
 Piazza della Trinità dei Pellegrini

Tämä kirkko tervehtii erikoisesti tervetulleeksi kaikki Roomassa käyvät pyhiinvaeltajat kuten paikallisetkin. On suoraataan ilahduttavaa että tämä kaunis kirkkorakennus on taas avattu käyttöön sillä tämä pääovi oli visusti lukossa useammat vuodet. Monet kerrat olen istunut kirkon portailla ja odottanut sisäänpääsyä, mutta turhaan. Kirkosta ja sen messuista on tullut todellakin suosittuja. Kun vaan jostain saataisiin varat kirkon julkisivun putsaukseen.

Avoinna arkipävinä kello 7.00-12.00 ja 16.30-19.30
 sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kello 8.00-12.30 ja 16.30-19.30 


Messu arkipäivinä kello 7.30 ja 18.30 
 sunnuntaisin kello 9.00, 11.00, 17.30 ja 18.30

Pyhä Filippo Nerin pyynnöstä silloin paavi perusti tämän luostarin ja hospitsin Trinitarijäjestölle Roomassa, syystä että trinitarit lainasivat Filippo Nerin oman järjestön Oratorianien kirkkoa San Girolamo della Caritaa ja sen luostaria. Tämä kirkko kuten luostarikin kuuluivat FSSP, Fraternitas Sacerdotalis Sanctri Petri nimiselle järjestölle. 

Trinita pellegrini.jpg

Pääalttarin maalaus on Guido Renin mestariteos. Itse pääalttarin rakensi Domenico Pozzi.

Santissima trinita.jpg

Kirkossa on kaksi ihmeitä tekevää Maria ikoonia, Icona della Beata Vergine Auxilium Christianorum ja Madonna Succurre Miseris.






Nuo kahdeksan erittäin paksua pylvästä on rakennettu vasta myöhemmin sillä kattokupoli oli vaarassa hajota. Pylväiden takaa häämöttää alkuperäiset tukipylväät jotka ovat paljon kauniimmat ja sirommat. 

Muutenkin kirkkorakennus olisi korjausta ja puhdistusta vailla, mutta mistä varat siihen...Mahdollisesti joku amerikkalainen tai japanilainen suurfirma voisi sponsoroida kuten on ollut tapana Italiassa.




Pyhän Gregorius Suuren alttari



perjantai 7. helmikuuta 2014

Kaaos Roomassa


Pitkänaikaiset sateet ja myrsky aiheutti maanvyörymiä ja tulvia joitten vauriot tulevat maksamaan noi 234 miljonnaa euroa. Tuohon ei ole vielä laskettu kaikki yksityisten vaatimat korvaukset. Kuusikymmentäkuusi katua on täysin suljettu ja monilla muilla kaduilla on varoitusmerkkjejä siellä täällä hajonneen kadun kohdalla. Liikenne on ollut melkein pysähdykissä ruuhka-aikoina ja koko Lazion maakunnan alueella on hyvin suuri maanvyörymien vaara. Armeija auttaa ihmsiä asuntoalueilla.

Pahin tilanne on ollut 30 ja 31 tammikuuta lähtien. Nämä tulvat ja tavallista pitkänaikaisempi saderintama on aiheuttanut paljon ongelmia tällä kertaa. Ostiassa ja Prima Portassa on asukkaat saaneet kärsiä eniten, siis Rooman pohjoiset ja läntiset alueet. Keskikaupungilla on useta katuja huonossa kunnossa, kuoppia ajokaistoissa ja jalkakäytävillä ja niitä yritetään korjata parhaansa mukaan.

Kaikkien katseet ovat olleet kohdistuneet Teveren joen pintaan ja vedenkorkeuteen. Teverenjoen reunamilla kulkevat pyörätiet ovat veden alla. 




















maanantai 3. helmikuuta 2014

Domine Quo Vadis/Santa Maria in Palmis



Domine Quo Vadis tai Santa Maria in Palmis kirkko sijaitsee Via Appia Antican ja Via Ardeatinan risteyksessä. Teiden välistä, kuvassa olevan portin kautta, lähtee tie San Calliston katakombeihin. Sitä tietä pääsee myös San Sebastianin katakombeihin sekä Domitillan katakombeihin.


Domine  Quo Vadis,  Via Appia Antica 51, Achille Pinellin kuvaus



Avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 8.00-18.00
 Kesäaikaan kirkko suljetaan vasta kekllo 19.00

Messu kaikkina muina arkipäivinä paisti ei tiistaisin kello 18.00 talviaikaan ja kello 19.00 kesäaikaan. Messu sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kello 9.00 ja11.00 sekä 18.00 (talviaikaan) ja kello 18.00 (kesäaikaan).

Kirkko rakennettiin sille paikalle jossa Pietari kohtasi Jeesuksen, kun Pietari pakeni marttyyrikuolmeaansa. Tämä tarina kerrotaan Raamatussa Apostolien teoissa. Pietari kysyi Jeesukselta että Herra mihin olet menossa? Domine Quo Vadis? Jeesus vastasi että olen menossa Roomaan ristiinnauliittamaan toisen kerran. Sen kuultuaan Pietari katui pakoaan ja palasi takaisin Rooman ja suostui  kuolemaan marttyyrikuoleman.

Kirkon paikalla on alunperin 800-luvulta lähtien ollut sanctuarium, pyhäkkö mutta tämä kirkko rakennttiin sen päälle vuonna 1637. Kirkko rakenenttiin San Michele Arcangelo nimiselle munkkiärjestölle, joidenka luostari kirkon viereen rakennttiin samaan aikaan.



Fil: Jag PIEDI del quo vadis.jpg

Jeesuksen jalanjäljet joita säilytetään  nykyään Kapitolisessa musoessa ja yksi sen kopioista on San Sebastiano fuori del Muran basilikassa, San Sebastianon katakombien luona. Täällä Quo Vadis kirkossa on vain myös kopio.

Henryk Sienkiewicz, puolalainen kirjailija on kirjoittanut kirjan nimeltä Quo Vadis.



Santissimo Nome di Maria al Foro Traiano


Santissima Nome di Maria al Foro Traiano,
 Piazza della Santa Maria in Loreto/Piazza Venezia

Avoinna kaikkina viikonpäivinä paitsi perjantaisin  
kello 10.30-13.00 ja 16.30-18.00

Messu lauantaina kello 17.00 (talviaikaan) ja kello 18.00 (kesaäaikaan)
Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kello 11.00


Kaksi Maria sisarta vierekkäin, Santa Maria in Loreton basilika vasemalla ja sirarkirko  Santissima Nome di Maria al Foro Traiano oikealla.  Täällä olen kertonut Santa Maria in Loretosta.


Santissima tai santissimo tarkoittaa "kaikista pyhintä". Santissimo Nome di Maria siis tarkoittaa Pyhän Marian nimeen. Yksinkertaisesti suomeksi sanottuna, pyhitetty Pyhän Marian nimelle. Kirkko kuuluu San Barnanrdo veljesyteisölle, joka perusttiin vuonna 1440,  mutta on avoin kaikille. Sama veljeskunta perusti Tre Fontanen luostarin, josta olen kertonut täällä.  

Kaunis on tämä Santa Maria in Lorerton sisarkirkkokin. Santa Maria in Loretosta on oma sivu täällä. Kirkon paikalla sijaitsi aikaisemmin San Bernando a Colonna Traiani niminen kirkko. 

Tämä kirkko rakennettiin vuonna 1741 ranskalaisen arkkitehdin Antoine Dérizetin piirustusten mukaan. Hän katsoi mallia vieressä seisovasta Sata Maria in Loreton kirkosta. Paikalla seisonut alkuperäinen kirkko hajoitettiin seitsemän vuotta aikaisemmin. Se oli rakennettu Pyhän Bernhard Clauvauxlausen kunniaksi. Hän oli ranskalien sisterssimunkki ja apotti. Hän on pyhimys ja kirkonopettaja. 

Via Latinan varrella sijaitsee melkein samanniminen kirkko, Santissimo Nome di Maria a Via Latina.


Paavi Paulo VI Montinin käskystä rakennettiin tämä kirkko. Kirkossa on pääalttarilla vanha Madonna ikooni, joka tuotiin tänne San Lorenzo in Lateramo e Sancta Sanctorum kappelista. Keisarin sotilaat voittivat osmaanien armeijan Wienin lähellä vuonna 1683 ja näin pysäytettiin Euroopan islamisoituminen. 

Pyhän Marian palvonnan perinne sai alkunsa Santo Stefano del Caccon luostarissa Roomassa ja se virallistettiin vuonna 1688, Pignan kaupunginosassa. Paavi Innocentius XI Odelchalchi alkoi pitämään voiton kunniaksi Pyhän Marian messuja. Nome Maria messuja pidetään syyskuun 12. päivä joka vuosi. Samanniminen veljeskunta oli perustettu jo ennen kirkon rakentamista.  Veljeskunta osti tontin kirkon paikalta.

Chiesa e Tero dello Spirito Santo

Nome Maria kirkon edustalla sijaitsi Sant'Eufemian luostari  ja luostarikirkko nimeltä Santo Spirito ai Monti, jotka molemmat purettiin pois kun Foro dei Imeprialia alettiin rakentamaan ja arkeologit saapuivat paikalle kaivelemaan.

Kirkon kupeesta kulkee katu jonka nimi on Via di  Sant'Eufemia joka päätyy Via IV Novembre kadulle. Samat nunnat omistivat toisenkin luostarin siinä lähellä Via Alessandrian varrella, Sant'Urbano ai Pantani. Sekin hajoitettiin 1900-luvun alulla. Länsipuolella sijaitsi kolmaskin luostari, Santo Spirito ai Monti.

Sant'Eufemian luostari kuului Augustiinijärjestölle. Aatelisrouva Petronella Capranica perusti luostarin oman palatsinsa tiloihin. Nunnilla oli lempinimikin, Rocchettine. Rooman ryöstön aikoihin vuonna 1527 luostari hajosi. Kerrotaan että nunnia raiskattiin niin pahasti että jotkut heistä kuolivat. Luostari korjattiin mutta se hajoitettiin 1800-luvun alulla. 


Santi Simone e Giuda Taddeo en Torre Angela, Via di Torrenova 255

Nunnat muuttivat ensin Santa Pudenzianan luostariin ja myöhemmin he saivat aivan oman ja uuden luostarin Torre Angelasta, Via di Torrenuova 255.  Siellä heillä on oma kappelinsa Santi Simone e Giuda Taddeo en Torre Angela, jossa on entisen Santo Spirito ai Montin kirkon irtaimisto  on säilytettynä. 


Nome Marian kirkko on valmistettu valkoisesta marmorista. Pyhimysten patsaat tekevät kirkon kupolista erittäin ihastuttavan. Korinttilaismalliset pylväät kirkon seinien tuki-ja koristepilareina ovat myös koristeellisia. Tämä onkin niitä harvoja rokokoo kirkkoja Roomassa.











Maria ikooni pääalttarilla
Ikooni on tuotu tänne San Lorenzo in Palatio ad Sancta Sanctorumin pyhäköstä, josta olen kertonut täällä. Paavi Eugene IV lahjoitti ikoonin veljesjärjestölle. Paavi uskoi että ikoonin oli maalannut Pyhä Luukas, kuten katollisen kirkon kaikista pyhimmät ikoonit sanotaan olevan alkuaan.

Veljeskunta kokoontuu nykyään Santa Susannn luostarissa. Nämä confraternitat/veljeskunnat on hieman vaikeita meikäläisten ymmärtää. Veljeksiksi voidaan kutsua määrättyjä  munkkeja, mutta katolliesessa kirkossa on myös mieshenkilöitä, jotka ovat perustaneet jo useita satoja vuosia sitten jonkun uskonnollisen veljeskunnan, jonkin uskonnollisen tai raamatullisen henkilön ympärille. Sellaiseen järjestöön voi jälkeenpäinkin liittyä, jos veljekset kelpuuttavat liittymään. Joukossa voi olla myös pappeja. Useimnat confraternitat toimivat katollisen hyväntekeväisyyden aatteen Caritaksen mukaan.


Tämän uudemman kirkon arkkitehtinä toimi ranskalainen Antoien Derzet. Se vanha kirkko hajoitettiin vasta seitsemän vuotta sen jälkeen kun tämä uusi valmistui vuonna 1741. Carlo Fontana teki kupolin puuveistokset. Hän on luultavasti tehnyt myös pääalttarin.


Basilica Ulpian rauniot

Vastapäätä kirkon sisäänkäyntiä sijaitsi Sant'Eufemian luostari ja Santo Spirito ai Montin kirkko. Mutta arkeologit hajoittivat luostarin ja kirkon koska he halusivat saada esille Basilica Ulpian keisari Trajanuksen Foorumilla. 


Giuseppe Vasin kuvaus vuodelta 1766

Oikealla San Lorenzo ai Montin kirkko ja vasemmmalla Santo Spirtio ai Montin kirkko ja Sant'Eufemian luostari. Eufemia syntyi Kadiköyssä Istanbulissa ja hänestä tuli pyhimys.



Marmorista veistetty Keisari Trajanuksen kolonna valmistetiin vuotta 113 eaa. Kolonna on 40 metriä korkea.


Kolonnassa kuvataan keisari Trajanusken Dacian valloituksen kunniaksi.



Keisari Trajanuksen tuhkat laitettiin kolonnan jalustaan, mutta ne on poistettu myöhmmin ja tuo ovi on moderni luomus. Kolonnan sisällä kulkee portaat ja siellä täällä kolonnassa on reikiä, jotta ilma pääsee sisään. 


Kolonna päällä seisoi alunperin Keisari Trajanuksen patsas mutta paavi Sixtus V poisti  vuona 1588 Trajanuksen patsaan ja laitatti sen tilalle pyhän Pietarin patsaan. Kolonna ja Basilica Ulpian rauniot on nykyään valaistu yölläkin erikoisilla valonheittimillä. Oikeastaan suurin osa Rooman keskikaupunkia on valaistu kauniisti öisin.