sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Rooman syntymäpäivä

Rooma eterna/ikuinen Rooma viettää 2777 vuotta tänään, sunnuntaina 21. huhtikuuta, suositun syntymäpäiväperinteen mukaisesti, joka tunnetaan nimellä Natale di Roma.

Onneksi olkoon Rooma!

maanantai 1. huhtikuuta 2024

San Stanislao dei Polacchi


Puhä Stanislao

Stanislaus Krakovalainen/Stanislao di Cracovia, syntyi Puolassa vuonna 1030 ja kuoli vuonna 1079 Krakovassa, Puolassa, oli puolalainen piispa ja marttyyri. Stanislausta kunnioitetaan pyhänä roomalaiskatolisessa kirkossa. Hän on Puolan kansallinen pyhimys, ja hänen muistopäivää vietetään 11. huhtikuuta, vaikka Puolassa juhlaa vietetään 8. toukokuuta.

Roomassa on kaksi Pyhälle Stanislaolle pyhitettyä kirkkoa. Vanhin on Via della Botthege Oscuron kadun varessa, keskellä Roomaa. 


San Satnislao, Viale Ronaldo Vignali 15

Uusin San Stanislaon kirkko  sijaitsee Don Boscon korttelistossa, Viale Ronaldo Vignali 15. Tämä on moderni kirkko mikä valmistui vuonna 1991. Arkkitehitinä toimi Ernesto Vichi, joka oli oikeastaan insinööri, mutta hän on suunnitellut muutamia kirkkojakin. 

Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen (1962-1965) suunnittelijoiden täytyi miettiä uudelleen uusien jumalanpalvelustilojen suunnittelua, jossa celebranten/messun toimittava pappi ei enää käännä selkänsä seurakunnalle,  vaan kääntää kasvot seurakuntaan päin, minkä seurauksena sekä kirkon tilavuus että kirkon tilavuus määriteltiin uudelleen sekä alttarin paikka ja Vichiä pidettiin menestyneimpien joukossa uskonnollisen rakennuksen uuden roolin tulkinnassa liturgian uudistamisen takia.

San Stanislao dei Polacchin kirkko, Via delle Botteghe Oscuro

Kirkko on avoinb useinmiten ainakin kello 17-19.

Kirkko sijaitsee Piazza Venezian ja Torre Argentinan pyhän alueen välillä. Kirkkoa kutsuttiin varhaisina aikoina San Salvatore in Pensilis ja tällä nimellä on kirjattu tiettyihin asiakirjoihin vuosilta 1174 ja 1209. 

Vuonna 1578 paavi Gregorius XIII myönsi kirkon kuitenkin puolalaiselle kardinaali Stanislaus Hosiukselle, joka rakensi sen uudelleen, omisti sen St. Stanislaukselle, Puolan suojeluspyhimykselle. Näin hän perusti Roomaan tarvitseville puolalaisille pyhiinvaeltajille ja ulkomailla asuville saattohoitokeskukuksen.  Katollisethan usein miten matkustaa Vatikaaniin vanhoilla päivillään ja kun he sairastuvat vakavsti, Tarkoitus on ehtiä tehjä synninpäästö mieluiten Vatikaanissa, jos sattuu kuolemaan. Sillä se on liian myöhäistä kuoleman jälkeen. Ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa rippi, johon synninpäästö/absoluutio kuuluu, on sakramentti eli erityinen pyhä toimitus.



 San Stanislaon kirkko on hyvin pieni. Sivukappeleita ei kirkkosalissa ole.

Ulkoseinät ovat kiinni vierekkäisten rakennusten ulkoseinässä ja näin ollen kirkossa ei ole ikkunoita.

Kirkon nykyinen ulkoasu on peräisin 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla tehdystä perusteellisesta peruskorjauksesta, jossa sivurakennukset ovat säilyttäneet kauniita stuckatuureja/kipsistä valmsiettuja reunalistoja ruusukkeita sisätiloissa. 

Arkkitehti ja taidemaalari Francesco Ferrari rakensi itse asiassa kokonaan uudelleen kirkon, joka oli tuolloin pitkälle rappeutunut, julkisivuineen ja jakoi sen kahteen kerrokseen. Yksilaivaisessa sisustuksessa on runsaasti stukkorakenteita, koristeita ja 1700-luvun puolalaisten taiteilijoiden maalauksia. 

Vuodesta 1982 lähtien San Stanislao on ollut Puolan kansalliskirkko Roomassa, ja se on pitänyt elossa useita tyypillisiä puolalaisia ​​uskonnollisia perinteitä, esimerkiksi lauantainna uskolliset tuovat mukanaan pieniä koreja täynnä ruokaa siunattavaksi, jotka sisältävät mm. värilliset ja maalatut munat, leikkeleet, leipä ja juusto, syötäväksi pääsiäis sunnuntaina.


Tämä rakennus on puolalaisten pyhiinvaeltajen 'hospitsi'

Kirkon viressä sijaitsee upeaakin upeampi Hocianum Palace, mikä on korkeatasoinen hotelli ja hieman siitä eteenpäin on puolalaisilla hospitsi klassisesn  kauniissa rakennuksessa ihastuttavalla Piazza Marganan torilla. Kirkon kuppesat Via dei Polacchin kuja pitkin Piazza MaMrganelle. Susoiteten käydä tällä pienellä viihtyisällä torilla, mistä löytyy apri eirtt
äin hvyää ruokapaikkaakin.

Puolaisia alkaa olla kaikkailla Euroopssa. Ruotsissakin he ovat suurin maahanmuuttajarymä menneinä vuosina. Puolasta on muuttaanut joukottain Ruotsiin aika ajoitain, joten monen ruotsalaisen juuret ovat Puolassa.



sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Paavin pääsiäismessu


Vatikani ei edes kuulu Italian valtioon, vaan se on oma itsenäinen valtionsa. Mutta koska Vatikaani sijaitsee Roomassa ja pääsiäinen on katollisen kirkon tärkein pyhä, niin laitanpahan tähän Paavin pääsiäismessun.

Hyvää pääsiäisen jatkoa!

tiistai 27. helmikuuta 2024

Kottaraiset Roomassa

Noin 10 miljoonaa kottaraista Roomassa joka kevät. Maaginen näytelmä taivaalla!

Siinä on sitten kova työ siivota kottaraisten ulosteita kaupungilta.

tiistai 16. tammikuuta 2024

Monti


Rooman viihtyisin kaupunginosa omasta mielestäni on Monti. Suosittelen hankkia Montin alueelta yöpymispaikka!

Omat postaukset Montista: Monti osa I  ja Monti osa II.

maanantai 1. tammikuuta 2024

torstai 21. joulukuuta 2023

Hyvää joulua!

Vatikaani tarjosi joulukonsertin nimellä "Concerto con i poveri e per poveri", siis 'konserti köyhille ja köyhien kanssa' Aula Paolo VI:ssä Vatikaanissa 15.12.2023.

Aloite tällaisen konsertin tarjomaiseen tehtiin vuonna 2015. Konserrti on kohdiettu vähemmän onnellisille ihmisille, mukaan lukien kodittomat, siirtolaiset ja yhteiskunnan syrjäytyneet, joille tarjotaan 3000 paikkaa konserttiin sekä mukavuusillallinen ja muita lahjoituksia.


Paavi Fransceso toivottaa hyvää joulua!

Buon Natale e Felice Anno nuovo!
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
toivottaa Donna Tukholmasta

maanantai 27. marraskuuta 2023

Cul de Sac

Enoteca cul de Sac on enoteca, Rooman vanhin viinibaari, missä saa myös ruokailla. Se sijaitsee Piazza Pasquino 73, keskellä Roomaa.

Avoinna:

joka viikonpäivä kello 12.00-24.00.

Facebook!

Tänne löytää helposti. Tori on pieni mutta erittäin viihtyisä. Tähän alettiin muutama vuosi sitten kaivamaan Vatikaanin kulkevan metrolinjan C-linjan jatketta maan alle ja se vei melkein koko torin. Mutta monttu peitettiin kun se sai paljon kritiikkiä. 

Toistaiseksi ei ole päästy Colosseumia pitemmälle, kun ei ole löydetty metroasemille paikkoja keskikaupungilta. Se onkin erittäin vaikeaa löytää, koska maan alla on metreittäin roinaa, mitkä arkelogien on ensin tutkittava ja poimittava talteen. Metrolinja C lähtee Montecompatri-Pantanosta, Rooman kaakkoisreunalta ja kukee San Giovannin metropysäkille. Siitä sitten on alettu jatkamaan linjaa kohti Vatikaania ja päästy melkein Colosseumille saakka. Kerroin tästä aikaisemmin täällä.

Piazza Pasquinon torin reunalla sijaitsee muutama erittäin suosittua ravintolaa kuten tämä Cul de Sac. Oli todellakin väärä päätös alkaa kaivamaan monttua tälle pienelle torille metroasemaa varten. Tori menetti viihtyvyytensä täysin. Nyt sitä monttua on kaivettu Piazza della Chiesa Nuovan torille, jos nyt ei sitäkin monttua ole jo peitetty. Ja siinä olisikin metroasemalle luonnollinen paikka. Vaikuttaa kuitenkin siltä ettei ole päästy San Giovannin, Colosseumin ja Piazza Venezian toria edemmäksi.


Cul de Sac, Piazza Pasquino, mikä sijaitsee Piazza Navonan torian kansssa kulmittain.

Enoteca cul de Sac sijaitsee kellarikerroksessa ja se on erittäin suosittu viinibaari Roomassa, minkä suosio ei taida koskaan laantua. Tänne ei tulla vain viinejä maistelemaan, vaan tänne tullaan myös syömään, tai vain syömään. Ruokalista ja viinilista on pitkä! Ei täältä ketään ulos heitetä vaikka tulisi vain maisteleman viinejä, jos sattuu olemaan vapaita pöytiä. Eikä täällä ole pakko juoda viiniä, sillä muutakin juotava löytyy. Parasta varata pöytä jos aikoo tulla tänne syömään, vaikka mitään vaatimusta ei ole. Hintataso on keskiatsoa hieman korkemapi.

Cul de Sac avattiin vuonna 1977 nykyisessä muodossaan ja on tarjonnut gastronomisia erikoisuuksia ja laajan valikoiman viinejä siitä lähtien. Tämä enoteca/viinipaari on yksi Rooman suosituimmista turisiti-ruokapaikoista. Viinilista on niin laaja, että se sisältyy kaksi senttimetriä paksuun kirjaan, jossa on päivittäin tarjolla 1500 etikettiä ja vuosittainen liikevaihto 2 800 viiniä. Viinihyllyt yltää kattoon saakka. 

Palvelu on nopeaa ja tehokasta. Ystävälliset ja tarkkaavaiset tarjoilijat ovat pätevä apu valitesemaan viinin ruuan lisäksi.

Alkupaloista ja pasteeteista perinteisiin roomalaisiin ja italialaisiin alkupaloihin, alkupaloja ja muita ruokia, laaja valikoima leikkeleitä ja juustoja sekä erilaisia ​​jälkiruokia makeiden viinien kanssa.

Tämä on herkullisten ja kohtuuhintaisten aterioiden ruokapaikka, monen mielestä Cul de Sacin lasagnea pidetään Rooman parhaimpana.

Ruokalista on melko lyhyt, missä on vain perinteisiä tunnettuja rukalajeja, mistä yleensä kaikki tykkäävät. Mutta viinilista on erittäin pitkä., Lukaalissa on viinipullot hyllyillä ruokapöytien vieressä.


Roomalaiset miehet menee baari/kahvilaan töitten jälkeen työkaverin kanssa ja baaritiskillä  juovat lasin alkoholia, minkä jälkeen he menevät kotiin syömään päivällistä. Joten aina voi mennä mihinkä kahvilaan tahaansa ja pyytää viiniä, olutta tai jonkin drinkin.

Mutta jos haluat vain nauttia alkoholista niin jatka matkaa Via del Governo Vecchian katua, käänny sitten oikealle Via di Parionelle ja sen jälkeen vasemmalle Via del Pacen kujalle ja  siinä sitten on Bar del Fico, missä voi istua viinilasin kanssa vaikka puoleen yöhon. Täällä voi syödä aamiaista, käydä kahvilla, lounaalla ja päivällisellä.Tämä alue on Rooman sokkeloisin alue, missä on erittäin kapeita kujia, mutta ei hätää, täältä löytää aina suuremmille kaduille.

perjantai 24. marraskuuta 2023

Raitiovaunukiskot uusitaan


Tältä näyttää tällä hetkellä Largo di Torre Argentinan ympärillä  kohti Via Arenulan katua.

Lähitulevaisuudessa, luultavasti vuoteen 2025 asti, Roomassa on uusi  epävarmuustekijä. Kaikki raitiovaunuradat/kiskot on uusittava, työ on täydessä vauhdissa ja koska raitiovaunut ja kaupunkibussit jakavat usein tilat katujen varrella, se johtaa suureen hämmennykseen. Pysäkkikyltit näyttävät vanhaa säännöllistä reittiä, todellisuudessa bussi kulkee joskus täysin eri reitti. 

Nykysiet kiskot vaihdettiin 35 vuotta sitten viimeksi, jo joten oli aikakin vaihtaa.

Roomassa on hyvin usein lakkoja, varsinkin julkisenliikenteen lakkoja. Lakko saattaa alkaa yhtäkkiä ja kestää vain puoli päivää tai muutamai tunteja silloin tällöin. Lentoknettälikenteseen ei lakot vaikuta mitenkään.

Tältä näytti Piazza Venezia aikaisemmin.

Piazza Venezian aukio, Vittorio Emanuelle II:n monumentin edustalla, on aina ollut Rooman liikenteen pullonkaula. Aukion kautta kulkee suuri määrä busseja eri suuntiin, joten tässä moni roomalainen vaihtaa kyytiä.

Aueen keskellä on ympyrän muotoinen katu, josta sitten johtaa kadut useisiin suuntiin. Keskellä ympyrää on ruohokenttä, mihin on kaiveltu metroaseman alasmenoa, mutta se oli pakko keskeyttää, sillä sieltä löytyi paljon arkelogisia löytöjä, joita argelogit nyt tukivat ja vievät museoihin tai varastoihin. 

Metroasmien rakentaminen on erittäin vaikeaa ja kallista Roomassa. Maan alla voi olla paikka paikoittain kymmenen metriä roinaa, entisten asuinrakennusten rippeitä, huushollitravikkeita, luurankoja, argeologisia esineitä ja rakennelmia. Se syy miksi Roomassa ei ole enempää metroasemia, vaika tarve on erittäin suuri.

Torin keskelle on on ollut pari kymmentä vuotta jo tarkoitus rakentaa Piazza Venezian metroasema metrolija C:n varrelle, minkä piti suunnitelmien mukaan kohdata tässä Piazza Venenzialla metrolija D, mikä on poistettu suunnitelmista kokonaan. Sen sijaan on sunnitteilla kolme uutta raitiovaunulijaa, TVA= Termini-Vaticano-Aurelio, Togliatti ja Verano-Tiburtina-linjat.


Nyt sitä metroasemaa rakennetaan Auditoria di Adrianolle, Piazza Santa Maria di Loreton torille, mikä on Piazza Venezian torin jatke ja mikä on myös historiallinen alue.


Ruohokentän kautta kulki jalankulkutie, mikä aiheuttaa jatkuvaa vaaraa jalankulkijoille. Autoliikenne kulki aikaisemmin kuvassa vasenta puolta toria, nyt se kulkee oikeaa puolta. Bussipysäkillä pyshtyi valtava määrä busseja, nyt siinä pysähtyy vain bussi 119. Muut bussit pysähtyy Piazza San Marcolla (kuvassa yllä vasemmalle). Siitä lähtee myös raitiovaunu Trastevereen.

Katu tuolla torin päädyssä on Via del Plebiscito ja se on yksisuuntainen katu. Siihen on pystytetty uusi bussipysäkki, missä monta bussia psäyhtyy, kuten  46, 62, 63, 6470, 81, 83, 85, 87, 160, 492... joista 64 ja 492 ovat erittäin käyttökelpoisia linjoja! Kuten huomaatte niin nuo bussit ajaa keskustan lävitse, joten ei ole niin väliä minkä ottaa!

Nyt jalankulkijoiden on kierrettävä viheralue, mikä on metroaseman rakennus työmaata sekin.

Tuossa vasemmalla kädellä oli aikoinan Rooman suurin bussipysäkki, missä pysähtyi luultavasti kolmisenkymmentä eri bussia. Nyt Bussit pysähtyy hieman ylempänä Piazza San Marcon puiston alueellaja osa Vai del Plebiscitolla. 

Raitiovaunu 8 Trastevereen (päätepysäkki Casaletto) lähtee Via di San Marcon kujalta, siitä heti kirkkoa vastapäätä. Osa busseita on päästetty kulkemaan tilapäisesti Via dei Fori Imperialin katua pitkin, vaikka katu on ollut jo kauan suljettu kokonaan autoliikenteeltä.





Piazza Venezia, nuo vihreät tornit ovat vettä täynnä betonin valua varten. Betoni on roomalainen keksintö, mitä käytettiin jo antikin ajalla Roomassa.

PS. Palasin takaisin kun sain uutisia. Päätettiin rakentaa metroaseman alaskulkuja aukion ympärille. Metroasema tullaan rakenataan Piazza Venezian kulmaukseen, Piazza Auditorio  di Adrianolle.

Piazza Venezian ja Via Cesare Battistinin kadun kulmauksessa sijaitsee erinomainen bankomaatti rakennuksen nurkkahuoneessa. Suosittelen! On siinä kadullakin yksi bankomaatti, mutta sisätiloissa on aina mukavampi nostaa käteistä. Taitaa siinä olla laskujenmaksu automaattikin. Useissa pankeissakin on bankomaatti sisätiloissa.

Siinä on bussipysäkkikin missä psyhtyy muutama Rooman kätevintä bussia, kuten bussi H. Tuo bussi H on nopea bussi. Se ajaa nopeasti Terminiltä Trasteveren kautta Bravettaan.


Kymmenen vuotta kesti tämä Piazza Venezian metroaseman rakentaminen ja se tuli maksmaan 700 miljooonaa euroa. Piazza Venezia on Rooman keskeisn toriaukea, missä on erittäin paljon liikennettä. Kun saatiin kuoppa kaivettua niin arkeologien oli otettava talteen esineetja tutkittava ne ja vietävä talteen.  Ja taas kaivettiin kuoppa ja sama proseduuri jatkui. Ei ihme että tässä meni kymmenen vuotta.