Pietro Cavallini (n.1250 – n.1330)
Pietro Cavallini syntyi noin vuonna 1240 Roomassa, kuoli noin vuonna 1330 Napolissa, oli italialainen taidemaalari ja mosaiikkitaiteilija, joka toimi Roomassa vuosina 1283-1308 ja sen jälkeen Napolissa.
Suunnilleen samaan aikaan Cimabuen kanssa Cavallini alkoi kääntyä stereotyyppisistä bysanttilaisista muodoista suurempaan naturalismiin. Myöhemmin hän vaikutti taiteilijoihin, kuten Giottoon.
Cavallinin ensimmäinen oikeaksi todistettu teos on sarja Rooman San Paolo Fuori le Muran naveen freskokoristeita, jotka on tehty vuosina 1277–1290. Nämä maalattiin 5. vuosisadan varhaiskristillisten freskojen ääriviivojen päälle pyrkimykseksi yrittää restauroida ne. Täällä on oma postaukseni San Paulo Fuori le Muran basilikasta.
Hänen kaksi suurta säilynyttä teostaan ovat mosaiikit Neitsyen elämästä, Santa Maria in Trastevere (1291) ja fragmentaarinen fresko, minkä tärkein osa on lopullinen tuomio, Santa Cecilia in Trastevere.
Tässä alla muita hänen tekemiään mosaiikiktöitä Santa Maria in Trasteveren basilikan absidissa.
Lopullinen tuomio (1293), Santa Cesilia in Trasteveren kirkossa
Roomaan rakennettiin 1100-luvulla paljon kirkkoja, joista suurin ja tärkein oli Santa Maria in Trastevere, joka korvasi varhaiskristillisen basilikan 300-luvulta. Kirkon rakentaja oli paavi Innocentius II (1130-1143). Vaikka rakentaminen saatiin päätökseen vasta paavi Innocentius II:n kuoleman jälkeen noin vuonna 1148, mosaiikit apsiskaaressa ja sen kaaren yläosassa valmistuivat hänen elinaikanaan.
Nämä mosaiikit valmistuivat 1300-luvun lopulla toisella seitsemällä mosaiikilla, joista kuusi kertoi Neitsyen elämästä. Pietro Cavallini on dokumentoitu näiden mosaiikkien luojaksi apsisissa ja sen kaaren alaosassa.
Kuusi kohtausta ovat neitsyen syntymä, julistus, Kristuksen syntymä, kuningasten palvonta, esittely temppelissä ja asuntolassa. Neitsyen elämään lisättiin toinen mosaiikkikuva, joka esittää Pietarin esirukoilijaksi suosittelemaa maallikkoa, joka jumaloi Neitsyttä ja lasta.
Vuonna 1308 Pietro Cavallini oli Napolissa ja hän teki mosaiikkitöitä San Domenico Maggioren monumentaaliseen suureen kirkkoon, muun muassa Brancaccion suvun kappeliin. Kirkko on Napolin kuninkaallisten kirkko ja myös useitten napolilaisten aatelissukujen kirkko. Kirkko seisoo keskellä Napolia, Piazza San Domenoco Maggrioren torin reunalla. Kirkko on todellakin upea.
Brancaccion suvun kappeli. Ikävä kyllä italialaisissa kirkoissa on usein huono valaistus. Usein isommissa kirkoissa saa pääalttarille valaistuksen, jos laittaa pääalttarin vieressä sijaitsevan pineen peltilaatikkoon muutaman kolikon.
Brancaccio-suku on Caracciolo- ja Capece-sukujen ohella yksi vanhimmista napolilaisista aatelisten perheistä. Sukuun syntyi yli 32 haaraa, joissa oli yhtä monta sukunimihaaraa: Brancaccio dei Brielis, della Fontanella, Glivolo, del Vescovo ...
Brancacciot palkittiin arvostetuilla arvonimillä:
Baroonit: Cesa, Corropoli, Giungano, Laurino, Loriano, Miano, San Mauro, San Nicola della Strada, San Pietro, Serpico, Spinazzo, Spineto, Sogliano, Sorbo, Strambone, Trentinara, Trentola.
Markiisit: Montescaglioso, Montesilvano, Rivello, San Raffaele, San Sebastiano.
He omistivat myös monia läänejä kuten Alfanon, Aversan, Bruscianon, Candelaron, Cantalupon, Castelvecchion, Cervaron, Crecchion, Forcellan, Grisolian, Gualdon, Laterzan, Lavianon, Monteleonen, Montefredanon, Noian, Pescaronan, S. Vitalianon, Salandraineton, Sp. Spineto, Trentinara, Trentola.
Italia oli suurelta osalat aikoinaan aatelisten ja Kirrovalation omistamaa aluetta. Melkin joka ikisessä kylässä/kapungissa oli aatelisperhe joka piti valtaa. Monet aatelissuvut omistivat kymmenittäin kyliä ja kaupunkeja. Useimmissa kylissä on vieläkin aatelisten palatsi kylän korkeimmalla kukkulalla. Jotkut aateliset omistaa palatsinsa vieläkin, mutta monesta on tehty museo.
Ruotsissakin on atelisilla ollut aluevalltaa siellä täällä, mutta ei samassa mitassa kuin Italiassa.
Perinteisestihän aatelissuvut kustansivat kirkkojen rakentamisen ja koristelun, jotta samalla he saivat oikeuden saada suvulleen hautakappelin kirkkoon. Näin on ollut Ruotsissakin. San Domenico Maggioren kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1255. Kirkon viressä sijaitsee dominikaani munkkiluostari San Martino.
Brancaccion suku on korkea-arvoisin aatelissuku Napolissa ja he kuuluvat napolilaiseen perusaatelistoon. Suku on jakaantunut myöhemmin napolilaiseen ja roomalaiseen sukuhaaraan. Suvulla on myös vahva ranskalainen sukuhaara. Brancaccion suvulla on jopa oma teatterikin Roomassa.
Don Salvatore Brancaccio syntyi Napolissa ja hänestä tuli suvun päämies. Hänestä tuli Trigginaon prinssi, Lustran herttuas, Montescaglioson markiisi ja Patrizio Napoletano/patrisi nobile, joka kuului korkeinpaan aatelissukuun.
Don Salvatore avioitui upporikkaan amreikkalaisen Elisabeth Fieldin kanssa, joka toi mukanaan suuria summia perheeseen. Häät pidettin Italian kuningatar Marhgerita di Savoian palatsissa. Salvatore haaveili päästä kuninkaalliseen sukuun. Rouva prinsessa Bancaccio osti San Gregorio Sassolan kylästä linnan ja näin hänenstä tuli päällepäsmäri alueella. Prinsessa jopa kutsui kuningatar Marghretan kylään linnaan. Roomaan he rakensivat valtavan palatsin ja alkoivat nimitellä toreja ja katuja omalla sukunimellään.
Heidän poikansa Marcantonio Brancaccio jatkoi vanhempiensa perinnettä ja suku sen kuin rikastui. Suvun hallinassa on ollut yli 30 paikkakuntaa, missä he ovat barooneja, prinessjä, markiiseja, herttuaita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti