sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Barack Obama Roomassa



Rooman kaupunki on sekaisin kuten tavallisestikin kun USA:n presidentti saapuu Roomaan. George W Buch kävi presidenttikaudellaan joka vuosi Roomassa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.Oikeastaan hän kävi Vatikaanin vieraana mutta Vatikaani ei pysty pitämään huolta presidentin turvallisuudesta joten Rooman poliisit saavat ottaa sen tehtäväkseen. USA:n presidenteillä pruukaa olla myös omat henkivartijansa mukanaan.  

Turvallisuustoimenpiteet ovat aivan valtavat ja maksavat maltaita. Jokainen viemärin kansikin on hitsattu kiinni USA:n presidenttejä varten ja koko keskikaupungin liikenne on psyähdykissä. Kaupunkia valvotaan myös ilmasta käsin. 


Tässä Obama saapuu Vatikaaniin



Obama ja paavi kättelevät. Suurmiehet yleensä suutelevat paavin sormusta tavatessaan paavin, mutta Barack Obama ei sitä tehnyt. Toisaalta... Obama ei ole katolilainen...

Barack Obama on yksin vierailulla mutta siltikin hän on tällä kertaa tavallista kaeummin Roomassa. Vierailu on hänen oma aloitteensa joten kovin virallinen ei vierailu ole. Roomassa luultiinkin että Obama haluaa pitää muutaman päivän omaa lomaa Roomassa samalla kun hän osallistui Amsterdamin kokoukseen. Obama pyysi nähdä Colosseumin ja luultiin hänen haluavan näyttää sitä vaimolleen ja lapsilleen, mutta toisin kävi. Rouva Obama on ollut aina aikaisemmin Rooman visiiteillä mukana mutta tuskin hänelläkään on ollut mahdollisuutta nähdä Rooman nähtävyyksiä. Joten Obaman ja hänen vaimonsa huonoissa väleissä taitaa sittenkin olla perää, ken ties...

Obama on pyytänyt henkilökohtaisesti saada käydä tutustumassa Colosseumiin, joten Colosseumi pantiin koko vuorokaudeksi kiinni. Tuskinpa Obama olisi pyytänyt ysksistään itseään varten sulkemaan Colosseumia. Tarkoitus oli ottaa koko perhe mukaan, niin minä ainakin oletan.

Roomassa on kunnan puolesta toivottu että Obaman käynti Colosseumilla aiheuttaisi sen että hän tarjoutuisi avustamaan Colosseumin korjauksissa sillä Colosseumi on hajoamispisteessä, eikä varoja ole, sillä Italia ja Rooman kuntakin ovat kärsineet taloudellisesta kriisistä jo pitkät ajat. On myyty hirvittävät määrät valtion ja Rooman kunnankin omaisuutta, laskettu kaikkien kansalaisten palkkoja ja eläkkeitä ja paljon paljon muuta. 

Tilapäinen pääministerikin, joka asetettiin virkaansa vain selvittääkseen taloudellista tilannetta, teki puoli vuotta ilmaista työtä vuorokaudet ympäri. Hänen jälkeensä asetettiin ns virallinen pääministeri virkaansa joka saa nyt sitten yrittää soutaa kotiin taloudelliset suunnitelmat yhdessä ministereidensä kanssa.

Rooman kuntakin on ollut jo kauan polvillaan eikä minkäänlaista valonpilkkua näy missään. Tilanne on todella vakava. Mutta italialaisilla ei ollut sydäntä pyytää lainaa EU:lta vaan hammasta purren ollaan yritetty selvitä tilanteesta hinnalla millä hyväänsä. Italialaiset ovat sitkeätä ja ylpeätä kansaa, se on tiedettyä.
 
Quanto sei bella Roma/ Kuinka kaunis oletkaan Rooma...joten lykkyä tykö.


Villa Tavernaa vahditaan aina

Barack Obama asuu USA:n suurlähettilään virka-asunnossa Villa Tavernassa Pariolin kaupunginosassa, mikä on Rooman kauneinta aluetta. Tämä Villa Taverna on ihastuttava rakennus, minkä ympärillä sijaitsee yksi Rooman suurimpia privaatteja puistoalueita. Ikävä kyllä siitä ei juuri nää mitään kadulta käsin, sillä alue on muurilla eristetty. Useampi päivä sitten kiellettiin autojen parkkeeraus suurella alueella Villa Tavernan ympäristössä. Bussit ja raitiovaunulinjakin on ollut seisoksissa pari päivää. 

Alueella asuvat ja töissä käyvät sanoivat että kun Amerikan presidentti tulee kylään, niin sillon putsataan ja siistitään aluetta, mutta muulloin ei juuri väliteä siivota katuja. Kokonainen lääkäritiimi ja leikkaussali on varattu Obamaa varten sairaalassa, jos nyt jotain sattuisi Obamalle.


Villa Taverna

Obaman mukana on myös USA:n ulkoministeri John Kerry, joka ei kylläkään kulje Obaman mukana Roomassa vaan omilla teillään. Campo dei Fiori ja sen ympräristö suljettiin liikenteeltä puoleksi vuorokaudeksi koska Kerry halusi aterioida ravintola Pierluigissa. Taksikuskit kertoivat ettei koskaan aikaisemmin ole Campo dei Fiorin aluetta suljettu liikenteeltä kun on tullut presidenttejä kaupunkiin. 


 Obama ja turvallisuumiehet Colosseumilla


 Obama oppaan kanssa




Itse USA:n suurlähetystö sijaitsee Via Veneton varrella ja sekin on suuri ja eristetty muureilla mutta sen toki näkee kadulta käsin.

Obama ehti tavata Paavin lisäksi Italian presidentin, pääministerin ja USA:n suurlähettilään ja ehkä joitakin muita henkilöitä.

USA:lla on luonnollisestikin myös Vatikaanin suurlähettiläs joka on nimeltään Ken Hackett. Suurlähtystö sijaitsee Aventinolla, Villa Domizziana'sa, Via delle Terme Deciane 26.

Tämä Obaman vierailu oli vain lämmittelyä sillä torstaina tulee Isobritannian kuningatar Elisabet Roomaan. Hän tulee asumaan melko varmasti Isobritannian suurlähetystössä Porta Pian luona, Via Venti Settembre. Isolla Britannialla on siinä suuri tontti muurien sisällä josta löytyy ihan oma huvilakin kuningattarelle. Outoa että Elisabet lähtee ulkomaille sillä hän on tehnyt harvoin ulkomaanmatkoja virkansa aikana. Kerrotaan että Elisabet tulee olemaan paavin rinnanlla pitkänä perjantaina pidettävässä Via Crusis (ristintie tapahtumassa= Via Dolorosa) Colosseumilla. 

Sen jälkeen alkaa tulla lisää muita kuininkaallisia kuten Hollaniin uusi tuore kuningas ja kuningatar  sekä pitkä liuta presidenttejä ja muita suurmiehiä ja naisia. 

Roomassa tulee olemaan 12. päivä suuri valtava mielenosoitus Italian hallituksen taloudellista politiikaa vastaan ja tämä mielenosoitus tulee sotkemaan paljon jo ennestää sotkuista Roomaa. Rooman mielenosoitukset saavat  yleensä noin miljona henkilöä mukaan, mutta Rooman poliisit osaavat hoitaa nämä mielenosoitukset. Koko päivän tulee kuitenkin likkenne olemaan keskikaupungilla pysäyksissä. 

Kaiken tämän lisäksi on Roomaan tulossa noin 7 miljoonaa pyhiinvaeltajaa 14-27. huhtikuuta välisellä ajalla. Vatikaanissa kanonisoidaan kaksi aikaisenpaa paavia sunnuntaina 27. päivä. Tämän kanonisoinnin takia nämä kuninkaalliset ja valtionpäämiehet tulevat Roomaan. 

Roomassa ei tule mikään toimimaan kuten tavallisesti muutaman viikon aikana, jos täällä nyt muutenkaan toimii mikään kovin luistavasti vaan kaikki tehdään sen mutkikkaimmaan mallin mukaan. Roomalaisille poliiseille nostan kyllä hattua. Tekevät mahdottoman hyvää työtä. Rooma on turvallien kaupunki, jos vaan ravaroo bussesi aja jnoissa taskuvarkaita. Mutta roomalaiset poliisit onnistuvat usein miten saamaan heidätkin kiinni, uskokaa tai älkää.

Mutta pääseehän täältä maaseudulle tai lähi kaupunkeihin kyläilemään. Minä täytän 65 vuotta ja minusta tulee eläkeläinen. Olen kovasti harkinnut muuttoa muualle. Tulen saamaan suurimman osan eläkkeestäni Ruotsista, joten Tukholma on ensimmäinen vaihtoehto, jota pidän kotikaupunkinani, tai Malmö, vaikka mieluiten muuttaisin Köpenhaminaan sillä Köpenhamina on mielestäni yksi maailman ihanimmista kaupungeista asua. Ehdottomasti. Roomaakin viihtyisämpi. Kesäkuun alussa lähdetään siellä käymään. Joten katsotaan...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia eläkepäiviä sinulle! Mielenkiinnolla odotan päivityksiä, vaikkapa pohjoismaista.
Marita

Donna Roomassa kirjoitti...

Kiitos paljon. Jos terveys vaan kestää niin annan kuulua jatkossa. Hyvää kevättä sinne päin!