keskiviikko 24. lokakuuta 2012

San Lorenzo in Lucina


Piazza San Lorenzo in Lucina


San Lorenzo in Lucina, Piazza San Lorenzo in Lucina

San Lorenzo in Lucinan kirkko on vuodelta 366 jaa. Lucina oli naishenkilö jonka kirkon paikalla sijainneessa kodissa alkuun kokoonnuttiin kristinuskon alkuaikoina. Sitä kutsuttiin nimellä Titulus  Sant Laurentii in Lucina. Kirkko on yksi maailman vanhimmista kristityistä kirkoista. 

Titulukset/alkukristillisen ajan kokoontumis- ja rukouspaikat sijaitsivat ykistyishenkilöiden kodeissa. Titulus Lucinae on yksi 25:stä roomalaisesta Titulosta. Titulus oli alunperin marmorista, puusta tai metallista valmistettu laatta joka asettiin alkuseurakunna kokoontusmipaikan oven ulkopuolelle. Laatassa luki tituluksen nimi. 

Tituli taas puolestaan tarkoittaa ensimmäisiä kirkkoja jotka rakennettiin tituluksen päälle tai sen ympärille. Toisin sanoen on yhtä oikein sanoa tituli kuin titulus.

Tästä samasta nimityskestä on sitten väännetty titoli/tituli joka tarkoittaa kardinaalielle jaettuja tittelikirkkoja, joista heillä on vastuu. Paavi jakaa kullekin kirkolle oman kardinaalin, joka sitten saa oman tittelikrikon vastuulleen.

Saksalaiset arkeologit löysivät vuonna 1983 kirkon alta 23x20 metriä ison salin joka on aikoinaan sijainnut katutasolla. Se on  toiselta vuosisdalta ja näin  ollen vanhin kristillinen kirkko. Samalla löydettiin myös baptistero, kastekappeli, myös se vanhin kaikista. Kaikkien näiden Tituloiden päälle rakenenttiin sittemmin kirkkorakennus kun kristinusko sallittiin Rooman valtakunnassa vuodesta 325 jaa eteenpäin.


San Lorenzo in Lucina, Piazza San Lorenzo in Lucina, Via del Corson sivukatu

 Avoinna kello 8.00-20.00 kaikkina viikonpäivinä.

Tähän basilikaan on haudattu monta arvovaltaista henkilöä, kuten la principessa Elvina Pallavicni, tyttö nimeltään Medici es Vascello. Tämä rouva Elvina Pallavicini oli elinaikanaan ns Balck Nobility/musta aateli, korkea-arvoisin aatelisrouva koko maapallolla. Tähän korkea-arvoiseen aatliskaartiin kuului ja kuuluu vieläkin aatelissuvut kuten mm Colonna, Massimo, Orsini, Pallavicini, Borghese, Odelscalchi, Ludovisi, Savelli, Caetani, Aldobrandini ja Conti. Elvina tytär ja kaksi hänen poikaansa asuvat täällä viinitilallaan nykyään,vaikka Marialla on oma asuntoja toimisto Roomassa silloin kun hän on siellä käymässä. Maria on erittäin aktiivinen yhteiskunnassa ja tekee paljon hyväntekeväisyys työtä.

Nämä mustaan aateliin kuuluvat ovat ikkänkuin ruhtinaita arvoltaan sillä heillä on ollut omia ruhtiaskuntia ympäri Italiaa. He kaikki ovat Italian kansalisuuden lisäksi myös Vatikaanin kansalaisia.


Kirkon esihalliin, portikkoon, on kerätty löytöjä alueelta


Gabriele Fonsecan pysty jonka on Bernini valmistanut


Kirkko on pyhitetty Pyhälle Laurille/Sant Lorenzolle. Hän kuoli marttyyrikuoleman vuonna 258. 

Inredning San Lorenzo i Lucina 02.jpg

Ranskalainen taidemaalari barokin ajalta Simon Vouet muutti Roomaan vuonna 1613. Hän on koristellut kirkkoa kauniilla maalauksillaan. 

Simon vouet, volta con vita di maria, 10 sposalizio 2.JPG

Simon Vouet, en gång med livet maria, 01.jpg

Simon vouet, volta con vita di maria, 06 angeli.JPG

Simon vouet, volta con vita di maria, 10 sposalizio2 visitazione.JPG

Simon Vouet, en gång med livet maria, 03 födelse - copia.jpg

Simon vouet, volta con vita di maria, 09 san luca.JPG

Inredning San Lorenzo i Lucina 03.jpg


File:SanLorenzoLucina-Altare02-SteO153.jpg

Pääalttarin taulu on Guido Renin kuuluisa maaalaus "Kristus ristillä". Alttarin alla lepää useampien pyhimysten reliikkejä kuten paavi Pontianuksen jälkeenjäännökset.



Kirkon julkisivu on peitetty korjauksia varten. Tältä se näytti marraskuussa 2011. Ruotsalaiset arkeologit ovat Svenska Institutet'in laskuun tutkineet kirkon alla olevia tiloja jo usemman vuoden ajan. Sitä ennen italialaiset ja saksalaiset arkelogit olivat jo löytäneet Titulus Lucinae'n, sen asunnon joka kuului Lucinalle.


Kirkon vahtimestari kuvassa mukana. Kirkon vahtimestarit eivät aina ole kovin ystävällisiä herroja mutta tämä vahtimestari on lempeä mies.


San Lorenzon/ Pyhän Laurin halstari, jossa hänet poltettiin roviolla. Täältä voit lukea lisää.



Madonna delle grazie, xvi secolo.JPG

San Lorenzo in Lucina, inre 01.jpg


File:Colonna - san Lorenzo in Lucina - tomba di Poussin 01014.JPG

Ranskalainen taidemaaalari Nicolas Poussin on haudattu kirkkoon

File:ReliefSLorLuc.JPG

Pietro Teneranin valmistama hautamusitomerkki Clelia Severinin muistoksi vuonna 1825. Clelia kuuluin ns famiglia nobili romagnole, roomalaisen korkea aateliin jonka useita jäseniä on haudattu juuri tähän kirkkoon.



Pyhää Laurentinusta juhlitaan 10 päivä syyskuuta. Kuvassa oleva Laurentiuksen reliikki pidetään esillä Sant'Annan kirkossa Vatikaanissa joka vuosi Laurentinuksen muistopäivänä.







Ciampini ja lähinnä kuvassa Antico Caffé Vitti.

Kahvila baari Ciampini on Rooman suosituimpia kahviloita. Täällä istuu niin ministerejä kuin muitakin virkamiehiä ja varakaampias roomalaisia, tavallisia roomalaisia turistein joukossa. Lähettyvillä sijaitseva Italian parlamentti aiheuttaa sen että tänne tulee parlamentin jäseniä ja virkamiehiä pitämään pausea iltapäivällä.

Hieman kallis paikka mutta jäätelö on erittäin hyvää ja hintansa väärti. Ciampinissä on aina tungokseen asti väkeä, varsinkin kello 18 jälkeen kun täällä tarjoillaan aperitivoa, mikä on tyypillinen tapa Roomassa ja muuallakin päin Italiaa ennen päivällistä tarjoilla aperitivoa. Se toimii niin että ostetaan juoma ja sitten siihen samaan hintaan saa syödä buffeesta. mitä talo tarjoaa. Täällä Ciampinissa tulee tarjoilija pöytiin lautaset täynnä herkkuja. Juoman hinta on luonnollisestikin hieman korkeampi kuin mitä se olisi ilman buffeeta. 


Louis Vuitton Rome Etoile
Vuitton löytyy myös Via Condottin varrelta.

Piazza San Lorenzo in Lucinan torin reunalta löytyy joitakin kalliita kenkäkauppoja ja myös muotihuone Saint Laurent'in myymälä. Christian Loubotinilla on myös myymälä täällä.

Lähettyviltä löytyy paljon vaatetusalan liikkeitä ja tunnettujen muotihuoneiden myymälöitä. Melkein kulman takaa Via dei Corson ja Largo Goldonin kulmalla sijaitsee Italian tunnetuimman muotihuoneen Fendin suuri myymälä. Pidän Fendin erikoisesta  tyylistä. 

Aluelta löytyy  mm Hennes & Mauriz, jonka myymälöitä löytyy vähän sieltä sun täältä ympäri Roomaa.  Toinen samantyyppinen liike, espanjalainen Sara löytyy myös nurkilta.

Muita tunnettuja muotihuoneita on Michael Kors ja Dolce & Gabbana. Via dei Condottin kadun varressa ja sen ympäristössä on vain muotihuoneita vi eri vieressä.



Kirkon alla on arkeologit kaivelleet monet vuodet.







lauantai 20. lokakuuta 2012

Pietro Perugino/Pietro di Cristoforo Vannucci

Fil: Pietro Perugino 031.jpg

Pietro Perugino/Pietro di Cristoforo Vannucci 1448-1523

Hän oli kotoisin Umbriasta, Citta della Pieve'stä ja hän kuoli Fontignano'ssa, Perugian lähellä. Perugia on Umbrian "pääkapunki" ja siitä hänelle lisänimi. Hän oli yksi umbrialaisen maalaustyylin ehdottomin mestari, siitäkin huolimatta että Peruginoa huomattavsti nuorempi mestari Michelangelo loukkasia arvostelelssaan Peruginoa molempien tehdessä yhdessä töitä Roomassa. 

Pietro Perugino oli ystävä samanikäisen taidemaalarin Luca Signorellin kanssa joka syntyi Arezzossa. Signorelli on myös umbrialaisen taidekoulun suuria mestareita rinta rinnan Peruginon kanssa. Rafael luetaan myös umbrialaisiin suuriin mestareihin vaikka hän oli naapurimaakunnan poikia, syntynyt Urbinossa, mutta opiskeli Peruginon verstaassa Firenzessä ja kulki ainakin alkuun Peruginon mukana. Rafael ehti kuolla kolme vuota ennen oppi-isäänsä.

Peruginon muutettua Firenzeen hän opiskeli maalaustaitoa paikallisen mestarin Andrea del Verrocchion vertsaassa jossa kävi myös Leonardo da Vinci. Verrocchio oli monitaitoinen mies jolta da Vinci oppi monipuolisia taitoja.

Fil: Perugino Keys.jpg

Pietro Peruginon kuuluisin maalaus löytyy Sikstiiniläisestä kappelista Vatikaanissa. Kuvassa Kristus antaa avaimet Pietarille. Mahtavaa symbolikkaa Peruginolta. 

Virtuaalinen kierros Sikstiiniläisessä kappelissa. Sikstiiniläisen kappelin mestariteokset putsattiin vastikään. Työ vei 20 vuotta!!! Vuonna 1999 avattiin kappeli uudessa puhtaassa väriloistossaan. Ei ihme että sinne on ollut jatkuvasti pitkät jonot.

Webb Galleria Peruginon töistä.

Pietro  Perugino johti sikstiiniläisen kappelin  seinäfeskojen maalaamista 1482-1483. Hänen alaisinaan toimivat Sandro Botticcelli, Domenico Girlandaio, Luga Signorelli ja Cosimo Rosselli.


Pinacoteca Vaticana

Pinacoteca, taidegalleria, Vatikaanin museossa, heti sisäänkäynnistä vasemalle. Sieltä löytyy joitakin Peruginon maalauksia. Pinacoteca on uudempi osa Vatikaanin museota. Sen perusti paavi Pius XI vuonna 1932. Se käsittää viisitoista huonetta ja siellä on kaiken kaikkiaan noin 450 taidemaalausta. Suurimman salin on Rafael saanut. Peruginon maalaukset löytyy huoneesta numero 7.

File:Pietro Perugino cat41b.jpg

Pietro Perugino, Pinacoteca Vaticano

File:21 Estancia del Incendio del Borgo (Bóveda).jpg

Rafaelin huoneissa, Stanze di Rafael, on seinämaalaukset maalannut Rafael yksikseen. Mutta toisen huoneen kattomaalaukset ovat Pietro Peruginon maalaamat ja ne halusi Rafael säilyttää, sillä olihan Perugino Rafaelin opettaja.

File:Perugino, volta stanza incendio di borgo 01.jpg


Fil: Pietro Perugino cat13d.jpg

Pietro Perugino. Mooses lähtee Egyptistä, sikstiiniläinen kappeli

Fil: Perugino, battesimo di cristo 01.jpg

Battesimo de Cristo, Kristuksen kaste, Pietro Peruginon hieno kuvaus

Fil: Pietro Perugino 005.jpg

Pietro Perugino, alttaritaulu Torlonian sukukappelista, nykyään Villa Albanin museossa, Via Salaria 92, muiden Torlonia suvun taulujen kanssa. Torlonia kokoelma on näkemisen arvoinen. Torloniat omistavat vieläkin osan  Villa Albanina. Huvilan patsaista useimmat siirrettiin Torlonia museoon, Via della Lungaran varrelle. Torlonian suvulla oli paljon isompikin huvila, Villa Torlonia, Via Nomentanon oikealla puolen, ei siis kaukana Villa Albanista,  ja siellä on myös museo. Huvila Torlonian puisto ja huvilakin ovat kunnan omistamia ja avoinna kaikille. Torlonian suvulla oli palatsi Via della Lungara 3, jossa on myös museo. Torlonian suvulla oli palatsi myös Vatikaanin kyljessä.

Villa Albani, Via Salaria 92,  taidenäyttely avoinna tiistaista-sunnuntaihin kello 9.30-15.00. Ilmainen sisäänpääsy!


 Vatikaanin Museo

torstai 18. lokakuuta 2012

Rooman metrolinjat

File:Stazione di Roma Termini 1956.corr.jpg

Huom! Pitää ottaa huomioon että liikenteessä on saatettu ajan kanssa tehdä muutoksia, joten parasta tarkistaa tämän hetkinen tilanne.

Terminin rautatieasema vuonna 1956. Vasemmalla ja kuvassa edessä  on pätkä Servianuksen kaupunginmuuria vielä tänäkin päivänä jäljellä. Termini oli hieno arkkitetuurinen luomus kun se avattiin. Mutta liikenne oli paljon hiljaisenpaa kuin nykypäivänä. Terminin rautatieasema valmistui vuonna 1862 jolloin avattiin kaksi rautatielinjaa, toinen Stato Pontificio (=Kirkkovaltio) ja toinen Frescatiin kulkeva linja. Asemarakennuksen suunnitteli Salvatore Bianchi.


Kuvassa alkuperäinen julkisivu ennen uuskorjauksia.

Nykyään rauatieasemalta lähtee  päivittäin noin reilut 800 junaa ja puoli miljoonaa henkilöä kulkee aseman kautta päivittäin. Terminin asemalla kohtaa pitkänlinjan junat ja osa paikallisjunista. Italian 13 suurinta rautatieasemaa kuuluu samaan yhtiöön, Grandi Stazionei SpA, josta 60 % omistaa valtio ja loput useammat suuret firmat.

Asemalle saapuu myös Leonardo Expressen juna Fiumicinon lentokentältä sekä bussit niin Fiumicinosta kuin Ciampinon lentokentiltä. Raitiovaunulinjoilla 5 ja 14 on päätepysäkkinä Terminin rautatieasema. Terminin edustalla on suuri bussiaukio josta kulkee pitkä liuta busseja ympäri Roomaa. Roomassa on vain kaksi metrolinjaa A ja B ja ne kohtaavat toisensa ainoastaan Termini asemalla. Vasta äskettäin avattiin  lyhyt B1 sivulinja.

Asema on avoinna kello 04.30- 01.30. Yöllä suljettu siis kolme tuntia mutta asemaa vartioidaan kameroiden avulla sisältä ja ulkoapäin vuorokudet ympäri. Asemalta löytyy kaksi pankkifiliaalia, posti ja kaksi apteekkia. Kymmenen bankkiautomaattia löytyy asemalta myös. 

Kaksitoista eri autovuokraamoa löytyy aseman tiloista. San Raffaelen diagnostinen keskus jossa voi ottaa laboratoriokokeita. Kuntosalikin on olemassa. Hotellivaraustiski, matkatavarasäilöntä, infotiski, löytötavaratiski, neljä parkkitaloa, sosiaalinen apukeskus, liikuntavammaisten apukeskus, kahviloita, ravintoloita ja shopping, shopping, shopping...

Terminin vaatetusmyymälät tarjoavat hyvät valikoimat laatuasusteita sekä laukkuja ja kenkiä. Kirjoja ja kauneudenhoitovälineitä ja lasten asusteita. 

Kuusi ruokatavaramyymälää. Naisten alusasusteita myy usemapikin myymälä kuten Calzedonia, Golden Point, Intimissimi, Benetton ja Yamamay.

Seitsemän naistenvaatetusliikettä, kolme urheluasusteliikettä, kameraliikkeitä, tupakkakauppoja, miestenasuteita, optikkoja, kukkakaupoja... 
Oikeastaan täältä ei puutu yhtään mitään.





Metrolinjat ja  vihreällä merkattu uusi metrolinja, joka ei ole vielä aivan valmis. Alkaa kulkemaan joskus 2014-2015, jos vielä silloinkaan...


Metrolina A:n pohjoinen päätepysäkki on Battistini joka sijaitsee Rooman 19. kaupunginsoassa. Seuraavat aemat ovat Cornelia ja Baldo degli Ubaldi. 

Seuraava pysäkki on Valle Aurelia. Asemalla kohtaa myös paiallisjunan FR 3 joka tulee Viterbosta ja jonka toinen päätepysäkki sijaitsee Ostiensessa.

Sitä seuraava pysäkki on nimeltään Cipro. Tämä asema toimii myös Vatikaanin museon pysäkkinä, vielä toistaiseksi. 

Seuraavat pysäkit ovat Ottaviano ja Lepanto. Ottaviano oli aikaisemmin metrolinjan A päätepysäkki. Pysäkiltä voi kävellä Vatikaaniin. Asemalle ollaan suunniteltu uuden  metrolinja C:n päätepysäkkiä. Linja C:n piti olla valmis jo vuonna 2011. Ehkä vuonna 2013 saadaan linja käyntiin.


Flaminion metropysäkki sijaitsee aivan Piazza del Popolon pojoispuolella kaupunginmuurin takana. Raitiovaunulinja 2 kohtaa metron Flaminion asemalla. Raitiovaunulinja 2 kulkee Piazzale Flaminion ja Piazza Mancinin väliä. Asema on myös päätepysäkki Viterbosta ja Civita Castellanasta tuleville junille. 


Piazzale Flaminio, Roma-Viterbo junan pääteasema


Piazzale Flaminiolla on portti Villa Borghesen alueelle. Bussi 491 Piazzale di Porta Pian kautta Tiburtinan metro ja juna-asemalle. Bussi 160 kulkee Pincion puiston kautta alas keskipaupungin Piazza Venezialle ja siitä suoraan etelään Via Cristofo Colomboa pitkin Tormaranciaan.

 

Piazza Spagnan metroasema sijaitsee Espanjalaisten portaitten alla, hyvin syvällä kalliossa. Metron sisäänkäynti löytyy kapealta kujalta, Vicolo del Bottino, Espanjalaisten portaiden vasemmalta puolen, kun kasvot on portaita kohden. Toinen sisäänkäynti on kaupunginmuurin toisella puolen Porta Pincianan luona.


Seuraava pysäkki on vasta Piazza Barberinillä josta on lyhyt  kävelymatka Fontana di Treville. 

Piazza Repubblican metroasemalle on kaksi sisäänpääsyä ja molemmissa on hyvin pitkät ja jyrkät rullaportaat.


Sitten ollaankin jo Terminillä. Tämä on ainoa pysäkki jolta voi vaihtaa Metrolinalle B. 


Vittorio Emanuelen pysäkki sijaitsee samannimisen puistoalueen alla. Seuraava asema on Manzonin pysäkki.


San Giovannin pysäkki on kätevä kun haluaa käydä katsomassa kaunista San Giovanni in Lateranon basilikaa. Metrosemalta on käveltävä kaupunginmuurin sisäpuolelle jotta löytää basilikan heti siinä vasemmalla kädellä. Piazzalta lähtee myös suora 713 kilometriä pitkä Via Appia Nuovan tie joka kulkee Via Appia Antican itäistä puolta. 

Seuraavat pysäkit ovat Re di Roma ja Ponte Lungo jossa kohtaa kaksi paikallisjunaa FR1 joka kulkee Orten ja Fiumicinon  lentokentän asemien väliä ja FR 4 Rooman ja Civitavecchian väliä. 

Seuraavana ovat asemat Furio Camillo ja Colle Albani jolta pääsee Appia Anticaan. Tämä reitti ei ole kuitenkaan se tavallisin  Appia Anticalle.


Porta Furban asema joka sijaitsee Via Tuscolan varrella

Seuraavat asemat ovat Numino Quadrato, Lucio Cesto, Giulio Agricola ja Subacusta.

 

Cinecittan asema. Cinecitta on Italian filmiteollisuuden keskus


Anagninan asema on päätepysäkki josta pääsee bussilla muutamassa minuutissa Ciampinon lentokentälle. Asema on myös FR4 Rooma- Albano, Rooma- Velletri ja Rooma-Frascati paikallisjunien päätepysäkki.



Rebibbian asema koillisessa Roomassa, Via Tiburtinan varressa


Ponte Mammolon asema Via Tiburtinan varressa  on liikenneristeys ja itäisen Lazion alueen bussien päätepysäkki. Täältä pääsee esimerkiksi bussilla Tivoliin.
Seuraava asema on Santa Maria del Sioccorso  joka on saanut nimensä saman nimisen kirkon mukaan. 


Pietralatan asema

Seuraavat asemat ovat Monti Tiburtini, Quintiliani ja Tiburtina. 


Tiburtinan asema on uudesti rakennettu valtava kolossi. Asema on niin iso että se on kuin oma kaupunkinsa. Sieltä ei puutu yhtään mitään. Asemalla on oma kirkkonsakin. Asema on avoinna yötä päivää joten siellä voi shoppailla vaikka keskellä yötä. Tiburtinan asemalta lähtee useimmat pitkänlinjan bussit ja junat. Tarkoitus on siirtää kaikki Roomasta lähetveät junat Tiburtinaan ja rakentaa Terminin rautaieasema ja koko sen ympäristö uudestaan. Seuraavat asemat ovat Bologna, Policlinico, Castro Pretorio ja Termini. 



Cavourin asema 





Colosseumin metroasemalla on useampi sisään- ja uloskäynti 



Circo Massimolla on kaksi sisään-ja uloskäyntiä 



Piramiden asema



Garbatella



San Paulon asema, lähellä San Paulo Fuori le Muran basilikaa



Marconin asema



EUR Magliana



EUR Palasport



Eur Fermi



Laurentinan asema