sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Piazza di Monte Citorio


 Piazza di Monte Citorio, Palazzo Montecitorio, 
Italian parlamentin alahuone

Colonnan kaupunginosassa, keskellä Roomaa, Piazza di Monte Citoriolla, seisoo iso rakennus nimeltä Palazzo Montecitorio, joka on Italian kaksikamarisen edustajainkammmarin alahuone, Camera dei Deputati, siis Italian eduskunnan alahuone. Piazza sijaitsee Piazza Colonnnan ja Via degli dei Vicarion kadun välisellä alueella. Piazza Colonnan puolella seisoo Palazzo Chigi, joka on Italian pääministerin residenssi. Konseljipresidentti/presidente del consiglio ovat Italian pääminiserit viralliselta nimeltään. 

Muuten...tällä hetkellä Italian pääministeri Giuseppe Conti ei kuulu mihinkään puolueeseen. Eikä siitä ole kauaakaan kun Italian pääministerinä istui virkamies Mario Monti, yksi EU:n viisaimmista talousmiehistä. Hän ei ottanut lainkaan palkkaa työstään. Hänellä oli vain yksi päämäärä, parantaa Italian valtion taloutta. Hän laskeskeli kaksi vuotta melkein kellon ympäri, kävi hotellissa nukkumassa ja taas alkoi laskeskella. Näyttää siltä näillä näkymin, että politikkojen on mahdottomuus prantaa taloustta yksistään jo Italian valtavan korruption takia. Ei-laillisia keinoilla saadaan rattaat aina pyörimään. Esimerkiksi äärioikeistolaisen Lega puolueen puolueenjohtaja Salvini on saanut varoja Venäjältä. Hän jopa niillä lupasi kustantaa kaikille köyhille peruselatuksen. 

Parlamentti koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista, jotka yhdessä valitsevat myös presidentin. Edustajainhuoneeseen kuuluu 630 jäsentä ja senaattiin 315 senaattoria. Lisäksi tietyt henkilöt, kuten entiset presidentit, pääsevät loppuiäkseen senaatin jäseniksi. Virallisesti Italian parlamentti koostuu alahuoneesta ja ylähuoneesta, käytännössä Italiassa on kaksi erillistä parlamenttia. Edustajainhuoneella ja senaatilla on nimittäin samanlainen tehtävänkuva, esimerkiksi lakialoitteen pitää läpäistä molemmat kamarit astuakseen voimaan ja maan hallituksen tulee nauttia molempien kamarien luottamusta. Italiaksi järjestelmää kuvataan termillä bicameralismo perfetto/ täydellinen kaksikamarisuus.

Italian politikkaa ei edes kannata yrittää ymmärtää, sen verran erilaista se on kuin mihin me ollaan totuttu pohjoismaissa. Italia valtionakin on täysin erilainen kuin Suomi. Ei siis ihme että päätöksiä ja uudistuksia on Italiassa vaikea saada lävitse. Italiassa on kamalan paljon puolueita, uusia syntyy kaiken aikaa ja entisiä häviää pois. Ennen vaaleja lyöttäytyy puolueet erilaisin 'pakteihin', mutta vaalien jälkeen usein nuo paktit jo hajoitaan. Äänestäjillä ei ole pientäkään haisua siitä minkälainen tillanne vaalien jälkeen tulee olemaan.

Italia oli 1800-luvulla jakautunut useisiin pieniin itsenäisiin herttuas- ja ruhtinaskuntiin. Italian valtion yhdistäytyminen tapahtui pitkällä ajanjaksolla vuosina 1848-1870. Italia on siis nuori yhdistynyt valtio, joka jakaantuu vieläkin 20 erilliseen alueeseen, jotka ovat Italian  ylimmän tason hallinnollisia alueita. Niille myönnettiin osittainen autonomia vuoden 1948 perustuslaissa. Alueet perustuu suurelta osin entisiin herttuas-ja ruhtinaskuntiin. Viidellä niistä on erityinen itsehallintoalueen asema syystä että niissä on aina elänyt erilaisia vähemmistöjä, jollaisia on historiallisesti erittäin paljon Italiassa.

Jokaisella alueella on vaaleilla valittu valtuusto sekä presidentin (ital. Presidente della Giunta regionale) johtama hallitus. Aluehallinnon instituutiot vastaavat toiminnaltaan valtakunnallisen tason instituutioita. Ovat tavallaan kuin omia maita Italian valtiossa.

Hallintoalueet jakaantuvat sitten puolestaan maakunniksi/provincia ja metropolikaupungeiksi/città metropolitana. Maakuntia on 93 ja metropolikaupunkeja 14. Kuntia Italiassa oli vuoden 2017 alussa 7983.


Piazza del Parlamento

Muualla päin maailmaa ovat eduskunnan ja hallituksen rakennukset usein hieman sivummalla, mutta Roomassa kaikki hallinnolliset rakennukset sijaitsee sikin sokin siellä täällä erittäin keskeisillä paikoilla. Roomassa on valtiollisia, kunnallissa ja maakunallisia rakennuksia. On ministeritöitä ja virkamiesrakennuksia. Vartiokopit siellä täällä katujen risteyksissä muistuttaa kansalaisia siitä että lähettyvillä on hallinollisia raknnuksia.

Seuraava korttelistokin paltsita länteen päin suurelta osin kuuluu edustajainhuoneelle. Olen kertonut siitä korttelistosta Santa Maria della Concezione in Campo Marzion kirkon yhteydessä.


Piazzalla seisovaa obeliskia kutsutaan nimellä Solare 

Torilla seisova obeliski on valmistettu 600-luvulla. Se on tuotu Heliopolista Egyptistä Roomaan 500 luvulla eaa, kuten useimat Roomasta löytyvät obeliskit. Obeliski on 21 metriö korkea, 33 mertiä jos lasketaan jalusta mukaan. Keisari Augustus käski laittaa obeliskin keskelle Campo Marziota/Campo Martiusta. Obeliski hajosi maanjäristyksessä 800-luvulla. Paavi Sixtus V käski kasata obeliskin osat kasaan 1500-luvulla ja asettaa paloista koottu obeliski Piazza del Parlamentolle, Palazzo Montecitorion eteen.


Solare obeliski palatsin edustalla

Palatsi rakennettiin 1650 luvulla. Gian Lorenzo Bernini suunnitteli sen. Carlo Fontan kuitenkin lopetteli sen. Rakennus on tehty barokin tyyliin. Palatsin salien seinillä on runsaasti taidetta. Palatsia näytetään oppaan mukana silloin tällöin.


 Pääsisäänkäynti Camera di Deputatin rakennukseen

Torille ei kulje busseja eikä muitakaan julkisia kulkuneuvoja. Parhaiten tänne löytää kävelemällä Piazza Venezialta Via del Corsoa pitkin kohti pohjoista ja Piazza Colonnan kohdalla voi sitten poiketa vasemmalle. 

Parlamentin takana (liekkö etupuoli vaiko takapuoli, vaikea sanoa) Piazza del Parlamento nimisellä kadulla on yhdensuuntainen liikenne. Sillä puolella on erittäin rauhallista. Mukava ja viihtyisä kahvila ja ruokapaikka Caffetteria Al Parlamento on suositeltava levähdyspaikka.

Via del Corson 1,5 kilometriä pitkä katu on yksi Rooman pääkaduista. Se kulkee suoraan Piazza Venezialat pohjoiseen päin. Vai del Corson katua on hyvä käyttää 'suunistuskatuna' Rooman keskustassa. Katu ikään kuin jakaa keskikaupungin kahtia itäiseen ja läntiseen puoleen. Piazza  Montecitorio sjaitsee sen läntiellä puolella, aivan keskellä kaupunkia.


Largo Chigi ennen vanhaan vuonna 1925


Largo Chigi nykyään. Tuo kirkko tuossa on nimeltään Santa Maria in Via. Kirkon nimi viittaa tiehen. Ja melkein keskellä tietä se seisoo vieläkin.

Kovin lähelle Palazzo Montecitoria ei julkisilla kulkuvälineillä pääse. Via del Corson itäisellä puolella sijaitsee Largo Chigi, jossa pysähtyy paljon busseja, jotka ajaa itään päin,  kuten 51, 52, 53, 62, 63, 71, 80, 83, 85, 117, 119, 160, 492 ja useita yöbusseja. Tämä on yksi Rooman suurmmista liikenneristeyksitä. Se pohjoispuolella sijaiste Pizza di San Silvestron suuri aukea tori, joka on ikuiset ajat toiminut kaupungin keskeisimpänä liikennesolmuna. Nykyään torilla ei ole enää bussilaitureita, mutta Largo Chigin ja Piazzan välissä kulkee lyhyt kadun pätkä, Piazza San Galudio, jossa pysähtyy kaikki nuo edellä mainitut bussit silloin kun ne ajaa toiseen suuntaan, siis länteen ja pohjosieen päin. 

San Silvestron torilta löytyy takseja ja kioski, josta voi ostaa bussilippuja. Torin reunalle onilmestynyt aivan viime iakoian Ikean Pop-upp-store. Ruotsissa ei Ikealla ole lainkaan pop-upp-storeja vaan niitä löytyy vain ulkomailta. Butiikkien niminä käytetään huoneen nimiä, esm Ikea keittiö tai Ikea makuuhuone,  Köpenhaminssa oli mm Ikea-ruoka. jne. 

Italian parlamentissä istuu 630 edustajaa, joista 12 on ulkomailla asuvaa italialaista. Italian parlamentti on "täydellinen kaksikamarinen järjestelmä", missä sekä ylä- että alahuoneella on samat valtaoikeudet. Lakien hyväksymisen lisäksi parlamentin tehtäviin kuuluu hallituksen toiminnan valvominen. Italia on parlamentaarinen demokratia, missä hallituksen tulee nauttia parlamentin molempien kamarien luottamusta. vaalilain muutoksen myötä edustajainhuoneen paikoista 1/3 jaetaan käyttäen enemmistövaalitapaa ja 2/3 paikoista jaetaan suhteellista vaalitapaa käyttäen.

Italialainen politiikka on melkein täysin käsittämätöntä ulkopuolisille. osittain se johtuu siitä että Italia jakautuu itsehallinollisiin regioneihin joilla on omat parlamentiinsa ja jopa omia paikallisia lakeja. Tämä on historian perintöä, siltä ajalta kun Italia jakautui aatelisten herttuas- ja kreivikuntiin ja Kirkkovaltiokin omisti suuria alueita sieltä täältä Italiasta.


Solare




















Marcus Aurelion kolonna on yksi Rooman upeimmista kolonnoista. Kolonna valmistettiin vuonna 180 eaa, keisari Marcus Aurelion kuoleman jälkeen. Colonnan kaupunginosa on saanut nimensä tästä Marcus Aurelion kolonnasta. Italissa on myös Colonna niminen aatelissuku, jotka ottivat sukunimensä Albanon järven alueella sijaistevasta  linnakkeesta nimeltä la Colonna. Colonnat ovat yksi Italian arvovaltaisimmista aatelissuvuista. Suku oli erittäin mahtava  jo keski- ja renesanssinin ajoilla. Suku oli Spoleton herttuassuku, jonka perusti langobardit. 

Rooman maaseudulla he sotivat Orsinin aatelissuvun kanssa alueiden vallasta. Molemmat suvut rakensivat sinne sun tänne Rooman maaseudulle linnakkeita, joissa oli korkeat vartiotornit. Pahimmat tappelut käytiin 1300-luvulla, koska siihen aikaan paavit asuivat Ranskassa Avignonissa. Kuitenkin Colonnan suvun pahin vihollinen oli Bendetto Caetani, josta tuli paavi vuonna 1294. 

Osa Colonna suvusta pakeni Ranskaan. Vuonna 1417 nousi Oddone Colonnan paavin istuimelle. Häenstä tuli paavi Martino V/Martinus V.

Colonnan suku asuu nykyään Roomassa Palazzo Colonnassa, Via della Pilotta 17. Palatsissa sijaitsee nykyään myös upea taidegalleria. Suvulla on suuri maatila Casal Nocetossa Piemontessa, Alessandrian provinssissa. Colonnat viljelee täällä mm viinejä. Alessandrian provinssissa sijaitsee useita suuria viiniviljelmiä. Provinssi on elegantti alue. Tutustumisen arvoinen alue, kuten koko Piemonten regione. Tämä luoteinen alue Italiasta on erittäin hyvinvoivaa aluetta.

Colonnat omistivat aikoinaan koko tämän Colonnan kaupunginosan maa-alueet ja myös alueen, jossa keisari Augustuksen Mausoleumi sijaitsee. Suku on nykyään jakautunut neljään herttuaslinjaan ja kolmeen ruhtinalliseen sukulinjaan, joista yksi linja on yhtynyt Barberinin suvun kanssa. Heidän tiluksensa sijaitsee Palestrinassa, Roomasta noin 30 kilometriä kaakkoon. Colonna niminen taajama löytyy  läheltä Palestrinaa. Pallavicinin suku omistaa myös suuren maatilan aluella. 





Palazzo Montecitori seisoo Piazza di Monte Citorian torilla. Pitkää suoraa Via del Corson katua kulkiessa pohjoiseen päin tulla tupsahtaa Piazza Colonnalle, joka on Piazza Montecitorin jatke tavallaan. Torilla seisoo upea Marcus Aureliuksen kolonna. 


Palazzo Montecitorin edustajainkammari 

Italian edustajainhuone/Camera dei Deputati on Italian parlamentin alahuone. Edustajainhuoneessa on 630 jäsentä, jotka valitaan viiden vuoden välein järjestettävissä vaaleissa ellei parlamenttia hajoteta ennen tätä. Vaaleissa voivat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet kansalaiset, mutta perustuslain mukaan edustajainhuoneen jäsenen on oltava vähintään 25-vuotias. Vuodesta 2006 lähtien ulkomailla asuvat Italian kansalaiset ovat valinneet 12 jäsentä edustajainhuoneeseen.

Italian parlamentti on "täydellinen kaksikamarinen järjestelmä", missä sekä ylä- että alahuoneella on samat valtaoikeudet. Lakien hyväksymisen lisäksi parlamentin tehtäviin kuuluu hallituksen toiminnan valvominen. Italia on parlamentaarinen demokratia, missä hallituksen tulee nauttia parlamentin molempien kamarien luottamusta. Edustajainhuone osallistuu myös Italian presidentin valintaan seitsemän vuoden välein pidettävässä vaalissa, missä edustajainhuoneen, senaatin ja paikallishallinnon edustajista koostuva ryhmä valitsee presidentin.

Viimeisimmän vaalilain muutoksen myötä edustajainhuoneen paikoista 1/3 jaetaan käyttäen enemmistövaalitapaa ja 2/3 paikoista jaetaan suhteellista vaalitapaa käyttäen.Enemmistövaali on vaalitapa, jossa valtio tai muu alue jaetaan vaalipiireihin siten, että jokaisesta vaalipiiristä valitaan vain yksi ehdokas. Valituksi tulee joko kussakin vaalipiirissä eniten ääniä saanut ehdokas (pluraliteetti) tai enemmistön kaikista äänistä saanut (majoriteetti), joista jälkimmäinen voi edellyttää useamman äänestyskierroksen järjestämistä. Suhteellinen vaalitapa on vaalitapa, jossa edustajat valitaan niin, että vaaleihin osallistuneen liittouman paikkamäärä on suhteessa liittouman ehdokaslistan yhteisäänimäärään. 


Piazza del Parlamento








 Cortile/sisäpiha

Tällä alueella sijaitsee paljon uskomattoman upeita palatseja, kun vaan pääsisi niihin sisään katselemaan. Rooma on muutenkin palatsien kotikaupunki. Täältä löytyy noin 300 palatsia. Palatsi on roomalainen keksintö. Alueelta on hajoitettu valtava määrä kirkkoja kun katuja alettiin rakentamaan.

Palatsi  Palazzo Ferrajoli, Piazza Colonna, on yksi esimerkki upeista palatseista. Palatsi on alunperin Pistoijasta kotoisin olevan aatelissuku Cancellierin palatsi.





Palazzo Chigi, hallituksen rakennus

Kun lähdetään itäänpäin Piazza Montecitorilta Via degli Uffuci del Vicarion kuja pitkin niin päädytään Piazza in Capo Marziolle. Ensin siinä on Santa Maria della Concezione in Campo Marzion kirkko, josta olen kertonut täällä aikaisemmin, heti sen takana tai jatkeena sijaitsee Camera dei Deputati Palazzo Valdina. Siis Italian parlanentin rakennus sekin. Samassa rakennuskompleksissa sijaitsee San Gregorio Nazianzenon kirkko, joka on suljettu ja on vain parlamentin käytössä.

Kuakan ei sijaiste myöskään Italian senaatti, siis parlamentin ylähuone. Se sijaistee Palazzo Madamassa, Piazza Madaman torin reunalla.Italian senaatti (ital. Senato della Repubblica) on Italian parlamentin ylähuone, joka koostuu 315:sta vaaleilla valitusta senaattorista ja korkeintaan kuudesta elinikäisestä senaattorista. Senaatin vaalit järjestetään viiden vuoden välein ja niissä voivat äänestää kaikki vähintään 25-vuotiaat Italian kansalaiset. Vaaleilla valittujen senaattorien on oltava vähintään 40-vuotiaita. Perustuslain uudistusyrityksistä huolimatta Italian parlamentti on "täydellinen kaksikamarinen järjestelmä", missä edustajainhuoneella ja senaatilla on samat valtaoikeudet. Hallituksen tulee nauttia sekä edustajainhuoneen että senaatin luottamusta, ja lakialoitteet tulee hyväksyttää molemmissa kamareissa.



Piazza Colonna puolella Via del Corson varrella on paljon muotihuoneiden butiikkeja ja luxus ostsogalleria Alberto Sordi



Giolittin jäätelöbaarissa, Via degli Uffici del Vicarion varrella saattaa tavata useita senaattoreja nauttimassa jäätelöä. Giolitti on Rooman herkkumesta numero uno. Jäätelöä ja kahviliepää on joka lähtöön. Kevyitäruoka-annoksiakin tarjoillaan. Monen sortin juomaa luonnollisestikin myös löytyy. Jäätelö on taivaallisen hyvää. Tämä on melko varmasti Rooman suurin jäätelöbaari, kahvila ja baari. Pitää musistaa että Italiassa pöytätarjoilu, ja jo pöytään istumimenkin,  tulee huomattavasti kalliimmaksi. Kannattaa juoda kahvit seisoaltaan ja ostaa jäätelö tuuttiin tai 'coppettaan' ja mennä ulos syömään. 




keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Mercato Trieste



Corso Triesten kaunis katu, Triesten kapunginosassa

Kuvassa vasemmalla Uuden Seelannin suurlähetystö ja tuossa isossa rakennuksessa sijaitsee eläkesäätiö, jonka edessä sijaitsee kaupungista päin tulevien bussien pysäkki. Kadun vastapuolella sijaitsee kaupunkiin päin kulkevien bussien 38, 88 ja 89 pysäkki. 



Pysäkin luonna sijaitsee nykyään Holy Union Sisters nunnaluostari. Aikaisemmin rakennuksessa sijaitsi ruotsalaisten katollispappien seminaari, joka muutti Uppsalaan. Tällä alueella sijaitsee lukemattomia nunnaluostareita, melkein vieri vieressä ja myös aivan mahdoton määrä suurlähetystöjä.

Kuvassa bussipysäkki Trieste/Trento jota käytin melkein päivittäin Roomassa asuessa. Tässä pysähtyy bussit 38, 88 ja 89, jotka ajaa Corso Triesteä pitkin. Lähellä psyähtyy myös raitiovanut 2, 3 ja 19 Viale Regina Margharetalla. 



Uuden Seelannin suurlähetystö

Toiseen suuntaan Via Nomentanalla pysähtyy bussit 62, 66 ja 82. Via Tagliamentolla, Via Nemorensellä ja Via Sebinolla kulkee bussit 63, 83 92 sekä 168 ja 310 lähellä Piazza Verbanoa. Erittäin vilkkaasti liikennöity katu on Via Salaria, ikivanha konsulääritie, jolla ei kulje busseja.

Sant'Angnese/Aannibaliolla ja Piazza Libialla pysähtyy metro. Roma Nomentanan asemalla, Triesten kortteliston perukoilla, pysähtyy paikallisjunat, joilla pääsee Orteen tai Fiumicinoin lentokentälle. 

Bussilla 82 pääsee Roomasta Terminin rautatieasemalta tänne Roma Nomentanan asemalle. 




Alueella sijaitsee runsaasti toinen toistaan kauniimpia rakennuksia.

Triesten alueella sijaitsee jonkin verran ravintoloita ja joku kahvilakin, mutta muuten myymälöitä on alueella vähän. Paikka paikoin Corso Triesten varrelle on kasaantunut myymälöitä vieri viereen. Mutta juuri tässä Corso Triesten kadun 90-asteen mutkassa ei myymälöitä ole. Erittäin kaunis ja viihtyisä alue. Ei tästä kuitenkaan tarvitse pitkälle kävellä, kun löytyy supermercatoja. Piazza Istrialla on myymälöitä, kahviloita, ravintoloita ja pankkeja. 

Triesten alueella sijaitsee joitakin erittäin hyviä hotelleja, mm Hotel Mercure Roma Corso Trieste, Via Gradisca 29, Palm Gallery Hotel, Via dei Alpi 1 (josta olen tehnyt postauksen), Villa Paganini, Via delle Isole 8, Room in Roma Isole, Vai delle Isole 32, Casa di Santa Brigida, Via delel Isole 34 ja Pop House-Airbnb Via Tronto 10.


Jos hyppää bussiin 63 ja ajaa sillä Porta di Romaan, niin siellä on suuri Shoping Mall, josta löytyy ihan mitä vaan ikinä halajaa. Kartta! Keskikaupungilta pääsee Porta di Rooman Piazza Venezialta bussilla 80. Bussit pysähtyy perillä pysäkillä Lionello Porta di Roma. 


 Mercaton edustalla jalkakäytävällä on keäsaikaan myyntipöytiä.


SPQR tarkoittaa sitä että tämä on Rooman kunnan alueellinen mercato. Kaikissa Rooman kunnan virallisissa papereissakin on nämä neljä kirjainta, joka on lyhennys "Senatus Populusque Quiritium Romanus", suomeksi Rooman senaatti ja kansa. Noh, nyt ei enää ole Rooman kuntakaan, vaan se on nykyään nimeltä Roma Capitale. Sivulla on mahdollisuus kääntää teksti myös suomeksi. 

Triesten alueella on siellä täällä muutaama supermercatokin. Roomasta on ylipäätään vaikea tottumattoman löytää supermercatoa, sillä ne piilottelee usein jossain kellarissa tai takapihalla. Mutta Triestessä on paikallinen perinteinen Mercato. Rooman kunta on halunnut sulkea mercatoja hygieenisistä syistä, mutta huonolla menestyksellä. Paikalliset asukkaat rakastavat alueensa mercatoja.

Olen asunut useammassakin paikassa Roomaa, mutta viimeksi asuin Triesten korttelistossa. Täällä olen aikaisemmin kertout Triesten korttelistosta. Trieste on keskiluokkaa hieman korkeampi tasoinen asuinalue. Alue sijaitsee suurten kauniiden puistoalueiden keskellä. Corso Triesten katu on alueen pääkatu, jolta sitten lähtee kapeita katuja kujia ympäristöön. Corso Trieste yhdistää Via Nomentanan ja Piazza Annibalianon kadut.

Corso Trieste on erittäin kaunis katu, joka on bulevardi tyyppinen. Ajokaistojen väliin on jätetty viherheraluetta jossa kasvaa vanhoja korkeita pinjapuita, pensaita ja ruohikkoa ja johon on laitettu penkkjeä levähtämistä varten. Mollemmin puolin Corso Triesteä seisoo upeita rakkennuksia, joissa sijaitsee mm suurlähetystöjä. Aluella sijaitse useita luostareita ja uskonnollisia instituutteja sekä opinahjoja. Juuri tällä kohtaa Corso Triesteä, 'kadun mutkassa', ei ole juuri lainkaan myymälöitä. Kahvila ja pizzeria löytyy.


Via Chiana 109, Triesten korttelisto


Mercato on avoinna maanantaista lauantaihin kello 7-18.

Triesten mercato ei ole kovin kummoinenkaan mercato, noin äkki näkemältä, mutta se on silti paremmasta päästä tarjoustensa puolesta. Meracton tilat on hieman ikävät, italialaisille tyypillisesti kaaosmaiset,  mutta tiloja ei ole alunperin tarkoitettu mercatoksi. Roomassa on parempia ja suurempiakin mercaattoja, mutta tuskin kovin montaa niin kotoisaa kuin tämä Triesten mercato on. Lapsillekin on järjestetty askartelunurkkaus. Täällä hujahtaa pari tuntia nopeasti. 

Tämä Triesten mercato on rakennettu entiseen autotalliin. Tämä on kotoisa paikka jossa, voi tavata naapureita ja syödä kevyen aamiaisen tai lounaan. Täällä syödään pitkissä pöydissä myyntipöytien välissä.  Pöytiä ja tuoleja on joka kulmalla, mihin vaan on saatu tilaa. Livemusiikkia esittää vapaa-ehtoinen orkesteri ja solisti. Täällä asiaakkaat hiippailee viinilasi kädessä myyntipisteiden välissä.  Viinejä tarjoillaan maistiaisiksi usein. Questa è vita!

Myyntipisteitä on 56 kaiken kaikkiaan. Kesäaikaan on myös myyntipöytiä jalkakäytävällä meracton edustalla. Roomalaiset ei kovin hevillä pyydä vieraita kotiinsa. Se lienee melko tavallista suurkaupungeissa. Mielummin he kutsuvat vieraansa johonkin läheiseen rvintolaan ja tarjovat heille päivälliset.

Mercatosta löytyy kuitenkin tavallisimmat ruokatarvikkeet. Täällä tuli kuitenkin käytyä, sillä juuri tällä kohtaa Corso Triesteä ei ole supermecatoja eikä butiikkeja ja tämä mercato sijaitsee kuitenkin nurkilla.

Harmi vaan että Roomassa on melkein kaikki usein huomattavasti kalliinpaa kuin Tukholmassa ja meikäläiset saa tulonsa kruunuissa. Kruununkurssi kelluu joten sitä ei voi devalvoida. Kun vaihtaa kruunut euroihin niin siitä ei paljon jää kätee. Mutta toisaalta Ruotsi pystyy myymään halvalla tavaroitaan ulkomaille.


Triesten mercato on ollut uhan alla sulkea. On haluttu rakentaa uusi ostoskeskus mercaton sijalle. Mutta se unohdettiin luultavasti syystä ettei löytynyt sijoittajia.


Hedelmät ja vihannekset tulevat Monte Librettistä, Antobellin maatilalta, kaikki ekokoligisesti tuotettua, jopa ruokaöljytkin. Italialaiset olivat ensimmäsiä  eurooapssa ekologiseen viljelyyn innostuneita. Nykyään ei tuskin muuta saakaan Italiasta kuin ekologista. 


Tuoretta kalaa ei juuri muualta saa kuin mercatoista. Lihaa kanattaa myös ostaa mercatoista, sillä supermercatoissa on harvemmin lihaa, eikä siellä ole juuri valiinnan varaa. Ja jos sitä on niin se ei ladultaan ole yhtä hyvää kuin mercatoissa.


Kananmunat tulevat suoraan kanatarhasta.





Täällä myydään huushollitarvikkeitakin, jotka ovat täällä huomattavasti halvempia kuin supermerkaatoissa. Huushollitarvikkeita myydään myös kauppatoreilla, missä niitä nyt on jäljellä.



Täällä on nuori tunisialainen kaveri, Kaies Arfouni, joka myy tunisialaista keramiikkaa. 



Luonnollisesti täällä myydään myös paikallisia viinejä ja liköörejä sekä kotitekoista olutta. Roomassa myytävät ja ravintoloissa tarjottavat viinit tulevat Castelli Romanin alueelta. Luultavasti Castelli Romaniin tehdään viinimatkoja Suomestakin.


 Täällä myydään myös vanhoja kirjoja, lehtiä, äänilevyjä ja filmejä.




Täällä myydään myös vintage asusteita ja käsin valmistettuja laukkuja, joita kolme muotitietoista signoraa, Caterina, Eleonora ja Emanuela valmistaa.







  Kahvi-baaritiski





Ruotsalaiset firmat, kuten Findus, ovat yrittäneet myydä italialaisille pakastettua ruokaa, vihanneksia ja vastaavaa, mutta melko huonolla menstyksellä. Italialaiset pitävät vahvasti kiinni ruokaperinteistä ja ruoka vamistetaan aina ja ikuisesti kuten nostra nonna/meidän mummo on opettanut. Nuorempi väki Roomassa on alkanut ostamaan valmista  pikaruokaa ja syö sitä usein jopa vespalla ajaessaan.




En ole viinin asiantuntija enkä edes juo viiniä. Mutta Vino sfuso tarkoittaa viiniä jota voi ostaa litroittain vaikka omaan astiaan. NYkyään viiniämyydään myös 'bag in box'eissa. Oman kanisterin tai kannun tai pullon kanssa voi mennä viinitarhoillekin ja ostaa viiniä litroittain. Näin ostettuna viini tulee usein miten halvemmaksi kuin juomavesi.


Porukkaa kertyy halliin silloin kun on live musiiikia tarjolla. Välillä pannaan tanssiksikin.


  Täällä ruokia maistellessa saa vatsansa täyteen. 


Juomia  myydään laseittain ja silloin tällöin tarjotaan maistiaisiakin.


Paljon vakioasiakkaita mercaton ympäristöstä. He  tapaavat täällä toisiaan. Täällä voi syödä lounaan ja juoda lasin viiniä tuttavien seurassa. Questa è vita!