maanantai 24. toukokuuta 2021

Angelus ja Rosary Vatikaanissa

Angelus ja Rosary Vatikaanissa


Herran Enkeli rukous on perinteinen katolinen rukous, jota rukoillaan kuudelta aamulla, keskipäivällä ja kuudelta illalla. Herran enkelin rukouksen rukousajan ilmoittamiseksi soittavat katoliset kirkot kellojaan.

Enkelin tervehdyksen rukoileminen kolme kertaa päivässä löytyy nykyäänkin käytännössä kaikista katolisista rukouskirjoista ja paavi suosittelee uskovia rukoilemaan sen. Vuosisataista esimerkkiä näyttäen nykyinenkin paavi rukoilee sen sunnuntaisin ja pyhäpäivisin Pietarinkirkon aukiolla. Tällöin hän asettuu aukiolle suuntautuvan asuntonsa ikkunan ääreen niin, että ikkunan läheisyydessä aukiolla olevat ihmiset näkyvät ja kuulevat hänet. Pääsiäisaikana rukoillaan Angeluksen sijasta "Regina Coeli"-rukous.

Ruusukko (lat. rosarium) tarkoittaa sekä sen nimistä rukousta että rukousnauhaa, jonka avulla rukous voidaan rukoilla. Ruusukkorukous on eräs pidetyimpiä rukouksia katollisessa kansanhurskaudessa. Erityisesti Neitsyt Marialle omistettuina kuukausina toukokuussa ja lokakuussa rukoilevat katolliset ruusukkorukousta säännöllisesti. 

Katollinen kirkko painottaa rukouksen olevan mariaanisesta luonteestaan huolimatta sisimmältään kristologinen rukous. Mariologia on oma osuutensa katollisessa kirkossa. Rukouksessa lausutaan Enkelin tervehdys rukous yhteensä 53 kertaa, Isä meidän-rukous 6 kertaa ja uskontunnustus 1 kerran ja Kunnia Isälle (Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.) 6 kertaa.

Katolinen Mariologia ei ole monelle luterilaiselle tuttu, mutta se on tärkeä osa katollista kirkkoa. Mariologia on Neitsyt Mariaa ja hänen asemaansa pelastusjärjestyksessä tutkiva teologian alue. Mariologinen tutkimus keskittyy pääasiassa katollisen kirkon piiriin. Kirkkojen käsitystä Mariasta ja Mariaan kohdistuvaa kunnioitusta tutkitaan teologisista oppiaineista etupäässä dogmatiikassa, joka muutoinkin tutkii kirkkojen oppia ja opillisia käsityksiä. Mariologia on erittäin vahva Etelä-Amerikkalaisissa kulttuureissa.

Koska kristillisillä kirkkokunnilla on Mariasta jonkin verran erilaisia käsityksiä, mariologia on myös kirkkojen välisten ekumeenisten keskustelujen kohteena. Tämän vuoksi mariologiaa tutkitaan myös ekumeniassa. Mariologian juuret ovat Raamatun kertomuksissa, minkä vuoksi mariologisella tutkimuksella on kiinnekohdat myös Uuden testamentin eksegetiikkaan, tekstien tulkinnan estetiikkaan.

Ortodoksisessa ja katollisessa kirkossa Marialle osoitetaan suurta kirkollista kunnioitusta. Mariaa kuten muitakaan pyhiä ei rukoilla sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan Marialta pyydetään esirukouksia. Marialla osoitetaan kunnioitusta (adoraatio), kun taas todellinen palvonta (vere latreia) kuuluu Jumalalle.

Tunnetuimpia rukouksia ovat Ave Maria-rukous sekä Marialle omistettu ruusukkorukous.


Pyhä Mara, Sassoferraton/Giovanni Battista Salvin maalaus 1699-luvulta

Maalaus löytyy National Gallery, London

Reformaatiossa/uskonpuhdituksessa ei vastustettu Marialle osoitettua kirkollista kunnioitusta. Päinvastoin, Mariaa pidettiin hurskaana Jumalan äitinä. Luther kirjoitti selitysteoksen Marian ylistyslauluun (Magnificat). Reformaatiossa kuitenkin vastustettiin Marialle osoitettua liiallista perinteistä kansanhurskautta. Erityisesti kritisoitiin Marialle osoitettuja rukouksia, ja muun muassa ruusukkorukousta pidettiin "hyödyttömänä" (Augsburgin tunnustuksen puolustus: Pyhien avuksihuutaminen; Luostarilupaukset). Tästä huolimatta myös reformaatiossa ajateltiin, että Maria ja kaikki pyhät rukoilevat joka hetki taivaassa ihmisten puolesta.

Katollisella kirkolla on dogmi perisynnittömän Marian taivaaseenottamisesta (assumptio Mariae). Dogmin julisti paavi Pius XII 1.11.1950 konstituutiossa Munificentissimus Deus. Dogmin mukaan Maria otettiin maallisen elämänsä päätteeksi ruumiineen ja sieluineen taivaaseen. Dogmin muotoilu jättää avoimeksi, kokiko Maria fyysisen kuoleman.

Kerron tässä samalla että Paavi rukoili ja kehoitti helluntaisaarnassaan kaikkia kristityjä rukoilemaan rauhan puolesta Pyhässä maassa.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Galleria Borghese ja Borghesen puisto

 

Galleria Borghese/Museo e Galleria Borghese

HUOM! Galleria Borghese'en on ehdottomasti etukäteen varattava pääsyliput. Galleria Borghese on Rooman suosituimpia nähtävyyksiä!

Tämäkin postaus meni uusiksi, koska bloggeri alkoi taas tekemään omiaan...

Tämä Galleria on Rooman ehdottomasti suurimpia nähtävyyksiä. Villa Borghesen puisto ja sen suuri ja viihtyisä puistoalue kuuluvat yhteen Parco Pincion puistolalueen kanssa. Pincio on yksi Rooman seitsemästä kukkulasta. Puistoalue sijaitsee Rooman keskustan pohjoispuolella, Aurelianuksen kaupunginmuurin ulkopuolella. 


Puistoalueelle on kaiken kaikkiaan yhdeksän sisäänkäyntiä.

Sisäänkäynnit puistoalueelle on merkattu nuolilla. En mene vannomaan että jokainen portti on avoinna. Bussiryhmä matkailijat tulevat Galleriaan busseillaan koillisen portin kautta, Via Pietro Raimoldin kadulta.

Puistolalueen koillisessa nurkkauksessa sijaitsee Bioparco di Roman eläintarha ja Zoologien museo, ja niittenkin ympärillä on erittäin kaunista  puistolauetta, joka on suurelta osin lasten leikkipuistona. En ole mikään eläintarhojen ystävä, joten en osaa sanoa tästä Rooman eläintrahasta mitään. Galleria Borgseen pääsee kävellen ja polkupyörällä  eläintarhan pääportilta. Siinä vuokrataan erilaisia 'menopelejä' polkuypyörien lisäksi.

Pincion pusiton itäisellä ja pojoisella puolella sijaitsee upeita suurlähetystöjä ja Rooman yläluokan rikkaitten isoja huviloita.  Tällä alueella sijaitsee myös joitakin luksusluokan hotelleja kuten Parco dei Principi Grand Hotel Spa ja Hotel Aldrovandi ja Rome Marriott Grand Hotel Flora, joka sijaitsee alueen eteläpuolella, Porta Pinciolla. 

Taitava arkkitehti Giseppe Valandier suunnitteli Pincion puistoalueen vuosina 1809-1814, ei kuitenkaan Villa Borghesen aluetta. Täällä olen tehnyt postauksen Parco di Pincion puistoalueesta. Villa Borghesen puistoalue on siis tavallaan osa Parco di Pinciota.


Hän joka halua nähdä koko Pincion alueen ja käydä myös Galleria Borghesessa, voi lähteä Porta di Popolta tai Salita del Pinciolta (kartalla vasemmalla) ylös Terazza del Pinciolle. Siitä sitten maleksia systemaattisesti pitkin kujia, mieluiten kartta kädessä, jotta säästää turhia askeleita.Täällä ei ole mitään pelättävää!


Hän joka haluaa käydä vain Borghesen Gallerissa ja sen puistoalueella voi mennä alueelle sisään joistakin Via Pincianan kadulta avautuvista porteista. Porta Pinciana Via Vittorio Veneton kadun päässä on yksi ehdottomista suosikeistani. Portilta on reilu puoli kilometriä Galleria Borgheseen. 

Jos jalat väsyy niin takaisin päin voi ottaa bussin 52 tai 53 Via Pincianalta Rooman keskustaan. Pysäkki Pinciana/Allegri sijaitsee hieman pois päin Villa Borghesesta Via Pinacianan varrella. Tai päinvastoin, ajaa ensin busilla Galleria Brogheseen ja siitä sitten kävellä Villa Borghsen puistoaleen lävitse vaikka aina Piazza Popololle saakka.

Bussi 910 on kätevä Galleria Borgheseen päin mennessä. Bussi kulkee Terminin rautatieasemalta Borghesen Gallerian ohitse ja psyähtyy Pinciano/Museo Gallerian pysäkillä. Bussi kulkee 
toista reittiä takaisin päin. Pinciana/Galleria Borghesen pysäkillä Via Pincianan kadulla pysähtyy useita busseja kuten 52, 53, 63, 83, 92, 223, 360 ja 910.


Pääportti Villa Borghesen puistoon Viale Giorgio Washingtonilla, Piazzale Flaminio'lla. Tätä porttia ei koskaan enää suljeta. Tuossa bussipyskeillä pysähtyy bussit 61 ja 160, sekä 120F ja 150F, joista nämä kaksi viimeistä kulkee vain sunnuntaisin ja kaikki neljä bussilinjaa on avattu ennen kaikkea työssäkäyviä varten. 

Piazzale Flaminio on yksi Rooman vilkkaimmista liikenneristeykistä. Aukiolla vilisee väkeä, samoin kaupunginportin sisäpuolella Piazza del Poplolla. Piazzan ympäritössä sijaitsee useit hyvätasoisia hotelleja, mutta kalliita.

Torin eteläpuolelle on synytnyt kolmionmuotoinen alue Tridente, mitä reunustaa Via del Babuino, Via di Ripetta ja Piazza Augusto Imperatore+ViaVittoria, ja aluen keskellä kulkee Via del Corson katu pohjois-etelä-suunnassa. Tämä Tridenten alue on shoppailun mekka.
 
Flaminion rautatieasema (junaa en suosittele jos ei ole aivan pakko) on tuossa Villa Borghesen puistoon johtavan portin vasemmalla puolella. Flaminion metroasema taas puolestaan sijaitsee Piazza del Popolon pohjoispuolella. Raitiovaunu 2:n päätepysäkki on Via Flaminian kadun alkupäässä. 

Viale Giorgio Washingtonilta on portti, mikä yllä olevasta kuvassa näkyy. Siitä pääsee Pincion puistoon ja sen takana sijaitsevaan suureen Borghesen puistoon. Villa Borghese sijaitsee puiston itäisellä reunalla kun taas tämä portti sijaitsee sen läntisellä reunalla, Piazza del Popolon luona, kaupunginmuurin toisella puolen. Tässä on melkoinen autoliikenne, vaikka vielä vilkkaampi liikenne on viereiselle Viale Muro Torton tielle, mille ei jalankulkijoilla eikä pyöräilijöillä ole asiaa. Teitten välille on jopa rakennettu tarpeeksi korkea muuri, jotta kukaan ei edes vahingossakaan lähde kävelemään Via Mura Tortolle.

Viale George Washingtonin kadulla kulkee bussit 61 ja 160. Molemmat bussit tekee melko pitkän matkan kaupungin lävitse.


Puistoaleuelle pääse kyllä Piazza del Popololtakin, torin itäiseltä reunalta kiipeämällä portaita ja serpentiinipolkua nimeltä Salina del Pincio ylös Pincion puiston näköalatasanteelle. 


Salita del Pincion polku ylös Terazza del Pincion näköalapaikealle

Santa Maria del Popolon basilikan kupeesta lähtee portaita ylös tuolle Salita del Pincion serpentiinipolulle.  Pincion puisto ja Borghesen puisto ovat oikeastaan yhtä ja samaa puistoaluetta. Puistoalueen kuitenkin jakaa kahtia syvällä kallioiden välissä kulkeva autotie Viale del Muro Torto. Viale del Muro Torton yli kulkee vain yksi silta. Borghesen puistoalue vie puistoalueesta suurimman osan.


Tempio di Esculapio sijaitsee Parco Giochin puistoalueella

HUOM! Melkin koko Pincion ja Borghesen itäisellä alueella on atolla ajo kielletty. Poliisitkin liikkuvat hevosten selässä.





Tämä on Rooman upein puistoalue, joka on suunniteltu puisto, mutta nykyyän se on osittain luonnonvarainen puistokin. Enempi luonnonvaraisia puistoja Roomasta löytyy monia. Nykyään puistolalueella on myös ihastuttava yövalaistus.

Borghesen suku osti alueen vuonna 1580. Kun Acqua Felicen akveduktia alettiin rakentamaan niin Borgheset alkoivat suunnitella huvilaa alueelle. Scipione Borghese itse suunnitteli aluesuunnitelman, jonka sitten arkkitehti Flamio Ponzio toteutti. Huvila valmistui vuonna 1616.


Sen aikainen paavi Paulo V Borghese oli Scipio Borghesen äidin veli. Tavallaan paavi Paulo V Borghses adoptoi Scipionen, koulutti hänet ja jakoi hänelle omaisuuttaan ja varojaan, antoi Scipiolle kardinaalin viran ja vastuun useista kirkoista Roomassa. 

Scipio oli suuri taiteen ystävä ja ennen kaikkea hän toimi Gian Lorenzo Berninin suojelijana. Sen ajan taiteilijoilla piti olla joku rikas henkilö tai suku rahoittajana ja suojelijana. Näin monesta heistä kehittyi erittäin suuria mestareita jonkalaisia ei enää sen jälkeen ole syntynyt tällä maapallolla. Scipion ystäviin kuului useita taiteilojita joidenka luomuksia hän keräsi huvilaansa ja suureen palatsiinsa keskellä kaupunkia.



Lisärakennuksia ja  uudistuksia on tehty 1700-luvun puolivälissä. 1800-luvun alulla Camillo Borghese osti lisää maa-aluetta, Porta del Popolon ja Porta Pincianan alueet. Puutarha ja puistoalueet ovat suurelti englantilasityyliset. Arkkiethti Luigi Canina  suunitteli  mahtavan sisäänkäynnin portteineen Piazzale Flaminiolta ja paljon paljon muutakin. 


Galleria Borghsesn lisäksi puistossa on Il Museo CanonicaIl Museo Nazionale Etrusco di Villa GiuliaLa Galleria Nazionale d'arte ModernaLa Casa del CinemaIl Museo Civico do ZoologiaLa Casina di RaffaelloIl Silvano Toti Globe Teatre ja Il Bioparco

Muita kohteita alueella ovat esimerkiksi Museo Carlo Bilotti, Casina Giustiani, Casina Graziano, Casina della Rose, Casina del Lago ja Cafè Bilotti, Casian dell'Orologio...

File:Pianciano - Casina Raffaello - Chiesa dell'Immacolata.jpg


Kirkko rakennttiin alunperin Villa Borghesen huvilan ja puutarhan henkilökunnalle. Kirkkosali sijaitsee Casina di Raffaellon sisällä.


Puistossa on monia kymmeniä suihkulähteitä, patsaita ja tunnettujen henkilöiden pystyjä, tekojärviä, monenlaista kasvillisuutta. Puistosta voi löytää ananaksia kasvamassa, tulppaanipuita, monenlaisia cedri ja kypressipuita, kastanjapuita ja kymmeniä muita puu- ja pensaslajikkeita. 


Yucca, Aloe, Bambu, sitruunapuu, Eugalyptys, Magnolia, Cycaspalmu tai kruunukävykki ja monta muuta palmusorttia. Monenlaisia eläimiä löytyy myös puistosta, joutsenia ja muita vesilintulajikkeita. Tekojärvessä ja joissakin suihkulähteissä on kaloja ja vesikilpikonnia. Oravia, rottia, sammakoita ja metsähiiriä ja ties mitä siellä saattaa tulla vastaan. Satoja erilaisia kukkia ja kukkivia puskia, kuten cyklameja, orkideoja...

Lisätietoa Rooman kunnan sivuilla.




File:Vila Borghese Rome 2011 7.jpg

File:Villa Borghese - cinema dei piccoli 1160582.JPG

Cinema dei piccoli, pieni elokuvateatteri

File:Villa Borghese - Fontane Oscure e Galleria Nazionale Arte moderna 01216-7.JPG

Galleria Nazionale Arte Moderna, Via delle Belle Arti 

Nazionale Arte Modernan luona voi jäädä pois raitiovaunun 3 tai 19 kyydistä ja nousta Galleriaa vastapäätä sijaitsevat leveät portaat ylös Pincion puistoon

Galleria on ihan käymisen arvoinen, vaikka saman raitiovaunulinjan varrella sijaitsee toinen ehkä vieläkin mielenkiintoisempai museo nimittäin Villa Giuliassa sijaitseva Etruskimuseo, josta olen aikaisemmin kertonut täällä. Galleria Nazionale Arte Modernasta olen myös tehnyt postauksen täällä. Samoilla raitiovaunilla pääsee myös Bioparcon eläintarhaan ja melko lähelle Galleria Borgheseakin. Pysäkin nimi on Bioaparco.

Kulkee tästä ohitse myös muutamia busseja kuten 8895490495 ja M.


Pelkistetty raitiovaunukartta. Vasemalla Vatikaani, keskellä oleva vihreä alue on Pincion ja Borghesen puistoalue. Oikealla alareunassa Terminin rautatieasema. Raitiovaunu kannaattaa ottaa, jos haluaa päästä museoalueelle Villa Pincion puiston pohjoispuolelle.Täällä sijaitsee Galleria Nazionae d'Arte Moderna ja Mudi Vilal Giulua,seo Nazionale Etrusco. Näiden lisäki alueella sijaiste useita kansallisia isntitutteja kuten Tanskan akademia, Ruotsin, Hollaniin, Romanian, Belgian Academia ja Egyptin instituutit. Suomella ei ole instituuttia Roomassa. 


Via delle Magnolie, Pincion puisto


File:Rome-villa-borghese-garden.jpg


Puistossa voi ottaa vaikka hevoskyydin, mikä ei ole halpaa, tai vuokrata ajopelin


Goethe monumentti

File:VillaBorgheseCasinoUccelliera.jpg

Uccelleria, ns lintuhuone tai lintutalo




Viale del Muro Torto kulkee pystysuorien kalliokielekkeiden välissä. Aikoinaan näiltä kallionkilekkeiltä syöstiin ihmisiä kuolemaan jostain synnistä tai rikoksesta. Valokuva on otettu sillalta, joka ylittää Viale del Muro Torton. Silta kulkee via delle Magnolien kujan jatkeena ja johtaa Viale del Obeliscolle, jolta löytyy karuselli, kioski, luultavasti myös polkupyörien vuokrausta sekä vessa. 

Kun kävelee suoraan eteenpäin Viale del Obeliscoa niin joutuu näköalatasanteelle josta on mukavat näköalat  Piazza del Popololle. Siitä pääsee sitten kujaa ja portaita pitkin alas Piazza del Popololle.


Näköalapaikan vieressä sijaitsee Casina Valandier, erittäin upea ravintola/kahvila jossa kannattaa käydä Garden Caffe'ssa tai Fountain's Gardenissa ainakin kahvilla. Tämä rakennus on kuuluisan arkkitehti Giuseppe Valandier'in sunnittelema casino.



Casina del Lago sijaitsee lähellä tekojärvrä, Viale delle Aranceria 2

Tämä kaunis ja erittäin viihtyisä kahvila sijaitsee aivan taivaallisen kauniilla paikalla. Ruhallisenpa ja idyllisenpää kahvilan paikak saa haeskella. Pöytiä sisällä ja ulkona. Taitaapa siellä saada pizzaakin. Sopii kaiken ikäisille. Mutta henkilökunta ei aina ole parhaassa vauhdissa eikä parhaalla päällä. Melko kallistakin. Eikä ihme sillä kahvila kuuluu yhteen Casina Valanderin kanssa.





Caffe delle Arti'n kahvila, Galleria Nazionale di Arte Modernan vieressä, Via delle Belli Arti 131, on ehkä parempi kohde, kalliimpijaj elegantimpi, mutta "toimii" paremmin. Makuasia ehkä.


 
Caffe delle Arti


Porta Pinciana on ihana kulkuväylä Borghesen puistoon. Portti sijaitsee via Vittorio Veneton päässä, josta muuten lähtee kävelytunnelikin, joka kulkee maan alitse Piazza Spagnalle. En halua kuitenkaan suositella ykisinäisiä naisia kulkemaan tunnelin kautta. Vaikka taskuvarkaita löytyy maan päältäkin.