maanantai 26. heinäkuuta 2021

Kesäloma


Tätä videota katsellessa tuli ikävä Roomaan. 

Roomassa aurinko laskee huomattavssti aikaisemmin ja nousee aamualla myöhemmin kuin Tukholman korkeudella. Aamulla on yökastetta ilmassa ja aurinko talojen takana piilossa, joten aurinko ei pääse aivan heti porottamaan. Aurinkoa voi välttää myös päivällä, kun valitsee kadun varjoisan puolen. 

Aamupäivä onkin paras aika lähteä siinä heti kello 8 kaupungille ja palata sitten siinä yhden aikaan viimeistään takaisin syömään kevyen lounaan ja lepäämään varjossa. Kello 14-17 otetaan pause Roomassa, siis italialainen siesta, jolloin syntyy kaksi ruuhkaa liikenteessä  noin kello 14 ja kello 17. Kaikki myymälät ei sulje oviaan, eikä kahvilat ja pikaruoka paikat. Useat ravintolat Roomassa ovat avoinna vain päivällisen aikana. Tai jos ravintolassa on lounastarjoilu, niin lounaan ja päivällisen välisenä aikana on ravintola kiinni. 

Nyt alkaa olla Roomassa vuoden kummimmat ajat käsillä, vaikka se kaikista kuumin päivä tahtoo sattua Ferragoston päivälle, 15. elokuuta. Tänään 26. päivä heinäkuuta näyttää lämpö nousevan pahimmillaan +36 asteeseen. Ukkoskuurot tulee ja menee. Tuntuu kuin ne tulee yllättäen, sillä Roomassa ei nää taivasta kunnolla, mutta kuurot loppuu myös yhtäkkiä. En aio toistaa itseäni vaan pyydän mennä aikaisemmille postauksilleni koskien ferragostoa. Blogissani on kolme postausta peräjälkeen aiheesta ferragosto.


Kesäkaudella useat ravintolat muuttaa Teveren joen rantaan, mutta ovat avoina vain iltaisin. Kesähelteellä ei jaksa syödä lounasta, vaan isua varjossa ja haukata pala suolaista ja juoda paljon vettä.

Illat ja yöt Roomassa ovat suht koht siedettäviä ja öisin pystyy nukkumaan. On melko pimeääkin öisin.  Tukholmassa on päivän pituus juhannuksen aikoihin noin 18,5 tuntia ja Roomassa 15 tuntia.

Roomassa ei istuta sisällä, eikä oteta perinteisesti vieraitakaan vastaan kotona, vaan sitä lähdetään ulos yhdessä. Roomalaisten tapoihin kuuluu tehdä passeggiata/päiväkävely ennen päivällistä, mikä yleensä syödään siinä kello 9 aikaan illalla. Lapsiperheissä syödään tuntia aikaisemmin. 

Passeggiataan kuuluu pysähtyä juttelemaan muiden kävelyllä olevien kanssa. Roomassa näkee nunniakin passeggiatalla, usein parittain. He käyvät ostamassa usein jäätelöt ja juttelee perinteisestsi kadulla norkoilevien tuntemattomien kanssa sitä sun tätä, ennen kuin palaavat luostariin päivälliselle. Kaupungilla liikenne hiljenee siinä kahdeksaan mennessä, ja niillä kaduilla missä ei ole ravintoloita, ei ole ainoatakaan ihmissielua. Toisaalta kukapa sitä viitsii ruveta laittamaan päivällistä kotona, kun ulko-oven edestä saa valmista ruokaa, pizzaa ja pastaa koska vaan pikaruoka paikoista.

Päivällinen syödään yleensä 8-9 aikaan ja se syödään usein miten tv:n äärellä, sillä tv:stä tulee juuri silloin suosikkiohjelmat, jota kaikki haluaa katsoa. Päivällinen venähtää usein kello 23:een saakka, jolloin alkaa astioiden kilinä ja kolina. Ja pian tulee täysi hiljaisuus. Roomassa ei häiritä naapurien yöunta, sillä naapurit saattaa vetää häirinnän oikeuteen. Missään muussa maassa ei ole niin paljon naapuririitoja ja niistä johtuvia oikeudenkäyntejä, kuin on Italiassa.

Monen roomalaisen kesäloma alkaa heinäkuun puolessa välissä ja päättyy ehkä 15. elokuuta Ferragoston päivänä. Ferragosto on yleinen vapaapäivä, jota vietetään perinteisti15. elokuuta koko Italiassa. Se on peräisin Feriae Augustista, keisari Augustuksen festivaaleilta ajan laskun alkuaikoina. Ensimmäisestä päivästä elokuuta tuli lepopäivä viikkoisen kovan työn jälkeen maatalousalalla. 

Työläisillä oli tapana toivottaa työnantajilleen "buon ferragosto" ja saada vastineeksi rahallisen bonuksen. Tästä tuli laki renessanssin aikana koko paavin valtioissa. Koska juhla luotiin poliittisista syistä, katolinen kirkko päätti siirtää juhlan 15. elokuuta, mikä on Marian taivaaseenastumisen päivä, ja minkä ansiosta he voivat sisällyttää tämän juhlaan. 


Tätä juhlaa käytti myös Mussolini antamaan alemmille luokille mahdollisuuden vierailla kulttuurikaupungeissa tai käydä meren rannalla yhdestä kolmeen päivään 14. elokuuta-16. luomalla "lomajunia" erittäin edullisilla matkalipuilla, juuri tälle lomajaksolle.

Vuoteen 2010 asti 90% yrityksistä, kaupoista ja teollisuuksista sulkeutui lomajakson ajaksi, mutta koko maan teollisuuden sulkeminen koko kuukaudeksi merkitsi uskomatonta rahan menetystä.  Useimmat yritykset ovat nykyään suljettuja noin kahden viikon ajan, mikä pakottaa kaikki työntekijät lomailemaan.


Buon Ferracosto tutti!

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Tungosta Roomassa



Turistit ja paikalliset tungoksessa, mutta tungosta esiintyy vain keskikaupungilla,

Roomassakin on tartunnat alkaneet taas nousta. Lazion maakunnassa on noin 700- 800 tartuntaa vuorokaudessa. Sen jälkeen kun Italia voitti jalkapallon EM-kista, nousi tartunnat Italiassa 5 %. Lazion maakunnassa asuu noin 5,8 miljoonaa asukasta. Italia avasi varhaisessa vaiheesssa maan turismille.

Voi olla että hallitus asettaa rajoituksia mikä päivä tahaansa, varsinkin suurkaupunkeihin. Roomassa yriteään elää joten kuten normaalia elämää. Roomalaiset jos ketkä rakastaa olla ulkona kaduilla, kujilla ja toreilla. Kulttuuritapahtumia on jatkuvasti Roomassa. Roomassa pideteään myös vähän siellä sun täällä erilaisia luenentoja ja ne pideteään yleensä ulkoilmassa sisäpihoilla. Roomalaiset tykkää käydä kuuntelemassa luentoja ja sitten saada keskustella aiheesta toisten kanssa. Italialaiset ovat kulttuurikansaa.


On paljon mitä Roomassa voi tehdä ilmaiseksi ja ilman että on  suurta vaaraa saada tartuntaa. Kaikki melkein 1000 roomalaista kirkkoa ovat avoinna ja niihin pääsee ihan ilmaiseksi. 


Italiassa virologi suosittelee että sairaalaan joutuneet koronapotilaat saa maksaa vuorokausikorvuksen sairaalssa, jos he ieävt ole ottanet rokotetta. Ehdotus on 100-200 euroa vuorokausi. Italialla ei kertakaikkiaan ole varaa hoitaa henkilöitä jotka ei hyväsky rokotteita. Sairaaloiden täytyy pystyä hoitamaan muitakin eikä vain koronapotilaita.  saaneet voi saada tartunnan, mutta he ei joudu sairaalaan, eikä ole kuoleman vaaraa. Rokottet saa ilmaseksi.

Vuonna 1978, kun Italian kansallinen terveyspalvelu (Servizio Sanitatio Nazionale) perustettiin, Italian terveydenhoito luokiteltiin maailman parhaaksi.

Terveydenhuolto Italiassa perustuu pikemminkin yhteisiin kuin henkilökohtaisiin ideoihin menestyksestä ja hoidosta. Yleisen kattavuuden, ihmisarvon ja solidaarisuuden takaamiseksi kaikki sovellettavat palvelut ovat joko ilmaisia ​​tai tarjotaan halvemmalla kuin markkinahinnat.


Italian kansallinen terveyspalvelu on alueellisesti organisoitu ja sitä valvovat kaikki hallintotasot, kansallinen, alueellinen ja paikallinen. Kuten Italian perustuslaissa ​​todetaan, kansallisen hallituksen on varmistettava, että kaikilla Italian kaikkien alueiden asukkailla on pääsy kaiken tason palveluihin. 

Suurin osa Italian julkisesta terveydenhuolto järjestelmästä rahoitetaan IRAP-nimisen yhteisöveron keräämisellä. Tämä rahoitus kerätään aluetasolla ja sitten kerätään kansallisella tasolla. Tämä rahoitus kerätään aluetasolta ja sitten kerätään kansallisella tasolla. Yritysveroilmoitusta ei alenneta tasaisesti kaikilla alueilla. Sen sijaan se palautetaan suhteessa tietyn alueen avustusjärjestelmään.

Joitakin vinkkejä mahdolliselle Rooma reisuulle!


Ostia Antican arkeologisessa puistossa esitetään live musiikkia ja teatteria syyskuulle saakka. Ostia Antica on omasta mielestäni yksi Rooman parhaista kohteista. Aivan mahtava paikka, mihin on varattava ainakin puoli päivää aikaa.


EUR:n kaupunginosassa Parco Centrale del Lago, on ulkoilma elokuvanäytöksiä.


Itse Praco del Lago  EUR:ssa on ihastuttava nähtävyys.

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Un Estate Italiana!


'Un'estate italiana' on italialaisten jalkapallokappale

Siinä lauletaan italialaisesta kesästä, ei italialaisille arkaluontoisesta kansallisuudesta. 

Muuten ohimennen...ruotsalaiset haluaa muuttaa kansallislaulunsa sanoja, mitkä ovat aivan kamalat. Saa nähdä onnistutaanko siinä..

Vihdoinkin! Onneksi olkoon Italia! 

Pitkän ja erittäin ilkeän pandemian jälkimainingeissa on ilo paikallaan. Italialaisilla on ollut suuria vaikeuksia pelata yhteispeliä maajoukkueena, koska yhteinen kansallistunne on puuttunut. Mutta nyt yhteispelissä aivan silmin nähden onnistuttiin, kun pantiin sivuun kansallisuusperiaate ja pelattiin kaveriporukalla. Suurin kunnia kuuluu sympaattiselle maajoukkueen kapteenille Giorgio Chiellini.

Santa Maria in Trivio



Trevin kaupunginosa sijaitsee keskellä Roomaa


Palazzo del Consulta, Piazza Quirinale

Rione II on nimeltään Rione Trevi/Trevin kaupunginosa, mikä tunnetaan ehkä parhaiten Trevin suihkulähteestä. Turistijoukot kokoontuvat tänne joka päivä heittämään kolikon vanhaan 1600-luvulla rakennettuun suihkulähteeseen. Sanotaan, että jos heität kolikon Trevin suihkulähteeseen, palaat jonain päivänä Roomaan.

Tämä alue on mukava useista syistä, mukaan lukien se, että se koostuu kapeista kaduista, joissa on monia pieniä kojuja, joissa on kaikkea matkamuistoista syötäviin herkkuihin. Mutta täällä on myös useita ravintoloita ja yksi Italian tunnetuimmista jäätelöbaareista: Il Gelato di San Crispino, joka on tuskin kahden minuutin päässä suihkulähteestä.

Trevin kaupunginosassa on erittäin paljon nähtävää ja koettavaa, joten en millään saa kerrottua kaikkea, vaan teen vaan pintalilauksen Trevistä. Trevin kaupunginosassa on muun maussa useita kymmeniä palatseja ja muutama kymmenen kirkkoa. Piazzoitakin tiheään. Täältä kanaatta ottaa hotellihuone, sillä tästä on hyvä lähteä joka suuntaan.


Santa Maria in Trivion kirkko sijaitsee Trevin kaupunginosassa, Fontana di Trevin suihkuläkteen kulman takana, Via dei Crosciferi 49. 

Avoinna:
 Maanantaista perjantihin kello 9.45-12.45- ja 13.30-19.45.
 Perjantai iltana avoinna tunnin verran kauemmin.

Launantaian kirkko on avoinna kello 16.30-20.00 
 Sununntaina kello 8.00-12.00 ja 16.30-20.00

Trivio on latinaa ja se tarkoittaa risteyksessä. Kirkkohan sijaitsee todellakin risteyksessä, keskellä Roomaa, pienen Piazza Crociferin torin reunalla, missä kohtaa Via dei Crociferin ja Via Polin kadut. Sana Crociferi tarkoittaa ristiinnaulitsemista. 

Fontana di Trevin suhkulähteen nurkan takana sijaitsee tämä pieni mutta kaunis kirkko nimeltä Santa Maria in Trivio. Kirkon nimi tulee siitä että Santa Maria in Trivion kirkko on Crociferi järjestön kirkko. Se on eräänlainen jesuiitti sääntökunnan alahaara. Näitä uskonnollisia kuppikuntia kun on Italiassa monen monia kymmeniä ja niitten alahaaroja vaikka kuinka paljon. Roomalaiskatollinen kirkko ei ole yhtenäinen, vaan jakautuu moniin uskonnollisiin haaroihin ja sääntökuntiin. Useat perusasiat ovat toki samat.

Crociferi järjestö työskentelee pyhiinvaeltajien, sairaiden ja köyhien turvana ja hoivana. Alunperin järjestöllä oli luostari Venetsiassa, missä sai pyhiinvaeltajat yöpyä, ja siellä sairaat sai apua. Jäsenet tunnistaa pienistä risteistä, crociferi, joita he pitävät käsissään. 

Palazzo Polin palatsi seisoo Trevin suihkulähten takana ja on siis osa toriakin. Kirkkoa vastapäätä sijaitsee baari nimeltä Cociferi, toiselta nimeltään Colden Bar. Ei ole kokemusta baarin ruokastarjouksista.

Bysantin kenraali  Flavius Belisarius (500-565) perusti tälle paikalle vuonna 538 ksenodokionin,  eräänlaisen pyhiinvaeltajien  hospitsin kreikkalaisille ja siihen liittyvän oratorion. Belisarius-säätiön kunniaksi on kirje laitettu Via Polin puolella olevalle kirkon seinälle. Kirjoituksesta käy ilmi, että Belisarius pahoittelee, että hän erotti paavi Silveriuksen keisarinna Theodoran käskystä.

Oratoria hajosi ajan saatossa ja sen paikalle rakennettin kirkko nimeltä Santa Maria in Xenodochio. Kirkon nimeä muunneltiin moneen kertaan. 

Paavi Gregorius XIII Boncompagni käski rakentaa uudestaan Santa Maria in Xenodochio/ nykyinen Santa Maria in Trivion kirkko  sääntökunnalle kirkoksi. Paavi Ugo Boncompagni (1502-1582) oli erittäin rikasta roomalaista aatelissukua. Suku elää kuin viimeistä päivää vieläkin Roomassa. Täällä olen heistä kertonut jonkin verran.

Michelangelon oppipoika Giacomo di Luca sai tehtväkseen suunnitella kirkon. Kirkon julkisvu poikkeea monella tapaa sen ajan perinteisistä kirkoista. Näin di Luca jätti oman tyylinsä julkisivuun.

Gregorius XIII Boncompagni pyrki valloittamaan takaisin katolliselle kirkolle ne alueet, jotka uskonpuhdistus oli siltä vienyt. Hän oli katolisen vastauskonpuhdistuksen huomattavimpia paaveja ja jesuiittojen suosija. Hänen määräyksestään vuonna 1582 otettiin käyttöön gregoriaaninen kalenteri. 

Gregorius XIII muun muassa lähetti Skandinaviaan jesuiittaisä Antonio Possevinon taivuttelemaan Ruotsin kuningas Juhana III:ta käätymään takaisin katoliseen kirkkoon. Possevinon matkakertomuksen mukaan erityisesti suomalaiset olisivat olleet valmiita jättämään luterilaisuuden, koska olivat mieltyneet vanhoihin kirkonmenoihin.


Nämä keskipäivän tauot/pauset Roomassa ovat perinteitä entisiltä ajoilta. Kirkkovahtien piti saada ruokailla ja levätä/nukahtaa, jotta he jaksaa sitten pitää huolen kirkosta iltamyöhään saakka. Nykyään monet kirkkovahdit ovat yliopiston opiskelijoita. He tienaa hieman taskurahaa tällä tavalla ja samalla voivat keskittyä lukeemaan siinä ohella kirkkoa vahtiessaan. Monella kirkolla ei enää ole varaa maksaa kuukausipalkkaa kirkon vahdille, eikä maksaa hänen asuntonsa vuokraa. 

Ennen vanhan useimmat kirkkonvahdit asuivat kirkon pääsisäänkäynnin yllä sijaitsevassa pienessä kammarissa. Sieltä he näkivät jos joku kävi koputtelemassa kirkon oveen. He eivät avioituneet, vaan elivät kirkolleen koko elämänsä ajan. Jos kirkkovahti sai pojan jälkeläisekseen, niin poika usien miten  jatkoi isänsä jalanjäljillä kirkkovahdin virassa.


 Pääalttarilla on Maria ikooni 1400-luvulta. 





Pyhän Gaspare del Bufalon sarkofagi. Hänestä tuli pyhimys. Hän oli roomalainen pappi  1700-1800-lukujen vaihteessa. Hän perusti oman järjestönsä nimellä Missionari del Preziosissimo Sangue.



Pyhälle Maria De Mattiakselle pyhitetty alttari. 


Maria De Mattias oli roomalaiskatollinen nunna, joka perusti vuonna 1834 Suore adoratrici del Sangue di Cristo nimisen nunnajärjestön. Hänet kanonisoitiin vuonna 2003. Suore sana tarkoittaa 'nunnat' ja 'suor' tarkoittaa sisarta/nunnaa.


 
Mahtavan upeat kattofreskot on maalannut Antonio Gherardi, joka oli mestari Pietro da Cortonan oppipoika. Roomassa on parisenkymmentä kohdetta missä Gherardi on koristellut sukukappeleita kirkkoihin.



Voin tässä samalla mainita että Trevin suihkulähteen oikealta sivulta lähtee Via della Stamperian kuja, mihin ei moni turisti eksy. Kuja on rauhallinen ja siisti. Suosittelen kujan varrella sijaitsevaa Hotelli Accademiaa. Hotelli sijaitsee Piazza Accademia Nazionale San Lucan torin reunalla, keskeisellä mutta rauhallisella paikalla. 

Tästä on hyvä lähteä joka suuntaan. Roomalaiset hotellit ovat usein miten ahtaita ja kalustettu hyvin pelkistetysti. Suihkukin sijaitsee usein vessanpöntön päällä. Seuraavan Via del Lavatoren kadun varrella on lisää rauhallisia ja hieman halvempia hotelleja.

Accademia Nazionele San Luca on ehkä maailman arvovaltaisin akademia. Käykää ihmeessä tutustumassa, jos on aikaa. Siellä on upea kirjastokin.


Napoleonin hallituskaudella vuonna 1811, Quirinalin kukkula valittiin Rooman keisarillisen vallan keskukseksi. Suunnitelma ei toteutunut Napoleonin kukistumisen vuoksi, mutta ajatus säilyi ja toteutui osittain sen jälkeen, kun Roomasta tuli Italian pääkaupunki vuoden 1870 jälkeen. Itse asiassa nykyään useita ministeriöitä sijaitsee Rione Trevissa.


Piazza Barberinin tori on yksi Rooman suosituimmista kohtauspaikoista. Tori on suuri ja sen keskellä sijaitsee Gian Lorenzo Berberinin mestariteos suihkulähde nimeltä Tritone. Palazzo Barberini sijaitsee 'kulman takana', Via delle Quattro Fontanen kadun varrella. 

Torilla kohtaa 8 katua ja sen pohjoisreunalla sijaitsee Barberini niminen metroasema, mistä kulkee metro Anagninaan. Anagninan metroasemalta on lyhyt bussimatka Ciampinon lentokentälle. Torin ohitse  kulkee lukuisia busseja, muun muassa nMa bussi Anagninaan. Bussi 52, 53, 62, 63, 83, 85,100, 160, 492 (oma suosikki bussini)  ja useita yöbusseja.

Lisää Trevin kaupunginosasta täällä!

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Kansallispäivä


Yritän valmistella kesken jääneitä postauksia...

Tässä videolla vietetään Italian tasavallan 75. vuotispäivää, 21. huhtikuuta 2021. Päivän kunniaksi illalla heijastettiin historiallisia henkilöitä ja Rooman mennyttä historiaa kaupungiinvaltuuston seinälle. Samasta rakennuksesta täältä Campidoglion/Capitoliumin kukkulalta käsin on Roomaa johdettu Rooman valtakuntaa 2874 vuotta.

Italiasta tuli tasavalta vasta vuonna 1947.  Nykyinen Italian alue on ollut muinoin Rooman valtakunnan ydinaluetta. Rooman imperiumin hajottua vuonna 476 alue jakautui lukuisiin pieniin ruhtinaskuntiin. Italian valtio perustettiin vuonna 1861. 1920-luvulla fasismin nousu johti totalitaariseen diktatuuriin, mikä kumottiin  vuonna 1943. Italialaiset ei tiedä mitään pahenpaa kuin kansallisaate, samoin kun ruotsalaisetkin. 

Italialaisten kanssa kannattaa varoa puhua Italiasta. Aina kannattaa ensin tarkistaa että missä kyseinen italialainen on syntynyt, ennen kuin alkaa kertomaan omia mielipiteitään tai kyselemään. Italialaiset eroaa suuresti maakuntien ja paikkakuntien välillä. He jopa vierastaa naapuri provinssilaisia. 

Ruotsalaisten kanssa voi kyllä puhua Ruotsista, vaikka ei ruotsalaiset ole kovin innostuneita puhumaan Ruotsista. Johtunee siitä ettei ruotsalaiset tiedä kovinkaan paljoa Ruotsista.  Ruotsalaiet tietää kyllä paljon maailmasta, mutta ei silti keskustele muista maista tai henkilöistä. Ruotsalaiset ei tule ajatelleeksi tai pohtineeksi maata missä he asuvat. He elää omassa itselleen läheisissä piireissään. Ruotsalaisille eikä italialaisille tule edes mieleen sanoa mitään kansallismielistä, sillä se on häpeällsitä, melkein kuin rikos.


Rhea jumlatar Capitoliumin kukkulalla

Roomalaiset omivat useimmat kreikkalaiset jumalat ja jumalattaret, mutta vaihtoivat niille nimet. Rhea on kuitenkin  saanut pitää alkuperäisen kreikkalaisen nimensä. Roomalaisessa mytologiassa Rhea identifioi Opia, joka määritellään nimityksellä Magna Mater deorum Idaea, siis idea suuresta jumalallisesta äidistä, koko maailman Jumalten äidistä.

Kreikkalaisten käsityksen mukaan Jumalten äiti oli anatolialainen (nykyinen Turkki) jumalatar Kybele. Kybelekultti sai alkunsa jo 7000-5000 eaa. Kulttia esiintyi myös Roomassa 200 eaa. Kreikkalaiset pitiviät lopulta Kybeleä ja Rheaa samana jumlattarena, ja siitä roomalaiset alkoivat nimittämään Jumalten äiti nimellä Rhea.


 Palazzo Senatorio, Campidoglio/Capitolium

Tässä  kuvassa olevassa rakennuksessa istuu vielä tänäkin päivänä Rooman kunnanvaltuusto. Pohjakerroksissa säylytetään kaikki kunnan arkistot alkuajoista lähtien.

Capitol oli Rooman maailman symboolinen keskus. Tässä olivat kaupungin kolme tärkeintä temppeliä. Nämä oli omistettu jumalalle Jupiter Optimus Maximus, Rooman suojelija, Minerva, viisauden jumalatar ja Juno Moneta, suojelun jumalatar. Capitolin alapuolella sijaitsee Rooman foorumi, mikä oli poliittisen, sosiaalisen, oikeudellisen ja kaupallisen elämän keskus. 

Lähellä sijaitsee myös Colosseum/Kolosseumi, mikä oli Rooman viihdekeskus. Foorumin yläpuolella sijaitsee Palatinus-kukkula, kukkula, missä legendan mukaan Romulus syntyi ja perusti Rooman 700-luvulla eKr. ja missä keisari asui yli 400 vuotta. 

Senaatin palatsi Capitoliumilla on nykyään Rooman kunnan, Comune di Roma, kokoontumispaikka. Pohjoisella huipulla on Santa Maria Aracoelin kirkko  ja Capitoliumin museot sijaitsevat myös Capitoliumilla. Ylös kukkualle johtavat La Cordonata nimiset portaat mitkä on suunnitellut itse Michelangelo.

Rooma on urbs aeterna/et caput mundi), siis ikuinen kaupunki, maailman keskus, mikä syntyi vuonna 753 eaa, ja on siis lähes kolme tuhatta vuotta vanha metropoli.