sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Barack Obama Roomassa



Rooman kaupunki on sekaisin kuten tavallisestikin kun USA:n presidentti saapuu Roomaan. George W Buch kävi presidenttikaudellaan joka vuosi Roomassa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.Oikeastaan hän kävi Vatikaanin vieraana mutta Vatikaani ei pysty pitämään huolta presidentin turvallisuudesta joten Rooman poliisit saavat ottaa sen tehtäväkseen. USA:n presidenteillä pruukaa olla myös omat henkivartijansa mukanaan.  

Turvallisuustoimenpiteet ovat aivan valtavat ja maksavat maltaita. Jokainen viemärin kansikin on hitsattu kiinni USA:n presidenttejä varten ja koko keskikaupungin liikenne on psyähdykissä. Kaupunkia valvotaan myös ilmasta käsin. 


Tässä Obama saapuu Vatikaaniin



Obama ja paavi kättelevät. Suurmiehet yleensä suutelevat paavin sormusta tavatessaan paavin, mutta Barack Obama ei sitä tehnyt. Toisaalta... Obama ei ole katolilainen...

Barack Obama on yksin vierailulla mutta siltikin hän on tällä kertaa tavallista kaeummin Roomassa. Vierailu on hänen oma aloitteensa joten kovin virallinen ei vierailu ole. Roomassa luultiinkin että Obama haluaa pitää muutaman päivän omaa lomaa Roomassa samalla kun hän osallistui Amsterdamin kokoukseen. Obama pyysi nähdä Colosseumin ja luultiin hänen haluavan näyttää sitä vaimolleen ja lapsilleen, mutta toisin kävi. Rouva Obama on ollut aina aikaisemmin Rooman visiiteillä mukana mutta tuskin hänelläkään on ollut mahdollisuutta nähdä Rooman nähtävyyksiä lainkaan. Joten Obaman ja hänen vaimonsa huonoissa väleissä taitaa sittenkin olla perää, ken ties...

Obama on pyytänyt henkilökohtaisesti saada käydä tutustumassa Colosseumiin, joten Colosseumi pantiin koko vuorokaudeksi kiinni. Tuskinpa Obama olisi pyytänyt ysksistään itseään varten sulkemaan Colosseumia. Tarkoitus oli ottaa koko perhe mukaan, niin minä ainakin oletan.

Roomassa on kunnan puolesta toivottu että Obaman käynti Colosseumilla aiheuttaisi sen että hän tarjoutuisi avustamaan Colosseumin korjauksissa sillä Colosseumi on hajoamispisteessä, eikä varoja ole, sillä Italia ja Rooman kuntakin ovat kärsineet taloudellisesta kriisistä jo useamman vuoden. On myyty hirvittävät määrät valtion ja Rooman kunnankin omaisuutta, laskettu kaikkien palkkoja ja eläkkeitä ja paljon paljon muuta. Tilapäinen pääministerikin, joka asetettiin virkaansa vain selvittääkseen taloudellista tilannetta, teki puoli vuotta ilmaista työtä vuorokaudet ympäri. Hänen jälkeensä asetettiin ns virallinen pääministeri virkaansa joka saa nyt sitten yrittää soutaa kotiin taloudelliset suunnitelmat yhdessä ministereidensä kanssa.

Rooman kuntakin on ollut jo kauan polvillaan eikä minkäänlaista valonpilkkua näy missään. Tilanne on todella vakava. Mutta italialaisilla ei ollut sydäntä pyytää lainaa EU:lta vaan hammasta purren ollaan yritetty selvitä tilanteesta hinnalla millä hyväänsä. Italialaiset ovat sitkeätä ja ylpeätä kansaa, se on tiedettyä. Ja Quanto sei bella Roma...joten lykkyä tykö.


Villa Tavernaa vahditaan aina

Barack Obama asuu USA:n suurlähettilään virka-asunnossa Villa Tavernassa Pariolin kaupunginosassa, joka on Rooman kauneinta aluetta. Tämä Villa Taverna on ihastuttava rakennus jonka ympärillä sijaitsee yksi Rooman suurimpia privaatteja puistoalueita. Ikävä kyllä siitä ei juuri nää mitään kadulta käsin sillä alue on muurilla eristetty. Useampi päivä sitten kiellettiin autojen parkkeeraus suurella alueella Villa Tavernan ympäristössä. Bussit ja raitiovaunulinjakin on ollut seisoksissa pari päivää. Alueella asuvat ja töissä käyvät sanoivat että kun Amerikan presidentti tulee kylään niin sillon putsataan ja siistitään aluetta mutta muulloin ei juuri väliteä siivota katuja. Kokonainen lääkäritiimi ja leikkaussali on varattu Obamaa varten sairaalassa jos nyt jotain sattuisi Obamalle.


Villa Taverna

Obaman mukana on myös USA:n ulkoministeri John Kerry, joka ei kylläkään kulje Obaman mukana Roomassa vaan omilla teillään. Campo dei Fiori ja sen ympräristö suljettiin liikenteeltä puoleksi vuorokaudeksi koska Kerry halusi aterioida ravintola Pierluigissa. Taksikuskit kertoivat ettei koskaan aikaisemmin ole Campo dei Fiorin aluetta suljettu liikenteeltä kun on tullut presidenttejä kaupunkiin. 



 Obama ja turvallisuumiehet Colosseumilla


 Obama oppaan kanssa





Itse USA:n suurlähetystö sijaitsee Via Veneton varrella ja sekin on suuri ja eristetty muureilla mutta sen toki näkee kadulta käsin.

Obama ehti tavata Paavin lisäksi Italian presidentin, pääministerin ja USA:n suurlähettilään ja ehkä joitakin muita henkilöitä.

USA:lla on luonnollisestikin myös Vatikaanin suurlähettiläs joka on nimeltään Ken Hackett. Suurlähtystö sijaitsee Aventinolla, Villa Domizziana'sa, Via delle Terme Deciane 26.

Tämä Obaman vierailu oli vain lämmittelyä sillä torstaina tulee Isobritannian kuningatar Elisabet Roomaan. Hän tulee asumaan melko varmasti Isobritannian suurlähetystössä Porta Pian luona, Via Venti Settembre. Isolla Britannialla on siinä suuri tontti muurien sisällä josta löytyy ihan oma huvilakin kuningattarelle. Outoa että Elisabet lähtee ulkomaille sillä hän on tehnyt harvoin ulkomaanmatkoja virkansa aikana. Kerrotaan että Elisabet tulee olemaan paavin rinnanlla pitkänä perjantaina pidettävässä Via Crusis (ristintie tapahtumassa= Via Dolorosa) Colosseumilla. 

Sen jälkeen alkaa tulla lisää muita kuininkaallisia kuten Hollaniin uusi tuore kuningas ja kuningatar  sekä pitkä liuta presidenttejä ja muita suurmiehiä ja naisia. 

Roomassa tulee olemaan 12. päivä suuri valtava mielenosoitus Italian hallituksen taloudellista politiikaa vastaan ja tämä mielenosoitus tulee sotkemaan paljon jo ennestää sotkuista Roomaa. Rooman mielenosoitukset saavat  yleensä noin miljona henkilöä mukaan, mutta Rooman poliisit osaavat hoitaa nämä mielenosoitukset. Koko päivän tulee kuitenkin likkenne olemaan keskikaupungilla pysäyksissä. 

Kaiken tämän lisäksi on Roomaan tulossa noin 7 miljoonaa pyhiinvaeltajaa 14-27. huhtikuuta välisellä ajalla. Vatikaanissa  kanonisoidaan kaksi aikaisenpaa paavia sunnuntaina 27. päivä. Tämän kanonisoinnin takia nämä kuninkaalliset ja valtionpäämiehet tulevat Roomaan. 

Roomassa ei tule mikään toimimaan kuten tavallisesti muutaman viikon aikana, jos täällä nyt muutenkaan toimii mikään kovin luistavasti vaan kaikki tehdään sen mutkikkaimmaan mallin mukaan. Roomalaisille poliiseille nostan kyllä hattua. 

Mutta pääseehän täältä maaseudulle tai lähi kaupunkeihin kyläilemään.  Minä täytän 65 vuotta ja minusta tulee eläkeläinen. Olen kovasti harkinnut muuttoa muualle. Tulen saamaan suurimman osan eläkkeestäni Ruotsista joten Tukholma on ensimmäien vaihtoehto, jota pidän kotikaupunkinani, tai Malmö, vaikka mieluiten muuttaisin Köpenhaminaan sillä Köpenhamina on mielestäni maailman ihanin kaupunki asua. Ehdottomasti. Roomaakin viihtyisämpi. Kesäkuun alussa lähden siellä käymään. Joten katsotaan...

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Piazza San Callisto


Piazza San Callisto
Huom! Callisto kirjoitetaan niin yhdellä kuin kahdella l-kirjaimella. Siis joko Callisto tai Calisto.

Piazza sijaitsee aivan Piazza Santa Maria in Trasteveren torin kulman takana tai oikeastaan sen jatkeena. Tori on saanut nimensä tuon kuvassa olevan pienen kirkon mukaan, San Callisto ja sen vieressä sijaitsevan palatsin, Palazzo San Calliston mukaan, jossa oli yksi aikaisimmista kristityistä luostareista. Palatsi kuuluu Vatikaanin valtiolle ja kuuluu vuodesta 1990 Unescon maailmanperinnelistalle.

Palazzo San Callisto

Palatsi on saanut nimensä paavi Callisto I:n mukaan. Hän toimi paavina vain viisi vuotta ja kuoli vuonna 222. Hän asui tässä palatsin oikeanpuoleisessa rakennuksessa San Calliston kirkon takana.

Fil: Piazza di San Callisto Roma Trastevere 2013 03.jpg

Piazza San Calliston tori nähtynä toisesta suunnasta. Nuo parkkeeratut autot on Roomassa suuri ärsystysmometti. Niitä on kaikkialla. Nykyään tälle torille on tuotu isoja sementtiruukkuja, joissa kasvaa kukkasia, jotta autoilijat ovat saaneet etsiä uusia parkkipaikkoja.

Fil: Calixt I.jpg

Paavi Callisto I, kuoli vuonna 222 Roomassa ja tomi paavina vain viisi vuotta. Hän oli haudattu Calepodiuksen katakombeihin, Via del Casale di San Pio V, Rooma, Via Aurelian varrella. Pyhän Calliston reliikit löytyvät kuitenkin Santa Maria in Trasteveren basilikasta, yhdessä Calepodiuksen ja Julius I:n kanssa. Kaikki kolme haudattiin Calepodiuksen katakombeihin, josta heidän pyhät jälkeenjäännöksensä haettiin myöhemmin tänne Trasteveren basilikaan.
Jotkut historian kirjat  väittävät että Paavi Callisto I:n aikana olisi alettu rakentamaan Santa Maria in Trasteveren basilikaa joka on rakennettu kiinni Palazzo Callistoon. Mutta ehkä todellisempi väite on että se oli Paavi Julius I joka rakennutti basilikan 300-luvulla.

Fil: CalixtusI.jpg

Pyhä Callixtus I/Callisto I

Callisto toimi paavina 200-luvun alussa jaa. Hän yritti paeta vainoja mutta hänet löydettiin hukutettuna palatsin pihalla sijainneesta kaivosta vuonna 222. Suurin piirtein kaikki tieto mitä paavi Callistosta on olemassa tulee hänen suurimmalta viholliseltaan Tartullianolta, joka oli kartaagolainen kirkonisä ja historioitsija. Tartulliano oli naisvihamielinen joka vaati naisten vaikenemaan seurakunnassa.
San Callistolla oli monia vastapelureita, sillä siihen aikaan oli myös ns vastapaaveja, joita aatelissuvut asettivat omiksi ehdokkaikseen paavin vaaleihin.

Callistus oli alunperin orja joka oli joutunut rikolliselle tielle. Hän pakeni Portugaliin, mutta hänet saatiin kiinni ja kuskattiin Roomaan. Callisto sai töitä silloisen paavin Zephyrinuksen puutarhassa jossa oli myös hautausmaa Via Appia Antican varrella ja josta myöhemmin tehtiin San Calliston katakombit. Paavi teki Callistosta oman sihteerinsä, diakonin ja lopulta myös paavin. Calliston katakombit sijaitsevat juuri tuossa edellä mainitussa puutarhassa ja paavi Pyhä Zephyrinuksen jälkeenjäännökset ovat siellä vieläkin. San Callisto haudattiin alunperin Cimiteri di Calepodion katakombeihin, Via del Casale S Pio V 15. Näytetään vain erikoispyynnöstä. 



Caliston baari, Bar San Calisto, on yksi Rooman suosituimmista kohtauspaikoista. Tämä on todellinen kulttipaikka jonne vaeltaa kaiken maailman ihmiset. Baarissa istuvat niin rikolliset, katutytöt, mafiosot, professorit, alkoholistit, turistit, poliitikot, taiteilijat, opiskelijat, nonnat ja nonnot sekä aivan tavalliset kaduntallaajat sulassa sovussa vieri vieressä.

Baari/kahvila on avoinna maanantaista lauantaihin kello 6.00-02.00. Baari on seissyt tällä samalla paikalla jo 70 vuotta. Perjantai- ja lauantai-iltaisin on meno vauhdikasta. Osa porukasta seisoskelee torilla tilan puutteen takia. 

Kun minä saavuin ensimmäisen kerran tähän baariin niin Barista juoksutti minua varten ihan erikseen tuolin kahvilan edustalle. Mikä palvelu, mutta me vanhemmat naiset saadaankin erikoisen hyvä palvelu Roomassa.


Bar San Calisto


Paikalliset pitää siestaa, pausea, iltapäivällä. Niin mikäs kiire tässä on...


Tuo kuja kaariholvin alta on nimeltään Via dell'Arco di San Calisto. Ihana kuja. Sieltä löytyy mukavia ravintoloja. Tämä alue on kaikella tapaa mukavaa aluetta maleksia. Rooma parhaimillaan.


Via dell'Arco di San Callisto


San Calliston kirkon julkisivu oli muutama vuosi sitten pahasti töhritty. Julkisivu maalattiin ja eipä kestänyt kauaakaan kun taas alkoi tulla töherryksiä. Tällainen seinien  ja ovien töhertely on suuri ongelma Roomassa.

Oikeastaan... Roomassa on vain kaksi todellista suurta ongelmaa, omasta mielestäni. Toinen on kaikkialle parkkeeratut autot ja toinen pahasti töhrityt seinät ja ovet.

Alkuun kirkon paikalla sijaitsi pieni oratorium, yksityinen rukoushuone, josta sitten tehtiiin kirkko vuonna 741. Kirkko ja luostari kuuluivat 1600-luvulla benediktiinijärjestön alahaaralle "casseneseille", sama kuin Monte Cassion ja Farfan ja San Paulo Fuori del Muran luostarien munkitkin.  Heillä oli luostari Quirinalin kukkualla, mutta kun palatsi Qurinalea alettiin rakentamaan  heidän luostarinsa hajoitettiin, joten he tarvitsivat uuden.

Kirkon vieressä sijaitsee mahtava rakennus jossa nykyään sijaitsee Vatikaanin omistama Circolo San Pietro, jonka perusti muutama paaville lojaali yläluokan nuori herra 1800-luvulla. Järjestö on pyhitetty Paavi Pius IX Mastai Ferretille, joka toimi paavina 31 vuotta 1800-luvulla. Järjestö toimii lähinnä jonkinlaisena hyväntekeväisyysjärjestönä. Järjetsön presidenttinä toimii erittäin korkea-arvoinen herttua Leopoldo Torlonia.  He järjestävät myös erilaisia katollisen kirkon "jppoja", kuten pitkänperjantain ohjelman Colosseumilla, Via Crucis.


Piazza di Santa Maria in Trastevere ja Santa Maria in Trasteveren basilika

Kuvassa vasemmalla Palazzo Callisto ja tuo kapea kadunpätkä johtaa Piazza San Callistolle. Palatsi on toimunut Santa Maria in Trasteveren basilikan tittelikardinaalien asuntonakin. Palastin paikalla sijaitsi siis aluneprin luostari joka on 1600-luvulla kuunnosettu palatsiksi. Alkuun palatsissakin asui dominikaanimunkkeja Quirinalen kukkulalta.

Fil: B Innozenz II1.jpg

Santa Maria in Trasteveren basilikasta löytyy tämä mosaiikki jossa vasemmalla seisoo Paavi Innocentius II, keskellä San Lorenzo ja oikealla San Callisto.


Ravintola Paris, baari San Calliston kupeessa

Piazza San Callistolla on muutamia ravintoloitakin joista en oikein osaa sanoa paljoakaan. Pizzerian vieressä sijaitsee yli sata vuotta vanha ravintola nimeltä Paris. Siinä tarjotaan tyypillistä roomalaista ruokaa ja heillä on melko hyvä viinikellari täynnä juomia.


 Cave Canem

Torin päädyssä sijaistee pieni Pizzeria/ravintola nimeltä Cave Canem, joka on avoinna kello 18.00-00.20 saakka.  Tämä on yksikertainen, melko arkinen lukaali, ravintola jossa on pizzoja joka lähtöön, pastaruokia, soppia sekä mahtavia pihvejä. Avoinna sunnuntaisin myös lounasaikaan. Täällä on oikea puillalämmitettävä pizzauunikin. 

Via San Cosimaton katu lähtee tuosta kulmalta, Cave Canemin luota ja päätyy Piazza San Cosimatolle, Trasteveren sydämeen, jossa on torimyyntiä aamupäivisin. Kadun varrella sijaitsee ruokapaikkoja vieri vieressä ja lisää löytyy Piazza San Cosimatolta. En osaa kyllä niistä mitään suositella.

Tuosta toiselta kulmalta lähtee Via San Fransesco e Ripan katu joka on viihtyisämpi katu ja jonka varrelta löytyy melkein mitä ikinä toivoo. Via San Fransesco e Ripan katu jatkuu vielä Viale Trasteveren toisellakin puolen ja päättyy Piazza San Fransesco e Ripalle.



Mutta jos minun olisi valittava ruokapaikka tältä alueela niin se voisi olla Calliston baarin kulman takaa lähtevällä kuja Via dell'Arco di San Callistolla sijaitseva saman niminen ravintola, joka jää monelta turistilta huomaamatta. Tämä on kapea rauhallinen kuja jonka vieressä on keskiaikaisia rakennuksia. Tämä on aivan tavallinen ruokapaikka, ei siis mikään ihmeellisyys. Täällä tarjotaan kotiruokaa kohtuuhintaan, pizzaakin löytyy. Ystävällinen henkiläkunta ja kotoinen tunnelma. Ravintola on avoinna kello 12.00-15.00 ja 18.30-00.00.
Paavikin on näköjään käynyt täällä syömässä.


 Sabatini

Ja jos ei näistä löydy ruokapaikkaa niin onhan Santa Maria in Trasteveren tori aivan kulman takana ja siellä legendaarinen ravintola Sabatini tarjoaa ihan mitä ikinä kukin kaipaa. Sabatini on varma kortti mutta hinnatkin ovat sen mukaan, jopa mielestäni aivan liian kallista lystiä. Sabatini on avoinna kello 07.00-00.00.

Henkiolökohtaisesti arastelen näitä isoja ravintoloita hälyisillä toreilla joissa on vielä kaiken lisäksi aivan liian monta ruokalajia valittavana. Luultavasti laatu voi kärsiä liian pitkästä ruokalistasta. On vain oma mielipiteeni, joten menen mieleummin kulman taakse Arco Callistolle syömään.


 Sabatini, TripAdvisor

Trastveressä on tiheään ravintoloita, ainakin juuri tällä kolkalla Trastevereä.


Baari San Calliston yläpuolella on joitakin asuntoja turisteille.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Castel di Tora ja Salsiccia/Polenta festivaalit


Castel del Tora

Paikallien Rietin nettilehti Frontiera kertoo paljon paikallisista tapahtumista. Täällä kerrotaan että Castel di Torassa järjestetään elokuussa  19. päivä päivällisiä tähtitaivaan alla.

Castel di Tora sijaitsee eittäin kauniilla paikalla keinotekoisen järven Lago di Turanon rannalla, Rietin provinssissa, Lazion maakunnassa. Castel di Toraan on Roomasta noin 50-65 kilometriä, riippuen mitä kautta sinne kulkee. Alue on melko vuorista ja melko asumatonta, ja sen mukaan myös tietkin kapeita. Carsolin rauatieasemalta on kaksikymmentä kilometriä Castel di Toraan. Kylä on ehdottomasti yksi Italian kauneimpia kyliä. 


Sabinalaisten valta-alue

Alue on sabinalaisten kotimaata historiallisesti. Roomalaiset valoittivat Sabinien alueen vuonna 200-luvulla eaa ja sabinalaisista tuli Rooman kansalaisia vuonna 241 eaa. Sabinalaisten pääkaupunki oli Cures, joka sijaitsi via Salarina varrella Teveren joen laakossa, nykyisen Passo Coresen alueella, joka on erittäin moderni ja siisti asuinalue nykyään. Täältä on vain noin vajaat 40 kilomteriä Roomaan. Alueeen vallasta ovat taistelleet Orsinit, Barberit ja Sciarrat. Rautatieaseman nimi on Fara Sabina-Montelibretti, jolla pitää jäädä pois kyydistä, jos aikoo matkustaa ihanaan Farfan luostariin.

Castel di Toraan pääsee junalla, ensin Roomasta Carsoli'in ja siitä Cotral'in paikallisbussilla Castel di Tora'an. Bussi kulkee kolme kertaa päivässä Carsoli'sta Castel di Toraan ja neljä kertaa takaisin päin.


Castel di Torassa asuu nykyään talviaikaan vain reilut 200 henkeä, keäsikaan ehkä 300. Kylän nimi oli vuoteen 1864 saakka Castel Vecchio, josta Castel on vieläkin kylän nimessä jäljellä. Kylä mainitaan ensimmäisen kerran historian kirjoissa vuonna 1035. Farfan luostari omisti Castel di Toran jonka luostari sai lahjoituksena Rusticellin suvulta. 

Kukkulan päällä sijaitsevan Castelli joutui Orsinin suvun omistukseen vuonna 1440 ja sata vuotta myöhemmin Castelvecchion ja sittemmin myös Estoutevillen suvun omistukseen. Vielä kerran Orsinit saivat linnakkeen omistukseensa ja Borghesetkin omistivat sen aikansa. Matteit ja Caetanit ja Lante della Roveret hamusivat myös aluetta omakseen, kunnes Ranskan vallankumous aiheutti sen että feodaalisyteemi lakkautettiin. 

Castel di Tora ja Monte Antuni kuuluivat myös jonkin aikaa Kirkkovaltiolle. Aikaisemmin Castel dí Toran alue kuului Umbriaan mutta vuonna 1932 ensin Rooman provinssiin ja vuonna 1927 perustettiin oma Rietin provinissi johon nyttemmin Castel di Tora kuuluu.

Giovanni Orsini toimii Castel Di Toran porimestarina nykyään. Comunitá Montana del Turano, Turanon vuoristokylien yhteisö, johon kuuluu Castel di Toran lisäksi Ascrea, Colle di Tora, Belmonte in Sabina, Collalto Sabino, Collegiove, Paganico Sabino, Longone Sabino, Nespolo, Rocca Sinibalda ja Turania. Yhteensä tähän kyläyhteisöön kuuluu noin 1300 henkeä ja kullakin pienellä kylällä on oma porimestarinsa.

Pacanico Sabinio, Collalto Sabino ja Turania sijaistevat Carsolin ja Castel di Toran välimaatossa. Paganico Sabino sijaitsee suurimmaksi osaksi Monte Navegana ja Monte Cervian luonnonreservaatin alueella.

Fil: Dam Posticciola.JPG

Posticciola'ssa sijaitsee tämä mahtava pato Turanon joessa. Itse Posticciola sijaistee noin kilometri pohjoiseen päin Lago di Turanosta ja padosta. Pato rakennettiin vuosina 1935-1938, jolloin alueella asui vain noin tuhat henkeä. Maalta pako on tehnyt alueesta entistäkin autiomman ja asukkaitten keski-ikä on korkea. Alue kuitenkin sinnittelee ja turismista on tullut uusi tulonlähde.


Posticciola on nykyään vain pari lyhyttä kadunpätkää, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen idyllinen paikka. Siellä asuu noin 48 asukasta vakituisesti. Kesäasuntoja täältä varmaan voi vuokrata kunhan on ajoissa asialla.


Posticciola


Posticciola nähtynä padolta päin 



Lago del Turano on tekojärvi joka sijaitsee 536 metriä merenpinnan yläpuolella. Järvi syntyi kun Turanon joki padottiin vesivoimalaitosta varten. Järvi on noin kymmenen kilometriä pitkä ja siitä kulkee yhdeksän kilometriä pitkä tunneli vuoren läpi  toiseen tekojärveen, Lago del Salto'on.

Fil: Solnedgång på Fiumata.jpg

Pieni Fiumatan kylä Lago del Salton rannalla auringonlaskun aikoihin. Fiumatassa asuu noin 140 henkeä. Paljon vanhoja rakennuksia ja histroriaa jäi veden alle kun järvi syntyi. Syyskussa tällä juostaan Lago del Salto maratooni ja toukokussa juhlitaan arkkienkeli Mikaelia joka on kylän suojeluspyhimys. Samalla juhlitaan myös pyhää Neitsyt Mariaa. Fiumatan kylän lähellä Starda Provinciale Salto Cicolano, Fiumata, sijaitsee retkeilyalue, Camping Isola del Salto, villin luonnon keskellä. Sieltä löytyy tarpeelliset mukavuudet ja pieni uima-allaskin.

Koko Rietin maakunnassa on paljon tällaisia pienen pieniä kyliä mutta useimmat yrittävät sinnitellä omin voimin ilman yhteistyötä. Rietin provinssi kuuluu osana Lazion maakuntaan sekin ja on kappale kauneinta ja aidointa Italiaa, aivan vertaansa vailla. Rietin provinssin alueella on myös erittäin pitkä ja rikas historiansa.

Rieti on myös salsicccian (makkara) ja polentan kotikontuja. Vuotuiset polenta ja salsiccia festivaalit houkuuttelevat useita roomalaisiakin Castel di Toraan. Polenta on maissijauhoista keitetty puuromainen seos joka keitetään isoissa kuparisissa padoissa ja hämmennetään isoilla "puumeloilla" ja lopulta polenta kaadetaan pöydälle josta se sitten annostellaan lautasille. 

Tänä vuonna ferstivaalit pidetään lauantaina 9. maaliskuuta. Festa del Polentone, polentajuhlat, antaa myös aiheen tutustua Castel del Toraan ja sen ympäristöön samalla kertaa. Castel del Tora on maaginen kylä joka sijaitsee tavallista kauniimmalla ja rauhallisemmalla paikalla aivan Italian sydämessä, kaukana stressaavista metropoleista.

File:Polenta con salsicce.jpg

Polentaa ja Salsiccia-makkaraa

Samalla vietetään kolmepäiväistä Sagra della Salsiccia, Salsiccia festivaaleja. Makkara italiaksi on juuri salsiccia ja täällä tarjoillaan juuri tälle alueelle tyypillsitä salsicciaa, joka on maustettu korianterilla. Tänne salsiccia makkara tuli satoja vuosia sitten langobardipaimentolaisten mukana. 

Täällä paikalliset kutsuvat makkaraa nimellä monticelliani, joka tulee antiikin aikaisesta alueen nimestä Monticelli. Ja kuten sanoin salsiccia on täällä maustettu petradalla, kuten korianteria täällä kutsutaan. Korianterin siemenet kuivataan ja paahdetaan ennen kuin ne sekoitetaan makkarataikinaan ja makkara masuettaan melko vahvalla chilillä tai paprikalla. Pitkät pöydät kateaan torille ja ruokailu alkaa kello 12. Myöhemmin saapuvat saavat sden sijaan siinä kello 16.00 jälkeen Fettucine ai Porcine ruuakseen, tatteja pastan kanssa.

Montopoli in Sabinassa, joka sijaitsee noin parikymmentä kilometriä länteen päin linnnuntietä Catsel del Torasta, vietetään myös polentajuhlia, mutta sillä alueella niitä vietetään ennen joulua.

Italiassa on varmaan satoja eri salsiccia reseptejä, sillä italialaiset ovat ikuisia paikallispatriootteja, mutta eivät tippaakaan nationalisteja. Jokainen kylä tai alue pitää omia ruokalajejaan erikoisina ja maukkaimpina.


Vasemmalla Castel di Tora, oikealla Colle di Tora ja keskellä häämöttää Ascrea niminen kunta, joka ei sekään ole suuruudella pilattu. Farnesen aatelissuku omisti Ascrean alueen aikoinaan ja nykyään täällä asuu alueen maanviljelijöitä.


Colle di Tora, tuossa kuvassa keskellä järveä. Porimestari on Leonello Silvestri joka on syntynyt ja kasvanut kylässä. Colle di Torassa asuu noin 350 henkilöä.




Vuoristoalue on nimeltään Monti Carseolani ja se on osa Apenniinien keskimassiivia. Monti Carseolani taas puolestaan kuuluu laajaan luonnonresevaattiin nimeltä  Riserva Naturale Monte Navegna Monte Cervia.

Sen korkeimmat huiput yltävät melkein kahden  kilometrin korkeuteen. Tuo vihreä mykkylä kuvassa oikealla on nimeltään Monte Autuni jonka huipulla sijaitsee Castello di Antuni, joka kuului alunperin Farfan luostarille mutta josta myöhemmin on useammat aatelissuvut taistelleet. Upea  linna joutui rappiolele mutta vuonna 1999 se uuskrojattiin ja vierailun linnassa voi varata Castel di Toran kunnan konttorista.


 Castel di Tora






8. ja 9. heinäkuuta juhlitaan Santa Anatoliaa 

Anatolia Anicia eli täällä Torassa  ja  kuoli 9. heinäkuuta vuonna 251. Hän on paikallinen pyhimys. Hänen pyhät jälkeenjäännökset sijaitsevat yhdessä hänen siskonsa kanssa Santa Scolastican kirkossa Subiacossa.

Santuario di Santa Anatolia, Pyhälle Anatolille pyhitetty pyhäkkö ja luostari joka oli alunperin vain pieni kapukkiiniluostari ja sen kappeli. Mutta kaiken tämän otti haltuunsa kreikkalais-bysantinen Collegio ja he rakensivat luostarin ja pyhäkön uudestaan. Pyhää Anatolia on Castel di Torassa palveltu jo ammoisista ajoista lähtien. Luostari ja pyhäkkö sijaitsevat A24:n varressa parikymmentä kilometriä Castel di Torasta etelään päin, keskellä Italian niemimaata.

Caste di Torassa sijaitsee San Giovanni Evangelistan kirkko, Colle di Torassa San Lorenzon kirkko, Ascreassa San Nicola di Barin kirkko ja Paganicossa myös San Nicola di Brille pyhitetty kirkko.


Santa Anastasion pyhäkkö


Castello di Antuni omalla kukkulallaan

Yöpymismahdollisuuksiakin löytyy mutta huone on varattava etukäteen. Esimekiksi Hotel Turano, tai Agriturismo La Posta tai Le Cascine, molemmat järven rannalla nekin. Castel di Torasta löytyy myös muutama ravintola, kuten Dea, Turano, Il Tasso ja La Riva del Lago.


 Ravintola La Riva Del Lago

Kuvassa alenpana Colle di Tora ja taustalla Castel di Tora, molemmat iltavalaistuksessaan

Vastapäisellä rannalla sijaitsee Colle di Tora (kuvassa etummaisena), joka on oma pieni kuntansa mutta yhteistyössä toisten alueen pienten kuntien kanssa. Colle di Torassa sijaitseee maatalousyliopisto, Università Agraria Colle di Tora.



Tässä You Tube jossa Castel di Toran sympaattien ja herttainen porimestari Giovanni Orsini esittelee omaa kyläänsä. Filmissä näytetään myös vuotuisesta Polenta ja Salsiccia juhlista.