keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Espanjalaiset portaat


Roomassa on tähän aikaan vuodesta 'perfekti' sää, +15-20 välillä. Voisi sanoa että alkukesä on tullut kaupunkiin. Koronatilanne on melko hyvä koko Lazion provinssissa, mihin Roomakin kuuluu. Noin 950 uutta tartuntaa päivittäin, mutta Lazion maakunnassa asuu 5,5 miljoona asukasta, joista Roomassa 2,8 miljoonaa. Koko Italiassa asuu noin 60 miljoonaa asukasta.


Portailla on nykyään syönti, juonti ja tupakointi kielletty. Liekkö jo istuminenkin kielletty. Kunta väsyi siivoamaan jälkiä joka yö. Kunnalla ei edes ole varaa maksaa kunnon palkkaa työväelleen, saatikka palkata uutta työvoimaa. Pari vuotta sitten laksettiin keiien palkkoja eläkkeitä Italiassa. Kunnat, valtio ja regionet vähensivät työväkeä. Tehtiin kaikkensa ja vähän vielä enmepikin, jotta talous saataisiin parenpaan kuntoon. EU:sta haettiin telousmihiä laskeskelmaan, mutta huonolla menestyksellä.


Espanjalaiset portaat saivat kesäkauden perinteiset kukkaistutukset eilen. Roomalaiset tulevat sankoin joukoin Piazza Spagnan torille ihastelemaan kukkaloistoa. En usko lainkaan että Rooman kunta maksaa tätä kukkamerta vaan muotikuningas Valentino ja ehkä muutkin Espanjalaisten portaiden lähettyvillä sijaitsevat muotihuoneet kustantavat yhdessä. Syksyllä ruukut kerätään pois.

Piazza Spagna tarkoittaa espanjalaista toria. Tori sai niemensä Ranskan suurlähettilään kunniaksi, sillä hän asui torin reunalla 1600-luvulla ja hän  toimi paavin virkamiehenä. Alue kuului aikoinaan aikansa Espanjalle. Ranskan suurlähetystö kuitenkin sijaitsee kauenpana, Piazza Farnesella, upeassa Palazzo Farnesessa.


Portaista itään päin alue on jo kauan kuulunut Ranskalle. Alueella sijaitse upea puistoalue ja upea Villa Medicin huvila puistoineeen, mikä kuuluu Ranskan valtiolle. Toskanan herttuaskunnan suurruhtinas Ferdand I de'Medici rakennutti Villa Medicin kardinaalin virka-ajalla. Hänet valittiin kardinaaliksi vuonna 1562, jolloin hän oli 14-vuotias. Medicit olivat sen ajan ehdottomasti rikkainta sukua maapallolla. Heillä oli jopa painatti omat rahatkin, joita ei tuskin kenelläkkään muulla suvulla ollut. 

Espanjalaisilla portailla Italian muotikuningas Valentino pitää muotiesityksen joka kevät. Saa nähdä pidetäänkö tänä kesänä. Valentino asuu aivan siinä lähellä palatsissaan Piazza Mignatellillä, mikä on Piazza Spagnan  jatke, ja  missä sijaistee myös Valentinon myymälä. Muut muotihuoneet sijaitsevat myös torin reunalla ja Via dei Condottin kadun varrella.

Santa Santissima Trinita dei Montin kirkosta olen tehnyt postauksen täällä.