tiistai 12. elokuuta 2014

Taloudellinen ahdinko



HUOM! Kuvat ovat alkukesältä kun aloitin tätä postausta, mutta tämä homma jäi kesken syystä tai toisesta. 

Alkukesästä puitiin oikein kovan kouran kanssa niin Italian valtion kuin Rooman kunnankin budjettia. Moneen kuukauteen ei Italian uusi pääministeri eikä Rooman porimestarikaan pitäneet ainoatakaan vapaapäivää vaan he paiskivat töitä oikein olan takaa. Porimestari alkoi käyttää polkupyörää työmatkoihin näyttääkseen esimerkkiä roomalaisille että polkupyöräily on tulevaisuuden meininkiä myös Roomassa, eikä vaan Köpenhaminassa ja Pariisissa. 

Vasta viime viikolla Italian hallitus hyväksyi Rooman kolmevuotisen talousreformibudjetin. Jos syventyy tähän asiaan niin tulee ymmärtämään että nämä kaksi budjettia, valtion ja Rooman kunnan, on puitu  paljolti yhteistoimin ja samaan hiileen puhaltaen. 

Minulla olisi paljonkin kerrottavaa tästä aiheesta useammastakin syystä mutta en toki ala ruotimaan syvältä vaan sipaisen pintaa. Tämä on tavallaaan jatkoa Rooman kunta postaukselle. Ketä kiinnostaa niin ehkä kannattaa lukea tuo vanhempi postaus ensin.

Olen myös tutustunut Ruotsin ulkomaainstituutin Italian taloutta koskevaan raporttiin ja keskusteluun. Tämä melko pitkä raportti ja keskustelu on erittäin informoiva, joten jos osaa ruotsia niin suosittelen lämpimästi! Ohjelmassa esiintyvä herra on entinen Ruotsin suurlähettiläs Andres Bjurner ja naishenkilö Roomassa asuva toimittaja ja kirjailija Kristina Kappelin. Itse olisin toivonut että voisin kirjoittaa kaiken tuon, mitä ohjelmassa mainitaan, tänne blogiin suomeksi, jos vaan kykenisin siihen, mutta en aio edes yrittää. Tämä raportti Italian ja Rooman kunnan talouspolitiikasta ja talousreformeista on erittäin mielenkiintoinen jo siitäkin syystä että kaikki muutkin EU-maat kamppailevat taloudellisissa vaikeuksissaan. 


Bruttokansantuotteen kehistys ja kasvu joissakin EU-maissa 1990-2013. Alin linja  -5%, toiseksi alin linja 0 %, seuraava linja ylöspäin on + 5%. Vuosi 2009 oli kehno vuosi melkein kaikille EU-maille.


Tässä joitakin muita maita vertailun vuoksi. Nolla linjan alapuoella on ainakin Norja, Italia ja Suomi. Kaikkia maita en voinut ottaa mukaan sillä käyriä olisi tullut niin paljon ettei siitä olisi saanut selvää.

Italian hallitus ja Rooman kunnanvaltuusto reformoi oikein olan takaa. Toisaalta se on ollut aivan pakkokin, sillä Italian bruttokansantuote on laskennut hyvin hyvin alas, samalla aikajaksolla kun Ruotsi on nostanut huimasti bruttokansantuotettaan ja on nyt tällä hetkellä paljon korkeammalla kuin esimerkiksi Saksa.

Tähän väliin kerron viimeiset uutiset. Rooman porimestari Ignazio Marino piti pari päviää vapaata nyt sen jälkeen kun budjetti hyväksyttiin ja hän matkusti Lontooseen tervehtimään tytärtään. Mutta tänään hän on takaisin Roomassa sillä hän saa vieraita HSBC nimisestä pankista. Pankinjohtaja Stuart Gulliwer tulee porimestarin pyynnöstä Roomaan mukanaan lista kansainvälisistä firmoista jotka ovat halukkaita satsaamaan ja rahoittamaan erilaisia projekteja Roomassa. Tämä ei sinäänsä ole mitään uutta ettäkö kansainväliset suurfirmat rakentavat, kuunnostavat ja uuskorjaavat erilaisia kohteita Roomassa, ja muuallakin Italiassa. Korjausten ja rakentamisen jälkeen nämä firmat saavat sisäänpääsymaksuista ja muista tuloista provisiota joten he saavat takaisin sen minkä he ovat panostaneet ja hieman lisääkin.


Alkukesästä kiihtyi äärivasemmisto, etenkin syndikalistit, kuullessaan että Italian valtio ja Rooma aikoo kiristää taloudellista vyötä kolmeksi vuodeksi, ja se tulee koskemeaan kaikkia Italiassa ja luonnollisestikin myös Roomassa. Kunnantyöläiset eivät ole aina edes saaneet palkkojaan ajoissa, varsinkaan tilapäistyöläiset. Asuntopula ja nuorisotyöttömyys on suuri ongelma Roomassa.


Kevääällä 2018 nousi Il Popolo del Libertà, "vapauden kansa", niminen puolue Italian hallitukseen ja Rooman kunnahallitukseen. Puolue syntyi kun Forza Italia ja Alleanza Nazionale yhdistyivät. Tätä keskusta-oikestolaista puoluetta sai johtaa miljardääri Silvio Berlusconi. Berlusconin ykistyiselämä ja -taloudelliset sotkut aiheutti sen että hänen oli jätettävä politiikka ja puolueen puoluesihteeri Enrico Letta nousi pääministerin virkaan. Hän kokosi uuden hallituksen joka kuitenkin kaatui melko pian ja uudeksi pääministeriksi tuli Firenzen porimestari Matteo Renzi, joka edustaa Demokraattista puoleutta, joka vastaa suurin piirtein sosiaalidemokraatteja.

Samaan aikaan kun Berlusconista tuli ties monennenko kerran pääministeri voitti myös Rooman kunnanvaaleissa oikeiston edustaja Giani Allemano. Sitä ennen ei viiteentoistavuoteen Roomaa ole hallinut oikeistolaiset, vaan vasemmisto-keskusta koalisaatio. Oikeistopolitiikka siis sai tuulta siipiensä alle Italiassa. Veltroni aloitti poliittisen uransa uusfasistisessa MSI puolueessa ja hän on naimisissa uusfasistisen puoluejohtajan tyttären kanssa. Demokraatit kuitenkin onnistuivat pitämään valtansa Rooman provinssivaaleissa, ja heillä on provinssissa vieläkin valta-asema.



Matteo Renzi, 39 v, nuorin pääministeri Italiassa koskaan

Kun pääministeri vaihtui Italiasssa ja demokraattien ehdokas Renzi astui virkaansa niin myös Rooman kunnanvaltuustoon äänestettiin demokraattien edustaja Ignazio Marino, joka oikeastaan on yksi maailman tunnetuimmista kirurgeista.

Mutta keskusta-oikeistopoliitikot olivat ajaneet niin Italian valtion kuin Rooman kunnankin konkurssin partaalle ja näin ollen demoraattien oli pakko ottaa ensimmäiseksi käsiteltäväksi taloudellinen tilanne Italiassa ja Roomassa. Neljä kuukautta kesti tämän  taloudellisen reformin aikaansaanti.




Rooman kunnan taloudellinen reformi on suurelta osin riippuvainen Italian valtion antamasta lainasta jonka Rooman kunta on luvannut maksaa kolmessa vuodessa takaisin. Rooman kunnan talous oli 800 mliljoonaa € miinuksella siinä vaiheessa kun demokraattinen puoluea otti kunnanvaltuuston haltuunsa.

Jos Italian valtio ei olisi antanut lainaa olisi Rooman paikallisliikenne pysähtynyt, eikä kaupunki olisi psytynyt maksamaan palkkoja eikä muita laskujaankaan. Tursmi oli suuressa vaarassa lamaantua tyystin ja kuten tiedetään niin Rooman kunnan taloudessa tursimilla on hyvin suuri merkitys.

Roomassa oli tillanne polttavan kireä. Kunnan työläiset osoittivat mieltään päivittäin kunnanvaltuuston edustalla. He alkoivat lakkoilemaan. Ensialkuun Italian parlamentti äänesti lainaa vastaan. Pääministeri Matteo Renzi halusi selvittää tilanteen hinnalla millä tahaansa. Kerta kerran jälkeen Rooman kunnan oli lupauduttava erilaisiin uhrauksiin jotta parlamentti ylipäätään voisi suostua lainaan. Porimestari Ignazio Marino vakuutti parlamentille että Rooma pysähtyy jos kunta ei saa lainaa. Roomassa ei ole teollisuutta, ja kunta on riippuvainen jätehuoltomaksuista ja matkalipputuloista. Ignazio Marino vannoi että paikallisliikenteessä matkustaa pummilla niin moni, turistitkin, jotta kaupunki menettää matkalipputuloja noin 100 miljoonaa € vuosittain.

Parlamentilla oli vielä tuoreessa muistissa että Rooman kunnan aikaisempi laina valtiolle, 12 miljoonaa €, annettiin anteeksi kuunnalle, koska kunta ei sitä pystynyt maksamaan takaisin.

Italian valtio on velallinen. Roomalaisilla ei taas puolestan ole kovinkaan paljoa velkoja. 

Rooman kunnan kolmevuotisbudjetti on 6,5 miljardia €. Verotuloja lasketaan tulevan noin 2,9 miljardia € per vuosi, lainanvähennyksiä 352 miljoonaa €, 367 miljoonaa € lainanvähennyksiä yksityisille tahoille, 117 miljoonaa € leikkauksia kunnan menoista vuosittain. 

Turistienkin on oltava mukana tasoittamassa kunnan taloutta. Jokaisesta yöpymisestä, olipa se sitten hotelli tai leirialue, matksutajakoti tai luostariasuntola, joutuu turistit maksamaan joka yöltä turistiveroa. Tämä on ollut käytännössä jo muutaman vuoden, mutta nyt niitä veroja korotettiin. Kallein vero on luksusluokan hotelleissa ja halvemmissa yöpymiskohteissa saa maksaa suhtellisesti vähemmän turistiveroa.

Potrebbe interessarti:http://www.romatoday.it/politica/bilancio-2014-incontro-marino-maggioranza.html
Seguici su Facebook:http://www.facebook.com/pages/RomaToday/41916963809


Toinen tapahtuma joka herätti kovasti ärsytystä keväällä roomalaisten parissa oli määräys että klassinen roomalainen kahvila Pace on suljettava. Alettiin kirjoittamaan nimiä protestilistoihin mutta eihän siinä mikään auttanut. Tämä on vain yksi esimerkki kuinka taloudellinen ahdinko on pakottanut konkurssiin jopa perinteisetkin "kuttuurilliset laitokset" kuten tämän historiallinen Caffè Pacen'kin, puhumattakaan pikkubutiikkien omistajista, 'reikiä seinässä', joita on mahdottoman paljon Roomassa.


Tässä sitä nyt sitten päivitellään...Mitä kahvilan tiloihin tulee tulevaisuudessa niin siitä ei ole tietoa vielä kenelläkään. Muuten...ikäväähän se on, ei voi kun valittaa. Ikävää on myös että ympäri kaupunkia suljetaan kahviloita ja myymälöitä. Tulee aivan maailmanlopun tunnelma toreille, kaduille ja kujille joilla on ollut eloa aikaisemmin.

Vatikaani on kuitenkin saanut iloita siitä että pyhiinvaeltajien määrä on senkuin noussut ja se johtuu suurelta osalta siitä että uusi paavi on niin suosittu henkilö. Roomalaiset poliitikot seuraavat varmasti kateellisina "kansaivaelluksia" Vatikaanissa. Kerrotaan että pyhiivaeltajat usein tulevat bussilasteittain ja heillä on omat eväät mukanaan, tai ostavat ruokansa supermercadoista. He yöpyvät korkeintaan yhden yön leirintäalueilla tai kuten kanonisointien aikana he pystyttivät telttansa sinne mistä löysivät hieman vapaata nurmikkoa. Loput makasivat makuupusseissa kadulla, toreilla ja jalkakäytävillä. Tällaiset moljoonapäiset pyhiinvaeltajien joukot jättävät paljon roskaa ja jätteitä jälkeensä joita sitten Rooman kunta saa siivota. Näitä siivouksia ei edes turistivero kata...


Paavin pääsiäisen aikaisessa Via Crucis tapahtumassa Colosseumilla paavi puhui ja rukoili taloudellisten vaikeuksien puolesta. Hän puhui myös kaikkien heidän puolesta jotka koputtavat Rooman ovella. Pakolaisia, joilla ei ole mihin päätään kallistaa. Toki katollinen kirkko tekee erittäin paljon näitten pakoalaisten hyväksi Roomassa, samoin kun he tekevät myös kodittomien ja sairaiden puolesta. Paavi rukoili myös vangittujen ja päihdevaikeuksien kanssa kamppailevien puolesta. Paavi rukoili myös kaikkien rikkollisten puolesta. Hän mainitsi rahanpesijät ja korruption. Paavi antoi myös kenkää maffialle. Paavin rukouksista sai sen käsityksen että ongelmia on paljon, hyvin paljon.

Italialaiset ovat melko optimistista väkeä, varsinkin roomalaiset, joten toivossa on hyvä elää että paavin rukoukset auttavat.

Useimpien roomalaisten kesälomat päättyy nyt elokuun lopussa. Kerrotaan kuitenkin että noin 80 % roomalaisista myymälöistä, apteekeista ja liikkeistä sekä kahviloista ja ravintoloista ei ole sulkeneet oviaan lomien ajaksi. Talodellisen ahdingon takia luonnollisestikin. Torinossa on ollut kuulema aivan päinvastoin. Siellä noin 80 % sulki ja lähti lomille.