maanantai 12. syyskuuta 2022

Bella Italia, ihana Italia

Italia on yksi Euroopan mielenkiintoisimmista ja kauneimmista matkankohteista. Italiassa on erittäin paljon näkemistä ja kokemista. Jos etukäteen tutustuu maahan ja sen historiaan ja kulttuuriin niin matkasta tulee paljon antoisampi.

Itse olen käynyt Rooman lisäksi Italian suurimmista kaupungeista vain Firenzessä ja Veneziassa. Olen myös kolunnut lukemattomia pieniä kaupunkeja ja pikkukyliä vähän siellä sun täällä.

Alunperin minulla oli paljon ennakkoluuloja Roomasta. Luulin että Rooma on kuin Pariisi tai Lontoo, normaali suurkaupunki, mutta yllätys yllätys, Rooma olikin aivan omalaatuisensa kaupunki, kuten useimmat Italian kaupungit ovat.


Firenze on se kaupunki missä on eniten korkeatasoista taidetta ja arkkitehtuuria, koko maapallolla. Sanotaan että 80 % maapallon korkeatasoisimmasta taiteesta ja arkkitehtuurista löytyy Italiasta ja niistä 80 % on Firenzessä. Aika hyvin siis.

Tuli käytyä Firenzessä aikana jolloin siellä oli hyvin rauhallista. Oltiin pääsiäisviikko siellä. Ei ollut paljoakaan turisteja vaan saatiin ihan rauhassa katsella nähtävyyksiä viikon aikana. Ainoa haittapuoli oli se että siellä on melko korkeat sisäänpääsymaksut joka paikkaan, jopa kirkkoihinkin. Muutta sen ymmärtää sillä näistä arkkitehtuurin ja taiteen kalliista aarteista on pidettävä huoli. 

Roomassa ei ole sisäänpääsymaksua ainoaankaan kirkkoon ja kirkkoja Roomassa on noin 1000! Kaikki kirkot ei sentään ole avoinna, sillä ne pitäisi kunnostaa jo turvallisuus syistäkin, mutta sponsoreita ei aina löydy.


Veneziassa oltiin myös viikko keskikesllä jolloin kuumuus ja helle haittasi kiertelemistä, vaikka mukava tuulenvire kävi mereltä kaiken aikaa, niin ilmankosteus oli yllättävän korkea. 

Monet eruooppalaiset kritisoivat Veneziaa, mutta se on erittäin erikoinen kaupunki, joten ei kannata sitä verrata muihin kaupunkeihin lainkaan. Venezialla on oma sharminsa ja viehätyksensä. Ei siellä italialaisetkaan viihdy asua turistijoukkojen takia. Useat upeat isot palatsist seisovat tyhjiltään.

Muutama sana Roomasta...Legendan mukaan Rooman ikuinen kaupunki perustettiin 21. huhtikuuta 753 eaa. Roomalla on siten lähes 2800 vuoden historia. Täällä voit tehdä historiallisia löytöjä lähes jokaisessa kadunkulmassa, ja aina vaan löytyy paljon nähtävää ja tehtävää. Viikko ei riitä Roomaan, vaan tustusminen vaatii useita matkoja ja etukäteissuunnittelua. 


Bella Roma!

perjantai 9. syyskuuta 2022

L'Ombra di Caravaggio


L'Ombra di Caravaggio/Caravaggion varjo on valmisteilla oleva elokuva italialaisen barokkimestarin Michelangelo Merisin elämästä. Hänen oikea nimensä oli Michelangelo Merisi da Caravaggio. Hänet tunnetaan maailmalla Caravaggiona. Hänen myrskyisestä elämästä kertova alokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa eri puolilla Italiaa 3. marraskuuta 2023.

Italiankielisen elokuvan, jonka nimi on L'Ombra di Caravaggio (Caravaggion varjo), on ohjannut Michele Placido ja pääosassa Riccardo Scamarcio on loistava, mutta kiusattu taiteilija. Goldenart Productionin ja Rai Cineman tuottaman elokuvan kansainvälisiä näyttelijöitä ovat myös Louis Garrel, Isabelle Huppert ja Lolita Chammah.

Lehdistötiedotteen mukaan elokuva tutkii taiteilijan persoonallisuutta, kapinallista ja levotonta,  skandaaleihin omistautunutta.

Elokuva pyörii Vatikaanin Caravaggion tutkinnan ympärillä ja sen jälkeen kun paavi Paavali V sai selville, että taiteilija käytti pyhissä maalauksissaan prostituoituja, varkaita ja kuljeskelijoita mallinaan paavi yritti selvittää pitäisikö taidemaalarin saada anteeksi kuolemantuomiosta miehen tappamisesta kaksintaistelussa. 


Michelangelo Merisi da Caravaggio syntyi 29. syyskuuta 1571 Milanossa, kuoli 18. heinäkuuta 1610 Porto Ercolessa. Caravaggio eli tapahtumarikasta elämää. 

Oppisopimus koulutuksen jälkeen Simone Peterzanon luona Milanossa hän matkusti Roomaan, missä hän nousi rahattomasta taiteilijasta Rooman kardinaalien suosikkimaalariksi. Roomasta murhasta karkotettuna hän asettui asumaan Napoliin ja myöhemmin Maltalle. Maltalla hänestä tehtiin Maltan ritarikunnan ritari, mutta hän pakeni sieltä Sisiliaan fyysisen riidan jälkeen ja palasi Napoliin vuoden kuluttua.

Hän kuoli 38-vuotiaana odottaessaan Rooman kiellon kumoamista. Pian hänen ennenaikaisen kuolemansa jälkeen muodostui legendoja, jotka tekivät hänestä "pahan taiteilijan arkkityypin. "Caravaggio-myytti" elää vielä tänäkin päivänä.

Caravaggion suojelija, kardinaali Francesco Maria Bourbon Del Monte (1549-1627), oli hänen ystävänsä ja antoi hänen olla kotitaloudessaan. Ilman Del Monten suojelua ei ehkä Caravaggiosta olisi koskaan tullut yhtä maailman kuluisimmista taidemaalareista, eikä hän ehkä olisi onnistunut elämään edes niitä 39 vuotta, mitkä hän eli. Täällä olen tehnyt aikaisemmin postauksen Maria del Monten ja Carvaggion ystävyydestä.

Caravaggio vaikutti luulosairaalta, sillä hän kantoi miekkaa aina mukanaan, vaikak se oli laissa kiellettyä. Hänen mukanaan kulki hänen apulaisensa tai paremminkin henkivartijansa.

Caravaggio 'oli kirottu taiteilija', joka oli absoluuttinen lahjakkuus, mutta ennen kaikkea jonkinlainen rocktähti, kapinallinen ilman syytä.  Hän oli pakotettu kohtaamaan häikäilemättömän elämän häiritsevät seuraukset naisten ja demonien kanssa, jossa nerous ja armottomuus seurasi rinnakkain hänen elämässään. Hän oli ajaton hahmo ja kiehtova ja universaali ikoni.

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Casino dell' Aurora

Villa Aurora, Via Lombardia, Ludovisin kaupunginosa

Samalla alueella Rione Ludovisin kaupunginosassa, kuten nimikin jo kertoo,  Boncompagni-Ludovisin aatelissuku  on omistanut suureet alueet Ludovisin kaupunginosasta ja omistaa vieläkin  useita upeita rakennuksia ja yhden museonkin.

Roomassa sijaitseva historiallinen huvila, Casino dell'Auroa, jossa on maailman ainoa tunnettu Caravaggion kattomaalaus, tulee myyntiin kolmannen kerran 30. kesäkuuta sen jälkeen, kun kaksi aiempaa tuomioistuimen tänä vuonna määräämää huutokauppaa eivät onnistuneet saamaan yhtään tarjousta. Maailman 20 000 rikkainta miestä kutsuttiin huutokauppaan arvokkaasta omaisuudesta, joka on karkaamassa valtion käsistä. Hintapyynnöksi laitettiin 353 miljoonaa euroa...kukaan ei napaunnut.

Alkuperäinen Casino dell'Aurora

Casino di Villa Boncompagni Ludovisi/Casino Del Monte, tunnetaan paremmin nimellä Villa Aurora, missä Caravaggion kattomaalaukselle vuodelta 1621 on jo toisen kerran yritetty löytää ostaja.

Casino dell'Aurora on ainoa osa huvilasta, mikä on pelastettu 1800-luvun Villa Ludovisin (myöhemmin Villa Boncompagni Ludovisi) purkamiselta Roomassa.

Alkuperäinen hintapyyntö 18. tammikuuta oli kolossaalit 471 miljoonaa euroa, ja se laski noin 20 % 376 miljoonaan euroon 30. huhtikuuta. Kolmas verkkohuutokauppa alkaa torstaina klo 15.00 konkurssikiinteistöä käsittelevän nettisivun kautta minimialoitustarjouksella 226 miljoonaa euroa.


Antiikin aikainen tie Via Latina kulki Cacinumin kautta. Via Latinasta olen tehnyt postauksen täällä. 

Casino nimityksen alkuperä tulee Volskien Casinumin/Kasinumia asuntoalueesta Monte Cairon vuorella Frosineon provinssissa Lazion maakunnassa. Casino nimitys nykyään tarkoittaa taloa, casa. Olen aiksemmin kertonut Monte Cassinon luostarista täällä. Luostari on suuri nähtvävyys! Suosittelen!

Cassinoa/Kasinumia hallitsivat samnilaiset, mutta roomalaiset asuttivat sen vuonna 312 eaa. Samniittien asuinalue sijaitsi Rooman itäpuoella aina Adriaattiselle merelle saakka. Samniliaisiin kuului ainakin neljä heimoa, pentrit, caracenit, caudinit ja hirpinit ja myöhemmin frentanit. Gartaagolainen politikko ja sotapäällikkö Hannibal Barka liikkui Casinumin lähellä ainakin kerran Puunilaisten sotien aikana 200-luvulla eaa. 

Casinumissa sijaitsi myös Varrolle kuulunut huvila. Marcus Terentius Varro tai Varro Reatinus (116–27 eaa.) oli roomalinen kirjailija, joka kirjoitti 74 teosta. Kaikkiaan teoksia lienee ollut 600 "kirjaa" tai papyrus rullaa.
Moderni Casinon kaupunki syntyi muinaisen Casinumin kaupungin paikalle, ja sitä kutsuttiin  myös nimellä San Germanoksi, mutta 28. heinäkuuta 1863 kaupungin nimi palasi virallisesti "Cassinoksi". 
Casinon kunnan turisti-info!

Takaisin Casino dell'Auroraan...

Aurora oli roomalainen jumalatar, jonka nimi tarkoitti aamuruskoa. Hän vastasi kreikkalaista Eosta mytologiassa.


Tässä se Caravaggion kuulusia kattomaalaus on nyt sitten

Roomassa sijaitseva historiallinen huvila, jossa on maailman ainoa tunnettu Caravaggion kattomaalaus, tulee myyntiin kolmannen kerran 30. kesäkuuta sen jälkeen, kun kaksi aiempaa tuomioistuimen tänä vuonna määräämää huutokauppaa eivät onnistuneet saamaan yhtään tarjousta.

Caravaggion maalaama maailman ainoa katto, jonka arvo on arviolta 471 miljoonaa euroa (540 miljoonaa dollaria).  Caravaggion maalauus kuvaa Jupiteria, Neptunusta ja Plutoa, mikä on vähintäin arvoltaan  310 miljoonaa  euroa.





Casino dell'Aurora on yksi kalleimmista taloista, joka on koskaan markkinoille saatettu. Casinossa sijaitsee myös upeat Cuercinon kattomalaukset sekä paljon muuta taidetta. Caravaggion seinämaalauksen ja Cuercinon seinämaalausten lisäksi huvilassa on  Brilin, Domenichinon, Pomarancion ja Violan teoksia, arkkitehti Carlo Madernon portaikko ja Michelangelon patsas.



Sisäänkäynti Casino dell'Auroraan


Prinssi Nicolò Boncompagni Ludovisi kuoli neljä vuotta sitten ja nyt hänen kolme perillistään prinssi Nicolòn ensimmäisestä avioliitonsta kolme poikaa Francesco Maria, Ignazio Maria ja Bante Maria, avioliitosta Benedetta Barberini Colonna di Sciarran kanssa. Perillinen on myös prinssin amerikkalainen leskirouva, joka taistelee myös perinnöistä. Tosin rouvalla ei ole lapsia prinssin kanssa. Nyt ei kukaan asu Villa Aurorassa, tietääkseni, sillä huvila on lukittu.


Villassa on lähemmäksi 3000 neliötä.

Prinssi Nicolò Boncompagni Ludovisi oli yhden Italian vanhimman ja huomattavimman aatelisperheen päämies. Prinssi oli paavi Gregorius XIII Boncompagnisin 11. pojanpoika, joka otti käyttöön gregoriaanisen kalenterin, ja paavi Gregorius XV Ludovisin 10. veljenpoika, joka perusti modernin paavinvaalien järjestyksen. Prinssi Nicolòn hautajaiset pidettiin perinteisen jalon tavan mukaisesti Roomassa Sant Ignazion  kirkossa, minkä rakensi hänen yhdeksäs isoisoisoisänsä, kardinaali Ludovico Ludovisi.

Prinssi Nicolò jättää kolme poikaa ensimmäisestä avioliitosta ja seitsemän lastenlasta, joilla kullakin on titteli prinssi tai prinsessa, pojat Francesco Maria, Ignazio Maria ja Bante Maria. 

Nykyinen suvun päämises, prinssi Nicolòn vanhin poika, prinssi Frascesco Maria Ludovici Boncompagni pidätettiin juuri ennen isänsä kuolemaa veropetoksista. Tuskin häntä on tuomittu vankeuteen, vaan hänellä on ollut varaa maksaa itsensä vapauteen. Francesco on naimisissa Gaia Bulgarin kanssa, joka omistaa Bulgarin korufirman. 

Casino di Villa Boncompagni Ludovisin uusi varaus, joka tunnetaan paremmin nimellä Villa Aurora, on toista kertaa etsimässä ostajaa.

Alkuperäinen hintapyyntö 18. tammikuuta oli kolossaalit 471 miljoonaa euroa, ja se laski noin 20 %  376 miljoonaan euroon 30. huhtikuuta. Tuomioistuimet ovat päättäneet, että Italian kulttuuriperintölain mukaisesti suojatun kiinteistön ostajan on käytettävä 11 miljoonan euron lisäkorjauskustannuksiin.

Kauppa on seurausta ankarasta perintötaistelusta prinssi Nicolò Boncompagni Ludovisin kuoleman jälkeen vuonna 2018. Hänen perheensä on omistanut Via Veneton lähellä sijaitsevan kiinteistön viimeiset 400 vuotta, ja villa on suuren osan viimeisestä kahdesta vuosikymmenestä ollut remontoinnin alla. 

Prinssin pojat kiistivät isänsä testamentin, jonka prinsessa Rita, pirnssi Nicolòn leskirouva, sanoo antavan hänelle oikeuden asua Villa Aurorassa loppuelämänsä ja että jos villa myydään, tulot jaettaisiin hänen ja hänen poikiensa kesken.

Kun osapuolet eivät päässeet sopimukseen, tuomioistuimet määräsivät yhdentoista makuuhuoneen huvilan huutokaupattavaksi. Italian lain mukaan hallituksella on 60 päivää aikaa käyttää yksityiselle ostajalle tehdyn myyntisopimuksen mukaista etuosto-oikeuttaan, mutta vaikka äskettäin alennettu hinta ei olisikaan mahdollista, valtio ei ehkä pysty tai halua ostaa kiinteistöä.

Vaikka ainutlaatuinen kiinteistö on yksityisomistuksessa, se on ollut yleisön saatavilla prinsessa Ritan opastetuilla kierroksilla.

Aiemmin tänä vuonna huvila avasi ovensa vuotuiselle FAI Spring Days -aloitteelle. Vierailu kuitenkin peruttiin viime hetkellä, prinsessa Ritan toiveiden mukaan, kun prinssin pojat kieltäytyivät. Villa on turvattava tulevaisuudessa, siinä toivossa, että valtio voi mennä ostamaan huvilan, vaikka Italian valtio ei halua ostaa rakennuksia taloudellisista syistä. Italian valtion laki ei kuitenkaan salli jättää heitteille kallisarvoisia rakennuksia ja taideteoksia.

"Yksityinen omaisuus on oikeus", Magnifico sanoi Il Giornale dell'Artelle, "mutta jos niin tärkeää ja ainutlaatuista rakennusta taidehistoriassa käytettäisiin henkilökohtaisena kodina ilman yleisön vierailua, se olisi rikos."

Tarkempia tietoja huvilasta ja sen myynnistä löytyy Professori Corey Brennan In Antigone-artikkelista, ja lisätietoa kiinteistön rikkaasta historiasta löytyy englanniksi Archivio Digitale Boncompagni Ludovisista.


 

Tässä videolla Prinssi Nicolò Boncompagni Ludovisi itse luettelee kuinka monen alueeen prinssii hän on. Tällä pariskunnalla on omat viinimerkit ja make-uppfirma ja paljon muuta. Italiassa aatelissukujen päämiehet ovat prinssejä/ principe. Prinssi Nicolò   oli ainoa italialainen  prinssi joka kuului niin sanottuun 'mustaan aatelisii', jotka ovat myös Vatikaanin valtion jäseniä. 

Museo Boncompagni-Ludovisi sijatsee Via Boncompagni 18, Sallustianon alueella. Tämä on taidemuseo, mikä on vaoinan kello 9-19 kaikkian muina päivnä viikossa, mutta ei mantaisin.  Tänne on ilmainen sisäänpääsy. Museon ulkopuolella on pieni puistolaue missä voi myös käydä. Museossa on erityisen runsaasti 1900-2000-luvuilta kauniita juhla-asuja ja kankaita muodista  kiinnostuneille. Museo on jugend tyylien entisen palatsi, mikä on kalsutetu sen jan kalsuteilla.  Museon taide on jugendin, futurismin ja art-decon ajoilta. Täällä on gobelengejä 1600-luvulta. Tämä on monella tapaa mielenkiintoinen museo.  Tunnelma on kuin olisi mennyt ajassa taksee päin ja pääsyt käymään kylässä italialisessa aatelisperheessä. Facebook!

Video esitys Casino dell'Auroran ulkopuolelta ja sisäpuolelta.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Santa Maria Odigitria

Santa Maria Odigitria, Via del Tritone 80

Via del Tritonen katu on yksi minun mielikatujani Roomassa. Se kulkee Largo Chigin (tärkeä liikenneristeys) ja Piazza Barberinin väliä keskellä kaupunkia.  Via del Trintonen katu on saanut nimensä Fontana del Tritonen suikhukuläheteestä, minkä suunnitteli Giovanni Lorenzo Bernini 1600-luvulla. Katu kulkee Colonnan ja Trevin kaupunginosien kautta ja on melko vilkas ja tärkeä katu, mutta yksisuuntainen (länsi-itäsuuntainen). 

Kadun varrella on sijainnut useita hyvin pieniä kirkkoja, joista useat on hajoitettu pois tieltä kun uusia katuja on alettu rakentamaan. Kadun varrella seisoo vieläkin niistä osa ja ne kulkevat nykyään nimellä oratorio, rukoushuone. Tätäkin kirkkoa kutsutaan nimellä oratorio.

Kadun sivukujilta löytyy mielenkiintoista nähtävää ja erinomaisia hotelleja ja sviittejä. Suosikki katuni. Ensinnäkin katu vie suoraan kaupungin sydämeen ja sen varrella on runsaasti mielenkiintosia buteiikkeja miehille, naisille ja lapsille. Viihtyisä ravintoloita, korkeatasoisia kahviloita ja viinibareja, sekä mukavia vaatetusalan butiikkeja. Jopa Louis Vuittonin myymälä löytyy täältä ja monta muuta erittäin tunnetua muotihuonetta.  Aluen hotellit ovat hyvätasoisia ja viihtyisiä. Tästä on mukava lähteä mihin suuntaan tahaansa.


Santa Maria Odigitran ikooni on pääalttarilla

Santa Maria d'Itria/Santa Maria Odigitria/ Santa Maria dei Siciliani, on kirkko Roomassa. Se rakennettiin pääasiassa 1500-luvun jälkipuoliskolla ja kunnostettiin useita kertoja 1800-luvulla. Sen pystytti sisilialaisten veljeskunta/confraternita vuonna 1594, mikä teki siitä kansalliskirkkonsa. Nimi tulee kirkossa kunnioitetun Neitsyt Marian kuvasta, Neitsyt Hodegetriasta, jonka sanotaan tuotu Roomaan Konstantinopolista. Tästä johtuu toponyymi "Itria".

Neitsyt Marian ikooni, mikä on tyyppiä Hodegetria ("Hän, joka näyttää tietä"). 

Rooman tasavallan ajalla (1798-1799) ja ranskalaisten valloituksen ajalla 1700-luvunja 1800-luvun alun välillä ajalla kirkko rapistui ja se häpäistiin. Kirkosta on olemassa kuvaus ennen sen tuhoamista. 

Ensimmäisessä kappelissa on Giovanni Quagliatan maalaus, pääalttarissa Tommaso Sciaccan maalaus. Seuraavassa kappelissa on maalauksia, jotka esittävät San Corradoa. Viimeisen alttarin maalasi Pietro del Pò, joka oli holvin vähemmän tunnettu maalari.

Vuodesta 1990 lähtien Giuseppe Mignecon (I paavi Leone II, Agatone ja Methododio), Salvatore Fiumen (Santa Lucia), Sebastiano Milluzzon (Sant'Agata) ja Mario Bardin (Santa Rosalia) alttaritaulut ovat olleet esillä neljässä sivukappelissa.

Kirkon vieressä on Sisilian veljeskunnan tilat, jossa säilytetään sisilialaisen taidemaalarin Gaetano Sottinon Santa Rosaliaa kuvaavaa maalausta.

Rakennus vihittiin käyttöön 17. elokuuta 1596, ja se oli alun perin Sisilian kansalliskirkko, jota hallitsi sitten Aragonian kuningas. Kun Sisilia liitettiin Italiaan, siitä tuli pikemminkin alueellinen kuin kansallinen kirkko.









Veljeskunnan tilat sijaitsee kirkon vieressä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Saturnuksen temppeli



Tältä Saturnuksen temppeli/Tempio di Saturno  on alunperin näyttänyt

Saturnuksen temppeli tai permminkin temppelin rauniot sijaitsee Foro Romanolla Roomassa. Temppeli perustettiin todennäköisesti vuonna 497 eaa ja se edusti muinaista kulttia. Kaksitoista lakitaulua, tasavallan perustuslakia sisältävät pronssitaulut, pystytettiin temppeliin, ja korokkeen vahvojen seinien sisällä säilytettiin Rooman aarrekammio. Paikan pyhyyden olisi pitänyt tehdä turvallisuudesta täydellinen, mutta kun Julius Caesar suoritti vallankaappauksensa vuonna 49 eaa niin hän takavarikoi häikäilemättä aarteet.

Temppeli rakennettiin uudelleen useita kertoja. Korokkeen yläpuolelle kohoava pylväsrivi rakennettiin tulipalon jälkeen noin vuonna 370 jaa käyttämällä eri lähteistä saatavilla olevaa materiaalia. Pylväät ovat kahden tyyppistä egyptiläistä graniittia, ja niillä ei ole täsmälleen samat mitat.  

Nykyiset rauniot edustavat Saturnuksen temppelin kolmatta vaihetta, joka rakennettiin tulipalon jälkeen vuonna 360 jaa. Friisissä olevaa  kirjoitusta säilyettiin, jossa muistutetaan tulipalon jälkeen suoritettua kunnostusta. Tämä 4. vuosisadan jälleenrakennus heijastaa tämän ajanjakson pakanallista herätystä. Temppeli olisi suljettu pakanoiden vainon aikana myöhäisessä Rooman valtakunnassa.


Saturnus jumala

Friisissä lukee: SENATUS POPULUSQUE ROMANUS INCENDIO CONSUMPTUM RESTITUIT, siis Senaatti ja Rooman kansa kunnostivat [temppelin], jonka tuli tuhosi.

Muiden Saturnuksen kulttikuvien perusteella Saturno/Saturnus jumalan patsas oli sisäisesti verhottu ja varustettu viikatteella. Kuva oli tehty puusta ja täytetty öljyllä. Jalat peitettiin villanauhoilla, jotka poistettiin vasta 17. joulukuuta, Saturnalian päivänä. Tänä Saturnalian lomapäivänä orjat saivat tilapäisen vapauden ja perheenjäsenet vaihtoivat lahjoja.


Saturnalia oli antiikin Rooman viikon kestävä juhla, jota vietettiin 17.–23. joulukuuta Saturnuksen, maanviljelyn jumalan, ja Opsin, runsaan sadon jumalattaren, kunniaksi. Festivaali viittaa luonnon heräämiseen talven pimeydestä ja muistutukseen 'kultakaudesta', jonka oletetaan palaavan maan päälle. Yleinen ilo vallitsi tämän juhlan aikana. Orjat saivat vapauden istua pöydässä talonpoikien kanssa, ja he palvelivat heitä. Lahjoja vaihdettiin ja kaiken vihan ja rangaistuksen oli määrä 'levätä.' Saturnalialla oli siis kaiken kaikkiaan sama merkitys kuin germaanisilla ja kristillisillä joululomilla.


Saturnus söi kaikki muut lapsensa paitsi ei Jupiteria, jonka hänen vaimonsa Ops kätki Kretan saarelle.

Saturnus on roomalaisessa mytologiassa jumala, joka kreikkalaisessa mytologiassa yleensä tunnistetaan Kronoksena. Häntä palvottiin kylvöjumalana ja yhdessä puolisonsa Opsin kanssa hänen katsottiin antavan hedelmällisyyttä ja hyviä lahjoja. Häntä pidettiin maatalouden, hedelmätarhojen ja viininviljelyn suojelijana.Jupiterista tuli sittemmin Roomalisten pääjumala, jolle rekennettin temppeli Campidogliolle.