perjantai 18. marraskuuta 2022

Procida

 

Harva on kuullut mainittavan Procidan saaresta. Melko tuntematon saari muille kuin italialaisille. Porcidan saari sijaitee vain 3,5 kilometriä mantereesta Napolin  lahdella.

Huomio: Procidan saarelle on kielletty muiden kuin saarella asuvien ajoneuvolla maihin nouseminen ajalla 1. maaliskuuta - 31. joulukuuta!

Procida on pieni saari Tyrreenan meressä. Se on vain 4 neliökilometriä suuri ja täällä asuu noin 4000 asukasta. Procida  nimitettiin Italian kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2022, mikä ohitti yhdeksän muuta ehdokasta, kaupunkien ja pienten kylien yhdistelmää, ja siitä tuli ensimmäinen saari, jolle on myönnetty tämä titteli.

Procida on vulkaaninen saari. Geologisesti Procida syntyi neljän nyt lepäävän ja veden alla olevan tulivuoren purkautuessa. Yhdessä  Ischian, Nisidan ja Vivaran saarten kanssa Porcida muodostaa Flegrean saaret. Ischian saaresta olen tehnyt postuaksen täällä. Procida ei ole kuuluisa liian monista monumenteista ja nähtävyyksistä. Suurin osa huomionarvoisista kohteista on ryhmittynyt saaren koillisosaan. Sieltä löytyy myös eniten ravintoloita. 

Procidaan ei haluta massaturismia, mutta vierailjat ovat tervetullueita silti. Saarta halutaan suojelle kaikella tapaa. Päiväreissu tai viikonloppureissu on sopiva aika tutustua saareen.


Marina di Corricella

Marina di Corricellan puoliympyrän muotoinen venesatama on magneetti, mikä houkuttelee turisteja Procidaan. Perinteinen satama, missä värikkäät rakennukset reunusta venesatamaa.Verrattuna turistisaareen Capriin tai Amalfin rannikon suosittuihin kaupunkeihin Procida on säilyttänyt autenttisemman tunnelman. Ei ihme, että venesataman nimi on johdettu kreikan sanasta Corricella, mikä voitaisiin kääntää "kaunis asutus" tai "ihana paikka". 


Marina di Corricella ja kalaravintola 

Ruokailu on kallista saarella mutta italialaiset tulevat tänne kalaruokien takia.







Procidan saari sijaitsee Cape Misenon ja Ischian saaren välissä. Saari muodostaa myös kunnan, mikä kuuluu Napolin metropolikaupunkiin Campanian alueella. Saariryhmän nimi tulee Campi Flegreistä, geologisesta alueesta, mikä sijaitsee saarista koilliseen mantereen puyoella ja  minkä vulkaanisesta toiminnasta saaret ovat peräisin. Campi Flegrei on Napolin länsipuolella sijaitseva  sijaitseva supertulivuori. Täällä Napolin yhteydessä kerroin tästä Campi Flegreistä täällä.


Santuario S. Maria delle Grazie Incoronata

Kirkon yhteydessä sijaitsee myös luostari 1500-luvulta.

Piazza San Martiri on saaren keskuspaikka, noin 600 metriä satamasta. Piazza/tori sijaitsee ylemmällä tasolla, jyrkönteellä, Via San Roccon kujan varrella, kuin rantakatu Marian di Codicella.  Tori on melko pinei mutta erittäin vihtyisä.Täältä löytyy halpa pizzeriakin ja pyhäkkö nimeltä San Leonardo e  Santa Maria delle Grazie Incoronata


Tästä näkee millä jyrkänteellä tori ja pyhäkkö sijaitsevat. Rantakadunitäisessä päässä on portata mitä pitkin voi nousta Salita Castellon kujalle, mikä johta torille. Toirilta pääsee satamaan, mistä pääsee sitten Napoliin ja Pozzuoliin tai Ischian saarelle. Rantakadun läntisestsä päässä on katu mitä pitkin pääseee ylös.

Lähimmille rannoille pääse kun lähtee länteen päin torilta. Uimarantoja sijaiste myös satama-alueen molemmin puolin, sekä siellä täällä koko saarella.  Rannalla sijaitsee useita hotelleja, viinibaareja ja ravintoloita. Mukavia illanviettopaikkoja. 

Torilta lähtee Salita Castello niminen tie itään päin, mikä johtaa ylös Piazza d'Armille, Palzzo D'Avalokselle ja Muceo Sivico di Progida S.Tusalle, mitkä kaikki sijaitsevat samalla niemellä. Täällä sijaitsee erittäin mielenkiintoinen ikivanha luostarikompleksi Abazzia San Michele Arcangelo. La Casa di Garziella on toinen museo täällä alueella. Luostarin tiloista löytyy myös ravintola ja B&B yöpymispaikka.


Ylhäällä Torre Muratalla on myös baari nimeltä Bar del Castello


Jotkut turistit pitävät Procidaa pysähdyspaikkana Napolista Ischian saarelle. Jos sinulla ei ole kunnianhimoista suunnitelmaa suurimmalle Flegren saarelle (ja se on todella iso), voit yhdistää ne helposti: vietä ensin hetki Procidassa ja mene sitten Ischiaan lopuksi (suurin osa) päivästä (tai päinvastoin).

Tätä ratkaisua suosii se, että nämä saaret ovat vain etäisyyden päässä toisistaan 4 kilometriä, ja niiden välinen risteily kestää vain kaksikymmentä minuuttia.


Campi Flegrei vasemmalla ja Vesuvius oikealla, keskellä miljoona-kaupunki Napoli

Campi Flegrei on yksi maailman vaarallisista tulivuorista. Se ei muistuta perinteistä tulivuorta, koska se on kaldera, eli romahtanut tulivuori. Kalderan läpimittaa on noin 12 kilometriä. Siinä on yli 20 kraatteria sekä useita muita aukkoja, joista purskahtelee kuumaa vettä ja kaasua. Flegrei ja Vesuvius ovta molmmat alkaneet herätä toimintaan...

Procidan saarelle pääsee helpoiten Pozziuolista mantereen puolelta mutta myös lautalla Napolista. Procida sijaitsee vain 3 kilomteriä mantetereesta. Campi Flegrei sijaitsee mantereella noin 10 kilomterin pääsä Napolin keskutasta, läheltä Pozzuolin satamaa, minne pääsee metrolla Napolista.  Olen aiksemmin kertonut Campi Flegreistä Napolin postauksessa

Täällä Campi Flegreillä on ainakin 24 pienenpää puhisevaa ja elvää kraateria ja yksi iso, mikä on noin 2,3 kilometriä ympärysmitaltaan. Monte Olibano on noin 155 metriä korkea tulivuorenhuippu, mutta itse Solfataran kraateri sijaitsee alenpana noin 90 metriä merenpinnan yläpuolella. Flegrein kenttä on mailman vaarallisin tulivuorialue, mutta se on purkautunut vain kahdesti. Pozzuolista Campi Flegrein kupeesta lähtee alukset Procidan saarelle ja Casamicciolaan Ishian saarelle.


Turkoosimeri ympäröi saarta, joka on täynnä mökkejä sadassa eri sävyssä. Tämä on Välimeren helmi. 


Marina di Corricella

Tämä on Procida, saari, jolla kuvattiin elokuva Postimies (Il Postino). Aivan ihana elokuva ihanissa maisemissa. Il Postino filmattiin  Marina di Corricellalla.


Ensimmäinen vilkaisu saarelle, näen värikkäitä taloja ja pienen keltaisen kirkon, useimpien kalastajien seurueen, jotka käyvät merellä joka päivä. Sisällä vaimot rukoilevat hiljaa heidän palaavansa turvallisesti.  Kukkulan ja sataman välissä on ihana pieni hotelli, Hotel La Vigna (saaren vartiotorni). 

Pian huommat että olet saapunut paratiisiin. Viiniköynnökset ja mandariinipuut ympäröivät hotellia, kun taas taivas näyttää mahdottomalta siniseltä. Myöhemmin voit nauttia lyhyestä kävelystä puutarhan läpi.  Upea Napolinlahti on edessäsi, ja Vesuvius näkyy Napolin kupeessa. Procida on todella yksi kauneimmista paikoista maapallolla. 




Lumoava, houkutteleva, romanttinen satama on pieni maailma itsessään. Turvapaikka, josta jokainen haaveilee, jota kirjailijat, runoilijat ja taiteilijat ovat rakastaneet vuosisatojen ajan. Vaaleanpunainen, keltainen, valkoinen, vihreä ja punainen hallitsevat tässä kauniissa kalastajakylässä.

Procida on pieni maatäplä Napolinlahdella, joka tunnetaan paremmin Ischian ja Caprin välisenä saarena. Caramarin lautat ja kantosiipialukset lähtevät Napolista kahdesta eri satamasta. Lautat lähtevät kohteesta Porta di Massa ja virtaa enemmän tai vähemmän 60 minuuttia. Kantosiipialukset sen sijaan lähtevät satamasta Castel Nuovon vierestä Pier Beverello ja perillä n 30-40 minuuttia.

Alle kolmen neliökilometrin suuruinen saari on jäänyt melkein huomaamatta matkailusta (paitsi heinä- ja elokuussa, jolloin monet napolilaiset tulevat viettämään kesälomaa. Procida on toiminut filmien The Talented Mr. Ripleyn ja Il Postinon lavasteena.

Italian kulttuuripääkaupungin julkistamista leimasivat kirkonkellot ja 10 500 asukkaan juhlat. "Se oli todellisen ylpeyden hetki meille kaikille", sanoi pormestari Raimondo Ambrosino. "Mutta olemme kokeneet sen myös tunnustuksena, minkä saaminen on kestänyt kauan."

Saaren palkinnon, miljoonan euroa voittanut ehdotus sisältää 44 taidetta, kaupunkien elvyttämistä ja kestävyyttä käsittelevää hanketta, joihin osallistuu 240 taiteilijaa ja 40 alkuperäisteosta.

"Halusimme näyttää, että Italian kulttuurinen rikkaus ei ole vain sen suurissa kaupungeissa, vaan myös pieninä, jopa marginaaleina pidetyissä paikoissa: saarillamme ja borgheissa", sanoo Procidan ehdokkuutta varten luodun projektin johtaja Agostino Riitano.

Procidan asukkaat ovat iloisia tunnustuksesta, vaikka he aikovatkin varmistaa, että saari säilyttää vaatimattomat juurensa.












Terra Muratan kylä Pordican eteläosassa on käymisen arvoinen, sillä alue on kaunista, varsinkin itse kukkula. Kylä sijaitsee saaren korkeimmalla paikalla, mistä on upeat näköalat joka suuntaan. Tämä alue on Prodican vanhinta autusaluetta. 


 Prodican vanha vankila Torra Muratan kylässä

Torre Muratan kukkulan kupeessa sijaitsee vierassatama, kaikenlaisia palveluja, useita ravintoloita ja kahviloita, sekä pitkän pitkä uimaranta.