keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Rooman liikenne


Roomalainen sähköbussi

HUOM! Tämä postaus on vuodelta 2010, joten kannattaa tarkistaa tilanne Rooman liikennelaitoksen sivuilta ennen matkaa.

HUOM! Bussi 119 kulkee (maanantaista lauantaihin) 9-minuutin välein. Se kulkee Piazza Venezian ja Piazza Popolon väliä kiertolenkin. Bussilinja 117 , tekee keiroosken keksikaupungilla.

Bussilinjat 116  ja 125 on luultavasti lakkautettu.Luvassa on kesäkuussa  2019 viisi uutta minibussilinjaa.

Pienten sähköbussien linjat! Tarkoitus on lopettaa 400 dieselbussia ja muuttaa ne sähköllä kulkeviin.


Uusi 119 sähköinen minibussi

Liikenne Roomassa on aika-ajoin erittäin kaoottista. Liikenteessä on 350 bussia yhtäaikaa. Pahimmat ruuhkat syntyy kun pause (=siesta) alkaa ja kun se päättyy. Pause on siinä kello 13-15 välillä.  

Roomalaiset jalankulkijat ylittävät kadut erittäin itsetietoisesti ja moottoripyörälijät ja skootterit ohittavat autot niin oikealta kuin vasemmaltakin ja kiilaavat aina ensimmäisiksi liikennevaloihin, missä nyt niitä on ylipäätään. 

Aika ajoittain taas yhtäkkiä voi olla kovinkin rauhallista kaduilla. Illasta yleensä siinä kello 20 jälkeen liikenne hiljenee huomattavasti, jolloin voi kävellä keskellä ajokaistaakin.

Turistin kannalta paras vaihtoehto on ostaa Roma Turistipassi, jos aikoo kulkea busseissa, metroissa, raitiovaunuissa ja Lazion maakunnan paikallisliikenteen Cotral busseissa, sekä Rooman kunnan alueella paikallisjunissa. Cotral busseilla matkustaminen on halpaa. Ne kulkee Lazion maakunnassa ja niillä pääsee melkein jokaikiseen kylään ja rautatieasemalle Lazion maakunnassa. Suosittelen!

Turhaa kävelelemistä kannattaa välttää, sillä Roomassa tulee aivan huomaamatta käveltyä paljon enempi kuin alunperin tuli suunniteltua. Toisaalta on hiljaisia alueita ja kujia, missä kävely on nautollista.

Matkustuskortista on infoa täällä. Kortin voi ostaa netistä etukäteen. Kortin voi ostaa päväksi, kahdeksi, kolmeksi tai viikoksi ja kortin voi aina ladata uudella aikamäärällä. Rooman liikenteessä voi ostaa matkalipun myös kännykällä ja myöhemmin myös luotto-tai pankkikortilla.

Bussireittikarttoja.


Bussilippujen hinnat.


HUOM! 
Mahdollisia muutoksia liikneteessä voi milloin vain sattua, hinnankorotuksia ja yhtäkillisiä lakkoja...lakot toimivat niin että ensin aamupäivällä on lakko pari tuntia, sitten liikenne kulkee taas normaalisti ja taas iltapäivällä on muutaman tunnin lakko. Näitä lakkoja on erittäin usein, jopa kerran kuukaudessa, joten ei pidä ihmetellä. Roomassa pääsee kyllä melko mukavasti eteenpäin kävellenkin. Lentokenttäkuljetukset ja vastaavat eivät lakkoile koskaan.

Huom! 
Rooman paikallisliikenne Atac on voinut muokata kotisivujaan joten linkit ei ehkä aina toimi. Täällä voit tehdä haun. Sivuilta löytyy kaikki tarvittava tieto.

PS: Omasta mielestäni Atac voisi tehdä sivunsa useammalla kielellä. Atacin sivut on melko sekavat!


Tyylikästä menoa


Leonardo da Vincin lentokenttä tunnetaan paremminkin nimellä Fiumicino. Se sijaitsee lähellä merenrantaa Fiumicinon kunnassa ja lähellä Ostian kaupunkia, mikä on ennen kaikkea kesäkaupunki uimarantoineen ja huvituksineen. Ostiasta eteläänpäin rannat kuuluu Rooman kunnalle. Fiumicinosta on useampia mahdollisuuksia saapua Roomaan.

Ciampinon lentokenttä sijaitsee huomattavasti lähenpänä Rooman keskustaa ja se on erittäin suosittu kenttä eurooppalaisille lennoille. Cianpinoon lentää myös yksityislennot, kuninkaalliset, presidentit, amerikkalaiset filmitähdet jne.


Paikallisjuna FR 1. Juna kulkee Tiburtinan rautatie-ja bussiaseman ja Fiumicion lentokentän väliä 15 minuutin välein. Tiburtinasta se kulke edelleen Orteen saakka. 
Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä  juna kulkee puolen tunnin välein. Matka kestää 45 minuuttia. Matkalippu maksaa 8 €. Kanattaa tarkistaa hinta!

Cotral Bussi kulkee välillä Fiumicino, Termini (Piazza dei Cinquecento), Tiburtina. Matkalippu maksaa 4 €, jonka voi ostaa päätepysäkeiltä, tupakkakaupoista ja kioskeista. Jos ostaa lipun bussissa niin se maksaa 7€. Bussi kulkee melko harvoin.

Cotral bussi kulkee myös Fiumicinon lentokentältä Cornelian asemalle. Lipun hinta 3,1€ bussissa ostettuna 7 €. Cotral bussi kukee myös lentokentältä EUR Maglianan metroasemalle melko tiheään tahtiin. Lipun hinta on 2,50 € ja 7 € jos ostaa lipun bussissa. Kannattaa tarkistaa lippujen hinnat!

Cotral kulkee koko Lazion maakunnaN alueella ja se käy melkein kaikissa kyläpahasissa. Halvin ja joskus kätevin tapa liikkua Lazion aluella, ja jopa joskus nautillollisin tapa, varsinkin maaseulla. Suosittelen!

Leonardo Express juna on kätevä tapa päästä Fiumicinon lentokentältä Terminin rautatieasemalle. Se kulkee puolen tunnin välein paitsi myöhemmin illalla tunnin välein. Matka kestää noin 30 minuuttia. Juna ei pysähdy välillä. Lipun hinta on 14 euroa ja alle 12-vuotiaat lapset matkustavat ilamiseksi aikuisen seurassa. Juna lähtee lentokentällä laiturista 25.

Ciampinon lentokenttä sijaitsee noin 13-15 kilometriä etelään. Useimmat halpalennot lentävät juuri Cimapinoon kuten Ryan Air ja Easy Jet. Ciampino on alkujaan armeijan lentokenttä ja sijaitsee aivan Appia Antican kupeessa. Nykyään kenttää käyttää myös Paavi ja Italian presidentti ja pääministeri sekä amerikkalaiset filmitähdet ja muut rikkaat julkkikset kun he tulevat yksityiskoneillaan Roomaan.

Ciampinoon pääsee halvimmalla kun ottaa metro A:n Anagninaan ja sieltä vaihtaa Cotral bussiin, mikä vie suoraan lentokentälle. Metrolippu 1€ ja bussmatka 1€, paitsi että busseilla on oikeus ottaa 1€ per isompi matkalaukku. Käsimatkatavaroista eikä pienemmästä kassista ei oteta maksua. Metro vie noin 30 min ja bussi noin 10 min.

Ciampinoon voi matkustaa myös muilla kyydeillä. Terminin rautatieaseman luota, Via Giolittilta voi ottaa ATRAL bussin, mikä vie noin 30 minuutissa Campinon lentokentälle. Lipunhinta 3,90 € ja edestakainen 6,90 €. Aikataulu on hieman epätasainen, mutta lähtö noin 45 minuutin tai tunnin välein, joskus jopa puolen tunnin välein. Lipun voi ostaa joko bussissa tai lentokentällä. Isommasta matkalaukusta  myös maksu.



Kaksi pyhää miestä kävelyllä

SCIAFFINI bussi kulkee noin 30 minuutissa lentokentältä Terminin rautaieasemalle, Via Giolittille. Lipun hinta 4,5 €. Lipun voi ostaa joko bussissa tai kentällä. Sciaffinilla on myös bussilinja molempien lentokenttien välillä. Bussi kulkee suoraan pysähtymättä ja vie noin 45 minuuttia. Lipunhinta 5 €. Vaikuttaa siltä kuin Sciaffini on luovuttamassa liikenteensä Atralille.

TERRAVISION bussi Terminiltä Via Marsalalta kulkee noin 30 minuutissa Ciampinoon. Ensimmäinen bussi lähtee jo kello 4.30 ja viimeinen kello 21.20. Kannattaa olla viimeistään noin 15 minuutia ennen lähtöä pysäkillä. Yksi suunta 4 € ja edestakainen 8 €.


SIT bussi lähtee myös Via Marsalalta, hotelli Royal Santinan edestä. Kulkee suurinpiirtein samoin aikavälein kuin Terravision bussikin, noin tunnin tai välillä puolen tunninkin välein. Lipunhinta 4 € ja Roma Passin omaava maksaa vain 1 €.

TAXI kulkee parhaimmassa tapauksessa puolessa tunnissa lentokentän ja keskikaupungin välin. Takseilla on kiinteä hinta, 30 euroa kasseineen kaikkineen kaupunginmuurin sisäpuolelle. Ole tarkkana että taksi on virallinen, jolloin taksi on valkoinen ja jolla on taksimerkki katolla ja taksinumero autonkyljessä sekä taksimittarit, etu-ja takapenkillä.


Ciampinon (asuinalueen) ja Terminin välillä kulkee myös paikallisjuna josta voi vaihtaa Ciampinon lentokentälle menevään bussiin. Ehkä joillekin voi olla paras ratkaisu, varsinkin jos sattuu asumaan Rooman eteläisellä reunalla. 

Juna kulkee hyvin tiheään, noin kuudenkin minuutin välein. Aikaa menee vain noin 15 minuuttia Ciampinoon ja siitä noin 10 minuuttia Cotralin bussilla. Mutta kannattaa varata noin tunti vähintäin matkaan lentokentälle, ainakin jos on passatava  lennon lähtöä. Lipunhinta 1,3€ ja 1€. Ciampinon rautatieasema sijaitsee lentokentän takana, kiitorata välissä. Bussi vie noin 5-10 minuutissa.


Terminin rautatieasema ja sen bussiaukio

Terminin rautatieasemalla on aivan turhan huono maine. Se on erittäin hyvä paikka tehdä ostoksia, käydä kahvilla tai vaikka vaan vessassa, tai jopa suihkussa. 

Tietysti on aina ihmisjoukoissa pidettävä huoli rahapusseistaan ja kameroista ja muusta. Mutta turha on pelätä varkaita. Rooman varkaat liikkuvat usein miten siellä missä turistit tungeksivat, turistijonoissa jonkin nähtävyyden sisäänkäynnissä. Myös Vatikaanin kulkevissa busseissa on oltava tarkkana eritysieti bussi 64, on tunnettu taskuvarkaistaan. Varkaat ovat usein noin 8-12 vuotta vanhoja romaanilapsia, joilla on joskus äiti muknaan. Terminin lähistöllä, bussijonoissa, metroissa ja busseissa on varkaita, useimmat naishenkilöitä ja lapsia, mutta hiljaisilla kujilla ei tarvitse pelätä heitäkään. 

Ei kannata pysähtyä jos joku haluaa jutella tai kiinnittää teihin huomiotaan sillä silloin on melkein aina lähistöllä (selän takanasi) varkaan apuvoimia. Varsinkin vanhemmat amerikkalaiset turistit kyselevät hyvin usein, mutta heitä ei kannata pelätä. Lippujonossa Foro Romanolle on oltava varuillaan, samoin muissa jonoissa sekä Fontana di Trevin tungoksessa. Fontana di'Trevillä on nykyään aina poliiseja paikalla. 

McDonnlads'eissa saattaa romaani nainen tulla ja napata hampurilaisen tai ranskalaiset noin vain yhtäkkiä tarjottimeltasi. Ni
in on käynyt minullekin. Roomassa asuu ihan omia roomalaisia romaaneja, jotka ovat aina saaneet elää hyväntekeväisyydellä, kerjäämällä tai varastamalla. Sen lisäksi on tullut Romaniasta maahanmuuttaja romaanejakin. Heitä on lennättetty useamman kerran takaisin kotimaahansa.

Termini rautatieaseman poliisien ajopeli 


" Assistanssi" junalippuautimaatilla, heihin voi luottaa


Lippuautomaatti

Tiburtinan rautatieasema, metroasema ja kaukolinjan bussien terminaali sijaitsee Metrolinjan B varrella. Bussi 492 on myös erittäin kätevä bussi. Se kulkee keskikaupungin lävitse useimpien kohteidn kautta. Suosittelen! Terminin rautatieasema halutaan rakentaa uudestaan ja junaliikenne siirtää melkein kokonaan Tiburtinan asemalle.Mutta se tulee kestämään... ennen kuin päästään edes alkuun.

Täällä on Flixbussilla oma matkalippu konttori! Suosittelen Flixbussia!

Tiburtinassa, Piazzale Stazione Tiburtina, on rakennettu uutta valtavaan kokoista rautatieasemaa, mikä on avoinna vuorokaudet ympäri. Asemalta löytyy paljon myymälöitä, ravintoloita, kahviloita, kampaamoja hotelleja ja jopa kirkkokin. 

Tässä sivut joilta voi ostaa bussilippuja pitkänlinjan bussseihin. Useimmat pitkänlinjanbussit Eurooppaan lähtevät Tiburtinan asemalta. Kesäkuussa on asema on kuulemna lopullisesti valmis. Kaksi ja puoli vuotta meni aseman rakentamiseen. 


Rooman liikenne tuntuu ensi alkuun sotkuisalta. Liikenne on kuitenkin sallittua vain määrätyillä kaduilla. Muut kadut ja kujat ovat täysin rauhallisia ja hiljaisia, mitä nyt silloin tällöin joku ajaa vauhdilla mootoripyörällä tai vespalla ohitse. 

Nämä kapeat ja hiljaiset kadut ovat parhaita kävelyteitä. Paras tapa ehdottomasti on kävellä, sillä Rooma on kuin tehty kävelyä varten. Suosittelen menemään pois kaduilta joilla on autoliikennettä kapeille kujille. Näin tulee nähtyä ja koettua paljon enempi ja jokaisen nurkan takaa pilpahtaa uusi nähtävyys esille. Jokainen rakennus sinäänsä on historiallinen. 


Liikennevaloja on hyvin harvoin mutta erittäin vilkasliikenteisissä kadunristeyksissä on ruuhka-aikaan liikennepoliisi. Suojakäytäviä ei juuri tunneta eikä niistä ole juuri apuakaan sillä roomalaiset kävelevät rohkeasti katujen yli sieltä misträ he haluavat. He menevät päättäväisesti ajotielle empimättä hieman sivuttain kääntyen sivuttain tulevaa autoliikennettä vastaan. 

Roomalaisilla on jonkinlainen kirjoitta
maton sääntö että jalankulkijalla on oikeus mennä kadun yli silloin kun häntä huvittaa ja missä hän haluaa. Autoilijaa on vaan katsottava tiukasti silmiin ja käveltävä päättäväisesti eteenpäin vinosti yli ajotien. Ei auta anoa lupaa autoilijalta, eikä lirkutella, vaan mennä. Siinä ei sitten auta muuta kuin mennä tasaista tahtia, sillä pysähtyminen, juokseminen tai takaisin kääntyminen voi aihuettaa päälleajon, tai viedä jopa hengen. Tottumattoman kannattaa ylittää vilkkaasti liikennöity katu roomalaisen kanssa yhtäaikaa. Katsoa hänestä mallia ja ottaa hänestä suojaa. Joten sekin on syy miksi kannattaa kävellä sivukatuja ja kujia joilla ei ole juuri lainkaan liikennettä.



Makea ajopeli, ihanan keltainen.

Voi vaikka elokuvan "Rome Holiday" tapaan vuokrata ja ajella lystikseen.

Rooman paikallisliikenne on nimeltään ATAC. Sivuilta löytyy paljon tietoa mutta vaikka siellä lukee että sivut ovat myös englannin kielellä niin ei kaikki sivut silti ole. Ikävä kyllä. 

Käyttökelpoisia sivuja ovat esimerkiksi bussikarttasivu, jolta löytyy useimmat bussilinjat, mutta ei suinkaan kaikki sillä se on täysin mahdotonta tehdä sellaista karttasivua, sillä niin paljon bussilinjoja Roomasta löytyy. 

Busseilla on aikataulunsa mutta ei ne kuitenkaan kulje ajassa sillä sekin on täysin mahdottomuus Rooman kaltaisessa kaupungissa. Mutta kauaa ei silti yleensä tarvitse odottaa ja useampia vaihtoehtoreittejäkin kannattaa katsella tarvittaessa.

Huom! Raitiovaunulinja numero 3 ei enää ole raitiovaunu vaan bussi mutta se kulkee samaa linjaa ja pysähtyy raitiovaunulinjan pysäkeillä. Välillä se on ollut bussi ja  välillä rautiovaunulinja.  
Tällä hetkellä raitiovaunu kulkee vain Viale Giulialta Piazza di Porta Maggiorelle, ja sieltä Stazione Trastevereen se on bussi. Virallisesti linja-autoa kutsutaan nimellä 3NAV ("navetto" = shuttle), mutta bussissa on yleensä vain 3.

Jälkihuomautus: Bussi on vaihdettu taas raitiovaunuun, ainakin osa matkasta. Roomasta kun ei koskaan tiedä...


Polkupyöriä vuokrattavina siellä täällä

Yhteiseen polkupyöräretkeekin voi osallistua jos kiinnostaa. Roma Bike Tour.

Getting around Rome!

ATAC:n sivuilla voi tehdä haun. Tässä on lippujen hinnat. Täältä löytyy bussilinjakartat ja metrokartat sekä lähiliikenteen junalinjat ja aikatulut. Rooman keskustan linjakartta.

Tällä sivulla voi tehdä täydellisen matkasuunnitelman. Joskus sitä hakua saa muutella aikansa ja tarkennella kunnes se antaa kartan ja reittiehdotuksen. 

Huom! Linkissä oleva kartta on aktivoitava, esimerkiksi klikkaamalla jotain pysäkin nimeä sivun oikeassa reunassa.

Tässä joitakin käyttökelpoisia bussilinjoja: 64, 75, 492, 23118 ja 218.

Raitiovuanu numero 8 lähtee nykyään Piazza Venezialta. Tällä raitiovaunulla löytää tottumattomampikin helposti Trastevereen.


Vihreä Archeobus on erittäin mainio tapa katsella kaupunkia ja ennen kaikkea ajaa sillä Appia Anticalle

Punainen 110 Open bussi kulkee kahta eri reittiä jolla pääsee tärkeimpiin nähtävyyksiin. 

On vielä kolmaskin kiertoajelubussi, Vatikaanin Roma Cristiana. Tässä sen reittikartta. Cristiana bussit on uhattu lakkauttaa.


Trastevereen kulkeva raitiovaunu Largo Torre Argentinalla

Raitiovaunut ovat hitaita kulkuvälineitä, mutta käteviä joihinkin kohteisiin mentäessä. Omasta mielestäni raitiovaunulla kulkeminen on ihana tapa katsella Roomaa hieman sivummaltakin. Raitiovaunuissa saa istumapaikan melkein aina. 

Keltainen laatikko on lipunleimauslaatikko jollaiset löytyy myös busseista ja metroasemilta. Lippu painastaan sisään laatikon päällä olevasta reiästä ja se nielaisee lipun ja antaa sen takaisin alareunasta. Lippuun tulee päivämäärä ja kelloaika mihin asti lippu on voimassa. Lipun voi ostaa joko lippuautomaatista, Tupakkakaupoista tai lehtikioskeista joita löytyy sieltä täältä kaduilta.



Joillakin metroasemilla on aivan järkyttävän korkeat porrashissit. Tämä on nähtävästi Piazza Spagnan metroasemalta.


Metroasemilla saattaa olla melko autiota keskipäivällä verratuna Tukholman metroasemiin, joissa on aina tungosta ja vilskettä. Roomalaiset kulkevat eniten busseilla, kun tukholmalaiset kulkevat eniten metroilla.

Roomassa ei ole kuin kolme metrolinjaa, joten niistä ei juuri ole turisteille hyötyä. Usein metroissa on melko vähän matkustajia mutta ruuhka-aikaan vaunut voivat olla jonkun aikaa tipaten täynnä väkeä. Rooman metrot ovat enimmäkseen vain lähiöissä asuvien työnväen käytössä. Metrolla pääsee kaupungin läpi laidasta laitaan nopeimmin ja helpoiten. 

Uusia metrolinoja on yritetty tehdä, mutta ne ovat jääneet kesken, koska on törmätty keskikaupungilla paksuihin kerroksiin argeologista materiaalia. Koko Rooman keskusta seisoo paksujen raunio ja romukasojen päällä, parhaimillaan löytyy kymmenen metriä roinaa katujen ja talojen alla.



Busseja Terminin rautatieaseman bussilaitureissa.


 Piazza Venezian kautta kulkee hyvin monet bussit.


Largo Chigin pysäkin kautta kulkee myös useat bussit, sekä vieressä sijaitsevan poikkikadun pätkältä, Via di Santa Maria in Vian pysäkiltä. Largo Chigi sijaiteee aivan kaupungin sydämessä, josta kulkee 20 bussia ohitse, mm 51, 52, 53, 62, 63, 71, 80, 83, 85, 117, 119, 160, 492, SHOP ja useita yöbussejakin. Kulman takana Piazza San Calaudiolla pysähtyy 16 bussia, joista usempi edellä manituista.

Bussit ovat kuitenkin kätevin tapa liikkua pitempiä matkoja kaupungilla, vaikka tottumatomille turisteille se on ehkä hieman ongelmallista. Pääsääntö on että melkein kaikki bussit kulkevat keskustan lävitse tai sen kautta ja siitä sitten lähtevät eri suuntiin kaupungin laitamille. Ja ainahan sitä pääsee takaisin, jos sattuu ottamaan väärän bussin.

Tavallisimmat bussit, joita turistit tarvitsevat ovat 85 (Termini, Largo Chigi, Piazza Venezia, Circo Massimo, Colosseo, San Giovanni in Laterano, Arco di Traventino), 75 (Colosseo, Circo Massimo, Trastevere), 64 (Termini-Vatikaani), H (Termini-Trastevere), 46, 44 ja 32.

Toinen tärkeä liikennesolmu on Piazza Venezia ja Piazza D'Aracoelilla, joiden kautta kulkee suurin osa busseista. Pysäkkejä on molempien torien kulmilla. Piazza Venezialta lähtee myös raitiovaunu 8 Trastevereen

Teatro Marcello/Ara Coelin pysäkillä pysähtyy myös monta bussia. Largo di Torre Argentinalla on myös vilkas bussiliikenne, josta pääse niin Terminin rauatieasemalle kuin Vatikaaniinkin Corso Vittorio Emanuelle II:ta pitkin. Tästä pääsee myös mukavasti pohjoiseen päin esim bussilla 492 ja Teveren joen toiselle puolelle ja edelleen Vaikaaniin museon luokse.




Terminin rautatieaseman edustalla on momen bussin päätepysäkki. Täällä vaihtaa myös moni kulkuneuvoa, sillä Terminin metroasema sijaitsee bussiaukean alla. Asemalla on yhteys paikallis-ja pitkänmatkan juniin, raitiovaunuun ja lentokenttä kuljetuksiin. Taksinkin löytää täältä helpoiten.

Lentokentille kulkevien bussien laiturit, ja niitä on lukuisia bussifirmoja,  sijaitsee mollemmin puolin Terminin rautatieasemaa, ei siis aseman edustalla, mistä lähtee kaupungilla kulkevat bussit.

Toinen nyrkkisääntö on että parasta on antaa pysäkillä merkki kädellä bussikuskille, sillä kuski ei ehkä tule pysähtymään pysäkillä, jos ei kukaan jää pois kyydistä. Pysäkillä voi seisoa myös henkilöitä, jotka odottavat jotain toista bussia. Joten yksi askel jalkakäytävältä ajotielle ja selvästi kädellä viittaus kuskille. Sitten askel takaisin jalkakäytävälle, vaikka bussit monesti psyähtyvät keskelle ajotietä.

Bussiin mennään sisään takaovesta ja ulos mieluiten keskiovesta tai takaa. Etuovea ei kuski useinkaan avaa vaikka kuinka yrität seisoa sen edessä. Monet kuskit ei edes pysähdy psyäkillä, vaikka seisot etuoven edessä, vaan kuskit ajaa seuraavalle pysäkille ja käskee menemään keskioven luokse ja siitä ulos.

Sitten lippu leimauskoneeseen tai osta lippu lippukoneesta bussissa. Kolmen vuorokauden ja viikon lippua ei tarvitse leimata muulloin kuin ensimmäisen matkan alkaessa. Lippuun saa leiman jossa lukee mihin saakka lippu on voimassa ja kelloajankin se leimaa. Hyvä on muistaa että lippua kannattaa alkaa käyttämään aamulla sillä aikajakso loppuu ja päättyy aina kello 24.00 yöllä. Jos leimaa lipun illalla niin koko päivä menee ajassa hukkaan. Kertalippua ei koske tuo määräys.

Bussi 64 on yksi turistien eniten käyttämä bussi. Se kulkee Terminin rautatieasemalta läpi keskikaupungin, Piazza Venezian ja Corso Vittorio Emanuele II:sta pitkin Vatikaanin kupeeseen ja jatkaa siitä vielä parin pysäkin verran San Pietron rautaieasemalle. Bussi kulkee päiväaikaan noin kymmenen vuoroa tunnissa. Jos olet menossa Vatikaaniin niin jää pois kyydistä ensimmäisellä pysäkillä Cavalleggeri/Fornaci heti tunnelin jälkeen.


 Tässä alla video missä kerrotaan liikenteestä englanniksi!