sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Garbatella


Policlinicon metroasema/Viale Regina Margherita

Viale Regina Margherita/Piazza Sassari josta nousin metroon ja matkustin Laurentinaan päin menevällä metrojunalla Garbatellaan.


Matkustan erittäin harvoin metrolla joten tämäkin on kokemus sinäänsä. Olenhan minä sentään metrolla kulkenut muissa kaupungeissa kuten Pariisissa ja Tukholmassa. Tukholmassa metro on aivan välttämätön. Asemiakin on 100 ja uusi valmistetaan kaiken aikaa. Mutta Roomassa on bussi ollut minulle paljon parempi vaihtoehto, koska Roomassa on vain kaksi varsinaista metrolinjaa.


Metroasemalla oli näin lauantaiaamuna hyvin rauhallista. Kiinnitin huomioni seinällä olevaan tauluun joka kertoo että Roomasta löytyy neljä englanninkielistä peruskoulua.


Roomalainen metrovaunu voi näyttää tämmöiseltä

Garbatellaan pääsee myös mukavasti bussilla 673 joka lähtee Zama'lta, läheltä Porta Latinaa ja kulkee Piazza San Giovanno in Lateranon,Via Claudian, Colosseumin, Circo Massimon, Testaccion ja Piramidin kautta Garbatellan sydämeen, Via Rho'lle.

Toinen bussi jolla pääsee mukavasti Teatro Marcellon pysäkiltä on bussi 715. Tämä bussi kulkee Garbatellan itäiseltä puolelta ja jatkaa sitten siitä matkaansa vielä pitkän tovin aina Laurentinaan saakka, siellä Ballarinin päätepysäkille. Myös bussi 716 kulkee Garbatellan kautta. Bussi 715 kulkee suurin piirtein samaa reittiä. mutta Garbatellan läntistä reunaa.


 Garbatella, joka on osa Roma Capitalen kapupunginosasta VIII

Garbatella sijaitsee vain kolme kilometriä Rooman keskipisteestä, Piazza Venezialta. Garbatella on vain noin yhden neliökilometrin suuruinen alue.

Garbatellaa on helpointa lähestyä metrojunalla, vaikkakin metroasema sijaitsee Garbatellan luoteisessa kulmauksessa. Ostiensen iso rauatieasema sijaitsee Garbatellan pohjoispuolella ja Ostiensen korttelisto Garbatellan eteläpuolella. Näin kävi kun Garbatellaa alettiin rakentamaan vuonna 1920 Ostiensen keskelle. Molemmat alueet kuuluvat kuitenkin samaan Roman kunnan kapuningosaan VIII. 

Näitten lisäksi kapunki jaettaan ns municiopihin, joa käytännössä takoittaa kunnanosia. Municipiot ovat poliittisesti jaettuja kaupunginosia, joilla ei turisteille tai tilapäisesti Roomassa asuville ole merkitystä. 

Garbatella siis kuuluu poliittiseen ja halinnolliseen osa-alueeseen VIII. Maantieteellisesti korttelistoon Q X Ostiense, jossa Q tarkoittaa quartiere/korttelisto.


 Keskellä keskustan rionit/centro storico  ja ympärillä korttelistot

Huom! Tätä piirrosta on näköjään ollut vaikea piirtää niin että kaikki ilmansuunnat olisivat osuneet oikein. Garbatellakin on liikaa oikella idässä, kun se sijaitsee etelässä. Tuo tummanpunainen alue luoteessa on Vatikaanin valtio, ja sininen kiemurteleva viiva on Teveren/Tiberin joki.

Tämä Rooman kunnan/Capitalen jako eri alueisiin on hyvin sekava ja  loppujen lopuksi tavalliselle ihmiselle vähemmän tärkeä seikka. Keskellä kaupunkeja kaupunginosai kustustan nimellä rione, joita on 12,  ja sen ympärillä alueet ovat nimeltään korttelistoja, joita on 35.

Molemmin puolin Garbatellaa kulkee kaksi Rooman suurta ajoväylää Via Ostieense ja Via Cristoforo Colombo. Molemmilta teiltä pääsee myös Garbatellaan. Rautateiden ylitse kulkee kolmekin siltaa Via Ostienselle. 

Via Christoforo Colombon kautta ei kannata oikein tulla, jos ei satu tulemaan omalla autolla. Mutta jos sattuu olemaan Via Appia Anticalla ja siellä esimerkiksi Domitillan katakombeilla, niin siitä kulkee ohitse Via Sette Chiesen pyhiinvaellusreitti, jota pitkin pääsee mukavasti vaikka kävellen Garbatellaan. Via Sette Chiese lähtee siis Via Appia Anticalta ja sieltä on matka Garbatellan keskustaan noin 2,5 kilometriä. Tämä reitti on erittän suosittuikivanha  kävelyreitti, jota pyhiinvaletjat ovat kautta aikojen tallanneet.Aikoina se oli van talalttu polku. Bussi 716 käy kääntymässä melko lähellä Domitillan katakombeja ja ajaa siitä sitten Garbatellan kautta Teatro Marcelolle keskelle kapunkia.




Saavuin Garbatellaan ja ensimmäisenä tuli vastaan useita korkeita kerrostaloja. Nämä ovat uudempia rakennuksia kuin varsinaiset alkuperäiset rakennukset 1920-luvulta.

Olen kerran aikaisemmin käynyt pikakäynnillä Garbatellassa mutta siitä on jo kauan aikaa. Ihmettelenkin suuresti etten ole saanut aikaiseksi mennä Garbatellaan aikaisemmin.

Tämän kertaisen reissun tein syyskuussa. Tämä resissu oli todellien yllätys. Garbatella on erittäin viihtyisä ja rauhallinen kaupunginosa, joka sijaitsee lähellä keskustaa, ja silti on kuin ihan oma pieni kaupunkinsa. 


Kuvassa oleva rakennus sijaitsee Piazza Benedetto Brinin varrella. Tämä oli ensimmäinen tori ja ensimmäinen rakennus joka rakennettiin Garbatellaan. Tori on pieni mutta sen vieressä sijaitsee puisto nimeltä Parco Brin, jossa on lasten leikkipaikka. 

Parco Brinin eteläpuolella sijaitsee toinekin puistoalue nimeltä Parco di Commodilla, vain Via del Sette Chiesen katu/tie kulkee siinä puistojen välissä. Parco Brinin puisoista kulkee leveät portaat alas sillalle joka kulkee junaratojen yli Via Ostienselle. Via deo Sette Cheise'äkin pitkin pääsee junaratojen tosielle puolen Via Ostienselle. Nimitääin juuri siinä kohtaa junanradat painuvat maanalle.

Via Ostiense varrella, pienen sivunkadun Via Giuseppe Libettan varressa, sijaitsee useampi yökerho kuten Saponeria, Goa Club ja Discoteca Giri Roma.

Parinsadan metrin päässä kaupunkiin päin sijaitsee ravintola Doppiozeroo, Via Ostiense 68. Doppiozeroo on kaiket päivät auki kello 7.00 aamusta kello 02.00 yöhön. Täällä saa amiaista, lounasta, päivällistä, kahvia ja välipalaa. Oma leipomo liepoo tuoretta leipää kaiket päivät. Tänne voi viedä lasetkin syömään. Takuulla löytyy kaikille jotain mieleistä. Viihtyisä. Noin 400 mteriä Piramiden metroasemalta ja noin 500 metriä Garbatelan metroasemalta.


Piazza Benedetto Brini


Via Alberto Guglielmotti

Kun jatkaa eteenpäin  Via Alberto Gugglielmottia (kuvassa) niin Via delle Sette Chiese'n kuja tulee kulman takaa, joka on tässä kohtaa kävelykatu.


Via delle Sette Chiesen katualttari

Siitä voi katualttarin kohdalta kääntyä vasemmalle. Ihastuttava Via delle Sette Chiesen kujaa pitkin sitten eteenpäin kunnes tulee Via Cristofo Colombo'lle. Juuri ennen sitä sijaitsee Catacombe di Commodilla, Via delle Sette Chiese 42. Pitää ottaa huomioon että osa Via delle Sette Chiesen tietä on siinä välillä nimeltään Via A Macinghi Strozzi. Katakombit eivät ole avoinna mutta soittamalla ja varaamlla ajan voi saada ne nähdä. Katakombin omistaa Vatikaani.


Via delle Sette Chiese on entinen pyhiinvaeltajien käyttämä tie jonka he tallasivat matkallaan Via Appia Anticalta San Paulo Fuori le Muran basilikaan, joka on rakennettu Pyhä Paavalin haudan päälle.




 Giro di sette chiese

Pyhä Filippo Neri ja Pyhä Carlo Borromeo houkuttelivat 1500-luvulla pyhiinvaeltajia Roomaan ja ohjasi heidät kävelemään seitsemän kaikista tärkeimmän basilikan kautta pyhiinvaellusmatkallaan. Tästä tuli perinne, Giro di Sette Chiese, perinne joka jatkuu vieläkin. Käytävät kirkot ovat San Piatro in Vtaicano, San Pualo fuori le mura, San Giovanni in Laterano, San Lorenso fuori le mura, Santa Maria Maggiore ja San Sebastiano fuori le Mura. Kierroksen voi tehdä ykisn, yhdessä tai ryhmässä, ihan miten vaan. Kaikista parasta on vuokrata polkupyörä sillä kävellen reitti voi olla monelle liian pitkä. Mikään ei estä yöpymästä välillä.


Catacombe di Commodilla, Via delle sette Chiese 42
Ikävä kyllä suljettu tällä haavaa.

Jos jatkaa eteenpäin Via delle Sette Chieseä niin 400 metrin päässä sijaitsee muita katakombeja ja ensin tulee Domitillan katakombit. San Calliston ja  San Sebastianon katakombit ovat siinä sitten lähellä Via Appia Antican varrella.



Jos lähtee Via Alberto Guglielmottia pitkin toiseen suuntaan, pohjoiseen päin ja seuraavassa kadunristeyksessä kääntyy vasemmalle niin siinä tulee vastaan Piazza Giancarlo Vallauri. Torin reunalla sijaitsee kirkko ja kirkon takana Via David Salinierillä sijaitsee luostari josta voi opiskelijat ja turistit vuokrata huoneita. Luostari sijaitsee hyvin lähellä Garbatellan metroasemaa mutta päästäkseen metroasemalta luostariin, on kierrettävä Parco Caduti del Maren puistoalue ympäri.

Garbatellasta matkustaa metrolla muutamassa minuutissa keskikaupungille. Teatro Marcellolle kulkevan bussin 715 pysäkki on vain sadan metrin päässä luostarista. Tämä on aivan loistava yöpymispaikka. Luostarilla on yleisiäkin tiloja, sisäpiha puistoineen, Tv-huone, lapsille leikkipaikka pihalla, ilmainen parkkipaikka, terasseja, juoma-ja kahvileipä- ja makeisautomaatteja ja sun muuta. Luostarilla on myös iso turvallien parkkipaikkansa.

Muuten... kehätieltä GRA on helppo tulla omalla autolla Autostrada Fiumicinoa pitkin lähelle Marconin metroasemaa, josta sitten on helppo löytää Garbatellaan. Via del Marea ja sitten Via del Ostiensea pitkin noin 2,5 kilometriä suoraa tietä luostariin. Suosittelen luostaria yöpymispaikaksi, varsinkin omalla  autolla matkaaville.


Italialainen arkkitehti Gustavo Giovannoni Marcello Piacentinin avustamana sai suunniteltavakseen uuden modernin asuinalueen Rooman historiallisen keskustan eteläpuolelle. Työläisväki tarvitsi asuntoja 1920-luvulla. Arkkitehti 

Ugo Oljettin jälkeen pidettiin Giovannonia sen ajan parhainpana arkkitehtinä. Giovannonista tuli arkkitehtuurin professori vuonna 1913. Hän oli ennen kaikkea innovatiivinen. Hän oli ensimmäisä ns ambientalismo ideologian, ympäristösuojelun ja egologismin edustaja. Muita Gustavo Giovannonin töitä on entinen Peronin oluttehdas, jonka modernisoidussa rakennuksessa sijaitsee Museo Macro, Via Nizza 123. Toinen suurempi kohde on Città Giardino Aniene, Via Nomentanan varrella ja samalla alueella sijaitseva SS Gustodi Angelin kirkko.


Marcello Piancentini johti myös sitä arkkitehtiryhmää jotka suunnittelivat EUR:n alueen Garbatellan eteläpuolelle. Testaccion ja San Saban asuinalueet kunnostettiin ennen kuin Garbatellaa alettiin rakentamaan.

temmin rakennettu monenlaisia rakennuksia, useammankin arkkitehdin luomuksia. Arkkitehti Innocenzo Sabbatini suunnitteli Garbatellaan eräänlaisia asuntoloita asunnottomille poikamiehille. Il Albergo Rosso on yksi esimerkki siitä. Myöhemmin rakennus korjattiin perheasunnoiksi. 



Garbatella rakenttiin 1920-luvulla fasismin ajalla, ja fasimi suosi erityisesti arkkitehtuuria. Ideologialle tehtiin kulissit. Garbatella ei ole suinkaan ainoa alue Roomassa jonka fasisit rakensivat, EUR on toinen kapunginosa, joka syntyi sillä ajalla. Fasistien oma arkkitehti Gustavo Giovannoni. Täällä olen kertonut EUR'sta. Myös Salarion alueella on fasismin ajalla rakennettuja rakennuksia.

Siitä lähtien Garbatella on ollut poliittisesti erittäin aktviinen kaupunginosa. Fasistijohtaja Mussolini suuniteli kaupungin oman mallinsa mukaan. Paraatikatu Via dei Imperiaalin rakennutti Mussolini itseään ajatellen.

Garbatella on nykyään työläsikorttelisto. 

Täältä Gianni Porcellinin sivuilta löytyy paljon hienoja valokuvia Garbatellasta!

Italian silloinen kuningas Vittorio Emanuele III Savoia (kuningas vuosina 1936-1941) kävi asettamassa peruskiven Garbatellan allueen rakennusmaalle vuonna 1920. Garbatella sijaitsee vanhan Via Ostian tien varrella jota pitkin päästiin ainakin alkuun liikkumaan kaupungille, jossa suurimman osan garbatellalaisten työpaikoista sijaitsi. Garbatellan metroasemalle on ehkä vajaat kolme kilometriä Colosseumilta etelään. Siinä on vain Circo Massimon ja Piramidin metroasemat välissä.


Garbatella sai ensin nimekseen Borgata Giardino Concordia mutta kansalaiset väsyivät moiseen nimeen ja alkoivat kutsua asuinaluetta nimellä La Garbatella. Garbatella kuullostaakin hyvin söpöltä nimeltä. Fasistisella ajalla yritettiin nimi vääntää Remuria'ksi, joka olisi viitannut Rooman alkuperään, Remukseen, Romuluksen veljeen. Mutta Garbatellan vasemmmistolaistyöläiset eivät  sitä hyväksyneet.

Garbatella on esimerkki italialaisesta borgata giardino tyyppisestä asuinalueesta, englantilaisesta Garden City. Löydettiin sopivat maa-alueet vanhan Via delle Sette Chiesen pyhiinvaeltajien tallaaman tien molemmilta puolin. Pyhiinvaeltajat kävelivät San Sebastianon basilikalta Via Appia Anticalta San Paulo Fuori le Muran basilikaan, ja Garbatella rakennettiin näitten kahden kuuluisan basilikan välimaastoon. Garbatellan keskustasta on vain hivenen pitempi matka San Paulo Fuori le Muran basilikaan ja  San Sebastianon basilikaan Via Appia Anticalla, kuin Garbatellan metroasemalle, siinä noin 600-800 metriä.


Garbatellan rakennukset ovat erittäin mielikuvitusta kiehtovia. Rakennuksissa on yksityiskohtia, joissa katse voi levätä. Sisältä päin asunnot ovat modernioituja.


Nämä käppyräiset ja usein miten vinoon kasvavat pinjapuut ovat aina hauskoja. Ne saavat  minut hyvälle päälle ja hymyilemään.




Garbatella kuuluu Ostiensen korttelistoon, joka on Rooman kunnan korttelisto numero X. Garbatella sijaitsee zona 11 C:ssa. Täällä asuu noin vajaat 50000 asukasta. Sen huomaa  melko pian että garbatellalaisilla on oma paikallinen identtiteettinsä. He ovat myös erittäin ylpeitä omasta asuinalueestaan. Missään muualla Roomassa en ole tainnut päästä juttuun niin helposti ja niin monen henkilön kanssa.

Näin lauantaiaamupäivällä ei juuri autoliikennettä ollut. Kun poikkesin paikalliseen mercatoon/kauppahallin niin sietä löytyi perheenemäntiä viikonloppuostoksilla. 


Piazza Giovanni di Triora

Garbatella on kuulu hyvistä ja kohtuuhintaisista ravintoloistaan ja kahviloistaan. En käynyt missään syömässä mutta löysin pienen paikallisen alimentarian, ruokakaupan, jonka omistaja tekaisi minulle tuoreesta sämpylästä voileivän. Hän jopa leikkasi leikkelekoneellaan (aivan puhtaalla) minulle pari isoa kinkkusiivua sämpylän väliin ja voiteli leivänpuoliskoille voita. Harva kauppias se alkaisi tekemään asiakaalleen voileipiä. Kauppa sijaitsee tuossa kuvassa oikealla olevassa rakennuksessa.



Paikalliset maanviljelijät myyvät tuotteitaan Garbatellan vasta korjatussa ja modernisoidussa mercatossa. Uusi mercato vihittiin käyttöön keväällä ja itse sen aikainen sindaco, kaupunginjohtaja Gianni Alemanno oli paikalla. (Nykyinen sindaco on nimeltään Ignazio Marino, erittäin mielenkiintoinen henkilö, josta lisää toisten).Mercatossa myydään enimmäkseen biologisestiviljeltyjä tuotteita. Mercato on avoinna vain lauantaisin  kello 9-18 ja sunnuntaisin kello 9-14. 



 Katualttari










Via Giovanni Ansadlon poikkikatu Via Carlo Randaccio on erittäin söötti katu. Tämä katu taitaa sittenkin olla se kaikista kauenin... Suosittelen kävellä päästä päähän. Katu lähtee Piazza Eduardo Masadalta, kohtaa ihanan Via Domdenico Chiodin kadun ja katu päätyy pienelle näköalatasanteelle.

Via delle Sette Chiese vasemmalle ja Via A Macinghi Strozzi oikealle. Kuva on otettu Largo delle Sette Chieseltä. Largolta löytyy pankki, apteekki, hotelli, kahviloita, ravintoloita myymälöitä ja penkkejä istuskella. Vaikuttaa olevan paikallisten eläkeläisten kohtaus- ja juttupaikka. Hotellin vieressä Pizzeria /Tavola Calda/Kebaberia paikka jossa varmasti kannattaa syödä. Luultavasti paikallistenkin suosima paikka.


 Bussia odotellessani nappasin kuvan... 

Farmacian/apteekin, löytää helposti tästä merkistä, jossa näkee myös lämpötilan. Roomassa mekein kaikilla apteekeilla on samanlainen kyltti, vaikka useimmat apteekeista omistaa lääkärit. Lääkäreillä on niin huonot palkat Italiassa että sivubisnes on hyvään tarpeeseen. 

Tässä seisoskelin aikani ja odotin bussia, eikä bussia näkynyt. Roomassa bussinodotus vaatii kärsivällisyyttä. Lopulta kyllästyin ja läksin kävelemään. Ketään ei ensin tullut vastaan, mutta sitten kohtasin nuoren parin ja kysyin heiltä että mihinkä suuntaan minun pitäisi mennä jotta pääsen mertosasemalle. He sanoivat että he eivät tiedä, he ovat tulleet Venäjältä. Noh, jatkoin matkaani ja löysin kioskikojun. 

En ollut lainkaan varma että missä oikein olin. En omistanut edes sellaista kännykkää. josta olisn voinut tarkistaa, saatikka että olis tullut mieleen ottaa kartta mukaan. Toisaalta ex tmeporee retket ovat usein antoisimpia. Kioskin pojalla oli jokin paikallinen vanha mummo asiakkaana, mutta minä kysäisin että mistä löytyy bussipysäkki, josta päsee metrosemalle. Poika jätti kioskikojunsa ja mummon ja läksi minua neuvomaan. Mentiin kulman taakse jonkin matkaa ja sieltä löytyi pysäkki.


Garbatellan metroasema


Metroaseman lähettyvillä on tämä modrni silta, Porta Settimia Spizzichino, joka johtaa rautatieraittten toiselle puolelle. Silta on vain 25 metriä pitkä ja jatkuu siitä katuna eteenpäin Via Ostienselle. Heti siinä sitten sijaitsee minun lempi museoni Roomassa, Musei Capitolini/Centrale Montemartini. Täällä olen kertonut museosta aikaisemmin.

Il Ponte Ostiensen siltaa pitkin pääsee Via Ostienselle. Siinä on oma kaista polkupyörille ja jalankulkijoillekin. Jalankulkijoita varten oli jo aikaismemin vanha rähjäinen käytävä junan ratojen ylitse. Käytävä/tunneli lähtee metroasemalta. Ehkäpä  se on  nyt kunnostettu sekin. 

Via Ostiesella heti sillan jälkeen löytyy yksi minun mieleiseni museo, Museo della Centrale Montemartini, Via Ostiense 105. Tämäkin museo on laitettu entiseen tehtaaseen, niinkuin Macro museokin, Via Nizza 123. Vaiko liekkö ollut mekaaninen verstas. Osa koneista on vieläkin jäljellä museon tiloissa. Mielestäni aivan mahtava idea. Kodikas ja viihtyisä museo, jossa on korkeataoista taidetta, varsinkin patsaita.


Santo Isidoro ed Eurosia vanha kirkko, joka kuluu yhteen vieressä seisovan uudemman kirkon kanssa, Oratorio San Filippo Neri, Via delle Sette Chiese  103


Garbatellan ensimmäinen kirkko, rakennettu vuonna 1918, pyhiinvaeltajia varten. Kirkko on pyhitetty Isidorolle joka on maanviljelijöiden suojeluspyhimys. Pyhä Filippo Neri järjesti paljon kaikenlaista pyhiinvaeltajille Roomassa, jopa ruokapalvelua. Kirkon omistaa vieläkin Filippo Nerin perustama uskonnolinen järjestö, Oratorianit. 

Kirkkorakennus oli alunperin Paradisis suvun ikioma kappeli josta sitten myöhemmin rakennettiin kirkkorakennus. Kirkon vieressä seisoo San Filoppo Nerin paljon uudempi ja isompi kirkkorakennus nykyään.


Kirkon ohitse kulkevan kadun tai tien nimi on ollut Via Paradisi, paratiisitie. Kirkon ulkoseinällä on kaksi reliefiä jotka kuvaavat Pyhää Filippo Neriä.


Kirkkoa nimiteään lempinimellä La  Chiesoletta


Piazza di San Eurosia, Via Antonio Rubinon herttainen katu päättyy tähän erikoiseen rakennuskeen. Yksi Grabatellan parhaista ravintoloista Tanto de'Magna sijaitsee tämän rauhallisen torin reunalla. Siinä on myös kahvila. 




Piazza Damiano Sauli, koulurakennus

Tällä torilla on filmattu useampikin italailainen elokuva.








Kuten kuvasta näkyy niin bussit eivät useinkaan pääse psyäkille parkkeerattujen autojen takia. Bussi pysähtyy keskelle katua. Kuvassa oleva katu on yksisuuntainen. Autoja on parkissa molemmin puolin katua.  Roomassa on tapana että pysäkillä seisovat menee autojen väliin keskemmälle katua ja vinkaa kädellään kuskille merkiksi, muuten voi olla että kuski ajaa ohitse, jos ei kukaan jää pois pysäkillä.


Latteria, Piazza Geremia Bonomelli 9

Vai Basilio Brollo, Via Roberto di Nobili, Viale Guglielmo Massaia, Via Franseco Orazio da Pennabilli katujen kulmauksessa sijaistee suosittu kahvila/bistro jonka nimi on Latteria, siis oikeastaan maitokauppa. Latteria on ehkä Grabatellan paras kahvila/bistro. Ainoa vika on se että tämä on avoinna vain kello 18 jälkeen, mutta sulkee useinpina öinä vasta kello 2.00. Garbatellan metorasemalta tänne on noin 600 metriä. Läheltä kulkee myös yöbussi N9, jos niin kuin aika hujahtaa huomaamatta. Latteria läheltä kulkee myös bussi 715 normaaliaikaan. Bussi kulkee Ostiensen Teatro Marcellon välillä. Joten tällä bussilla pääse myös helposti Grabetellaan, jos ei halua käyttää metroa, ja bussilla pääsee  ympäri Garbatellaa.






File: Garbatella - Casa dei Bimbi 01630.JPG

Casa dei Bimbi, Piazza Nicola Longobardi, päiväkoti ja esikoulu

Mahatma Gandhi vieraili Grabatellassa vuonna 1931 ja hän vieraili tässä rakennuksessa.

Tästä voikin sitten jatkaa kävelyä pitkin Via Giovanni Ansaldoa joka on kauneinpia katuja Garbatellassa. Tällä alueella on monta kaunisita katua kuten Via Fausto Vettor, Via Carlo Randaccio ja Via Domenico Chiodo.







Elokuva Caro Diario on Nanni Morettin ohjaama. Elokuva on hyvin erikoinen sillä siinä moottoripyörälijä ajaa pitkin melkein autioita Rooman katuja keskellä kuuminta kesää sinne sun täänne pitkän aikaa. Sen ensimmäinen osa alkaa Garbatellasta ja päättyy Via Ostialle. Elokuva palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 1994. 

Tässä muutama You Tube ihaanan ihanasta Garbatellasta! Tai kuten roomalaiset sanoo: Bella grande Garbatella! Minuun Garbatella teki niin suuren vaikutuksen että kyynel ihan tulee silmäkulmaan. Ihmiset olivat erittäin ystävälläisiä ja avuliaita. Minulle jäi monta miellyttävää muistoa tästä käynnistä.











>