sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Bella vita a Napoli


Huom! Video on 2 tuntia ja 41 minuuttia pitkä ja sisältää erittäin monta mainoskatkoa! Runsaasti myös toistoa.

Turistit ovat valoittaneet Rooman

 

Suurin osa nähtävyyksistä ovat avoinna Roomassa, samoin hotellit ja ravintolat. Säännöstely koskee lähinna roomalaisia/italialaisia, ei turisteja. Maskia vaaditaan sisätiloissa ja julkissa kulkuneuvoissa. Koronapassia on näyettväsisäänpääsyissä kun/jos sitä kysytään. Esimerkiksi roomalaisten täytyy näyttää rokotepassi jotta he pääsevät työpaikalleen.

Myös Ruotsin kruuununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel kävivät Roomassa reilu viikko sitten ja pistäytyivät myös samalla Torinon kaupungissa. Heillä oli 40 henkilön delegaatio mukanaan, muun muassa muutama ministeri ja isojen ruotsalaisten firmojen edustajia  hieromassa kauppoja ja sopimuksia. Ruotsi tarjoaa pandemia elvytystä Italialle. Italia tekee suuria investointeja yhteiskunnan käynnistämiseksi uudelleen pandemian jälkeen, ja täällä ruotsalaiset yritykset voivat panostaa erityisesti kestävillä ratkaisuillaan ja osaamisellaan vihreään digitalisaatioon.

Roomassa ei yleensä ole sisäänheittäjiä ravintoloihin. En ole ainakaan minä koskaan nähnyt, mutta nyt pandemian jälkeen näkyy olevan  kilpailu asiakkaista.

torstai 14. lokakuuta 2021

Cinecittà

Cinecittà on klassinen italialainen elokuvakaupunki "Hollywood on the Tiber"!  Cinecittà on Italian elokuvateollisuuden keskus, joka sijaitsee noin 10 km Roomasta kaakkoon. Cinecittan 'elokuvakaupunki' sijaitsee Via Tuscolanan tien varressa.

Diktaattori Benito Mussolini vihki Cinecittàn käyttöön 21. huhtikuuta 1937. Aluetta pommitettiin toisen maailmansodan aikana, mutta se rakennettiin uudelleen. Myös ulkomaiset elokuvayhtiöt käyttävät Cinecittàa elokuvatuotannossaan.

Vuoden 1991 Eurovision laulukilpailu pidettiin Cinecittàssa, jossa Carola Häggkvist voitti kilpailun.

Sisäänkäynti, Via Tuscolana 1055

Cinecittàan pääsee metrolla A. Metroon pysäkki Cinecitta sijaitsee Via Tuscolanalla aivan Cinecittan sisäänkäyntiä vastapäätä. Cinecittan pysäkistä seuraava metropysäkki on Anagnina, josta pääsee paikallisbussilla Ciampinon lentokentälle. Kenttä sijaitsee hyvin lähellä Anaganinaa, mutta terminaali sijaitsee kentän takana, joten bussien on pyöräytettävä kentän ympäri. 

Cinecitàsta on vain noin 8 kilometriä lentokentälle. Bussimatka Anganinasta lentokentälle kestää noin 10 minuuttia. Kaun sitten jo luvattiin jatkaa metrolinja Anagninasta Ciampinon kentälle, mutta rahat ei riittäneet.

Lentokenttää käyttää useimmat eurooppalaiset halpalentoyhtiöt, kuninkataat, paavi, presidentit ja rikkaiden amerikkalasietn filmitähtien ja miljonäärien yksityikoneet. Amerikkalaisethan ovat suurin turistiryhmä Roomassa.  Lentokenttä on erittäin hyvin vartioitu alue.

Cinecittàn sisäänpääsyn vieressä sijaitsee suuri ostoskeskus Centro Commerciale Cinecitta' Due, mistä löytyy ruokapaikkoja ja muita palvelujakin. Joten sen pitemmälle ei tarvitse lähteä mitään etsimään.

Bussit 520, 213, 502, 503, nMa  pysähtyvät myös sisäänkäynnin edessä. Tämä nMa linja on minulle aivan uutta. En oikein tiedä mitä se tarkoittaa. Pelkkä n tarkoittaa yölinjaa. Roomassa näkyy nykyään olevan myös busseja joissa on s-kirjain. Se tarkoittaa servici-linjaa, mikä on tarkoitettu  vanhuksille ja liikennevammaisille.


Appio Claudio

Tämän metrolinjan A:n varrella voi aivan hyvin asua, jos ei asetu asumaan aivan Via Tuscolanan tien reunalle. Täällä on runsaasti palveluja ja muuta ajankulua, lyhyt matka Appia Anticalle ja Rooman keskustaan. 

Appio Claudion korttelisto on siinä aivan vastaptäätä. Alue on melkein kokonaan puistoaluetta, missä kulkee kävelyteitä ja polkuja ristiin rastiin.  Nimensä se on saanut alueen kautta kulkevasta akvedukstista Appio Claudiasta.

Appio Claudio

Täältä löytyy Appio Claudion alueen lisäksi myös golfkenttä ja  Villa dei Sette Bassin arkeologinen puistoalueVia Tuscolanan vilkkaasti liikennöityä tietä voi yrittää välttää.

Elokuvakaupunki Cinecittà sijaitsee noin 10 km Roomasta kaakkoon ja on Italian elokuvateollisuuden keskus. Fasistien johtaja Benito Mussolini vihki käyttöön 21. huhtikuuta 1937. Toisen maailmansodan aikana suuri osa alueesta vaurioitui pommituksissa, mutta se voitiin rakentaa uudelleen. Alue on kooltaan 99 hehtaaria tai 990 000 neliömetriä ja on siten Europassan suurin studioalue. Täällä on kuvattu yli 3 000 elokuvaa, joista 90 on ollut Oscar-ehdokkaana. Joakien täällä tehty elokuva saa ensi-illan Roomassa Piazza della Repubblican torin reunalla sijaitsevassa elokuvateatterissa niemltä The Space Cinema Moderno Roma.

Näitä ovat William Wylerin "Prinsessa tuulettimessa" (1953) Audrey Hepburnin ja Gregory Peckin kanssa, Federico Fellinin "The Sweet Life" (1960) Anita Ekbergin ja Marcello Mastroiannin kanssa sekä Joseph L Mankiewiczin "Cleopatra" (1963) Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin kanssa. 

Muita Cinecittássa elokuvia kuvaaneita ohjaajia ovat muun muassa Roberto Rossellini, Luchino Visconti, Sergio Leone, Bernardo Bertolucci, Francis Ford Coppola, Martin Scorsese ja Mel Gibson.

Hotel Cinecitta, Via Eudo Giulioli 13, kulman takana Cinecittan pääsisäänkäynnistä, missä sijaitsee metroasema.  Siinä on useampikin hotelli lähekkäin.

Bussi 559 pysähtyy hotellin edessä ja vie Anagninaan mikä on reilun kilometrin päässä. Bussin pysäkin nimi on Giulioli.  Anagninasta on lyhyt matka Ciampinon lentokentälle, minne pääsee muun muassa Cotralin paikallisbussilla. Anagninassa on shoppingcenter ja toinen Ikean tavarataloista Roomassa. Kaikki eurooppalaiset halpalentoyhtiöt lentää Ciampinon kentälle. Useat turistit ottaa hotellin tämän metrolinjan varrelta. Myös kuninkaat, presidenit, paavi, julkkikset ja rikkaat yksityishenkilöt lentää Ciampinoon. 

Cinecittà WorldCinecittàn maailmanhuvipuisto avattiin vuonna 2014. Huvipuisto ei kuitenkaan sijaitse Cinecittàssa, vaan Castel Romanossa, mikä on suuri shoppincentrum, ja sinne pääse bussilla Rooman Rautatieasema Terminiltä. Alueen nimi on Pomeza. Perillä on myös Simon niminen hotelli, mikä on tarkoitettu ennen kaikkea lapsiperheille. Täällä ei vaan huvitella vaan tällä shoppaillaan myös. Tämä on Rooman suurin shoppailualue nimeltä Castel Romano. Siellä on 159 myymälää ja useita ravintoloita.


 San Giovanni Boscon basilika, Viale dei Salesiani 9,
 kortteliston nimikin on Don Bosco

Tällä suunnalla kaupunkia on melko tiheään kirkkoja ja luostareita, mutta tässä mainitsen vain tämän salesiaani kirkon nimeltä San Giovanni Boscon. 

Don Boscon kirkko Roomassa juhli 8. joulukuuta temppelin vihkimisen 60-vuotispäivää. Sen vanhempi tämä kirkko ei ole. Kirkon rakensi tunnettu sisilialainen arkkitehti Gaetano Rapisardi, joka voitti paavin pyhän taiteen toimikunnan salesialaisten puolesta järjestämän kilpailun.

Salesiaanit on katolinen sääntökunta eli uskonnollinen yhteisö, yksi maailman suurimpia. Sen perusti italialainen pappi Giovanni Bosco 1800-luvulla. Salesiaanien sääntökunta opettaa 128 valtiossa eri puolilla maailmaa ja ylläpitää noin tuhatta ammattikoulua, poikakotia ja jaseminaaria. Suurimmat maat ovat Italia, Intia, Espanja, Puola ja Brasilia. Vuonna 2005 myynti oli 402 500 vuonna 2005.

12. syyskuuta 1952 kardinaali Vicar Clemente Micara lisäsi ensimmäisen kiven uuteen kirkkorakennukseen. Se vihittiin käyttöön vuonna 1959, mutta rakennus valmistui alkuperäisten suunnitelmien mukaan vasta vuonna 1964. Kirkon kupoli on halkaisijaltaan kolmas Rooman kirkkojen joukossa Pantheonin ja Pietarin kupolin jälkeen.

Nimensä kirkko sai Pyhän Don Boscon mukaan. Giovanni Melchiorre Bosco (Don Bosco), syntynyt 1815 Becchin kylässä lähellä Torinoa, Piemonten osavaltiossa, kuoli 31. tammikuuta 1888 Torinossa, oli italialainen roomalaiskatolinen pappi, perustaja ja hyväntekijä. Häntä kunnioitetaan pyhänä roomalaiskatolisessa kirkossa. Hänen muistopäivää vietetään 31. tammikuuta.

Giovanni Bosco oli Francesco Boscon ja Margherita Occhienan poika. Moderni Margherita Occhiena.on vuodesta 2006 kannisoitu. Giovanni Bosco vihittiin papiksi 26-vuotiaana. Torinon teollisuuskaupungissa hän ei voinut olla huomaamatta monia hylättyjä nuoria, jotka vaelsivat kaduilla, muodostivat ryhmiä ja osallistuivat varkauksiin ja muihin rikoksiin. Kun hän pelasti yhden heistä ankaralta rangaistuksesta, hän voitti heidän luottamuksensa. 

Viiden vuoden aikana hän kokosi yli 400 katupoikaa "oratorioonsa", vanhaan kenkätehtaaseen, jonka hän hankki ja rakensi uudelleen. Don Boscon pedakoginen menetelmä oli "ennaltaehkäisevä", eli rikoksen jälkeen rankaisemisen sijaan hän esti sitä mielekkäällä työllä.

Vuonna 1859 Don Bosco perusti St Francis de Sales oblates, O.SFS nimisen Salesian uskonnollien järjestö, jonka tarkoituksena oli huolehtia hylätyistä tai köyhistä lapsista ja kasvattaa heidät maatila- tai teollisuustyöläisiksi. Kuollessaan Don Bosco jätti kukoistavaan tilaan 150 tällaista laitosta, joissa hoidettiin lähes 130 000 lasta. Järjestö on nykyään  laajentunut moniin osiin. Ruotsissa salesiaanien pääpaikka on Södertäljessä.


San Giovanni Boscon basilika Roomassa


Rekvisiittaa on Cinecittàan rakennettu paljon. Täällä on hieman aavemainen tunne kävellessä ikään kuin filmissä mukana.

Cinecitta400 000 neliömetrin laajaisissa tiloissa on paljon nähtävää. Tällä on rakenettu rekvisiitaksi jopa kaupunginosia. Tässä alla laitan valokuvia tiloista missä elokuvia filmataan. Täällä on kuvattu yli 3 000 elokuvaa, joista 90 sai Oscar-ehdokkuuden ja 47 voitti sen.

Studiot vihki vuonna 1937 Benito Mussolini, hänen poikansa Vittorio ja hänen elokuvaohjaajansa Luigi Freddi iskulauseella "Il cinema è l'arma più forte"/Elokuva on tehokkain ase.

Länsiliittolaiset pommittivat studioita Rooman pommituksen aikana toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen, vuosina 1945–1947, Cinecittàn studioita käytettiin kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden leireinä noin kahden vuoden ajan Saksan miehityksen ja liittoutuneiden pommi-iskujen jälkeen, jotka tuhosivat osia studiosta. Siellä asui arviolta 3 000 pakolaista jaettuna kahteen leiriin, italialainen leiri, jossa asui italialaisia ​​sekä Italian Libyasta ja Dalmatiasta siirtymään joutuneita ihmisiä, ja kansainvälinen leiri, johon kuului pakolaisia ​​Jugoslaviasta, Puolasta, Egyptistä, Iranista ja Kiinasta.
 























Lazion maakunnan turistikohteet


Lazion maakunnan viisi provinssia

Lazion maakunta on sopiva kohde sinulle, joka rakastat klassista kulttuuria. Heille jotka haluavat tehdä suurkaupunki-viikonlopun ja samalla saada aurinkoa ja lämpöä, sinulle, joka tarvitsee vain reilun annoksen italialaista "dolce vitaa".

Rooma (Roma) on alueen pääkaupunki, koko Italia ja kerran "koko maailma"/ Caput Mundi, kuten muinaiset roomalaiset sanoivat. "Kaikki tiet vievät Roomaan", he sanoivat. 


Neljä Italian 50 Unescon maailmanperintökohteesta sijaitsee Laziossa, mukaan lukien koko Rooman historiallinen keskusta/Centro storico ja Vatikaani, jotka ovat myös Unescon maailmanperinnelistalla.  

Kaupungin ulkopuolella sijaitsee lisää muinaisia ​​roomalaisia ​​raunioita ja hautausmaita  skeä sivilisaatioita, mitkä ovat jopa muinaista Roomaa vanhempia, kuten etruskien alueet. Maaseudulla on hiljaisia vuoristokaupunkeja, rantalomakohteita, historiallisia monumentteja, toisen maailmansodan taistelukenttiä ja hehtaareja viinitarhoja, puhumattakaan maailman suurimmasta roomalaisesta amfiteatterista ja pienimmästä kaupunkivaltiosta.

Rooma on lämmin ja vieraanvarainen kaupunki, iloinen ja meluisa primadonna, hänen viehätystään on vaikea vastustaa. Kaupunki, joka houkuttelee muotifaneja, gourmetteja ja muita iloisia ihmisiä kaikkialta maailmasta. Se on suihkulähteiden ja palatsien kaupunki, ja kaupungin aukiot ovat koko maailman kohtaamispaikkoja. 


Blogissani on 25 postausta mitkä koskee Vatikaania!

Rooma on myös katolisen kirkon pääkaupunki, jossa Vatikaanin valtio/ Città del Vaticano, sijaitsee aivan Tiber joen/Tevere joen vieressä.  Taidekokoelmat ja lukusiat taide galleriat sekä palatsit ympäri kaupunkia kultaa vierailusi, samoin kuin kirkot eri aikakausilta.

Haluatko saada maaseutuelämyksen Rooman vierailun yhteydessä? Tee kuten roomalaiset, mene ulos ja syö sunnuntai-illallinen Castelli Romanin viinialueella! Tai jää sinne asumaan ja tee sieltä käsin päiväretkiä Roomaan. 

Albano Laziale, Frascati, Castel Gandolfo, Marino, Nemi ja Nemi järven ympäristö sekä muut kylät tarjoavat maalaismaisia ​​tavernoja, kauniita huviloita ja puistoja. Syyskuussa voit myös osallistua viininkorjuujuhliin. Paavitkin viettää täällä kesänsä. Paavin kesäasunto sijaitsee Castel Gandolfossa, pienen Lago Albano-järven rannalla.

Toinen suositeltava lyhyt retki Roomasta on Tivoli, mikä on nimestään huolimatta paikkakunta eikä huvipuisto. Täällä on kaksi upeaa puistoa, jotka molemmat ovat Unescon maailmanperintö luettelossa. Toinen on muinaisen keisari Hadrianuksen luomus, Villa Adriana, ja toinen on upea Villa d'Este 1500-luvulta.

Ne, jotka haluavat aidon elämyksen meren rannalla ja kenties yöpyvätkin siellä, voivat suunnata etelään päin Anzioon, Sabaudiaan tai hieman suurempaan suosittuun Terracinaan.

Riviera di Ulissea kutsutaan alueen eteläisimmäksi rannikoksi, jossa on hienoja hiekkarantoja. Sperlonga on ihastuttava pieni keskiaikainen kaupunki meren rannalla, ja monet söpöt kylät sijaitsevat vehreässä sisämaassa, joihin voi tehdä retkiä, kuten Campodimele ja Sermoneta keskiaikaisine kaupunginmuureineen ja läheisen ainutlaatuisen Ninfa-puiston kanssa. 

Täällä meren rannalla on myös Circeon kansallispuisto. Alue on täydellinen vasta rakastuneille matkalaisille. Ehkä päätät vierailla hieman jetset-tyylisellä Ponzan saarella, mikä on pieni mutta suloinen tulivuorenkallioineen ja luolineen.

Viterbon provinssi pohjoisessa on muinaisten etruskien valtakunta, missä on uskomattoman hyvin säilyneitä jäänteitä Tarquinian, Cerveterin ja Toscanian pienten kaupunkien alueella. Etruskit perustivat kyliä alueelle noin 2600 vuotta sitten, ja nykyään kylillä on vieläkin keskiaikainen luonne. Ruotsin kuningas Kustaa VI Adolf teki useita matkoja tänne etruskien kaivauksiin. Hän oli arvostettu vieras alueella arkeologisen kiinnostuksensa ja tietämyksensä ansiosta. 

Provinssin pääkaupunki Viterbo on erittäin näkemisen arvoinen kaupunki, minkä historia liittyy vahvasti paaviin ja kardinaaleihin. Keskiaikaiset kujat johtavat Palazzo dei Papiin, ohi kauniiden kirkkojen ja Rocca Albornozin linnaan, missä on etruskien museo. Pari kilometriä täältä etelään arkkitehtuurista kiinnostunut vierailee Caprarolassa 1500-luvun huvilassa Palazzo Farnesessa ja sen ihanassa puistossa. Viterbon itäpuolella sijaitsee kyliä ovat tiheään. Valitse Vitorchiano tai sitten viehättävä Bomarzo, missä on mielikuvituksellinen 1500-luvun puisto, jossa on hirviöveistoksia.


sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Iltakävelyllä Trasteveressä, You Tube


Nyt on helteet hellittänet Roomassa ja pandemia kontrollissa, joten turistit ovat saapuneet Roomaan. Lokaukuu on yksi parhaimmista turistikuukauksista ja touko-kesäkuun lisäksi.  Juuri sään takia. Rooma on kuin tehty kävelyä varten ja nyt on sopivat säät kävelyyn.

Museot ja muut nähtävyydet ovat taas avoinna, samoin useimmat ravintolat, kahvilat ja hotellitkin. Roomassa ei kuulema kysellä kovidpassia monessakaan paikassa Angela Merkel on saapunut myös Roomaan.

Roomassa on pidetty paikalliset vaalit kunnavaltuustoon ja facisti Benito Mussolinin tyttären tytär Rachele Mussolini sai eniten ääniä ja näin ollen hän sai toisen mandaattikauden valtuustossa. Ensimmäisen kerran  riitti 657 ääntä päästä valtuustoon ja nyt hän sai 8200 ääntä. Hän edustaa puoluetta nimeltä Italian veljet/Fratelli d'Italia (FdL). Puolue on kansalliskonservatiivinen. Tulos yllätti minut täysin. En ollut uskoa silmiäni ja korviania...

Italiassa on näitä puolueita joka lähtöön. Ennen vaaleja saattaa syntyä useita uusia puolueita, osa puolueista menee yhteen ennen vaaleja ja eroaa vaalien jälkeen. Mitään muuta valtiota ei ole niin vaikea hallita Euroopassa kuin Italian valtiota. Italia on sitten vielä jakaantunut moniin regioneihin, joilla on omat politikot, hallitukset ja parlamentit, jopa osittain omat laitkin. Ruotsi on usein matkinut monessa asiassa Italiaa ja Ruotsi on menossa kovaa vauhtia samaan suuntaan regioneidensa kanssa.