perjantai 6. helmikuuta 2015

Circo Massimo

File:Circus Maximus (Atlas van Loon).jpg

Circo Massimo/Circis Maximus

Nykyään Circo Massimo on vain iso "kuoppa" jossa roomalaiset treenaavat tai ulkoiluttavat koiriaan. Kesäaikaan pidetään kuopassa musiikkikonsertteja.

Alunperinkin oli Circo Massimo tarkoitettu urheilua ja urheilukilpailuja varten. Tavallisimmat kilpailut oli hevosajot jotka kestivät aamusta iltaan ja yhden päivän aikana saattoi satakin hevosvaunua kilpailla keskenään. Circo Massimolle mahtui reilut 300 000 katsojaa. Siellä oli useita myymälöitäkin joista ei ole kuin jokunen muurin pala löydetty talteen. 


Circo Massimo sijaitsee Augustuksen foorumin eteläpuolella. Circo Massimo oli eräänlainen areena, tai hippodrom, jonka rakennutti Rooman viides kuningas Tarquinius Priscus vuonna 500 eaa. Hän oli Rooman ensimmäinen etruskista alkuperää oleva kuningas. Hän rakennutti Foro Romanonkin ja Cloaca Maximan, Rooman ensimmäisen likaviemärin. Hän rakennutti myös Jupiterin temppelin Campidogliolle, koska hän halusi näyttää kansalaisille kuinka upea Lazion maakunnan pääkaupunki Rooma on. Tarquinius oli ensimmänien vallanpitäjä Roomassa joka pani alulle roomalaisten valloituspolitiikan.

Jupiterijuhlia vietettiin syyskussa ja juhlallisuudet kilpa-ajoineen saattoivat kestää viikkojakin. Myöhemmin areenalla on käyty myös gladiattoritaisteluja, paraateja ja jopa julkisia teloituksia. Useimmat kristityt jotka kuolivat marttyyrikuoleman otettiin hengiltä täällä Circo Massimolla, ei Colosseumilla. Viimeiset kilpa-ajot Circo Massimolla pidettiin vuonna 549 jaa.


Tämä alue henkii historiaa.


Circo Massimo oli 621 mertiä pitkä ja 118 metriä leveä kilparata. Ennen ajan alkua Circo Massimon laakso oli suoaluetta.

File:RomaCircoMassimoDaNord1.JPG

File:RomaCircoMassimoRestiSud1.JPG

Tässä päässä sirkusta sijaitsi Frangipanin suvun linnake joskus 1000-luvulla, jolloin suvun valta oli suurimmillaan. He omistivat suuren osan alueesta sirkuksen vieressä. Viime vuosina on tässä kohtaa ollut aitaus. Luultavasti arkeologit ovat tutkineet aluetta. Liikenne on aivan hirvittävä juuri tässä itäisessä päädyssä sirkusta jossa on valtava katujen ja teiden risteys.

Alkuperäiset katsomon lehtarit olivat puusta ja hajosivat melko pian. Caesar käski rakentaa lehtarit marmorista. Nykyään ei alueella enää ole yhtäkään marmorin palaa sillä marmorit on jo ajat sitten kuskattu jonnekin muualle ja niistä on rakennettu Roomassa muita rakennuksia. Keisari Augustus käski jopa pystyttää kaksi obeliskiakin areenalle. Toinen obeliskeista seisoo nykyään Piazza del Popololla ja toinen Piazza San Giovanni in Lateranolla. Keisari Domitianus rakennutti asuntonsa Palatinolla niin että hän pystyi seuraamaan kilpa-ajoja kotoansa käsin.


Täällä Circo Massimon toisessa päädyssä sijaitsi kaksi pakananaikaista pyhäkköä jotka olivat pyhitetty Murcialle ja Consensukselle. Pyhäkköjen alueella pidettiin uskonnollisa juhlia, ludi. Perinteisiin kuului että valtaapitävät tarjosivat juhlallisuudet jumalille ja populus romanolle, rooman kansalaisille. 

Traditio kertoo että Romulus löysi nämä pyhäköt juuri ennen kuin hän perusti Rooman. Romulus piti Consualia festivaaleja pyhäkköjen luona sabinalaisten naapuriensa kanssa. Juhlallisuuksiin sisältyi aina juomia ja kilpa-ajoja. Consualia festivaalit pidettin Consus jumalan kunniaksi. Hän oli viljajyvän suojelusjumala.

Romulus ja Remus muuten syntyivät ja asuivat Circo Massimon lähettyvillä, Palatinon lounaisessa kulmauksessa, josta muuten on löydetty varmuudella heidän kotiluolansakin, Lubercalia. Oliko Romulus ja Remus susia vaiko ihmisiä, on sitten toinen tarina.  Täällä olen siitä kertonut aikaisemmin.



Torre della Moletta on tämä torni nimeltään. Tällä kohtaa on juossut joki tai puro aikoinaan ja torni on rakennettu puron päälle. Tornin omisti Frangipanen suku jotka omistivat laajat alueet ja torni oli osa heidän rakennuksistaan.

File:Rom-Circus Maximus.JPG

File:Circus.Maximus.03.JPG


File:Circus-Maximus.jpg

Tuolla Forum Boariumin puoleisessa päässä, Teverne joen rannalla, sijaitsi Mitreo Circo Massimo. Capitoliumin, Palatinon, Aventinon ja Teveren joen välinen alue on Rooman vanhinta asuinaluetta. Vuodelta 753 eaa. Tästä alueesta tuli luonnollinen kohtauspaikka, tulipa sitten Kampaniasta, Etruriasta tai Falisco-Sabinasta päin. 


Mitreum


Mitreo Circo Massimo on parhaiten säilynyt ja ehkä suurinkin Rooman Mitreoista. Mitreo sijaitsee entisen pastatehtaan alla. Vierailun voi varata vaikka täältä. Mahdollisesti vaatimuksena on että määrätty määrä henkilöitä on osallistuttava jotta visiitti Mitreossa järjestetään.


Tämä rakennus, Via dei Cerchin varrella,  on entinen Pantanellan pastatehdas, vaikkain se on uuskorjattu ja kaunisteltu. Jämäkkä rakennus. Vuonna 1931 kaiveltiin tehtaan alla ja löydettiin sieltä yksi Rooman suurimmista Mitreo'ista. Tuo vieressä oleva kirkko on nimeltään Santa Maria in Cosmedin ja tori on nimeltään Piazza di Pocca della Verita.

Ensi alkuun Mitreota nimitetiin nimellä Mitero di Pantanella. Takoitus oli että rakennuksesta tehtäisiin etnografinen-arkeologinen museo. Museo siitä tulikin, mutta se ei kauaakaan ollut avoinna, kun se yhdeksän vuotta myöhemmin suljettiin. Museoesineet vietiin Palazzo Braschiin, joka muuten on Rooman kunnan omistamista museoista ainoa, jonne on ilmainen sisäänpääsy.

Osaan rakennuksesta tehtiin kunnan konttoritiloja ja osa järjestettiin oopperan puku-ja tarvikevarastoksi. Viime vuonna alettiin rakennusta taas kerran muuttamaan museoksi, sillä Palazzo Braschi on liian täynnä museotavaraa ja museo tarvitsee uudet suuremmat tilat.


Circo Massimon Mitreo

Mitras jumalaa palveltiin ennen kristinuskon aikaa vuodesta 100 jaa, mutta myös melko kauan samanaikaisesti kristinuskon rinnalla. Persiassa sama jumala oli nimeltään Mithra ja Intiassa Mitra.


Pantanellan pastatehdas näytti tältä

File:RomaCircoMassinoRestiConTorre.01.jpg

Circo Massimon itäinen pääty, taustalla Celion kukkula

File:Roma scudetto 2001 al Circo Massimo 6240335-6.JPG

Tänne mahtuu porukkaa konsertteihin

Circus Maximus et Domus Augustana - Rome 111001.JPG

Täältä Via del Circo Massimolta on kertakaikkiaan ensiluokkaiset näkymät historilaliseen Roomaan. Sitä saa melkein nipistää isteään käsivarresta jotta voi uskoa kuinka mahtava ja histroiallinen Roma on ollut ja on sitä vieläkin. Paikka paikoin Rooma on aivan lumoava.







Ei kommentteja: