sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Sala Santa Rita


Sala Santa Rita, Via Montanara  8,
Teatro Marcellon välittömässä läheisyydessä

Tällä kirkolla on aivan oma historiansa. Kirkko oli alunperin nimeltään Santa Rita Da Cascia ja se seisoi Piazza Venezialla, Aracoelin kirkon portaiden kupeessa, Campidoglion kukkulan kupeessa. Kun Vittorio Emanuele II:n monumenttia alettiin rakentamaan Piazza Venezialle vuonna 1928, paloiteltiin Santa Rita da Cascian kirkko paloiksi ja palat kuskattiin Via Montanaralle, jonne se pystytteiin uudestan vuosina 1938-1940. 

Kirkon oli suunnitellut erittäin tunnettu arkkitehti mestari Carlo Fontana. Kirkko valmistui vuonna 1650. Kirkko on kahdeksankulmainen. Sisäänkäynnissä on pieni atriumi. Vuosina 1999-2003 uuskorjattiin koko kirkkosali. Kirkon seinät pestiin jotta saatiin alkuperäinen väri esille. Kaikki rikkoontuneet osat kirkkosalista korjattiin varovaisesti. Kaikki kirkkoa muistuttavat esineet ja rakenteet ovat poissa. Kikko on siis maallitettu. 

Kirkon tiloissa pidetään nykyään näyttelyjä ja erilaisia taidekonstellaatioita, järjestetään myös keskustelutilaisuuksia ja kokouksia. Näyttelyihin on ilmainen sisäänpääsy.

S.Rita da Cascia.jpg

Rita da Cascia, Margherita Lotti 1381-1457

Umbrialainen pyhimys, kaikkien naisten suojelupyhimys, avioliiton ja aviololiitto-ongelmien suojeluspyhimys, uhrien ja yksinäisyyden suojeluspyhimys. Rita julistettiin pyhimykseksi vuonna 1900 ja kirkko sai tuolloin nimen Santa Rita da Cascia in Campitelli.


Sala Santa Rita korjausten ja putsauksen jälkeen

Avoinna tiistaista lauantaihin kello 15.00-19.00 ja sunnuntaisin kello 9.30-13.30. Kaikki ovat tervetulleita Facebook!






Pyhä Rita käytti aikansa hyväntekeväisyyteen. Rita anoi päästä Maria Magdalenan augustiiniläisluostariin, mutta häntä ei otettu sinne miehensä takia. Rita ketoi että se oli miehen suku joka otti hänen miehensä ja poikansa hengiltä ja näin hän sai luvan asettua asumaan luostariin. Hän eli  neljäkymmentä vuotta luostarissa nunnana. Hänet on haudattu Santa Rita das Cascian basilikaan Casciassa. Hänen ruumiinsa on vieläkin melkein vanhingoittumaton. Kirkko ja sen ihastuttava luostari Cascia'ssa ovat käymisen arvoiset, jos sattuu liikkumaan alueella.

Hänet kanonisoitiin vuonna 1900. Santa Ritan ympärille syntyi kultti jota nimitettiin nimellä casciani, jotka käyttivät omana kirkkoonaan ensin San Biagion kirkkoa Campidogliolla.


Tämä laatta on laitettu kirkon ulkoseinälle muistoksi siitä että kirkkorakennus on muuttanut paikkaansa.


Ja lopuksi vielä. Antico Cafè siinä kirkon edustalla, Via del Teatro del Marcello 42, ei ole suositusten arvoinen, jos ei ole omistaja ja henkilökunta vaihtunut.  Kahvilan sijainti on erittäin hyvä. Lähellä yhtä Rooman parasta bussipysäkkiä, josta kulkee mahdottoman monta bussia ohitse. Toinen yhtä hyvä bussipysäkki löytyy kulman takaa Piazza Aracoelilta. Ja jos nämä pysäkit eivät riitä, niin Piazza Venezialla on lisää bussipysäkkejä.


Kahvilassa on huono palvelu ja tupla hinnat. Kahvi on huonoimmasta päästä. Kahvila on korjausta ja siistimistä vailla. Tässä kahvilassa ei oikein voi juoda seisten tiskin ääressä vaan on pakko istua pöytiin ja hinta tulee sen mukaan. Kahvilan edustalla tungeksii aina paljon ihmisiä, koska tässä ei ole muita kahviloita lähimailla. Täältä voi korkeintaan ostaa voileivän mukaansa ja mennä Teatro Marcellon alueelle syömään eväitään. 

Lähin hyvä kahvila, oikeastaan herkkukaupan ja lounasravintolan ja viinibaarin yhdistelmä, sijaitsee tässä Sant'Angelon kaupunginosassa Via di Santa Maria del Pianto 59. Kahvilan nimi on Gran Caffe Rione VIII, jonne löytää kun lähtee Via Montanara pitkin, kääntyy vasemmalle kujalle nimeltä Via della Tribuna di Campitelli ja siitä sitten ihanan Portico Di'Ottavian kautta Via del Portico d'Ottavialle ja sitä pitkin sitten suoraan noin reilun 300 metriä kahvilaan. Täällä saa syödä lämpimästä pöydästä herkkuja kun vain osoittaa sormellaan, jos ei kielitaito riitä. Kahvi on ensiluokkaista. Suosittelen! 

Helpointen tänne on löytää Via Arenulalta käsin, Arenula/Cairolin raitiovaunupsyäkiltä. Koko tämä itäinen puoli Via Arenulasta on mielenkiinstosita aluetta. Via Arenulan varrella sijaitsee mahdoton määrä kahviloita, hotelleja, pikaruokapaikkoja ja butiikkeja. Minä maleksin mielelläni tällä alueella. Capuccino baarista olen kertonut jo aikaisemmin. Suosittelen!

Samalla siinä kävellessä tulee nähtyä Roman vanhimmat rakennukset ja korttelit. Matkan varella, Via dei Portico d'Ottavia 5, sijaitsee pizzeria nimeltä Franco e Christinajoten poiketkaa ihmeessä ostamassa uunituoretta pizzapalaa, jos sattuu olemaan nälkä. Ravintolasta saa myös lounasta ns Tavola Caldasta/lämpimästä pöydästä. Erittäin hyvä lounaspaikka. Suosittelen lämpimästi. 








Ei kommentteja: