maanantai 6. maaliskuuta 2017

Santo Spirito in Sassia


 Complesso Monumentale Di Santo Spirito in Sassia

Tämä kuvassa oleva on se alkuperäinen Santo Spirito in Sassian kirkko, joka ei enää ole kirkko. Se oli aikoinaan kirkon takana sijaitsevan sairaalan kirkko.  Heti kirkon takana vasemmalla puolella sijaitsee Santo Spiriton sairaala ja oikean puoleista katua kävellessä tulee uusi kirkko ja Misericordian sääntökunnan luostari vastaan kortteliston toisessa päädyssä. Misericordia on monihaarainen katiollien veljeskunta, johon voi kuulua niin munkeja kuin nunniakian ja aivan tavallisia jäseniäkin ja pappeja. Tällaiset katolliset veljeskunnat, jotka ovat saaneet katollisen kirkon luvan toimia, kutsutaan achconfraternita tai vain confrenita nimellä. Tällaiset järjestöt tekevät vapaaehtoista auttamistyötä yhteiskunnassa. Misericordia veljeskunta perustettiin Firenzessä vuonna 1244. He hoitavat ambulanssipalvelun Firenzessä. Alkuun Firenzessä kaikki järjestön vapaaehtoiset käyttivät naamiota kasvojensa peitoksi, jottei kukaan päässyt tunnistaman henkilöä. Näin auttajat olivat täysin neutraaleja henkilöitä.


Koko tämä Santo Spirito in Sassia on iso korttelikompleksi, jossa sijaitsee kirkon lisäksi sairaala, luostari tuossa kirkon takana, juhlahuoneisto, näyttelytilat, kirjasto ja ties mitä kaikkea muuta.

Borgo Santo Spiritoa pitkin pääsee suoraan Vatikaanin, samoin ylinnä kartalla sijaitsevaa Via della Consilazionea pitkin. Alinna kartalla Ponte Principe Amedeo Savoia Aostan silta ja ylenpänä Vittorio Emanuele II:n silta. Molemmat sillat ovat saaneet kuninkaalliset nimet. Kaupunginosa Vatikanain edustalla on nimeltään Borgo, jkoa tulee saksalaisesta sanasta Burg. Tällä alueella kulkee erittäin vähän busseja ja metroa ei tänne ole vieläkään saatu, vaikka suunnitteilla  se  on ollut jo reilut kymmenen vuotta ainakin. Metronasemiakin varten kaiveltiin jo kuopat mutta ne täyettiin.

Vatikaaniin bussilla Terminin rauatatieasemalta bussilla 40, jää pois pysäkillä Traspontina/Consiliazione tai bussilla 64, jää pois psyäkillä Cavalleggeri/San Pietro. 

Piazza Risorgimentolle, Rigorsimenton torille Vatikaanin koilliseen kulmaan voi saapua raitiovaunulla numero 19 tai busseilla 32, 81, 590, 49, 990 ja 492. Tämä viimeksi manitsemani bussi on kätevä bussi käydä San Lorenzo fuori le Muran basilikassa ja sen veiressä sijaitsevalla ihanalla hautausmaalla Campo Verano. Suoisttelen molempia!

Lungotevereä/ Teveren rantakatua pitkin kulkee bussit 115, 23, 280, 34, 46, 64, 870, 881, 982 ja 98.

Laitanpahan tässä samalla katollisille välttämättömän pyhiinvaellusreitin Roomassa. Suosittelen ehdottomasti! reitn voi jaka useammalle päivällekin. Reitin varrella on useimmat Rooman mielenkiintoisimmat kirkot.

Ensin tähän rakennuskompleksiin rakennettin matkustajakoti/hospitsi sakseille/ sassia/saksalaisille pyhiinvaeltajille. Sen tiloihin rakennettiin myöhemmin sairaala, joka sai nimekseen Santo Spirtio in Sassia, siis saksalaisten Pyhän Hengen sairaala. Ospedale Santo Spiriton sairaala on siinä vieläkin, vaikkakin se on enempikin ensiapuasema, jossa tehdään mm polikliinisiä leikkauksia nykyään. Sairaala on Euroopan vanhin sairaala, joka perustettiin vuonna 727.


Tertullianus/Quintus Septimus Florens Tertullianus eli vuosina 155-230 ja hän oli esikristillisen ajan tärkeimpiä teologeja, kirjailijoita ja filantropeja. Hän oli berberi syntyään Karthagosta. Roomassa hänestä tehtiin kirkonisä. Hän oli ensimmäinen kristitty kirkonisä, joka osasi kirjoittaa latinan kielellä. Hän oli erittäin kriittinen kristitty, mutta hänellä oli lämmin sydän. 

Tertullianus toi kristinuskoon lähmmäisenrakkauden, hyväntekeväisyyden, sairaitten ja köyhien auttamisen. Tertullianuksen mukaan me kaikki kristityt olemme siskoja ja veljiä, joten meidän tulee auttaa toinen toisiamme. Niinpä se oli itsestään selvää että esikristillinen seurakunta Roomassa perusti hospitseja pyhiinvaeltajile. Vieraat saivat katon pään päälleen, yösijaa ja ruokaa ja juotavaa ja sairaista pidettiin erityistä huolta. 

Todellisuudessa se oli Wessexin silloinen kuningas joka kustansi 600-luvulla sairaalan rakentamisen ja maksoi ylläpidosta. Nimittäin Eteläinen Englanti oli saksalaisten valloittama siihen aikaan ja nimeltään Läntinen ja Itäinen Saxonia, siis Sassia latinaksi. Kuningas Ine Of Wessex sanoutui irti kuninkaan virastaan vuonna 693. Hän muutti Roomaan vuonna 726 ja perusti Shcola Saxoniumin. Hän kuoli pian sen jälkeen. Mitään tarkkaa varmutta ei ole siitä että hän olisi perustanut Shcola Saxoniumin tai että Ine kuninkaasta olisi tullut pyhimys, mutta benediktiinit viettävät hänen vuosijuhlaansa 6.helmikuuta, samalla tavalla kuten pyhimysten juhliakin.Benediktiini sääntökunna perusti Pyhä Benediktus vuoann 529. Bendiktus itse oleskeli Roomassa, mutta muutti pian Subiacoon ja sieltä Monte Cassinoon, jonne hän perusti ison luostarin. Monte Cassino on ehdottomasti yksi Italian tunnetuimmista luostareista. Se tekee vaiktuksen. Oma postaus Monte Cassinosta löytyy täältä.


Tätä Santo Spirito Sassian aluetta alettiin nimittämään saksien kaupungiksi. Saksit elikkä saksalaiset olivat germaaninen heimo, joka oli levinnyt luoteis-Saksasta Hollantiin ja edelleen eteläiseen Englantiin. Englantilaisia kutsutaankin nimityksellä anglo-saksit. Nämä saksit kääntyivät aikaisessa vaiheessa kristinuskoon, kun taas mannermaan saksit välttelivät kristinuskoa. 

Islantilaisen Snorre Styrlassonin laatimassa Ynglingasagan tarinoissa kerrotaan että saksilaiset syntyivät aasakuningas Odenin voimasta ja että Odenin kansalaiset vaelsivat Mustalta Mereltä Ruotsiin ja  he jättivät matkalla  kaksi prinssiä Pohjois - Saksaan. Tarinan mukaan heidän jälkeläisistään sitten syntyi Saxland. Niin... mistäpä Snorre olisi tietänyt silloin 1200-luvulla Islannissa muuten kuin että kansalaiset juorusivat ja tarinat muuttuivat...

Sitten tuli saraseenien arabiheimo Roomaan ja he ryöstivät ja sytyttivät koko tämän alaueen palamaan. Saraseenit olivat pakanallista arabikansaa jotka matkustivat ympäri Välimerta ja ryöstivät maalla ja merellä ja sytyttivät tulipaloja sinne sun tänne. Ranskalaiset saivat lopulta tainnutettua saraseenit 700-luvulla.

Chartresista Ranskasta saapui piispa Roomaan, joka teki lahjoituksen sairaalalle. Samoin teki silloinen paavi Innocentius III, eikä Englannin silloinen kuningas John halunnut olla yhtään sen pihimpi. Seuraava paavi Pius VI kehui jopa kuinka hyväntekeväinen katollinen kirkko (mukamas) on kun paavi jalkoi Englannin kuinkaan antamia varoja köyhille ja sairaille Santo Spiriton sairaalassa.

Guido di Montpellier tuli Ranskasta Roomaan ja perusti Ospedale di Santo Spirito ritarikunnan/Pyhän Hengen ritarikunta, joiden päätehtvänä oli auttaa köyhiä ja sairaita. Nykyään tämä ritarikunta kuuluu San Camillo Lelliksen perustamaan Camilliani veljeskuntaan. Ritarikunnan suurmestarina toimi Ranskan kuningas. Nyt sairaala sai vielä lisää varoja. Tulipalossa tuhoutui sairaala melko pahoin mutta varojan oli korjauttaa. Nyt tulivat myös roomalaiset hyväntekijät, kuten San Filippo Neri ja San Gamillo de Lellis apuun. Michelangelo, Leonardo da Vinci ja Botticelli kävivät sairaalassa, jossa he saivat potilaista ottaa mallia maalatessaan Sikstiiniläisien kappelin freskoja Vatikaanissa. 


Santa Maria Kowalska ja hänen pyhät jälkeenjäännöksensä

Uusi kirkko on rakennttu oikeastaan kirkon vieressä sijaitsevalle Miseridorcia sääntökunnan luostarille, mutta kirkko on avoinna kaikille. Misericordia tarkoittaa armeliaisuuutta. Englanniksi käytetään sanaa mercy. Uuden kirkon nimi on Santuario della Divina Misericordia, Jumalallisen armon pyhäkkö. Luostarisääntökunta Suore della Beata Vergine Maria delal Misericordia on perustettu Pyhän Santa Faustina Kowalskan muistolle. Hän oli puolalainen marttyyri. Hän on katollisen kirkon maailman nuortenpäivän suojelija, World Youth Day.


Vasemalle lähtee Lungotevere in Sassia niminen katu ja oikealle Borgo Santo Spirito nimien katu, joka johtaa Misericordian kirkkoon ja edelleen Vatikaaniin. Siitä enempi alenpna...

Tuohon yllä kuvassa olevaan kirkkorakennukseen törmää ensimmäisenä kun kävelee kohti Vatikaania Borgo Santo Spiritoa pitkin. Santo Spirito tarkoittaa Pyhää Henkeä ja Sassia saksalaisia. Rakenus on ollut kauan uuskorjausten alla. Se on rakennettu juhlahuoneistoksi, mutta tuskin sitä tullaan useinkaan käyttämään. Rakennus on kulttuurisuojattu. Rakennusta on käytetty näyttelyihin, konferenesseihin, konsertteihin ja gaaloihin. 

Tämä alue kuuluu Borgo nimiseen Rooman kaupunginsoaan, joka sai nimensä juuri saksalaisesta sanasta burg, joka tarkoittaa pientä asuintaajamaa. Alueelle syntyi sksalaisten pyhiinvaeltajien asuinkorttelisto kuudennella vuosisadalla. Kahdeksannella vuoisadalla tänne asuttui myös muita pyhiinvaeltajia, tänne syntyi luostareita, mutta pian saapui saraseenien pakanalliset ryöstöjoukot, jotka ryöstivät  ja tuikkasivat alueen tuleen. 

Paavi Leo IV oli asunut alueen munkkiluostarissa ennen kuin hänestä tuli paavi vuonna 847. Saraseenien ryöstöretken jälkeen paavi päätti rakennuttaa suojamuurin Vatikaanin ympärille. Hän pani koko Vatikaanin irtaimmiston likoon ja vuonna 852 muuri valmistui ja näin syntyi kaupunki kaupungin sisään. 


Santo Spirito in Sassia käsittää kokonaisen kortteliston hyvin lähellä Vatikaania. Arcispedale di Santo Spirito in Saxian keskiaikaisen sairaalan tiloissa aloitettiin myös lääkkeiden valmistus. Apteekkikin avattiin saiaalan yhteyteen. Apteekki on nykyään museo, Museo Arte Sanitaria, jota pääsee näkemään vain ajanvarauskella ryhmissä. Se sijaitsee Lungoterve Sassia 3.

Tämä korttelisto oli ns Scola Saxonun, saksalaisten aluetta. Vatikaaninmuurin sisäpuolella sijaitsee Campo Santi Teutonico, saksalaisten pyhiinvaeltajien hautausmaa, josta olen aikaisemmin keronut täällä.

Kun jatkaa kävelyä pitkin Borgo Santo Spirito in Sassiaa pitkin niin pian saapuukin sitten rakennuskompleksin toiseen päätyyn, jossa sijaiteee uusi Santo Spirito in Sassian kirkko ja sen yhteydessä luostari/pyhäkkö  Santuario della Divina Misericordia.









 Sairaala



Sairaalan ulkoseinän kupeessa on vieläkin nähtävillä tämä ns ruota, johon sai jättää avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, jotka sitten nunnat ottivat hoitaakseen ja kouluuttaakseen. Tämä tapa oli keskiajalla aivan yleinen Italiassa. Tuo valkoinen luukku vasemalla on almuja varten, jonne toivottiin rikkaiden panevan rahaa, ja niillä varoilla autettiin sairaita ja ylläpidettiin orpoja lapsia.


Valokuva ennen vanhaan sairaalan sisätiloista. Siihen aikaan sairaat hoidettiin isoissa saleissa ja Ruotsissa vieläkin kutsutaan sairaalan huoneita saleiksi.



Uudempi Santo Spirito in  Sassian kirkko



Kirkko on erittäin suosittu vihkikirkko




Paavi Johannes Paulus II sai oman kappelinsa tästä kirkosta. Hän on kuitenkin haudattu Vatikaanin kryptaan. Kirkossa on useita kappeleita pitkin kirkkosalin seinustoja.




Palazzo del Commendatoren sisäpiha


Kirkkoa vastapäätä sijaitsee Palazzo del Commendatore, joka sisäpihalle on vaan poikettava. Sen vieressä sijaitsee Jesuiittien päämaja Roomassa, jonne sisäänkäynti on Borgo Santo Spiriton puolelta. 


Palazzo del Commendatore

Tämä piha on avoin kaikille. Heti oikealla on jesuuttisääntökunna kirjasto Biblioteca della Curia Generalizia dei Padri GesuitiSamassa kadunkulmauksessa sijaitsee Jesuiittien päämaja

Jesuiittien koitisivuilta löytyy turiteille infoa. Yöpysmipaikkoja kuten pensionaatteja, siis uskonnollisia instituutteja ja luostareita joilla on huoneita tarjolla turisteille. Näissä ei kysytä kenenkään uskonnollista kantaa. Kaikki ovat tervetulleita yöpymään. Jos haluaa asua pitemmän ajan Roomassa niin täältä löytyy heille yöpymispaikka.



Palatsikompleksissa sijaitsee Ordine Equestre Dei Santo Sepolcro Di Gerusalemme, joka on Vatikaanin oma Jerusalemin haudan muistolle perustettu pieni järjestö, jonka jäsenet ovat maallikkoja. Via delle Consiliazionen kadun puolella sijaitsee Palazzo Penitenzieri, jonka on omistanut della Roveren aatelissuku,  joka on "aito" entisen Kirkkovaltion oma aatelissuku.  Suvussa on ollut kaksi paavia, yksi kardinaali, kaksi herttuasta ja yksi senaattorikin. Suku on kuollut mieslinjalla sukupuuttoon jo 1600-luvulla. Palazzin sisäpihalle pääsee kun menee portista sisään. Palatsia näytetään ryhmissä viidellä eurolla turisteille ja käyntiin tarvitaan etukäteisvaraus. Kiertokäynti tehdään vasta kun on saatu 20 henkilöä varautumaan. Sisäänkäynti Via delle Consiliazionen puolelta.

Palatsissa sijaitsee Hotel Columbus josta saa lisätietoa kiertokäynneistä. Hotelli on aivan mahtava! Hotelin ihanalla sisäpihalla voi istua kesäaikaan ja syödä päivällistä tai supéeta vaikka yöllä.


Rakennuskompleksissa sijaitsee myös Accademia Lanciana ja sen ihana kirjasto Biblioteca Lanciana, joka on korjausten alla ja siksi suljettu.


Kirjaston huoneet ovat aivan viimeisen päälle












Ei kommentteja: