perjantai 3. heinäkuuta 2009

Sant'Angelon kaupunginosa


Rione Sant'Angelo on Rooman XI kaupunginosa. Aluetta nimitetään myös Ghetto nimellä koska siellä on perinteisesti asunut melkein vain juutalaisia. Sant'Angelo on pienin kaikista kaupunginosista. Siellä asuu noin 2000 henkeä. Alue rajoittuu Via Portico d'Ottavian, Lungotevere dei Cencin, Piazza delle Cinque Scole ja Via del Santa Maria del Pianton väliselle alueelle.

Fil: RioneSAngeloInRomaByMonaldini.jpg

Kartalle on merkitty Ghettoa ympäröinyt muuri pilkkuviivalla

File:S Angelo - l re Cenci 1180601.JPG

Lungotevere dei Cencin varrella kauniita rakennuksia sekä Rooman Synagoga. Kadulla on melkoinen liikenne. Alue lähinnä Teveren jokea ja Portico d'Ottavia oli keskeisin juutalaisten alue keskiajalla. Aikaisemmin asuivat juutalaiset Teveren joen toisella puolella, Trasteveressa. Siellä on vieläkin juutalaisen synagogan rippeet jossa on toiminut ravintoa mutta en tiedä onko sitä jäljellä enää.


Entinen synagoga Trasteveressä, Vicolo dell'Atleta

Paavi Paulo IV ohjasi juutalaiset vuonna 1555 ghettoon. Hän rakennutti muurin joka kulki Ponte Fabrizion sillan kohdalta Porta d'Ottavialle ja siitä pitkin nykyistä Via del Progressoa pitkin Teveren jokeen. Alkuun muurissa oli vain kaksi porttia. Myöhemmin ghettoa laajennettiin pohjoiseen päin ja lopulta se lakkasi olemassaolonsa vuonna 1848. Koko alue mullistettiin, muurit hajoitettiin melkein kokonaan ja moderneja rakennuksia rakennettiin Teveren rannalle. Synagoga rakennettiin vuonna 1904 ja arkkitehteinä toimivat Osavaldo Armanni ja Vincenzo Costa. Rooman parhaimmista ravintolosita kaksi sijaitsee gettossa, Giggetto al Portico d'Ottavia ja Al Pompiere.

File:Synagogue Rome NE.jpg

Il Tempio Maggiore, synagoga, valmistui vuonna 1904

Fil: Casa di Sant Ambrogio al Portico di Ottavia 0511-01.jpg

Casa di Sant Ambrogio, Sant 'Ambrogio della Massima kirkon luostari, Via di Sant'Ambrogio 3

Samalla erittäin kapealla kävelykujalla numerossa 17 sijaitsee Rooman Hammam, turkkilainen kylpylä, Acquamadre Hammam. Kannattaa muuten kokeilla! Niin miehet kuin naisetkin ovat tervetulleita sekä lapset. Hierontaakin saa höyrykylpyjen lisäksi.

File:RomaTeatroMarcello01.JPG

Teatro Marcello

Tämä tetteri valmistui vuonna 17 eaa. Keisari Augustus antoi teatterille nimeksi Marcellus, hänen siskonsa pojan nimen mukaan. Marcellus oli nimittäin kuollut muutama vuosi sitä ennen kuin teatteri valmistui. 



Teatteri toisesta näkövinkkelistä katsottuna. Tuolla yläkerroksissa on luksusluokan asuntoja. 


File:P-Octavia1.JPG

Portico di Ottavia

Keisari Augustuksen sisko oli nimeltään Octavia joten tämä portikko tai tori on saanut niemensä hänen mukaan. Portikko on rakennettu noin 500 eaa.

File:10 Roma gheto porta.jpg

 Porticoa korjailtiin tässä vastikään. 

File:15 Portico di Ottavia.JPG

Portikossa sijaitsee myös kirkko Sant'Angelo in Pesheria, joka valmistui 700-luvulla. Kuvassa kirkon ovi.

File:Circus Flaminius Bartoli 1699.jpg

Circo Flaminio, Flaminuksen sirkus sijaitsi suurin piirtein nykyisen synagogan ja Teatro Marcellon välissä. Se rakennettiin vuonna 221 eaa. Kolmannella vuosisadalla jaa sirkuksesta ei enää ollut mitään jäljellä kuin tyhjä tontti. Kuusi temeppliä sijaitsi alueella vuonna 220 eaa. Circo Flaminio ei ollut lainkaan niin suuri kuin Circo Massimo. Alueella oli aikoinaan kolme teatteria ja yksi amphiteatteri. Marcelluksen teatteri valmistui vuonna 212 eaa, siis suurin piirtein samoihin aikoihin kun Circo Flaminio on hajonnut tai hajoitettu.

File:22 Portico di Ottavia dal Teatro di Marcello.JPG

File:930RomaPorticoOttavia.JPG







 Synagogan pihalta



Piazza Costaguti



Via del Portico d'Ottavia on Rooman ghetton pääkatu



Trattoria Giggetto numero 2, Via di San Angelo in Perceria


Il Gigetto numero 2 sijaitsee Via di Sant Angelo in Percherian kujan varrella, jonne löytää kun menee varsinaisen Trattoria Gigetton oikealta puolelta nurkan taakse.

Sant'Angelon kapunginosa on pienin Rooman kaupungnosista. Se sijaitsee aivan kaupungin sydämessä. Alue on vanhinta asuialuetta. Sen sijainti lähellä kaupungin satamaa Tiberin joen reunalla teki alueesta myös kaupallisen keskuksen. Kalastajat myivät kalaa vielä 1900-luvun alussa Octavian portikin viereisellä torilla, siitä sana Pescheria. Kuvassa ylhäällä Sant'Angelon kaupunginosan vaakuna jossa enkelii pitelee palmuonoksaa kädessään. Suurin osa Rooman juutalaisesta ghettosta sijoittuu myös juuri Sant'Angelon alueelle

Kuvissa Piazza Percheria, kalatori, Porta Octavian viressä. Alue sijaitsi kuitenkin vanhan Serviuksen kaupunginmuurin ulkopuolella, alueella jota nimitettiin Circus Flaminiukseksi. Circus Flaminius oli suurin Rooman sirkuksista ja se rakennettin 300-luvulla eaa. Circus oli alue jossa pelattiin pelejä, kilpailtiin, käytiin teatterissa ja pidettiin monelaisia jippoja. 


Kuvassa alhaalla Porta Octavia nykyään. Portti rakennettiin Augustuksen ajalla noin vuosi 27 eaa. Portti toimi samlla rajana juutalaisille jotka eivät saaneet ohittaa porttia ja mennä sen ulkopuolelle. Portikossa sijaitsi aikoinaan kaksi temppeliä, Jupiterille ja Junolle pyhitetyt. Octavia oli keisari Augustuksen sisko. Portikossa sijaitsi myös kirjasto jonka Octavia perusti poikansa Claudius Marcelliuksen kunniaksi. Nykyään portikko sijaitsee ghetton sydämessä.


Marcelliuksen teatteri rakennettiin noin vuonna 13 eaa Octavian pojan Marcelluksen kunniaksi. Teatteri rakennettiin kreikkalaisen amfiteatterin mallin mukaan mutta ei mäen mynkäreeseen vaan tasaiselle alustalle ja sai kolme kerrosta, jossa ulkosivu rakennettiin kreikkalaismallisista pylväistä. Myöhemmin kaskiajalla teatteri toimi Fabii suvun turvapaikkana, ja sen jälkeen joutui Savellin suvun haltuun. Teatterista rakensi Peruzzi myöhemmin palatsin Orsinin suvulle. Vielä tänäkin päivänä kesäaikaan pidetään Marcelliuksen teatterissa konsertteja.

Mattein suvulla oli alueella jopa neljä palatsia joista Palazzo Mattei di Giove, Via Michelangelo Caetani 32, ehkä se upein ja kuuluisin. Italian valtio omistaa palatsin vuodesta 1938.

Piazza Montanara, Palazzo Savelli
Piazzaa ei enää ole olemassakaan, vaan paikalle on tehty leveä autotie, Via Luigi Petrocelli.



Santa Caterina dei Funarin kirkko, Via Michelangelo Caetani/Via dei Funari

Avoinna maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 12.00-17.00.


Santa Caterina dei Funari kirkko 1500-luvulta, Via dei Funarin varrelta. Kirkko rakennettin yhdeksännellä vuosisadalla rekennetun Santa Maria Dominae Rosae nimisen kirkon raunioihin. Arkkitehti Guidetto Guidetti suunnittei uuden kirkkorakennuksen. Paikalla sijaitsi jo luostari vuodelta 1000. Kirkossa on kuuden eri suvun sukukappelit,  joissa on  erittäin kauniita maalauksia. Kirkko on todella näkemisen arvoinen.


Sant'Angelo in Percherian kirkon julkisivu, Portico di Ottavia


Sant'Angelo in Perscheria


Cappella di Sant'Andera, Sant'Angelo Percherian kirkossa


Sant'Angelo in Percherian kirkko, Via Tribuna di Campitelli 6, on 800-luvulta ja sijaitsee aivan Octavian portikossa kiinni. Kirkko on luonnollisestikin kalakauppiaiden oma kirkko. Se on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille. Kirkosta löytyy Pyhän Symphorosan pyhäinjäännöksiä sekä hänen sargofaginsa.

Kirkon eteisestä pääsee asehuoneeseen, jollainen aikoinaan oli melkein jokaisessa kirkossa. Kirkkoon ei saannut viedä aseita mukanaan joten sitä varten oli järjestetty erikoinen asehuone.


San Gregorio della Divina Pietà, Piazza Monte Savello 9, toiselta nimeltään San Gregorio da Ponte Quattro Capi, on vanha kirkko jota on korjaattu 1700-luvulla. Kirkko kuului alunperin paavi Gregorius ensimmäisen suvulle. Kristinuskon alkuaikoina pakotettiin juutalaiset käymään juuri tässä kirkossa. Heitä yritettiin kännyttää kristinuskoon.


 Santa Maria in Campitelli (in Portico), Piazza Campitelli

Paavi Honorius III rakennutti 1200-luvulla kirkon joka sai nimensä Campodogliosta, Capitoliumin kukkulasta, joka sijaitsee lähistöllä. Myöhemmin kirkko luovutettiin pappisjärjestölle, kirkko korjattiin Carlo Rainaldin suunnitelmien mukaan ja valmistui vuonna 1667. Kirkkosali on erikoisen mallinen, jossa kaksi erilaista pohjamallia on yhditetty. Sali on avoin, valoisa ja ilmava. Kauniita korinttilaisia pylväitä ja upeita hautakeppeleita kuten Altierin suvun kappeli vasemmalla ensimmäisenä ja kirkkoon on haudattu seitsemän kardinaalia.


Santa Maria in Campitelli, Piazza Campitelli 9, on kaunis barokkikirkko jonka tiloissa on ihmeitätekevä Maria ikooni. Kirkon rakentaminen vei melkein sata vuotta, ja se vihittiin käyttöön vuonna 1728. Kirkossa on paljon upeaa taidetta ja kirkosta löytyy myös pyhäinjäännöksiä, kuten useimmista katolisista kirkoista. Kirkon oikealla puolen on luostari joka valmistui jo 1600-luvulla. Kirkko on todella harmoonisen kaunis ja näkemisen arvoinen.




 Pääalttari


San Giovanni Leonardin hautakappeli

Hän oli apteekkari ammatiltaan, mutta opiskeli papiksi ja perusti pappisjärjestön nimeltä Chierici regolari della madre di Dio. Hän oli myös mukana perustamassa katollisen kirkon lähetyssaarnaajaopistoa College Propaganda Fide' Roomaan.

File:S. Angelo - S. Stanislao dei Polacchi.JPG

San Stanislao dei Polacchi, Via delle Bottehge Oscure


S. Niccolo in Carceren kirkko, Via del Teatro di Marcello 46, sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla ikivanhojen rakennusten keskellä. Juuri tällä alueella on hajoitettu ikivanhoja rakennuksia, mutta kirkko seisoo vieläkin paikallaan.

Kirkon paikalla sijaitsi aikoinaan kolme temppeliä, Juno, Spe ja Janus nimisille pakanallsien ajan jumalille pyhitettyjä. Kirkon viereen rakennettiin kolme rakennusta joissa keskiajalla sijaitsi vankila. Siitä nimi Carcere=vankila. Kellotapuli ja julkisuvun pilarit ovat vieläkin jäljellä alkupeäisestä kirkosta vuodelta 1599. Kirkko korjattiin myöhemmin 1800-luvulla. Kirkon edessä sijaitsi aikoinaan kauppatori jolla myytiin vihanneksia ja oljyä, Forum Holitorium.

File:Rom BW 1.JPG

Tempio della Speranzan rippeisiin on muurattu uudempi kirkkorakennus.

File:San Nicola Giano 2.JPG

Januksen temppelin rippeet on taas puolestaan muurattu toiseen seinään kiinni

File:Forum Holitorium - Lancianu 1893-1901.jpg

Forum Holitorium

Forum Holitorium oli antiikin ajalla vihannestori, jonka reunall sijaisti kolme temppeliä vierekkäin, edellämainitsemani San Nicola in Carceren kirkon molemmin puolin.

File:Arco di Roma.jpg

Arco di Roma, Via Petrocelli

Porticus trimphalis - Rome-1.JPG

Arco di Roma Vico Jugariolta nähtynä


 Tässä valmistellaan konserttia Teatro Marcellon raunioihin.


Sant'Andrea dei Pescivendoli, Via del Foro Piscario, aivan Portico Octavian kyljessä. Kirkko rakennettiin 1600-luvulla. Pescivendoli/kalakauppiaat käyttivät kirkkoa rukoushuoneenaan. Kirkon omistaa nykyään Rooman kunta ja käyttää tiloja kokoustiloinaan.


Santa Rita da Cascia, Via Montanara, on erikoinen kirkko omalla tavallaan. Kirkko sijaitsi aikoinaan aivan Capitoliumin kupeessa mutta se pantiin paloiksi vuonna 1928 kun Vittorio Emanuelle monumenttia alettiin rakentamaan. Kirkko siirrettiin paloina nykyiselle paikalleen vuonna 1940. Nykyään kirkkoa käytetään ahkerasti konferensseihin, kokouksiin ja konsertteihin. Sala Santa Ritan ohjelmatarjontaa: culturaroma.it

Kirkon rakensi aikoinaan Bucabellan perhe 1100-luvulla ja 1600-luvlla Carlo Montana korjasi kirkon. Korjaukset kunstansi aivan kirkon vieressä palatsissaan asunut Casicanin perhe. Santa Rita da Cascia kanonisoitiin vuonna 1900. Pääalttarin viereisessä kappelissa on vielä nykyäänkin Pyhän Ritan jälkeenjäännökset.

File:RomaSRitaTarga.jpg

Muistotaulu kirkon siirtämisestä

File:Campitelli palazzo Mattei di Giove 04-0410.JPG

Palazzo Mattei

Mattein aattelissuku oli yksi Rooman mahtavimpia sukuja keskiajalla. Mattein suvusta on noussut kardinaalin paikalle seitsemän mieshenkilöä. Mattein suku on ollut suuri taiteen kerääjäsuku. Mattein suku on omsitanut kokonaisen kortteliston täällä Sant'Angelon kaupunginosassa. Heillä oli rakennuksia muuallakin kuten Trasteverssä. Mattein suvun jäseniä asuu vieläkin palatsissa. Yhdessä palatseista sijatstee suuri kirjasto joka on avoin kaikille. Mattein suku vaikuttaa vieläkin monella tapaa yhteiskuntaelämään Roomassan. 

File:Fontana di piazza Mattei.JPG

Piazza Costacuti: Fontana delle Tartarughe/kilpikonnasuihkulähde

File:S Angelo - piazza Lovatelli 1925st.JPG

Piazza Lovatelli


Madonella, Via delle Botteghe Oscure


Tempietto del Carmelo, Vicolo dei Costaguti. Rikas kaupppias rakennutti 1700-luvulla temppelin suojellakseen Pyhää Madonnaa. Jonkun ajan päästä temppeli oli hajoamaisillaan ja vaati korjausta. Mutta temppelin avaimet olivat neljä vuotta kadoksissa ennen kuin päästiin sisään temppeliin. Korjaukset tehtiin 2004-2005 ja tuli maksamaan 97000 euroa. Niin Pyhä Madonna kuin alttarikin on kadoksissa vieläkin. Tässäkin kirkossa aikoinaan jesuiitit yrittivät käännyttää Roomassa asuvia juutalaisia.

Piazza Costaguti, ghetton sydämessä sijaitsee luonnollisestikin Costagutin suvun palatsi. Piazza Mattein reunalla sijaitsee myös palatsi jossa asustelee vielä tänäkin päivänä Costaguti, nimittäin markiisi Afan de Rivera Costaguti. Costacutin suvulla on Viterbo'ssa kokonainen Castello omistuksessaan ja ties kuinka paljon maa-aluetta. Costacutin suvun nimi jatluu rouva Donna Maria Costacutin suvun puolelta. Häen miehensä on markiisi Afan de Rivieran kanssa.



Santa Maria del Pianton kirkko, Via di Santa Maria de Calderari 29, sisältää ihmeitä tekevän Maria ikoonin. Kirkko sijaitsee aivan lähellä Piazza delle Cinque Scole nimistä toria jonka reunalla on sijainnut viisi synagoogaa ja juutalaista koulua aikoinaan, ja siitä torin nimi. Siinä torin reunalla sijaitsee vieläkin iso koulu jonka avoimista ikkunoista kuuluu torille niin valtava metakka jonka laista en ole koskaan minkään koulun läheisyydessä kuullut. Palazzo Cenci Taviani sijaitsee saman torin reunalla. Tässä kuva Via Santa Maria Calderarilta.


Tuo kirkon oven viereinen ruskea ovi kuuluu ravintolalle nimeltä Sora Margherita, Piazza delle Cinque Scole 30.

Avoinna kello 12.00 15.30 ja 20.00-23.15. Lauantaisin suljettu.

Tällä ravintolalla ei ole edes ollut nimeä, eikä sillä ole nimikylttiä nytkään. Paikalliset ovat aian löytäneet sinne silti ja nykyään myös turistit. Tämä on suositeltava juutalainen ruokapaikka. Ravintola on hyvin pieni, melkein vain reikä seinässä, mutta henkilökunta tekee parhaansa, jotta kaikki viihtyvät. Siis pöytävaraus on varminta tehdä ajoissa. 

Tämä on ruokapaikka eikä romanttinen ravintola jossa istutaan ja nautitaan viinejä iltamyöhään.Tänne tullaan syömään. Jos ei osaa italiaa niin suosittelen yrittää puhua käsillä. Ruokalaa pyörittää kulttuurijärjestö jotka pyytävät että asiakkaat kirjoittavat itsensä jäseniksi tai jotain vastaavaa. Kirjautumisella on nähtävästi jotain tekemistä alkoholin myyntiluvan kanssa, joten miksi ei kirjoittaisi niemään paperiin. Roomalaisia ja juutalaisia ruokalajeja tosi halvalla.

Sant'Angelon kapungimosasta löytyy useita erittäin hyviä ravintoloita, myös pikaruokapaikkoja ja luonnollisestikin Gosher-ravintoloita sekä monia herkkumyymälöitä.



Trasteveren puolella, Vicolo dell'Atletalta löytyy Rooman vanhin synagoga. Nykyään se on ravintola nimeltään Spirito Divino. Vicolo dell'Atleta on aivan ihastuttava kuja. Keskellä kumpareista  kujaa on kivimuuri jonka päällä voi istuskella ja lepuuttaa jalkojaan ja katsella vanhan synagogan kaunista julkisivua.


Sant'Ambrogio della Massiman kirkko, Via Sant'Ambrogio 3

Kirkko on avoinna normaalisti vain sunnuntaisin messun aikana. Luostariin pääsee vain erikoispyynnöstä.

Via  di Sant'Ambrogio on yksi Rooman kapeimmista kujista. Se lähtee Piazza Matteolta ja kulkee Via del Portico d'Ottavialle.

Kirkko sijaitsee pyhän Marcellinan kodin paikalla, josta tehtiin luostari 300-luvulla. Marcellina on  Pyhän Ambrosiuksen vanhempi sisar. Samalla paikalla seisoi aikoinaan Herkuluksen temppeli joka oli rakennettu vuonna 187 eaa.

Dominikaanisisar Beatrice Torres korjautti luostarin yhdessä veljensä karinaali Ludovico  de Torresin kanssa 1600-luvulla. Nykyinen kirkko on Carlo Madernon ja Orazzio Torrianin käsialaa. Benediktiininunnat muttivat pois luostarista 1800-luvulla ja klarissasisaret muuttivat vuorostaan luostariin joksikin aikaa mutta pian Subiacon benediktiininunnat ottivat luostarin lopullisesti haltuunsa. Kirkkosalissa on kaunis kosmaattinen lattiakoristelu ja useita kappeleita.


File:S Ambrogio della massima - cortile fontana 1240541.JPG

Suhkulähde kirkon sisäpihalla



Yesh Sheni, pikaruokaa juutalaisessa ghettossa


Ei kommentteja: