sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

San Lorenzon alue


Bussi 71, 492 (oma suosikki bussini), C3 ja raitiovaunu 2 ajavat alueella.

Porta Tiburtinan tieltä lähtee vanha Via Tiburtina Valerian tie, mikä johtaa Tivoliin. Myöhemmin jatkettu kulkemaan Abruzzoon saakka, jolloin tien nimeksi muutettiin Via Valeria. Konsuli Marcus Valerius Maximus Potito (syntyi 300-luvulla eaa  ja kuoli 286 eaa) rakennutti Via Tiburtinan vuonna 286 eaa. Kahdeksannella vuosisadalla jaa alettiin porttia kutsumaan Porta San Lorenzoksi koska via Tiburtina kulki suoraan San Lorenzo Fuori del Muran basilikan luokse. 

Via Tiburtinasta on oma sivu täällä.

Tiburtinon alue on Rooman korttelisto numero VI, alue jossa asuu noin 24 000 asukasta. Hyvin suuri osa asukkaista on vahuksia, yliopistossa opiskelevia ja maahanmuuttajia sekä boheemeja taiteilijoita. Tiburtino sijaitsee Terminin rauattieaseman itäisellä puolella, Aurelianuksen kaupunginmuurin ulkopuolella, mutta kuuluu silti keskustaajamaaan. Suuri osa alueesta kuuluu Campo Veranaon hautausmaahan ja yliopiston Sapinenza tiloihin ja rakennuksiin.

Aikoinaan alueella sijaitsi useita tehtaitakin. Täällä on esimerkiksi valmistettu makarooneja, lasia ja olutta. Pastificio Cerere, Via degli Ausoni 1:llä, Piazza dei Sannitilla, sijaitsee entinen makaroonitehdas. Nykyään se on säätiön omistuksessa, minkä tiloissa on erilaista kuuttuuurillista toimintaa. 


Luonnollisesti rakennuksen Tiburtian kadun puolelta löytyy pastaravintoa, Pastificio San Lorenzo, Via Tiburtina 196.

Ikävä kyllä kallis mutta erittäin moderni ja trendikäs a la New York. Ei lainkaan italialaistyylinen. Tämä on eräänlainen 'kulttiravintola', missä käy paljon kulttuuriväkeä ruokailemassa. Kokit panevat parastaan! Pastaa ei kuitenkaan juuri näy lautasilla. Sisäänpääsy Via Tiburtina 196. Avoinna tiistaista perjantaihin, sekä sunnuntaisin kello 12.30-15.00 ja 19.00- 02.00. Lauantaina kello 19.00-02.00. 

Aikaisemmin olen käsitellyt Tiburtinon aluetta täällä. Tässä keskityn lähinnä San Lorenzon korttelistoon, miskä sijaitsee Terminin rautatieaseman ja Campo Veranon hautausmaan välisellä alueella. Alue on osa Tiburtinon korttelistoa. San Lorenzon alue on alue lähinnä Terminin rautatieasemaa olava alue, Via Tiburtinan molemmin puolin. 

Tämä on mielenkiintoinen alue ja viihtyisä. Amerikkalaiset pommitti alueen paahasti hajalleen vuonna 1943, mutta sitä on yritetty peruskorajata. Tiburtinon lisäksi pommitettiin Prenestinoa, Casilinoa, Labicanoa, Tuscolanoa ja Nomentanon aluetta.

Tältä alueelta löytyy runsaasti pieniä niin sanottuja pikaruokapaikkoja, missä käy paljon yliopiston väkeä syömässä. Täällä on myös vilkasta iltaelämää.

Fil: CampoVeranoa2011.JPG

Campo Verano on erinomaisen kaunis ja mielenkiintoinen hautausmaa. Se on melkein enempikin hautausmaamuseo. Se on suunniteltu eri tasoille ja erilaisiin osiin. Täältä voi kopioida hautausmaankartan mukaansa ja kävellä tuo kartalla merkattu lenkki. Sen varrelta löytyy monen monta erilaista hautaa ja hautakappelia. Suosittelen uhrata mutama tunti tai kaksi tälle ihastuttavalle hautausmaalle. Toinenkin käyttökelpoinen kartta löytyy täältä.

Campo Veranosta löytyy oma sivu täältä!

Fil: Roma-verano14.jpg

Campo Verano

Fil: Verano Pincetto 01.jpg

Campo Verano

File:San Lorenzo fuori le mura - facade.jpg

San Lorenzo Fuori le Muran basilika, Piazzale del Verano 3

San Lorenzo Fuori del Muran oma sivu täällä!


San Lorenzo Fuori del Muran basilikan kirkkosali

San Lorenzo on alunperin työväenluokan asuinalue, mikä vaurioitui pahasti pommituksissa toisen maailmansodan aikana. Amerikkalaiset pudottivat 4000 pommia alueelle. Vieläkin on osa rakennuksista korjaamatta. Campo Veranon hautausmaallekin osui useita pommeja. Fransesco de Gregor on kirjoittanut musiikkikapapleen tapahtumista.

San Lorenzo on anarkistien, yliopistolaisten, kuttuuripersoonallisuuksien ja vasemmistolaisten alue josta on tullut kulttialue. Alue rakennettiin 1800-luvun lopulla asunntoja ennen kaikkea rautatietyöläisille.

Italian suurin sairaala Policlinico di Roma Umberto I sijaitsee täällä ja sairaala-alue kattaa ison alueen. Sairaalan alue on erittäin kaunis ja viihtyisä. Maria Montessori syntyi ja kasvoi San Lorenzon alueella.


Piazzale Aldo Morolta pääsee yliopiston Sapienza alueelle

Tällä alueella on vain murto-osa Rooman yliopiston rakennuksista sillä niitä on ympäri Roomaa pitkin kaupunkia vaikka millä mitalla.

Trattorio Il Pommidoro, Piazza dei Sanniti, on historiallainen ja erittäin suosittu ravintola. Trattorian vakioasiakkaisiin on kuulunut monemoista herraa kuten Pier Paulo Pasolini ja Alberto Moravia. Luonnollisestikin pitkä liuta mafioosoja ajan saatossa on istunut Il Pommidorossa ja kehitellyt juoniaan. Il Pommidorossa saa tyypillistä Cusina Romana aterioita, roomalaisen keittiiön antimia.

San Lorenzon alueen kuuluisin pizzeria on ehdottomasti Formula Uno, Via degli Equi 13. Täällä saa suuria pizzoja ohuella pohjalla ja halpaan hintaan. Tämä on Rooman vanhimpia pizzerioita ja myös yksi suosituimmista. Tänne tulee poliitikot, journalistit, filmitähdet, liikemiehet, asianajajat, taksikuskit, katutytöt ja gangsterit ostamaan pizzaa. Mutta muutakin purtavaa löytyy. Avoinna vain iltaisin kello 19.00-24.00. Suljettu sunnuntaisin. Pitkät jonot ja ahdas paikka.

SoulKitchen, Via dei Sabelli 193 on ravintola jossa voi syödä lounasta ja päivällistä ja siinä välissä tarjoillaan aperitivoa kello 19.00 erinomaisen halpaan hintaan 4 €. 

Ravintola tarjoaa ennen kaikkea puglialaisia erikoisuuksia. Täältä saa ottaa mukaansa ruuantähteet ja vedenkin. Ravintolalla on myös kirjasto josta saa ostaa uusia  ja  sekondhand kirjoja.

Avoinna kello 02.00 saakka, suljettu manantaisin. Ei mikään luksus paikka mutta mukiinmenevä, kotoisa ja suosittu varsinkin nuoremman väen keskuudessa. Hinnat 4-15 € väliltä. Kaiken kukkuraksi erittäin hyvää ruokaa tarjolla. Jos asutte lähellä tai liikutte alueella niin kannattaa käydä testaamassa.

File:Tiburtino - Santa Maria Immacolata e San Giovanni Berchmans.JPG

Santa Maria Immacolata/San Giovanni Berchmans, Piazza dell'Immacolata

Tämän kirkon edustalla on San Lorenzon alueen suurin tori Piazza dell'Immacolata jossa on torimyyntiä arkisin. Torista on tullut paikallisten kohtauspaikka. Nykyään torilla on kesäaikaan, Romane Estate, oma ohjelmansakin, musiikkia, tanssia, keskusteluja, luentoja ja ties mitä. Tapahtumat ovat torimyynnin jälkeen kello 13.00 lähtien puoleen yöhön.

Talvisaikaan on Rooman kunta järjestänyt torille Roma Fringe festivalit. Festarit alkavat jo ennen joulua ja jatkuvat pitkälle tammikuun puolelle. 

San Lorenzon alueella sijaitsee pelastusarmeijan asuntola Foresteria, Via degli Apuli 41,  jossa on 40 sänkypaikkaa yhden-, kahden- , kolmen- ja neljänhengen huoneissa. Kaikki ovat tervetulleita mutta opsikelijta, perheet, pelastusarmeijalaiset saavat alennusta. Kontinentaali aamiainen sisältyy!


Katualttari

3 kommenttia:

Pikkutalon Sanna kirjoitti...

AAAH! Löysin tblogisi sattumalta, parhaillaan Roomassa, asunto Campo dei Fiorilla :)

Elämä on joskus ihanaa, kurkkaa blogiini jos huvittaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä. Mielestäni tämä on yksi parhaista Rooma-blogeistasi. Mielenkiintoinen ja hyviä linkkejä.
t:r

Donna Roomassa kirjoitti...

Kiitos teille molemmille. Hyvät jatkot teille!