keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Tuscolano Quartiere VIII




Tuscolanon korttelisto. Ylinnä kuvassa Terminin rautatieasema ja Via Tuscolana on tuo suora tie keskellä aluetta. Via Tuscolana oli tärkeä tie keksiajlla. Se johti Tusculumiin, nykyiseen Frescatiin. Tusculumista olen kertonut aikaisemmin täällä.  Tuscolanon kortteliston rajoina kulkee Via Cassian ja Via Appio Nuovan tiet ja niitten välissä siis kulkee Via Tuscolana kortteliston läpi.

Terminin rautatieasemalta lähtee bussi 85 joka kulkee Piazza Barberinin, Piazza Venezzian, Colosseumin, Piazza San Giovanni in Lateranon kautta edelleen Via Tarantoa pitkin Piazza Raguasalle ja siitä Via Tuscolanalle, Colli Albanin metroasemalle ja päätyy Arco di Traventinon metroaseman edustalle. 

Metro A tulee Vatikaanin suunnalta Terminin rautaieasemalle ja siitä eteenpäin myötäillen Via Appia Nuovaa Via Tuscolanolle ja edelleen metro A:n päätepysäkille Anagninaan. Metrolinjaa on luvattu jo monen monet vuodet jatkaa Ciampinon lentokentälle saakka, mutta puheiksi se vaan on jäänyt.

Via Tuscolanan keskiaikaisen tien varteen on syntynyt asuinalue Tuscolano, joka on Rooman korttelisto numero VIII. Via Tuscolanon lähti aikoinnaan Porta di Giovannilta ja päätyi Tusculumiin, nykyiseen Frascatiin. Nykyään Via Tusacolano lähtee Piazza dei Re di Roman kupeesta. Alkuun se on erittäin kapea ja hieman rähjäinekin. Kadun reunoilla on aina paljon autoja parkissa joten liikenne sujuu kehnosti Piazza Astille saakka, jonka jälkeen tie leviää huomattavasti.

Tuscolanon korttelitsossa asuu reilusti yli 130 000 auskasta vaikka alue on melko pieni. Alueella on tiheään korkeita asuinrakennuksia, joissa on melko pieniä asuntoja. Tuscolanoa alettiin rakentamaan vuonna 1911 ja asuintalot valmistuivat vuonna 1921. Sen jäkkeenkin tänne on rakennettu korkeita rakennuksia.

Via Tuscolanon alkupää, varsinkin Piazza Re di Roman ympäristö, on tunnettu vaatemyymälöistään. Täältä saa kotuuhintaan asusteita.


Piazza Asti'lta tie jatkuu Tuscolanan rautatieasemalle, tai kulke oikeastaan sen ohitse. Asemalta pääsee  Roomasta  kulkeviin paikallisjuniin, FL1, FL3, FL4 ja FR 5. Kahdensadan metrin päässä Tuscolanan asemalta sijaitsee myös Merto A:n pysäkki nimeltä Ponte Lungo. Useita Cotralin paikallisliikenteen Lazion maakunnassa kulkevista busseista kulkee myös Tuscolanan rautatieaseman kautta.


Piazza Asti sijaistee noin reilut 200 metriä Re di Romalta Via Tuscolanan varressa. Tori on vilkas paikka, sillä tässä yhtyy useita katuja. Torilat on 200 meriä Tuscolanan rauatieasemalle. Via Tuscolanaa pitkin ei kulje ainuttakaan bussia.


Piazza Asti, Villa Lituania, luostariasuntola

Piazza Asti on kaunis  tori jonka varrella sijaitsee useita upeita rakennuksia, kuten Santi Antonio di Padova e Annibale Marian kirkko, kuvassa yllä, latvialainen nunnaluostari Villa Lituania ja heidän luostariasuntolansa, Casa per Ferie Villa Lituania. Kirkon torni on Rooman korkein, 47 metriä.


Seitsemän akveduktia on kulkenut Tuscolanon alueen kautta. Kuvassa oleva Acqua Alessandrina kulkee myös alueen läpi. Alessandrinan akvedukti rakennettiin vuonna 226 eaa ja se on viimeinen yhdestätoista roomalaisesta akveduktista. Akveduktin voi nähdä Viale dell'Acquedotto Alessandrinon, Via di Porta Furban ja Via di Tor Pignataran kaduilta käsin ja useammasta muustakin paikasta Tuscolanon alueella.



Fontana di Felice, akveduktien kohtauspaikassa sijaitsee tämä kuvassa alla oleva vesiposti, joka rakennettiin paavi Sixtuksen ajalla. Paavin nimi oli Felice Peretti, ja siitä nimi tälle vesipostille.

Porta Furba-Quadraron ja Numidio-Quadraton metroasemien ympärillä sijaitseee asuinalue nimeltä Quadraro, jossa asuu noin reiliut 20 000 asukasta. Tämä alue on paljon vanhenpaa asuialuetta kuin muu Tuscolano.

Via del Mandrionen kupeessa kulkea pitkin matkaa kolmen muun akveduktin muureja, Claudio, Anio Novus ja Marcian. Nämä kolme kohtaa Anio Vetuksen akveduktin Via Tuscolanon ja Via del Mandrionen kohtauspaikalla, kuvassa ylhäällä.


Via del Mandrione


Via del Mandrione



SS Fabiano e Venanzio, Piazza di Villa Fiorelli

Kirkon edustalla on yksi harvoista viheralueista Tuscolanon korttelistossa, Villa Fiorellin puisto. Tuscolana on muuten hyvin tiheään rakennetua aluetta. Juuri tämä alue vaikuttaa muutenkin erittäin siistiltä ja rauhalliselta alueelta.

SS Fabiano e Venanzion kirkkosali

Tyypillisiä Tuscolaan kerrostaloja joissa on pieniä asuntoja

Assunzione di Maria, Largo Spartago

Tämä kirkko on rakennettu kahdessa eri jakosssa ja se valmistui lopullisesti vasta vuonna 1971. Kirkko on hieman keskeneräisen näköinen vieläkin. Ja valitettavasti se on rakennettu niin ahtaalle paikalle, ja syvään monttuun, jottei kirkon edustalle ole jäänyt juuri tilaa. Ulkoapäin ei kukaan, joka ei tiedä, voisi uskoa että siinä seisoo kirkko portin takana. Suorastan eriskummallista ettei kirkolle ole saatu enempi tilaa ja kirkkoa tehty hieman näkyvämmäksi. Nyt se näyttää siltä kuin puskissa olisi roskahuone.


 Assunzione di Maria kirkon siäänkäynti "montussa"


 Azzunzione di Marian kirkkosali on melko masentavan tuntuinen sekin

Toisen maailmansodan aikana monet roomalaiset saivat paeta Felicen akveduktin suojiin. Monet heistä asui silloin rähjäisissä asunnoissa, ilman sähköä, vesijohtoja ja käymälöitä. Felicen akveduktin tontin omistaja rakennutti puisen parakin nunnaluostarin päätyyn Via Vivianin varrella, jossa nunnat saivat auttaa sairaita lapsia. Rakennuksen yhteyteen rakennettiin myös kappeli Madonna del Divino Amore. Kappeli ja luostari sijaitsee kadun varrella vieläkin. Se toimii jonkinlaisena sosiaalivirastona.

Via Selinunten ja Viale Spartacon väliselle alueelle rakennettiin vuosien 1950-1956 asunto toisensa perään. Asunnoista tuli pieniä mutta kaikissa asunnoissa oli tarvittavat mukavuudet. Vielä nykyäänkin on asuntopula Roomassa, varsinkin halvemmista vuokra-asunnoista on suuri pula.


SS Corpo e Sangue di Cristo, Via Narni

Ss Corpo e Sangue di Criston kirkkosali
San Gaspare del Bufalo, Via Rocca di Papa


San Gaspare del Bufalon kirkkokin on joutunut ahtaisiin tiloihin asuinrakennusten väliin.

San Gaspare del Bufalon kirkkosali


San Gaspare del Bufalo syntyi Roomassa vuonna 1786. San Gaspare toimi prinssi Alfierin kokkina Palazzo Alfierissä. Jo varhaisessa laspuudessaan hän hakeutui jesuiittijärjetöön. Hän opiskeli Gollegio Romanossa ja perusti oman järjestön Missionari del Preziosissimo Sangue nimisen järjestön. Hän kuoli Roomassa Orsinien palatissa Teatro Marcellossa vuonna 1837. Hänet on haudattu Sanata Maria in Trivion kirkkoon Roomassa.

San Giulia Billiart, Viale Antonio Averulino Filarete


Santa Giulia Billiart syntyi ja kuoli Ranskassa. Roomassa häntä kutsuttiin nimellä Santa Rosa Maria Giulia Billiart nimellä. Hän perusti kongregation, instituutti Santa Giulia Billiart, nimeltä Suore di Nostra Signora
Santa Giulia Billiard'in kirkkosali




San Giuseppe Cafasso, Via Gamillo Manfroni

San Giuseppe Cafasso oli yksi Don Bosco Salesiaanijärjestön perustajahenkilöistä ja etenkin järjestön hengellinen johtohenkilö.


San Giuliano Gaffason kirkko toisesta vinkkelistä katsottuna
Santa Maria Immacolata e San Giuseppe Benedetto Labre, Via Taranto e Via Monza. Kirkossa on Pyhän Benedetto Labren kuolinnaamari säilytettynä.

 

San Giuseppe Benedetto Labre (1748-1783)

Pyhä Labre oli ranskalainen köyhä asunnoton mieshenkilö ns vacabondo di Dio/Jumalan kulkuri, joka oleskeli Roomassa ja asui Colosseumin kaariholvissa numero 43. Hän käytti aikansa pyhiinvaellukseen ja kierreltyään ympäri Eurooppaa, hän tuli Roomaan ja eli kerjäämällä koko lopun ikäänsä Roomassa. 
Olen tavannut joitakin Jumalan kulkijoita Italiassa vielä tänäkin päivänä. Ilmiö on tunnetumpiVenäjällä keisarillisella ajalla ortodoksien parissa. 

Madonna dei Montin kirkon yhteydessä sijaitsi siihen aikaan 1700-luvulla asuntola kodittomille ja abbot pyysi hänet asumaan kirkon asuntolaan. Hän käytti useamman tunnin päivässä rukoillen roomalaisten kirkkojen alttarien edustalla. Monet roomalaiset kävivät hänen luonaan ripittäytymässä. Labre eli vain 35 vuotta. Hänet kanonisoitiin vuonna 1860 paavi Leone XIII toimesta. Pyhä  Benedetto Labre on haudattu Madonna dei Montin kirkkoon.


Santa Maria del Buon Consiglio, Via Tuscolana 613

Napolissa sijaitsee Santa Maria del Buon Consiglion basilika joka on tämän roomalaisen kirkon äitikirkko ja se onkin melko mahtava rakennus. Tämä kirkko hoitaa aikaisemmin mainitsemani kappelin Madonna del Divinon virkaa Via Vivianin varrella. Tämä kirkko jakaa ruokapaketteja, huolehtii asunnottomista ja muista apua tarvitsevista. 

Äiti Teresa vieraili tässä kirkkossa ja seurakunnassa vuonna 1978  ja hänen vierailustaan johtuen alkoi kirkko ja seurakunta jakamaan ruokaa kodittomille Terminin rautatieaseman luonakin. Nykyään he toimivat yhdessä katollisen kirkon hyväntekeväisys järjestön Caritas kanssa. Joka päivä on eukaristinen rukoushetki Canepan ruokasalissa, jonka omistaa Caritas. Kello 20.00 ruokaa jaetaan Tereminillä ja kello 22.45 ruuanjakelu tapahtuu tämän kirkon luona. Seurakunta tarjoaa myös lääkitysapua.


Santa Maria del Buon Consiglion kirkkosali
Santa Maria Ausilatrice, Piazza Santa Maria Ausilatrice/Via Tuscolana

Tämä kirkko on salesiaanijärjestön kirkko joka rakennettiin 1930-luvulla. Kirkon kupeessa sijaitsee salesiaanijärjestön päämaja. Nykyään kirkon nimeen on liitetty in Via Tiscolana nimen päätteeksi, sillä Italiasta löytyy useampikin samannimien kirkko.

Maria Ausilatrice on latinaksi Sancta Maria Auxilium Christianorum, siis yksi monista Neitsyt Marian nimitykistä. Johanens Crysostomos 300-luvulla mainitsi Pyhän Marian ensimmäisen kerran juuri tällä nimellä. Salesiaanit ottivat nimen käyttöön 1800-luvulla. Nimitys Ausilitrice tarkoittaa suurin piirtein kristittyjen apua.

Katollisella kirkolla on suuri sosiaalinen merkitys useimmissa katollisissa maissa. Kirkko on asuntoalueiden suosituimpia paikkoja, jossa kaikki otetaan vastaan avosylin ja seurakunta antaa seuraa, auttaa ja tukee, kuuntelee, vastaa, tarjoaa ruokaa nälkäisille ja lääkettä sairaille. Järjestetään erilaista aktiviteettiä tytöille, pojille, naisille, miehille, vanhuksille. Yhdessä tehdään matkoja jopa muihin maihinkin.

Terminin rautaieasemalta etelään päin kulkeva junanrata kulkee akveduktin kuvetta varsinkin Via del Mandrionen vieressä.



Tuscolanon läntinen naapurialue on Parco della Appia Antica ja Parco della Caffarella, joten niitten kanssa ei Tuscolano pysty kilpailemaan, mutta kyllä Tuscolanon alueeltakin löytyy ihanaa viheraluetta, kuten Parco degli Acquedotti, Akveduktipuisto, joka sijaitsee juuri ja juuri Tuscolanon kortteliston eteläpuolella,  ja Parco di Torre Fiscale, joka sijaitsee siinä lähellä sekin.

Parco do Torre Fiscalen alueella asui ei niin kovinkaan kauan sitten köyhiä maanviljelijöitä. He asuivat itse rakentamissaan kojuissaan tai akveduktien kaariholveissa. Puutarhurit keksivät alueen 30-luvulla koska tällä alueella on hyvin paljon akvedukteja ja vettä riittämiin kastella viljelmiä. Toisen maailmansodan jälkeen Rooman esikaupunkialueilla oli suuri pula asunoista ja se jatkui pitkälle 70-luvulle saakka. Rooman väkiluku kasvaa melkoista vauhtia joten asuntopula on vielä tänäkin päivänä jäljellä.


Parco della Acuedotti'ssa, Via della Lemonia 256, voi nähdä akvedukteja kilometreittäin. Alueelle on muitakin sisäänpääsyjä. Alueen kautta on kulkenut kaiken kaikkiaan seitsemän akveduktia, joista vain Marcia'n akvedukti on vieläkin toiminnassa.

Arkeloginen puistoalue Tomba della Via Latina
Via Arco di Traventino 151

Tälle alueelle on sisäänpääsymaksu. Vierailu on mahdollista vain etukäteen varauksella ja ryhmissä oppaan mukana. 


Via Latinan antiikin aikainen tie päättyy juuri tähän kohtaan ja jatkuu uudenpana via Appia Nuova'n tien nimellä.

Tomba della Via Latina


Tomba delle Via Latina tarkoittaa hautoja Via Latinan varrella ja alueella onkin kaiveltu esille melkoinen määrä hautoja ja hautamuistomerkkejä.










Ei kommentteja: