tiistai 13. heinäkuuta 2010

Ripan kaupunginosa


Ripan kaupunginosa, numero XII

Ripan kaupunginosa oli paljon laajempi aikaisemmin. Vuonna 1921 Testaccio ja San Saba erotettiin Ripasta omiksi kaupunginosikseen. Neljännellä vuosisadalla jaa alueelle asettui asumaan paljon kreikkalaisia. Keskiajalla Ripan pohjoispuoli oli melkein asumatonta mitä nyt joitakin luostareita ja Savellin suvun linnake, Rocca  Savella, sijaitsi alueella. 

Ripan kapungin osassa ei asu kuin vain noin 2500 asukasta ja taitaapa olla yksi harvimmin asuttuja taajamia Roomassa. Neljännellä vuosisadalla syntyi alueelle kreikkalainen yhteisö, jota kutsuttiin nimellä Schola Graeca. Kreikkalaiset tulivat tänne 700-luvulla pakolaisina. He pakenivat Bysantin keisari Leo III Isaurialaista ja iconoclastia, siis uskonnollisten kuvien julkaisemiskieltoa. Useimmat pakolaiset olivat munkkeja. Ei ihme että Ripan alueella sijaitsee Roomassa asuvien kreikkalaisten kotikirkko Santa Maria in Cosmedin.
 

Clivo di Rocca Savella johtaa ylös Aventinon kukkulalle. Harvempi turisti tietää tämän kujan olemassaolosta. Jos vain on aikaa niin kävelkää ihmeessä tätä kautta ylös Aventinolle. Aventinon kukkula on ihastuttava alue, yksi Rooman kauneimpia ja viihtyisimpiä alueita.


Tästä Via di Santa Maria in Cosmedinin kadulta lähtee portaat ylös Clivo di Rocca Savellalle. Vesiallas tuossa oli alunperin hevosien juoma-allas. Tähän sai panna hevosensa kiinni. Tässä tarvittiin kysyä myös lupa että saako mennä kaupunkiin saakka.

Tästä kohta lähtee myös Teveren joen rantakatu Lungotevere Aventino. Tässä katujen kohtauspaikassa kulkee useita busseja kuten erittäin kätevä bussi 23, joka lähtee Vatikaanin kuppeesta Clodiolta ja kulkee pitkin Teveren joen rantaa alas Ripan kapupunginosan ohitse ihanaan Garbatellaan, siitä edellen San Paulo fuoi le Muran basilikan ohitse Marconin metroasemalle ja lopulta päätyy Pincherle/Parravanon pysäkille. Tässä katujen kohtauspaikassa sijaitsee myös pieni kaunis ja rauhallinen puistoalue, jossa on penkkejä istahtaa. Muutenkin tämä on kaunista ja avraa aluetta leveien katuineen.  

Bussi 280 kulkee melkein samaa linjaa kuin edellä mainitsemani bussi 23. Sillä erolla että bussi 280 lähtee Flaminiolta ja kulkee Vatikaanin ohitse Castel San'Angelon kautta, pitkin Teveren joen läntistä rantaa, Via Marmorataa pitkin ja päätyy Partigianin pysäkille, Roma Ostinesen rautatieasemalle. Ostiensen asema on mukava paikka vaihtaa kyytiä. 

Rooma on mukava kapunki mitä tulee mahdollisuuksiin vaihtaa kulkuvälineitä vähän siellä sun täällä. Tukholmassa on hankalanpaa, mytta Tukholma on rakennttu saarille. Usein on pakko kulkea Tukholman keskustan lävitse jotta pystyy vaihtamaan kulkuvälinettä ja matkustaa turhaan kiertoteitä. Roomassa voi vaihtaa kulkuvälinettä lyhyin välein.


 Via della Greca


 Grecan bussipysäkki

Via della Grecalla, katujen risteyksessä, sijaitsee bussipysäkki nimeltä CGeca jossa pysähtyy lukuisia busseja kuten 51, 81, 85, 87, 118, 160, 628 ja 715. Näilä busseilla pääsee moneen turistikohteseen. Bussissa voi istua samalla kerta lipulla 100 minuuttia, siis 1 tunti ja 40 minuuttia ja se maksaa vain 1,5 €. Halvempia kiertoajeluja ei löydy.

Vuorokausi lippu on näköjään nykyyän jaettu vyöhykkeiden mukaan joka vaikuetta turiteja. Mutta useimmat liikkuvat kaiketi vyöhykkeellä 1, jolloin vuorokuasilippu maksaa 3,3€. Viikkolippu maksaa 24 € ja siinä ei näköjään ole myöskään vöyhykkeitä. 

Pitää muistaa  leimata lippu joka kerta kun ensmmäisen kerran käyttää sitä, sen jälkeen ei tarvitse enää leimata. Leimassa alukee mihin kellonaikaan lippu lakkaa olemasta voimassa. Kannattaa alkaa käyttämään kerta- tai vuorikausilippua jo aamusta, sillä puolen yön jälkeen lippu lakkaa olemasta voimasta. 

Largo Chigi keskellä kaupunkia on yksi suurimmista liikennesolmuista ja bussi 51 käy siellä kääntymässä ja sitten ajaa kaupungin keskustan lävitse, useitten turistikohteiden kautta San Giovanni in Lateranon basilikan luokse. Tämä on erittäin kätevä bussi. 

Bussi 81 lähtee Vatikaanin läheltä ja ajaa keskustan lävitse, Piazza Venezian kautta (= suurin liikenneristeys), Grecan ja Colosseumin kautta San Giovanni in Lateranon basilikan kautta Rooman yliopiston alueelle.

Bussi 85 lähtee Terminin rautatieasemalta ja kieppauttaa keskustan kautta, Grecan pysäkin kautta Colosseumille, San Giovanni in Lateranon kautta edelleen esikaupunkialueelle Arco Traventinon metroasemna luokse.

Bussi 87 lähtee Lepanton metro asemalta melko läheltä Vatikaania ja kulkee läpi keskikaupungin Piazza Venezialle, siitä tänne Grecan pysäkille ja edelleen Colosseumin kautta San Giovanni in Lateranolle Tuscolanoon saakka.

Bussi 118 lähtee Piazza Venezialta, Grecan kautta Carcallan termien ohitse ( kuten moni muukin noista edellä mainituista busseista) edellen Porta San Sebastinaon kautta Via Appia Anticalle. Siis tämä bussi on kätevin ja halvin keino päästä Via Appialle. Bussi käy kääntymässä Villa Quintilin luona. Suosittelen tätä bussia!

Bussi 160 lähtee Flaminiosta Piazza Popolon pohjoispuolelta ja Pincion puiston kautta Piazza Barberinille. Siitä Largo Chigille, edelleen Piazza Venezialle, Grecan pysäkin kautta Saban ihanaan ja rauhalliseen kaupunginosaan, edelleen Grabatellaan, Adreatinon alueelle ja käy sitten kääntymässä Motagnolassa.

Bussi 628 kulkee pitkän matakn Rooman keksutan lävitse pojoisesta etelään ja sekin käy täällä Grecan psyäkillä.

Bussi 715 lähtee Tatro Marcellolta. läheltä Piazza Veneziaa ja ajaa etelään päin Aventinon kautta, käy San Saban alueella, Piramidin metroaseman kautta Grabatellaan ja tekee kierroksen siellä. Edelleen Ostiensen alueelle läheltä San Paulo fuori le Muran basilikaa.


Nämä portaat sijaitsee Clivon yläpäässä. Tuo portti johtaa Aappelsiinipuutarhaan mutta  tämä portti on lukittu. Joten on kiepautettava vasemalle ja siitä oikealle, jotta pääsee puistoalueelle.

Clivo di Rocca Savella lähtee Via Santa Maria in Cosmedin kadulta ylös Via di Santa Sabinan kujalle. Kun lähtee Santa Maria in Cosmedinin kirkosta ulos niin siitä vasemmalle, suoraa tietä ohi kadunristeyksen ja sitten se Clivo sitten onkin melko heti vasemmalla kädellä. Tämä kuja on mielestäni mukavin reitti nousta Aventinon kukkulalle.


Clivo di Rocca Savella

Mitään Savellin linnaketta ei enää ole, vain muurit siitä jäljellä. Linnakken rakennutti Tusculumin kreivi ja Spoleton herttuas Alberico II  900-luvulla.  Häne pojasta tuli paavi Johannes XII. Hänen isänsä veli toimi myös paavina nimellä Johannes XI. Hän kokosi ensimmäisen kerran Rooman historissa kaiken aatelien ja paavillisen vallan itselleen. Siihen aikaan Saksan kuningas oli myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunna keisari.Kiesarina oli siiehn iakan Otto I Suuri, jonka kanssa Paavi Johannes XI oli jatkuvissa riidoissa, vaika paavi Johannes XI teki Otosta keisarin. Otto kuoli ruokamyrkytykseen kolmannen Rooman reissunsa jälkeen.


Otto I Suuri ja Johannes XI

Linnakkeen tarkoitus oli siitä käsin kontrolloida liikennettä Teveren joen varressa. Lungotevere/ Teverne joen rantatietä saapuivat maalaiset kaupunkiin hevoskärryillään myymänä tuotteitaan ja näin tapahtuu vieläkin. Rantatietä pitkin ääsi myös nykyisen Ostian satamasta kaupunkiin. Otto III Savelli sai sen omistukseensa, mutat he jättivät linakeen ränsistymään ja lopulta oli vain sen muurit ja vartiotorni jäljellä Ranskalaiset sotilaat taistelivat muurien raunioissa Garibaldia vastaan. Siitä on muistoptasakin olemassa Piazza Giuseppe Garibaldilla, kukkulan alapuoella, Cirkus Maksimuksen puolella.


Garibaldi muistomerkki, Piazza Garibaldi, Via del Circo Massimo



Aventinon kukkulalla sijaitsee Appelsiinipuutarha, joka on toiselta nimeltään Parco Savello. Tämä on suosittu kohde niin turistien kuin roomalaistenkin  keksuudessa. Tämä on romanttien paikka jonen tulee hääparit vihkimisen jälkee ja seurustelevat parit iltahämärissä.




Täällä kasvaa todellakin appelsiinipuita.


Appelsiinipuut ja Santa Sabinan basilika, jossa kannattaa piipahtaa. Kirkko on joka päivä avoinna kello 7.15-20.00. Täällä olen kertonut kirkosta. Santa Sabina on esikristillinen basilika Aventinon alueella. Se on dominikaanisen luostarijärjestön äitikirkko. Kirkko on yksi Rooman vanhimpia, 400-luvulta.


Santa Sabinan basilikan vasemalla puolella seisoo toinen kirkko nimeltä Sant' Bonifasio e Alessio, jonka puistoon kannattaa myös mennä. Täällä on rahallisenpaa kuin Appelsiinipuutrahassa. Itse kirkko on avoinna ani harvoin.



  Jeanne d'Arc



Piazza della Bocca Verita

Piazza della Bocca Verita on Ripan kaupunginosan sydän, voisi sanoa. Tori ja sen ympäristö on myös osa vanhinta Roomaa. Suurin osa Ripan kaupunginosaa kattaa Aventino, joka on erittäin kaunis asuinalue. Todellakin idyllinen ja hiljainen alue, joka sijaistee kaiken lisäksi lähellä keskustaa.

Täällä olen kertonut Santa Maria Cosmedinin kirkosat Piazza della Bocca Veritalla. Ripan kaupunginosa käsittää myös Isola Tiberinan saaren, josta olen ekrtonut täällä

Piazza della Bocca Veritan tori on saanut nimensä Bocca Veritasta, totuudensuu patsaasta, joka sijaitsee Santa Maria in Cosmedinin kirkon vestubulissa. Vestibuli on erotettu rauta-aitauksella. Rautaportti vestibuliin on lukossa silloin kun kirkkokin on lukittu. Joten jos haluaa mennä laittamaan kätensä patsaan suuhun niin pitää ottaa huomioon kirkon aukioloajat. Kirkko on avoinna talviaikaan kello 9.30-17.00. Mutta rautagalleri suljetaan kello 16.50. Kesäaikaan kirkko on avoinna kello 9.30 18.00 ja rautagalleri suljeetan kello 17.50.

Suihkulähde tuossa edustalla on Fontana del Bizzaccheri nimeltään. Suhkulähteen valmisti Francisco Carlo Bizzeccheri barokin ajalla. Suihkulähteen takana sijaitsee Tempio di Ercole Vincitore, Herkuluksen temppeli, joka on peräisin vuodelta 120 eaa!!! Rakennus on Rooman vanhin marmorista rakennettu rakennus joka on vielä jäljellä. Jupiterin temppeli oli vanhempi, vuodelta 146 eaa, mutta se on jo kauan sitten hajonnut. Jupiterin temppelin raunioita on jäljellä Portico di Ottaviassa. Tempio Ercole on osittain myöhemmin korjattu kun sitä on yritetty pitää kasassa. Alkuperäistä siinä siis ei ole kovinkaan monta marmorin palaa.


Bocca della Verita, totuudensuu

Tarina kertoo että kun laittaa kätensä totuuden patsaan suuhun niin se puraisee käden jos ei ole puhunut totta.


Ripan kaupunginosa numero  XII käsittää Isola Tiberinan saaren, Vico Jugaro, Via dei Fienili, Via del San Teodoro, Via dei Cerchi, Viale Aventino, Via Marmorata ja Lungotevere Aventinon välisen alueen. Ripan alue on suurelta osin raunioita ja viheraluetta.


Isola Tiberinan saarella katualttari

Ripan kaupungiosa on Rooman historiallisin kapunginosa yhedessä Montin kaupunginosan  läntisten osien kanssa. Osittain Ripan alue on raunioita, mutta myös jonkin verran uusrakennettua aluetta löytyy myös.


Teatro di Marcellon alue 1890

Kuvassa on Piazza Montanara aikoinaan. Toria ei enää ole. Alue muutettiin ja muokattiin uuteen asuunsa Mussolinin käskystä. Tori sijaitsi Via di Teatro Marcellolla, San Nicola del Craceren kirkon ja Palazzo dei Savellin /Teatro di Marcellon edustalla. Siis Marcelluksen teatteri on yhtä kuin Savellin palatsi. Siinä "rakennuuskompleksissa" asuu väkeä luksus asunnoissan, niin oudolta kuin se  kuullostaakin. 

Hieman etelämmäksi rakennettiin uusi tori, on nimeltään Piazza della Bocca della Verita. Mussolinihan käski muokata Teatro di Marcellon alueen ja myös suuren osan Ripan kaupunginosaa jossa sijaitsi paljon raunioita. Aikaisemmin kuului Ripan kaupunginosaan myös Testaccio ja San Saba mutta vuonna 1921 ne lohkaistiin omiksi kaupunginosikseen. Ripa on ollut Rooman "sydän" jo alusta lähtien ja se on aina ollut kaupunkiluontoinen. Kreikkalaiset asuttivat aluetta jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Palazzo Savelli-Orsini jossa asunut useat aatelissuvut kukin vuorollaan. Palatsin suunnitteli Baldasarre Peruzzi ja se rakennettiin vuosina 1523-1527. Rakennus oli alunperin Teatro Marcello joka rakennettiin vuonna 13 eaa, siis 85 vuotta ennen Colosseumia, jolle Teatro Marcello on toiminut esikuvana. Orsinit ovat suunnitelleet myydä palatsinsa. Palatsissa on kolme erittäin suurta luxus-asuntoa, jotka tulevat olemaan takuulla Euroopan kalleimmat. Tähän asti osassa palatsia on asunut kirjailija Iris Origo -50-luvulta saakka perheineen. Täällä valokuvia palatsin huoneista ja sisäpihalta!


Via Di Monte Savello, sisääkäynti palatsin isolle  pihalle jossa kasvaa appelsiinipuita, suihkulähde ja iso ikivanha sypressi. Melko uuniiki asunto ja sen ympäristö.


Ponte Rotton sillasta ei ole enenpää jäljellä


Lungotevere Aventino on rantakatu nimeltään juuri tällä kohtaa Teveren jokea ja vastapuolella Teveren jokea Ripa de Grande, tai Porto Ripa de Grande kuten se alunperin oli nimeltään. Ripa de Grande on Rooman vanha satama-alue.

Kuvassa oleva vesiallas tai suihkulähde on alunperin toiminut hevosten parkki- ja juomapaikkana.



Suihkulähde Santa Sabinan kirkon luona


Piazzale Ugo la Malfa Circo Massiomon reunalla


Circo Massimo ja sen takana Palatino
Tältä puolen Circo Massimoa, Via del Circo Massimo,  onkin Rooman parhaat näkymät Palatinolle.


Circo Massimo



Circo Massimo

Circo Massimo, antiikin aikainen kilpa-ajorata, josta ei enää ole juuri mitään jäljellä muuta kuin aukea jossa kasvaa ruohikkoa. Alue on suosittua kuntoilualuetta.


Jaanuksen kaariholvi , Arco di Giano, San Giorgio al Velabron kirkon lähellä

Kaaren löytää kun jatkaa Santa Mari in Cosmedinin kirkon ohitse avaralle Piazza della Bocca della Veritan torille, ja torin reunall seisoo tämä kaari. Alue on aikamoista sokekloa ja osittain aidattua aluetta. Kaaren takan seisoo San Giorgio in Velabron kirkko.

Kaariholvi on neljänneltä vuosisadalta jaa. Tällä kaarella ei ole mtiään tekemsitä Jansu jumalan kanssa vaan nimi tulee latinalaisesta sanasta ianus, joka tarkoitta ovea tai holvikäytävää. Tämä ei oel mikään riemukaari vaan luultavsti rakennettu Boariumilla aikoinaan toimineille pankkiireille. Keskiajalla Frangipaneilla oli liinnoitus alueella ja silloin kaari kuului heidän omistukseensa. 



Casa dei Crescenzi,Via Luigi Petrocelli,  Rooman vanhin asuintalo

Vaikka aluetta revittiin ja uusrakennettiin 1900-luvulla niin jokunen rakennus on sentään saanut jäädä jäljelle. Tämä on Rooman vanhin asuinrakennus. Se on rakennettu vuosina 1040-1065 Crescenzin perheen asunnoksi.


Il Tempio di Ercole Vincitore, Herkuluksen temppeli, peräisin vuodelta 120 eaa Foro Boariolla.


Il Tempio di Portuno, Portunuksen temppeli, Foro Boariolla, on peräisin 80-70 eaa. Voi olla myös peräsin neljänneltä tai kolmannelta vuosisadalta eaa.


Santa Maria In Cosmedin, Piazza della Bocca della Verita 
 Täällä lisää kirkosta...



Santa Maria in Cosmedin on ortodoksien käytössä oleva kirkko nykyään.


Santa Maria in Cosmedinin kirkon portiikin toisessa päädyssä on marmorilaatta jonka nimi on Bocca della Verita, totuuden suu. Se on nähtävästi peräisin 1400-luvulta. Legenda kertoo että jos laittaa käden suuaukkoon niin se puraisee käden jos henkilö valehtelee.

Santa Maria in Cosmedin, Piazza Bocca della Verita. Keskiakainen kirkko 500-luvulta. Kirkko on rakennettu katokseen, portiikkiin jonka suojissa on myyty ruokatarvikkeita 100-luvulla. Kirkon alla on ehkä Rooman vanhin krypta josta jälkeenjäännökset on siirretty katakombeihin. Kirkosta löytyy aivan upeaa 700-luvun mosaiikkia. Kirkko rakennettiin uuteen uskoon 1120 vanhoista antiikkisista kolonnoista jotka kaikki ovat hieman erilaisia. Kirkon oikealle seinustalle rakennettiin jo 800-luvulla lisärakennuksia. Näin saatiin tilat sakristialle ja muutamalle kappelille.


Via Petrocelli pahimman ruuhkan aikaan. Tässä pysähtyy parikymmentä bussia, joila pääsee lähiöihin.Keran dootin tunnin buisslia tällä pyskillä ja olin saada hermoromahduksen. Oli kylmä sää ja kova tuuli. Liikenne aivan älytöntä. Lopulta  annoin periksi ja kävelin muutaman rakennuksen taakse ja otin toisen kyydin. 

Mikään ei Roomassa ole niin hermoja raastavaa kuin liikenne, kaikkialle parekkratut uatot ja skootetrita ja kamala tungos.Ymmärrän hyvin ettei rooamlsia hymyilyta busseissa. Roomassa on vielä iltapäivällä 2-3 tunnin /pause paussi keskellä työpäivää ja siinä ajassa ei voi edes ajatella lähteä ruuhkissa kääntymään kotona. On roikuttava jossain  kaupungilla se aika. Työpäivistä tulee pitkiä tällä tavalla.


Isola Tiberina, Teveren joen saari


San Vincenzo de Paolo, Via Santa Maria in Cosmedin Vieressä sijaitsevan Suore della Caritan luostarin kirkko.


Santa Briscan kirkko, Via di Santa Brisca 11

Pyhälle Brsicalle pyhitetty kirkko. Pyhän Briscan alkuperästä ollaan epävarmoja. Kerrotaan että Pyhä Brisca olisi haudattu Aventinoon ja sitten kuskattu Priscillan katakombeihin ja myöhemmin paavi 200-luvulla olisi vaatinut Briscan jälkeenjäännökset takaisin Briscan kirkkoon. 

Paavi Leo Vi käski 800-luvulla kuskata Pyhän Briscan jälkeenjäännökset Santi Quattro Coronatin kirkkoon mutta että ne haettiin pian takaisin Briscan kirkkoon.Briscan kirkossa ainakin kerrotaan että Pyhän Briscan jälkeenjäännökset ovat Briscan kirkon kryptassa jonne pääsee kirkon ulkopuolelta. Kryptassa on myös freskomaalauksia vuoden 1000 tienoilta joissa kuvataan niin Pyhä Brisca kuin Pyhä Pietarikin. Sakristiasta on pyydettävä lupa mennä käymään kryptassa. Ovi kryptaan on luonnollisestikin lukossa.

Joka tapauksessa kirkon alta on löydetty Mithra temppelin jäännöksiä. Varmuudella kirkko mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 489 joten kirkko on Rooman vanhimpia. Kerrotaan että pyhä Pietari olisi käynyt kirkossa ja kastanut joitakin henkilöjä. Kirkon tiloissa on jopa kasteastia jota Pietarin on kerrottu käyttäneen.

Via di Santa Brisca on turistiystävällinen katu ja koko Aventino on kaunista, siistiä ja erittäin rauhallista aluetta turistien kannalta. Santa Brican kirkon vieressä sijaitsee Hotelli Domus Aventina jota voin lämpimästi suositella.


Tabernakeli Santa Sabinan kirkossa


Sant'Anselmon kirkko ja luostari Aventinossa Via di Sant'Anselmo 11 osti laulajatar Madonna talon itselleen.


San Giorgio in Velabro, Piazzetta della Cloaca Massima, paikalla jossa Rooman vanhin jäteviemärijohto Cloaca Massima kulki ja paikalla jossa sanotaan suden löytäneen Romuluksen ja Remuksen. Velabron kirkko on yksi Rooman vanhimmista kirkoista kuusisataa luvulta. Joidenkin lähteiden mukaan se on rakennettu jo aikaisemmin. Terroristi-iskussa vuonna 1993 rikkoutui veranda melkein kokonaan.

Avoinna tiistaina, perjantaina ja lauantaina kello kl 10.00-12.30 ja 16.00-18.15.


San Giorgio in Velabron kirkko on harmooninen



Arco degli Argentari, Via di San Teodoro, San Giorgio in Velabron kirkon sisäänkäynnissä olevan portikon sivupaneeli. Se on luultavasti vuodelta 204. Tässä kohtaa on nähtävästi kulkenut tie jota on koristanut tämä portikko jossa on niin keisarin kuin muiden silloisten korkea-arvoisten sukujen henkilöitä kuvattu.


Via di San Giovanni Decolaton varrella on kaksi ikivanhaa kirkkoa, vasemmalla ylhäällä San Eligio de'Ferrari ja sen luostari sekä oikealla San Giovanni Decolato ja sen luostari.


San Giovanni Decollato, Via San Giovanni Decollato

Infoa!

Opastettuja käyntejä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 10.30 ja 13.00. Lähetä etukäteen e-postia ja ilmoittaudu:  architasgd@gmail.it

Nykyinen kirkko seisoo Santa Maria de Fovea nimisen kirkon paikalla. Toiselta nimeltään kirkko on San Giovanni della Misericordia, sillä kirkko toimii munkkiluostarin kirkkona. 

Paavi Clemens VIII Aldobrandini rakennutti luostarin siihen viereen 1600-luvulla. Nykyset munkit ovat luostarijärjestön Franciscani tertiaani järjestön jäseniä.  Kirkon oikealla puolella kulkee kapea kuja nimeltä Via Misericordia. 

Kirkko on hyvin harvoin avoinna.Kirkkoa on käytetty vankien hoidossa. Luostarin puutarhaan on haudattu monen monta kuolemaantuomittua vankia joille munkit ovat antaneet viimeisen siunauksensa. Puutarhassa on myö seitsemän kaivoa, kuoppaa joihin ruumiita on haudattu. Nykyään ei ketään tuomita kuolemaan enää. Nykyään huolehditaan erityisesti vankien lapsista.


Francesco Salviatin maalaus Visitazione, San Giovanni Decollaton kirkossa Francesco Salviatin oikea nimi oli Francesco de'Rossi joka oli kuuluisa firenzeläinen mestari.Kuvassa olevaa Visitazione maalausta pidetään Salviatin päätyönä.  San Giovanni Decollaton kirkossa on paljon arvokkaita mestraeiden maalauksia kuten Giorgio Vasarin, Girolamo Muzianon, Giovanni Bladuccin, Monnanno Monnaanin ja Jacobo Zucchin ja monen monen muun. Kirkko on todellinen aarreaitta joten ei ihme että kirkonovet ovat usein miten suljetut. 

Luostarissa on museo nimeltä Museo della Camera Storica, Passetto di San Giovanni Decollato 22. Museo on avoinna vain kerran vuodessa, 24.kesäkuuta, samana päivänä kun juhlitaan San Giovanni Decollatoa. Muussa tapauskessa ainahan voi pyytää munkeilta ystävälllisesti että he näyttvät museota ja Salviatin kuuluisaa maalausta. Muutaman euron voi antaa kiitokseksi vaivasta. Jos nyt ylipäätään täällä on munkkeja enää... sekin on arvoitus.

Kaksi hänen kuuluisaa freskomaalaustaan löytyy Trastevererestä San Francesco Assisin kirkosta. Palazzo della Cancelleriassa (Cappella del Pallio), Palazzo Sacchetissa ja Palazzo Farnesessa on myös Salviatin maalauksia. Fransisco Salviatin maalauksia löytyy monista suurista taidemuseoista ympäri maapalloa. 

Firenzessä sijaitsevassa Palazzo Vecchiossa ja sen audienssisalissa on paljon Salviatin maalauksia, kokonaisia seinäferskoja. 


Sant' Eligio dei Ferrari
, Via San Giovanni Decollato 9

Kirkkoa kutsutaan joskus Sant'Alo tai Sant'Anigro nimellä. Kirkko on yliopiston käytössä. Kirkko on hyvin pieni ja kaunis. Avoinna sunnuntaisin kello 11 messun ajan. Kirkkoa näytetään tiistaisin ja torstaisin kello 10.00-12.00 jos soittaa etukäteen numeroon 06 6781654 ja varaa etukäteen. Paavi Nicolo V rakennutti kirkon, sairaalan ja hospitsin sen viereen Ferrari yliopiston pyynnöstä vuonna 1453. 


San Bartoloemo All'Isola yövalaistuksessaan. Lisää tästä sivulla Isola Tiberina.


Santa Maria del Sole, Piranesin kuvaus kirkosta jota ei enää ole jäljellä. Savellin suku rakennutti kirkon Piazza Bocca della Veritalle, siihen aikaan nimeltään Piazza Montanara, joskus 1200-luvulla ihmeitä tekevälle ikoonille. Valadier yritti korjata kirkkoa 1700-luvulla mutta jo vuosisadan vaihteessa se hajosi.



San Nicolo in Carceren kirkko Kirkon ympäriltä hajoitettiin yhdeskäntoista pientä rakennusta 1930-luvulla. Mutta Palazzo Orsini ja Teatro Marcello saivat jäädä. Täällä lisää kirkosta!

Fil: Santa Maria della Consolazione Roma - exterior.JPG

Santa Maria della Conselazione, Piazza della Conselazione

File:Santa Maria della Consolazione Roma - interior 1.JPG

Santa Maria della Consolazionen pääalttarilla ihmeitä tekevä Maria ikooni

File:Campitelli - rupe Tarpea 1060740.JPG

Santa Maria della Consolazionen kirkon edstalla sijaistee Rupea Tarpea, Tarpean kallionkieleke jolta aikoinan syöstiin rikolliset varmaan kuolemaan. Tarpea sijaitsee Campidoglion kukkulan kupeessa. Vankila sijaitsee Campidoglion päinvastaisella sivulla. Kirkko rakennettiin syystä jotta voitiin pitää sielunmessuja vangeille jotka heitettiin Tarpean kielekkeltä alas. Kirkon takana on nykyään sairaala joka aikoinaan oli luostari ja sen hospitsi.

Jos jollakin sattuu kävelemään kulmilla niin suosittelen mennä portaat ylös Via dei Fienilin kautta eteenpäin. Se on erittäin viihtyisä kadunpätkä jonka varrella on kahviloita ja ravintoloita kuten Trattoria San Teodor ja sen ulkoilmakahvila. Kallis luksuspaikka.

Toinen erittäin kehuttu ravintola Via dei Fienili 56 on L'Artedella Cucina, tai Inroma.eu.Elegantti, romanttinen ja hyvän ruuan lisäksi paljon hyviä viinilajikkeita tarjolla. Paljon halvempi kuin San Teodor.

File:Ripa - s Omobono 01566.JPG

Sant'Omobono on kirkko juoka kuului yhdelle kolmesta siaraalasta jotka sijaitsi alueella ja jotka jossain vaiheessa ovat olleet yhdistettyinäkin. Kirkko sijaitsee Vico Jugarion alkupäässä, hyvin lähellä Santa Maria Consolazionen kirkkoa. Sant'Eligio dei Ferrarin kirkko ja entinen luostari sijaistee Sant'Omobonon yläpuolella korkeammalla tasolla. Sant'Eligio dei Ferrarin kirkkon luostarissa on museo. 
Via di San Teodoron varrella numerossa 48 sijaitsee erinomainen hotelli Kolbe. Rauhallisella ja historiallisella kadulla. Parempaa sijaintia saa hakea. Rauhallisuus on plussaa. Mahtavat näköalat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti