keskiviikko 24. lokakuuta 2012

San Lorenzo in Lucina


Piazza San Lorenzo in Lucina, Colonna kaupupunginosassa


San Lorenzo in Lucina, Piazza San Lorenzo in Lucina

Kirkon takaa kulkee kuja nimeltä Via in Lucina, mutta sitä ptikin ei pääse krikkoon. Enkä papit ja muu henkilökunta pääsee sieltä kautta kirkon tiloihin. Kuja päätyy Via del Corsolle.

Kirkko on pyhitetty Pyhälle Laurille/Sant Lorenzolle. Hän kuoli marttyyrikuoleman vuonna 258. 

San Lorenzo in Lucinan kirkko on vuodelta 366 jaa. Lucina oli naishenkilö jonka kirkon paikalla sijainneessa kodissa alkuun kokoonnuttiin kristinuskon alkuaikoina. Sitä kutsuttiin nimellä Titulus Sant Laurentii in Lucina. Kirkko on yksi maailman vanhimmista kristityistä kirkoista ja erittäin arvovaltaienn kirkko.

Titulukset/alkukristillisen ajan kokoontumis- ja rukouspaikat sijaitsivat ykistyishenkilöiden kodeissa. Titulus Lucinae on yksi 25:stä roomalaisesta Titulosta. Titulus oli alunperin marmorista, puusta tai metallista valmistettu laatta joka aseteytiin alkuseurakunnan kokoontusmipaikan oven ulkopuolelle, mikä oli jonkun henkilön tai perheen yksityiskoti. Laatassa luki tituluksen nimi. 

Tituli taas puolestaan tarkoittaa ensimmäisiä kirkkoja, jotka rakennettiin tituluksen päälle tai sen ympärille. Toisin sanoen on aivan yhtä oikein sanoa tituli kuin tituluskin.

Tästä samasta nimityskestä on sitten väännetty titoli/tituli joka tarkoittaa kardinaalielle jaettuja tittelikirkkoja, joista heillä on vastuu. Paavi jakaa kullekin kirkolle oman kardinaalin, joka sitten saa oman tittelikirkon vastuulleen.

Saksalaiset arkeologit löysivät vuonna 1983 kirkon alta 23x20 metriä ison salin joka on aikoinaan sijainnut katutasolla. Se on toiselta vuosisdalta ja näin ollen vanhin kristillinen kirkko. 


Samalla löydettiin myös baptistero/kastekappeli, myös se vanhin kaikista. Kaikkien näiden Tituloiden päälle rakennettiin sittemmin kirkkorakennus kun kristinusko sallittiin Rooman valtakunnassa vuodesta 325 jaa eteenpäin.



San Lorenzo in Lucina, Piazza San Lorenzo in Lucina 

 Avoinna kello 8.00-20.00 kaikkina viikonpäivinä.


Italian ehkä kaikista arvovaltaisin naishenkilö Elvina Pallavicini vasemmalla nuorenpana ja vanhenpana oikealla arkkipiispan kanssa. Elvina vältti julkisuutta, eikä hänestä siksi ole juuri lainkaan valokuvia. Luultavasti hän kielsi median ottamasta ja julkaisesmasta  hänestä valokuvia. Mutta häntä arvovaltaisenpaa naishenkilöä ei ole ollut Italiassa mies muistiin. Elvina asui koko ikänsä Palazzo  Pallavicini-Rospigliosissa Roomassa. Elviran tytär Maria Camilla omistaa palatsin vieläkin. 

Elvina dei Medici del Vascello syntyi 22. tammikuuta 1914 Genovassa. Natsien miehityksen aikana Italian ja liittoutuneiden asevoimien välisen aselevon jälkeen prinsessa Pallavicini tuki italialaisia ​​kuninkaallisia partisaaneja ja myöhemmin sotilaslento sai siitä pronssimitalin. Elvina vastusti kiivaasti Vatikanin toisen kirkolliskokouksen päätöksiä, joten Elevinalla on ollut sanottavansa myös katolisen kirkon toimintaan.

Elvinan isä oli Giacomo dei Marchesi Medici del Vascello (1883–1949) ja äitisä Olga Leumann (kuoli 1966). Suku on piemontelaista alkuperää. Hän oli mailman rikkainta Medicin sukua ja Vascellon markiisi. Markiisi/marquis on ranskalainen aatelisarvo, kunnianimitys, herttuaan ja kreivin välimuoto. 

Vuodesta 1977 prinsessa Elvina Pallavicini johti mustaa aatelisto-ryhmää, joka tuki arkkipiispa Marcel Lefebvreä. Hän oli ranskalainen roomalaiskatolinen pappi, joka perusti vuonna 1970 traditionalistisen Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan vastalauseena Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uudistuksille.

Elvina oli myös aktiivisesti mukana politiikassa, erityisesti Yhdysvaltain varapresidentin Dick Cheneysin ja puolustusministeri Donald Rumsfeldin tukena. Prinsessa Elvina Pallavicini, jota joskus kutsutaan Rooman aateliston mustaksi kuningattareksi tai "ensimmäiseksi naiseksi", kuoli 29. elokuuta 2004 Cortina d'Ampezzossa. Hänen hautajaisissaan täällä San Lorenzon in Lucinan kirkossa olivat läsnä monet Italian hallituksen edustajat sekä aatelisto, sekä suuri joukko ulkomaalaisia henkilöitä.

Vuonna 1939 Elvina avioitui Guglielmo Marius Hubert Marie de Pierre de Bernis de Courtavelin kanssa, joka vuonna 1937 nimitettiin prinssi Pallaviciniksi. Prinssi oli sotilaslentäjä Regia Aeronauticassa ja puuttui toiminnasta 1. elokuuta 1940 Välimeren yli käydyn ilmataistelun jälkeen. Italian tuomioistuin julisti hänet virallisesti kuolleeksi kymmenen vuotta myöhemmin.

Jos joku ihmettee miksi Italiassa aatelisia kutsutaan principe/prinssi principess/prinsessa nimillä niin tämä on pitkä perinne Euroopassa. Italia oli jakautunut moniin kymmeniin herttuas- ja ruhtinaskuntiin ja niissä herttua ja ryhtinaskunnissa suvut kantoivat ja kantavat vieläkin prinssi ja prinsessa nimityksiä, aivan kuten kuningaskunnissakin on perinteenä. 

Herttuaat ja ruhtinaat saattoivat omistaa jopa kymmeniä kuntia, kyliä ja taajamia. Italia yhdistyi itsenäiseksi valtioksi vasta vuonna 1861, jolloin herttuaiden ja ruhtinaiden oli luovuttava vallastaan, mutta he saivat pitää kaikki linnat ja tilukset ja omaisuutensa suvun hallussa. He ovat toki lahjoittaeet linnoja kunnille ja valtiolle. Missään muussa maassa ei ole olut niin paljon herttuas- ja ruhtinaskuntia kuin Italiassa.

Pariskunnan ainoa tytär, Maria Camilla, syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Hän on erittäin aktiivinen henkilö, eikä hän piilottele medialta kuten hänen äitinsä teki. Maria Camilla meni naimisiin italialaisen marchese/marsalkan Armando Diaz della Vittorian kanssa ja mutta he erosivat melko pian. He saivat kaksi tytärtä, Donna Maria Lucrezia Rospigliosi ja Donna Maria Eleonora Rospigliosi, jotka eivät halua että heitä kutsutaan prinsessa nimellä. 

Tähän San Lorenzo in Lucinan basilikaan on haudattu monta arvovaltaista henkilöä, kuten la principessa Elvina Pallavicini ja hänen isänsä sukulainen tyttö nimeltään Medici es Vascello. Tämä rouva Elvina Pallavicini oli elinaikanaan ns Black Nobility/musta aateli, korkea-arvoisin aatelisrouva koko maapallolla. Tähän korkea-arvoiseen aateliskaartiin kuului ja kuuluu vieläkin aatelissuvut kuten mm Colonna, Massimo, Orsini, Pallavicini, Borghese, Odelscalchi, Ludovisi, Savelli, Caetani, Aldobrandini ja Conti. Heillä kaikilla on Italian kansalaisuuden lisäksi Vatikaanin kansalaisuus. 

Elvinan tytär Maria Camilla ja hänen poika Don Sigieri Diaz Pallavicini asuvat täällä Tenuta di Colonna viinitilallaan nykyään, vaikka Marialla on oma asunto ja toimisto Roomassa silloin kun hän on siellä käymässä. Maria on erittäin aktiivinen yhteiskunnassa ja tekee paljon hyväntekeväisyys työtä. 

Pallavicini-prinssit ovat vuosisatojen ajan omistaneet erilaisia ​​kiinteistöjä ympäri Roomaa, Colonnaa, Gallicanoa ja Cerveteriä. Colonnan, Marmorellen ja Cerveterin tilalla on yhteensä 80 hehtaaria viiniköynnöksiä. Palazzo Pallavicinin historiallisista arkistoista on löydetty asiakirjoja, jotka todistavat viinin toimittamisesta Vatikaaniin ja Buckinghamin palatsiin. Facebook!


Kirkon esihalliin, portikkoon, on kerätty löytöjä kirkon alta


















Inredning San Lorenzo i Lucina 02.jpg

Ranskalainen taidemaalari barokin ajalta Simon Vouet muutti Roomaan vuonna 1613. Hän on koristellut kirkkoa kauniilla maalauksillaan. 

Simon vouet, volta con vita di maria, 10 sposalizio 2.JPG



Simon vouet, volta con vita di maria, 10 sposalizio2 visitazione.JPG

Simon Vouet, en gång med livet maria, 03 födelse - copia.jpg


Inredning San Lorenzo i Lucina 03.jpg


 Pääalttarin maalauksen on maalannut Guido Reni.


Ruotsalaiset arkeologit ovat Svenska Institutet'in laskuun tutkineet kirkon alla olevia tiloja jo usemman vuoden ajan. Sitä ennen italialaiset ja saksalaiset arkelogit olivat jo löytäneet Titulus Lucinae'n, sen asunnon joka kuului Lucinalle.


Kirkon vahtimestari kuvassa mukana. Kirkon vahtimestarit eivät aina ole kovin ystävällisiä herroja, mutta tämä vahtimestari on lempeä mies.


San Lorenzon/ Pyhän Laurin halstari, jossa hänet poltettiin roviolla. Täältä voit lukea lisää.



Piazza  San Lorenzo  in Lucinalla



Ciampini ja lähinnä kuvassa Antico Caffé Vitti.

Kahvila baari Ciampini on Rooman suosituimpia kahviloita. Täällä istuu niin ministerejä kuin muitakin virkamiehiä ja varakaampia roomalaisia, tavallisia roomalaisia turistein joukossa. Lähettyvillä sijaitseva Italian parlamentti aiheuttaa sen että tänne tulee parlamentin jäseniä ja virkamiehiä pitämään pausea iltapäivällä.

Hieman kallis paikka mutta jäätelö on erittäin hyvää ja hintansa väärti. Ciampinissä on aina tungokseen asti väkeä, varsinkin kello 18 jälkeen kun täällä tarjoillaan aperitivoa, mikä on tyypillinen tapa Roomassa ja muuallakin päin Italiaa ennen päivällistä tarjoilla aperitivoa. Se toimii niin että ostetaan juoma ja sitten siihen samaan hintaan saa syödä buffeesta mitä talo tarjoaa. Täällä Ciampinissa tulee tarjoilija pöytiin lautaset täynnä herkkuja. Juoman hinta on luonnollisestikin hieman korkeampi kuin mitä se olisi ilman buffeeta. 


Louis Vuitton Rome Etoile
Vuitton löytyy myös Via Condottin varrelta.

Piazza San Lorenzo in Lucinan torin reunalta löytyy joitakin kalliita kenkäkauppoja ja myös muotihuone Saint Laurent'in myymälä. Christian Loubotinilla on myös myymälä täällä.

Lähettyviltä löytyy paljon vaatetusalan liikkeitä ja tunnettujen muotihuoneiden myymälöitä. Melkein kulman takaa Via dei Corson ja Largo Goldonin kulmalla sijaitsee Italian tunnetuimman muotihuoneen Fendin suuri myymälä. Pidän Fendin erikoisesta tyylistä. 

Aluelta löytyy  mm Hennes & Mauriz, jonka myymälöitä löytyy vähän sieltä sun täältä ympäri Roomaa.  Toinen samantyyppinen liike, espanjalainen Sara löytyy myös nurkilta.


Muita tunnettuja muotihuoneita on Michael Kors ja Dolce & Gabbana. Via dei Condottin kadun varressa ja sen ympäristössä on vain muotihuoneita vieri vieressä.




lauantai 20. lokakuuta 2012

Pietro Perugino/Pietro di Cristoforo Vannucci

Fil: Pietro Perugino 031.jpg

Pietro Perugino/Pietro di Cristoforo Vannucci 1448-1523

Hän oli kotoisin Umbriasta, Citta della Pieve'stä ja hän kuoli Fontignano'ssa, Perugian lähellä. Perugia on Umbrian "pääkapunki" ja siitä hänelle lisänimi. Hän oli yksi umbrialaisen maalaustyylin ehdottomin mestari, siitäkin huolimatta että Peruginoa huomattavsti nuorempi mestari Michelangelo loukkasia arvostelelssaan Peruginoa molempien tehdessä yhdessä töitä Roomassa. 

Pietro Perugino oli ystävä samanikäisen taidemaalarin Luca Signorellin kanssa joka syntyi Arezzossa. Signorelli on myös umbrialaisen taidekoulun suuria mestareita rinta rinnan Peruginon kanssa. Rafael luetaan myös umbrialaisiin suuriin mestareihin vaikka hän oli naapurimaakunnan poikia, syntynyt Urbinossa, mutta opiskeli Peruginon verstaassa Firenzessä ja kulki ainakin alkuun Peruginon mukana. Rafael ehti kuolla kolme vuota ennen oppi-isäänsä.

Peruginon muutettua Firenzeen hän opiskeli maalaustaitoa paikallisen mestarin Andrea del Verrocchion vertsaassa jossa kävi myös Leonardo da Vinci. Verrocchio oli monitaitoinen mies jolta da Vinci oppi monipuolisia taitoja.

Fil: Perugino Keys.jpg

Pietro Peruginon kuuluisin maalaus löytyy Sikstiiniläisestä kappelista Vatikaanissa. Kuvassa Kristus antaa avaimet Pietarille. Mahtavaa symbolikkaa Peruginolta. 

Virtuaalinen kierros Sikstiiniläisessä kappelissa. Sikstiiniläisen kappelin mestariteokset putsattiin vastikään. Työ vei 20 vuotta!!! Vuonna 1999 avattiin kappeli uudessa puhtaassa väriloistossaan. Ei ihme että sinne on ollut jatkuvasti pitkät jonot.

Webb Galleria Peruginon töistä.

Pietro  Perugino johti sikstiiniläisen kappelin  seinäfeskojen maalaamista 1482-1483. Hänen alaisinaan toimivat Sandro Botticcelli, Domenico Girlandaio, Luga Signorelli ja Cosimo Rosselli.


Pinacoteca Vaticana

Pinacoteca, taidegalleria, Vatikaanin museossa, heti sisäänkäynnistä vasemalle. Sieltä löytyy joitakin Peruginon maalauksia. Pinacoteca on uudempi osa Vatikaanin museota. Sen perusti paavi Pius XI vuonna 1932. Se käsittää viisitoista huonetta ja siellä on kaiken kaikkiaan noin 450 taidemaalausta. Suurimman salin on Rafael saanut. Peruginon maalaukset löytyy huoneesta numero 7.

File:Pietro Perugino cat41b.jpg

Pietro Perugino, Pinacoteca Vaticano

File:21 Estancia del Incendio del Borgo (Bóveda).jpg

Rafaelin huoneissa, Stanze di Rafael, on seinämaalaukset maalannut Rafael yksikseen. Mutta toisen huoneen kattomaalaukset ovat Pietro Peruginon maalaamat ja ne halusi Rafael säilyttää, sillä olihan Perugino Rafaelin opettaja.

File:Perugino, volta stanza incendio di borgo 01.jpg


Fil: Pietro Perugino cat13d.jpg

Pietro Perugino. Mooses lähtee Egyptistä, sikstiiniläinen kappeli

Fil: Perugino, battesimo di cristo 01.jpg

Battesimo de Cristo, Kristuksen kaste, Pietro Peruginon hieno kuvaus

Fil: Pietro Perugino 005.jpg

Pietro Perugino, alttaritaulu Torlonian sukukappelista, nykyään Villa Albanin museossa, Via Salaria 92, muiden Torlonia suvun taulujen kanssa. Torlonia kokoelma on näkemisen arvoinen. Torloniat omistavat vieläkin osan  Villa Albanina. Huvilan patsaista useimmat siirrettiin Torlonia museoon, Via della Lungaran varrelle. Torlonian suvulla oli paljon isompikin huvila, Villa Torlonia, Via Nomentanon oikealla puolen, ei siis kaukana Villa Albanista,  ja siellä on myös museo. Huvila Torlonian puisto ja huvilakin ovat kunnan omistamia ja avoinna kaikille. Torlonian suvulla oli palatsi Via della Lungara 3, jossa on myös museo. Torlonian suvulla oli palatsi myös Vatikaanin kyljessä.

Villa Albani, Via Salaria 92,  taidenäyttely avoinna tiistaista-sunnuntaihin kello 9.30-15.00. Ilmainen sisäänpääsy!


 Vatikaanin Museo

torstai 18. lokakuuta 2012

Rooman metrolinjat


Rooma Termini,  päärautatieasema, Esquilinon kaupunginosa

Rautatieaseman edustalla seisoo takseja, siinä sijaitsee metron alaskulku, siinä on myös raitiovaunupsyäkki ja lukuisia bussilaitureita. Rautatieaseman edustalla sijaitsee bussiaukio, mistä lähtee useita busseja ympäri Roomaa, ja bussit, mitkä käy Terminin rautatieaseman laiturissa ohi mennessään, muun muassa bussit 105, 90, 60, 82, 223, 310, 38, 92, 40, 64, H, 85, 170, 910, C2...

Kuvassa oikealla on bussipysäkki, missä pysähtyy bussit 70 (ajaa keskustan lävitse), 16, 105, 360, 590 (ajaa myös keskustan lävitse lähelle Vatikaanin museota),  ja nMa (ajaa pitkän matkan kaupungin lävitse), sekä useat yölinjan bussit. Raitiovaunulinjat 5 ja 14 pysähtyvät melkein bussipysäkkiä vastapäätä.

Huom! Pitää ottaa huomioon että liikenteessä on saatettu ajan kanssa tehdä muutoksia, joten parasta tarkistaa tämän hetkinen tilanne. Paikallisliikenteen Atacin kotisivut täällä!

Terminin rautatieaseman vasemmalla puolella on pätkä Servianuksen kaupunginmuuria vielä tänäkin päivänä jäljellä. Termini oli hieno arkkitetuurinen luomus kun se avattiin. Mutta liikenne oli siihen aikaan paljon vähäisenpää kuin nykypäivänä. Terminin rautatieasema valmistui vuonna 1862 jolloin avattiin kaksi rautatielinjaa, toinen Stato Pontificio (=Kirkkovaltio, nykyinen Vatikaani) ja toinen Frescatiin kulkeva linja. Asemarakennuksen suunnitteli Salvatore Bianchi.


Kuvassa alkuperäinen julkisivu ennen uuskorjauksia

Nykyään rautatieasemalta lähtee  päivittäin noin reilut 800 junaa ja puoli miljoonaa henkilöä kulkee aseman kautta päivittäin. Terminin asemalla kohtaa pitkänlinjan junat ja osa paikallisjunista. Italian 13 suurinta rautatieasemaa kuuluu samaan yhtiöön, Grandi Stazioni, josta 60 % omistaa valtio ja loput useammat suuret firmat.

Asemalle saapuu myös Leonardo Express juna Fiumicinon lentokentältä sekä bussit niin Fiumicinosta kuin Ciampinon lentokentiltä. Raitiovaunulinjoilla 5 ja 14 on päätepysäkkinä Terminin rautatieasema. 


PS. Roomaan on syntynyt uusia metrolinjoja ja matkalippujen hintoja on nostettu.

Rooman metrolinjoista ei turisteille ole juuri hyötyä, mutta esikaupunkialueilla asuvat ja kaupungissa töissä käyvät saavat suuren avun metroista. Mutta linjoja on vielä aivan liian vähän. Roomassa on erittäin hankala rakentaaa metrolinjona ja -asemia, koska maan alla  on paikoittain kymmenenkin metriä historiallista roinaa, mitkä arkeologien on ensin tutkittava ja pelastettava. Toinen ongelma on Rooman ja Italian valtion erittäin kehno talous.

Roomassa on vain kaksi metrolinjaa A ja B ja ne kohtaavat toisensa ainoastaan Termini asemalla. Vasta äskettäin avattiin lyhyt B1 sivulinja. Uusin sivulinja on C. Näitten lisäksi Roomasta kulkee kolme paikallisjunalinjaa, Centocelleen, Lidoon (Rooman kunnan uimarannoille) ja Viterbohon.

Täältä löytyy muut alueelliset juna-linjat!

Terminin rautatieasema on avoinna kello 04.30- 01.30. Yöllä suljettu siis kolme tuntia, mutta asemaa vartioidaan kameroiden avulla sisältä ja ulkoapäin vuorokaudet ympäri. Asemalta löytyy kaksi pankkifiliaalia, posti ja kaksi apteekkia. Kymmenen bankkiautomaattia löytyy asemalta myös. 

Kaksitoista eri autovuokraamoa löytyy aseman tiloista. San Raffaelen diagnostinen keskus, jossa voi ottaa laboratoriokokeita. Italiassa voi mennä mihin tahaansa laboratorioon ihan ilman lääkärin lähetettä. Kuntosalikin löytyy rakennuksesta.

Hotellivaraustiski, matkatavarasäilöntä, infotiski, löytötavaratiski, neljä parkkitaloa, sosiaalinen apukeskus, liikuntavammaisten apukeskus, kahviloita, ravintoloita ja shopping, shopping, shopping...Terminin vaatetusmyymälät tarjoavat hyvät valikoimat laatuasusteita sekä laukkuja ja kenkiä. Kirjoja ja kauneudenhoitovälineitä ja lasten asusteita myydään myös Terminillä.

Terminin rautatieasema on avoinna kello 04.30- 01.30. Yöllä suljettu siis kolme tuntia, mutta asemaa vartioidaan kameroiden avulla sisältä ja ulkoapäin vuorokaudet ympäri. Asemalta löytyy kaksi pankkifiliaalia, posti ja kaksi apteekkia. Kymmenen bankkiautomaattia löytyy asemalta myös. 

Kaksitoista eri autovuokraamoa löytyy aseman tiloista. San Raffaelen diagnostinen keskus, jossa voi ottaa laboratoriokokeita. Italiassa voi mennä mihin tahaansa laboratorioon ihan ilman lääkärin lähetettä. Kuntosalikin löytyy rakennuksesta.

Kuusi ruokatavaramyymälää. Naisten alusasusteita myy usemapikin myymälä kuten Calzedonia, Golden Point, Intimissimi, Benetton ja Yamamay. Seitsemän naisten vaatetusliikettä, kolme urheluasusteliikettä, kameraliikkeitä... 

Hotellivaraustiski, matkatavarasäilöntä, infotiski, löytötavaratiski, neljä parkkitaloa, sosiaalinen apukeskus, liikuntavammaisten apukeskus, kahviloita, ravintoloita ja shopping, shopping, shopping...Terminin vaatetusmyymälät tarjoavat hyvät valikoimat laatuasusteita sekä laukkuja ja kenkiä. Kirjoja ja kauneudenhoitovälineitä ja lasten asusteita myydään myös Terminillä. ä, kirja- ja tupakkakauppoja, miestenasusteita, optikkoja, kukkakauppoja... 

Oikeastaan Terminiltä ei puutu yhtään mitään.


Metrolina A:n pohjoinen päätepysäkki on Battistini mikä sijaitsee Rooman 19. kaupunginsoassa. Seuraavat aemat ovat Cornelia ja Baldo degli Ubaldi. 

Seuraava pysäkki on Valle Aurelia. Asemalla kohtaa myös paikallisjunan FR 3, mikä  tulee Viterbosta ja jonka toinen päätepysäkki sijaitsee Ostiensessa. Sitä seuraava pysäkki on nimeltään Cipro. Tämä asema toimii myös Vatikaanin museon pysäkkinä, vielä toistaiseksi. 

Seuraavat pysäkit ovat Ottaviano ja Lepanto. Ottaviano oli aikaisemmin metrolinjan A päätepysäkki. Pysäkiltä voi kävellä Vatikaaniin. Asemalle ollaan suunniteltu uuden  metrolinja C:n päätepysäkkiä. Linja C:n piti olla valmis jo vuonna 2011. Ehkä vuonna 2013 saadaan linja käyntiin.


Flaminion metropysäkki sijaitsee aivan Piazza del Popolon pojoispuolella kaupunginmuurin takana. Raitiovaunulinja 2 kohtaa metron Flaminion asemalla. Raitiovaunulinja 2 kulkee Piazzale Flaminion ja Piazza Mancinin väliä. Asema on myös päätepysäkki Viterbosta ja Civita Castellanasta tuleville junille. 


Piazzale Flaminio, Roma-Viterbo junan pääteasema

Tällä alueella on vilskettä ja vilinää, menipä sinne koska vaan. Tässä kohtaa raitiovaunut, bussit ja paikallisjunat sekä joitakin pitkänmatkn juniakin. Täältä kulke bussi C3 Tiburtinan rautatieasemalle. Bussi lähtee Flaminion hautausmaalta, ajaa Rooman keskustan lävitse Circo Massimon, Colosseumin ja Terminin rauatieseman kautta ja päätyy Stazione Tuburtinalle.

Myös Cotralin busseilla on pysäkki täällä, vastapäätä Porta Flaminion kaupunginmuurissa olevaa kaupunginporttia. Cotralilla pääsee muun muassa rautatieasemillekin! Taxi-asema löytyy myös täältä!

Piazzale Flaminion aukea on laaja elegantti tori, mistä löytyy hyviä ruokapiakoja ja kahviloita. Mutta vain keskivertoja.


Piazzale Flaminiolla on portti Villa Borghesen alueelle. Bussi 491 Piazzale di Porta Pian kautta Tiburtinan metro ja juna-asemalle. Bussi 160 kulkee Pincion puiston kautta alas keskipaupungin Piazza Venezialle ja siitä suoraan etelään Via Cristofo Colomboa pitkin Tormaranciaan.

 

Piazza Spagnan metroasema sijaitsee Espanjalaisten portaitten alla, hyvin syvällä kalliossa. Metron sisäänkäynti löytyy kapealta kujalta, Vicolo del Bottino, Espanjalaisten portaiden vasemmalta puolen, kun kasvot on portaita kohden. Toinen sisäänkäynti on kaupunginmuurin toisella puolen Porta Pincianan luona.


Seuraava pysäkki on vasta Piazza Barberinillä josta on lyhyt kävelymatka Fontana di Treville. 

Piazza Repubblican metroasemalle on kaksi sisäänpääsyä ja molemmissa on hyvin pitkät ja jyrkät rullaportaat.


Sitten ollaankin jo Terminillä. Tämä on ainoa pysäkki jolta voi vaihtaa Metrolinalle B. 


Vittorio Emanuelen pysäkki sijaitsee samannimisen puistoalueen alla. Seuraava asema on Manzonin pysäkki.


San Giovannin pysäkki on kätevä kun haluaa käydä katsomassa kaunista San Giovanni in Lateranon basilikaa. Metrosemalta on käveltävä kaupunginmuurin sisäpuolelle, jotta löytää basilikan heti siinä vasemmalla kädellä. Piazzalta lähtee myös suora 713 kilometriä pitkä Via Appia Nuovan tie, mikä kulkee Via Appia Antican itäistä puolta. 

Seuraavat pysäkit ovat Re di Roma ja Ponte Lungo jossa kohtaa kaksi paikallisjunaa FR1, mikä kulkee Orten ja Fiumicinon  lentokentän asemien väliä ja FR 4 Rooman ja Civitavecchian väliä. 

Seuraavana ovat asemat Furio Camillo ja Colle Albani jolta pääsee Appia Anticaan. Tämä reitti ei ole kuitenkaan se tavallisin  Appia Anticalle. Appia Anticalle kannatta ottaa bussi 118, mistä voi hypätä välillä pois ja jatkaa sitten bussilla eteenpäin. Kannattaa siis ostaa vuorkuaden matakalippu vähintäin. Bussi 118 on omasta mielestäni kätevämpi ja halvemipikin kuin hopp on-hopp off bussit.


Porta Furban asema, mikä sijaitsee Via Tuscolanan varrella

Seuraavat asemat ovat Numino Quadrato, Lucio Cesto, Giulio Agricola ja Subacusta.

 

Cinecittan asema. Cinecitta on Italian filmiteollisuuden keskus. Siellä voi tutustua filmin tekoon, jos ketä kiinnostaa.


Anagninan asema on päätepysäkki, mistä pääsee Atralin paikallisbussilla (3 pysäkin väli) muutamassa minuutissa Ciampinon lentokentälle. Asema on myös FR4 Rooma- Albano, Rooma- Velletri ja Rooma-Frascati paikallisjunien päätepysäkki.


Rooman metroissa on harvoin tungosta, sillä roomaaliset ovat tottuneet kulkemaan busseilla. Busseilla pääsee myös lähimmäksi päätepistettä. Metroasemien rakentaminen on Roomassa erittäin hankalaa, sillä ensin on otettava ksäittelyyn monia metrejä 'historiallista roinaa', mitkä sitten arkeologit käsitteele. Rooman alla on enimmältään on roinaa kymmenisen metriä!


Rebibbian asema koillisessa Roomassa, Via Tiburtinan varressa


Ponte Mammolon asema Via Tiburtinan varressa  on liikenneristeys ja itäisen Lazion alueen bussien päätepysäkki. Täältä pääsee esimerkiksi bussilla Tivoliin. Seuraava asema on Santa Maria del Sioccorso,  mikä on saanut nimensä saman nimisen kirkon mukaan. 


Pietralatan asema

Seuraavat asemat ovat Monti Tiburtini, Quintiliani ja Tiburtina. 


Tiburtinan asema on uudesti rakennettu valtava 'rakennuskolossi'. Asema on niin iso että se on kuin oma kaupunkinsa. Sieltä ei puutu yhtään mitään. Asemalla on oma kirkkonsakin. Asema on avoinna yötä päivää, joten siellä voi shoppailla vaikka keskellä yötä. 

Tiburtinan asemalta lähtee useimmat pitkänlinjan bussit ja junat. Tarkoitus on siirtää kaikki Roomasta lähetveät junat Tiburtinaan ja rakentaa Terminin rautaieasema ja koko sen ympäristö uudestaan. Seuraavat asemat ovat Bologna, Policlinico, Castro Pretorio ja Termini. 



Cavourin metroasema keskellä kaupunkia





Colosseumin metroasemalla on useampi sisään- ja uloskäynti 



Circo Massimolla on kaksi sisään-ja uloskäyntiä 



Piramiden asema



Garbatella



San Paulon asema, lähellä San Paulo Fuori le Muran basilikaa



Marconin asema



EUR Magliana



EUR Palasport



EUR Fermi



Laurentinan metroasema