keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Domus Aurea



Pääsisäänkäynti Colle Oppiolle sijaitsee Via Labicanan kadulla Colosseumin kupeessa.

Colle Oppion yksitoista hehtaaria laaja puistoalue Rooman sydämessä on avoin kaikille. Colle Oppio, Oppion kukkula, sijaitsee aivan Colosseumin kupeessa, sen pohjoisella puolella. Colosseumin eteläisellä puolella sijaitsee Colle Celio, Celion kukkula.

Oppius sai nimensä Opiter Oppiuksesta, joka oli Tusculumista kotoisin ollut kansalainen, joka tuli roomalaisten avuksi Tullus Hostiliuksen piirittäessä Vejiä. Veiji sijaitsi 16 km:n päässä Roomasta ja oli Roomaa lähimpänä oleva etruskien kaupunki. 11 vuotta kestäneen sodan jälkeen Marcus Furius Camillus valloitti Veijin vuonna 396 eaa.

Nimi saattaa viitata tälle paikkalle sijoitettuneeseen klaaniin, ja on huomionarvoista, että se viittaa plebeijin sukuun. Erään teorian mukaan nimi liittyisi kuitenkin nimeen Oppidus.


 Kartalla Neros Gyllene hus, on yhtä kuin Domus Aurea.

Domus Aurea =Kultainen talo on Rooman keisari Neron palatsi, mikä rakennettiin vuoden 64 jKr. suuren tulipalon jälkeen Palatinuksen, Caelianuksen ja Oppiuksen kukkuloiden väliin.


Domus aureasta on vaikea saada selkeää kuvaa, koska sitä käytettiin pohjana kylpylöille, jotka Trajanus rakensi Kultaisen temppleinsä  päälle alle viisikymmentä vuotta myöhemmin (Trajanuksen termit). Tukimuurien sarja jakaa monia huoneita ja estää päivänvalon pääsyn. Neron palatsilla oli pitkä julkisivu, joka oli rinteessä alas nykyiselle Colosseumille.

Alueelle on useita sisäänkäyntejä, tunnetuin ja ehkä ainoa mikä on avoinna, Via Labicanalta, Kolosseumia vastapäätä. Colle Oppiolta löytyy myös Trajanuksen ja Titon kylpylän rauniot. Kukkulan kupeessa sijaitsee asuinalue, jonka suunnitteli arkkitehti Raffele de Vico. Rakennukset ovat erittäin kauniita.


Trajanuksen kylpylästä ei ole paljon jäljellä. Vesisäiliö löytyy Via delle Terme di Traianolta.

Neron palatsikompleksiin kuului myös tekojärvi. Colosseum rakennettiin myöhemmin järven paikalle. Tämä amfiteatteri on nimetty Neron itsestään pystyttämän valtavan patsaan, "Neron kolossin" – mukaan.

Legendan mukaan Nero julisti muuttaessaan sisään: "Vihdoinkin voin alkaa elää kuin ihminen!"


 Tänne on useita sisäänkäyntejä, joista osa on nykyään lukittu. 

Monte Colle Oppion puistossa, Viale delle Domus Aurean kadulle tultua on allas, minkä ympärillä on mukava istuskella ja nauttia rauhasta. Altaan ympäristö on nimeltään Piazza Martin Lutero. Nämä penkit löytyvät aivan San Clementen kirkkoa vastapäätä mäellä, portaat ylös Via Labicanalta.

Varsinaiseen Domus Aureean on tästä lyhyt matka, mutta sinne vaaditaan sisäänpääsy maksu. Aukioloajat: Perjantai, lauantai ja sunnuntai kello 9.15 – 17.15. 


Varaa aika ja osta pääsylippu: https://ticketing.colosseo.it/en 

HUOM! Ilmainen sisäänpääsy: kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina, 25. huhtikuuta, 2. kesäkuuta, 4. marraskuuta.


Chiosco di Nunzia al Colle Oppio


Siinä on kioski Chiosco di Nunzia al Colle Oppio tuolineen ja pöytineen, josta voi ostaa vaikka kahvit tai oluet, halvalla. Tämä on erittäin suosittu paikalsietnkin  kahvitetlupaikka.
Niin Colosseumi kuin Domus Aureakin Colle Oppiolla kuuluvat keisari Neron palatsialueeseen. Keisari Nero kuoli ehkä vuonna 64 tai 68 jaa. Hänen palatsiaan nimitetään Domus Aurean lisäksi nimellä kultainen talo. Palatsialue oli valtava. Sisäänkäynti Neron Domukseen sijatsi Tituksen riemukaaren takana Foro Romanolla.

Palatsissa oli noin sataviisikymmentä huonetta ja sen ympärillä sijaitsi metsää, peltoja, eläintarha, vesiputous, uimala ja tekojärvi, jonka paikalla nyttemmin seisoo Colosseumi. Huoneet oli koristeltu jalokivillä ja kullalla. Vieraitten päälle tihkui hajuvettä salin katosta tai kukkasia katosta olevasta reiästä. Neron rakastajatar Poppea kylpi aasinmaidossa kylpyammeessa säilyttääkseen kauneutensa. 

Nerolla oli vaimokin, Octavia josta Nero erosi ja Poppeasta kruunattiin uusi keisarinna. Poppea kuoli kun oli raskaana. Kerrotaan että Nero potki häntä vatsaan. Claudio Monteverdi kirjoitti sinfoninakin Neron ja Poppean rakkaustarinasta, L'incornazione di Poppea, Poppean kruunaus.

Fil: Nero och Poppea Sabina.jpg

Keisari Nero ja Poppea Sabina sen aikaisissa kolikoissa

Neron kuoleman jälkeen seuraavat keisarit kiirehtivät antamaan Neron luksuselämään kyllästyneille roomalaisille alueet takaisin. Nero ei vaan ollut suuruudenhullu, vaan hän oli erittäin pahaluontoinen ja julma. Ei ihme ettei roomalaiset pitäneet hänestä. Suuri tulipalo tuhosi Neron Domuksen pahasti. 

Keisari Nero oli rakennuttanut Colosseumin paikalle tekojärven reunalle noin kolmekymmentä metriä korkean patsaan, joka kuvasi häntä itseään. Patsas oli niin valtavan suuri, jotta sitä alettiin nimittämään kolossiksi. Siitä nimi sitten Colosseumille, joka rakennettiin tekojärven paikaelle. Neron patsaasta hakattiin pää pois ja paikalle laitettiin aurinkokuninkaan pää. 

Vasta seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, kun keisari Hadrianus alkoi rakennuttamaan Venuksen ja Roman temppeliä Oppion kukkulalle, siirrettiin patsas Colosseumin pohjoispuolelle kahdenkymmenen neljän elefantin avustamana. 


Tekojärvi täytettiin hiekalla ja soralla. Keisari Vespanianus päätti rakennuttaa tekojärven paikalle teatterin. Samalla rakennus tulisi olemaan monumentti sen kunnikaksi että roomalaiset voittivat juutalaiset ja onnistuivat tuhoamaan Jerusalemin. Juutalaisia tuotiin Roomaan sotavankeina ja heidät pantiin rakentamaan tätä monumenttia, joka me tunnetaan nimellä Colosseumi. 

Tämä rakennus on yksi suuri häpeäpilkku ihmiskunnan historiassa. Minun täytyy tunnustaa etten ole koskaan käynyt sisällä Colosseumissa, enkä tuskin tule käymäänkään. 

Muuten... Colosseumi on hajoamaisillaan, sekin. Maa Colosseumin alla on suoperäistä, johtuen siitä että  siinä oli tekojärvi aikaisemmin. Colosseumin alla kulkee muyös metrolinja ja metrojunat tärisyttää maata entisestään. Rooman maaperä täriseen yhtenään myös maanjäristysten takia mutta pitkään aikaan ei ole tärinnyt niin että olisi sattunut suurempia vanhinkoja. 

Colosseumi on myös vain kolmannes siitä mitä se oli alunperin. Colosseumia on purettu ja purettu, ja osista on rakennettuu uusia rakennuksia ympäri Roomaa. Colosseumi sai vastikään hälytsylaitteet. Jos ja kun Colosseumi tärisee liikaa niin silloin käy hälytys ja vieraat ajeteaan ulos rakennuksesta.

Domus Aurea

Neron Domus tai Domus Aurea sijaitsi kolmen kukkulan välisessä maastossa, Palatino, Esquilino ja Caelius. Neron Domus ei oikeastaan ollut palatsi vaan villa, kuten roomalaiset vielä nykyäänkin kutsuvat tämän tyylisiä rakennuksia. Nykyisistä Rooman villoista suurimpia ovat Villa Borghese ja Villa Doria Pamphili. 

Neron huvilan alue oli yhtä suuri kuin nykyinen Vatikaanin valtio. Nykyään kun puhutaan Domus Aureasta  niin  sillä tarkoitetaan vain huvilan rippeitä ja jonka raunioissa on arkeologit toimineet vuosia. Vuonna 2006 oli pakko sulkea raunioalue hajoamisriskin takia. Paikalla on sen jälkeen toki ollut arkeologeja jotka hyvää vauhtia ovat uuskorjaneet varovaisesti raunioaluetta ja tehneet sitä turvalliseksi, jotta tämä mielenkiintoinen historiallinen kohde saataisiin avattua udestaan.

Aika ajoittain ainakin on Domus Aurean museo ollut avoinna tiistaista perjantaihin kello 10.00-16.00. Kannattaa tarkistaa etukäteen aukioloajat. Luultavasti suljettu tilapäisesti.


Turistit odottavat aukeamista...

IMG_2040

Domus Aurea siis taitaa olla suljettu tällä haavaa korjausten takia. Ehkä se vie vuosia ennen kuin alue voidaan taas avata, jos koskaan turvallisuussyistä. Rahapula on suurin ongelma ettei Domus Aureaa ole voitu korjata kunnolla. Mutta voihan sitä katsella matkan päästäkin.

New excavations of Nero's Domus Aurea near the Forum (2)

Domus Aurea

Domus Aurea

Domus Aurea

Grotesque Domus aurea

room 78 domus aurea

Peintures murales de la Domus Transitoria (Rome)

Keisari Trajanuksen kylpylä


Venuksen ja Roman temppelit


Via degli Orti di Mecenate'lta on sisäänkäynti tämän vierestä. Viale del Monte Oppiota välttäisin sillä siinä on paljon liikennettä ja turistibusseja parkissa. Alueen kapeat kujat ja kadut ovat paljon antoisempia kävellä.


Puistoalueelle pääsee toki kävelemään. Löytyy usempikin sisäänpääsy. Lasten leikkipaikkojakin löytyy puistosta. Via delle Terme Traianolla on erittäin kaunis sisäänkäynti. Sen vasemmalla puolen on kaunis rosanvärinen rakennus jossa sijaitsee Santa Chiaran nunnaluostari jonka tiloissa on peruskoulu ja päiväkoti.

Puistoalueen eteläpuolella on paljon kauniita asuintrakennuksia kuten Via Mecenaten ja Via Giovanni Mario Crescimbenin varrella.

Via Angelo Poliziano 6 sijaitsee
Suore Di S Giuseppe Di Clunyn luostari josta voi vuokrata halvalla huoneita. Sijaitsee muuten erinomaisella paikalla. Heillä on siinä sisäpiha kuin oma puistonsa luostarin aluella.






  Piazza Martin Lutero/Martin Lutherin tori



Vatikaanin museo, Tazza Monolitica, on tuotu tänne Domus Oppiolta



Freskomaalauksia Neron kultaisesta temppelistä. Neron palatsin Domus Aurean ja Palatinon välillä sijaitsi toinen Neron rakennuttama palatsi Domus Transistoria joka tuhoutui täysin tulipalossa. Trajanus rakennutti viisikymmentä vuotta myöhemmin oman kylpylänsä melkein Neron palatsin päälle.










lauantai 4. huhtikuuta 2015

Stabat Mater


Tiziano Vecellio, kuuluisa venetsialainen taidemaalari, on maalannut kärsivän Marian, Stabat Mater runon innoittamana. Maalauksella on useita nimiä, Stabat Mater, Stava la Madre, hän oli äiti, tai Mater Dolorosa... Maalaus sijaitsee Museo di Prado'ssa, Madrid'issa.

Beato Jacopone da Todi, affresco di Paolo Uccello, già nel duomo di Prato

Jacobone da Todi  (1236-1306) syntyi Todi'ssa ja kuoli Collazone'ssa. 

Beato Jaobine, siunattu Jacobine, oli italialainen uskonnollinen runoilija, joka on saanut kunnianimityksen beato, siunattu. Hän oli ehdottomasti tärkein italialainen runoilija keskiajalla. Hänen kuuluisin runonsa on Stabat Mater, joka kuvaa sitä tuskaa minkä Neitsyt Maria koki, kun Jeesus naulattiin ristille.


Stabat Mater

Murehella haikialla
Seisoi äiti ristin alla,
Johon Poika naulitaan.
Sydän sykki surkiasti,
Kyyneleitä katkerasti
Silmä vuosi tulvanaan.
Voi sen tuskaa verratonta
Vaivattaissa viatointa
Ainokaista poikaansa!
Voipa määrää huokausten,
Kuin hän seisoi rinnatusten
Ristin kanssa rakkaansa!
Ken ei itkun pisaroita
Vuodattane katkeroita
Tätä huolta nähdessään!
Kumpa äitin neidellisen
Poika hurskas, taivaallinen
Käytetähän kärsimään!
Jesust’ äiti pilkattavan
Näki, ynnä kiusattavan
Synnin tähden maailman;
Kuuli hänen ristin alla
Nääntyenkin siunaamalla
Kiusaajansa kostavan.
Voi sit’ äitin kärsimystä!
Hänen kanssans’ yhdistystä
Etsiä minun pitää;
Palavalla sydämellä
Kyyneleillä kylvetellä
Herran ruumista pyhää.
Poveheni, äiti, paina
Haavat vuotamahan aina,
Joita vuosi poikasi,
Vuosi ruoskin suomittaissa
Sekä ristinnaulittaissa
Tähden suurten syntini!
Häntä tahdon katsastella,
Hartahasti huokaella
Päivieni päätteesen.
Kyyneltesi kumppaliksi
Ja surusi toveriksi
Jään mä ristin juurehen.
Mua ellys eroittako,
Luotasi pois luovuttako,
Pyhä, puhdas impyinen!
Veisata valitus-virttä
Tahdon, ja syleillä hirttä,
Joll’ on poikas’ ainoinen.
Mua hänen haavoissansa
Hautele, ja vaivallansa
Poies päästä synnistä,
Häntä kuulemaan kehoita,
Taivahan taloon osoita
Viimeisenä päivänä!
Ristinsä tukeni olkoon,
Kuolostansa mulle tulkoon
Turva vahva tuonelaan,
Että Luoja armahtaisi,
Sielu kurja onnen saisi
Käydessäni kuolemaan!

Suomennos:A.Oksanen


Giovanni Battista Pergolesi (1710-1736)

Pergolesi sävelsi Marian valitus runolle, Stabat Mater, musiikkisävelmän. Valitsin juuri tämän version Stabat Mater sävellyksistä useammastakin syytä. Ensinnäkin pidän tästä Pergolesin versiosta erittäin paljon. 

Tämän mestarillisen säveltäjän elämänkerta on lyhyt ja traaginen. Hän menetti niin äitinsä kuin isänsä ja siskonsakin hyvin varhain. Itsekin hän oli sairaloinen ja hän kuoli jo 26-vuotiaana tuberkuloosiin. Kaikesta huolimatta hän ehti kouluttaa itsensä säveltäjäksi ja ehti saada kunniamaininnan maestro di Capella. Häntä askarrutti kuolema ja kärsimys, jo omien vanhempiensa ja siskonsa sekä oman kärsimyksensä takia, joten ei ihme että hän sävelsi musiikin juuri tähän runoon Stabat Mater, äidin kärsimys tai Marian valitus. Toinen Pergolesin erittäin tunnettu oopperasävellys on La serva padrona, kotityranni.

Lukuisat kuuluisat säveltäjät ovat säveltäneet oman versionsa Stabat Mater' in runoon. Useat taidemaalarit ovat myös maalanneet tauluja tämän runon innoittamana.



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Buona Pasqua



Roomassa pääsiäinen aloittaa picknick-kauden.  Lämpötilat on jo siinä + 20 ja päällekin. Aurinko lämmittää. Kirsikkapuut kukoistaa täysiltä.


 Buona Pasqua!

Oikein hyvää ja leppoisaa pääsiäistä teille kaikille!

Buona Pasqua

Pyhä Maria, Totus tuus



Madonna Costantinopolitana, Padova, Santa Giustinan basilika

Theotokos, Jumalan äiti,
Neitsyt Maria, Santa Maria, Jungfru Maria, Madonna, Mariam, Miryam, Mary, Miriam, Marie...

Neityst Marian/Pyhä Marian, palvonta on erittäin intensiivistä niin katollisessa kirkossa kuin ortodoksiessakin. Mariahurskaudesta on kirjoitettu monet metrit kirjoja, ja depatoitu satoja ja taas satoja tunteja ympäri maapalloa. Katolilaisille on itsestään selvyys käpertyä Marian syliin nähdäkseen Jeesuksen Marian silmillä. Ilman Mariaa ei olisi Jeesustakaan.

Meidän kristittyjen käsitys Mariasta on peräisin Efeson kirkolliskokouksen päätöksestä vuodelta 431. Käsitystä nimitetään trinitaaris-teologiseksi kannaksi, joka perustuu pyhään kolminaisuusoppiin. Siitä lähtien on saanut pyytää Marialta esirukouksia ja perustaa Marialle pyhitettyjä kirkkoja. Ortodoksisessa kirkossa tätä korostetaan tavallista enemmin.


Chora nimisestä kirkosta löydetty mosaiikkikuvaus Pyhästä Marista ja Jeeuksesta, noin 1200-1400 väliseltä ajalta. Mosaikkityö on nykyään Edirnekapin musoessa, Istanbulin lähistöllä, Mahallen kaupunginsoassa.


Maria ja Jesus lapsi

 Pyhän Katariinan luostari, Siinai, Egypti, noin vuonna 600

Katollisessa kirkossa on jopa oma teologain haara nimeltä Mariologia, jossa tutkitaan Pyhän Marian uskonnollista asemaa ja tarkoitusta kristinuskolle. Jeesusta tutkivaa osuutta nimiteään kristologiaksi ja se on luonnollisestikin ensisijainen tutkimusalue, jo Jeesuken asemankin takia.


Tätä venäläistä ikoonia pidetään korkeassa arvossa. Ikooni kuvaa pyhää Kolminaisuutta. Ikoonin on tehnyt Andrej Rubljov ja sen voi saada nähdä Tretjakovin Galleriassa Moskovassa. Tämä galleria on yksi Euroopan suurimmista taidegallerioista ja kovasti arvostettu. Galleriasta löytyy 130 000 erittäin korkeatasoista taideteosta, ennen kaikkea venäläisiä. Jospa pääsisi sinne joskus käymään...

Andrej Rubljov'in elämästä on tehty elokuva, Den yttersta domen/ Andrein kärsimys, jota moni pitää kaikkien aikojen parhaana elokuvana.

Paavi Johannes Paulus II oli suuri Mariaystävä. Hänen tunnuslauseensa oli Totuus Tuus, joka tarkoittaa täydellisesti sinun. Puolalainen Henry Górecki sävelsi paavin kunniaksi Totuus Tuus opus 60 nimisen opuksen kun Paavi Johannes II vieraili Puolassa, kotimaassan.



Totus tuus oli edesmenneen paavi Johannes Paulus II:n apostolinen motto. 

Maria!
Totus tuus sum, Maria
Mater nostri Redemptoris,
Virgo Dei, virgo pia,
Mater mundi Salvatoris.
Totus tuus sum, Maria!


Maria!
Olen kokonaan sinun
Äiti meidän lunastajamme
Neitsyt Maria
Äiti maailman vapahtaja
olen kokonaan sinun, Maria!

Katollisessa kirkossa pidetään joka päivä kolme kertaa ns Angelus tai Angelussoitto. Kello 5, 12 ja 18 ovat ne kellonajat, jolloin katollisille kuuluu olla kirkossa hiljentymässä inkarnation kunniaksi. Rukous aloitetaan sanoilla Herran enkeli toi viestin Marialle... Inkarnatiolla tarkoitetaan "lihaksi tulemista", jumalalisesta pojasta tuli ihminen, kuten Johannes tulkitsee sen yksinkertaisesti Raamatussa. Jeesus Kristus on Jumala ja ihminen.

Angelusrukous on latinankielisen rukouksen ensimmäinen sana, Angelus Domini nuntiavit Mariae, Herran Enkeli tuli viestin kanssa Marian luokse. Rukous periytyy 1200-luvulta ja varsinkin pääsiäisen aikaan rukoukseen hiljennytään kolme kertaa päivässä. Pääsiäinen on katollisen kirkon tärkein pyhä. Pääsiäisenä rukouksella on aivan oma erikoinen lisänimensäkin Regina Caeli. Joka sunnuntai pitää Paavi Pyhän Pietarin torilla tai asuntonsa ikkunasta Angelusrukouksen ja hän käyttää tuota Regina Caeli rukousta joka kerta. Hän lukee sen yleensä useilla eri kielillä.

Fil: Louis de Montfort.jpg

Pyhä Luigi Maria Grignion de Monthfort sanoi: "Totus tuus ego sum et omnia mea Din sunt"... olen kokonaan sinun ja kaikki mikä on minun on sinun, suurin piirtein käännettynä.

Pyhä Monthfort oli katollinen pappi Ranskassa 1700-luvulla ja hänestä tehtiin pyhimys. Häntä on myös ehdotettu katollisen kirkon kirkonisäksi. Hän opiskeli jesuiittigollegiossa saarnamieheksi ja sen jälkeen hän matkusti Rooman pyhiinvaellusmatkalle. Hän tapasi myös silloisen paavin Clemente XI Albanin, joka antoi de Monthfortille lähetyssaarnaajan viran. 

Hän matkusti takaisin kotikonnuilleen Bretagneen ja perusti siellä oman uskonnollisen järjestön Campagnie de Mari/Campagnia di Maria/ Society of Mary S.MM. 

Puhekielellä järjestöä nimitetään nimellä Montfortani. Järjestön keskeisin henkilö on Pyhä Maria ja näin järjestöstä tuli Mariologian perustajajärjestö. Pyhän Monthfortin hautajaisissa kerrotaan tapahtuneen useita ihmetapahtumia.

Roomassa järjestön pääamaja sijaitsee Viale dei Monfortani 50, Monte Mario'ssa.

Pyhällä Monthfortilla oli suuri vaikutus mariologian syntyyn ja kehitykseen. Hän kirjoitti useita teoksia koskien Pyhää Mariaa.


Roomassa sijaitsee iso paavillinen instituutti nimeltä Marianum, Viale Trente Aprile 6, jossa opiskellaan marialogiaa. Instituutti sijaitsee Gianicolon kukkulalla, erittäin kauniilla alueella, jonne kannattaa tehdä kävely- tai bussimatka (44 ja 75). 

Kukkulalla kulkee myös bussi 115, mikä on kätevä bussi. Sillä pääsee Gianicolon kukkulan kautta Trastevereen. Jos ostaa vuorokauden- tai kolmen vuorokauden mtakalipun, niin bussista voi hypellä vällillä ulos ja taas nousta bussiin tarpeen tulleen. Alue on erittäin kaunista kävelyaluetta, mutta välillä jyrkkää mäkeä. Trasteveren 'sydänalueella' ei kulje busseja lainkaan. 

Instituutti on julkaissut vuodesta 1939 lähtien Marianum nimistä lehteäkin. Lehden alkuperäinen toimittaja oli mariologian professori Gabriel Rossini (1900-1977). Rossini julaksi myös usieta kirjoja aiheesta, mm neljä volyymia kirajsta nimellä Il Capolavoro di Dio/ Jumalainen mestariteos, noin vaapaasti käännettynä. Pyhää Marian nimipäivää juhlitaan katollisissa maissa ja myös useissa muissa kristityissä maissakin 12. päivä syyskuuta.


Italiassa on Pyhän Marian-kirkot/Santa Maria yleisimpiä kirkkoja. Mutta Roomassa on myös erityisesti Marian nimelle pyhitetty kirkkokin, Santissimo Nome di Maria, joka sijaitsee keskellä Roomaa Trajanuksen foorumin raunioilla. Santissimo tarkoittaa Pyhän Marian nimeen pyhiettyä kirkkoa.


Maria ikooni pääalttarilla


Madonna Costantinopolitana, Museo civico medievale, Bologna

Katollisessa kirkossa on niin monta Pyhää Mariaa että melkein jokaiselle löytyy oma juhlapäivänsäkin. Kysymyksessähän on sama Pyhä Maria, mutta vain hieman eri rooleissa.



Magnificat on erikoisesti Pyhälle Marialle sävelletty ja omistettu musiikkikappale, Neityst Marian ylistysvirsi. Siitä on monet tunnetut muusikot maailmalla tehneet oman versionsa. Itse tykkään tästä Arvo Pärtin versiosta.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

San Tommaso in Formis



San Tommaso in Fromis, Via di San Paulo  della Croce, Celimontana


Celimontanan puisto on kunnan omistama julkinen puisto

Kuva ylinnä on nähtynä kirkon takaa, Villa Celimontanan puistosta käsin. Kirkon ympärillä on joidenkin henkilöiden hautoja. 

Mattein aattelissuku omisti Celimontanan huvilan ja puiston ja he käyttivät kirkkoa omiin tarpeisiinsa. Mattein aatelissuku on tunnettu hyväntekeväisyydestään. Mattein suku on Rooman vanhimpia aateissukuja, jonaka juuret johtaa Tusculumin krevilliseen sukuun ja trastevreläiseen Papareschi sukuun. Suvussa on ollut 8 kardinaalia ja kaksi paavikin, eri sukuhaaroista.

Suvulla on ainakin kaksi palatsia Roomassa, joista Palazzo Mattei e Giova on yksi Rooman upeimpia palatseja. Siellä on mielenkiintoinen kirjastokin, minkä lukusalissa saa kuka vaan lueskella kirjoja.

Bussi 81 Claudia Celion pysäkille tai seuravalle, minkä nimi on Navicella/Celimontana. Tähän ollaan rakentamassa uutta metrosasemaa.


Kirkko on yksi Rooman vanhimpia. Se uuskorjattiin 1600-luvulla ja on vielä nykyäänkin trinadiveljesten kirkko. Mutta kaikki ovat tervetulleita messuihin ja käymään kirkossa ja viihtyisässä ympäristössä.




Colousseumilta suoraan Via Claudian katua pitkin etelään päin. Matkaa tulee noin 450 metriä. Tästä kohtaa katu jatkuu nimellä Via della Navicella ja tuosta kaariportista lähtee kuja nimeltä Via Porta S. Paulo della Croce.

Kuvasta itään päin lähtee erittäin kapea kuja nimeltä Via Santo Stefano Rotondo, minkä varrelta löytyy samanniminen kirkko. Kirkko on Roomassa asuvien unkarilaisten kotikrikko. Kirkko on nähtävyys. Kujaa pitkin kulkee pikkubiussi 117. Kirkon luota kuja jatkuu Piazza di San Giovanni in Lateranolle, missä sijaitsee kristittyjen kirkkojen äitikirkko San Giovanni in Laterano ja Scala Sancta, mikä on myös nähtväsyys.


 Tästä portista sisään sisäpihalle kun ovi on avoinna. 

Lorenzo Cosmati mosaic.jpg

Tämä on aito roomalaisen Cosmati perheen taideteos, mosaaikkityö jossa on käytetty vahvoja värejä ja kultaakin. Cosmatin suvussa oli ainakin seitsemän taitavaa mosaiikintekijää 1200-luvulla. 

He kehittivät aivan oman tyylinsä tehdä mosaiikkitöitä ja siitä nimi cosmaattityylli. Kristus istuu keskellä ja hänen toisella puolella on muslimiorja, mauri, ja toisella kristitty afrikkalainen orja, joita molempia Kristus yrittää rauhoitella. 

Maurit ovat historiallinen nimitys, jota Euroopassa käytettiin keskiajalla Maghrebissa ja islamilaisessa Andalusiassa, Sisiliassa ja Italiassa eläneistä berbereistä. Nimityksellä voitiin tarkoittaa näiden alueiden arabeja ja muslimeja yleensäkin, vaikka maurit toisaalta ovat myös lähinnä berbereihin ja negrideihin sekoittuneita Mauritanian arabeja.

Krituksella on mosaiikissa kullattu glooria päänsä ympärillä. Kristus redentore, Kristus vapahtaja, joka vapahtaa ja vapauttaa molemmat orjat. Trinitari järjestö käyttää juuri ristiä symboolina vapaudelle.


San Carlo alle Quattro Fontane kirkon julksivusta löytyy tämä Trinitarijärjestön empleeli.


Giovanni di Matha on trinitarijärjestön perustaja. Hän on haudattuna tässä pienessä kirkossa pääalttarilla.

Giovanni de Matha syntyi Ranskassa vuonna 1160 ja kuoli Roomassa vuonna 1213. Hän opiskeli teologiksi Pariisissa. Siihen aikaan oli levotonta Euroopassa sillä muslimit uhkasivat valloittaa Eurooppaa ja ottivat kristittyjä orjikseen. Matha asettui ensin asumaan erakkoluostariin yhdessä erakon Felix Valoililaisen kanssa. 




Trinitariristi


Dörrar Caelimontane.JPG

Dolabellan kaari joka johtaa Clivo di Scauron kujalle. Suoisttelen kävlelä pitkin kujaa jos vaan aika antaa. Siellä tulel vastaan Passionisti lusotari ja kirkko nimeltä Santia Giovanni e Paulo. Kuja jatkuu San Gregorio al Celion kirkon eteen. Siitä voi edelleen siirtyä Caracallan termeille tai Paltinoon raunioille tai kävlelä Celion puiston kautta Colosseumille. Tämä alue on erittäin erikoista ja rauhallista.

Kuvasta vasemmalta löytyy portti Celimontaman puistoalueelle.

Arco di Dolabella e Acquedotto Claudio 692.jpg

Matha muutti Roomaan ja asettui asumaan Dolabellan kaareen. Kaaren yläpuolella on ikkuna. Tuolla kaaren yllä hän vietti erakkoelämää neljä vuotta. Kun hän tuli ulos erakkoluolastaan niin hän perusti tämän San Tommason kirkonja Trinitarijärjestön. Vain muutama vuosi sen jälkeen Matha kuoli.

Kaari on rippeitä Claudian akveduktista. 



Ovi aikoinaan kirkkoon ja entiseen luostariin. Kerrotaan että Fransiscus Assisilainen olisi yöpynyt alkuun juuri täällä tultuaan Roomaan. Luostarin tiloihin järjestettiin hospitsi.

Celio - St Thomas i Formis 1788.JPG

Kirkko on avoinna lauantaina ja sunnuntaina kello 9.15-12.30
 
Messu sunnuntaisin kello 10.30

 Osoite on Via di San Paolo della Croce 10, Celio

Kirkko kuuluu järjestölle niemltä Ordine della Santissima Trinitá O.SS.T. Tämä kirkko vietti 800-vuotisjuhliaan vuonna 2010. Kirkko on kuulunut siis 800 vuotta trinitarijärjestölle, jonka perusti Giovanni de Matha.

Isoimmassa rakenuksessa toisella puolella katua sijaitsee Lay Center, joka on tarjoaa akateemista koulutusta mutta myös yhteyksiä ihmisten ja eri uskontojen välillä. Täällä opiskelee henkilöitä kaikista suurimmista uskontokunnista maapallolla. Jotkut asuvat koulun tiloissa.



San Tommason kirkko on  siis vanhin trinitarijärjestön kirkoista. Jos trinitarijärjestöllä ei olisi yhteyttä tähän kirkkoon niin tämä kirkko olisi hajonnut jo kauan sitten.

Alkupeäräinen kirkkorakennus rakennettiin jo 1000-luvun alussa. Kirkko ja sen hospitisi mainitaan virallisesti kirjoissa vuonna 1209. 



 Pääalttarille on haudattu San Giovanni di Matha.


Celio - acquedotto neroniano a san Tommaso in Formis 1789.JPG

Entrée rue de l'Eglise Saint Thomas i Formis.JPG



 Tässä on Lay Centerin avajais juhlallisuuksista