maanantai 4. helmikuuta 2013

Cappella Sistina/Vatikaani


Cappella Sistina

Virtual Tour

Paavi Sixtus IV della Roveren joukkoihin kuului 1500-luvulla 200 henkilöä, pappeja, virkamiehiä ja palvelijoita. Tapoihin kuului että noin 50 kertaa vuodessa koko henkilökunta kokoontui paavin yksityiseen kappeliin, Cappella Maggiore. Vuoden aikana 23:sta kokoontumisista oli messuja kappelissa ja loput kahdeksan messua pidettiin isoissa kirkoissa kuten Pyhän Pietarin basilikassa. Paavi itse käytti päviittäin Cappella Maggiorea rukouspaikkanaan läheisimpien henkilöiden seurassa. 

Siihen aikaan toisessa Vatikkaanin kappelissa, Cappela Niccolinissa, maalasi Fra Angelo niminen munkki tauluja. Sittemmin Fra Angelosta tuli Italian suurimpia mestareita. Hänen maalauksiaan löytyy museoista ympäri maapalloa. Cappella Niccolina on todellinen korulipas kaikkine kauniine kullattuine maalauksineen. Fra Angelo on haudattu Santa Maria Sopra Minervan kirkkoon Roomassa.

Cappella Maggiore oli rakennettu vuonna 1368. Kappeli oli niin huonossa kunnossa että se oli hajoitettava ja rakennettava sen tilalle uusi. Baccio Pontelli suunnitteli uuden kappelin entisen paikalle ja Giovanni de Dolci toimi rakennusmestarina. Kappelista tuli melkein samanlainen kuin edellisestäkin. Renesanssimestarit kutsuttiin Roomaan maalaamaan freskoja kappeliin. Firenzestä saapui Vatikaaniin joukko sen aikaisia suurmestareita, Botticelli, Domenico Girlandaio, Perugino, Rosselli ja Michelangelo. Cortona'sta saapui Vatikaaniin Luca Signorelli. Näitä mestareita pidetään vieläkin maailman maalarimestareina.


Fil: PerosiSistina.jpg

Sikstiiniläisen kappelin kuoropojat vuonna 1905


Nykyinen kuoro johtajansa kanssa Sikstiiniläisessä kappelissa
Ensimmäinen messu Sikstiiniläisessä kappelissa pidettiin 9.pv elokuutaa vuonna 1483. Kappeli vihittiin Pyhän Marian kunniaksi. Sikstiiniläinen kappeli on ollut paavien jatkuvassa yksityiskäytössä ja kappelilla on oma kuoronsakin Cappella Musicale Pontificia Sistina. Siihen kuuluu 20 laulajaa ja 30 palkkaamatonta poikalaulajaa. Paavillisesta Schola Cantorum'ista tuli perinne useaksi sadaksi vuodeksi. Sikstiiniläisessä kappelissa on kuoroa varten lehtari. 

Sikstiiniläisessä kappelissaa äänestetään paavia joka kerta kun uusi paavi valitaan. 



Fil: Sixtinska kapellet tak left.png

Fil: Rom Sixtinska kapellet 01.jpg

Fil:. Creación de Adán (Miguel Ángel) jpg

Fil: Sixtinska kapellet norra och östra Walls.jpg

Fil: Perugino, battesimo di cristo 01.jpg

Pietro Perugino

Fil: Eventos de la Vida de Moisés (Sandro Botticelli) JPG.

Sandro Botticelli

Fil: Cosimo Rosselli Attraversamento del Mar Rosso.jpg

Mahdollisesti Domenico Ghirlandaio, tai ehkäBiagio d'Antonio tai Cosimo Rosselli on maalannut tämän upean maalauksen

Fil: Moses Rosselli.jpg

Cosimo Rosselli tai Piero di Cosimo

Fil: Botticcelli, Sandro - Straffet för Kora och steningen av Moses och Aron - 1481-82.jpg

Sandro Botticelli

Fil: Signorelli, Luca - Moses Testamentet och död - 1481-82.jpg

Luca Signorelli

Fil: Perugino, battesimo di cristo 01.jpg

Pietro Perugino

Fil: 05 Tentaciones de Cristo (Botticelli) jpg.

Sandro Botticelli

Fil: Ghirlandajo, Domenico - Ringa av apostlarna - 1481.jpg

Domenico Ghirlandaio

Fil: Entrega de las Llaves en San Pedro (Perugino) jpg.

Pietro Perugino

Fil: Cosimo Rosselli Ultima cena.jpg

Cosimo Rosselli


Ei kommentteja: