lauantai 16. lokakuuta 2010

Serviuksen kaupunginmuuri, Mura Serviane



Serviuksen kaupunginmuuri


Keisari Servius Tullius (eli ja hallitsi 500-luvulla eaa)

Hän oli luultavasti etruski ja naimisissa keisari Tarquinius Prisciuksen tyttären kanssa. Appiukko otettiin hengiltä ja hänen kuolemaa pidettiin salassa, joten Servius pääsi nouseman valtaan. Hänet puolestaan tappoi hänen oma vävynsä. Luullaan että Serviuksen oma tytär Tullius oli murhan takana. Hän jopa ajoi hevosvaunuissa isänsä kuolutta ruumista pitkin Vicus skelaratusta, roistojen katua. Katu kulki jyrkässä ylämäessä siinä kohtaa missä nykyään on jyrkät portaat Via Cvourilta ylös Piazza San Pietroin Vincolille.

Servius Tullius muisetataan myös  siitä että hän jalkoi roomalaiset kuuteen eri luokkaan. Servius ei rakennuttanut kaupungin muuria, vaan muuri sai nimensä Serviuksen mukaan noin 300 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. 


Rooman kuningas Servius Tulliuksen muuri (300-luvulta eaa) on merkattu sinisellä ja keisari Aurelianuksen muuri (200-luvulta jaa) on merkatty punaisella. 

Serviuksen muuri oli alkuun seitsemän kilometriä pitkä, tehty tuffikivestä, tulivuoren purkauksissa syntyneestä kivestä. 


Samasta kivestä on tehty Rooman mukulakivikadut, vaikka varsinaisia mukulakiviä ne ei ole, vaan litteitä neliskulmaisia kiviä, jotka muistuttaa hieman tiiliskiviä. Katukiviä kutsutaan sanpietrineiksi. 


Terminin rautatieaseman luona on pätkä Serviuksen muuria jäljellä

Korkeimmillaan Serviuksen muuri oli noin 10 metriä ja myöhemmin muuria muuteltiin ja se tuli kattamaan noin 11 kilometrin matkan. Jo Augustuksen aikana alkoi Rooma levitä muurin ulkopuolelle. Aurelianuksen muuria alettiin rakentaman 300-luvulla jaa.


Viale Aventino

Paikka paikoin näkyy vieläkin jälkiä Serviuksen kaupunginmuurista.


Via di San Anselmo


Santa Balbina


Via Antonio Salandra


Via Antonio Salandra


Piazza di Magnanapoli, Porta Sanqualisin rippeet


File:Servian Wall.JPG

Muuri Terminin vieressä


Porta Fontinalis, Museo di Risorgimento, Scalinata dell'Altare di Patria. Osittain portaat on  rakenenttu kiinni Serviuksen muuriin.


Santa Caterina da Siena a Magnanapolin kirkko, jota käyttää ennen kaikkea poliisit omanaan.


Porta Quirinalis, Quattro Fontane

Porta Collina, Via Goito, Via XX Settembre, Ministero delle Finanze


Porta Viminalis, Piazza dei Cinquecento

Valokuvan keskellä, taustalla, näkyy osa Serviuksen muurista.


Porta Esquilina, Arco di Callieno


Porta Celimontana, Arco di Lolabella-Santa Maria in Domnica


Porta Querquetulana, San Clemente



Porta Capena, Circo Massmio-Terme di Cracalla


Porta Ceölimontana, Arco Dolabella e Silano


Porta Naevia, San Saba-Santa Balbina all'Aventino

Porta Raudusculana, Piazza Albania


Porta Levernalis, San Anselmo


Porta Trigemina, Foro Boario


Porta Triumphalis, Sant'Omobono

Porta Carmentalis


Porta Flumentana, Tempio di Portuno


Porta Ratumena

perjantai 15. lokakuuta 2010

Leonine City, Mura Leonine


Vatikaanin valtio perustettiin vuonna 1929 yhdessä Italian valtion kanssa tehdyssä sopimuksessa. Vatikaanin ympärillä kulkee keskiaikainen kapupunginmuuri, jota kutsutaan nimellä Mura Leonine.

Täällä Vatikaanin alueella on runsaasti kahviloita ja ravintoloita, mutta ne ovat mleko kallitta eikä kovin korkeatasoisiakaan.  Susittelen mennä sillan ylitse keksutaan päin kahvile ja ruokailemaan. Via di Porta Cavalleggeriltä löytyy ravintoloita, joita voi kokeilla.

Olen asunut alueella Vatikaanin eteläpuolella lähellä San PIetron junasemaa, missä käy bussit 62 ja 64. Joka kerta kun tulin bussilla asemalle niin siinä oli ksukilal 10 minutin taukoa ja vessamahdollisuus. Mutta asemalla seisoi aina bussi 62 tai 64, joten vaihdoin siihen bussiin, mikä lähti heti.
 
Via della Fornaci 200, vähän matkan päästä bussipysäkiltä löytyy  ihastuttava rauhallinen yöpymispaikka, mitä voin suositella. Sitä kustutan pyhhinavaetajien yöpymispaikaksi, mutta ei siellä kysellä kenenkään taustoja. 

Aseman bussipysäkin ja yöpysmipaikan välimaastossa on erinomaisen hyvä marketti.


Alkuperäisen Vatikaanin muurin rakennutti paavi Leone IV vuosina 847-852. Muuri oli kolme kilometriä pitkä, jossa oli 44 vartiotornia. Muurin tarkoitus oli suojata Vatikaania muslimien hyökkäyksiltä.Ennen kaikkea pelättiin Sisiliasta tulevia muslimeja. Suomessa ja muutamissa muissakin maissa pelätään vieläkin muslimeja. 
 

Ainoa portti Vatikaanin muurin sisään oli San Pellegrinon portti/Pyhiinvaeltajien portti. Osa muuria yhdistyi Aurelianuksen kaupunginmuuriin, joka oli rakennettu 600 vuotta aikaisemmin. 


Aurelianuksen kaupunginmuuri on 19 kilometriä pitkä ja se on rakennettu vuosina 271-275 jaa. Muurin tarkoituksena oli korvata aiemman Serviusken muurin, mikä oli 11 kilometriä pitkä.

Samalla vahivistettiinAurelianuksen muuria ja sen 15. vartiotornia sekä kaupunginportteja, sillä uhka kohdistui koko Rooman kaupunkiin, ei vain Vatikaaniin. Leoninen muurin myötä Vatikaanista tuli oma suljettu "kaupunkinsa" Civitas Leonina.


Paavi Leone IV:n nimestä juontaa Leonine City ja Vatikanin muurin nimi, Mura Leonine. Nykyään Vatikaanin valtio sijaitsee Borgon kaupunginosassa ja se on oma valtionsa.



Porta Angelica

Vatikaanin bussipysäkki sijaitsee Vatikaanin eteläisen puolen muurin ulkopuolella, Via di Porta Cavalleggerin varrella. Cavalleggeri tarkoittaa ratsuväkeä. Ratsuväen kasarmit sijaitsivat siinä lähellä. Seinässä on paavi Pio XI:n vaakuna ja teksti jossa lukee että hän on lähettänyt enkelinsä varjelemaan sinua kaikilla teillä. Tällä pysäkillä pysähtyy mm  bussit 64, 46, 34 ja 98.


Porta di Cavalleggeri/kevyt ratsuväki


Porta di Cavalleggeri

Tässä heti vasemalle on bussipysäkki. Jos haluan päästä Vatikaaniin, niin valitsen bussin 64 mikä pysähtyy tässä. MUtta tässä bussia on usien taskuvarkaita (naisia ja lapsia). Tästä kulkee monta muutakin bussia ohitse, kuten 34, 46982...

Roo,assa on mukava ajella busseilla, sillä busseja on paljon, eikä tarvitse huolestua. Jos satut ajamaan vahingossa ohitse niin sen kuin nouset pois kyydistä ja menet kadun toiselle puolelle  ja hyppäät siitä sitten kyytiin. Et kuitenkaan nouse kuskin luota ovesta sisään. Sinun ei tarvitse näyttää matkalippua kuljettajalle. Joskus tulee tarkastajia.

Vatikaanin museon sisäänpääsy sijaitsee melkein kilometrin päässä Pyhän Pietarin kirkon portalita, Viale Vaticanolla. Bussi 49 Piazza Cavourilta.


Porta Pertusa mikä ei enää ole käytössä. Kuvassa paavi Johannes XXIII:n entisöimä San Giovannin torni, jossa hän asui paavikautensa viimeisinä vuosina. Mutta ovet ovat nykyään muurattu kiinni.


Porta Pertusa

Vatikaanin muurin takaa, missä kulkee Viale Vatikaanin katu  minkä pohjoisella puolella kulkee bussi 49.

Muuri kulkee siis Vatikaanin phjoista reunaa. Viale Vaticanon varrella sijaitsee asuintaloja, luostareita, uskonnollisia instituutteja, kirkkoja ja hotellejakin. Kaunis ja rauhallinen alue. 

Täältä löytyy pieni luostariasuntola Domus Getsemani. Vastapäätä Vatikaanin museota sijaitsee useita luostariasuntoloja vieri vieressä kuten Casa Paolo VI ja monen monta muuta yöpymispaikkaa. Alueella on erinomaiset palvelut ja rauhallisuus vallitsee. Via Candialla kulkee bussit 490 ja 492, joista varsinkin bussi 492 on erittäin kätevä.


Porta Santo Spirito/Pyhän Henngen portti, Via dei Penitenzieri

Santo Spirition sairaala sijaitsee heti portin jälkeen, vaikka sairaalan nykyinen sisäänkäynti on Lungotevere in Sassialta.

Porta Santo Spirito on Rooman Leoniinimuurissa sijaitseva kaupunginportti, joka on lähellä sijaitsevan Santo Spiriton sairaalan mukaan saanut nimensä.


Passetto do Borgom käytävä kulkee tuolla muurin päällä.

Passetto di Borgo eli lyhyesti Passetto on Vatikaanin ja Castel Sant'Angelon yhdistävä käytävä. Se on noin 800 metriä pitkä tunneli muurissa Rooman Borgon kaupunginosassa. Paavi Nikolaos III rakennutti sen vuonna 1277. Itse puolustusmuurin rakennutti vuonna 852 Leo IV.


Passetto di Borgo, Via di Porta Angelica

Passetto di Borgo on 800 metriä pitkä käytävä muurin sisällä ja päällä, ja joka johtaa Sant'Angelosta Vatikaaniin. Käytävä rakennettiin 1200-luvulla Paavin pakokäytäväksi.

Nykyään se on avoinna myös turisteille. Pääsylippu ensin Castel Sant'Angeloon ja sieltä sitten voi ostaa sisäänpäsylipun Basettoon.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Villa Aldobrandini


Villa Aldobrandini, Via Mazzarino 1, Largo Magnapoli

Alkuperäinen huvilarakennus valmistui jo toisella vuosisadalla. Karinaali Pietro Aldorbrandinin perheelle kunnostettin rakennus 1500-luvulla. Hän oli Paavi Clemens VIII:n veljen poika. Pietro keräsi paljon taidetta palatsiinsa ja sieltä löytyy Berninin, Tizianin, Tintoretton, Veronesen jne luomuksia. Italian valtio osti  vuonna 1926 rakennuksen ja sen puiston, jonne pääsee portaita ylös Via Mazzaronilta. Se on yleinen puistoalue ja kaikille avoin. Huvilaa kunnostetaan joten sinne ei tällä haavaa pääse sisään.


Näkymä puistosta alas kadulle, Via Mazzarinolle.


Patsaspenkki palatsin puistossa.


Näkymä portaista 

Puisto on rauhallinen ja idyllinen levähdyspaikka ja sijaitsee aivan keskellä Roomaa. Harmi vaan että Rooman kunnalla ei ole varaa pitää alueita kovin siistinä. Kunnalla on paljon puistoja, joista olisi pidettävä huolta, mutta mistä varat. Mutta kaunis, rauhallinen ja erikoinen puistoalue tämä on keskellä Roomaa.













File:Monti - Villa Aldobrandini ninfeo 1150572.JPG