keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Turisteja, turisteja...kaikkialla turisteja


Rooma on se kaupunki missä käy eniten turisteja koko maapallolla. Vuosittain Roomassa käy reilut 30 miljoonaa turistia.

Vertailun vuoksi kerron että Köpenhaminassa käy yli 3 miljoonaa turistia ja Tukholmassa 2,6 miljoonaa. Helsingissä luultavasti noin 1,3 miljoonaa. Maan tai pääkaupunkien sijainnilla on merkityksensä tursimin kannalta! Esimerkiksi Göteborgissa käy vuosittain 1,4 miljoonaaa turistia. 

Malmössä turismi kasvaa kovalla vauhdilla. Malmö ja Göteborg ovat huomattavasti pienempiä kaupunkeja kuin Tukholma, mutta Malmööseen ja Göteborgiin on helppo tulla ulkomailta ja molemmat kaupungit ovat halvempia  ja modernimpia kuin Tukholma. Varsinkin englantilainen nuorempi väki matkustaa viikonloppuisin Göteborgiin, mutta myös Tukholmaan.


Borghesen puisto

Pääsiäisen aikaan käy Roomassa julmetun paljon väkeä, ulkomaalaisia ja italialaisiakin. Normaali vuosina noin 636 000 viereilijaa pääsiäisen aikaan. Hotellihuone tai muu yöpymispaikka on varattava ajoissa!
Pitää myös ottaa huomioon se että hinnat ovat nousseet Roomassa pandemian jälkeen. Buon viaggio!


Ei kommentteja: