sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Aventino, osa II



Sitruuna Appelsiinipuutarhassa, Giardino degli Aranci,
 toiselta nimeltään Parco Savello

Muut postaukset Aventinosta:


Appelsiinipuutaarhasta on hienot näköalat kaupungille.

Mons Aventinus, tai Collis Aventinus, on eteläisin Rooman seitsemästä kukkulasta. Se sijaitsee vain noin 500 metriä linnun tietä Colosseumilta etelään päin. 


Nimitys Aventinus saattaa periytyä Alba Longan kuninkaiden ajoilta, jotka olivat Albanon järveltä kotoisin. Ercole/Herkules oli yksi Alba Longan kuninkaan pojista, jota alettiin palvomaan pyhänä, ja sai kreikkalaisen Herakleksen piirteitä. 

Myytin mukaan Aventinus oli Herkuleksen ja papitar Rhean poika, joka manitaan Vergiliuksen Aeneisissa. Rhea oli kreikkalaisen mytologian mukaan titaanusten tytär, taivaanjumalan Uranuksen ja maanjumalatteren Gaian tytär. Rhea synnytti kuusi lasta veljensä Kronoksen kanssa. Kronos söi muut lapset paitsi ei Zeus'ta. 

Rhea oli jumalten äiti kreikkalaisen mytologian mukaan ja näin roomalaisessa mytologiassa Romuluksen ja Remuksen äiti sai nimekseen Rhea Silvia. Rhea Silvia oli Alba Longan kuninkaan tytär. Roomassa Rhea Silvia ei ollut jumalatar vaan vestaali. Vestaalit eivät saaneet mennä naimisiin. Marte/Mars jumala raiskasi Rhea Silvian mytologian mukaan. Roomalaiset nimittäin uskoivat että Marte/Mars oli Romuluksen ja Remuksen isä.


Aventinon Appelsiinipuutarha on romanttinen paikka iltahämärissä.


Silmänruokaa...


 Herkuluksen temppeli, Piazza della Bocca della Verita

Ercolan/Herkuliuksen, ympärille synytyi myytti ja häntä varten rakennettiin jopa tämä Tempio de Ercole/Herkuliuksen temppeli, Aventinuksen kukkulan juurelle, paikalle jonka nimi on Piazza Bocca della Verita nykyään. Tämän torin ympäristössä on paljon nähtävää ja koettavaa.


Aventino nimitys voi tulla monesta muustakin seikasta. Esimerkiksi alueella sijaitsi Tempio di Diana, Dianalle pyhitetty temppeli. Diana oli metsästyksen Jumalatar. Dianan temeppistä ei ole enää mitään jäljellä, mutta tori ja katu Via del Tempio di Diana löytyvät Aventinosta.

Aikoinaan on elänyt myös kuningas nimeltä Aventine, joka oli yhdestoista Alba Longan kuninkaista. Aventine kuoli vuonna 819 eaa ja hänet haudattiin Aventinon kukkulalle. Vergilius kertoo kuinka Herkules tainnutti hirviön nimeltä Caco tai Cacus. Caco oli Vulcanuksen poika, joka vuorostaan oli Jupiterin ja Junon poika. Caco terrorisoi Herkulesta Palatinolla, jolloin Herkules tappoi Cacon. Caco asui  luolassa Aventinolla ja varasti toisten omaisuutta sen kuin ehti. 

Romuluksen ja Remuksen Lubercal luola, jossa he syntyivät, on löydetty Palatinon eteläreunalta, aivan Circo Massimon viereltä. Corco Massimo sijaitsi Palatinon ja Aventinon välissä.

File: Karta över forntida Rome.svg

Aventino ei kuulunut varsinaiseen Roomaan vaan kuului kaupungin pyhän rajan, Pomeriumin, ulkopuolelle. Rooman kuningas Servius Tullius rakennutti kaupunginmuurin 500-luvulla eaa  joka kulki vain Aventinon ympärillä. Myöhemmin valmistetiin Serviuksen muuri (sinisellä merkattu), Aurelianuksen kaupunginmuuri ( punaisella merkattu).

Vuosina 500-0 eaa asui Aventinolla plebeijejä, työväkeä, jotka olivat vapaita kansalaisia. Palatinolla asuivat patriisit, rikkaat aateliset. Kukkuloiden välissä sijaitsi vain Circus Massimo, jota alettiin rakentamaan noin vuonna 500 eaa. Aventinolle asettui myös hieman myöhemmin asumaan ulkomaalaiset ja he toivat tulleessan uusia jumalia kukkualle kuten Juno Regina ja Minerva. Juno Regina oli korkein naispuolinen Jumalatar Roomassa ja Minerva oli Rooman suojelujumalatar.

Aventino kuuluu Ripan kaupunginosaan. Nykyään Aventino on elegantti asuinalue, jolla asuu vain erittäin rikkaita. Aleueella on useita uskonnollisi a instituutteja ja useita suuria luostareita, sekä muutama kirkkokin.


Santa Prsican kirkko, Via di Santa Prisca 11

Kirkko oli ajanlaskun alussa juutalaisten pakopaikka ja suoja Roomassa. Apostoli Paulus kirjoittaa että hän oleskeli Aquilan ja Priscillan luona. Mutta mitään yksityistä asuntoa ei olla löydetty kirkon alta, mutta sen sjaan löydettiin Mithras kulttipaikka. Mithran palvonta oli aivan yleistä Roomassa ennen kristinuskoa. Argeologit ovat kuitenkin pystyneet todistamaan että paikalla on ollut hyvin aikainen kristittyjen kokoontumispaikka. 


Luultavasti San Priscan kirkko on peräisin neljänneltä tai viidenneltä vuosisadalta. Ensimmäiset merkinnät kirkosta löytyy vuodelta 489. Paavi Urban II pyysi Vendome munkkeja asettumaan asumaan kirkon yhteyteen. Hitorian kirjoissa kerrotaan että kirkon vieressä asui "mustia munkkeja" ja sillä tarkoitettiin nähtävästi mustaan kaapuun pukeutuneita dominikaanimunkkeja. Dominikaanumunkit asuivat kirkon vieressä todellakin aikansa ja jättivät kirkon vuonna 1414. Kirkko restauroitiin vuonna 1660 melko perusteellisesti. Kastekappelissa on kasteastia jota kerrotaan Pietarin käyttäneen. Kasteastiassa lukee Babtistus Sancti Petri. Kasteastia seisoo nyt pääalttarilla.

File:Santa Prisca.jpg

Pyhä Prisca

Prisca Roomalainen eli ensimmäisellä vuosisadalla Roomassa. Toinenkin samaniminen henkilö eli Roomassa kolmesataaluvulla. Pyhän Priscan kerrotaan antaneen yösijaa Pietarille  hänen ollessaan Roomassa. Tarinan mukaan Prisca asui Via Salarian varrella, joka sijaitsee toisella puolen kaupunkia. Prisca kuoli marttyyrikuoleman muutama vuosi myöhemmin kuin miehensä, vuonna 98 jaa. 

Prisca vietiin Colosseumille ja tarkoitus oli että leijona ottaa Priscan hengiltä, mutta leijona vain nuuski Priscan jalkoja. Joten keisarin oli pyydettävä että Prisca otetaan hengiltä miekan avulla. Pyhä Prisca haudattiin katakombeihin jotka sai nimekseen Priscilla. Katakombit ovat ehkä suurimmat Rooman katakombeista ja niitä voi käydä katsoamssa osoitteessa Via Salaria 430. Briscillan luostarin kielitaitoiset ja erittäin ystävälliset nunnat toimivat oppaina.


Santa Prisca haudattiin Aventinoon mutta myöhemmin kuskattiin Priscillan katkombeihin. Paavi Euthyghianus II (275-283 joskus välisenä aikana) haki reliikit takaisin Priscan kirkkon. Paavi Leo IV siirsi reliikit 800-luvulla Santi Quattro Coronatin kirkkoon, mutta ne pian haettiin taas kerran takaisin Priscan kirkkoon. Nyt ne reliikit ovat olleet 900-luvulta saakka Santa Priscan kryptassa jonne pääsee kirkon ulkopuolelta. Krypatssa on myös freskomaalauksia.


Mosaiikkia Mithreumissa







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti