Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle Caterina dei Funari. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle Caterina dei Funari. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Santa Caterina dei Funari


Santa Caterina dei Funari, Via dei Funari, Sant'Angelon kaupunginosassa

Avoinna:
Kaikkina muina viikonpäivinä paitsi ei sunnuntaisin kello 11-13 ja 14-18. Kirkko oli kauan suljettuna kun kirkossa tehtiin perusnkorjauksia. mutta nyt se on avoinna taas.

Santa funari tarkoittaa hautajaisia. Kirkon ympäristössä asui aikoinaan köydentekijöitä, jotka pitivät kirkkoa omanaan. Mutta löysin sanalle selityksen. 1200-luvulla köydentekijäöitä kutsuttiin funari nimellä.

Minä tykkään tästä alueesta koska se on erittäin vanhaa aluetta. Tällä alueella seisoo paljon palatseja, joiden välissä kulkee erittäin kapeita kujia.

Alkuperäinen kirkko oli kolmilaivainen basilika, nimeltään "Santa Maria Dominae Rosae in Castro Aureo", josta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1192 paavi Celestinus III:n asiakirjassa. Se rakennettiin 800-luvulla yksilaivaisena ja omistettiin Aleksandrialaisen Pyhälle Katariinalle, jota myöhemmin kutsuttiin myös nimellä Alkuperäinen kirkko oli kolmilaivainen basilika, nimeltään "Santa Maria Dominae Rosae in Castro Aureo", josta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1192 paavi Celestinus III:n asiakirjassa. Se rakennettiin uudelleen 800-luvulla yksilaivaisena ja omistettiin Aleksandrialaisen Pyhälle Katariinalle, jota myöhemmin kutsuttiin myös nimellä Santa Caterina dei Funari.

Kirkosta tuli hyväntekeväisyysjärjestön, Conservatorio di Santa Caterina della Rosan kotipaikka, mikä tunnetaan myös nimellä Compagnia delle Vergini Miserabili Pericolanti. Kirkko rakennettiin uudelleen vuosina 1560–1564 kardinaali Federico Cesin määräyksestä ja se omistettiin Aleksandrialaisen Pyhälle Katariinalle.

Hyväntekeväisyysjärjestön tehtävänä oli pelastaa "köyhiä neitsyitä" köyhyydestä ja prostituutiosta. Järjestöön rakennettiin myös 150-paikkainen kasvihuone ja 20 nunnalle tarkoitettu kasvihuone. Hyväntekeväisyysjärjestöä johtaneet confratellit etsivät "haavoittuvia tyttöjä bordelleista" ja toivat heidät "ex faucibus daemonis" (paholaisen kidoista) tiukasti eristettyyn ympäristöön, jossa he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, heille opetettiin kristillistä oppia ja työelämässä tarvittavia taitoja, kuten ompelua ja kutomista. Kun he tulivat täysi-ikäisiksi, tytöt integroitiin takaisin yhteiskuntaan avioliiton kautta tai he liittyivät luostariin.


Sisäänkäynti Crypta Balbiin

Museo Crypta Balbi, Via delle Bottege Oscure 31, on museo joka kuuluu Museo Nazionale Romano'on

Crypta Balbi syntyi Teatro di Balbo'n, Balbin teatterin, raunioihin. Teatterin rakennutti keisari Augustuksen pankkiiri Lucio Cornelio Balbo vuonna 13 eaa. Teatteri paloi vajaat sata vuotta myöhemmin. Teatteri oli valtavan suuri. Se kattoi kokonaisen kortteliston tältä alueelta. Se oli koristeltu viimeisen päälle onyksi marmorilla. Nykyään on teatterin rippeitä nähtävillä Museo Crypta Balbissa, maan alla.

Osa Balbin museosta on kaivettu entisen nunnaluostarin ja tyytökodin tiloihin. Nunnaluostarin tilat seisoivat tyhjiltään fasismin ajalta 80-luvulle, kunnes arkeologit alkoivat kaivella Babin teatteria esille ja törmäsivät luostariin. Osassa tyttökotia on toimintaa vielä tänäkin päivänä.

Pastore dormiente (ara romana) - Roma, Crypta Balbi - Foto Giovanni Dall'Orto, marzo 2005.jpg

Gator i Rom 2013 028.jpg

Tämä kuva on otettu Piazza Lavatellin puolelta.

Kirkko on 1200-luvulta ja toimi köydenvalmistajien kirkkona. Nimittäin kirkon lähettyvillä sijaitsi köysitehdas jonka työväelle tämä kirkko ensisijaisesti rakennettiin. Siitä kirkko on saanut nimekseen funari. 

Kirkko korjattiin perusteellisesti 1500-luvun lopulla. Arkkitehtinä toimi Guidetto Guidetti, joka oli firenzeläistä alkuperää oleva arkkitehti ja joka on tullut kuuluksi ennen kaikkea Santo Spirito in Sassian kirkon julkisivusta. Hän on koristellut myös Santa Maria dell'Orton kirkkoa Trasteveressä. Guidetti oli yksi Michelangelo Buonnarotin oppilaista. Hän on ollut mukana koristelemassa Palazzo dei Conservatoria, Palazzo della Sapienzaa ja Santa Maria in Sopra Minervaa.

Paavi Paulus III antoi kirkon Sant'Ignazio di Loyolan huostaan ja hän perusti kirkon yhteyteen Conservatorio Di Santa Caterina della Rosa nimisen hyväntekeväisysjärejstön IPAB, joka toimii siinä vieläkin. Conservatorio tässä tarkoitaa eräänlaista sisäoppilaitosta, jossa tytöt asuivat ja opiskelivat, siinä toivossa että he psytyisivät elättämään itsensä, ilman että heidän on langettava prostitutioon. Muita vaihtoehtoja oli vain avioliitto tai mennä luostariin nunnaksi. Nuoret naiset olivat suosittuja naimismarkkinoilla varsinkin vanhempien ja vauraiden herrojen parissa mutta sellainen avioliitto ei antanut minkäänlaita varmuutta tai turvaa. Roomalaiset avioliitot olivat erittäin löysiä joten kumpi jompi aviopuoliso saattoi jättää partnerinsa koska vaan. Vauraat miehet löysivät aina uuden, nuoren ja kokemattoman vaimon itselleen mutta naishenkilö jonka mies oli heittänyt ulos pesästä joutui valitseaman joko pristutution tai luostarin välillä.

Kardinaali Frederico Cesi kustansi luostarin ja conservatorion ja kirkon rakentamisen. Mutta ne sijaitsivat synkässä vanhassa rakennuskompleksissa jonne ei aurinko juuri koskaan paistanut. Kirkko on pyhitetty pyhälle Katerina Aleksandrialaiselle.

Samoissa peruskorjatuissa tiloissa on Rooman kunnalla vastaanottokoti väkivaltaakärsineille naishenkilöille, jotka tarvitsevat suojapaikan ja yöpymistilat. 

Arkiv: Innocenzo Tacconi e Annibale Cararcci, CIMSA Santa Margherita, Chiesa di Santa Caterina dei Funari.jpg

Innocenzzo Tacconi ja Annibale Caracci, Santa Margherita



Kirkkosali ei ole suuri mutta sen molemmilla seinustoilla on kolme suurta kappelia ja jokasen kapelin  kauniit kaarivalvit ovat samalla  tyylillä kuvioituja. Keskimmäisestä kappelista vasemmalla seunustaalla pääsee ulos Via Michelangeli Caetanin kujalle. Tämä lisäovi on rakennettu jälkeenpäin turvallisuussyistä.

S Angelo - Caterina dei Funari s - capp de Torres - Venusti s G Battista 1200039.JPG

Cappella de Torres

Kardinaali Ludovico de Torers sai viimeisen lepopaikkansa tästä kirkosta ja tässä de Torreksen suvun kappelissa. Kappeliin on haudattu useampikin hänen sukulaisistaan. Alattritaulun ja ferskomaalausket on tehnyt Marcello Venusti. Allttaritaulun oikealla puolella on maalaus Kardnaali Ludovico de Torreksesta ja vasemmalla maalaus, joka kuvaa hänen isäänsä, joka oli myös nimeltään Frederico de Torres.


tiistai 18. elokuuta 2009

Hieman luostareista...


Santi Quattro Coronatin luostari ja kirkko sijaitsee Celion kukkulalla, ei kaukana Colosseosta. Basilika on pyhitetty neljälle roomalaiselle sotilaalle keisari Diocletianuksen ajalta. Paikalla on ollut kirkko jo 400-luvulla. Kirkolla on vartiotorninsa ja se on muutenkin kuin linnoitus ulkoapäin katsottuna. San Silvestrolle pyhitetyssä oratoriossa on kauniita freskomaalauksia 1200-luvulta. Luostarista löytyy myös kappeli joka on pyhiettty Pyhälle Barbaralle. Luostarin sisäpiha on tyypillinen keskiaikaisille luostareille.

Via Capo African ja Via Cuercetin katujen risteyksestä näkee tämän jylhän linnoituksen jossa luostari sijaitsee. Via Cuercetilta lähtee kapea kuja Via Dei Strada Statale ylös luostariin.

Santi Quattro Coronatin luostari on yksi parhaiten säilyneistä ja eniten varjeltu ja vaalittu Rooman luostareista. Luostaria on korjailu varovaisella kädellä viime vuosina. Nunnat valittavat että luostari on kostea ja kylmä talviaikaan mutta toisaalta ei haluta modernisoida luostaria liikaakaan.


Basilika on avoinna: 

ma-la kello 6-12.30 ja 15-20 
sunnuntaisin kello 7.30-12.30 ja 15.30-19.30

Luostari on avoinna:
 ma-la kello 9.30-12.30 ja 16.30-18.
 sunnuntaisin kello 9.30-12.30 ja 16.30-18


Capella San Silvestro on avoinna:
 ma-la kello 9.30-12, 16.30-18
 sunnuntaisin avoinna kello 9.30-10.30, 16.30-18

 Messu vain juhlapyhinä kello 11.00

Huom! Santi Quattro Coronatissa ei tarjoa majoitusta, mutta muuten siellä saa vierailla.


Santi Quattro Coronatin luostarin sisäänkäynti

Agostiinilaisluostareita:

Santa Caterina dei Funari Sant’Angelo
Santa Croce alla Lungara (le “Scalette”) Trastevere
Santa Maria dei Sette Dolori Trastevere HUOM! Tämä luostari on nykyään ensimmäisen luokan hotelli! Suosittelen!
San Giacomo alla Lungara Trastevere
Santa Lucia in Selci Monti
S.ma Annunziata (“le Turchine”) Monti
Santa Maria delle Vergini Trevi
Santa Maria Maddalena al Corso Colonna
Santa Marta Pigna
Santi Quattro Coronati

Convento Sant'Agostino, Via della Scrofa, 80 - 00186 Roma
Tel. 06 68801962; Fax 06 68215193
Sito web: www.santagostino.org
E-Mail: roma.santagostino@agostiniani.it

Parrocchia S. Maria del Popolo, Piazza del Popolo, 12 - 00187 Roma
Tel. 06 3610836; Fax 06 3203155
E-Mail: roma.popolo@agostiniani.it

Parrocchia S. Prisca
Via S. Prisca, 11 - 00153 Roma
Tel. e fax 06 5743798
E-Mail: roma.santaprisca@agostiniani.it

Parrocchia S. Rita
Via Acquaroni, 71 - 00133 Roma
Tel. 06 2050630; Fax 06 2032052
Sito web: www.santaritaroma.it
www.coralegaudate.com
E-Mail: roma.santarita@agostiniani.it

Karmelitaaniluostareita:

Sant’Egidio Trastevere
Santa Maria Regina Coeli Trastevere
San Giuseppe a Capo le Case Colonna
S.ma Incarnazione delle “Barberine” Monti
Santa Teresa alle Quattro Fontane Monti
Santa Lucia alle Botteghe Oscure Pigna

Klarissaluostareita:

S.ma Concezione di Maria Monti

San Lorenzo in Panisperna Monti
Santa Maria della Purificazione Monti
San Silvestro in Capite Colonna
San Cosimato (o Santi Cosma e Damiano) Trastevere
Santa Chiara Pigna


Luostari San Lourdes, Nostra Signora di Lourdes, Via Sistina 113, sisäänkäynti
Yksi Rooman susosituimmista luostarimajoituksita, yksinkertainen mutta hyvä

Convento Padri Carmelitani, Borgo Sant'Angelo 15
Monastero Santa Maria Regina Coeli, Via Monte Carmelo 7
tel. e fax 06.66415525
Monastero San Giuseppe, Via della Nocetta 83
tel. e fax 06.66157745
Parrocchia S. Teresa di Gesù Bambino, dei Padri Carmelitani Scalzi, Via Gaspare Spontini 17, tel. 06.8414209
S. Maria della Scala, Piazza della Scala 23, Tarstevere
Convento Santa Maria della Vittoria, Via XX Settembre
tel. 06.42740571 - fax 06.4825705
vittoria@carmelitaniroma.it
Eremo di Montevirginio, Canale Monterano
tel. fax 06.99837167, mail:eremo@carmelitaniroma.it
Convento e Santuario S. Maria del Carmine, Via Pietro Corvi 1,
03024 Ceprano - Frosinone
tel. fax 0775.914148, e-mail: ceprano@carmelitaniroma.it
Convento Santa Teresa, Viale Santa Teresa, 01032 Caprarola - Viterbo
tel. Fax 0761.646013, e-mail: caprarola@carmelitaniroma.it

Domenikaaniluostareita:

Santa Caterina da Siena a Magnanapoli Monti
Santa Maria Maddalena a Monte Cavallo Monti
Santi Domenico e Sisto Monti
S.ma Annunziata all’Arco dei Pantani Monti
Santa Maria dell’Umiltà Trevi
Santa Maria sopra Minerva,

Benedittiiniläisluostareita:

Sant’Ambrogio della Massima
Sant’Angelo

Sant’Anna dei Funari Sant’Eustachio3
Santa Cecilia Trastevere
Santa Maria in Campo Marzio Campo Marzio
Tor de’ Specchi Campitelli
Sant'Anselmo, Piazza dei Cavallieri Malta, Aventino


Franceskaaniluostareita:Sant’Apollonia Trastevere
Santa Margherita Trastevere
San Bernardino Monti

Kaputsiiniläisluostareita:

S.mo Sacramento a Monte Cavallo
Monti
Sant’Urbano Monti
La Chiesadella SS Concezione, Via Vittorio Veneto 27, email: Pr.romana@ofmcap.org


Muita vanhempia luostareita:

Filippine oblate di s. Filippo Neri Monti
Paolotte minime di s. Francesco da Paola Monti
Spirito Santo canonichesse lateranensi
Monti

Santa Maria alla Lungara visitandine Trastevere
S.ma Concezione oblate camaldolesi Trastevere
Santa Rufina oblate orsoline Trastevere
Sant’Orsola orsoline Campo Marzio
Santa Susanna cistercensi bernardine Trevi

Lisää linkkejä:
Istituti Religiosi 
Roma Turismo

Huom! Koska siitä on jo aikaa kun tein tämän postauksen niin monet luostarit ovat saaneet omat kotisivut, joita ei siihen aikaan ollut vielä kovinkaan montaa. En aio alkaa tekemään uduestaan näitä luostarimajoitus postauksiani, vaan pyydän ystävllisesti kiinnostuneita googlettamaan casa per ferie a roma tai casa religiose a roma. Samat haut voi katsella google kartaltakin, jolloin näkee lusostarimajoituksen sijainnin heti. Tripadvisor sivuilta löytyy nykyään usieta luostarimajoituksiakin Bed&Breakfast a roma haulla.

Lykkyä tykö! 

Luostariasuminen on erinomainen yöpymismahdollisuus juuri Roomassa ja Italiassa ylipäätään.

torstai 19. toukokuuta 2011

Piazza Caetani Mattei, Palazzo Mattei


Palazzo Mattei ja oikealla Caterina dei Funarin kirkko

Tuo kuja tuossa rakennusten välissä on Via Michelangelo Caetani. Kuvassa vasemmalle lähtee Via dei Funari ja oikealle kirkon edestä Via dei Funari jatkuu. Tässä edustalla ei ole enää aukeaa vaan rakennuksia on hyvin tiheään. 

Kun lähtee Largo di Torer Argentinalta suoraan etelään päin Via Paganincaa/Piazza della Encioclopedia Italianaa, niin tulla tupsahtaa melko heti Piazza Matteille.

San Francesco (Prato) - Kloster-Mattei.jpg

Mattein aatelissuvun vaakuna

Memoria di Leopardi a Roma (pal Mattei) 1260049.JPG

S Angelo - v Michelangelo Caetani P1040504.JPG

Tämä on yksi Mattein suvun palatseista. Mattein suku omisti suuremman alueen tämän torin ympäriltä ja siitä torille nimi.

Palazzo Mattei di Giove. 04.jpg


Palazzo Mattei de Giove, Via Michelangelo Caetani 32

Piazza Mattei sijaitsee Sant'Angelon kaupunginosassa, siis aivan juutalaisten asuinalueen rajalla. Mattein suku omisti useimmat rakennukset torin ympärillä ja sen välittömässä läheisyydessä. 

Palazzo Mattei de Gioven rakentaminen vei noin 20 vuotta. Carlo Maderno suunnnitteli sen. Viisi muuta alueella sijaitsevaa palatsia kuului myös Mattein suvulle. Palazzo Caetanin, Via delle Botteghe Oscura 32 rakennutti Alessandro Mattei, jonka jälken palatsin omisti Negroni, Durres ja lopulta Caetanit. Celion puistossa sijaitsi Mattei suvun kesäahuvila. Ciriaco Mattei rakennutti Villa Celimontanan perheen kesäasunnoksi. 

Mattein suku oli erittäin vallanhimoista porukkaa ja he taistelivat vallasta toisten arvovaltaisten aatelissukujen kanssa Roomassa 1400- ja 1500-luvuilla. Mutta samalla he tekivät hyväntekeväisyyttä. Heidät karkoitettiin 1600-luvulta pois Roomasta. Mattein suvulla oli oikeus lukita ja sulkea juutalaisen ghetton portin. Mattein suku on alunperin kotoisin Veronasta.

Trasteveresä oli Mattein suvulla myös palatsi Piazza Piscinulalla ja se on jäljellä vieläkin. Hän oli eirttäin hyvä ja läheinen ystävä Carvaggion kanssa joka oli yksi barokin aikaisista suurista mestareista ja nykyään hänen maalauksensa ovat erittäin korkealle arvostettuja.




Kaunis sisäpiha

Scorcio seicentesco.JPG


Ciriaco Mattei eli 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa ja oli aikansa suurimpia taiteenkeräilijöitä. Hän oli Alessandro Mattein ja Emilia Mazzatostan poika. Hän oli kardinaali Girolamo Mattein, Asdrubale Mattein ja markiisi di Gioven veli. Giove on paikkakunta Umbriassa jonka Mattein poika hamusi itselleen ja alkoi kutsua itseään Gioven markiisiksi. Ciriaco meni naimisiin Giulia Matuzzin kanssa joka oli Pamphili suvun avioliiton ulkopuolella syntynyt tytär. He saivat vuorostan kaksi poikaa, Giovanni Batista Mattei ja Alessandro Mattei.

0453 - Rom, Museum.  Romerska civilisationen - sarkofag Foto Bild från Mattei, 12 Apr-2008.jpg

Mattein suvun aito sargofagi löytyy Vatikaanin museosta ja kopia täältä Mattein palatsista.


IMG_8812

IMG_8847

IMG_8825

IMG_8843

IMG_8846

IMG_8820

IMG_8811

Palace Courtyard Statuary

IMG_8871

IMG_8872

Palazzo Mattei di Giove. 06.jpg

Palazzo Mattei di Giove. 07.JPG


 Piazza Mattein reunalla seisoo myös modernimpi palatsikin

Mattein suvusta oli lähtöisin kaiken kaikkiaan kahdeksan katollisen kirkon kardinaalia mm Girolamo, Gaspare, Alessandro, Mario, Lorenzo Girolamo, Rugger, Luigi Emidio  ja Antici Mattei.



Alkuperäinen suihkulähde

Piazza Mattein, Fonatana delle Tartarughe, kilpikonnasuihkulähde

010101 11 kvadrat mattei den tartarughe.JPG

Kun Aqua Virgon akvedukti rakennettiin vuonna 1570 niin Mattein sukukin sai vesijohdot ja voitiin rakentaa suihkulähde torille. Piazza Matteilta vesi virtasi eteenpäin juutalaisten ghettoon Piazza Cinque Scole'lle. 

Luultavasti suihkulähteen on suunnittelut Giacomo della Porta yhdessä Taddeo Landinin kanssa. He valmistivat marmorista neljä nuoren miehen patsasta ja kahdeksan delfiiniä. Neljä delfiineistä kuitenkin vietiin Fontana della Terrina nimiseen suihkulähteeseen jonka löytää Chiesa Nuovan kirkon edustalta. 

Gian Lorenzo Bernini ja Andrea Sacchi valmistivat ihastuttavat kilpikonnat paavi Alessandro VII:n pyynnöstä. Kilpikonnat on varastettu useanpaan kertaan. Yksi alkuepräisistä kilpikonnista on tyystin kadoksissa vieläkin. Muut säilytetään Kapitoliumin museossa ja suihkulähteessä on kopiot vuodesta 1979 lähtien.

Fontänen på Piazza Mattei - particolare.jpg


Via di Sant'Ambrogio on vain pari metriä kapea kuja, mikä johtaa Rooman Ghetton läpi Via del Potico d'Ottavialle, joka taas puolestaan on leveä ja vilkas katu jolla on aina elämää. Kuja Via delle Reginelle toiseen suuntaan Palazzo Costagutin vierestä vie vielä suorenpaan Rooman Ghettoon.


Kuvassa vasemmalla oleva rakennus on Palazzo Costaguti jonka rakennutti sen aikaisen paavin Paulo III Farnesen pankkiiri Constantino Patrizi. Sittemmin palatsin osti genualainen suku Costaguti, jotka omistavat palatsin vielä nykyäänkin.Palatsin toinen sisäänkäynti on Piazza Costagutilta, Vicolo Costagutin päädystä. Tuo kuvassa oleva palatsin kulmaus oli aikoinaan juutalaisen asuinalueen Gheton rajapyykki.

Kuvassa keskellä olevassa rakennuksessa sijaitsee hotelli Kame Hall. Kuvassa suihkulähteen takana on toinen Mattein palatsi, Palazzo di Giacomo dei Mattei ja sen vieressä kuvan ulkopuoella oikealla toinen Palazzo Mattei de Giove, jonka vieressä sijaitsee Catararina dei Funarin kirkko ja sitä vatsapäätä Palazzo Patrzi. 

Kuvassa keskellä kulman takana Via dei Paganican puolella sijaitsee Palazzo di Giacomo dei Mattein takana Palazzo Paganica ja sitä vastapäätä sijaitsi SS Valentino e Sebastianon kirkko, jota ei enää ole.





Bartaruga niminen viihtyisä baari torin reunalla on kuulema suljettu, mutta kerroataan että  se taas pian avattaisiin.



Mattein sukukappelin lattia Santa Maria Aracoelin basilikassa.



sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kansallismuseo/Museo Nazionale Romano



Piazza della Repubblica/Piazza Esedra



Kansallismuseo käsittää monta eri rakennusta ympäri Roomaa:

 1. Museo delle Terme di DioclezianoVia Enrico dei Nicola

 2. Palazzo Massimo, Largo di Villa Peretti
   
 3. Palazzo Altemps, Via Sant'Apolinare 46

 4. Crypta Balbi, Via delle Botteghe Oscure 31

 Avoinna:
 kaikki neljä kohdetta kello 9.00-19.45.

Kaikki neljä ovat avoinna kaikkina muina viikonpäivinä paitsi ei manantaisin. Sisäänpääsymaksu 16 € (audioguiden kanssa 21 €) ja lippu on voimassa kolme vuorokautta. Samalla lipulla pääsee kaikkiin neljään museoon.


Dioclezianon kylpylän raunioissa sijaitsee kirkko nimeltä Santa Maria degli Angeli e dei Martiri sekä osa kansallismuseota, jonka sisäänkäynti on päinvastaisella puolella raunioaluetta.

Museoon on todellakin kasattu paljon löytötavaraa pitkin Roomaa. Erittäin mielenkiintoinen museo ja sen sijainti on aivan ehdoton, entisen kylpylän ja luostarin raunioissa. Museo vihittiin vuonna 1890. Kokoelmissa on esineitä 500 eaa 300 jaa, siis noin 800 vuoden ajalta.

Itse mestari Michelangelo Buonaroti on suunnitellut raunioalueen ihastuttavaan kuntoon. Ennen kaikkea Santa Maria degli Angelin kirkko on loistava esimerkki Michelangelon suuruudesta mestarina. Ruotsalainen kardinaali Anders Arbolius sai Santa Maria degli Angelin kirkon omaksi nimikko kirkokseen ja hänellä on siitä nyt päävastuu.



Luostari 1600-luvulta on myös osa museota nykyään.





Palazzo Altemps sijaitsee Ponten kaupunginosassa, Piazza Navonnan pohjoispuolella. Alueella on sijainnut Apollo temppeli josta läheinen kirkko ja tori ovat saaneet nimensä, Sant'Apollinare. Täällä on postaukseni palatsista.

Nykyinen kirkko on 700-luvulta. Ponten alueella asui keskiajalla paljon aatelissukuja. Itäistä aluetta kontrolloi Colonnan suku ja läntistä Orsinit. Colonnat olivat keisarivallan kannattajia kun taas Orisinit kannattivat paavinvaltaa. Kiista ja kilpailu raukesi 1500-luvulla jolloin Altempsien palatsi rakennettiin.

Palatsin ensimmäinen omistaja oli Girolamo Riario, joka oli sukua paavi Sixtus VI delle Rovarelle. Kardinaali Marco Sittico Altemps osti kuitenkin palatsin melko pian. Hän oli paavi Pius IV Medicin siskon poika. Rakennusmestari Martino Longhi sai uuskorjata rakennusta ja samlla rakensi näköalatornin palatsiin. Kardinaali Altempsista ei kuitenkaan ollut papiksi, sillä hän oli aivan liikaa ihastunut naishenkilöihin. Hän sai Roberto nimisen pojan rakastajatterensa kanssa. Paavi Sixtus V antoi käskyn teloittaa Roberton. 

Palazzo Altempsin sai Vatikaani omakseen 1900-luvulla ja Vatikaani lahjoitti vuorostaan palatsin Italian valiolle vuonna 1982. Palatsi pantiin korjausten alle ja 15 vuoden päästä avattiin museona.



Palazzo Altempsiin on koottu useampien rikkaitten aaltelissukujen taidekokoelmia kuten Boncompagnin, Mattein ja Ludovisin. Palazzo Altemps on vierailun arvoinen museo, ehdottomasti. Täällä on enimmäkseen patsaita ja vestoksia.











Altempsin suvun ykistyiskappeli on täynnä taidetta.
 Attarille on haudattu paavi Anicetus I




Palazzo Massimo alle Terme, Largo di Villa Peretti 1

Paavi Sixtus V asui alueella jolloin palatsin nimi oli Villa Montalto Peretti. Huvila purettiin kun Terminin rautatieasemaa alettiin rakentamaan. 

Nykyinen palatsi rakennettiin jesuiiteille seminaariksi. Toisen maailmansodan aikana se toimi armeijan sairaalana. Vuonna 1981 osti Italian valtio rakennuksen halvalla ja korjautti sen museotiloiksi. Museo vihittiin käyttöön vuonna 1995. Museo sisältää paljon patsaita sekä valtavan kolikkokokoelman. Monet kolikot ovat suuria harvinaisuuksia. Museossa on myös paljon koruja.


Yksi museon suurista nähtävyyksistä on tämä patsas, Via Labicana Augustus. Patsas on peräisin vuodelta 12 eaa. Se löydettiin Oppian kukkulalta, Via Labicanan varrelta vuonna 1910. Patsaan korkeus on 207 cm.


Sokrates



Komea sargofagi


Erittäin kaunista mosaiikkia


Crypta Balbi, Via delle Botteghe Oscure 31

Avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 9.00-19.45. Sisäänpääsy 7 euroa

Argeologit tekivät kaivauksia 1980-luvulla kahden kirkon välisellä alueella, Santa Caterina dei Funari ja San Stanislao dei Polacchi.

Kaivausalueesta maan alla tuli museo ja se vihittiin vuonna 2001. Museossa pääsee näkemään miltä Rooma näyttää rakennusten ja katujen alla kun arkeologit tekevät kaivauksiaan. Museo käsittää kaksi rakennusta. Alueella sijaitsi luostari nimeltä Santa Maria Domine Rose, mikä oli rakennettu Teatteri di Balbon tiloihin ja Conseravtorio di Santa Caterian dei Funari jonka rakennutti Ingnazius Loyola nuoria tyttöjä varten jotka olivat joutuneet prostitutioon mukaan.



Näkymä kadulta käsin.