lauantai 29. toukokuuta 2010

Esquilinon kaupunginosa


Esquilinon kaupunginosa on numero XV

Tällä alueella asuu noin 25000 asukasta. Esquilino sijaitsee kuten kartalta näkyy aivan Terminin rautatieaseman läntisellä kupeella. Esquilino sijaitsi Serviuksen kaupunginmuurin ulkopuolella, mutta nykyään se sijaitsee uudemman kaupunginmuurin Aurelianuksen sisäpuolella.

Esquilinon alue on saanut aivan turhan huonon maineen. Suurkaupunkien rauatatieasemien ympäristöä on aina kyseenalaistettu. Rautatieaseman ympärillä liikkuu paljon väkeä luonnollisista syistä. Asemat vetää puoleensa erilaisia kaupustelijoita, taskuvarkaita ja ilotyttöjä. 

Rooman rautatieasema Termini ei poikkea siinä suhteessa, mutta asemalla on aina poliiseja. En halua varoittaa asemasta koska itse en ole tuntenut oloani turvattomaksi, kunhan vaan pidän huolen rahapussistani ja käsilaukustani. Ei sen puoleen, käsilaukustaan voi päästä eroon muuallakin kaupungilla, varsinkin siellä missä liikkuu paljon väkeä ja siellä missä turistit jonottaa. Busseissakin on varottava, etenkin naisia ja lapsia.


Via Merulana on alueen pisin katu ja samalla Esquilinon kaupunginosan läntinen raja. Katu lähtee Santa Maria Maggioren basilikan edustalta ja päätyy Piazza San Giovanni in Lateranon torille. Katua reunustaa ikivanahat puistolehmukset.


File: Arco di gallieno 1.JPG

Porta Esquilina/Arco di Callieno, ja vasemmalla häämöttää San Viton pieni kirkkorakennus. Gallieno oli Rooman keisari vuosina 253-268 eaa. Riemukaari valmistettiin Keisari Augustuksen ajalla. Keisari Galliannus organisoi Rooman armeijan ja sen kunniaksi rakennettiin tämä riemuikaari antiikin ajalla.


Santi Vito e Modesto ja sen vieressä sistersiläinen luostari
 Via Carlo Alberto 47

Kirkkosali on pieni ja hyvin yksinkertainen. Kirkon seinustalla (kuvassa nurkan takana vasemmalla puolen) sijaitsee vesiposti, jonka vettä voi juoda. Kirkko on rakennettu yhteen Arco di Gallienon kanssa. Kirkko on hyvin vanha, neljänneltä vuosisadalta. Kirkko on ollut tunnettu myös nimellä Cresenziana jolloin kirkossa oli toimintaa ja sen jälkeen kirkko unohtui täysin. Paavi Sixtus IV käski korjauttaa kirkon 1400-luvulla ja kirkon saivat sistersiläiset munkit omistukseen ja myöhemmin tavalliset Maria papit.

San Vito oli 7-vuotias sisilialainen poika joka kuoli martyyrikuoleman keisari Diocletianuksen hallintoaikana 303-304 jaa. Vuonna 1997 perustettiin Roomassa San Vito kirkon ystävät niminen järjestö, jonka jäsenet ovat korjauttaneet varovaisesti kirkkoa taas uudemman kerran. Varsinkin lattia on uusittu.


Piazza Vittorio Emanuelle II

Tori sijaitsee Esquilinon sydämessä, saman nimisen metroaseman luona. Piazza Vittorion keskellä sijaitsee iso puistoalue jossa varsinkin lapset käyvät leikkimässä vanhempiensa kanssa. Koiria ulkoilutetaan myös puistossa. Toria ympäröi isot palatsit ja holvikäytävät joiden alla on myyntipöytiä. Täällä myydään ruokatavaraa, vaatteita, koruja ja ties mitä. Mukavia kahviloita ja baareja löytyy myös. Näitten kaariholvien alla kohtaa koko maailma toisensa.


Tori on Rooman monikulttuurisin paikka ja perinteinen ostospaikka jossa kohtaavat vanhukset, nunnat, perheenäidit kaikista mahdollisista eri kulttuureista ja uskontokunnista. Aasialaisilla, varsinkin kiinalaisilla ja intialaisilla, on paljon myymälöitä Esquilinon alueella ja monet heistä myös asuvat täällä. Torimyyntiä on maanantaista lauantaihin kello 7.00-14.00. Muut myymälät ja liikkeet ovat auki  myös sunnuntaisin ja iltaisinkin. Melko uusi kauppahalli, Nuovo Mercato Esquilino, sijaitsee melkein vieressä, Via Principe Amadeo 184. Suosittelen käväistä sisällä ja ostaa vaikka hedelmiä tai marjoja. Tämä on todellinen ruuan mekka. 

Täältä löytyy englanninkielinen sivu joka kertoo Rooman mercateista. Samoilta sivuilta löytyy monenlaista torimyyntiä. Joillakin toreilla mydään enimmäkseen kaikkea muuta kuin ruokatavaroita kuten Porta Portese ja Monti Market. Borghetto Flaminio Market on tunnettu korkeatasoisesta myyntitavarastaan.


Kayote on oikeastaan kurkku, ei hedelmä. Syödään kuten perunat, voi syödä raakanakin.

Myyntikojut ovat avoinna maanantaista lauantaihin kello 6.00 -14.00. Vaikka ei ostaisikaan mitään niin hallissa on silti nautinto käydä. Hallissa myydään kaikenlaista ruokatavaraa, maan ja taivaan väliltä, joiden nimeä ei edes tiedä.

Samalla kun liikkuu nurkilla voi vaikka syödä kiinalaista, intialaista, vietnamilaista, filippiiniläistä, korealaista, bangladesiläistä, taimaalaista jne. Kiinalaisia asuu juuri tällä alueella runsaasti. Rooman kiinalaiset ravintolat eivät ole kummoisiaakaan mutta halpoja, kuten useimmat muutkin etniset ruokapaikat. Hang Zhou, Via Principe Eugenio 82, on hyvä kiinaalainen ravintola alueella.

Himalaya's Kasmir, Via Principe Amadeo 325, on Rooman parhaimmista intialaisista ravintoloista. Ruoka on erinomaista ja ravintolan sisustus ja musiikki intialaista

Tällä alueella on paljon hotelleja ja B & B paikkoja. Useimamt ovat ihan OK. Kannattaa ehkä kuitenkin valita hotelli kaikilta muilta puolilta toria mutta ei mieluitenten itäiseltä aivan liian läheltä Terminin rauatieasemaa. Läntinen (pohjoinenkin) puoli on paras valinta. Via Cavour on ok katu, ja kadut sen pohjois- ja läsnipuoella, mutta esimerkiksi Via Giobertin varrella on kyseenalaisia hotelleja, joista voi vuokrata hotellihuonen tunniksi tai pariksi. Kadun varrella toki sijaitse paljon halpoja ruokapaikkoja, Take away-paikkoja. Via Merulanan katu on myös ok katu ja sen poikkikadut länteen päin.


Hyvä luostariasuntola Suore di Santa Elisabetta, Via dell'Olmata 9. Keskeinen sijaintikin. Suosittelen ainakin kerran elmässä asua luostariasuntolassa.


Karvaskurkku
Tämä poimitaan raakana ja kypsennetään ennen kuin sen voi syödä. Hyvää "lääkettä" diabetekseen. Tämä on marja.


  Piazza Vittorio Emanuelle II


Raitiovaunut numero 5 ja 14, sekä metro A kulkee torille ja useita bussejakin kulkee mollemmin puolin toria.

Via Buonarrotin puolella sijaitsee supermercato Tuodi josta voi käydä ostamssa juotavaa. Kahviloitakin on torin ympärillä mutta oman kokemkuksen perusteella ei kahvi oikein maistunut. 

Paras supermercato sijaitssee Santa Maria Maggioren basilikan edustalla. Siinä seisoo Upim tavaratalo ja kadun kulmasta menee rullaraput alakertaan jossa on erittäin suuri ja hyvä ruokatavaramyymälä. Myymälän perillä, oikeanpuoleisessa nurkassa sijaitsee leipomo josta saa tuoretta leipää ja pizzaa. Itse voi valita kuinka suuren palan haluaa. Tavaratalot ei Italiassa ole samanlaisia kuin mihin me on totuttu. Paljon vähemmän valinnanvaraa, mutta ruokaosastot ovat hyviä yleensä. Tavaratalon sisäänkäynnistä voi nousta toiseen kerrokseen ja siinä vasemalla on erittäin hyvä ilmainen vessa.

Upim tavratalon vieressä sijaitsee Simply Market, valtavan iso halpa myymälä, jossa on halvenpaa kuin Upimin tavaratalon ruokasoastolla. Myymälä on avoinna joka päivä kello 7.00-24.00. Täältä voi ostaa valmiita ruokalajejakin. Aivan valtava valikoima.

Toinen Simply Market sijaitsee Vatikaanin lähellä, Via Fabio Massimo 35 ja kolmas myymälä, joka on vielä isompi marketti, sijaitsee Via Tripoli  134, Triesten korttelistossa.


Mutta vain muutama askel PIazza Vittorion torilta, Via dello Statuton varrella sijaitsee aivan ihana Regoli Pasticceria. Olen tästä kertonut jo aikaisemminkin. Regolissa saa hyvää kahvia ja kotileivottuja kahvileipiä. Kallis mutta se on sen väärti. Täältä kannattaa ehdottomasti ostaa myös jäätelöt. Täällä on eniten väkeä kerralla heti kello puoli seitsemän aamulla kun roomalaiset käyvät kahvilla töihin mennessään. Omistaja saattaa avata ovet jo kello kuusi. Avoinna kello puoli yhdeksään asti illalla, tiistaisin suljettu.


Pause, iltapäivän tauko Piazza Vittorion puistossa.


Puistossa on myös lapsille leikkipaikka.

File:Piazza Vittorio Porta magica 9511-02.JPG

Piazza Vittorio, La Porta Magica/Porta Alchemica

Markiisi Massomiliano Palombaran asuinrakennus sijaitsi puistossa 1600-luvulla. Palombaran huvilaan oli viisi sisäänkäyntiä, joista vain tämä La Porta Magica on jäljellä. Markiisi Palombara oli kiinnostunut alkemiasta. Hän toimi Roomassa konservaattorina. 

Ruotsin hallisteva kuningatar Kristina luopui kruunustaan ja muutti  vuonna 1655 Roomaan, jossa hän eli koko lopun elämäänsä. Hänet on haudattu Pyhän Pietarin basilikan kryptaan ja hänen muistomerkkinäs sijaitsee basilikassa. Kristina oli myös erittäin kiinnostunut alkemiasta ja hänellä oli jopa laboratoriokin Riorio palatsissa jossa hän asui myös jonkin aikaa. 

Rooman silloiset alkemiasta kiinnostuneet kokoontuivat Kristinan laboratoriossa. Palazzo Riario, nykyinen Palazzo Corsini, jonka tiloissa sijaitsee nykyään Accademia dei Lincei.  Nuo kaksi patsasta oven molemmin puolin eivät ole kuuluneet huvilaan alunperin vaan ne on tuotu Quirinalen kukkulalta, jossa aikoinaan sijaitsi temppeli egyptiläisille jumalille Isis  ja Serapis.



Esquilinon vanhukset levähtävät päiväkävelyn päätteeksi torin penkillä. Roomalaiset eivät mielellään istu sisällä.

File:Giardini di piazza Vittorio 9511-01.JPG

Monikulttuurillinen Rooma ja etenkin Piazza Vittorio Emanuelle II on synnyttänyt multikultturillisen orkesterin, joka on saanut torin nimen, L'Orchestra di Piazza Vittorio. Muusikkoja on orkesterissä viidestätoista eri maasta, kolmesta eri maanosasta ja he laulavat kahdeksalla eri kielellä.







File:Santa Maria Maggiore Front.JPG

Santa Maria Maggiore on ehdottomasti suurin nähtävyys Esquilinon kaupunginosassa. Santa Maria Maggiore kuuluu Vatikaanille. Tältä basilika näyttää sisäänkäynnin puolelta, Piazza di Santa Maria Maggiorelta. Basilikasta olen tehnyt omat sivutkin!

File:Piazza Esquilino, Santa Maria Maggiore.JPG

Tältä näyttää Santa Maria Maggioren basilica toiselta puolen, Piazza dell'Esquilino. Obeliski keskellä toria on tuotu tänne Augustinuksen Mausoleumin edustalta. Roomaan obeliski on tuotu toisella vuosisadalla Egyptistä.

Esquilinon alueella on paljon halpoja ravintoloita ja kahviloita. Ruokaa ympäri maapallon.

L'Esquilino dalla loggia di S. Maria Maggiore

Piazza di Santa Maria Maggiore ja obeliski, Colonna della Pace.

File:Piazzadeicinquecento.jpg

Terminin rautatieasema ja bussilaiturit

Terminin rautatieasema on mainettaan parempi. Täällä voi aivan hyvin oleskella, käydä syömässä ja kahvilla. Vessatkin ovat hyvät ja suihkukin löytyy. Myymälöitä on myös runsaasti joista tavallinen ihminen ainakin löytää asusteita ja muuta tavaraa, vaikka tuliaisiksi saakka. Pidä huoli kasseistasi, kameroistasi ja rahakukkarostasi. Älä ota koskaan vastaan apua, jos et ole aivan sataprosenttisesti varma että apua tarjoava on töissä asemalla sitä varten. Avustajilla on yleensä erikoiset liivit päällä josta heidät tunnistaa.

Upim tavaratalokin löytyy Via Giovanni Giolittin puolelta, mutta sisäänkäynti on nykyään vain Terminin sisältä laiturin 24 vierestä, josta lähtee Leonardo Express-juna Fiumicinon lentokentälle. 

Mutta tätä aluetta ollaan uuskorjaamassa, joten on epävarmaa mikä on tilanne nykyään. Joka tapauksessa Upim on avoinna, jos  asema on avoinna, kello 8.00-22.00. Vaikka seuraava Upim tavaratalo on Piazza Santa Maria Maggiorella, vain kivenheiton päässä Terministä. Coin  ja Moka Cafe-Foodhall, joka on avoinna kello 7.00-19.00 löytyy saman laituri 24 vierestä. Chiampinon lentokentälle lähtee busseja samasta kohtaa asemarakennuksen seinustalta. Osa busseista lentokentälle lähtee Via Marsalan puolelta, kuten Terravison bussi.

Terminin rautatieasema on jo useamman vuoden ollut uudistusprojektin kohteena. Aseman kautta kulkee noin 150 miljoonaa henkilöä vuosittain. Uutta Tiburtinan rautatieasemaa on rakennettu muutama vuosi ja tarkoitus on siirtää Terminiltä lähtevä junaliikenne Tiburtinan rautatieasemalle. Pitkänlinjan bussit ovat jo aikansa lähteneet Tiburtinan rauatieasemalta. Tiburtinan rauatieasemalla pysähtyy myös metro B. 

Terminin rauatieaseman maanalainen kerros suljetaan ja asemarakennukseen rakennetaan kerroksia joissa tulee oleman lasiseinät. Myymälät siirretään maan alta kerroksiin ja autojen parkit tulee olemaan ylimmässä kerroksessa. Bussilaitureita vähennetään ja muutenkin liikennettä vähennetään Terminin ympärillä. Puita ja pensaita istuteaan jne. Rakennusprojekti toteutetaan 12:ssa eri etapissa. Ensimmäisessä etapissa tulee esimerkiksi Fiumicinon lentokentälle kulkeva Leonardo Expressen'in laituri korjausten alle.


Via Merulana 31, Chi Era Costui ?, Sandro Vallocchia


Piazza Manfredo Fanti, Serviuksen kaupunginmuurin rippeitä


Via Giolitti/ Santa Balbina

Marsala - Tempel av Minerva medicinsk - Horti Licini 2055.JPG

Tempio di Minerva, Via Giolitti

Tempio Minerva on peräisin neljänneltä vuosisadalta. Se ei ole ollut temppeli kuten alkuun luultiin, vaan nähtävästi kuului puutarhaan nimeltä Horti Liciniana. Puutarha sijaitsi Via di Porta Labicanan, Via Prenestinan ja Aurelianuksen kaupunginmuurin välisellä alueella. Puutarhan omisti 200-luvulla elänyt keisari Licinius Gallienus. Puutaraha sijaitsi vieri vieressä toisen puutarhan kanssa, Horti Tauriani. Sen puuutarhan omisti konsuli Tito Statilio Taurus joka eli ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajan alkua. Puutarhoja oli siihen aikaan useimmilla suurmiehillä. Aluehan sijaitsi siihen aikaan Servianuksen kaupunginmuurin ulkopuolella.

Horti Mecenati on toinen  antiikinaikainen puutarha Esquilinossa ja siitä olen tehnyt jo sivunkin tänne blogiin.

Horti Calyclani sijaitsi myös Esquilinon alueella, Sant'Eusebion kirkon vieressä. Puutarhoissa oli paljon patsaita koristeena ja osa niistä on Rooman museoissa nähtävinä, esim Musei Centrale Montemartini, (Metroasema Garbatella, tai bussi 23, 271, 769, 770) Via Ostiense 106 ja Musei Capitolini, Campidoglion kukkulalla. Osa patsaista ja puutarhakoristeista vietiin 1500-luvulla paavi Julius III:n huvilalle Villa Giuliaan.

File:Anesi - minerva medica.jpg

Paolo Anesi: Tempio di Minerva Medica

Horti Liciniana oli suurin näistä puutarhoista ja keisarin residenssi oli varmasti upea. Puutarhaan kuului myös Minervan temppeli, Tempio di Minerva Medica. Tempio Minerva on voinut olla joko nympheum tai privaatti kylpylä, "Terme Gallice".


Trofei di Mario, toiselta nimeltään "Ninfeo di Mario" , Piazza Vittorio Emanuelle on vesiposti peräisin vuodelta 226 jaa. Se on keisari Alexander Severuksen huvilan raunioiden tiloissa. Ninfeoon järjestetään muutamia opastettuja käyntejä kevään aikana. 


Via di San Vito

Via Santa Croce Gerusalemme 10

Piazza fanti, ex-acquario (1884-85) 03.JPG

Piazza Manfredo Fanti, Casa dell'Architettura, Piazza Manfredo Fanti 47

Arkkitehtuurimuseo joka on jäänyt nykyään hieman MAXXI museon varjoon, mutta tämä on Rooman alkuperäinen arkkitehtimuseo ja mielenkiintoinen jos on kiinnostunut arkkitehtuurita.

Rakennus on alunperin nimeltään Aquario Romano. Rooman oopperakin käyttänyt rakennsuta enne nkuin siitä tehtiin Arkkitehtimuseo.


Sant'Antonio Abate, via Carlo Alberto 2

Kirkko on Roomassa asuvien venäläisten kansalliskirkko. Kirkko rakennettiin vuonna 1308 paikalle jossa aikaisemmin seisoi 500-luvulta peräisin oleva kirkko Sant'Andrea Cata Barbara. Kirkon viereen rakennettiin sairaala 1200-luvulla ja vuonna 1877 kirkko suljettiin, kunnes se avattiin uudestaan vuonna 1928 venäläisen akadtemian tiloiksi. Paavi Pius XI luovutti kirkon vuonna 1932 lopullisesti katolilaisten venäläisten käyttöön. 

Kirkko on vieläkin pyhitetty Pyhälle Antonio Abatelle jonka vuosijuhlaa vietetään 17. tammikuuta. Pyhä Antonio Abate on eläinten suojelija ja siitä syystä järjestetään jumalanpalveluksia kotieläimille Sant'Eusebion kirkossa. Kirkossa on kauniita freskoja sekä ikooneja. Joka lauantai kello 19 pidetään vesperi. Sunnuntaisin on slaavilainen messu kello 10.
Olen tehnyt oman postauksen kirkosta täällä.

File:Facciata della basilica di Santa Croce di Gerusalemme.JPG

Santa Croce in GerusalemmePiazza Santa Croce in Gerusalemme 12

Avoinna:
 kello 7-12.45, sekä 15.30-19.30

Messu:
kello 7, 8 ja 18.30 (arkisin)
kello 8, 10, 11.30 ja 18.30 (pyhäpäivinä ja sunnuntaisin)

Bussi 649 Terminin rauatieasemalta tai raitiovaunu 3.

Kirkosta olen tehnyt oman postauksen täällä.

Se on ikivanha kirkko 300-luvulta. Santa Croce in Gerusalemme on yksi seitsemästä pyhiinvaelluskirkoista Roomassa. Moni turisti ei ehdi käydä tässä kirkossa mutta monelle katolilaiselle kirkko on tärkeä. Kirkko omistaa paljon pyhiä jälkeenjäännöksiä kuten osia Jeesuksen rististä. 

Pyhä Helena, keisari Konstantinuksen äiti, toi reliikit mukanaan Jerusalemista, josta kirkko on saanut niemensäkin, Gerusalemme. Alkuun kirkon paikalla olevassa huoneessa toiminut seurakuntasali oli nimetään Titulus Crucis. Kirkkorakennuksessa on kokoontunut kunnanvaltuusto aikoinaan ja se on ollut myös Rooman viimeisen keisarin asunto. Vain osa rakennuksesta oli eristetty kirkontiloja varten. Kirkkoa on luonnollisestikin korjailtu aikojen saatossa. 

Kirkon vieressä on toiminut 1600-luvulle saakka kartusiaaniluostari, Domus Sessoriana, joka on nykyään hotelli.

File:Chapelle des reliques de Santa Croce in Gerusalemme.JPG

Reliikkikappeli

Pyhän Helenan kappelin lattia peitettiin Jerusalemista tuodulla mullalla, Terra Santa. Nykyään multa ei peitä sentään koko lattiaa.

Pyhä Helena ei ole kuitenkaan haudattu kappellin, niinkuin luulisi, vaan hänelle rakennettiin ihan oma mausoleumi Via Nomentanan varrelle. Täällä olen kertonut siitä.



Santa Croce in Gerusalemmen pääalttari


Sant'Eusebio all'Esquilino, Piazza Vittorio Emanuele II 2

Kirkon paikalla on nähtävästi sijainnut 400-luvun lopulla tituli, Titulos Eusebio, joka toimi yksityisen kotona rukoushuoneena ja kokoontumispaikkana alkukristityille, koska silloin ei vielä ollut kirkkoja olemassa. 

Kirkko on yksi Rooman vanhimmista kirkoista. Se manitaan ensimmäisen kerran vuonna 474. Paavi Gregoruis IX käski restauroida kirkon vuonna 1238 ja se uuskorjattiin neoklassisen tyylin mukaan. Saksalainen Anton Rafael Mengs sai maalata vuonna 1757 freskomaalauksen kattoon. Nykyinen kirkko on vieläkin 700-luvun mallin mukainen.

Kirkko on pyhitetty Pyhälle Eusebiolle Bolognasta, Eusebio di Vercelli, ja hänen jälkeejäännökset sijaitsevat pääalttarilla. Eusebio Vercelliä pidetään koko kaupungiosan Esquilinon perustajana. Katollinen kirkko on pyhittänyt useampiakin hekilöitä nimellä Eusebio.

Eusebio syntyi Sradinina saarella vuonna 283 ja kuoli Vercellissä, Piemontessa vuonna 371. Hän toimi Vercelissä piispana. Hän oli aerolaisuuden vastustaja. Aerolaisuus oli varhaisen kristinuskon suurimpia kinailun aiheita. Se perustui Jumalan kolminaisuus käsitteessen. Oppi kiellettiin harhakäsityksenä. Aerinismissä katsotaan Jumalan olevan Pyhän Hengen esiintymä ja Jeesus vain luotu kuten kaikki muutkin ihmiset. Jumala on siis opin mukaan yksin korkein. Aerinismin mukaan ei Jumalaa voi käsittää kolmiyhtenäisyys käsityksen mukaan. 

Kirkon vieressä on sijainnut ranskalainen Celestini-benediktiini-munkkiluostari vuodelta 1289 joka on tiettävästi nykyään suljettu. Domenico Fontana uuskorjasi luostarin vuonna 1588. Luostarista voi nähdä vilauksen sakristiasta käsin. Luostarin tiloissa on nykyään Italian valtionpoliisien tilat.

 Piazza Santa Croce in Gerusalemme 7 

Torin reunalla sijaitsee myös musiikki-instrumentti museo. Musiikista ja instrumenteistä kiinnostuneille on Accademia Nazionale di Santa Cecilian museo, Via de Goubertin, Auditorium Parco della Musica, ehkä vielä mielenkiintoisempi. 


Santa Bibiana, Via Giovanni Giolitti 154

 Avoinna:
arkisin kello 7.30-10.00 ja 16.30-19.30
sunnuntaisin kello  7.30-12.30 ja 16.30-19.30

Messu:
sunnuntaisin kello 8.30 ja 10.00
arkena kello 8.00 ja 18.30


Berninin veistämä Santa Bibianan patsas pääalttarilla. Pyhän Bibianan kirkko on vihitty vuonna 467 Paavi Simpiciuksen voimin, 300-luvulla martyyrikuoleman kuolleen Bibianan kunniaksi ja muistoksi. Kirkko rakennettiin Horti Licinianan tiluksille ja kirkon vieressä on sijainnut hautausmaa. 

Balbina sai kuolemantuomion uskontonsa perusteella. Kritinusko oli kielletty uskonto Roomassa vielä 300-luvun lopullakin. 


Pyhän Bibianan patsas päälattarilla

Bernini sai suunnitella uuden julkisivun kirkolle 1600-luvulla. Tämä oli Berninin ensimmäinen työ. Pietro Cortona ja Agostino Ciampelli maalasivat freskoja seinille. Juhlavuotta 1625 varten korjattiin kirkkoa Gian Lorenzo Berninin johdolla. Korjaukset vei aikaa noin pari vuotta. Kirkko tungettiin enempi ja enempi luostarin tiloihin. Nykyään luostarissa ei tietääkseni ole nunnia vaan se toimii sosiaalisena keskuksena. Pitkin kirkkosalin seunustaa on useampikin kappeli joissa lepää edesmenneitä luostarin abbedissoja. 

Kirkko oli suljettu useamman vuoden hajoamisriskin takia. Korjausten jälkeen se taas avatiin.


Santa Bibiana


Sanit'Alfonso de Liguori, Via Merulana 27

 Tästä kirkosta olen tehnyt oman postauksen täällä.

Pyhä Alphonsus Liguori oli telologi ja kirkonopettaja joka perusti oman uskonnollisen järjestönsä, refentoristit. Kirkko on rakennenttu 1800-luvulla ja kirkko on koristeltu marmorilla. Kirkko on goottiilainen tyyliltään joka on harvinaista Romassa. Saint'Alfonso joka perusti kirkon oli redentoristi, ja hän oli asianajaja ammatiltaan joka koki hengellisen kutsumuksen.


Sant'Alfonso de Liguori


Sant'Antonio da Padova all'Esquilino, Via Merulana 124

Tästä kirkosta olen tehnyt oman postauskesn täällä.

Sant'Antonio on melko uusi moderni kirkko vuodelta 1884-1888 arkitehti Luca Carminin suunnittelema. Frati Minori luostarijäjestön jäsenet saivat muuttaa tämän kirkon tiloihin Aracoelilta kun Vittorio Emanuelle monumenttia alettiin rakentamaan ja luostari oli purettava.


Sant'Antonio da Padova all'Esquilino

Fil: Kyrkan Santa Maria del Buon aiuto nell'Anfiteatro Castrense.JPG

Santa Maria del Buona Aiuto, Piazza Santa Croce in Gerusalemme. Kirkko on 1400-luvulta ja on rakennettu aivan Aurelianuksen muuriin kiinni.

Kirkossa on Pyhän Marian fresko joka aikaisemmin sijaitsi Santa Croce in Gerusalemmen basilikassa. Muuten... tuksinpa sitä Maria freskomaalsuat on enää täälläkään. Talteen se on otettu.


Oratorio Santissimo Sacramento al Laterano, rukoushuone 1700-luvulta Laterano basilikan yhteydessä.


Santa Margherita Maria Alacoque, Via Germano Sommeiller

Kirkko rakennettu vuonna 1925 uskonnolliselle instituutille nimeltä Apostole del Sacro Guore di Gesu, jonka perustaja on ranskalainen pyhimys Margherita Maria Alacoque. Arkitehdit olivat Pietro Picca ja Raffaele Pietrostefani. Pääalttari on valmistettu kallisarvoisista aineksista kuten lapis lazulista, onyxista, malakiitista ja alabasterista.

Margherita Maria Alacoque oli ranskalainen nunna ja eli 1600-luvulla. Häntä palvellaan kuin pyhimystä ja hänen kunniakseen vietetään juhlia lokakuun 17 päivä.

Image illustrative de l'article Église Santa Maria Immacolata all'Esquilino

Santa Maria Immacolata all'Esquilino, Via Emanuele Filiberto

Kirkko on suunniteltu ja rakennettu vuosisadan vaihteessa Frati della Carita veljeksille neogoottiisen tyylin mukaan. Veljeskunta kuitenkin hajosi vuonna 1973 ja toimii Santi Marcellino e Pietro Lateranon järjestön toisena kirkkona.

Via Emanuel Filiberton katu on saanut nimensä Italian kruununprinssin mukaan. Nyt on vain niin ettei hänestä tule koskaan kuningasta koska italialaiset eivät niin halua.


Cappella Sant'Elena, Via Machiavelli 24

Suore Francescane Missionarie di Maria nimisen luostarin kirkko. Kaunis goottinen rakennus. Arkitehti Ettore Genuini on suunnitelut ja rakentanut kirkon samalla kun luostarin tiloja laajennettiin. Niin kirkko kuin luostarikin ovat rakennettu goottisen tyylin mukaan.


Cappella di Sant'Elena


Porta Maggiore. Vuonna 52 keisari Claudius rakennutti akveduktin Aqua Claudian sen yhteyteen. Noin reilut kaksisataa vuotta myöhemmin rakennutti keisari Aurelianus muurin kaupungin ympärille ja Porta Maggiore tuli kuulumaan osana Aurelianuksen muuria.







Osataan sitä tanssia tangoa Roomassakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti