perjantai 12. heinäkuuta 2013

Santa Maria degli Angeli osa II



Santa Maria degli Angeli e dei Martirin kirkko on rakennettu Diocletianuksen kylpylän raunioihin, Piazza della Repubblicalle.

Diocletianus oli Rooman keisari vuosina 284-305. Hän oli kotoisin nykyisestä Kroatiasta. Hänen aikanaan oli viimeiset kristittyjen vainot. Diocletianus ei hallinut kuitenkaan yksin sillä hän itse halusi että keisareita on neljä yhtä aikaa. Hänen lisäkeen oli Maximinianus, Constantinus ja Galerius olivat myös Rooman keisareita. Diocletianuksen aikana käytiin viimeinen  kiista kristinuskon ja valtionvallan välillä. Hänen jälkeensä kristinusko voitti  kun Constantinuksen (joka toimi keisarina vain vuoden) poika Konstantinus Suuri salli kristinuskon Rooman valtakunnassa.


Igor Mitorajn valmistamat erikoiset ovet

Kirkko on avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 7.30-18.30.

Tämä on kaunis barokkityylinen kirkko 1600-luvulta. Michelangelo Buonaroti suunnitteli sen. Luigi Vanvitelli on myös  suunnitellut kirkkosalia 1700-luvulla. Micelangelo oli jo 86 vuotias kun hän rakensi ja suunnitteli tämän kauniin kirkkorakennuksen kylpylän raunioihin. Tämä jäi myös hänen viimeiseksi työkseen. 

Itse kirkkosali on rakennettu niin että sen lattia on ollut frigidariumin pohja, siis kulmävesiuima-altaan pohja. Kirkko on pyhitetty pyhälle neitsyt Marialle, kaikille enkeleille ja marttyyreille.

Monarkian ajalla kirkko oli kuinkaallisten käytössä. Kirkko toimi myös kuinkaallisena vihkikirkkona. Nykyään kirkon omistaa Italian valtio ja kirkko on armeijan ahkerassa käytössä. Italian tuntemattoman sotilaan hauta sijaitsi aikaisemmin täällä, mutta se siiirrettiin Vittorio Emmanuele II:n monumentin eteen Piazza Venezialle.

File:Piazza della repubblica hdr.jpg

Piazza della Repubblica/Piazza dell'Esedra ja sen keskellä suihkuläde nimeltä Fontana delle Naiadi. 

Takana olevat kaarirakennukset myötäilevät antiikin aikaisen Diocletianuksen kylpylän kaaria. Aqua Marcian akvedukti juoksutti vettä Diocletianuksen kylpylään, ja sitä pitkin kulkee vesi vieläkin tähänkin torilla sijaitsevaan suihkulähteeseen. Akvedukti on luonnollisestikin korjattu useanpaan kertaan ja siihen on laitettu modernit vesijohdot. Terminin rautatieaseman kohdalla Aqua Marcia jakautui useanapaan haaraan. Yksi haara jakoi vettä Caracallan kylpylään. Marcian kvedukti  kulki Arco di Druson päällä Via Appia Anticalla.



Suihkulähteen vihkiäisistä vuonna 1870

Fontana delle Naiadi vihittiin käyttöön silloisen paavi voimin vuonna 1870. Mutta jo vuonna 1888 Rooman kunta päättii rakentaa uudestaan suhkulähteen. Arkitehti Alessandro Guerrini sai sen tehtäväkseen. Mutta hänenkään suihkulähteeseen ei oltu tyytyväisiä joten Mario Rutelli sai rakentaa sen kolmannen kerran.Suihkulähde valmistui vuonna 1901. Rutellin alastomat najaadit saivat paljon kritiikkiä konservatiiviselta taholta siveettömyydestä. Suihkulähdettä on muunneltu useammat kerrat vuosien varrella. Viimeisimmät korjaukset ja muutokset tapahtui vuonna 1988. Oli tarkoitus että suihkulähde soittaa musiikkia kaiken aikaa mutta nykyään se on vaiennettu.


Fontana delle naiadi di notte.JPG

Palazzi dell'Esedra

Suhkulähdettä vastapäätä sijaitsee Santa Maria degli Angeli e Martirin kirkko joka sekin on rakennettu Diocletianuksen kylpylän raunioihin. Vasemman puoleisessa rakennuksessa sijaitsee iso elokuvateatteri, Multicinema Moderno, jossa pidetään jokaisen italialaisen elokuvan ensi-ilta. Kummankin rakennuksen edustalla on alasmeno Metroon. Vasemman rakennuksen vasemmassa kulmassa sijaitsee McDonnlads.
Rakennuksessa on luxus-hotellikin Boscolo Exedra Roma.



Edmond Paulinin kuvaus Diocletianuksen kylpylästä vuodelta 1880


Ns Sala Ottagona, Via dei Parigin puolella, kulman takana vasemmalla. Tiloissa sijatsee kirkko nimeltä Sant'Isidoro alle Terme ja sen vieressä Rooman Planetario.

Kirkko valmistui vuonna 1754. Kirkko on pyhitetty Isidoro l'Agricoltore'lle, Pyhälle Isidorolle, joka on maanviljelijöitten suojelupyhimys. Hänen pyhät jälkeenjäännöksensä ovat Madridin katedraalissa Espanjassa.
Kirkosta ei enää ole jäljellä muuta kuin julkisivu. 

File:Mithras IMG 5329.JPG

Ennen kristinuskoa oli Mitras kultti hyvin yleinen. Tässä Mitras patsas joka on löydetty Diocletianuksen kylpylän raunioista.




Paavi Pius IV Medici käski rakentaa  Santa Maria degli Angelin kirkon. Hän on haudattu kuvassa näkyvälle alttarille. Tämä on kirkon presbiterio, vain papeille omistettu alue.


Santa Maria degli Angeli on aikaisemmin valtionkirkko, nykyään kirkko on Italian valtion armeijan käytössä. Useimmat valtiolliset hautajaiset pidetään vieläkin tässä kirikossa.




Patsaat ovat nimeltään meditatio ja rukous.




Acquasantiera , pyhävesimalja


Cappella di San Bruno

Ehkä nämä urut ovat Rooman upeimmat, ainakin suurimmat. Sunnuntaisin on usein ilmaisia urkukonsertteja. Cralo Marat suunnitteli tämän kappelin. 

File:Organo di Santa Maria degli Angeli e dei Martiri - Roma - Concerto di Natale 2009 - 1.jpg

Bartolomeo Fermentelli suunnitteli tämän monumentaalsien urun juhlavuoden 2000 kunniaksi. Urut oli alunperin tarkoitus asentaa Santa Maria in Aracoelin kirkkoon. 


File:3224 - Roma - Santa Maria degli Angeli - Interno - Foto Giovanni Dall'Orto 17-June-2007.jpg

Cappella Beato Niccolò Albergati


Pyhän Pietarin kirkon mosaaikkit ovat osittain tehty valokuvista jotka on otettu tästä enkelikirkosta. Domenichinon Pyhän Sebastianon marttyyrium öljyvärimaalus esimerkiksi on alkueperäisenä täällä, mutta sen kopio on Pyhän Pietarin basilikassa. Siitä on jopa kirkon seinällä, pääsisäänkäynnin yläpuolella, kirkkosalin puolella, selvä kirjoitus ja todiste. Maalaus on nyt pääalttarin seinällä. Yleensä se on päinvastoin. Kopiot sijaitsevat kirkoissa ja aidot maalaukset Vatikaanin museossa.


Igor Mitoraj'n valmistamat pronssiovet (2006)

File: Drzwi wejściowe do kościoła MBL 2.JPG

 Toinen pronssiovista




Kirkon kuusitoista antiikkista pylvästä ovat kotoisin Diocletianuksen kylpylästä.
Pylväät ovat neljätoista metriä korkeita ja valmistettu punaista egyptiläistä marmorista. Kirkon keskilaiva vastaa kylpylän tepidariumia, haaleavesiallasta. Michelangelo nosti lattian kaksi metriä ylemmäksi altaan pohjaa. Poikkilaiva on suurinpiirtein sama kuin siinä alkuperäisessä kirkossa. Kirkko on melkein 90 metriä pitkä ja 28 metriä korkea.



Arkiv: 3209 - Roma - S. Maria degli Angeli - Tomba Carlo Maratta - Foto Giovanni DALL'ORTO 18-juni-2007.jpg

Carlo Marattan hautamuistomerkki

Fil: 3200 Roma - S. Maria degli Angeli - Tomba Salvator Rosa - Foto Giovanni DALL'ORTO 17-Jun-2007.jpg

Salvator Rosan hautamuistomerkki

Arkiv: 3203 - Roma - S. Maria degli Angeli - Tomba kort.  Paolo Parisi - Foto Giovanni DALL'ORTO 18-juni-2007.jpg

Kardinaali Pietro Paulo Parisin hautamuistomerkki

Arkiv: 3205 - Roma - S. Maria degli Angeli - Tomba kort.  Francesco Alciati - Foto Giovanni DALL'ORTO 18-juni-2007.jpg

Kardinaali Francesco Alciatin hautamuistomerkki

File: 0 Méridienne de S. Maria degli Angeli.jpg

Kirkon lattialla on ns meridiani joka merkka kellonaikaa auringon mukaan.
Fransesco Bianchini rakensi tämän jo vuonna 1700. 

Fil: Rome-Meridiana SantaMariaAngeli.jpg

Minä en ikävä kyllä ymmärrä kuinka tätä aurinkokelloa tulkitaan. Tämä kuva ehkä valaisee jonkin verran aihetta.

Fil: Santa Maria degli Angeli (Rom) - Vestry 05.JPG

Kylpylän raunioista löydettyjä esineitä Sakristian eteisessä


Mooses patsas löytyy pieneltä sisäpihalta


Pieni sisäpiha ja ovi joka johtaa jonnekin, mutta on privaatti, luultavasti ovi sakristiaan.


Tämä moderni enkeli on saapunut aivan viime aikoina enkelikirkkoon

File:ThermaeDiocletianiRoma.JPG

Tämä miekkamiehen patsas löytyi kirkon ukopuolelta puistoalueelta
Luulatavasti tämä kuvaa Eraclea, Herkulesta

File: Diocletianus termer - east side 00354.JPG

Museo Nazionale Romano, Rooman kansallismuseon yksi haaraosastoista sijaitsee myös Diocletianuksen kylpylän raunioissa. Kylpylä oli suurin mitä koskaan on rakennettu Roomaan. Se rakennettiin vuosina 298-306 jaa. Se oli kaiken kaikkiaan 13 hehtaaria laaja ja sinne mahtui noin 3000 henkilöä samanaikaisesti oleskelemaan. Kylpylässä oli frigidarium, tepidarium ja caldarium, siis kylmä-, haalea- ja kuumavesikylpylä. Michelangelo Buonaroti suunnitteli ja rakensi myös lusotarin Kartusiaaneille.

File:Kreuzgang Diokletianthermen.JPG

Osa Muoseosta sijaitsee Santa Maria degli Angelin luostarin tiloissa. Museon sisäänkäynti sijaitsee Viale Enrico De Nicola 79. Museo on todella käymisen arvoinen.







Lähetä kommentti