sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Santa Balbinan basilika



Santa Balbina, Piazza di Santa Balbina 8, Cracallan kylpylän takana

Bussi 160 pysähtyy kirkon edustalla. Kirkko on ollut peruskorjausten alla ja avattu uudestan jumalanpaveluksia varten. Kirkoa käyttää enimmäkseen nunnat. Kirkkoon on mentävä yhtä aikaa nunnien kanssa juuri ennen jumalanpalveluksen alkua. Messun aikana ei saa tulla sisään eikä lähteä ulos kirkosta.

Aikasemmin sai soittaa nunnille ja pyytää nunnaa tulemaan avaamaan kirkon.  Puhelinnumero on 32 7276453 vierailijoita varten. En teidä mihinkä se numero joihtaa, ehkä luostarin puolelle.

Kirkko kuuluu nykyään Sana Saban kirkon vastuulle, San Saba sijaitsee Aventinon puolella. Olen tehnyt oman postauksen ihanasta San Saban kirkosta täällä.

Santa Balbinan basilika on erittäin rakastettu kauneutensa, kodikkuutensa ja sijaintinsakin puolesta. Hartaasti on odotettu Roomassa että kirkko aukeaa taas. Kirkko kunnsotetiin 1900-luvun alussa.


Santa Balbian basilika on erityisen kaunis kirkko. Kirkko mainitaan ensimmäisen kerran kirkollisessa syndoonissa vuonna 595.


Kirkon vestibulum

Vestibyyli on rakennuksen eteisaula tai porrashalli. Nimitys on peräisin latinan kielen sanasta vestibulum, joka tarkoittaa kotilieden jumalatar Vestalle pyhitettyä. 

Vestibyyli oli yksi antiikin Rooman asuintalon eli domuksen osista, ovelta atriumiin johtava käytävä. Atrium (lat. päähuone) on laaja, monesti useita kerroksia korkea avoin tila, josta valo pääsee sisään. Atrium oli antiikin ajalla roomalaisen asunnon päätila. Tavallisesti atriumiin tuli valo ja vesi sen katossa olevasta aukosta (compluvium).


Kirkkorakennus on 500-luvulta peräisin ja se hajosi 1100-luvulla.

Kreikkalsiet munkit pakenivat Rooman ja alkoivat rakentamaan ja korjaamaan kirkkoa uuteen uskoon. Munkit saivat kirkon omaan käyttöönsä. 1500-luvulla kirkko joutui Vatikanin haltuun. 

1700-luvulla tuli malaria kaupunkiin ja kirkko unohdettiin ja se pääsi ränsistymään. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla toimi luostari poikavankilana. Pian kuitenkin luostariin muutti augustiniläisnunnia ja luostariin otettiin nuoria naisia, jotka olivat toiminet katutyttöinä ja jotka kääntyivät uskoon. 

Luostarin yhteydessä on sijainnut Santa Balbiana niminen viinitila.

Nykyään Casa Santa Margheritassa fransiskaaninunnat ottaa vastaan kodittomia tyttöjä, jostka systä tai toisesta ei voi asua vanhempiensa luona. Tämä on eräänlainen 'tyttökoti'. Päivällä tytöt käy koulua ja koulun jälkeen he auttavat nunnia huushållihommissa ja saavat harrasta jotain, mikä heitä kiinnostaa. Vapaa-aikaakin he  saavat luonnollisestikin.


 Santa Balbina

Hänestä ei ole paljon tarkkoja tietoja. Perinteiden mukaan hän oli roomalaisen tribuunin ja marttyyri Quirinon tytär, jonka kanssa hänet tapettiin noin 130, ennen kuin hänet haudattiin Via Appiaan. Mutta siellä olevalla hautausmaalla samoin kuin pikku Aventinen kirkolla ei olisi mitään tekemistä hänen kanssaan. Paavi Aleksanteri I oli kastanut Balbinan isänsä kanssa, joka kääntyi kristinuskoon. Hänet otettiin vakavasti sairaaksi paaville, joka sitten vangittiin ja parannettiin. Jalon luovuttamisen kautta häntä pyydettiin toistuvasti avioliitossa, mutta hän pysyi aina uskollisena neitsyt vannomukselleen. Hänet pidätettiin isänsä kanssa keisari Hadrianuksen puolesta ja hän menetti päätään pitkien kidutusten jälkeen. Ikonografia kuvaa häntä ristillä ja liljojen valtikka; joskus jopa enkeli osoittaa taivaalle. Muut kuvat osoittavat hänen pitävän ketjua kädessään. Itse asiassa hän paranisi kurkkukivusta koskettamalla ketjuja, jotka pitivät paavi Aleksanteri I:n vangittuna.



 Anastasio Fontebuoni maalasi freskot kirkkoon. 




 Kardinaali on saanut viimeisen leopsijan kirkossa


Paavin tuoli








 Luostari


Ei kommentteja: