keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kuuma kesä


Caldo africano, afrikkalainen helle Saharasta valloittaa Rooman joka kesä jopa useamman kerran. Harvemmin sentään on yli +40 astetta, onneksi.

Aikoinaan ei roomalaisilla ollut muuta kuin yksi lomapäivä pyhien lisäksi. Sitä ainoaa lomapäivää nimitettiin nimellä ferragosto, joka on vieläkin lomapäivä 15. elokuuta. Usein sattuukin vuoden kuumin päivä ainakin Roomassa juuri tuolle päivälle tai johonkin 20 päivän tienoille. Se oli itse keisari Augustus joka vuonna 18  eaa asetti tämän lomapäivän käytäntöön.

Vuosi vuodelta roomalaiset kesät ovat muuttuneet epävakaiksi. Kovia helteitä viikko silloin ja viikko tällöin ja siinä välissä sitten myrskyä, sadetta, ukkos- ja raekuuroja. Ja kun Roomassa sataa niin se sataa todellakin kaatamalla. Hellepäivät  ja sademyrskyt vuorottelevat.Toki hellepäiviä on enempi. 

Parhaillaan tätä kirjoittaessani kerrotaan että Afrikasta on tulossa anticyklooni nimeltä Estate, kesä, joka työntää tosi kuumaa ilmaa Afrikan Saharasta Italian niemimaalle ja Roomassakin tulee lömpöasteet nousemaan entisestään jo hellelukemista lähemmäksi +40 astetta. 

Roomassa on ollut jo kauan syytemi että kunta palkkaa vapaaehtoisia auttamaan vanhuksia ja sairaita kesähelteillä. Juomavettä jaetaan ilmaiseksi ja vapaaehtoiset käyttävät vanhuksia ja sairaita useaan suihkussa  tai ammeessa virkistymässä. Käyvät kaaupassa ja auttavat arkisiivouksissa. Samanaikaisesti on tulossa hyvin vahvoja tuulia Alpeilta päin Lombardiaan ja Toskanaan ja Lazioon saakka. Kun nämä kaksi ilmavirtausta kohtaavat niin Roomassa syntyy kesämyrsky, sadetta ja rakeita sekä ukkosta.



Toinen ikävä riesa on jo monta vuotta sitten Roomankin asti kantautunut Zanzara Tigre hyttynen, Tiikerihyttynen. Eurooppaan Zanzara hyttynen tuli Aasiasta autonrenkaiden mukana. Renkaisiin oli jäänyt vettä jossa muhi Zanzara hyttysen munia. Zanzara kantaa parisataa viruslajia ja jonka pisto on kivulias. Kaikki hyttyset eivät onneksi kanna viruksia, ainkaan vielä.


Zanzarat eivät lennä korkealle. Korkeintaan kolmanteen kerrokseen. Rooman kunta on vaatinut (velvoitus) että kaikki avoimet vesialtaat olisi poistettava asuntojen läheltä jotta zanzaran leviäminen saataisiin estymään. Zanzara ei tarvitse paljoakaan vettä vaan se suosii kukkaruukkujen aluslautasia, kukkavaaseja ja muita pieniä vesiastioita.  Jopa hautausmaillekin kehoitetaan laittamaan keinokukkasia. Zanzara ei pidä minkäänlaista ääntä. Se on aktiivinen keskellä päivääkin. Zanzara Tigre on levinnyt koko Italiaan mutta runsaimmin Zanzara hyttysiä on Ravennan alueella Italiassa. Kaikki Italian kunnat tekevät kaikkensa yrittääkseen estää Zanzaran leviämisen. Tieteääkseni hyttyset eivät vielä ainakaan ole pahemmin levittäneet viruksia mutta niitten pistosjäljet ovat epämiellyttäviä jo nekin.



Fasismin ajalla syntyi uusi tapa viettää ferragostoa, nimittäin matkustettiin oikein joukolla pois kaupungista luonnon helmaan. Monet suuremmat työpaikat järjestivät näitä matkoja työläisilleen halvoilla hinnoilla tai jopa ilmaiseksi. Sitä matkustettiin joko merenrantaan tai vuoristoon, paikkoihin joissa oli viileänpää. Tämä tapa on vieläkin käytännössä.



Rooman rannikolla kuten Ostiassa on aina musikkiohjelmaa ferragoston aikana ja muutenkin kesällä. Italialaiset ovat yhtä ihastuneita musiikkiajanvietteeseen kesällä kuin suomalaisetkin. Ruotsalaiset eivät niinkään piittaa. Ruotsalaiset haluavat olla omissa oloissaan, rauhassa.



Ferragosto 2007

Täällä on aika mukavat sivut jossa kerrotaan kesäajan tapahtumista Roomassa. Tyypillistä kesätoimintaa on erilaiset konsertit puistoissa ja palatseissa ja palatsien sisäpihoilla ja oopperaesitykset Caracallan Termeillä. Rooman kunnan on pakko säästää, kuten Italian valtionkin, joten ensimmäisen kerran pitkään aikaan karsi kunta suuren osan kunnan tarjomasta kesäohjelmistosta pois, mutta oopperaesitykset Caracallan Termeillä sai kuitenkin jäädä ohjelmistoon.

Sen sijaan on hyvin paljon yksityistä ohjelmatarjontaa Roomassa järjestetään myös tapahtumia hyvin myöhään illalla tai yöllä. Esimerkiksi Vatikaanin museoon pääsee joka perjantai 6.toukokuuta - 28.lokakuuta, mutta ei elokussa, välisenä aikana kello 19.00-23.00.

File:Cinema ile Tiberine Rome.jpg

Isola Tiberina ja Teveren joen rannat ovat suosittuja paikkoja keäskuumalla, varsinkin iltaisin. Teveren saarelle järjestetään joka kesä ulkoilmaravintoloita ja siellä esitetään myös elokuvia ulkosalla. 

Teveren joen rannoille en suosittele, mennä kävelmään, varsinkaan naisten. Tarkoitan sinne alas Lungotevereiltä, sillä siellä alhaalla ei ole mitään näkemistä. Siellä liikkuu kodittomia ja joutilaita. Ainoastaan voi mennä kesällä alas niihin paikkoihin jonne on pystytetty ravintolatelttoja. 


Isola Tiberina kesäiltaisin

Roomassa kesäaikaan varsinkaan ei oikein ole selvää käsitystä siitä että mikä on sisällä ja  mikä ulkona vaan tilat sulaa yhteen. Ovet ja ikkunat ovat avoinna kaikkialla, jopa kokonaiset seinät avataan. Kaikki muuttavat ulkoilmaan niin pitkälle kuin se on mahdollista. Päivät torkutaan varjossa tai ollaan rannoilla, illalla tullaan esille kaduille, toreille ja puistoihin.  


Circo Massimolla oli vastikään The Rolling Stones konsertti

Musiikkikonsertteja pidetään myös suurilla toreilla ja Circo Massimolla. Paljon toimintaa on Villa Adan puistossa, Via Porta di Salario, jossa koko maapallo kohtaa musiikin ja ruuan parissa. Ohjelmisto täällä



Auringonlasku Villa Adalta nähtynä

Villa Adan puisto sijaitsee hieman kauenpana, joten ota vaikka bussi 92, joka lähtee Terminin rautatieaseman edustalta, bussilla Somalia/Terzianin pysäkille ja kävele siitä Via di Ponte Salariota pitkin Laghetolle, lammelle, jonka luona musiikkiohjelmia pidetään. Via Salarialta on kapea kävelykatu  Via di Porta Salariolle. Lyhyen kävelymatkan päästä tulee portti puistoalueelle. Portti avataan kello 18.30 joka ilta.

Piedi all'aria

Villa Adan puisto ja Lagetto järvi

Rome, ITALY

Villa Adan puisto ja Laghetton järvi kesäiltaisin

Rossana Casale “The Wine Concert and Readings” Jazz Trio

Celimontana puistossa, Via della Navicella, on pidetty jo kymmeniä vuosia jazzmusiikki-iltoja kesäkaudella. Celimontanaan jaksaa kävellä keskustasta Via Claudiaa pitkin. 

Huom! Tämä monikymmen vuotinen jazzfestivaali perinne on uhassa sillä Rooman kunta on päättänyt kunnostaa Celimontana pusiton ja kieltää siellä pidettävät festivaalit. Luonto kärsii kun suuret ihmisryhmät päivittäin oleskelevat, syövät, juovat ja roskaavat puistoalueen. Samasta syystä kiellettiin kesäiset suuret tunnettujen suurtähtien konsertit Foro Romanolla.

Celion kukkula, Colosseumin eteläpuolella, jakautuu kahteen alueeseen, Parco del Celio, jossa on yleisen puistoalueen lisäksi kirkkoja ja luostareita ja Villa Celimontana joka sijaitsee itäisellä reunalla Via della Navicellalta sisäänpääsy ja joka on yleinen kunnan omistama puistoalue ja jossa joka kesä pidetään jazzfestivaaleja

Tänä kesänä kaiketi puistoalue on suljettu korjausten ja siivouksen vuoksi. Konsertteja pidetään sen sijaan siellä täällä kahviloissa, jazzclubeilla, hotelleissa, puistossa, ravintoloissa ja  näköjään tässä meidän lähellä sijaitsevassa Capreran kahvilassakin Piazza Capreralla. Aika hassua ... oikeastaan, mutta saapahan paikalliset kanta-asiakkaat kerrankin oikein livemusiikkia.

Mainitakseni joitakin muita kesätapahtumia niin en voi välttää olla mainitsematta Castel Sant'Angeloa. Linnake on avoinna 1.heinäkuuta lähtien 7.syyskuta saakka myös myöhemmin iltaisin jolloin pidetään sielläkin konsertteja, esitetään ooppera, klassistamusiikkia ja jazzia. Avoinna kello 20.30-01.00, maanantaisin suljettu.  Konsertit ovat ilmaisia. Siellä on myös ihana kahvila jossa voi istua viimeiset aukioloajan tunnit ennen sulkemista ja nauttia kesäillasta.

Rooman Gay Village, sijaitsee Praco del Ninfeo, Roma EUR,  Via delle Tre Fontane ja sielläkin on tarjolla erikoista kesäohjelmaa.


Eutropia Testacciossa tarjoaa myös omia ohjelmiaan. Eutropa on alue joka on ikäänkuin kaupunki kaupungissa. 

Villa Doria Pamphilin puistossa Gianicolossa pidetään myös konsertteja koko kesäajan. 

Villa Giulia, Piazza di Villa Giulio, pidetään myös huvilan Ninfeossa konsertteja.
Roma Sinfoniettalla näyttää olevan muitakin konsertteja menossa.

Appia Anticalla, numerossa 42, näyttää olevan syyskussa neljä päivää kestävät musiikkifestivaalit. Ilmainen sisäänpääsy.

Parco di San Sebastinao sijaitsee Caracallan termien lähellä, Via di Porta San Sebastiano. Täällä puistossa on ollut elokuussa Vintage myyntiä mutta nyt se on muutettu Via Casilina 712, Parco  di Centocelleen. Se on avoinna joka päivä. Roma Vintage Villagessa on myynnin lisäksi myös muutakin ohjelmassa konsertteja, viinimaistajaisia sun muuta. Ohjelma muuttuu kaiken aikaa joten sinne kannattaa mennä useammankin kerran. Avoinna joka päivä kello 19.00-02.00, kesäkuusta syyskuun loppuun. Terminiltä noin neljä kilometriä vaikka paikallisjunalla FC1, Termini Lazialin laiturilta, jää pois Centocellen pysäkillä, tai bussilla 105 Terminiltä, jää pois pysäkillä Stazione Centocelle.

Täältä löytyy kesäohjelmaa lapsille. Täältä taiteesta kiinnostuneille, ulkoilmaelokuvia, ja täällä lista elokuva-areenoista. Erityisesti suositteelen San Pietro in Vincolin luostarin sisäpihalla pidettäviä elokuvaesityksiä. Sinne pääsee kirkon vieressä seisovan palatsin kautta, joka on yliopistorakennus ja jossa kolutetaan insinöörejä.


Notti romane al Teatro Marcello on nimeltään joka kesäiset konsertit Teatro Marcellolla ja esitykset pidetään entisen luostarin raunioissa, Chiostro Campitelli, siis ulkoilmassa.  Konsertteja pidetään joka ilta kautta koko kesän lokakuun viidenteen päivään saakka. 


Pääsylipun hintaan sisältyy myös kiertokäynti oppaan kanssa Teatro Marcellolla ja muissa ympäristön arkeologisissa kohteissa. Kierros alkaa kello 8.00 aamupäivällä. Konserit illalla kello 20.30. Illalla konserttiin ja seiraavana aamuna kiertokäynnille. Muista säilyttää pääsylippu. Täältä sivuilta voi ostaa pääsylipun valmiiksi. Aivan mahtava kokemus. Suosittelen!



Santa Maraia Aracoelin kirkosta löytyy tämä Pyhää Maria käsittelevä dormitio

Katollinen kirkko juhlii ferragoston päivänä perinteisesti Assunzione di Maria, Pyhää Marian taivaaseen ottamista, jota katollisessa kirkossa nimitetään nimellä dormitio, dormizione. Tämän katollisen kirkon dogmin mukaan Pyhä Neitsyt Maria otettiin ruumiineen ja sieluineen taivaaseen maallisen elämänsä päätteeksi. Pyhä Maria vaipui syvään uneen ja sen jälkeen hänet otettiin taivaaseen. Tästä dogmista keskustellaan jatkuavasti katollisissa piireissä. Dogmi on meko moderni sillä se astui voimaan vasta vuonna 1950. 

Katolisessa kirkossa on neljä Mariaa koskevaa dogmia jotka kaikki koskettavat tavalla tai toisella toisiaan. Jos niistä hylkää yhden on pakko hylätä toisetkin. Katollisen kirkon Mariologia, Pyhää Mariaa käsittävä teologia, selvittää näitä dogmeja. 


Ei ihmissieluakaan kaduilla ferragostopäivänä

Vielä nykyään roomalaiset pitävät vapaata ferragostopäivänä jos vain virka tai työnlaatu sen sallii. Jotkut käyttävät ferragostopäivän nukkumalla univajettaan pois ja toiset matkustavat jo edellinen ilta meren rantaan tai vuoristoon juhlimaan, grillaamaan ja nautiskelemaan virvokkeista. 

Rooma on melko tyhjä kaupunki ferragoston päivänä. Kaduilla ei edes nää poliisejakaan liikenteessä. Takuulla Rooman rauhallisin päivä. Tursitit varmaan nauttivat rauhallisuudesta jos vaan ei satu olemaan aivan liian kuuma päivä. Useimmat ravintolat ja kahvilat ovat suljettuja, samoin myymälät, mutta kyllä Roomasta aina löytää ruokaa ja juomaa sieltä täältä, ainakin rautatieasemalta ja sen ympäritöstä. Koko Rooma on turistien omassa hallussa tänä päivänä. Kesäajaksi pystytetyt ruokapaikat alhaalla Teveren joen rannoilla, Lungo Il Tevere,  ovat tavallisesti avoinna myös ferragoston päivänä, varsinkin iltahämärissä. 

Täällä Rooman kesäohjelmistoa. Jos satut olemaan Roomassa kesäaikaan niin ehdottomasti kannattaa käydä iltaisin syömässä Isola Teveren saarella tai Teveren joen rannalla, mutta pitäkää hyvä huoli lompakoistanne ja käsilaukuistanne. Siellä missä tungeksii ihmisiä siellä on myös taskuvarkaita. Tyhjillä ja rauhallisilla kujilla ei varkaat jaksa kauaa odotella uhriaan. Sitä paitsi useimmat taskuvarkaat ovat lapsia ja naisia, joilla on usein laspia mukanaan. Miespuoliset ryöstävät kassoja.

Täällä on kartta jossa löytyy katujen nimet ja  ravintolat. 


Varm, fortfarande rekordet i dag rörde 36,1 grader

Vettä saa paikka paikoin jopa ilmaiseksi keskikesällä kuten Vatikaanin museon muurin kupeesta. 


Nasone nimtys tällaiselle vesipostille tulee sanasta nenä

Vesiposteja, nasoneja, on melko tiheään kun pitää vaan silmät auki. Vesiposteista voi täyttää juomapullot, juoda suoraan pistämällä sormen reikään jolloin puhdas vesi suihkuaa ylöspäin, "nenän" päällä olevasta reiästä. Vesipostin alla voi huuhtoa kätensä ja jalkansakin. Suhkulähteistä sentään ei auta mennä juomaan vettä sillä vesi niissä ei ole tarkistettua ja vesi juoksee aivan eri lähteistä eri putkia pitkin.



Ara Pacis'en edustalla, Via di Ripetta, sijaitsee suuri suihkulähde jossa kuumina kesäpäivinä hyppii väkeä vilvoittelmassa.




Mummoilla on tuskaisen kuumaa...


 Ostian ilmaiset rannat ovat usein kesäaikaan näin täynnä väkeä


Eipä minua ainakaan saisi noille rannoille



Ferragoston aikaan ei toreillakaan juuri ole muita kuin muutamia turisteja jotka sitkeästi yrittää katsella kaupunkia. Kuva on Piazza Navonalta ferragoston päivänä.

Caldo, oggi il picco dell'afa rovesci in arrivo a nord-ovest

 Ainahan sitä voi istua suihkulähteen äärellä ja roikottaa jalkojaan vedessä

DSC00242

the right side

Kannattaa valita  tuo vasempi varjoisempi jalkakäytävä. Sitä paitsi jokaisessa kadun kulmauksessa käy mukava virkistävä tuulenvire.



Rooma on kesäiltasin melko lumoava kapunki. Sanokaa mitä sanotte mutta italialaiset osaavat nauttia elämästä.

DSC00260

Keäshelteellä voi vaikka hätätilassa istahtaa suihkulähteeseen. Se ei toki ole oikein luvallista. Sitä paitsi useissa suihkulähteissä on likaista vettä ja roskaa. Suihlulähteestä e myöskään pidä emnnä ottamaan juomavettä vaans itä varten on erikseen noin viisisata nasonia, vesipostia, jsoat voi aivan huoleti juoda tai täytttää vesipullonsa. Nasonien alla voi huuhtoa kasvonsa, kätensä ja vaikkapa jalkansakin. Nasoneissa vesi on aina hyvin kylmää.


Rooman suurin suihlkulähde, Fontana di Trevi on kuivillaan, korjausten ja siivouksen alla. Eikä se ole edes varmaa että lasketaanko siihen enää koskaan vettä. Italialainen muotihuone Fendi on luvannut kustantaa suihkulähteen korjaukset ja siivoamisen mutta nyt homma on venynyt ja tullut maksamaan hieman liikaakin, eikä suihkulähde tule edes tuottamaan varoja kun ei voi laittaa sisäänpääsymaksua sille, joten ehkäpä suihkulähteeseen ei laitea vettä, ainakaan pitkiin aikoihin.



 Tämä nasone sijaitsee Piazza della Rotondalla, Pantehonin edustalla.










Polkupyörillä meren rantaan vuonna 2013




Ferracosti 1957

Roomaan voi tehdä toki loman keskellä kesääkin heinä-elokuussa, mutta moni varmaan haluaa ottaa hieman rauhallisemmin kaupungilla ravaamisen kanssa, vaikka mieli kuinka tekisinkin. Kuumalla ei oikein jaksa kävellä. Heinä-elokuussa on Roomassa tosi helle. Parasta on siis lähteä aikaisin aamulla liikenteeseen ja keskemmällä päivää kävella keskustan kapeilla kujilla jonne ei aurinko pääsee porottamaan tai valita sen kadun varjoisin puoli. 

Iltapäivällä on tapeen pitää siestaa tai pausea kuten Roomassa sanotaan. Monet myymälät ja nähtävyydetkin sulkevat ovensa siinä kello 13.00-13.30 ja avaavat sitten uudestaan siinä kello 15.30-16.00. Jotkut paikat ovat avoinna vain aamupävisin ja melkein jokainen ravintola tai ruokapaikka pitää kerran viikossa ovensa suljettuina. Useimmiten sunnuntaisin, mutta se voi olla mikä muu viikonpäivä tahaansa. Samoin pienemmät myymälät saattavat pitää ovensa lukittuina melkein koska vaan. Mitään yleisiä yhteisiä sääntöjä ei ole olemassakaan. Myymälän tai ravintolan omistaja päättää. Mutta sulkemisajoista on säädöksiä. Koko yötä ei voi pitää auki ravintolaa, jotta lähellä asuvat saavat nukkua rauhassa. 

Supermercadot ovat avoinna koko päivän, usein kello 21.00 saakka.



Ferragosto Vatikaanissa. Ei ristin siulua. Paavikin on "kesämökillään".


Ferragosto Isola del Tiberian saarella. Päiväsaikaan ei juuri ketään, illalla sitäkin usemapi saapuu saarelle vilvoittelemaan.

Turistin kannalta voisi olla ehkä parasta ottaa huone hotellista jossa on myös uima-allas, sillä merenrantaan on  melko pitkä matka ja siinä menee aikaa ja voimia löytäessä rantapaikkaa sillä useimmat ovat yksityisiä rantoja, jotka kuuluvat rantahotelleille. Roomassa ei ole kovin paljon hotelleja joista löytyy uima-allas jos nyt ei ota lukuun luksushotelleja joissa on melkein aina uima-allas.

Gran Melia Roma, Via del Gianocolo 3, Vatikaanin kupeessa on erinomainen hotelli jolla on uima-allaskin. Tämä hotelli on hävyttömän kallis. Sen sijaan Gianicolossa sijaisteva Grand Hotel del  Gianicolo, Via della Mura Gianicolensi 107, on paljon halvempi mutta ei yhtään sen huonompi hotelli. Hotelli sijaitsee erittäin kauniilla ja rauhallisella alueella josta on hyvät bussiyhteydet. Hotelisssa on suuri ulkoilmauima-allas.

Tietysti voi yhdistellä kaupunki ja rantaloman ja vuokrata huoneen jostakin Ostian rantahotellista ja kulkea junalla Roomaan. Tuskinpa sitä viitsii rampata Ostian ja Rooman väliä joka päivä, ei ainakaan keskikesällä, mutta jos ainakin parina päivänä käy. Onhan siellä Ostiassa ihan omat nähtävyytensäkin, Ostia Antica, joka on paljon suurempi nähtväyys kuin Foro Romano, eikä Palatinokaan edes vedä vertojaan Ostia Anticalle. Ostia Anticassa jatketaan kaivauksia vielä pitkän ajan. Necropoliakin on kaiveltu.

Uimaloitakin löytyy Roomasta vaikka säännöt useimmissa uimaloissa ovat mitä eriskummallisimmat. Usein vaaditaan jäsenkortti ja uimamyssy. Olen jopa kuullut sellaisestakin uimalasta jonne vaaditaan terveystodistuskin.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sabina


mappa_sabina_01

Sabina tai Sabinum  latinaksi on  historiallinen alue keski-Italiassa, Umbrian, Abruzzon ja Lazion välissä. Alueella asui sabinalaisia jo ammoisista ajoista lähtien. Alue on oma hiippakuntansakin jo 700-luvulta lähtien, Sabina-Poggio Mirteto.

Sabinalaiset tai sabinilaiset, miten vaan, luetaan alkuperäisiksi umbrialaisiksi, kotoisin Sabinin vuorilta, Monti Sabini. Sabinin vuoret on vuoristoketju Apenniineilla, Lazion maakunnassa. Teveren/Tiiberin joki, toimii luonnollisena Sabinin vuoriston länsirajana. Sabinin vuoriketju sijaitsee etelä-pohjois suunnassa ja sen itäisellä puolen sijaitsee Rietin vuoristo, Monti Reatini. Sabinan alueen itäiset kylät sijaitsevat Sabinin vuorten kukkuloilla. 


Cures oli sabinalaisten pääpaikkakunta, minkä paikalla sijiatsee nykyään Fara in Sabinan kunta. Kunta kuuluu Rietin provinssiin nykyäään. 


Fara in Sabinassa asuu vain noin 14000 asukasta. Alue on ollut asuttua jo ammoisista ajoista lähtien. Orsinit ja Farneset ovat hallinneet kylää ja rakentaneet omat paltsisna kyllään. Farfan upea luostri sijaistee lähettyvillä ja kylässäkin on vielä Clarissa Eremite nimienen luostari.

Täällä on oma postaukseni Farfan luostarista ja Birgitta luostareista Farfassa.

Sabinan alueella ei ole mitään suurempia valtaväyliä. Alue on keskiaikaisia vuoristökyliä, luostareita, maanviljeysalueita olivi- ja hedelmäpuineen ja muine viljelyksineen. Kaikki  näyttää olevan kuten täällä on aina ollut. Nykyään kylistä muttaa pois viimeisetkin sinnikkäät "alkuasukkaat", vain vanhukset ovat jääneet jäljelle. Teveren jokilaaksossa asuu maanvijelijöitä ja loput heistä käy töissä Roomassa. Teveren jokilaaksossa kulkee alueen ainoa rautatie. Paikallisjunalla pääsee Roomaan. Sabinan sydänalueen ja vuoristoalueen keskiaikaiset kylät alkavat olla melko hiljaisia.


Castelnuovo di Farfa

Täällä mukavat sivut teille jotka ehkä olette kiinnostuneet tutustumaan Sabinin vuoristoalueeseen. Sabinin vuoristo on erittäin viheriäistä ja siellä on oliivipuita, viinitiloja, vanhoja luostareita ja keskiaikaisia pieniä kyliä. Sabinin vuoristoalueellta tulee yksi parhaimmista italialaisista oliiviöljyistä. Täältä löytyy myös Sabinen oliiviöljymuseo, Museo Dell'Olio d'Oliva, Castelnuovo di Farfa'sta. Museo sijaitsee Palazzo Perelissä.

Sabinan alueella voi matkustaa monella tavalla, joko vain katsella kyliä ja maisemia, keskittyyä hengelliseen ja henkiseen toimintaan, tehdä historiallinen kierros, osallistuen johonkin paikalliseen tapahtumaan tai vain kulinaarinen.

Passo Corese  on melko pieni paikkakunta, ei mikään turistikohde,  joka toimii Rietin provinssin läntisenä porttina. Tätä kautta pääsee myös mukavasti Sabinan sydänalueelle ja sen pohoisimpiin osiin. Passo Coresesta pääsee helposti Fara in Sabinan ja Farfaan kapeata maalaistietä pitkin. Matkaa kertyy jotain kymmenisen kilometriä. Passo Cortesessa sijaitsee Fara Sabianan-Montelibrettin rautatieasema, mistä pääsee paikallisjunalla FL1 jopa Fiumicinon lentokentälle sakkaa. Juna kulkee Roomassa Tiburtinan, Ostiensen ja Trasteveren rautatieasemien kautta. 



Magliano Sabina on Rietin provinssin läntisin kunta, missä ei asu kuin reilut 3000 asukasta.

Magliano Sabina oli 1300-luvulla Orsinin aatelissuvun omistuksessa ja hallinnassa.

Sabinilaiset hallitsivat aikoinaan myös Roomaa. Rooman sabinilaisia kuninkaita oli mm Titus, Numa, Ancus, Quintus, Attius, Gaius Sallistius ja Marcus Terentinus. Aikaisessa roomalaisessa valtakunnassa eli sabinilaiset liitossa toisten kansakuntien kanssa. Monet alkuperäiset gentes, aateliset, olivat erittäin ylpeitä sabinilaisesta alkuperästään, kuten Claudian suku. 

Sabinialiset jumalat ja kultit vaikuttivat vahvasti myös Roomassa, josta tunnetuin oli Quirinus, josta sai roomalainen kukkulakin nimensä. Quirinalen kukkulalla sijaitsi Quirinuksen temppeli, joka valmistui vuonna 293 eaa ja jonka keisari Augustus kunnostutti vuonna 16 jaa. Temppelin paikalla sijaitsee nykyään Italian presidentin palatsi, joka on nimeltään Quirinale. Quirinus, Jupiter ja Mars oli roomalainen jumalkolmikko, jotka sitten Juno ja Minerva jumalat syrjäyttivät. Keisarillisellä ajalla Janus jumalasta käytettiin myös nimeä Quirinus.


Collevecchio

Sabinan alue on nykyään jakautunut kolmeen hallinolliseen alueeseen ja kolmen provinssin alueelle. Suurin osa sijaitsee Rietin provinssissa ja Lazion maakunnassa. Rooman provinssin puolella sijaitseva osuus on nimeltään Sabina Romana ja Umbrian puolella sijaitsee  myös joitakin kuntia. Aluetta on jaoteltu useaan ottessen, jo keisari Augustuksen ja Diocletianuksen ajalla. Sabinan alueen läpi kulkee antiikin aikainen tie Via Salaria.




Titus Tatius sen ajan dinaarin kolikossa

Rooma ja Sabina yhdistyi yhteiseksi valtioksi ja sabinalainen Titus Tatius hallitsi (noin 750-745 eaa) kuningaskuntaa yhdessä Romuluksen kanssa. Roomalaisten kerrottiin olevan ylpeitä sabinilaisesta perimästään, varsinkin gentes, aateliset, kuten gens Claudia. Sabinalaiset tavat ja kultit sekä heidän jumalansa sai sijaa Roomassa, kuten Quirinus jumala, jolle rakennettiin temppeli Quirinalen kukkulalle. Palazzo Qurinalessa asuu nykyään Italian presiedentti.

Quirinalesta tuli sabinalaisten keskus. Sabinilaisesta Numa Pompiliuksesta tuli seuraava kuningas Roomaan. Kaiken kaikkiaan kahdeksan kuningasta peräjälkeen tuli sabinalaisesten keskuudesta Rooman ensi ajoilla.

Rooman kuningaskunnan aikana 753-509 eaa Rooman asukkaat olivat roomalaisia ja sabinalaisia (tai ehkä suomeksi sabiineja) ja heidän yhteisiä jälkeläisiään. Roomalaiset ryöstivät sabinalaisia naishenkilöitä ja asuttivat heidät Rooman uusille asuinalueille. Roomassa oli nimittäin miesenemmistö. Kerrotaan että sabinalaiset naiset olivat kauniita ja älykkäitä. 


Kuuluisa ranskalainen klassisen tyylin edustaja taidemaalari Nicolaus Poussin on maalannut taulun Ratto delle sabine/sabiiinitarten ryöstö, joka löytyy Louvren taidemuseosta Pariisissa.


Giambolognan patsas samasta aiheesta

Jos satutte käymään "taiteen mekassa", Firenzessä, niin sieltä löytyy tämä erittäin kaunis patsas, joka kuvaa mysö sabinitarten ryöstöä. Patsas seisoo Piazza della Signorinan torilla sijaitsevassa avoimessa Loggia dei Lanzissa. Muuten Firenze on aivan mahtavan ihana kaupunki. Jos saisin elää toisen elämän niin toivoisin syntyväni Firenzeen.


Palombara Sabina

Palombara sijatsee suhtkoht lähellä Roomaa, noin 30 km. Cotral bussilla kätevästi ja halvalla metroasemalta Ponte Mammolo.


Sabinan alueella on ollut asutusta jo noin 3000 eaa, varsinkin Montelibrettin alueella. Antiikin aikainen kaupunki nimeltä Eretum sijaitsi Via Nomentanan ja Via Salarian kulmauksessa, alueella jonka nimi on Valle del Tevere, noin 30 kilometeriä Roomasta.


Sabinin vuoret toimii Umbrian ja Lazion rajana 


Kaunis Rieti on provinssipääkaupunki. Rietin provinssiin kuuluu 73 kuntaa joista useimmat ovat hyvin pieniä kuntia asukasluvultaan. 


Uskonollinen hiippakunnan pääkaupunki on Poggio Mirteto ja Santa Maria Assuntan tuomiokirkko, joka on peräisin 1600-luvulta. Piispana toimii nykyään Giovanni Battista Re.


Poggio Mirteto

Poggio nimitys on hyvin yleinen tällä alueella. Sana tarkoittaa kumparetta.


Rieti talvisena päivänä


Collevecchio sijaitsee Rietin provinssin puolella, sen läntisissä osissa. Kylä sijaitsee noin 60 kilometriä Roomasta. Aluetta on nimitetty kautta aikojen Sabina Tiberina nimellä, Tiiberin/Teveren jokilaaksossa ja Sabinin vuoriston länsireunalla.


Teveren jokilaakso toimii Viterbon ja Rooman provinssien rajana. Teveren joen toisella puolella asuivat faliskit ja etruskit. Collevecchio Sabinan kuntaan kuuluu myös Poggio Sommavillan ja Poggio Cicignanon kukkulat.

Poggio näitten kylien nimien edessä on kulkenut mukana Sabinan alueella ammoisista ajoista lähtien ja Poggio tarkoittaa yksinkertaisesti vain kukkulaa.

Yksi alueen mielenkiintoisimmista kirkoista, Santa Maria della Lode e Vescovio, sijaitsee Sabinan alueen sydämessä, Torri di Sabina nimisen kylän alueella. Kirkko on rakennettu  ikivanhan roomalaisen Forum Novum nimisen kylän päälle. Tänne ei ole mitenkään helppo löytää mutta tieviittoja löytyy. Lähimmät kylät ovat Borgonuovo, San Polo ja Selchi. Mutta kun perille pääsee niin sieltä löytyy myös ravintola.


Poggio Cigicnano


Poggio Sommavilla joka kuuluu Collevecchion  kuntaan



Fara in Sabina

Fara in Sabina sijaitsee Rietin provinssin puolella noin 40 kilometriä Roman pohjoispuolella. Farfan erittäin kuuluisa luostari sijaitsee Fara di Sabina kunnan alueella. Täällä on asuttu jo esihistoriallisella ajalla.

Fara in Sabinan jazzifestivaalit on erittäin suosittu tapahtuma ja tunnettu koko Italiassa.

Canneton kylässä, lähellä Fara in Sabinaa, sijaitsee ikivanha oliivipuu.



Tämä oliivipuu on kuulema yli tuhat vuotta vanha. Puu on seitsemän metriä ympärysmitaltaan ja se antaa noin 800 kiloa oliiveja per sato. Oliivipuu sijaitsee nykyään jonkun yksityisessä pihassa mutta sitä saa käydä katsomassa. Tämän oliiviuun löytää kun seuraa kylttiä jossa lukee L'ulivone.

Oliivipuun omisti alunperin Farfan luostari. Farfan luostari on peräsin jo 600-luvulta jaa. Bendiktiiniluostarijärjestö on aina omistanut tämän luostarin. Bendiktiineillä oli suuri taloudellien ja poliittinenkin valta suurella alueella Eurooppaa ja benediktiinijärjstöstä on noussut mahdoton määrä paaveja paavin istuimelle. Farfa omisti suuria maa-aluita, opetti ihmisiä lukemaan ja kirjoittamaan. Luostari harjoitti maanviljelystä ja piti huolen ihmisten henkisestä ja hengelliestä elämästä. Luostareiden vaikutus väheni 1200-luvlla Sabinankin alueella. Aateliset nousivat valtaan. Linnoista tehtiin aatelispalatseja. 1700-luvulla alkoi kylät hajota kun monet muuttivat kylistä omiin asuinrakennuksiinsa maanvilejystensä keskelle Teveren laaksoon.

Sabinan oliiviöljy on yksi maailman parhaitsa. Sabinalaiset viinitkin ovat kuulema laadukkaita. Itse en osaa sanoa niistä mitään kun en niitä koskaan juo. Sabinan alueella vietetään ympäri vuoden, ja varsinkin kesäkaudella, useita paikallisia ruokajuhlia, "sagre", ruokafestivaaleja. Joka viikonloppu on sagre jossakin kylässä tai useammasakin ja roomalaisilla on tapana käydä ahkerasti näissä sagre'issa.




Fara in Sabina



Farfan luostari sijaitsee Fara in Sabinan kunnassa, kaukana suuuremmista valtaväylistä. Olen tehnyt oman sivun Farfan luostarista. Farfaan on helpointa mennä  junalla Roomasta Tiburtina juna-asemalta Passo Coresen asemalle ja siitä Cotralin paikallisbussilla Farfan luostariin. Matka kestää noin tunnin.

Aikoinaan Farfan luostari oli rikas ja mahtava vallanpitäjä. He omistivat 600 kirkkoa ja luostaria, 132 linna ja linnaketta, 6 kaupunginmuurilla rajoitettua kaupunkia ja noin 300 kylää.

Huom! Farfan luostari ja kirkko ovat maanantaisin suljettuja.



Farfan luostari



Farfan luostari


Farfan luostari


Farfan luostari

Fil: Farfa.jpg

Farfan luostari

Farfan luostarin itäpuolella sijaitsee noin tuhannen asukaan kunta Castelnuovo di Farfa, joka kuuluu oliiviöljykuntien ryhmään, Comuni della Valle dell'Olio.



Viihtyisä Montelibretti

Näin kesäaikaan on Sabinan alueella viinifestivaaleja esimerksi Montelibrettin alueella. Montelibrettiin on vain vajaat 40 kilometriä Roomasta pohjoiseen päin. Tänne pääsee paikallisjunalla tai autolla Via Salariaa pitkin tai tie numero SP 636 pitkin.

Itse valitsisin tuon viimeksi mainitsemani reitin jos olisin autolla liikenteessä. Ensin Roomasta Via Tiburtina tietä suoraan itään päin, ohi Milano-Napoli moottoritien ja sen jälkeen noin kolmen kilometrin päästä, Villanova asuntoalueen läpi, ja siitä pohjoiseen päin SP 636 tietä pitkin. Tämä tie on ihan hyvässä kunnossa oleva tie, eikä sillä ole läheskään niin paljon liikennettä kuin Via Salarialla. Tie kulkee ison Monti Lucretilin luonnonpuistoalueen läntistä reunaa. Matkan varrella on maalaismaisemaa, maanviljelystä ja joitakin rakennuksia siellä täällä. 


Guidonia Montecelio ja taustalla  itse Montecelion kukkula

Montecelio on peräisin vuodelta 998 jolloin se toimi castrana, linnoittettuna leirinä.

Vasemalle jää Guidonia Montecelion kaupunki joka on Lazion maakunnan kolmanneksi suurin asutuskeskus Rooman ja Latinan jälkeen. Täällä asuu noin lähemmäs satatuhatta henkeä. Nykyään sitä nimiteään vain pelkäksi Guidoniaksi. Guidonian vieressä sijaitsee Alfredo Barbieri di Guidonian lentokenttä. Guidonian kaupunki on saanut nimensä lentokentän mukaan joka puolestaan on saanut nimensä lentoinsinöörin Alessandro Guidonin mukaan. Lentoenttä rakennettiin aluneprin vuonna 1915 Italian kuninkaalliseksi lentokentäksi mutta fasismin ajalla vuonna 1935 sen nimi vaihdettiin. Guidonian asuinalue rakennettiin sotien jäkeen kun tarvittiin asuntoja työläisille. Itse Mussolini oli Guidoniassa vihkimässä kaupungin. 

Alueella on paljon peniä lampia tai järviä Teveren sivujoen Anieien ympärillä. Aikoinaan järviä oli enempikin ja maa oli melko suopitoista mutta nyttemmmin kuivunut. Tivolin kaupunkiin on vain jotain kuutisen kilometriä.

Guidonia sijaitsee Sabina Romanan eteläisimmässä osassa. Guidoniaan pääsee Romasta suorenpaankin Via Di Casal Biancoa pitkin. Via Tiburtinan kupeessa sijaitsee useita huvila-asuinalueita ja golf-kenttäkin, Golf Club Marco Simone. Golf kentän ja Guidonian välissä on myös luonnonpuisto, Parco Naturale Regionale Inviolata, jonka läpi kulkee moottoritie, Autostrada del Sole, A1. Suurin osa tuosta luonnonpuistoalueesta on maanviljelyaluetta. Alueen kupeessa sijaistee arkeloginen kaivausalue.

Roomasta Tivoliin päin kulkevan tien Via Tiburtina Valerian varrella sijaitsee melko suuria moderneja asuinalueita kuten Villalba ja Villanova-La Botte. Roomasta Villalbaan on 24 kilometriä ja Villanova-La Botteen kaksi kilometriä enempi.

Guidoniasta on paljon kerrottavaa joten se vaatii oman sivunsa. Mainitsen vain vielä että näiltä main saadaan travertiini kiveä josta on rakennettu paljon Roomassa rakennuksia ja esimerkiksi pylväitä ja Rooman  mukulakivikadut, ns sanpietriinit. Rooman suurimmat travenrtiinilouhokset ovat Tivolissa ja juuri täällä Giudonia Monteceliossa.

Guidonaiassa filmasi Pier Paolo Pasolini kuuluisan Mamma Roma elokuvansa.


Palombara Sabina

Hieman suurempi asuinalue on Palombara Sabina, jossa kannattaa pitää taukoa ja katsella kaunista kylää. Matkan varrella sijaitsee myös aikaisemmin Savellin, Borghesen, Torlonian ja lopulta Sforza Cesarinin aatelissukujen omistama kylä Moricone, joka oli jo esihistoriallisella ajalla roomalaisen alkuperäisen aattelisten omistuksessa, nimittän Gens Claudian. Gens näissä Rooman alkuperäisissä aatelissuvuissa tarkoittaa yksinekrtaisesti sukua ja tulee sanasata genus. Siihen aikaan oli vain aatelisilla sukunimi. 

Tällä alueella Rooman koillisessa kolkassa on aateslisuvut toinen toisensa jälkeen omistaneet  ja hallineet kyliä. Aateliset asuivat varsinkin kasäaikaan näillä nurkilla. Mutta se oli sitä aikaa kun aateliset istuivat paavin istuimella. Alueelta löytyy paljon iäkkäitä roomalaisia kesähuviloita, enempi tai vähempi hajonneita. 

Täällä  Sabinan eteläisissä osissa kasvaa mm persikota, kirsikoita ja viinirypäleitä. 
Alueella järjestetäänkin kirsikka- ja viinifestivaaleja. Täällä valmistetaan myös Extra Neitsytoliiviöljyä ja se oli juuri täällä kun ekstra neitsytoliiviöljy,  Olio di Oliva Exstra Virgin, rekisteröitiin ensimmäisen kerran Italiassa. Lazion maakunta myy viidenneksi eniten oliivivöljyä Italiassa. Puglia myy eniten Italiassa, sitten tulee Calabria, Sicilia, ja Campania ennen Laziota.

Täällä on La'Strada dell'Olio della Sabinan erittäin monipuoliset kotisivut, kertomus Sabinan alueen "oliiviöljytien" kylistä. Sivuilta löytyy ruokapaikkojen osoitteita ja erilaisia yöpymismahdollisuuksia.


Donitsipersikkapuu

Mariconen pienessä kylässä sijaitsee myös Passionsitijärjestön munkkiluostari jossa juhlitaan joka vuosi pappi Bernardo M Silvestrelliä. Silvestrelli asui Roomassa Piazza della Minerva 38. Hän tuli Mariconen luostariin aamulla 16. kesäkuuta vuonna 1911 ja kuusi kuukautta myöhemmin 9. joulukuuta lensi taivaaseen. Joka vuosi 16. keäskuuta kello 18.30 pidetään luostarissa messu hänen muistolleen. 

Melko pian Mericonen jälkeen käännytään vasemmalle Via Montelibrettille, SP 26a. Ajellaan noin nelisen kilometriä oliivipuitten välistä ylös Montelibrettin kukkulalle. Montelibretti sijaitsee Monti Sabina vuorten läntisellä rinteellä. Orsinsin aatelissuku rakensi tänne linnakkeen 1400-luvulla, jonka pari sataa vuotta myöhemmin otti Barberinin aatelisuku omakseen ja myöhemmin Sciarran aatelissuku halusi omistaa linnakkeen. Silloin ammoisina aikoina kylä oli paimentolaiskylä jossa lampaat juoksivat pitkin peltoja oliivipuitten katveessa. Vuonna 1867 taisteli täällä Garibaldin vapaustusotilaat, paavin sotilasjoukot ja ranskalaiset sotilaat. Tuloksena oli että Rooman campagna, maaseutu, vapautettiin ja myöhemmin koko Italia.


Montonio Romano

Valtatie SP 636:n oikealla puolen, ylhäisessä yksinäisyydessään keskellä maanvilejysaluetta sijaitsee pieni kylä nimeltä Montorio Romano. Tarina kertoo että tämä kylä syntyi niin että tänne aikoinaan pakeni pakolaisia. Sittemmin kylän omisti Farfan luostari mutta roomalaiset aateliset halusivat kylän omakseen ja Savellit, Orsinit ja Barberinit ovat hallineet kyllää vuorotellen. Montorio Romano sijaitsee Rooman provinssin kollisimmassa kulmauksessa ja kylä kuuluu Lazion vuoristokylien yhteisöön, Comunità Montana del Lazio. Montana Romano on yllättävän  kiva ja kotoisa kylä.


Rocchette


 Nerola, Castello Orsini, mikä on nykyään viiden tähden hotelli

Muutama kilometri Nerolasta itään päin sijaitsee Santa Maria delle Grazien luostari.

Casperia-5.jpg

Poggio Nativo

Roccantica

Roccantica




Casperia

Casperia sijaitsee keskellä Sabinan aluetta, Rietin provinssin puolella. Täältä on jotain reilut 60 kilomteriä Roomaan. Suorin tie on ottaa paikkalisjuna FL1 Passo Corese'en ja siitä Cotralin bussilla loppumatka. 

Kylä on saannut kunniamaininnan ekologisena kylänä. Casperia on ehdottomasti yksi Sabinan kauneimmista ja siisteimmistä kylistä. Kylä on keskiaikainen mutta kadut on päällystetty uudestaan modernimmilla kivilaatoilla.



Noin kilometrin päässä Casperiasta sijaitsee Santa Maria in Legaranon luostari ja kirkko.

Casperia

Casperia

Casperia-25.jpg

Casperia

Casperia-14.jpg

Casperia 

Oma ehdotukseni, joka on vain yksi mahdollisuus monien joukossa, on ajaa Metro B:llä Ponte Mammolon Metroasemalle ja siitä Cotralin paikkallisliikenteen bussilla Guidoniaan. Guidoniasta voi ottaa vaikka Cotralin bussi Palombara Sabinaan, tai jonnekin siltä väliltä. Palombara Sabinasta taas sitten vuorostan Cotralin paikallisbussi Fara in Sabinaan ja Farfan luostariin jne. Mitä kauemmaksi Roomaa mennään sitä harvemmin kulkee bussit. Mutta Cotral kukee ainakin kerran tai kaksi jokaisen pienmmänkin kylän kautta. Täällä on Ponte Mammololta lähtevien Cotral bussien aikataulu. Yhdistelemällä eri reittejä voi ajella päivässä melkoisetkin matkat ympäri Lazion maakuntaa sillä Cotral kulkee kaikkialla Laziossa. Mutta jos aikoo säästää aikaa ja on vain joku paikkaunta mielessä niin silloin kannattaa ottaa juna Passo Coresen kautta, tai juna ja bussi yhdistelmä.

Castel di Toran ja Lago del Salton alueesta olen jo aikaisemmin kertonut täällä. Rietistä on myös juttua tekeillä...

Lazion maakuntaan kuuluu Rooman provinssin lisäksi, Rietin, Latinan, Frosinonen ja Viterbon provinssit. Joten Cotral liikkuu todellakin laajalla alueella. Reitti on yritetty järjestää niin että bussilla pääsee niillekin paikkaunnille joihin ei junalla pääse. Mitään kovin hurjaa vauhtia ei Cotralin bussit kuje mutta siinä ehtii mukavasti näkemään maisemia ja matkalipun hinta on melkein ilmainen. Kylien välimatkat lyhyet. Useimmin voi ostaa lipun kuljettajalta mutta joskus on rahastajakin bussin vieressä laiturilla, ainakin suuremmilla paikkakunnilla. Ei muuta kuin matkaan aamulla aikaisin...

HUOM! Cotralin bussiliikenteen aikatulu voi hieman muuttua kesäajaksi, joten se pitää ottaa huomioon. Täältä löytyy haku.

Täällä on Lazion turismisivut. Löytyy oma osio Sabinalle. Kuten huomaatte niin minä vain sipaisin Sabinan aluetta. Kuinka monta kylää jäi mainitsematta, kuinka monta luostaria ja kirkkoa ja luonnonpuistoaluetta mainitsematta, paikallisista tuotteista ja herkuista puhumattakaan... mutta ehkä lisää joskus toisten. Sanon vaan lopuksi että  aaah, una più bella Italia, tämä on kauneinta Italiaa!