tiistai 22. huhtikuuta 2014

Rooma täyttää tänään 2767 vuotta

Orange 01_ckIrange

Onneksi olkoon Rooma! Congratulazioni Roma!


Keisari Augustuksen patsas

Huom! En saanut tätä postausta valmiiksi eilen joten ne synttärit olivat eilen. Ja sitten kävi niin että unonhdin kokonaan julkaista postauksen. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan...

Il Natale di Roma, Rooman syntymäpäivää, vietetään joka vuosi vaikkakin melko vaisuissa merkeissä. Juhlinta ei juuri säväytä roomalaisia. Syntymäpäivät sattuu juuri tähän aikaan vuodesta kun kevät muuttuu kesäksi Roomassa, noin yleensä. Niinpä nytkin on melko kesäinen päivä ja kaiken lisäksi toinen pääsiäispäivä, joka on lomapäivä. 

Roseto Comunale i Rom

Huhtikuu on Rooman kaunein kuukausi jolloin kesä on puhjennut kukkaan ja viheriäisyys kukoistaa, eikä ole vielä liian kuumaakaan. Tänä vuonna on kevät ollut melko epävakaa mutta on ollut päiviäkin kun väkeä on matkustanut Ostian ja Fregenen rannoille aurinkoa ottamaan.

Kevät on erityinen aika Roomassa, jolloin aletaan liikkua enempi ulkona. Huhtikuussa kaupungin puistot ja puutarhat alkavat elämään, alteaan tapaamaan ystäviä lounasaikaan tai hyödynnynetään pidempiä päiviä menemällä päiväretkelle ulos kaupungista.



Roomalaisten parista ei juuri löydy aitoa roomalaista. Näitten 2767 vuoden aikana on kansalaiset sekoittuneet useanpaan kertaan oikein tosissaan. Aina on Italian mantereen alueelta muuttanut Roomaan väkeä vaikka moni on myös muuttanut ulkomaille saakka. 

Italiasta on muuttanut miljoonia ihmisiä köyhyyttä, kurjuutta, feodalismia ja fasismia pakoon, etenkin Etelä Amerikkaan, jossa hyvin monien eteläamerikkalaisten maiden kansalaisten juuret ovat Italiassa. Kukaan ei osaa sanoa kuinka monta italialaista muutti pois kotimaastaan mutta luultavasti heidän jälkeläisiään on useita kymmeniä miljoonia Pohjois ja Etelä Amerikassa sekä monissa muissakin maissa. Yksistään New Yorkissa kerrotan asuvan noin kolme miljoonaa italialaista alkuperää olevaa henkilöä. Argentinassa ja Brasiliassa kussakin noin 25 miljoonaa, Kanadassa noin  15 miljoonaa ja USA:ssa 18 miljoonaa. 


Circo Massimo

Pääsiäinen oli houkutellut turisteja Roomaan ja suurin osa Rooman syntymäpäivää seuranneista Fori Imperialin varrella seisovista olivat turisteja. Circo Massimolla oli sitten roomalaisiakin ja siellä onkin mukava istuskella penkereellä, varsinkin eteläisellä penkereellä ja katsella Palatinoa ja Colli Celiota. Circo Massimo, Circus Maximus, on mielestäni yksi eniten roomalaisin paikka Roomassa. Ehkä se johtuu siitä että Circo Massimo on ollut mukana monissa italialaisissa filmeissä.


Sattumalta tänä vuonna tulee 2000 vuotta siitä kun keisari Augustus kuoli. Gruppo Storico Romano, ryhmä on ottanut vastuulleen nämä syntymäpäivä juhlallisuuksien ohjelmat, tervehtivät kuten kuvasta näkyy keisari Augustusta Via dei Fori Imperialin vieressä.


Foro di Augusto

Rooman kunnan syntymäpäivälahja kaupungille ja kaupunkilaisille on tänään avattava uuskorjattu Foro di Augusto jossa juhlitaan Augustuksen 2000 vuotis merkkipäivää erikoisella ohjelmalla, joka kertoo keisari Augustuksen elämästä. Myös Augustuksen Mausoleumi, Piazza Augusto Imperatorella on ajan saatossa ränsistynyt, mutta nyt Foro Auguston projektorilla näytetään miltä Augustuksen Mausoleumissa on aikoinaan näyttänyt. Esitys on matka ajassa kauaksi taaksepäin. Tänään Rooman syntymäpäivänä on ohjelman ensiesitys ja esityksiä pidetään syyskuulle saakka. Liput voi ostaa etukäteen kunnan sivuilta.


Porimestari Ignazio Marino


Ignazio Marino piti lyhyen puheen jossa hän muistutti kuinka tärkeitä turistit ovat Roomalle. Hän sanoi puheessaan että moni haluaa ainakin kerran elämässään käydä Roomassa.





SPQR miehen selässä on Rooman kaupungin tunnus. Se lukee kaikissa Rooman kunnan omistamissa rakennuksissa, esineissä ja papereissa. Se on lyhennys Senatus Populusque Romanuskesta, joka tarkoittaa senaatti ja rooman kansalaiset. Se voi olla myös lyhennus Senatus Populus Quiritium Romanus, jossa quiritus ehkä tarkoittaa sabinalaisia, jotka asettuivat Quirinalen kukkulalle asumaan ja heitä alettiin sittemmin kutsua latinaksi Quirites nimellä, italiaksi giuggioli. Quirinus oli myös yksi sen ajan jumalista, luultavasti sabinalainen jumala, joka oli naimisissa Hersilian kanssa. Quirinalen kukkulalla sijaitsi Quirinus jumalan alttari. Joka vuosi pidettiin 17. helmikuuta Quirinalia festivaalit Quirinalen kukkulalla.














Ei kommentteja: